Reilu viikko sitten olin ystäväni Ilonan kanssa mökkeilemässä Tammelan seudulla, jossa Ilona on mökkeillyt koko elämänsä ja hän tietää hyvät sienipaikat sielä. Sienisaalisodotukset olivat siis korkealla! Odotuksena oli, että vähintäänkin mökillä syödään sieniruokia ja jotain pientä saisi kotiin pakastimeen.
Tähän saakka "the kantarellisaalis" sain alakouluikäisenä. Olimme isäni kanssa sienestämässä sukumökillämme Kuhmoisissa ja menimme metsään sukulaisten talon luota Hietamäestä. Saimme kunnon saaliin, ainakin pari litraa. Isä teki siitä kastikkeen ja söimme sen kertaheitolla. Tätä olemme muistelleet vaarin kanssa viimeiset 40 vuotta. Ystäväni Sirpa sanoi, että useimmille ei-niin-hyvillä-paikoilla-sienestämille minun kokemukseni on sukupolvikokemus. Kantarelleja yleensä löytyy vähän ja pari litraa on suuri saalis.
Tuo muisto toki säilyy mielessäni, mutta kantarelliennätyssaalis on nyt kasvatettu aivan uusiin lukemiin!
Polvivaivani ovat aiheuttaneet ikävän selkävaivan, joka vaikeuttaa kävelemistä. Metsä onneksi tarjoaa kiviä ja kantoja, joille istua lepäämään. Koska minä olen hidas ja Ilona nopea, niin välillä teimme niin, että Ilona etsi ensimmäisen sienipaikan ja minä jäin putsaamaan sitä ja ilona jatkoi kauemmaksi ja minä könkkäsin perästä. Usein kantarelleja löytyi isompi esiintymä pienellä hakemisella. Kantarellien löytämisen jännityksen ja ilon voimalla jaksoin liikkua metsässä. Paluumatkaa varten taskussani oli pieni herkku :)
Kantarelliyhdyskunta löydetty
Itse löysin :)
Lisää todistusaineistoa - vielä taivun poimimaan sieniä
Metsän ihailua kannonnokasta käsin
Lauantain saalis odottaa putsaamista
Tämän vuosituhannen ensimmäinen löytämäni syömäkelpoinen tatti. Tällä oli painoa yli 300g. Monenlaisia uusia kokemuksia osui tälle reissulle.
Kantarellikastikkeen lisäksi herkuttelimme tattirisotolla
Tässä taitaa olla saalistilanne maanantaina
Tiistaina minulla oli tosi tiukka työpäivä, enkä päässyt metsään lainkaan. Ilona lähti. Sitten metsästä alkoi tulla viestejä "Aivan mahdottoman hyvä paikka löydetty". Saalis täydentyi vielä ainakin kolmella pussilla.
Siinä on meidän saalis. Ilona poimi siitä ainakin kaksi kolmasosaa.
Virallinen saaliin punnitsija
Arvuuttelimme kotiväeltä sekä Instassa sienisaaliin painoa kiloina. Instassa moni arveli, että noin viitisen kiloa. Ilonan isä arvasi oikein, samoin meidän keskimmäinen. Lähimmäksi Instassa veikkasi Marjo Marjon Matkassa blogista. Marjo veikkasi 8kg.
Sienisaaliin paino oli 10,277kg
Ilonan isä ja meidän keskimmäinen siis arvasivat 10kg. En ole edes ikinä osannut haaveilla tälläisesta kantarellisaaliista. Sen putsaaminen ja säilöminen on ottanut suorastaan koville :)
Jaoimme saaliin puoliksi, taisin saada ehkä jopa vähän enemmän. Elämäni sienisaalis! Tätä muistelen vielä pitkään!
Muut mökkihuvit olivat perinteiset: saunomista ja uimista. 18-asteinen järvivesi tuntui yllättävän kylmältä. Viimeksi olin uinut omalla mökillämme ja silloin vesi oli huikeat +28.
Minulle on tullut yllättävän vähän tunnettuja ihmisiä vastaan. Se selittynee sillä, että olen todella huono tunnistamaan julkkiksia. Saatan miettiä, että hieman tutunnäköinen tyyppi. Hyvä esimerkki oli se, että olin ystäväni Katin kanssa blinibrunssilla Meripalvinjongissa reilu vuosi sitten ja siellä oli SDP:n nykyinen puoluejohto ja menneiden vuosien puoluejohtoa. En huomannut ketään heistä. Sitten on vielä eri juttu, että kehtaanko kuvata, jos näen jonkun tunnetun ihmisen vaikka kaupungilla.
