Halloween

Tervetuloa hyytävään kummitustaloomme - jos uskallat!

Esikoinen ja kuopus

(pahvinen koriste BR-lelusta)

Alakerrassa vahtia vessan ovessa pitää Hra Luuranko. Varsin karmaiseva tyyppi, onneksi aika hiljainen. Vessassa sisällä asustaa kummitus. Sinne jäi kerran lukkojen taakse ikuisiksi ajoiksi ihminen, joka sitten ryhtyi siellä kummittelemaan. Jos vessassa pitää pientäkin ääntä kummitus alkaa huhuilla. Se raukka etsii edelleen ulospääsyä ja on oikeastaan aika kiltti.

(Huhuileva ja värisevä lamppu BR-lelusta)

Portaissa lymyää isokokoinen hämähäkki. Se pitää muistaa ruokkia noin 3 vkon välein, silloin se pysyy rauhallisena ja portaissa on aika turvallista.

(Pahvinen koriste Tiimarista)

Toisaalta on kyseenalaista, että kuka oikeastaan haluaa yläkertaan? Ensimmäisenä siellä on vastassa verta tihkuva tunneli, josta pitää ryömiä lävitse. Tunnelissa lymyää hämähäkkejä ja lepakkoja. Lisäksi siellä on menninkäisen luuranko. (Tunneli itse kasattu). Verinen tunneli johtaa suoraan kummitushuoneen ovelle.

Kuopus on jo uskaltaunut Kummitushuoneseen

(askarteluja aikaisemmilta vuosilta ja leluja)

Kummitushuoneessa on perheen isoisoisoisäkin paikalla, tosin pelkkä kallo on jäljellä. Lisäksi siellä asustaa perheen lemmikit: liskot, käärmeet, lepakot ja lohikäärmeet. Huoneessa voi kertoa pelottavia juttuja, mutta ulos pääsee vain jos syö erikoisherkun - punakyntisen sormen.

 (nakit ketsupilla)

Ninjat ovat pelotonta väkeä. Ninjaa vain naurattaa sormen syöminen.

Yläkerrassa on myös hautausmaa, siellä on Bakuganin hauta. Hautausmaa on siitä jännä paikka, että siellä on aina komea kuutamo.

Bakuganin haudalla

Kun ninjalla on tukena Hämähäkkimies ei edes hautausmaa pelota.

Sitähän voi vaikka yrittää pompata kuuhun

(Luut Tiimarista, muut omaa tuotantoa)

Hautausmaalla oli myös mukavampi yllätys. Bakuganin hautaa vahtivan tiikerin mahasta löytyi karkkikätkö. Ennen karkkiaarteen tuhoamista, oli jäljellä todellinen rohkeuskoitos. Noitavuorelta saimme lähetyksenä satsin aivoja ja kaksi rohkeinta kokeilivat niitä kädellä silmät sidottuina (aivoina keitettyä makaroonia). Ja huurrrjan seikkailun päätteeksi söimme vielä pääkallokakkua.

(Jäätelöä ja kermavaahtoa)

Hurjan hauskaa Halloweenia!

Makunystyröille

Taannoisella työnantajan promokeikalla sattui keskelle päivää odottamaton tauko. Ajankuluksi järjestimme vesi-tastingin. Innoitus homman tuli parista Voss vesipullosta. Verrokiksi valikoitui Evian, halpa saksalainen pullovesi ja saksalainen kraanavesi. Juomat maistelimme kylminä sekä huoneen lämpöisinä. Minä juon kotioloissa ja töissä yleensä kraanavettä tai vichyä, saksalainen työkaverini juo pääsääntöisesti vain pullovettä ja kolmas raatilainen joi vähäisesti vettä.

Madonnan suosikkia lasiin vaan

Miltä maistui? 

Kylmänä kaikki pullovedet maistuivat ihan vedeltä. Raikkaalta. saksalainen vesijohtovesi maistui metalliselta, oli kuitenkin ihan juomakelpoista. Kallista Vossia ei kukaan erottanut joukosta eikä kenelläkään ollut vesisuosikkia. Pullovedet olivat meistä kaikki yhtä hyviä.

