Eremitaasi

Palaan vielä Pietarin tunnelmiin.

Eremitaasista pitää ensimmäiseksi todeta, että se on aivan valtava. Eremitaasi koostuu viidestä rakennuksesta: Talvipalatsista, Pienestä Eremitaasista, Vanhasta Eremitaasista, Uudesta Eremitaasista ja Eremitaasin teatterista. Retken aikana kävimme läpi muutamia highlightseja jokaisesta rakennuksesta teatteria lukuunottamatta.

Talvipalatsin kulma (vajaa neljännes julkisivusta)

Salit ovat toinen toistaan upeampia. Kulta ja kristallikruunut hohtavat. Välillä tuntuu suorastaan karmealta kävellä niin upeilla lattioilla, jotka oikeastaan pitäisi olla taideteoksina seinällä eikä ainakaan syysrapaisten kenkien tai korkkareiden armoilla.

Talvipalatsin pääsisääntuloportaikko

Valtaistuinsali

Yet another valtaistuin sali

Upea sali Pienessä Eremitaasissa, jonka Katariina II Suuri

rakennutti taidekokoelmalleen

Samaisen salin lattiakoriste

Taidekokoelmat ovat valvat ja pitävät sisällään huomattavat määrät Rembrandtia, impressionisteja kuten Monet, Renoir ja Van Gogh, paljon Picassoa ja Matissea sekä muutaman Da Vincin. Paljon on muotokuvataidetta Venäjän hallitsijoista ja heidän perheistään sekä sotapäälliköistä. Katariina II Suuri on ollut erittäin merkittävä taidevarannon kokoaja. Lokakuun vallankumouksen jälkeen maan ylhäisön taidekokoelman kansallistettiin ja ne päätyivät Eremitaasiin. Lisää taidetta "kansallistettiin" Berliinistä toisen maailman sodan yhteydessä. Lisäksi Eremitaasi on saanut merkittäviä lahjoituksia nykypäivään saakka yksityishenkilöiltä.

Rembrandt

Da Vinci

Van Gogh

Eremitaasissa iskee helposti turtuminen taiteeseen ja upeisiin saleihin. Sali toisensa jälkeen täynnä taideaarteita. Suuren määrän lisäksi Eremitaasissa on myös liikaa turisteja. Tunnetuimpia helmiä katsomaan joutuu jonottamaan. Ihmismäärää kuvaa hyvin valokuvausyritykseni yhdessä upeassa salissa. Joka kuvassa oli jonkun nenä tai kyynärpää ja salilla oli kokoa vaatimattomat 700 m2 eikä se ollut edes niitä tunnetuimpia saleja.

Sitten vielä sitä venäläisten rakastamaa lehtikullan loistoa

Kello osoittaa lokakuun vallankumouksen kellonaikaa, jolloin talvipalatsi vallattiin.

Mielestäni ehdottomasti vierailun arvoinen kohde. Tungoksesta ja paljosta kävelystä johtuen en suosittele lapsille. Enkä niille, jotka inhoavat ihmismassoja. Enkä niille, jotka haluavat vain nopeasti vilkaista jonkun historiallisen nähtävyyden/museon.

Pieniä tuliaisia

Mies on palannut onnellisesti reissusta ja olemme viettäneet kivan päivän Lintsillä. Paitsi keskimmäinen, joka on lusinut kotona rangaistustaan siitä kylpyhuoneen seinän sotkemisesta. Lusiminen oli sujunut mallikkaasti, mutta nyt nuorta miestä kiukuttaa suunnattomasti, että hän sai Lintsiltä niin tyhmän tuliaisen. Voi sitä kiukun määrää.

Tuliaisia tuli myös miehen mukana. Pojat repivät välittömästi lahjansa auki, mahdollisuudet levitellä Pokémon-kortteja lattialle lisääntyivät 180 kortilla ;)

Minä sain pienen rasian. Ei tullut Tiffanyn boxia eikä edes Nordströmin.

Laatikon sisällä oli toivomiani arkikoruja.

Jotta virallinen toimistopukeutuminen ei kävisi turhan vakavaksi, voin laittaa korviini strassisomisteiset hakaneulat.