Valitsemani kuva ei aivan täytä haasteen kriteerejä, mutta tapahtuman muisto on niin mukava, että haluan jakaa sen kanssanne.
Syyskuussa 2005 olimme menossa mieheni kanssa Pariisiin. Jostain syystä meillä oli molemmilla käytäväpaikat samalla rivillä. Tulimme aika lailla viimeisten joukossa koneeseen. Katsoin omaa paikkaani ja sitten katsoin Hra Kepposen paikkaa. Hra Kepposen paikan vieressä istui silloin kovassa nosteessa olleen The Rasmuksen Lauri Ylönen. Sanoin topakasti Hra Kepposelle, että istupas sinä siihen minun paikalleni.
Vuonna 2003 The Rasmus oli julkaissut erinomaisen Dead Letters levyn, joka on bändin eniten myyty levy ja se menestyi Euroopassa, USAssa ja Japanissa. Levyn tunnetuin biisi on minunkin lempibiisini The Rasmuksen tuotannosta eli In the shadows. The Rasmus saattoi olla tuolloin suosionsa huipulla.
Annoin Laurin istua ihan rauhassa ja mietin, että kehtaanko alkaa juttuttamaan häntä. Siinä syötiin sämpylät ja hörpättiin kahvit ja sitten Lauri avasi keskustelun. Hetken päästä hän naureskellen kysyi, että vaihdoitko miehesi kanssa paikkaa. Tunnustin vaihtaneeni. Sanoi, että on huomattavasti hienompaa kertoa kavereille, että istuin lentokoneessa Lauri Ylösen vieressä kuin, että mieheni istui Lauri Ylösen vieressä.
Lauri kertoi, että bändillä alkaa Euroopan kiertue. Juteltiin siitä, että jännittääkö ja miltä tuntuu, kun kaukainen ja iso unelma täyttyy. Minua taisi jännittää matka enemmän. Olimmehan jättäneet vajaan vuoden ikäisen esikoisvauvamme isovanhemmille hoitoon.
Sanoin Laurille, että minulla on matkalukemisena naistenlehti, jossa on hänen haastattelunsa. Lauri sanoi, että lue se ja kerro minulle, että mitä mieltä olet. Sitten Lauri luki sen itsekin ja juttelimme jutusta, printtimediasta ja sen vaikutuksista. Tuo oli aikaa ennen somea ja myös kunnon kännykkäkameroita. Pyysin Laurin nimikirjoituksen tuohon lehteen.
Perillä Pariisin lentokentällä Hra Kepponen kysyi, että tunsitko sen vieressäsi istuneen kaverin, jolla on erikoinen tukka. Kerroin "tukkamiehen" olevan maailmalla yhden tunnetuimman suomalaisen bändin laulaja ja menossa kiertueelle Eurooppaan. Hra Kepposta ihmetytti, että kummasti teillä riitti juttua.
Lauri oli todella mukava keskustelukumppani ja tuosta tapaamisesta jäi erittäin hyvä muisto. Niin hyvä, että olen säilyttänyt nimikirjoituslehteä kohta 20 vuotta.
Ne, jotka eivät vielä seuraa minua instassa https://www.instagram.com/kepposet/?hl=en eivät tiedäkään minkä merkkipaalun olenkaan saavuttanut tällä viikolla. Se on ihan jumalattoman suuri kantarellisaalis, jonka poimimme ystäväni Ilonan kanssa. Tämän viikon vapaat hetket ovat kuluneet kantarellien parissa ja taitaa mennä vielä lauantaikin siinä puuhassa. Tähän saavutukseen palaan vielä bloginkin puolella.
Sovimme ystävieni Ilonan ja Sirpan kanssa treffit Taiteiden yöhön viime viikolla. Suunniteltu reittimme oli kompromissi kolmen naisen toiveista.
Reittimme: Hakasalmen huvila - Musiikkia ja Kimallus ja kumarrus näyttely kartanonväen kahdesta maailmasta
Finlandia talon kahvila - Calla lauluyhtye
Talvipuutarha - Kukkia, taidetta ja Saima Harmajan runoihin tehtyä musiikkia
Töölönlahdella kiertelyä mm. Pikku-Finlandiassa drinkit ja pikainen tutustuminen pieneen valokuvanäytteluun
Illan parhaat olivat lauluyhtye Calla ja erittäin iso ahven. Se, että taiteiden yön kakkoseksi kiilaa jumalattoman suuri ahven on toki aika yllättävää. Uskon, että ymmärrätte ahven suuren sijoituksen, kun kerron sen tarinan tarkemmin.
