Keskimmäinen poikamme pääsi viime lauantaina ylioppilaaksi. Lakkiaispäiväksi osui kaunis, aurinkoinen ja suorastaan lämmin päivä. Ei sentään sellainen helle kuin oli kaksi vuotta sitten esikoisemme lakkiaisissa, silloin lämmintä oli +28 astetta. Niin oli lämmin päivä, että lennosta vaihdoin juhlamekkoni kaikkein kevyimpään, joka oli vähän arkisempi, mutta vilpoisempi.
Meillä lakkiaiset on pidetty aika pieninä. Juhlimassa on ollut lähisukua, kummit ja pitkäaikaisia perheystäviä, jotka ylioppilas tuntee.
Pojalla oli kirjoituksissa vastatuulta. Syksyllä oli paha flunssa ja nyt keväällä puhkeava viisaudenhammas aiheutti rajun tulehduksen suuhun. Tavoitteena oli neljä E:tä ja niitä tuli kolme, joista yksi pitkästä matematiikasta. Minusta hienosti tehty! Äidinkieli on pojalleni se vaikein aine ja siinä hän jäi tavoitteestaan. Tänä vuonna korkeakoulujen todistusvalinta muuttui siten, että eniten pisteitä saa äidinkielestä. Vuoden 2025 todistusvalinnassa poika olisi päässyt papereilla suoraan opiskelemaan, koska silloin matematiikasta sai enemmän pisteitä. Tänä vuonna hänen todistuksellaan ei päässyt hänen toivomalleen alalleen mihinkään suomalaiseen korkeakouluun. Kisa opiskelupaikoista on hirvittävän kova. Keskimmäisellä on edessään äidinkielen korottamisyrityksiä ja pääsykokeita. Uskon, että opiskelupaikka aukeaa jossain vaiheessa. Pojan kaveri kirjoitti ylioppilaaksi kaksi vuotta sitten ja sen jälkeen hän osallistunut ylioppilaskirjoituksiin neljästi ja pääsykokeeseen kolmesti. Todistusvalinnan oli tarkoitus nopeuttaa ison osan kiinnipääsyä opiskelupaikkaan, omassa lähipiirissäni sillä ei ole ollut vaikutusta. Kukaan tuttavien lapsista ei ole päässyt todistusvalinnalla opiskelemaan suoraan kirjoituksien jälkeen.
Nykynuorison elämä tuntuu stressaavalta. Lukiossa alkaa heti suunnittelu ja laskeskelu, että mitä kannattaa ja pitää kirjoittaa. Opiskelupaikan saamiseen voi mennä useampikin vuosi. Sitten kun pääsee opiskelemaan alkaa kisa kesätyöpaikoista, harjoittelupaikoista ja huoli taloudellisesta selviämisestä opintojen aikana. Opiskelijaelämän huolettomuus tuntuu olevan mennyttä aikaa. Huolien täyttämästä opiskeluajasta voi sitten siirtyä stressaamaan sitä, että saako valmistuttuaan töitä. Ei käy kateeksi nykyajan nuorisoa!
Siirrytäänpäs nyt näistä tulevaisuuden vatvomisista ihanaan juhlapäivään!
Pääsimme ensimmäisten vieraitten joukossa saliin erinomaisille paikoille
Keskimmäisellä oli paljon kavereita koulussa, kuvassa heistä kaksi. Oma poika siis vasemman puoleisin.
Tämä kuva on 20min odotuksesta juhlasaliin :) Hra Kepponen vastasi liikkeelle lähdöstä. Juhlat alkoivat klo 11, ylioppilaat oli määrätty saapumaan klo 10:30 ja Hra Kepponen lisäsi oman marginaalinsa ja lähdimme kotona klo 10. Tuurilla saimme parkkipaikan ihan koulun läheltä, olisimme jopa saaneet sen koulupihalta.
Koulun juhlissa oli kyseenalaista ohjelmaa ;)
En päässyt laulamaan suvivirttä. Lakkiaisohjelma venyi niin pahasti ilmoitetusta, että jouduin lähtemään taksilla kesken kotiin, jotta edes joku perheestä olisi paikalla, jos joku vieraista saapuu etuajassa.
Meillä oli sisällä 18 pöytäpaikaa, ruokailutilaan aukeavalla lasitetulla terassilla 5 paikkaa ja sitten vielä sohva ja muutama irtotuoli, joita ei tarvittu. Toisen pöydän tuoleineen vuokrasin.
Joudun julistamaan itseni vanhaksi. Juhlien järjestäminen otti koville. Olin koko ajan jäljessä aikataulusta ja toimin kuin hidastetussa filmissä. Kaksi vuotta sitten esikoisen lakkiaiset menivät paljon sujuvammin vaikka järjestin kaiken ilman Hra Kepposta. Samana kesänä vetäisin vielä anopin muistelujuhlat aika sujuvasti. Nyt olen ollut viikon todella väsynyt lakkiaisista. Onneksi minulla oli ystäväni Piret palkattuna apulaisena juhlissa.
Tuore ylioppilas toivoi runsasta juustopöytää ja kävi Herra Kepposen kanssa ostamassa juustot siihen. Juustojen kanssa oli patonkia, keksejä, marjoja, hedelmiä ja hilloja. Lisäksi tarjolla oli lohicesarsalaattia ja kaupungin parhaita karjalanpiirakoita ja munavoita.
Pojan kavereita tuli myöhemmin juhlimaan ja yksi tytöistä totesi, että teillä on taas tätä ihanaa mansikkakakkua. Nauroimme, että meillä on joka juhlissa samat kakut.
Yo-macaronsit olivat todella hyviä
Kuvasaldo juhlavieraista jäi aivan olemattoman pieneksi. Kävin niin hitailla kierroksilla, että en vaan saanut aikaiseksi. Se on ainoa asia, mikä jäi harmittamaan. Etenkin se, että ylioppilaasta ja isoisistä ei ole yhtään yhteistä kuvaa. Muuten juhlat menivät mukavasti ja tärkeintä oli se, että tuore ylioppilas itse oli tyytyväinen juhliin ja nautti vieraittensa kanssa seurustelusta <3 Kiitos sukulaiset ja ystävät!
Vuoden päästä todennäköisesti juhlitaan taas. Toivottavasti silloin vietämme viikon välillä ensin Vaarin 90v synttärit ja sitten kuopuksen lakkiaiset. Se voi olla sen jälkeen meillä ei juhlita isommin enää ikinä.
Mukavaa viikonloppua! Minä aion viettää sitä lähinnä nukkuen.