Että mä tykkään näistä hakaneuloista

Tai laittaa narun ranteeseen

Molemmat korut Rachel Roy

Alla näkyvä turkoosi oli esikoiselle

Pietarin risteily

Viime viikonloppuna olimme miehen kanssa Pietarin risteilyllä. Jo pidempään olen miettinyt, että haluaisin päästä tutkimaan Pietarin uskomatonta nähtävyys- ja museoantia. Niiden osalta Pietari on yksi maailman parhaita matkakohteita.

Junamatkoja varten tarvitsee viisumin, mutta nämä risteilyt (jopa 2 yön hotelliyöpymisen kanssa) ovat viisumivapaita. Aikamoinen kilpailuetu laivamatkailulle! Kun sähköpostiin kilahti risteilytarjous, oli homma selvä. Onneksi mummi otti lapset hoitoon ja pystyimme ottamaan 8 tunnin retkipaketin Pietarissa.

Aika lähellä oli risteilyltä myöhästyminen. Check in ja lähtö Länsisatamasta olivat juuri siihen aikaan, kun Helsinki City Maratonin pääjoukko juoksi keskustan lävitse Ruoholahteen. Autoliikenne oli aivan sekaisin ja kadut suljettu. Me emme tietenkään muistaneet maratonia ja emme varanneet yhtään enempää aikaa matkaan. Oli todella stressaava ajomatka! Eikä paljon naurattunut sekään, että parkkipaikan maksulaite oli rikki. Noh, ehdimme kyytiin.

Laivaletka lähtee Länsisatamasta.

En muuten ollut ikinä aikaisemmin lähtenytkään Länsisatamasta.

Pikkasen on ankeammat maisemat kuin vaikka Katajanokalta.

St. Peters Linen matkustajista suurin osa oli venäläisiä. Suomalaisia oli yhtä paljon kuin turisteja muista maista. Henkilökunta on pääosin venäläistä ja balttialaista. Osan palveluista saa suomeksi virolaisittain murtaen (loput englanniksi). Laiva on alunperin rakennettu Silja Linelle vuonna 1981. Laiva on siistissä kunnossa, mutta pieni ja nukkavieru verratuna Siljan nykyiseen kalustoon. Laivalla on pienet ja vaatimattomat (ilmeisesti myös maksulliset?) leikkitilat lapsille. Viihde laivalla oli venäläistä. Miehen mielestä paras ohjelmanumero oli venäläinen laulaja ja haitaristi - todennäköisesti siitä syystä, että yleisö oli jo alkuillasta täysillä mukana laulaen :)

Hytit ovat pari neliötä nykyistä mitoitusta pienempiä. Kyllä olisi ollut ahdasta, jos hytissä olisi ollut neljä henkeä. Laivan buffet oli ihan ok. Yllättävää oli se, että parasta oli lämmin ruoka eikä suinkaan kala-alkupalat (yleensä en syö buffeessa lämmintä ruokaa).

A-luokan hytti

Laiva seisoi päivän Pietarissa. Olimme ostaneet jo etukäteen kaupunkierroksen ja Eremitaasin retken. Retkijärjestelyt olivat ensiluokkaiset. Uusi bussi, hyvää suomea puhuva venäläinen opas ja kuulokejärjestelmä Eremitaasia varten. Retki tosiaan kesti sen reilut 8 tuntia eikä mielestäni sovi lainkaan lapsille. Yli 3 tuntia retkessä kiersimme läpi valtavaa, ihmisiä täynnä olevaa ja kuumaa Eremitaasia.

Olen matkustanut Neuvostoliitossa 80-luvulla, jolloin matka meni paastotessa Pepsillä ja paikallisilla kekseillä. Kaupoissa ei ollut mitään tavaraa, sukkahousut kävivät valuutasta. Olen matkustanut Venäjällä ja Virossa 90-luvun alussa Neuvostoliiton romahdettua. Kaikki oli halpaa, monenlaista oli saatavilla, mutta meno välillä aika villiä. Edellisellä Pietarin reissulla oli pientä (ja suurempaa) selkkausta matkaseuralla.