Ilta oli lämmin. Hakasalmen huvila kävi saunasta. Musiikki siellä oli kaunista, mutta jouduin siirtymään kuumuuden vuoksi ulos. Ihmisiä, kaiken ikäisiä ja näköisiä, oli liikkeellä runsaasti. Meno on siistiytynyt takavuosista paljon, taiteiden yö ei ole enää onneksi nuorison toinen vappu.
Viime vuoden Taiteiden yön kierroksemme oli todella upea. Tänä vuonna taiteellinen anti oli vaisumpi, mutta kiva ilta meillä oli ystävien kesken.
Seuraavaksi kuvia ja vähän lisää juttuja illan kokemuksista kohteettain
Hakasalmen huvila Hakasalmen huvila on erittäin kaunis empire-tyylinen rakennus viehättävällä tontilla. Se kuuluu Helsingin Kaupungin museoihin. Huvilan tunnetuin asukas oli Aurora Karamzin. Aurora oli hyvän perheen kaunis tytär, joka naimaikäisenä päätyi Pietariin keisarilliseksi hovineidiksi. Aurora avioitui upporikkaan venäläismiehen kanssa, pääsi matkustelemaan, tutustumaan eurooppalaisiin poliittisiin virtauksiin ja miehensä perheen harjoittamaan hyväntekeväisyyteen. Aviopuolison kuoleman jälkeen varakas Aurora palasi Suomeen ja avioitui täällä uudestaan. Toisen miehen kuoltua rintamalla Aurora keskittyi hyväntekeväisyyteen ja hänestä tuli merkittävä toimija Helsingissä. Tuohon aikaan ei ollut sosiaaliturvaa ja ne jotka eivät pystyneet elättämään itseään ja perhettään olivat varakkaiden hyväntekeväisyyden varassa. Aurora oli perustamassa useita hankkeita, joista tunnetuin on Diakonissalaitos.
Kävimme illan aikana kahdesti Hakasalmen huvilassa. Ensimmäisellä kerralla menimme kuuntelemaan konserttia. Jäljellä oli ainoastaan seisomapaikkoja ja huvila oli kuin sauna. Toisella kerralla kiertelimme kartanon palvelusväestä ja herrasväestä kertovaa näyttelyä.
Kartanoissa kuultua eurooppalaista musiikkia kahdella huilulla ja sellolla soitettuna
Kirjeenvaihto oli tärkeä asia kartanonväen elämässä.
Rakastan vanhoja leluja. Etenkin nukkekoteja. Olisi aivan mahtavaa alkaa keräämään vanhaa nukkekotia itselleni. Minulla ei ole sellaiselle minkäänlaista sijoituspaikkaa, eikä varsinaisesti ylimääräistä rahaakaan. Aina voi kuitenkin haaveilla.
Mielenkiintoinen lelu tuo jättimäisen lumisadepallon oloinen merimaisema. Olisinpa päässyt helistelemään sitä.
Ehkäpä väkimäärä ja kuumuus hankaloittivat keskittymistäni, mutta minusta Kimallusta ja kumarruksia oli hieman vaisu näyttely. Se piti sisällään paljon aikuiselle varsin tuttuja asioita. Ihan kivahan se oli katsella, mutta jos olisi maksanut siitä 16€ pääsylipun, olisi minulla ollut pettynyt fiilis. Kaikki hinnat nousevat jatkuvasti ja se näkyy museoidenkin sisäänpääsyssä. Järkyttyneenä totesin, että Ateneumiin maksaa lippu paikanpäältä ostettuna 22€. Jos nyt mentäisiin koko perheen kesken käväisemään Ateneumissa, niin sisäänpääsy olisi 88€. Nuoriso sanoisi tuossa kohtaa, että mennään mieluummin pizzalle :)
Hakasalmen huvilan piharakennuksessa toimiva kahvila on levittäytynyt piha-alueelle. Siellä oli ihana tunnelma ja niin viehättävän näköistä. Lisäksi puut eristivät Mannerheimintien humua tehokkaasti. Taiteiden yön kunniaksi pihalla oli taiteilija työssään.
Finlandiatalon kahvila Tarvitsimme pientä suolapalaa ja kohteeksemme valikoitui sijainnin takia Finlandiatalon uusittu kahvila. Meistä jokainen otti poropasteija, 10€ shampanjalasillinen oli myös houkutteleva. Vitriinissä oli toinen toistaan kauniimpia leivoksia. Suosituksesta huolimatta en valinnut talon nimikkoleivosta, koska somessa ystäväni varovaisesti sanoi, että oli todella makea.
