Haastepostaus

Kukkapilli-blogin Satu oli aikaisemmin keväällä kehitellyt tälläisen haastepostauksen ja vihdoin vastaukseni on valmis.

1. Miten hemmottelet itseäsi?

Retki jonnekin mukavaan paikkaan, käynti kahvilassa tai ravintolassa. Hyvä ruoka on myös varsin yleinen hemmottelumuoto taloudessamme "Olipas raskas viikko, nyt kaipaan jotain hemmottelua! Pihviä ja punaviiniä pöytään siis! Tai suklaalevy" Hemmottelen itseäni sauna- ja avantokäynnillä, Netflix-maratonilla sohvalla jätskikulhon kanssa tai lukemalla jotain hyvää kirjaa. Koska rakastan matkustelua, niin pitää varmaan todeta, että myös matkat ovat useinmiten jonkinlaista hemmottelua itselleni sellaista täydellistä irtaantumista arjen velvollisuuksista. Perhematkat saattavat olla vähemmän hemmottelua, koska niissä monen ihmisen toiveita ja aikatauluja pitää sovitella yhteen. 

Osalle naisista hemmottelu tarkoittaa kasvohoitoa, uusia kauneudenhoitotuotteita, kynsien laittamista, shoppailua tai vastaavaa. Minulle nuo eivät ole hemmottelua. Välttelen shoppailua, kasvohoidot yleensä saavat ihoni ärtymään, enkä ole kiinnostunut kauneudenhoidosta juurikaan. Kampaaja kyllä käy hemmottelusta. 

Koko perheen hemmottelua itse tehdyllä raamenkeitolla ja kaupan sushilla

2. Mitä kivaa joku on sanonut tai tehnyt sinulle viime aikoina?

Mieheni laittoi minulle aamupuuron ja kahvin. Useampana aamuna <3

3. Millainen matkailija olet?

Olen kaikkiruokainen matkailuaddikti :) Tykkään kotimaan- ja ulkomaanmatkailusta, luontokohteista, historiallisista paikoista, snorklauskohteista, kaupungeista, merestä, vuoristoista ja laskettelukohteista. Voin koota matkani eksoottisiinkin kohteisiin itse tai sitten ostaa valmismatkan vaikka Välimerelle. Olen matkustanut perheeni kanssa, useiden ystävieni kanssa, mutta myös yksin. Jos rahavarat sallivat ja tilanne on sopiva, niin saatan valita kalliimman majoituksen, usein valitsen ihan sellaisen perustason. Vaatimattomat ilman omaa suihkua, vessaa ja ilmastointia/lämmitystä olevat majoitukset yleensä jätän väliin. 

Minä pakkaan kevyesti ja en yleensä ikinä vaivaudu purkamaan matkalaukkua kokonaan. Siksi minun on helppo vaihtaa majoitusta yhden reissun aikana useammankin kerran. 

Käyn matkoillakin todella harvoin yöelämässä, saatan käydä jossain kivassa maisemabaarissa drinkillä. Mutta voi olla, että en käy missään muualla kuin ruokaravintoloissa. Olen myös todella laiska shoppailija ja yleensä en osta matkoilta mitään paitsi jotain elintarvikkeita. 

4. Mikä kodissasi on parasta?

Olen asunut tässä kodissa kohta 24 vuotta. Koti kaipaisi kaikenlaista remonttia, mutta ei ole ollut voimavaroja eikä oikein rahaakaan niihin vielä. Tykkään tästä alueesta, täällä on vehreää ja rauhallista. Kadun toisella puolella kulkee merenrantaan vievä ulkoiluväylä. Lähellä on niin uimarantakin kuin talviuimapaikka. Eli parasta on tämä alue. Tykkään pihastani, vaikka en aina jaksaisikaan hoitaa sitä. Helsingissä on vaikea löytää isohkoja rivitaloja ja vaikka tämä onkin meille pieni, oli tämä varsinainen löytö aikoinaan. Tykkään myös taloyhtiöstäni. Täällä on ollut mukavaa, sujuvaa ja riidatonta asumista. 

Piha, joka usein on hoitoa vailla

5. Ketä haluaisit kiittää? 

Suurin kiitos kuuluu läheisilleni: perheelleni ja ystävilleni, isälleni. Lisäksi haluan kiittää hyvän työyhteisöni tyyppejä. Poikien lapsuusvuosien babysitteriä, ilman häntä olisimme uupuneet. Kivoja ja hyviä naapureita. Poikieni ystäviä, jotka ovat heille tärkeitä. Poikieni kummeja, jotka ovat myötäeläneet ja juhlineet kanssamme. Koulun musiikinopettajia, joiden opetuksessa kuopus on oppinut soittamaan. Kiitos ilman muuta kuuluu myös blogiyhteisölle.

6. Mikä naurattaa? 

Tilannekomiikka, dad jokes ehdottomasti, arjen kommellukset. Nuorisollamme on välillä erittäin hyvät jutut. Minua ei haittaa, vaikka välillä naurun syynä olen minä. Yllättävän usein meillä nauretaan. Minulla ja miehelläni käy huumorintaju hyvin yhteen, samoin kuopuksen kanssa.

7. Jos voisit palkata henkilökuntaa, kenet palkkaisit?

Tähän on erittäin helppo vastata: palkkaisin kodinhoitajan. Olisi niin kiva, kun koti pysyisi siistinä, vaatteet olisivat kaapissa kenties silitettynä, jääkaappi siisti ja täytetty ja välillä kodinhoitaja myös kokkaisi jotain hyvää ja terveellistä. Kodinhoitaja varmaan ehtisi välillä hoidella myös pihaa.

Voisin palkata terveysasiantuntijan, joka vahtisi syömisiäni, liikkumisiani sekä sitten selvittäisi puolestani lääkäriltä, että tarvitseeko hoitoa muuttaa. Kerran pari viikossa fysioterapeuttini voisi tehdä kotikäynnin.