Nyt Pietarin turistialueet ovat erittäin siistejä. Talot on kunnostettu ja puistot hoidettu. Kukaan ei tyrkytä laitonta rahanvaihtoa tai pimeää pulloa. Nyt tyrkytetään matkamuistotavaraa. Mitä ikinä keksit haluavasi syödä tai ostaa, löydät sen varmasti Pietarista. Turistit ovat löytäneet Pietarin. Tärkeimpien nähtävyyksien luona oli matkailijoita tungokseen asti. Louvre ja Versaillesin tungos ei ollut mitään verrattuna Eremitaasiin.

Retki alkoi turistibussikierroksella, jossa kävimme katsomassa Pietarin tärkeimmät maamerkit ulkoapäin. Mihinkään emme ehtineet sisälle saakka. Alla näkymiä Neva-joelle.

Hääkuvausta Nevalla

Pietari-Paavalin linnoitus ja kirkko näkyy taustalla

Talvipalatsi kuvattuna Nevan toiselta puolelta

Talvipalatsi edellen takana. Sen edestä lähti lukuisia Nevan risteilyjä.

Kauniina päivänä sellainan ja kuohuviini olisi varmasti ihanaa.

Oli tuulinen, kuuma ja sateinen päivä. Tukka sekaisin ja paita pullistui tuulessa purjeeksi :(

Ulkopuolelta näimme osan Pietarin kuulusimmista kirkoista: Iisakin kirkon, Kirkon veren päällä, Smolnan ja Kazanin jumalanäidin kirkon

Kirkko veren päällä

Iisakin kirkko tihkusateessa

Sitten vielä muutamia kaupunkinäkymiä

Yksi pääkaduista: Nevsky Prospekt

Retkipäivän jälkeen olimme miehen kanssa niin väsyneitä, että menimme illalisen jälkeen Suomen aikaa klo 20 nukkumaan :) Oli hieno, mutta raskas päivä. Eremitaasista kirjoittelen ehkä myöhemmin.

Palaan varmasti vielä Pietariin, nähtävyyksiä riittäisi viikoiksi ja tieteysti haluaisin käydä baletissa. Pietarhovissakin haluaisin ehdottomasti käydä elämäni aikana.

Vinkki: Pietarissa enemmän matkaillut ja venäjää puhuva ystävättäreni antoi neuvon, että nähtävyyksiin (kuten Eremitaasi) kannattaa ostaa valmisretki. Ryhmille myydään liput erikseen ja heille on omat sisäänkäynnit. Se takaa sujuvan sisäänpääsyn. Omatoimimatkailijat saattavat juuttua jonoihin erittäin pitkäksi aikaa.

Keskellä yötä...

Olen monesti kuullut väitteen, että unet liittyvät siihen, että alitajunta työstää päivän asioita unessakin.

Koska isi on taas rapakon takana, nukun yhdessä pienempien poikien kanssa. Toissa yönä heräsin siihen, että kuopus istui sängyssä kuin rautakangen nielaisseena ja selitti kiihkeällä äänellä "Ihan varmasti en ole varastanut legoja, minä löysin ne"!

Nauroin yöllä katketakseni. Perheemme suurimman legovarkaan alitajunta yrittää öisinkin puolustella, että eihän kyse tietenkään ollut varkaudesta vaan aivan rehellisestä toiminnasta :D

Yritin saada pojan takaisin makuulle ja uneen. Loppuhuipennuksena pitää todeta, että pitkälleen meno onnistui vasta, kun muutaman kerran vakuutin "äiti uskoo kyllä, sinä löysit ne legot."


***
Muuten yksinhuoltajaviikko on sujunut yllätyksettömissä (jee!) mutta työteliäissä (kuten odotettua) merkeissä. Emme ole käyneet (vielä) yhdelläkään lääkärillä :)

Jopa yhtälö: esikoisen koulu alkaa klo 9, äidin pitää lähteä viimeistään 7:40 ajamaan töihin ja pienemmät pitää kuljettää päiväkotiin ennen sitä ratkesi mukavasti.

