Utsjokeen tutustumisen aloitimme kirkkotuvista. Kirkkotuvat ovat saamelaisten rakennuksia 1800-luvun alusta, joita niitä on käytetty yöpymiseen ja asumiseen suurten kirkkopyhien yhteydessä. Minä olen hieman heikkona vanhoihin taloihin. Kauniilla paikalla olevat kirkkotuvat ja pihamaan kirkkaanvihreä heinikko niittykukkineen valtasivat sydämeni saman tien. Täydet 10 pistettä kirkkotuville tuli siinä vaiheessa, kun lapoin lähestystyönkahvilassa vohvelilleni kotitekoista raparperihilloa, tietenkin mansikkahillon kylkeen.
29. heinäkuuta 2021
Utsjoki
26. heinäkuuta 2021
Saunataivas ja fine dining Inarissa
Inarin palveluita netissä selaillessani löysin todella kivalta vaikuttavan saunan nimeltään Aurora. Hinta oli 20€ per hlö per tunti. Päätimme investoida saunavuoroon sen lisäksi, että meillä oli hotellihuoneessakin oma sauna. Respan pojallahan oli sisäänkirjautumisen yhteydessä hieman vaikeuksia pitää pokkaa, kertoessaan, että rouvilla on varattuna saunallinen huone, kun ulkolämpötilä oli yli +30. Sirpan kanssa kivi-paperi-sakset taktiilla arvoimme, että kumpi lähtee naurattamaan respan poikaa lisää kyselemällä, että mistä saamme Aurora-saunan avaimet. Onneksi olimme maksaneet saunan etukäteen, muuten minä olisin todennut, että näillä helteillä en sauno.
Aurora-sauna osoittautui yhdeksi reissun kohokohdaksi. Taivas ja Inarinjärvi oli huikean siniset ja löylyhuoneesta oli erinomaiset maisemat. Löylyhuone oli tehty samaan tyyliin kuin lasi-igluja tehdään, eli tila on lasinen "puolipallo".
Saunan viereisellä laiturilla oli uimaportaat. Olimme aikaisemmin uineet Inarinjärvessä Inarin keskustan kohdalla suojaisessa satamassa. Aavan ulapan äärellä vesi oli useita asteita viileämpää, mutta raikasti ihanasti saunojaa.
https://visitinari.fi/fi/majoitus/aurora-sauna-hot-spring/
Kävimme koestamassa fine dining luokkaan lukeutuva ravintolan Aanaarin Inarissa. Aromilehti on kirjoittanut vuoden 2020 ravintolasta näin:
Inarin Kultahovissa toimiva Aanaar on Suomen Gastroonomien Seuran Vuoden Ravintola 2020. Seuran perusteluissa korostetaan suomalaisen ruokakulttuurin edistämistä ja todetaan muun muassa:
”Keittiömestari Heikki Nikulan johdolla Aanaar on
syventynyt raaka-aineisiin, jotka juontuvat alueen saamelaisesta
ruokakulttuuriperinnöstä. Tuorettakin tuoreempi siika on keittiön
ehdoton kärkituote. Porosta Nikula hyödyntää myös vähempiarvoisia
ruhonosia ja verta. Jälkiruoissa ja drinkeissä leikitellään niin
rantaniittyjen kuin metsien antimilla.”
Lainattu https://aromilehti.fi/artikkelit/aanaar-on-vuoden-ravintola-2020/
Ravintola sijaitsee hotelli Kultahovissa hienolla paikalla. Ikkunoista voi ihailla Jäniskosken loppupärskeitä. Ravintolatiloissa ei ollut ilmastointia, joten ruokailu oli tuskaisen kuuma. Minun osaltani se latisti tunnelmaa.
Sieni-qvinoa oli varsinainen yllätys, se oli todella herkullista. Kukkakaali maistui aika tavalliselta kukkakaalilta, eikä meistä kumpikaan erottanut siinä männyn makua. Hyvä annos!
Jälkiruuaksi tilasimme talon erikoisuudet eli savusaunat. Annos oli suorastaan spektaakkeli!
Annos todellakin maistui koivulta, niin paljon, että syödessäni mietin, että olenkohan koivuallergikkona allerginen kyseiselle jälkkärillekin. Koivun lisäksi jälkkäri maistui tervasalmiakilta. Jälkiruoka oli enimmäkseen erikoinen ja minun arvostelussani se häviää kirkkaasti vaikka ihan peruspannacotalle, jota lapseni usein väkertävät. Unohtumattoman jälkkäristä teki se, että yöllä heräsin närästykseen ja suussani maistui Hieno suomalainen koivu shampoo ja salmiakki :D :D :D Hihittelin yöllä sängyssä itsekseni ja otin närästyslääkettä ja onneksi nukahdin pian uudestaan.
23. heinäkuuta 2021
Inari on täynnä nähtävää ja koettavaa
Pohjoisen reissun pääkohteemme olivat Inari ja Utsjoki. Inarille varasimme enemmän aikaa ja se oli hyvä valinta. Liikennettä oli aika vähäisesti, joten meillä oli mahdollisuus pysähdellä kauniiden maisemien ääreen jo ennen Inaria. Koko ajomatkan meitä ihmetytti luonnon rehevyys ja vehreys, sekä vaaramaiset maisemat. Odotimme vähemmän ja pienempiä lehtipuita sekä karumpaa luontoa muutenkin.