8. Mikä on vetänyt sinua viime aikoina puoleensa?

Lukeminen ja matkasuunnittelu. Valitettavasti myös jääkaappi. Ulkoilu ja vesijuoksu pitäisi saada vetovoimaiseksi taas. Nyt vähän tuntuu siltä, että juuri avautuneet maauimalat voisivat vetää minua puoleensa.

Leppävaaran uimahalli - please ala kutsua minua puoleesi vähintään kerran viikossa, mieluiten kaksi.

9. Mikä saa sinut hyvälle tuulelle?

Minä olen yleensä hyvällä tuulella. Sellaisen olen saanut opetella tämän rajun kakkostyypin diabeteksen kanssa, että verensokerin laskut liian alas aiheuttavat nopean ärtymyksen. Ärtymyksen jälkeen katoaa voimat ja iskee kauhea väsymys. Eli onnistuneella ruokinnalla pysyn yleensä hyvällä tuulella. Enenrgiatasooni vaikuttaa ratkaisevasti valonmäärä. Mielialaani nostaa auringonpaiste ja hyvä sää. Kauniit maisemat ovat kyllä sellaiset, jotka nostavat aina hymyn huulilleni. 

10. Millaisia ajatuksia kevät sinussa herättää? 

Lisääntyvä valo on keväässä parasta. Tämä vaihe, kun lehdet kasvavat melkein silmissä, linnut laulavat ja kaikki on ihanan vihreää, on keväässä ihanaa. Kärsin pahasta koivunsiitepölyallergiasta, joten kevät saattaa olla myös sisällä nököttämisen aikaa minulle. Keväisin alkaa myös tuntua se, että pidemmästä lomasta on kulunut kohta vuosi, joten en ole virkeimmilläni. Kevät on ehkä se vuodenaika, josta pidän vähiten.

Limenvihreä kevätpäivä Lauttasaaressa

Bonuskysymys: Jos olisit auto etkä pääsisi katsastuksesta läpi, mikä olisi todennäköinen hylkäämisen syy?

Vikalista olisi varmasti erittäin pitkä. Vakavaa vikaa pallonivelissä, joka haittaa ohjausta ja pahimmillaan voi estää auton liikkumisen. Starttimoottori toimii epäluotettavasti, akku tyhjenee jatkuvasti, jopa kesken ajon. Vaihteisto nykii. Ruostetta siellä sun täällä ja myös kantavissa rakenteissa. Katsastusmies varmaan olisi sitä mieltä, että minussa on niin paljon B-luokan osia ja vikoja, että leiman saaminen tulee todella kalliiksi.

Edited: Blogger on lopettanut postauksieni näyttämisen kokonaan Lukulistalla. Olen neuvoton. Onko muilla sama ongelma?

Haaste 2026 - helmikuun moka

Kristiina K:n kuukauden haaste Kristiina K : Haaste 2026 - Utmaning 2026 on helmikuun moka. Alla on kuva mokastani.

Halusin leipoa viikonlopun kunniaksi perheelle jotain helppoa ja nopeaa. Yleensä silloin ratkaisuna on kardemumma-valkosuklaakakku, jonka reseptin olen saanut ystävältäni Leenalta. Sitten iski ajatus, että miksi aina leivon sen saman kakun, teenpä jotain muuta ja niin leipasin banaanikakun, johon sain ihan ruskeakuoriset banaanit upotettua.

Tämä kakku ei ole mokkakakku vaan moka-kakku, vaikkakin sinänsä ihan onnistunut kakku
Kyseessä on siis perinteinen mausteinen banaanikakku, jonka olen kuorruttanut taloussuklaalla

Kakku sinänsä on ihan onnistunut. Mutta silti moka. Kakun valinta oli ihan alusta saakka moka!

Kuopus: Leivotko kardemumma-valkosuklaakakkua?
Minä: Ei, tästä tulee banaanikakku.
Kuopus: Eikö kannattaisi kuitenkin leipoa se kardemumma-valkosuklaakakku?
Minä: Vaihtelu virkistää :)

Valmiin kakun osalta voin todeta, että vaihtelu ei virkistä. Kardemumma-valkosuklaakakku on ylivertaisen hyvä kakku! Jälkikäteen harmitti, etten leiponut sitä.

Postasin myöhemmin kuvan kakusta Instaan.
Kaverini Leena: Tuliko hyvä banaanikakku?
Minä: Tuli siitä ihan hyvä, mutta eihän se pärjää kardemumma-valkosuklaakakulle lainkaan.
Leena: No ei tietenkään pärjää, kun banaanikakun maku on niin mieto.
Minä: Luulin, että vaihtelu virkistäisi, mutta kakun valinta oli moka.
Leena: Tein saman mokan. Siskoni oli tulossa kylään ja hän on allerginen kardemummalle. Ajattelin, että teen kuitenkin sen kakun ilman kardemummaa. Sit päätin vaihtaa valkosuklaan tummaan suklaaseen. Eihän siitä tullut tietenkään lähelle yhtä hyvää. Olisi pitänyt leipoa jotain ihan muuta.
Minä: Kyllä kuivakakun on oltava kardemumma-valkosuklaakakku. Kaikki muu on mokaa.
Leena: Teikäläinen on niin oikeassa!

Tässä alla se kuivakakku, joka kannattaa leipoa ihan aina! The one and only kardemumma-valkosuklaakakku. Muun kuivakakun leipominen on moka :)

Kakun resepti on tässä postauksessani Pikku Kepponen: Paras kuivakakku ja ihania lounaita.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Haaste 2026 - Kuukauden hankinta

Kristiina haastoi blogissaan Kristiina K : Haaste2026 - Utmaning2026 kertomaan, että mikä on minun kuukauden hankintani tai löytöni. Tämä on minulle helppo haaste, koska olen tehnyt tammikuussa vain yhden hankinnan. 

Minulla on muutama suosikkibrändi ja yhdelle niistä tuli trikoisia kesämekkoja myyntiin jo tammikuussa. Koska kokoni saatetaan myydä nopeastikin loppuun, niin päätin ostaa mekon saman tien. Tykkään todella paljon kuosista, minulla on samaa kuosia vihreänä collari-paita.