Huoneenlämpöisestä vedestä meistä ei pitänyt kukaan. Tässä tosin korostui makuero: saksalainen halpis oli selvästi mauttomin eli paras. Muut maistuivat tunkkaiselta ja vesijohtovesi vielä enemmän metallilta. Vossia ei tunnistettu vieläkään joukosta, vaikka sitä oli tässä vaiheessa maisteltu jo kahdesti kylmänä. Vossille toki pisteet kivannäköisestä pullosta.

Minussa ei siis ole ainesta supertähdeksi edes siltä osin, että osaisin backstagella ronklata vedestä.

Leivästä sen sijaan osaan ronklata. Nykyisin haluaisin syödä vain tätä. Ja lapsillekin maistuu ruisleipä entistä paremmin. Taivaallisen hyvää Oivariinin kanssa (ei mitään Floraa tai Keijua)

Kun kerta aloitin Perheleipureiden kehumisen niin samaan hengenvetoon kerron, että heillä samanoloisessa pussissa myös hyviä luomukorvapuusteja ja juuri sopivasti 5 kpl per pussi.

Mun uudet kynnet

Kävin laitattamassa Kynnenkiskojan studiolla uuden mallin. Tämän nimi on "Liekitettynä ja hiillostettuna kiitos".

Ei ollut hinnalla pilattu, maksoi vain 2,99€. Pidemmässä käytössä jotenkin hiostaa. Mutta kynnet ja nuo nakit pitävät ihanan kammottavaa kalinaa.

Mies kuuli, että kulta värinä (ja materiaalina) on uudessa nousussa. Siksi hän valitsi kultaiset yksityiskohdat. Suomalainenhan ei usko, että voisi olla liian kalpea käyttämään mustaa.

Hitsit kun on se resepti hukassa, en meinaa millään muista, että paljonko siihen veriseen matopataan piti niitä matoja laittaa.

(Jollain kuulemma lähtee jouluvalmistelut lapasesta. Mä en tiedä onko ketään muuta suomalaista perhettä, jolla lähtee Halloween valmistelut lapasesta. Enhän minä, mutta ne perheen xy:t).

Estotonta kyläilyä

Tässä kerran vaihdeltiin ajatuksia siitä, että lasten kasvatusyritysten tulokset huomaa lähinnä kyläillessä :) Vieraassa paikassa lapset yleensä käyttäytyvät enemmän "niin kuin on opetettu" ja hyvien tapojen mukaisesti, vaikka kotona hommat eivät hoituisikaan aina yhtä mallikkaasti. Meidän poikien osalta tilanne on juuri näin.

Entäs sitten kun kyläpaikka tulee "liian" tutuksi? Tulee tällainen reissu, kuten lauantaina Hannalla.

Pojilla oli kyllä vaatteet päällä saapuessamme. Keskimmäinen, kuopus ja Mimosa olivat olleet luvattomissa vesileikeissä sillä seurauksella, että poikien vaatteet olivat aivan märät (ja Hannan ämpäri täynnä niistä vedessä hajoavista vessapaperihylsyistä tehtyä ällösoppaa). Kun vaatteet pyörivät kuivausrummussa, pojat pyörivät nakuina Hannan sängyssä. Mimosta saa nimittäin hyvän painivastuksen.

Nakupellet vastaan pukeutuneet taisto on alkanut.

Painiottelu jatkuu aina vähintään ensimmäiseen loukkaantumiseen saakka. Kuopusta sattui käteen. Vekkuli kaveri osaa tietenkin ottaa tilanteesta hyödyt irti.

Mimosa puhaltaa pipiin

Loukkaantuminen on niin paha, että puhalluksen lisäksi kuopuksen pitäisi saada Mimolta pusu.

The Kiss

"Mun strategia toimi!" 

See the happy face

Kuopus tuumii: "Kun kerran pääsin pussailemaan, niin pussaan Hannaakin. 