Uusia leimoja ja työvälineitä

Minulla oli viime viikolla mahdollista kokeilla himoitsemiani Michael Powellin leimoja (yritin ostaa niitä Porvoon-reissulla, mutta kaikki oli jo myyty :( ). Leimojen lisäksi Mirkalla oli myös Distressin uutuustussit.

Nämä askartelutreffit olivat tympeiden asioiden hoidon muuksi muuttamisen taidonnäyte. Alunperin aloin soittelemaan Mirkalle, joka on perehtynyt viime aikoina märkätilaremontointiin, että josko hän tietäisi hyvän laattamiehen pieneen uudelleensaumausurakkaan (vakuutus korvaa remonttia, mutta aihe on vieläkin verenpainetta nostattava). Päädyin Mirkalle askartelemaan :)

Michael Powelin leimat ovat mielestäni erittäin kauniita. Tosin eivät nekään sovi hyvin perinteiseen "onnittelukorttityyliin" eli kortit kasaantuvat omaan varastoon. Ihania leimoja kuitenkin! Haluaisin ostaa ne kaikki. Olen asettanut itselleni ehtoja siihen: askartelutarvikkeet on vihdoin lajiteltava ja pakattava. Lisäksi mielellään pari metriä kangasta pitäisi muuttua vaatteiksi.

Michael Powell vei sydämeni, Tim Holtz ei pystynyt samaan. Testasin ahkerasti Mirkan Distress Markereita (akvarellitusseja siis). Michael Powelin leimakuva ei ollut sopiva siihen, että leimamusteeksi käyttää Distress Markereita. Yksityiskohtia oli aivan liikaa. Pitäisi vielä päästä kokeilemaan, kuinka värit toimivat pienemmällä ja yksinkertaisemmalla leimalla. Sinänsä kiva idea, mutta minulla on (tai oli) erinomaiset vesivärit.

Villa Toscanassa on leimattu ja väritetty Distress Markereilla.

Ja tämä villa on ainoastaan väritetty Distress Markeilla.

Tämä on taivasta lukuunottamatta kasattu Michael Powellin valmismateriaaleista.

Distress Markerit

Olipas se mukava ilta. Ruokakin oli hyvää: maa-artisokkakeittoa. Puuhailu tekee Kepposkalle hyvää :) 

Koululaisen vaatekaappi

Joku esitti toiveen, että näyttäisin esikoisen vaatekaapin sisältöä. Sisävaatteita kaappiin järjestellessäni napsin muutaman kuvan. Kuvausjärjestelyihin en ehtinyt ryhtymään, joten olen räpsinyt pikaiset otokset  vaatepinoista lattialla. Kiire johtuu siitä, että muutaman tunnin päästä seilaamme miehen kanssa KAHDEN kohti Pietaria :)

Vaatteet ovat nykyisin pojan omien toiveiden mukaisia. Koko on 134/140 tai 140. Vaatteissa saa olla väriä, mutta luonnollisesti tietenkin ainoastaan pojan kelpuuttamia suosikkivärejä, joiden lista on jatkuvassa muutoksessa. Printtejä pitäisi olla mielellään paljon. Molon paidat kelpaavat aina. Muuten hyväksytyt aiheet ovat Star Wars, Star Wars, Star Wars ja Ninjago :(

Koululainen välttelee takkia viimeiseen saakka, hupparit ovat mieluisampia. Takana GAPin huppari (erittäin reilua kokoa). Kolme paria collegehousuja, mustat vuorilliset puuvillahousut (toisetkin piti olla) ja muutama pari ohuita resorifarkkuja - kaikki Lindexiltä.

Suureksi harmiksi H&M resorifarkut loppuvat kokooon 128cm, mikä ei enää mahdu esikoiselle. Jossakin erässä mitoitus oli niin reilua, että vielä kahdet 128cm menevät ainakin alkusyksyn. Korvaava tuote on hakusessa, parikin vaihtoehtoa olen löytänyt, mutta hinta kohoaakin sitten kympistä neljään kymppiin. Aikaisemmin olen ostanut kerralla vähintään viidet.