Olin ajatellut kuvata mekon lomamatkalla päälläni, mutta mekko jäi käyttämättä ja kuvaamatta sairastumisen takia. Niinpä tarjolla on vain hieman ryppyinen henkari kuva.

Uusi mekko suosikkikuosissani

Ajatuksenani on yrittää saada mekko käyttöön jo ennen kesää neuletakin ja paksumpien sukkahousujen kanssa.

Vuonna 2026 olen aikeissa panostaa vaatteisiin. Tarkoituksena on saada hankittua mieluinen takki kevääseen ja syksyyn ja vieläpä kaiken varalta jonkinlainen kesätakkikin. Sitten vielä kesähousut, caprit ja Turkmenistaniin unohtamani neuletakin tilalle uusi. T-paitojakin tarvitsen muutaman lisää. Ostotavoitteita on tässä niin paljon, että en usko saavani kaikkea hankittua. Mutta ihana mekko on odottamassa kesää.

Tässä vielä sama kuosi eri värissä college-paitana

Takanani on ensimmäinen loman jälkeinen työpäivä. Se meni ihan mukavasti muuten, mutta muistini on tyhjentynyt täysin työasioista. Sairastuminen ja päivä klinikalla on ollut sen verran koettelumus, että muistista on häipynyt kaikenlaista. Nyt menee varmaan viikko kysellessä koko jatkuvasti, että mitä sovimme tämän ja tuon asian suhteen ja muistiinpanoja pläräten.

Mukavaa alkuviikkoa!

Haastepostaus: Portti

Kristiina K:n marraskuun haaste on portti.

Minä tiesin heti, että aion käyttää haastepostauksessa kuviani vuosien takaa ja esitellä teille japanilaisen torii-portin. Torii-portti on oveton portti, jonka alitse kuljetaan Japanissa shintolaisiin temppeliin. Torii symboloi siirtymisestä maallisesta paikasta pyhään paikkaan. Temppelille vievällä tiellä saattaa olla useampiakin portteja, kuitenkin vähintään yksi heti tien alussa.

Vaikka torii on osa shintolaista uskontoa, niin Japanissa portteja on myös buddhalaisten temppelien yhteydessä. Japanin pääuskonnot ovat siellä syntynyt shintolaisuus ja 500-luvulla maahan levinnyt buddhalaisuus. Buddhalaisten temppelien torii on yleensä sisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä tai siitä astutaan temppeliaukiolle. Netissä edelleen sanotaan, että shintolaisen temppelin erottaa buddhalaisesta torii-portilla, mutta sanoisin tätä epävarmaksi erotustavaksi. Helppo ja varma erottelu on se, että shintolaisiin pyhäkköihin viitataan sanalla shrine ja buddhalaisiin sanalla temple.

Tunnetuin japanilainen torii on veteen pystytetty punainen portti Itsukushimassa. Toriit eivät välttämättä ole punaisia. Esimerkiksi Tokion tärkeimässä shintolaisessa Meiji-temppelissä on vain puunvärejä ja torii on myöskin puunvärinen. Punainen väri on suosittu, koska karkoittaa pahoja henkiä. Torii-portit ovat usein puisia, mutta ne voivat olla myös kivestä tai jopa metallista.

Ensimmäinen torii Meiji-shrinelle vievän tien varrella

Jos portteja on useampia, niin niitä on tyypillisesti kolme tai sitten todella iso määrä aivan peräkkäin sijoitettuna. Tässä on Meijin kolmas torii, jonka alitse käydään varsinaiselle temppelialueelle.

Joskus punaisia torii-portteja voi olla paljon ja ne muodostavat pitkän kujan. Silloin yleensä on kyse siitä, että yritykset tai yksityishenkilöt ovat tehneet lahjoituksen pyhäkölle ja ovat sitä vastaan saaneet oman portin. Alla olevassa kuvassa olemme menossa syömään lounaseväitä shintolaiselle Hie shrinelle. Japanilaiset suhtautuvat suomalaisia rennommin pyhäkköihinsä ja hautausmaihin. Niille voi kokoontua viettämään aikaa ja vaikka syömään eväitä tai kahvittelemaan. 

Kuvassa työkavereitani Tokiossa, Shinko tilasi meille lounaslaatikot ja kävimme syömässä ne temppelin pihalla. Takana olevilla herroilla oli kohteliaasti kaikki laatikot kannossa. Juoman saattoi ostaa kätevästi temppelin viereisestä automaatista

Näitä kuvia katsellessa iski hirvittävä ikävä Tokioon. Viimeisimmästä vierailusta on kulunut jo reilut 11 vuotta. Lomaa ja rahaa on rajallisesti, lennot aikavyöhykkeiden ylitse raskaat, joten täytynee taltuttaa kaipuuta kattamalla pöytään kaikki japanilaiset astiat, tekemällä jotain lemppariruokaa ja ostamalla sakea Alkosta.

Haastepostaus: viimeksi lukemani kirja

Olen palannut Keski-Aasian reissusta kotiin väsyneenä, mutta niin onnellisena kokemastani. Ennen kuin alan käymään läpi matkakuviani ja kirjoittamaan kokemuksistani, kirjoittelen pari aloittamaani postausta valmiiksi. Ensimmäinen niistä on haastepostaus.

Kristiina K haastoi blogissaan kertomaan viimeisimmän lukemani kirjan.

Minulla on yksi kirja kesken, joka on suosikkigenreäni dekkaria ja vaikka oikein kelpo dekkari onkin, en olisi halunnut omistaa sille kokonaista postausta. Siis hyvä, että se on jäänyt roikkumaan. Viimeinen kokonaan lukemani kirja on "Isoäiti tanssi sateessa", jonka on kirjoittanut norjalainen Trude Teige.