Ennen Inarin kaupunkia pysähdyimme karhunpesäkiviluolalle. Siellä on erinomaiset kahvilapalvelut ja uimalaiturikin. Luonnonmuovaama nähtävyys on hyvin kookas siirtolohkare, joka on sisältä ontto. Wikipedia keroo karhunpesäkivestä näin:
"Karhunpesäkivi on Suomen suurin tafoni, joka on syntynyt kiven sisuksen rapautuessa vähitellen veden ja lämpötilavaihteluiden vaikutuksesta. Onkalon seinämillä ja katossa on kennomaista pintaa, joka syntyy heikomman kiviaineksen rapautuessa pois vahvemman ympäriltä. Karhunpesäkiven onkalo ei siis ole nurin päin kääntynyt hiidenkirnu"
Portaita riittää hetken aikaa kiivettäväksi karhunpesäkivelle. Ne ovat leveät ja erinomaisessa kunnossa. Ylhäällä perillä selvisi, että sisään tafoniin pitää todellakin kontata eikä meinaa oikein sekään riittää. Olihan se polvivammaisenkin varovasti yritettävä ja onnistuin punkemaan itseni sisään.
Ihastuimme kovasti Inarin Jäniskoskeen. Upea paikka! Plussaa siitä, että Jäniskoskelle on esteetön kulku n. 500m ja kosken toisella puolella on hieno Metsähallituksen ylläpitämä laavu ja kuivakäymälät. Koskessa kuohuu ihan kunnon vesimassat! Jäniskoskella on myös 6km vaellusreitti ja sen lisäksi taisi olla myös joku 2,5 km pikku lenkkikin. Meidän vierailumme aikana lämpöä oli yli 30 astetta, joten kilometrin reippailu paarmojen keskellä oli aivan riittävän pitkä.
Kävimme Inarin risteilyllä. Kiihkeimpään sesonkiaikaan moderni katamaraani kuljettaa matkailijoita reilun parin tunnin lenkin Inarinjärvellä kahdesti päivässä. Me olimme ostaneet liput netistä valmiiksi. Niin suosittu oli risteily, että kaikille halukkaille ei riittänyt paikkaa katamaraanissa. Risteily oli aika lämmin kokemus, etenkin kun tulimme paikalle viimeisten joukossa ja jäljellä oli vain sisäpaikkoja, joihin aurinko porotti suoraan. Naureskelin katamaraanilla, että kyseessä oli elämäni ensimmäinen risteily, jossa taju meinasi lähteä jo ensimmäisen tunnin jälkeen. Onneksi pääsin välillä kannelle vilvoittelemaan.
Inarinjärvi on Suomen kolmanneksi suurin järvi. Risteilyllä saa jonkinlaisen kuvan siitä, kuinka suuresta järvestä onkaan kysymys. Inarinjärvi on ollut aina paikallisille tärkeä, etenkin kalastuksen ja kulkureitin vuoksi. Inarinjärvellä sijaitsee saamelaisten pyhäpaikka Ukonsaari, jossa on käyty uhraamassa. Vainajia on haudattu saariin, koska siellä pedot eivät ole päässeet kaivamaan ruumiita esiin.
Yritimme löytää ajoreitin paikallisen tunturin laelle, mutta emme onnistuneet. Ajomatkalla näimme useita komeita pirunpeltoa. Hämmästelimme niiden värieroja. Oli hyvin mustia pirunpeltoja, sitten sellaisia tavallisia harmaita ja sitten oli paikkoja, joissa oli runsaasti punaista kiveä.
Asuimme Hotel Inarissa. Se oli todella kiva, ruoka ja palvelu olivat hyviä. Vaikka respan pojalta meinasi pettää pokka sisäänkirjautuessamme "Ja teillehän oli varattuna saunallinen hotellihuonen" ja pieni tyrskäys. Sinä päivänä hotellin lämpömittari näytti +35 astetta. Jäi hotellihuoneen sauna todellakin koestamatta ja minä nukuin sielläkin märän pyyhkeen kanssa.
Eniten uimme Inarissa tietenkin Inarinjärvessä. Siinä lämpötila vaihteli paikan mukaan. Suojaisessa ja matalassa uimapaikassa lähellä venerantaa, vesi oli varmaan parikymmentä astetta. Syvemmässä rannassa ison aavan äärellä vesi oli viitisentoista astetta. Minun uimista satunnaisissa paikoissa helpotti se, että Sirpa oli käynyt ostamassa minulle reissuun uimakengät. On minulla ihania kavereita.
Inarilaisen gourmet-ravintolan tarjoilijalta saimme vinkin kokeilla uimapaikaksi eräjärveä nimeltään Solojärvi. Se oli hurjan kaunis paikka! Maisemat olivat kuin postikortista ja rantahiekka melkein Pattayalta. Yllättävää kyllä, uimavesikin oli varmasti karvan päälle 20-astetta.
Uimakokemusta hieman haittasi se, että Lapin lennosto oli hyvin sakeana paikalla. Melkein kaikissa kuvissa Solojärveltä näkyy mustia pisteitä eli hyttysiä. Iltauinti Solojärvellä oli minulle pahin hyttyskokemus. Sirpa varmasti sanoisi, että Utsjoen Ailigastunturi oli pahempi. Minulla oli verkkotakki suojana siellä.
Kivaa viikonloppua!