Keskimmäinen (kohta 4v) lähti juuri tyttöystävänsä 5v synttäreille. Poika siis itse kutsuu neitiä tyttöystäväkseen. Poika on odottanut juhlia kovasti ja olemme yhdessä miettineet lahjaa. Keskustelut ovat menneet tähän tyyliin:
Äiti: Mitäs ostetaan lahjaksi? Mistä M tykkää?
Poika: Ihan eniten prinsessamekosta.
Äiti: Ei taida äiti löytää sopivaa mekkoa. Kävisikö paita?
Poika: Paita käy hyvin, jos se pinkki ja kimalteleva.
Äiti: Entäs lelu?
Poika: Kaikkein eniten hän tykkää Barbeista. Osta sellainen.
Äiti: Entäs hiuspompulat? Pinnit? Korut?
Poika: Pompulat ei käy, koska M ei pidä ponnaria. Pinnit on hyvät, jos ne kimaltaa. Ja korut myös. Kaikki sellaiset tyttömäiset jutut käy. M tykkää vain tosi tyttömäisistä jutuista. Ja arvaa mitä äiti, mä olen joka päivä päiväkodissa M:n ritari, joka suojelee sitä. Sitten N tulee sotkemaan leikit, kun mun pitäisi olla senkin ritari. Mutta ritarilla voi olla vaan yksi prinsessa kerrallaan.
Tänään soitin kaupasta ja kysyin, että jos ei löydy sopivaa barbia kävisikö käsilaukku tai Hello Kitty kassi. Selkeä vastaus oli, että käsilaukku :)
Keskimmäisemme on iloinen, joustava, kova halimaan ja pussaamaan. Aika hyvää poikaystävämateriaalia (ainakin toistaiseksi). Treffipyynnöt voi laittaa sähköpostiini ;)
Elämäänsä tyytyväisen kohta 4v lisäksi meillä on myös angstinen 6v. En olisi etukäteen voinut arvatakaan, kuinka vaikeaa on olla 6v. Tyylikkäin mielenilmaus on elämään kyllästynyt katse höystettynä tympääntyneellä äänellä tokaistulla "just joo". Välillä kommunikointi on pelkkää suoraa huutoa. Ja jo nyt äiti ei ymmärrä mistään mitään.
Esikoisen tyttöystävä sai tällä viikolla tarpeekseen, koska nuorta miestä kiinnosti ainoastaan tietokoneella Star Wars kuvat ja peli. Tyttö patisteli aikansa poikaa leikkimään -tuloksetta. Leikkihetki päättyi loukkaantuneeseen lauseeseen "Mä lähden nyt kotiin, kun sua ei kiinnosta mikään muu kuin Star Wars" ja ulko-oven suurieleiseen pamaukseen.
Esikoisen kanssa juttelimme jälkeen päin, että ei ole kivaa käytöstä olla vain tietokoneella, kun kaveri tulee kylään. Silloin pitää leikkiä kaverin kanssa tai sitten jo heti ulko-ovella sanoa, että ei ehdi leikkimään tänään. (Vikaa oli tietenkin myös minussa, mutta oli pakko tehdä töitä) Sanoin pojalle, että nyt voi mennä pitkään ennen kuin tyttö tulee meille uudestaan. Esikoinen totesi "Ei mene kuin pari nukkumaa, niin hän tulee taas". Ja oli oikeassa.
Vaikka ihan vakavalla naamalla emme aina pysty olemaan poikien säätäessa tyttöystäviensä kanssa (mistä ne oppivat?), meistä on oikeasti hienoa, että pojilla on myös tyttöjä kavereina. Etenkin miehestä, joka ei lapsuudessaan lainkaan leikkinyt kenenkään tytön kanssa päiväkodin tai koulun ulkopuolella. Onko teidän pojillanne tyttöjä kavereina? Tai tytöillä poikia?
Kuvien tyttö ei liity tekstiin.
Hänellä kyllä on kaverinaan ainakin kaksi poikaa.