Lisää housuja vielä: Leen erittäin hyvänmalliset farkut (kiitos naapurille!), Maxomoran mustat canvas-housut, 3 paria Maxomorran velour-housuja. Maxomorran on muuten yksi harvoja valmistajia, joilla on veloureita isossa koossa. Huppareina Nova Starin huumaava turkoosi ja Bodenin karvavuorattu tähtihuppari.

Collegepaidat jäävät esikoisella vähälle käytölle. Ihan kylmimpiä ilmoja varten niitä on ollut 1-2 kpl. Syksyn college on vielä hankkimatta.  Tavallisin yläosa on pitkähihainen trikoopaita. Vasemmalla rivissä 2 kpl Me&I joiden välissä Metsola, seuraavaksi kaksi Po.Pia ja alin sinipunaraidallinen H&M, toisena oikealta on vihreäraidallainen paita Bodenilta (kiva syntikan kuva alareunassa). Bodenin paidan päällä on Molo, jossa vanhan aikaisia lentokoneita karttapohjalla. Oikealla kaksi Star Wars paitaa (ja saman verran kateissa/pyykissä). Itse tehdyt paidat ovat ilmeisesti jossakin odottamassa loppusilausta (mahtavatkohan olla jo pieniä?).

Alla jo aiemmin kesällä esitellyt alepaidat: 2 kpl Maxomorra, Molo ja Småfolk. Alemmassa kuvassa Mini Rodini.

Siistimpään menoon voisi vielä hankintalistalla olla samettihousut ja kunnon paitapusero. Toistaiseksi pitää pärjätä rugbylla. Varalta vielä siisti neule (jonka äiti saa ehkä kerran tai kaksi kiristämällä päälle). Molemmat Hilgfigeriä.

Meillä pyykin kierto ei ole aina maailman nopeinta. Olen laskenut, että 7 housut ja 10-12 paitaa on aika lailla minimisetti (jotta löytyy jotain lähes yhteensopivaakin eikä tarvitse vetäistä päälle neuletta ja oransseja veloureja). Minimimäärä on ylitetty, mutta jos kasvuvauhti jatkuu tällaisena, niin osa on joulun jälkeen pieniä.

Ulkovaatteet ja kengät ovat vielä järjestelemättä (elämme vieläkin crocsikautta), jos ne kiinnostavat niin voin näpsäistä muutaman kuvan.

(Muistilista puuttuu: 1-2 kpl collegepaitoja, samettihousut, paita, mustat velourit)

Mukavaa viikonloppua!

Naiskuvasta

Aikaisemmin kirjoittelin kyllästymisestäni naistenlehtiin, koska niiden käsitys naisten elämästä on hyvin suppea ja läpikotainen kaupallisuuskin alkoi tympiä. Vaihtoehtoina naistenlehdille minulla oli kirjat sekä valtalehtien ulkopuolella kirjoittelevat kolumnistit ja poliitikkojen kolumnit sekä muut kirjalliset kannanilmaisut. Ja tietenkin sosiaalinen media. Olen nyt muutaman kuukauden lueskellut pääosin muiden kuin ammattitoimittajien kirjoituksia.

Mitä mieltä olen? Olenko saanut parempaa ja pohdiskelevampaa luettavaa?
Tilasin Annan. Ihan koko vuodeksi.
Eläköön kaupallisuus.
Eläköön "korrektius".
Eläköön välimerkit ja käsitys lauserakenteesta.

Minkälainen oli lukemieni "vapaiden ajatttelijoiden ja kirjoittajien" näkemys naisten elämästä? Se oli sellainen, että olen antanut palautetta (jos olen tulkinnut kirjoittajan omaavan riittävästi aivokapasiteettia sen käsittämiseenä ja jos tavoitteena on ollut muu kuin puhdas provosointi) ja harkinnut, että voiko jonkun haastaa oikeuteen kaikkien yli 40v naisten puolesta herjaamisesta.

Ihan omiin sfääreihinsä kipuaa sosiaalinen media. Sosiaalinen mediaa otta rajuimmat lausahdukset viikkoja kestävän repostelun kohteeksi. Mitä "pahempi herja" sitä enemmän kannattajia ja kiihkeämpi keskustelu.