Koska Hanna on niin ihana, niin voi olla, että annan mun spesiaalin eli nuolupusun"

Kuopus on edelleen sitä mieltä, että Myy on HÄNEN vauvansa. Hannan rooli kuviossa on hiukan epäselvä, välillä Myy on vähän Hannankin vauva ja välillä Hanna on vain hoitotäti :)

Budjettimatkailua koululaisen kanssa

Palaan vielä hetkeksi viime viikkoisen reissun tunnelmiin. Oli varsin mukava reissu -meistä molemmista.

Vuotuinen matkailubudjetti oli jo oikeastaan käytetty, joten tämä ylimääräinen reissu piti toteuttaa niukemmalla budjetilla. Eli siis halvoilla välilaskullisilla lennoilla, edullisella majoituksella ja julkisella liikenteellä. Ruuasta ja huvituksista ei sentään tingitty, tuliaisista yritin :)

Lennot sujuivat pojan kanssa mukavasti, Angry Birdsistä oli paljon apua. Matkakohteemme oli Nizzan alue. Hotelli oli *** luokitukseltaan, mutta ranskalaiseen tyyliin pieni ja kulunut. Kelpasi meille ihan hyvin, vaikka allergiaa meinasi pukata tunkkaisesta kokolattiamatosta. Perillä kuljimme kaikki siirtymät junilla tai busseilla. Se oli helppoa. Sää oli lämmin, 22-24 astetta, yhtenä päivänä yllätti sadekuuro.

Mitä teimme? Käytännössä olimme aina koko päivän liikkeellä. Kävelimme Nizzan vanhassa kaupungissa, satamassa ja rantabulevardilla. Välillä söimme puistonpenkillä eväitä tai istuimme kahvilassa.

Pidimme kisaa siitä, kumpi löytää hienomman parvekkeen.

Poika kävi meressä uimassa ja aurinkoisina päivinä rannalla oli vielä auringonpalvojia. Nizzan alueen sileä kiviset ja voimakas aaltoiset rannat eivät ole hyviä lapsille. Vahdin poikaa herkeämättä ja olin koko ajan "pelastusvalmiudessa". Poika itse tykkäsi isoista aalloista hirmuisesti, vaikka välillä hörppäsikin suolavettä vahingossa. Vajaan parinkymmenen kilometrin päästä löytyy lapsille sopivia hiekkarantojakin.

Kokonaisen päivän vietimme Biotissa Marinelandissa. Suhtaudun eläintarhoihin ja etenkin näytöksiin ristiriitaisin tuntein: paheksuako ja boikotoida vaiko pitää niistä? Mutta onhan se todettava, että tappajavalaat ovat upeita eläimiä. Marinelandissa oli tappajavalas-, delfiini-, merileijona- ja hylje-showt akvaarioiden lisäksi. Ihan hirvittävän huonoa ei eläinten kohtelu voi olla sillä sekä tappajavalas että delfiini olivat saaneet tänä vuonna poikasen. Siellä pikkuisetkin olivat mukana opettelemassa temppuja.

 Valasperhe

Pikkuinen harjoittelee

Kävimme modernin taiteen museossa

Pojalla on ihan mainokseen sopiva asukin :)

Ruokailun kanssa oli iltaisin vähän haastetta. Pyrimme syömään aina ranskalaista ruokaa. Esikoinen oli yleensä päivästä niin väsynyt, ettei meinannut pysyä ravintolassa hereillä. Kovin pitkän kaavan mukaan emme siis syöneet ja yhtenä iltana söimme ruokakaupan herkkuja hotellihuoneessa. Ranskassa laskun saaminen yleensä kestää ikuisuuden. Kummasti nopeuttaa hommaa, kun lapsi lepuuttaa päätään ravintolan pöytää vasten. Meistä molemmista oli parasta yhden ravintolan alkupalaksi tilatut katkaravut. 

