Ensimmäinen etappimme oli Pyhän Sofian katedraali. Alunperin se rakennettiin jo 1000-luvun alussa, ulkonäköä muutettiin 1600- ja 1700-lukujen taitteessa barokkimaiseksi. Katedraali muodostaa yhdessä Pechersk Lavran luolaluostarin kanssa UNESCOn maailmanperintökohteen. Katedraalialueelle oli pieni sisäänpääsymaksu.
Upea kellotorni
Katedraali
Kirkkoa ympäröi kaunis puisto
Lainasin yhden sisäkuvan varsin näppärästä Kiovan turistiportaalista http://kyivcity.travel/
Seuraava kohteemme olikin jo näköetäisyydellä Sofiasta, vuorossa oli toimiva kirkko Mikaelin kultakupolinen luostari. Ihmettelimme luostarin aivan uudelta näyttävää julkisivua sekä sisustaa. Noh, sehän selvisi hetken päästä. Neuvostovallan aikana vanha keskiaikainen kirkko oli jyrätty maantasalle tarpeettomana. Ukrainalaiset rakensivat uuden 1999. Maan hankalan taloustilanteen takia investointi herätti minussa monenlaisia ajatuksia. Olisiko rahoille ehkä ollut parempaa käyttöä? Komea paikka jokatapauksessa!
Puistoalue oli jälleen ihastuttava
Kuva ikonostaasista: http://www.encyclopediaofukraine.com/
Seuraavaksi kävimme kääntymässä Itsenäisyyden aukiolla. Siellä, mistä ne rähinät saivat alkunsa.
Aukiolta venäjää lukeva ystäväni bongasi heti ravintolan: "Tuolta saa khachapureja. Nyt pitää päästä sinne!!" Niinpä pääsin tutustumaan elämäni ensimmäistä kertaa gruusialaisen keittiön lahjaan maailmalle. Khachapuri on sellainen vähän pizzan tyylinen leipänen, jossa on juustoa sisällä. Omani oli rapea päältä ja päälläkin oli juustoa. Minusta tuli heti ensiyrittämällä gruusialaisen keittiön ystävä!
Kuva ei tee oikeutta tälle herkulle. Nam!
Kävimme tsekkaamassa Tshernobyl-museon. Valitettavasti kaikki opasteet ja materiaalit olivat ukrainaksi tai venäjäksi. Sellainen käsitys jäi kirjeistä ja muista materiaalista, että säteilyvaarasta puhuminen oli tabu Neuvostoliitossa ja varautuminen ydinkatastrofiin oli todella puutteellinen.
Toisena täytenä päivänämme meillä oli ensin vuorossa "kakkosluokan nähtävyyksiä". Kävimme ihmettelemässä räikeän punaista yliopiston päärakennusta. Enemmän kuin rakennus meitä kiinnosti sen edessä olleet kymmenet poliisit. Yritimme tiedustella, että miksi he ovat liikkeellä, mutta yllättäen yksikään poliisi ei osannut muuta kuin ukrainaa ;) Muistin ulkoministeriön turvaohjeen "Vältä ihmisjoukkoja", joten kurvasimme puistoon nauttimaan auringosta ja kahviloista.
Söpö kahvila ja huikeat ruusut
Päivän huipentuma oli opastettu kierros Pechersk Lavran luostarialueelle. Oppaanamme toimi luostarialueen museon entinen työntekijä, jonka veli opiskelee luostarissa. Saimme kuulla pieniä tarinoita tämän päivän luostari elämästä. Alue on varsin laaja isoine, kauniine puutarhoineen ja monine rakennuksineen. Kierros oli todella antoisa.
Kiev Pechersk Lavra aluekuva http://kievis.com/
Ensimmäiseksi kävimme tutustumassa luolaluostariin. Luostari perustettiin luolaan 1051 ja se on siitä saakka ollut itäisen Euroopan ortodoksimaiden tärkeä kohde. Ensimmäiseksi meidän piti hankkia päällemme hameet ja huivit lainauspisteestä. Pääsiäisnoidiksi sonnustautuneina menimme ostamaan tuohukset. Sitten lähdimme oppaan perässä kiertämään luolakäytäviä. Onnistuimme kannattelemaan tuohuksia oikeaoppisesti kämmen ylöspäin ja tuohus keskisormen ja nimettömän välissä. Luolaluostarin sisäänkäynti ja koko sisäänpääsy prosessi ei ollut tehty turistiystävälliseksi, omatoimimatkailijalta voi mennä hetki navigointiin.
Luolaluostarin käytävien varsilla on arkuissa lähinnä kuolleita pappeja. Mikäli muumioitumisprosessin on ollut onnistunut, niin mustat kädet olivat esillä. Paikallisten tapoihin kuului "suosikkiensa" kohdalla tehdä ristinmerkki, suudella arkkua ja koskettaa sitä otsallaan. Hetken aikaa seurasimme jumalanpalvelusta pienessä luolakappelissa.
Kuva esitteestä törkeästi kuvattu
Luolaluostarikierros oli yllättävän kuuma ja ulospäästyämme tarvitsimme juotavaa. Oppaamme vei meidät luostarin ruokalaan. Testasimme luostarin omenaolutta ja jäätelöä.
Kohti kahvilaa
Tsekkasimme pari pienempää kirkkoa ja ihailimme upeita ruusuja ja näkymää Djneper-joelle.
Vuorossa oli vielä pääkirkko. Sekin on uudistuotantoa, Neuvostoliitto pisti pommittaen sen toisen maailmansodan aikana. Kirkossa seurasimme hetken aikaa jumalanpalvelusta. Olisin seurannut varmasti pidempäänkin, mutta ortodoksikirkossa ei ole penkkejä ja himoitsin päästä lepuuttamaan jalkojani.
Ortodoksipapit voivat avioitua ennen pappisvihkimystään ja alueella näkyikin useita isiä papinkaavuissa lastensa kanssa.
Minusta varsin mielenkiintoiset nähtävyydet. Nyt tuli nähtyä sen verran ortodoksikirkkoja, että suunnitelmamme vierailla joissain toisessakin Venäjän tuhatvuotisessa kaupungissa saa jonkin aikaa huilia rauhassa.