Olen lukenut viimevuosina useampiakin kirjoja, joissa kuvataan toisen maailmansodan vaikutusta naisten elämään ja olen pitänyt niistä kaikista. On hyvä, että sotaa käsitellään muiltakin kannoilta kuin siitä, mitä tapahtuu rintamalla. Sota vaikuttaa ihmisten elämään niin monin tavoin ja sodan traumojen kaiut vaikuttavat useita sukupolvia eteenpäin. Tätä teemaa käsittelee Teiden kirja.

Kirjassa liikutaan kolmessa eri ajassa. Nykyajassa Juni pakenee väkivaltaista parisuhdettaan sukunsa vanhaan taloon ja löytää sieltä kaksi valokuvaa isoäidistään. Toisessa on hänen isoäitinsä saksalaisen sotilaan kanssa ja toinen on isovanhempien vihkikuva, joka on otettu Junin äidin syntymän jälkeen. Isoäidin menneisyydessä on aukko, josta Juni ei tiedä. Aukko on myös hänen omassa menneisyydessään, koska hänen äitinsä ei eläessään ikinä kertonut, että kuka on Junin isä. Juni alkaa tutkimaan isoäitinsä vaiheita.

Isoäiti oli rakastunut saksalaiseen sotilaaseen ja päätti avioitua hänen kanssaan ja muuttaa Saksaan. Sodan jälkimainingeissa miehittäjän kanssa avioitumista ei katsota hyvällä ja Norja vaatii saksalaisen kanssa avioituvaa luopumaan kansalaisuudestaan. Nuoripari uskoo, että Saksassa heillä on kaikki hyvin, sillä onhan sulhanen hyvästä perheestä, jolla on omaisuutta ja vakaa toimeentulo. 

Nuoripari palaa sodan runtelemaan Saksaan, jossa alueita jaetaan idän ja lännen vaikutuspiiriin eikä rauha ole vielä toteutunut. Saksaan palaamisesta tulee hirvittävä tragedia. Isoäiti jää kodittomaksi ja yrittää taistella tietään takaisin Norjaan. Ihmisten pahuuden keskeltä löytyy aina joku pilkahdus hyvyyttä, joka auttaa jaksamaan. 

Kirja on ollut Norjassa myyntimenestys ja käynnistänyt paljon keskustelua siitä, miten saksalaisten kanssa avioituneita tai seurustelleita naisia on sodan jälkeen kohdeltu. Norjan valtio on esittänyt asiasta virallisen anteeksipyynnön.

Miten minusta tuli reissumuija

Ihana Repolainen kertoi blogissaan, kuinka hänestä tuli reissumuija. Hän haastoi minut miettimään, että kuinka minusta tuli reissumuija. 

Repolainen oli reissumuija jo pikkutyttönä. Minun lapsuuteni reissut olivat aika vähäisiä. Toki kesällä menimme sukumökille mökkeilemään ja usein viikonloppuisin kolmen hengen lapsuudenperheeni lähti 4h+k rivarista viettämään viikonloppua mummolaan kerrostalokaksioon. Sulloidumme sinne mummon ja papan kavereiksi ja myöhemmin jäljellä oli mummo. Joinain kesinä ajoimme äitini nuoruuden kotikaupunkiin Mikkeliin. Ihan parasta oli, jos olimme Mikkelissä yötä pikkuserkkuni luona. Emme olleet autoiluperhe. Vain isälläni oli ajokortti eikä hän ollut pitkistä ajomatkoista erityisen innostunut. Lapsuuteni autotkin olivat aika vaatimattomia.

Lapsuudessani matkailu oli kallista ja siksi ulkomaanmatkat rajoittuivat pariin risteilyyn. Olen paastonnut Neuvostoliiton aikana muutaman päivän Viron matkan ajan ja syönyt mahani pullolleen katkarapuja Ruotsin laivalla ja viinereitä aamiaiseksi Tukholmassa. Oi, mitä muistoja! 

Voi, voisinpa vielä syödä viinereitä aamiaiseksi. Ei vaan maha kestä :(

1980-luvulla markkinoille tuli uusia matkatoimistoja ja edullisempia toimijoita, suomalaisten varallisuuskin lisääntyi ja yhä useampi pääsi lentäen lomamatkalle. Teini-iässä minäkin pääsin ensimmäsen kerran lentokoneeseen ja parille etelän reissulle vanhempieni kanssa. Ensimmäinen lentäen tehty reissu oli Rhodokselle ja se oli vuonna 1984. Matkagarderoobiin kuului koulun käsityötunnilla valmistetut henkselihousut. Matkamuistoksi hankin Rhodos t-paidan ja jonkun muovisen kaulakorun. Ilmeisesti tämä matka on tehnyt vaikutuksen, koska siitä on useita, toki irrallisia, mutta hyvin tarkkoja muistoja. Ensimmäisestä etelän matkalla toki selvisi sekin, että en pidä niistä +30 asteen lämpötiloista.

Muistan kuinka olen tehnyt perheellemme Hassen matkat esitteestä kustannusvertailun, että mikä kohde meidän kannattaisi ottaa Kanarialle. Taisimme jopa valita jonkun ehdotuksistani. Teinivuosinani teimme ensimmäisen perheen yhteisen Lapin laskettelumatkan. Ennen tuota Lapin matkaa pohjoisin paikka Suomessa, jossa olin käynyt, oli Jyväskylä. Lapsuuden perheeni kanssa matkustelu jäi aika vähäiseksi. Vanhempani alkoivat käydä lomamatkoilla kahdestaan ilman minua. 

Lukiolaisena pääsin kielikurssille Englantiin. Sen jälkeen voimistelujoukkueen kanssa USA:han esiintymiskiertueelle. Tässä vaiheessa minulla oli jo selkeä haave, että joskus, kun minulla on rahaa niin haluan nähdä maailmaa. Toivoin myös pääseväni joksikin aikaa ulkomaille asumaan.

Voimistelujoukkueen kanssa Seattlessa vuonna 1989

Samalla reissulla Disneylandissa. Huomaa pyöräilyshortsimuoti :D

Tässä ollaan lähdössä USAn itärannikon reissulle voimistelujoukkueen kanssa vuonna 1991 ja kentällä on saatu yhteiskuvaan Seppo Räty. Minä olen takarivissä keskellä ja tällä kertaa ilman otsatukkaa.