Tuo poropasteija oli todella herkullinen
Leivos oli perushyvä, ulkonäöltäänhän se on hurmaava
Finladia-leivos on tuollainen tyylikäs marmoripintaa muistuttava pallo. Täytyy käydä joskus maistamassa sitäkin.
Lauluyhtye Calla oli todella taitava! Niin kaunista musiikkia! He esiintyivät Finlandiatalon kahvilan terassilla. Alla 30s klippi omasta tuotannosta. Kannattaa kuunnella!
Talvipuutarha Seuraavaksi matka jatkui Talvipuutarhaan kuuntelemaan Saima Harmajan runoihin sävellettyä musiikkia. Siellä kävi niin, että emme mahtuneet edes siihen osaan Talvipuutarhaa, jossa esitys pidettiin. Musiikki toki kuului viereiseen tilaan, mutta sanoista ei saanut mitään selvää, joka sitten vähän vesitti homman. Kukkatauluja pääsimme sentään ihailemaan.
Talvipuutarhalta kävelimme takaisin Töölönlahdelle. Jo menomatkalla olin kiinnittänyt huomioita alakoululaisiin poikiin, jotka olivat kalastamassa rannalla. Päädyin siihen poikien lähelle lepuuttamaan selkää ja kysäisin pojilta, että tuleeko kalaa. Yksi poika sanoin toiselle "pitäiskö fleksaa?" eli siis pitäisikö kehua. Minä sanoin, että jokainen fleksausmahdollisuus pitää hyödyntää. Pojat sanoivat näyttävänsä minulle heidän todella kookkaan saaliinsa.
En tajunnut kysyä pojalta lupaa kuvan julkaisemiseen, niin siksi tulee tälläiset kasvot peitetyt kuvat.
En ole ennen nähnyt noin pitkää ja pulleaa ahventa! Pojat sanoivat sen olevan yli 40cm. En epäile hetkeäkään. Nuoret kalastajat olivat todella tohkeissaan saaliistaan. Ehkä sen arvoa lisäsi se, että yli 50-vuotias nainen sanoo ettei ole ikinä tosiaan nähnyt noin isoa ahventa.
Kohtaaminen kalastajapoikien kanssa oli niin hauska ja lämminhenkinen ja ahven niin komea, että sillä tosiaan pääsi illan kakkoskokemukseksi. Callaakan emme osanneet mennä katsomaan, joten sekin oli upea yllätys.
Ehkä sitten ensi vuonna menen taas Senaatintorille katsomaan sen "päänäytöksen". Se oli kuulemma ollut hieno. Hauskan erilainen viime vuoteen verrattuna tuli tästä taiteiden yön visiitistä. Olihan se taas aika luksusta, että sää oli mitä mahtavin ja kaupunki aivan täynnä erilaista kulttuuria! Arvostan!
Sitten vielä pari kuvaa musiikkitalon kohdalta alkavista upeista kukkaistutuksista ja kaupungilta:
Minusta otsikko on kutkuttava määritelmä paikalle: Pulmankijärvi on maan kohoamisen seuraksena Jäämeren vuonosta erilleen jäänyt järvi. Siis meilläkin on palanen vuonoa Suomessa ja vieläpä sisämaassa! Pulmankijärvi on myös Suomen pohjoisin järvi ja rajajärvi Norjan kanssa. Osa Pulmankijärvestä onkin Norjan puolella.
Pulmankijärven ympäristö muistuttaa ulkonäöllisesti vieläkin vuonoa rannoiltaan. Eikä pelkästään rannoiltaan, vaan myöskin kalakannaltaan. Tenojokea pitkin Pulmankijärveen vaeltaa Jäämerestä kampelaa, jotka ovat jääneet asustelemaan järveen. Myös jonkin verran lohta vaeltaa edelleen Pulmankijärveen. En ole kalastajatyyppi lainkaan, mutta olisihan se hienoa saada järvestä merikala.
Pulmankijärvi - kyllähän tämän voisi vuonoksi kuvitella ihan helposti
Luonto Pulmankijärvellä on herkkää arktista tundraa. Karua, mutta kaunista. Pulmankijärven matkailu on kasvanut runsaasti, mikä uhkaa luontoa. Siksi siellä on tärkeää pysyä merkityillä reiteillä ja viedä kaikki roskat pois.
Tie Pulmankijärvelle lähtee Nuorgamista ja reitti nousee ensimmäiseksi tunturiin. Olin hieman suunnitellut, että jos ei ole liian kuumaa ja jos polvi kestää, voisimme tehdä tunturilla kävelyretken. Parkkipaikalta tulisi Skaidijärven kodalle matkaa 1,7km suuntaansa.
