Minulla oli tarkoituksena lukea paljon kesällä ja etenkin kesälomalla. Sitten kesäohjelmaa alkoi tulvia ovista ja ikkunoista ja olin melkein pulassa sen kanssa. Lisäksi mahtavan lämmin järvivesi mahdollisti pitkät vesijuoksulenkit ja loputtoman uimisen. Päätin suosia vesiaktiviteettejä, koska ne tekevät hyvää polvilleni. Taas jäi siis lukeminen suunniteltua vähäisemmäksi.
Lukulistalleni osui erinomainen kirja ja Pulitzer palkinnon voittanut kirja, joka oli minusta yllättävän heikko.
Kesän paras kirja oli ehdottomasti Minna Rytisalon Rouva C. Tiesin jo etukäteen, että mitä todennäköisimmin tulen pitämään siitä ja siksi olin säästellyt sen lukemista ajankohtaan, jolloin saan lukea kirjaa keskeytyksettä. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin joutua jättämään hyvä kirja ja palata sen lukemiseen vasta päivien päästä. No, okei. Tiedän muutaman vielä ärsyttävämmän jutun, mutta tämä keskeytyslukeminen on kuitenkin erittäin ärsyttävien asioiden joukossa.
Olen aina ihaillut Minna Canthia. Hänen ajatuksensa ja päämääränsä olivat hänen elinaikanaan moderneja ja suorastaan radikaaleja ja silti ne ovat vielä tänä päivänä erittäin relevantteja. Minna on ajanut naisten asemaa, koulutusta, oman talouden hallintaa, tuonut esille päihdeongelmien perhevaikutukset ja kritisoinut rankasti luokkayhteiskuntaa. Kaikki asioita, jotka vaativat huomiotamme ja työtä vielä tänäkin päivänä.
Kirjaa lukiessani piti aina välillä muistuttaa, että kyseessä on kuitenkin fiktio eikä faktaa. Minä eläydyin ja uskoin aivan täysin kirjan kasvutarinan nuoresta opiskelijatytöstä suurperheenäidiksi ja palon vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Olin Minnan puolesta niin onnellinen, että hänen aviomiehensä osoittautui lempeäksi, rakastavaksi, puolisoaan tukevaksi ja Minnalle elintilaa antavaksi.
Minulle tämä oli todellakin 5/5 teos.
Rouva C. pyörii jo parissakin eri teatterissa näytelmänä ja niin haluaisin mennä katsomaan sitä Lahteen. Harmillisesti viikonloppuni ovat todella täynnä, mutta jatkan kalenterini järjestelyä toiveikkaana.
Sitten siihen kesän kehnoimpaan kirjaan. Suurin toivein aloitin lukemaan Elisabeth Stroutin kirjaa Olive Kitteridge, olihan kirja saanut Pulitzer palkinnon vuonna 2009. Kirjasta on tehty myös kiitelty tv-sarja alunperin HBOlle.
Minua Oliven synkkä ja kulmikas hahmo ei puhutellut lainkaan. Kirja oli kokoelma minusta aika yhdentekeviä kohtaamisia. En päässyt kirjan maailmaan sisään lainkaan. Minulle kirja jäi joukoksi sekalaisia sepustuksia ja luettuani ihmettelin, että miten kirja on saanut Pulitzer-palkinnon. Luin kuitenkin kirjan toiveikkaana loppuun. Loppukaan ei kohottanut lukukokemusta. Viimeisellä sivulla totesin, että kappas tämä loppui tähän.
Minulle tämä palkittu teos oli 2-/5 kategoriaa. Sain kuitenkin luettua loppuun saakka.
Sitten vielä kesän mielenkiintoisin lukemani dekkari: se oli ehdottomasti Claire Mackintoshin Annoin sinun mennä. Kirjassa ei tutkita perinteistä murhamysteeriä eikä jahdata sarjamurhaajaa vaan tutkitaan liikenneonnettomuutta ja etsitään paikalta paennutta auton kuljettajaa. Äiti päästää hetkeksi lapsensa kädestä irti, tämä säntää tielle ja jostain kaahaa auto lapsen päälle. Juoni on taidokkaasti rakennettu ja se imaisi minut täysillä mukaan. Tämä kirja oli nopeasti hotkaistu ja luen varmasti lisää Mackintoshin kirjoja. Tämä oli dekkarikategoriassa 4,5/5.
Kesällä minun piti ehdottomasti ehtiä vihdoin lukemaan Delia Owensin Suon villi laulu. Se on kirja, jota haluan lukea mahdollisimman pitkään keskeytyksettä. Ei sitten tullut lomalla toista sopivaa putkea, ensimmäinen meni Rouva C. lukemiseen.
Oliko sinulla joku erinomainen lukukokemus kesällä? Olisi ihanaa, jos jakaisit sen kanssani.
.jpg)