Opiskelijana maailma avautui minulle yhtä verkkaiseen tahtiin kuin aikaisemminkin. Opiskelupaikallani ei ollut kovin kummoisia vaihto-ohjelmia eikä minulla ollut niihin rahaakaan. Pari kaveria kävi jossain entisen itäblokin alueella vaihdossa, mutta kokemukset eivät kuulostaneet kovinkaan hohdokkailta. Edinburg olisi kiinnostanut, mutta vaihto oli liian kallis ja olisihan minua jännittänyt, että kuinka olisin pärjännyt siellä opinnoissani. Olin lähtenyt tietotekniikan opintoihin todellakin takamatkalta. En edes osannut käyttää tietokonetta opintojani aloittaessa ja heti olisi pitänyt alkaa ohjelmoimaan.

Sitten aukeni mahdollisuus lähteä poikaystävän mukana Kaliforniaan. Asunto oli aika vaatimaton, samoin auto, mutta Kalifornia täynnä upeaa luontoa, telttailumahdollisuuksia, kulttuuria ja ystävä Losissa. Elämä olikin yhtäkkiä täynnä uusia paikkoja, kokemuksia ja ihmisiä. Suorastaan huumaavaa! Tässä kohtaa oli selvää, että olen koukussa uusiin paikkoihin ja kokemuksiin.

Tässä ollaan todennäköisesti ajamassa Las Vegasista Death Valleyn kansallispuistoon ja vuosi on 1993

En kuitenkaan ollut niin pahasti koukussa, että olisin tuossa kohtaa yrittänyt jäädä maailman kiertolaiseksi. Palasin motivoituneempana takaisin kotiin takomaan opintojani reippaasti valmiiksi. Olinhan altistunut Amerikassa aivan uudelle ja mahtavalle asialle nimittäin Internetille. Ajattelin, että teknisellä alalla naisella on pakko olla tutkinto. 

Pääsin opintojeni loppuvaiheessa alan töihin. Olisin varmasti vaihtanut työpaikkaa aika nopeastikin, mutta työpaikallani oli yksi täky. Asiakastilaisuuset. Olin hyvä niissä ja niissä pääsi matkustamaan. Etenenin nopeasti tuotepäälliköksi ja 90-luvulla asiakkaita tavattiin ihan nenäkkäin pitkin maailmaa. Työ oli raskasta, mutta välillä niin antoisaa. Nuoruuden innolla jaksoin heittää enimmillään 100 matkapäivää vuodessa. 90-luvulla lentoyhtiöt roikkuivat vielä kiinni siitä, että asiakkaille myytiin ainoastaan bisnesluokan lentoja, mikäli matkaan ei kuulunut pe-la tai la-su yöpymistä kohteessa. Tämän takia Euroopan lennot olivat myös kalliita. Firmalla oli sellainen politiikka, että jos tuli halvemmaksi viettää kohteessa viikonloppua ja saada siten turistiluokan lennot kuin lentää bisneksessä, firma maksoi majoituksen. Tämä mahdollisti sen, että maanantain tai perjantain palaverin yhteydessä saattoi viettää viikonlopun kohteessa. Hyödynsin aikoinaan tätä jonkin verran. Etenkin jos matkustin johonkin asiakastapahtumaan, niin sinne saattoi tulla tuttavia, jotka olivat halukkaita myöskin viikonlopun viettoon kohteessa. Tuona aikana minusta tuli kyllä rutinoitunut yksin matkailija. Koska ruoka on yksi elämän suuria nautintoja, niin usein söin ihan kunnon illallisen itsekseni. Tai no oli minulla kirja tai lehtiä seurana.

New Orleansissa messumatkalla, minä keskellä. Vuosi on 1999

Tässä olemme työreissun yhteyteen liitetyllä laskettelupäivällä Sveitsissä vuonna 1998 ex-työkaverini kanssa.

Työni tarjoamat matkailumahdollisuudet huipentuivat mahdollisuuteen lähteä töihin Tokioon. Nautin tuosta ajasta suunnattomasti.

Poikien ollessa päiväkoti-ikäisiä tein vielä yhden työmatkailua vaatineen projektin. Tunsin suorastaan haikeutta, kun tiesin työmatkailun kallistuvan loppuaan kohtaan. Universumi auttoi minua. Taisi olla toiseksi viimeinen työmatka, jossa minulta varastettiin Istanbulin lentokentällä passi ja viimeisellä oli varsinainen hotelliepäonni kadonneen varauksen ja yöllä huutavan palohälyttimen kanssa. Helpotti ikävöintiä.

Oman perheen kanssa olemme tehneet joka vuosi yhden ulkomaan reissun ja sitten jonkun kotimaan laskettelureissun. Ulkomaanmatkakohteena on ollut useinmiten jotain helppoa. Kaaoksen voimat, eli pojat, eivät todellakaan ole olleet pieninä sellaista matkaseuraa, jonka kanssa olisi ollut helppo ja kevyt kiertää maailmaa. Ensin vietimme pääosin rantalomia ja pari autoreissua, nykyisin lomat ovat olleet lyhyempiä kaupunkilomia. Nykyisinhän poikien kanssa voi mennä ihan mihin vaan.

Ihana Bamse ja Bamse-klubilla väsyneet vanhemmat saivat 10t omaa aikaa lomalla :)
Teneriffalla vuonna 2010

Tässä lennämme Latviassa kesällä 2016, vuorossa keskimmäinen poika

Turkissa 2018. Valitsin tämän kuvan, koska kuopuksen takana tuolla äijällä on ihan hervottoman kokoinen vesilelu. Siinä jäi poikien uudet uimarenkaat heti kakkoseksi.

Italiassa laskettelemassa vuonna 2024

Olen matkaillut myös poikien kanssa siten, että olen ollut kahdestaan reissussa yhden pojan kanssa. Nuo matkat ovat menneet todella mukavasti. Olen matkaillut myös teinien kanssa kahdestaan. Kaikki pojat ovat jonkin verran innostuneita matkailusta. Selvästi innostunein on keskimmäinen. 