Teemoja keväältä:

-Naiset hankkivat lapset aivan liian vanhoina. Jokaista yli 30v äitiä sopii herjata mummoäidiksi ja epäillä kyvykkyyttä kasvatustehtävään. (Miesten kohdalla herjausikäraja tuntuu menevän siinä 60v paikkeilla.)

-Vanhat naiset hankkivat lapsensa myös liian lihavina. Syntymättömän lapsen oikeuksiin kuuluu äiti normaali BMI:lla. Hedelmöityshoitojen kriteerejä pitää ehdottomasti kiristää etenkin lihavien mummoäitien osalta. Ongelmaan pitäisi pystyä puuttumaan, jo ennen raskautumista (ehkäpä massaseulonta?).

-Naiset pakoilevat palkkatyötä tekemällä lapsia. Aika moni on keksinyt pirullisen suunnitelman, että jos tekee pari lasta putkeen ei tarvitse mennä välillä töihin. Kotihoidontuki mahdollistaa kotona sluibailun -kohtuuton etuus.

-Suomalaiset lapset joutuvat liian aikaisin päivähoitoon, koska rahan ahneet mummoäidit eivät viitsi hoitaa itse lapsiaan, kun töissä on niin paljon helpompaa.

-Iso osa 40+ naisista on lihavia ja rapistuneita. Jos joku tavallisen ja ikäisensä näköinen kehtaa väittää olevansa sinut ulkonäkönsä kanssa, niin sitten ulkonäkö on loukkaus muita kohtaan. (Kauniille ihmisillekään ei suoda poikkeusta, koska he taas ovat ulkonäkönsä vankeja). Koska onhan jokainen oikeutettu saamaan palvelunsa ulkoisesti parhaimmillaan olevalta naiselta. Kukaan 20+ ei aio ikinä näyttää 40+ tantalta

-40+ naiset eivät satsaa vaatetukseensa / pukeutuvat tanttamaisesti / tai yrittävät epätoivoisesti näyttää itseään nuoremmilta.

-Mummoäidit ovat viheliäisiä työntekijöitä, koska pienet lapset ovat koko ajan sairaana.

-Isojen lasten äidit ovat viheliäisiä työntekijöitä, koska he ovat olleet aikoinaan niin monta vuotta poissa töistä, että pakostakin jossain kohtaa osaamista on oltava aukko (se ettei pysty osoittamaan aukkoa, ei tarkoita sitä ei olisi).

-Äidit ovat huonoja työntekijöitä, koska heiltä puuttuu kunnianhimo. Lapset ja perhe on tärkein.

-Äidit luovat uraa lastensa kustannuksella. Äidit kehtaavat ja uskaltavat pyrkiä johtotasolle saakka (onneksi heidät hyvin usein kuitenkin torpataan), vaikka lasten pitäisi olla etusijalla.

-40+ naiset ovat liian kalliita työntekijöitä. Juuri koulusta valmistuneen saa halvemmalla.

-40+ naiset kaivavat kaikille naisille kuoppaa suostumalla tekemään palkattomia ylitöitä ja tyytymällä liian pieneen palkkaan. 40+ naisen pitäisi arvostaa osaamistaan ja kokemustaan.

-40+ naiset ovat aivan kaavoihinsa kangistuneita töissä, koulutuskaan ei ole enää fressi. Eikä niitä työvuosiakaan enää ole tarpeeksi jäljellä (Eläkeikä 68v?).

***

Tähän loppuu osaltani "vapaiden ajattelijoiden" (=vapaiden puusilmäisten solvaajien) seuraaminen. Screw you! Olen nainen hyvässä iässä! 

Sapettaa jälleen keskustelun tasottomuus. Aion muistaa pahimmat ylijyöjät. En aio äänestää puoluetta, joka huolii ylilyöjän listoille. Yritys, jota ylilyöjä edestaa, ei pysty myymään minulle enää yhtään mitään. Mielipiteensä saa toki jokainen ilmaista, yllättävän monelle ilmaisijalle tuntuu olevan hyvin vaikeaa tehdä se väheksymättä tai mustamaalaamatta.