Tuttavat ovat kyselleet, että miten pärjäsin reissussa jalka+selkävaivaisena. Tein taustatutkimusta ja etsin sellaisia kävelyreittejä, jolla kävelyä tulee maksimissaan n. 3km. Vaihtoehtoja löytyi mukavasti. Ainoa, mikä jäi kokematta ja jäi harmittelmaan, oli Luovtattin rullakiviranta. Sinne kävelyä tulee n. 2km suuntaansa. Reittiä kuvattiin osittain haastavaksi, parin jyrkän laskun vuoksi. Niiden takia emme lähteneet edes yrittämään sinne. Olisimme joutuneet muutenkin rukkaamaan matkasuunnitelmaa Luovtattin vuoksi. Huonommallakin kävelykunnolla pääsee siis näkemään monia hienoja paikkoja eikä Lapissa liikkuminen välttämättä tarkoita runsaita kilometrejä.
Tunturissa meidät yllätti äkillinen muutos säässä ja tuuli oli niin voimakas ja kylmä, että pidempi kävely jäi kotalaavulle jäi tekemättä. Maisemat olivat niin erikoiset, että ehdottomasti kannattaa pysähtyä niiden äärelle.
Tunturissa tuulee
Tunturijärviä ihastellessamme Hra Kepponen totesi, että hänestä maisema muistuttaa savannia juuri sadekauden jälkeen. Minustakin siinä on samankaltaisuutta.
Vähän kuin oltaisiin vehreällä savannilla, mutta ollaankin tunturilla
Polku ja viitta Skaidijärven kotalaavulle. Olisi varmaan ollut hieno reitti ja hyvänä päivänä minäkin jaksaisin tuollaisen reilun 3km kävelyn.
Tunturin puustoa
Jatkoimme matkaa tietä pitkin kohti Pulmankijärveä. Jossain vaiheessa tie muuttui hiekkatieksi, joka vielä loppua kohden kapeni. Ajoittain näytti siltä, että päälle iskee myrsky tai vähintäänkin kunnon sade. Uhkaavista pilvistä huolimatta, vettä ei satanut lainkaan.
Meille kävi sillä lailla, että ajoimme näköalapaikan ohitse. Tien varressa on tilaa muutamalle autolle tien suuntaisesti ja emme huomanneet sitä lainkaan. Siinä vaiheessa, kun julkinen tie päättyi, aloimme ihmettelemään tilannetta. Päädyimme parkkipaikalle ja Googlen perusteella olimme lähellä Pulmankijoen rantaa ja sen komeita hiekkasärkkiä ja päätimme tehdä sinne kävelyreissun. Siitä kertyi kävelyä n. 1,5km. Hiekkasärkkäkävelyn jälkeen ajelimme takaisin takaisinpäin Googlea tarkasti tuijottaen ja löysimme Pulmankijärven näköalapaikalle. Laitan kuitenkin kuvat nyt siihen järjestykseen, että ensin Pulmankijärvi.
Minun oli tarkoituksena käydä uimassa Pulmankijärvessä, mutta kylmän tuulen takia jätinkin sen väliin. Hra Kepponen suorastaan yllättyi siitä :)
Hiekkatie kulkee osan matkasta niin lähellä rantaa, että järveä pääsee ihailemaan matkan aikanakin
Tämä kuva on otettu siltä maisemapaikalta
Kyllä tässä voi kuvitella olevansa vuonon rannalla. Tuulinen järvikin näyttää ihan mereltä minusta.
Niin kaunista maisemaa!
Tässä kukkii kanervalajike, joka kasvaa vain Pulmankijärven rannoilla
Pulmankijoen maisemat viehättivät meitä, mutta siellä oli huomattavasti enemmän hyttysiä ja mäkäräisiä kuin tuulisen Pulmankijärven rannalla. Olisin istuskellut mielelläni joen rannalla rauhassa, mutta mäkäräiset ajoivat minut aika nopeasti liikkeelle.
Hieno riippusilta joen ylitse
Pulmankijärvi on hieno retkeilykohde. Todennäköisesti ajoimme yhden matkailupalveluita tarjoavan yrityksen ohitse, mutta emme pysähtyneet katsomaan, että olisi sieltä saanut vaikka ruokaa. Muita palveluita alueella ei ole. Meillä oli Nuorgamista ostetut eväät mukana.
Pulmankijärvellä oli hyvin hiljaista. Muutaman auton näimme tiellä ja yksi pariskunta oli kanssamme samaan aikaan Pulmankijärven näköalapaikalla.
Paluumatkalla takaisin hotelli Valleen pysähdyimme saamelaiseen ulkomuseoon.
Ympäristö oli vehreää ja pientareet valtoimenaan kukkia