Esikoisen kanssa olimme kahdestaan Vilnassa vuonna 2023

Minulla on pahasti krooninen matkakuume. Sitä on helppo hoitaa, koska innostun melkein kaikenlaisista matkoista. En nyt ehkä lähtisi jonkun urheilutapahtuman perässä matkustamaan, mutta toisaalta on niissäkin tullut käytyä. Raskaisiin fyysisiin suorituksiin ei kroppani enää kykene, joten se rajoittaa matkoja. Pientä hienohelmaisuutta on myös tullut. Jos matkustan kuumaan ilmanalaan, tarvitsen ilmastoinnin. Minä tykkään myös kotimaankohteista. Etenkin Lapista sekä talvella että kesällä. 

Hra Kepponen ei kärsi matkakuumeesta lainkaan. Hän haluaa lomallaan rentoutua ja hänestä matkailu on lähtökohtaisesti vaivalloista ja pahimillaan perillä odottaa vaimon tekemä kilometrin mittainen rastilista nähtävyyksiä ja tekemistä. Lisäksi Hra Kepponen on hyvin herkkävatsainen, tulee helposti merisairaaksi ja huonoilla teillä voi tulla huono olo. Olemme matkailijoina siis aika erilaisia. 

Lisäksi perhe on määritellyt matkailuamme melkein parin vuosikymmenen ajan. Matkaan pääsee vain yksi aikuinen tai sitten koko viiden hengen lössi. Meillä ei ole ollut juuri minkäänlaisia tukiverkkoja, jotka olisivat mahdollistaneet meille pariskuntana lapsivapaata aikaa. Kun anoppi oli terveenä, pääsimme kahdesti viikonloppureissulle. Näiden kertojen lisäksi oli kerran Hra Kepposen mukana hänen työmatkallaan Firenzessä. Superbabysitterimme oli Suomessa ja teki minulle niin hyvän lastenvahdintatarjouspaketin, että minun oli mahdollista lähteä mukaan. Lissabonissa olimme pitkän viikonlopun vuonna 2022 niin, että pojat olivat keskenään kotona. Tuolloin esikoisemme oli 18v. 2023 oli Hra Kepposen kanssa kahdestaan viikon Santorinilla. Pojat saivat käytyä koulussa ja kotikin säilyi ehjänä. Tammikuussa 2025 olimmekin sitten kahdestaan Karibialla 11 päivää. Taas oli jännät paikat, koska esikoinen oli armeijassa ja nuoremmat kotona keskenään. Hyvin meni sekin. Kohtahan meitä ei kaipaa kukaan muu kuin vaari :)

Pikkulapsivuosina minä olen reissannut kavereideni kanssa. Hra Kepponen on suhtautunut minun matkailuuni varsin joustavasti ja kannustavasti. Hän ei todellakaan ole ollut pallona jalassa tai marttyyrina kotona palatessani.

Minulla on useampi ystäviä, jotka pitävät myös matkailusta, ja ovat olleet kiinnostuneita reissaamaan kanssani. Ystäväni Jonnan kanssa olemme matkustaneet 19 vuoden ajan. Olen matkaillut ainakin myös Lauran, Ilonan, Sirpan ja Tiinan kanssa, sekä kotimaassa Leenan ja Sirkun kanssa.

Olen päässyt toteuttamaan useita matkahaaveitani, tietenkin uusia haaveita on noussut tilalle. Matkahaavelista tulee varmaan pysymään pitkänä vielä pitkään. Viime vuosina olen yrittänyt vähentää vuosittaisten matkojeni määrää. Ensin syynä oli ilmastoahdistus ja sitten toiseksi syyksi tuli se, että osa lomasta on pakko varata lepäämiselle. En myöskään pidä yölennoista, koska en yleensä saa nukuttua koneessa lainkaan. Siksi teen säästeliäästi pitkiä lentomatkoja. Kärsin myös jetlagista. Tokihan matkailun määrään ja reissujen pituuteen ja kohteisiin vaikuttaa raha. Palkasta on viime vuosina jäänyt entistä vähemmän käteen perusmenojen jälkeen ja matkailun hinnat ovat nousseet. 

Matkahaavelistani kärkipäässä on tällä hetkellä:
*Uzbekistan - haluan nähdä silkkitien hienoja vanhoja rakennuksia ja kokea aavikolla kulkevan luotijunan
*Costa Rica - monipuolinen luonto kutsuu minua
*Intia - kultaisen kolmion merkkirakennukset kuten Taj Mahal
*Safari joko Keniaan tai Tansaniaan
*Joku hyvä snorklauskohde 

Sitten lopuksi vielä muutama kuva erityisen ikimuistoisista reissuista

Tässä snorklaan manaatin kanssa Floridan Crystal Riverissä vuonna 2022

Perussa Machu Picchulla vuonna 2015

Snorklaamassa Malediiveillä vuonna 2018

Sydneyn reissuun kuului myös snorklailua Great Barrier Reefillä vuonna vuonna 2022

Chichen Itzan temppelillä Meksikossa vuonna 2000

Galapagoksella vuonna 2015

Kairossa vuonna 2023

Leopardi Etelä-Afrikassa vuonna 2024

Tunnettuja ihmisiä haaste

Kristiina K:n elokuun haaste on kuva tunnetusta ihmisestä. 

Minulle on tullut yllättävän vähän tunnettuja ihmisiä vastaan. Se selittynee sillä, että olen todella huono tunnistamaan julkkiksia. Saatan miettiä, että hieman tutunnäköinen tyyppi. Hyvä esimerkki oli se, että olin ystäväni Katin kanssa blinibrunssilla Meripalvinjongissa reilu vuosi sitten ja siellä oli SDP:n nykyinen puoluejohto ja menneiden vuosien puoluejohtoa. En huomannut ketään heistä. Sitten on vielä eri juttu, että kehtaanko kuvata, jos näen jonkun tunnetun ihmisen vaikka kaupungilla. 