Pikkasen jää mietityttämään, että millaista olisi kuulua johonkin ihan oikeaan vähemmistöön ja seurata yleistä keskustelua siitä viitekehyksestä.

Olkoon sitten lukemistonani syysmeikit, -takit ja laihdutusvinkit. Enpä jaksaisi noistakaan lukea vuodesta toiseen, mutta niistä lukeminen sentään v*ttaa vähemmän.

Siirryn itsekin seuraavaksi positiivisempiin asioihin - tulossa kurkistus koululaisen vaatekaappiin. Annan positiiviset vaikutukset elämässäni alkavat jo näkyä: olen myös harkinnut postausta "Sama paita - kaksi erilaista tyyliä".

t: se riivinrauta edelleen

Läskiapina legovaras

Ihan pikkasen on pakko avautua tästä ihanasta ja leppoisasta sunnuntai aamusta.

Olen nautiskellut aivan upeaa brunssia - in my dreams -  syön edelleenkin aamupalaksi Easy Diet proteiinipuuroa. Näyttää kuravellillä, maku todennäköisesti huonompi.

Suloiset lapseni ovat hymyillen leikkineet aamun uusilla leluillaan - in my dreams - Vaiva ja Harmi are back! (Osa teistä varmaan muistaa suloisen toipilaskolmikkoni Riesan, Vaivan ja Harmin). Tervetuloa tauoton huuto. Hyvästi mielenterveys.

Mikäs se sitten katkaisi kamelin selän?
Mikäs muu kuin legot ja huonokäytöksiset lapset...

Pojat saivat isovanhemmiltaan tuliaisia matkalta: uusia legoja. Mikä onnenpäivä!

Hermoni kiristyivät jo pakkausten aukirepimisvaiheessa. Lasten tuntuu olevan edelleenkin mahdoton ymmärtää, että äiti pystyy olemaan vain yhdessä paikassa kerrallaan ja käsiä on vain kaksi. Samaan aikaan ei pysty laittamaan ruokaa ja kokoamaan legoja. Ja kahta legopakkausta ei pysty kokoamaan yhtä aikaa. Vaiva ja Harmi onnistuivat heti kättelyssä hukkaamaan palan per nenä. Toiselle piti tuolta jättimäisestä legolaarista kaivaa varakappale. *kele sitä ulinaa ja marinaa. Legot valmistui ja kuvittelin, että pojat leikkivät niillä suht sopuisasti aamulla.

Heräsin aamulla korvia vihlovaan huutoon väärästä päästä. Ihan oikeasti se oli niin paha, että hetken aikaa uskoin sairastuneeni rytmihäiriöön. Sitä meteliä ei olisi blokannut edes korvatulpat. Huudon aihekin oli niin absurdi. Yritin kaivautua peiton alle ja olla piittaamatta asiasta.

Seuraavaksi talomme kaikui solvauksista: "Senkin läskiapina legovaras!". Solvattu Vaiva vastasi syytöksiin korkealla ja pitkäkestoisella ulinalla (ilmeisesti tarina korkean ihmisäänen särkemistä laseista on urbaanilegenda, koska meillä on kaikki vielä ehjinä).

Sunnuntai aamun idyllin (siis toiveen herätä yhtenä päivänä viikossa rauhassa ja ehkä edes nanosekunnin kuunnella hiljaisuutta) rikkoi legopäävarkaus. Saimme sen selvitettyä ja varastetun omaisuuden palautettua. Ajattelin, että nyt saan edes pienen rauhallisen hetken. Mutta Vaiva ja Harmi tappelevat legoista tauoitta ja solvaavat edelleen toisiaan läskiapina legovarkaiksi.

Saan kohta kuulovaurion. En Vaivan ja Harmin huudosta vaan siitä, että peitän melun kuuntelemalla Youtubesta kuulosuojaimilla täysillä Adelea. Pakkohan sitä on jotenkin mielenterveyttään suojella.

Ehkä huomenna jo naurattaa shokkiaamuherätys "väärä pää"...

Toivottavasti sinulla sentään oli idyllinen sunnuntaiaamu (en kuitenkaan ota vastaan kuittailuja siitä).

PS: Mä vihaan legoja!