Valitsemani kuva ei aivan täytä haasteen kriteerejä, mutta tapahtuman muisto on niin mukava, että haluan jakaa sen kanssanne.

Syyskuussa 2005 olimme menossa mieheni kanssa Pariisiin. Jostain syystä meillä oli molemmilla käytäväpaikat samalla rivillä. Tulimme aika lailla viimeisten joukossa koneeseen. Katsoin omaa paikkaani ja sitten katsoin Hra Kepposen paikkaa. Hra Kepposen paikan vieressä istui silloin kovassa nosteessa olleen The Rasmuksen Lauri Ylönen. Sanoin topakasti Hra Kepposelle, että istupas sinä siihen minun paikalleni.

Vuonna 2003 The Rasmus oli julkaissut erinomaisen Dead Letters levyn, joka on bändin eniten myyty levy ja se menestyi Euroopassa, USAssa ja Japanissa. Levyn tunnetuin biisi on minunkin lempibiisini The Rasmuksen tuotannosta eli In the shadows. The Rasmus saattoi olla tuolloin suosionsa huipulla.

Annoin Laurin istua ihan rauhassa ja mietin, että kehtaanko alkaa juttuttamaan häntä. Siinä syötiin sämpylät ja hörpättiin kahvit ja sitten Lauri avasi keskustelun. Hetken päästä hän naureskellen kysyi, että vaihdoitko miehesi kanssa paikkaa. Tunnustin vaihtaneeni. Sanoi, että on huomattavasti hienompaa kertoa kavereille, että istuin lentokoneessa Lauri Ylösen vieressä kuin, että mieheni istui Lauri Ylösen vieressä. 

Lauri kertoi, että bändillä alkaa Euroopan kiertue. Juteltiin siitä, että jännittääkö ja miltä tuntuu, kun kaukainen ja iso unelma täyttyy. Minua taisi jännittää matka enemmän. Olimmehan jättäneet vajaan vuoden ikäisen esikoisvauvamme isovanhemmille hoitoon.

Sanoin Laurille, että minulla on matkalukemisena naistenlehti, jossa on hänen haastattelunsa. Lauri sanoi, että lue se ja kerro minulle, että mitä mieltä olet. Sitten Lauri luki sen itsekin ja juttelimme jutusta, printtimediasta ja sen vaikutuksista. Tuo oli aikaa ennen somea ja myös kunnon kännykkäkameroita. Pyysin Laurin nimikirjoituksen tuohon lehteen.

Perillä Pariisin lentokentällä Hra Kepponen kysyi, että tunsitko sen vieressäsi istuneen kaverin, jolla on erikoinen tukka. Kerroin "tukkamiehen" olevan maailmalla yhden tunnetuimman suomalaisen bändin laulaja ja menossa kiertueelle Eurooppaan. Hra Kepposta ihmetytti, että kummasti teillä riitti juttua.

Lauri oli todella mukava keskustelukumppani ja tuosta tapaamisesta jäi erittäin hyvä muisto. Niin hyvä, että olen säilyttänyt nimikirjoituslehteä kohta 20 vuotta.

Ne, jotka eivät vielä seuraa minua instassa https://www.instagram.com/kepposet/?hl=en eivät tiedäkään minkä merkkipaalun olenkaan saavuttanut tällä viikolla. Se on ihan jumalattoman suuri kantarellisaalis, jonka poimimme ystäväni Ilonan kanssa. Tämän viikon vapaat hetket ovat kuluneet kantarellien parissa ja taitaa mennä vielä lauantaikin siinä puuhassa. Tähän saavutukseen palaan vielä bloginkin puolella.

Kivaa viikonloppua!

Kirkko haastepostaus

Kristiina K:n blogissa heinäkuun haasteena on kirkko. Sehän on sitten viimeinen päivä osallistua tänään. 

Osallistuminen on vähän venynyt, koska aloin miettimään, että minkä kirkon valitsisin. Monilla sekä ulkomaan- että kotimaanmatkoilla tulee vierailtua kirkossa. Nopeasti aloin miettimään, että monessakohan kirkossa olen elämäni aikana käynyt. Ensimmäiseksi tuli mieleen, että olen käynyt varmaankin lähemmäs 200 kirkossa. 

Sitten aloin vähän peruuttamaan, että tuskin niitä kirkkoja sentään on lähemmäs kahta sataa, mutta on niitä ainakin sata. Väitettäni tukeakseni päätin listailla kirkkovierailujani. Sitähän en nyt tiedä enää, että kuinka hyvin muistan käymiäni kirkkoja, mutta se 100 kirkkoa tuli kyllä täyteen.

Suomi vähintään 37 kirkkoa
Tuomiokirkko, Kallion kirkko, Temppeliaukion kirkko, Vanha kirkko, Uspenskin katedraali, Karunan kirkko, Lauttasaaren kirkko, Roihuvuoren kirkko, Vartiokylän kirkko, Itäkeskuksen kirkko, Herttoniemen kirkko (purettu pois), Oulunkylän puukirkko, Östersundomin kirkko, Pyhän Laurin kirkko, Tikkurilan kirkko (purettu ja uusi rakennettu tilalle), Espoon kirkko, Tapiolan kirkko, Kirkkonummen kirkko, Haapajärven kirkko.

Lohjan kirkko, Snappertunan kirkko, Turun tuomiokirkko, Turun linnan kirkko, Naantalin kirkko, Iniön kirkko, Ristin kirkko Lahti, Hollolan kirkko, Kuhmoisten kirkko, Mikkelin tuomiokirkko, Mikkelin pitäjänkirkko, Tampereen tuomiokirkko, Vanajan keskiaikainen kirkko, Virtain kirkko, Lapuan kirkko, Lakeuden Risti kirkko, Porvoon tuomiokirkko, Ulrika Eleonooran kirkko, Petäjäveden puukirkko,  

To do listalla
Hattulan pyhän ristin kirkko
Kerimäen kirkko
Toivakan kirkko

Kirkkoja per maa ("suuret" kirkkovierailuiden maat)
Japani 15
Italia 10
Tsekki 5

Ainakin kolme kirkkoa
UK, Thaimaa, Saksa, Venäjä

Ainakin kaksi kirkkoa
Ranska, Sveitsi, Turkki, Liettua, Ukraina, Armenia, Irlanti, Puola

Ainakin yksi kirkko
Hong Kong, Itävalta, Kreikka, Kypros,  Australia, Espanja, Unkari, Malta, Lissabon, Latvia, Valko-Venäjä, Romania, Arabiemiraatit, Vietnam, Malesia, Ecuador, Peru, USA

Näissä paljon matkailemissani maissa en ole käynyt kirkossa lainkaan: Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Hollanti.

No, niin sitten pitäisi vihdoinkin valita kirkko. Kolmen kirkon suora on Petäjäveden kirkko (joka on myös UNESCON maailmanperintölistalla), Ulrika Eleonoran puukirkko Kristiinankaupungissa sekä meidän hääkirkkomme.

Koska juuri vietimme 25. hääpäivää, niin valituksi tulee hääkirkkomme Haapajärven kirkko, joka sijaitsee Kirkkonummella lähellä Veikkolaa. Haapajärven kirkko täytti muistaakseni vuonna 2023 200 vuotta.

Kuva: Tekijä: Htm - Oma teos, CC BY-SA 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=16339803

Napsaisin pikaisesti kuvan kuvasta. Alkuperäisessä valokuuvamon ottamassa kuvassa meillä on jalkaterätkin. Tässä ollaa vihkikirkon ulkopuolella.

Tästä näkyy kirkkoa sisältä

Hääkuvat on kuvattu kirkon takapihalla

Pieniä retkiä ja pieni punainen haastevastaus

Kristiina haastoi heti huhtikuun alussa näyttämään ja kertomaan jostain pienestä punaisesta Kristiina K : Pieni ja punainen (huhtikuun haaste). Tämä haaste osoittautui yllättävän vaikeaksi. Ainoa säännöllisesti silmiini osuva pienehkö punainen on Cocis zero tölkit, joita perheenjäseneni jättävät tyhjinä pöydille lojumaan. Ajatukseni jumiutuvat tuohon vähän ärsyttävään tapaan, jota en halunnut käydä kuvaamaan blogiini. 

Tänä aamuna sulattelin pakastemansikoita aamupalalleni ja tsädäm tajusin katselevani pientä ja punaista ja ehdotonta lempimarjaani! Esikoinen jakaa mieltymykseni mansikoihin ja yleensä meiltä loppuu pakastemansikat jo joulukuussa. Niinä kesinä, kun olen ehtinyt ja jaksanut pakastaa 10kg mansikkaa, ne ovat riittäneet hyvin. Mansikoita kuluu satunnaisessa koko perheelle tehdyssä mansikkarahkassa sekä vohvelien ja lettujen kanssa, mutta muuten esikoisen kanssa popsimme mansikat sellaisenaan. 

Voi, että odotan jo mansikka-aikaa! 

Vaikka ulkolaisilla mansikoissa on jo ihan syötäviä lajikkeita, eivät ne pärjää mitenkään kotimaiselle mansikalla!

Sitten muutama kuvamuisto mansikkaherkutteluhetkistä

Vappupiknikillä v. 2023 simaa ja valkosuklaamansikoita

Omatekoinen mansikkajuustokakku ja tällä on herkuteltu vappuna 2022

Serkukset mökillä ja pöydässä on kesän 2023 ensimmäinen itsetehty mansikkakakku

Viime kesänä en tehnyt yhtään mansikkakakkua, koska niitä tarjoilin esikoisen lakkiaisissa, anopin muistelujuhlissa ja juhannukseksi appi oli ostanut mansikkakakun

Ihana arkiherkku - mansikoita, banaania ja jugurttia

Sitten niihin pieniin retkiin. Vaarin ja esikoisen kanssa kävimme Vantaan Viherpajan japanilaisessa puutarhassa. Viime vuonna kaupassa kukki kerrassaan upea ruusumanteli, mutta nyt remontin takia sitä ei näkynyt missään. Pienet kirsikkapuut olivat kukintansa loppuvaiheessa jo. Kukkabongauksen kannalta ei ollut aivan parhain lopputulos, mutta Viherpajassa on aina kiva käydä ja samalla ostimme vaarin kanssa orvokkeja molemmille. 

Viherpajan japanilaisen puutarhan tunnelmaa

Toinenkin retkikohteemme on myöskin yksi vakiopaikoistamme. Kävimme talvella Hra Kepposen kanssa kahvittelemassa ja katsomassa myyntinäyttelyn taideteokset Sipoon Gumbostand Konst och Formissa. Siitä on tullut vakiokohde sen takia, että taiteen näkeminen ilahduttaa aina ja kahvila on hyvä. Kesäaikaan auton voi jättää parkkiin ja käydä vielä kävelyllä merenrannalla. Kahvila tarjoilee myös brunssia sekä suosittua lohikeittoaan. Meiltä Itä-Helsingistä matkakaan Gumbostrandiin ei ole kovin pitkä. Olen vienyt sinne vaariakin, koska avarassa tilassa on helppo liikku rollaattorilla.

Sitten kuva muutamasta minua ihastuttaneesta taideteoksesta

Tämä teos on maalatti lasille ja värien hehku oli aivan huikea. Jos voittaisin lotossa, niin ostaisin sellaisen talon johon voisin sisustaa eritunnelmaisia ja sävyisiä tiloja, joihin kaikkiin tulisi paljon taidetta. Tämän hankkisin sinne ehdottomasti.

Mansikkaraparperikakkua ja pullaa - NAM!

Hra Kepposen kanssa vietämme tänään vappuaattoa rennosti kotisohvalla. Nuoriso on omissa menoissaan. Huomenna vapunpäivänä laitamme perheen yhteisen vappulounaan. Jos sää sallii, niin kirsikankukkia voisin yrittää bongata. Perjantaina meillä työpäivät molemmilla.

Hauskaa vappua!