Kirppislöytöjä

Käyn kirppiksillä nykyisin aika harvoin. Nyt kun aikaa tuunaukselle ei ole, olen erittäin ronkeli ostaja. Minulle kaiken ei tarvitse olla uutta, mutta vain siisti ja hyvälaatuinen kelpaa. Sen varaan en ikinä laske, että löydän jonkun pakollisen hankinnan kirppikseltä. Kirpparilöydöissä on se ihana löytämisen fiilis ja lompakkokin kiittää. Perheessämme on kaikilla muilla kierrätysvaatteita paitsi miehellä. Yleensä ostan kirpparilta vain sesongin tuotteita -suoraan käyttöön meneviä. Hyvien lasten urheiluvälineiden kanssa voin tehdä poikkeuksen.

Tänään vietin aurinkoisen aamupäivän kummityttöni äidin kanssa Hietsun kirppiksellä. Minä lähdin vain katselemaan ja nauttimaan seurasta sekä tunnelmasta. Siinä kävi niin, että ystävättäreni joutui lainaamaan minulle kestävän ostoskassin sekä rahaa :)

En osta käytettyjä kenkiä (parit käytetyt poikien juhlakengät olen ostanut ja ne ovat olleet jalassa tasan sen juhlan ajan). Tänään tein poikkeuksen ja ostin itselleni kahdet käytetyt kengät. Enpä olisi uskonut! Käytän paljon Eccon loafereita ja kävelykenkiä. Siellä minua odotti kaksi paria: mustat loaferit ja alla näkyvät ruskeat kävelykengät. Edellinen omistaja ei ole näillä kovin montaa kertaa kävellyt - lähes uudenveroiset kengät. Kaksi paria Eccoja irtosi 55e, joka sinänsä on kirpputorilla iso raha, mutta minusta hyvä diili.

Pidän kovasti petroolin väristä. Röyhelöt, pitsit ja pyöreät kaulukset eivät ole minun suosikkejani, mutta silti tunikan kokonaisuus oli niin herkullinen, että se jäi pikkurahalla mukaan.

Salama hiukan vääristää väriä

Tämän avulla minulla on jatkossa täsmävastaukset siihen, missä sijaitsee maksa, miten silmä toimii ja minkälainen reikä voi mennä nenästä suuhun.

Superlöydöt kotiutui viikko sitten esikoiselle Piilosta. Viisi hyväkuntoista PO.Pin paitaa, 3 t-paitaa ja 2 pitkähihaista. Nyt on kirpparionni varmaan loppuvuodeksi käytetty.

Oikeasti tavaran virta pitäisi saada käännettyä kodistamme ulospäin. Puoli kuutiota lastenvaatteita odottaa kadottamistemppua. Tässä kohtaa se kirppari-innostus aina hyytyy *huoh*.

Esikoiselle PO.Pia

Rasia Pokémonkorteille

Tänään minuun iski pieni askarteluinspiraatio. Jo pidempään olen halunnut tuunailla rasioita riesana pyörivälle sälälle (johon kohta peittyvät kaikki horisontaalitasot). Oma rasiani jäi kesken, mutta esikoisen rasia valmistui.

Esikoinen tuunasi itselleen rasian Pokekorteille.

Osallistumme kimpassa tällä askartelulla Lauran korttihaasteeseen. Haasteessa piti käyttää materiaalina maitopurkkia. Rasia on siis 1,5l maitopurkin alaosa päällystettynä kartongilla ja somistettuna runsaalla määrällä Pokémon-tarroja.

1,5l purkki on mitoiltaan varsin sopiva suurimman osan keräily/pelikorteista säilömiseen :)

Oma rasiani tuskin valmistuu lähiaikoina. Heti kun saamme juotua seuraavan maidon tyhjäksi askartelemme (kateudesta vihertävälle) keskimmäiselle myös pokekorttirasian.

Maitopurkkiaskartelusta tuli mieleen vajaa kaksi vuotta sitten tehdyt maitopurkkiautot. Keskimmäinen muistaa autonsa vieläkin :) Hän kertoo siitä edelleen silmät sädehntien, mikä saa minutkin niin hyvälle tuulelle.