Ruoka tarjosi muutenkin elämyksiä. Kiertelimme ahkerasti ruokakauppoja, kalakauppoja, leipäkauppoja, karkkikauppoja ja isoja supermarketteja. Kotona ikinä ei nää sellaisia mereneläviä kalatiskissä puhumattakaan niistä valmiiksi nyljetyistä kaniineista.

Tässä ihaillaan halloween-karkkeja

Muuten kaupoista kävimme hankkimassa vain tuliaiset. Siis leluja ja ruokaa. Kauppakeskuksen IKKS:n ja Catiminin liikkeet kyllä olisivat houkutelleet. Esikoinen sai kalapelin, joka oli varsin hyvä ostos. Illalla ennen nukkumaanmenoa oli kiva pelailla pari peliä. Itselleni nappasin hotellin viereisestä kaupasta käsilaukun, ihan sillä perusteella, että moni muukin osti niitä.

Pojasta parasta oli: Marineland ja uiminen.
Minusta: aurinko ja kaunis kaupunkikuva.

Suosittelemme perheille, jotka haluavat jotakin muutakin kuin rantalomaa. Sopinee etenkin autoilusta pitäville, koska rantatie on hieno ja alue täynnä vierailun arvoisia pysähdyspaikkoja.

Kotijoukot olivat pärjänneet hyvin. Kateutta siitä, että kaikki eivät päässeet reissuun, en ole havainnut (keskimmäisen kanssahan olimme kahden kesälomareissulla). Tuliaisilla saattoi olla osuutta asiaan. Keskimmäinen odottaa, että koska hänestä tulee koululainen. Hän tahtoo silloin matkalle Espanjaan ja katsomaan härkätaistelua. Toivottavasti äiti/isi on kolmen vuoden päästä varoissaan ;)

Ystävä

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut, että meidän 4v keskimmäisen paras ystävä muutti kesällä. Pojalla on ollut aivan älytön ikävä kaveriaan. Ajattelin, että ikävä tuossa iässä haihtuu nopeasti. Pojalla on vanhoja ja uusia kavereita päiväkodissa ja kaveri pihallakin.

Kavereista puhuessa poika luetteli keitä kavereita hänellä on, mutta sitten lisäsi surumielisesti "Äiti, mulla on kavereita, mutta ei enää sellaista kaveria kuin E. Äiti, mä pelkään, ettei mulle ikinä tule sellaista kaveria kuin E."

Olin aivan sanaton. Pystyykö 4v hahmottamaan, että hänellä on aivan erityinen kaverisuhde? Voiko noin pieni olla täysin samalla aaltopituudella kaverinsa kanssa? Kuinka kauan hän jatkaa kaipaamista? Yli kolme kuukautta ikävöintiä on tuossa iässä kauan. Vai onko tämä vaan joku "päähänpinttymä"?

Päähänpinttymä se tuskin on. Sillä poika tapasi kaverinsa hänen syyslomaviikollaan. Kaverillakin oli ollut kova ikävä. Ensin vähän riehuttiin, sitten pojat menivät juttelemaan, kun oli niin paljon kerrottavaa. Ja välillä vähän halatttiin. Onnenpäivä!

 En voi olla julkaisematta tätä ihanaa halausta.

(kaverin yksityisyyden vuoksi kuva on tuollainen epätarkennettu pläjäys)

Perätilasynnytyksestä

Säännöllisen epäsäännöllisesti tuttava tai tuttavan tuttava haluaa kysyä kokemuksestani perätilasynnytyksestä. Vielä kun jotain asiasta muistan, niin kirjoitan siitä myös tänne, jos vaikka siitä olisi jollekin asiaa miettivälle hyötyä.

Heti aluksi pitää todeta, että en ole terveydenhuollon ammattilainen (saatikka synnytysten) ja kirjoitus perustuu kokemuukseeni yhdestä perätilasynnytyksestä. Päätöksen synnytystavastahan tekevät yhdessä äiti ja hoitohenkilökunta (joka arvioi mahdolliset rajoitteet esim. lantion koon). Ketään ei painosteta saati pakoteta perätilasynnytykseen. Minulle perätilasynnytys oli helppo ja nopea.

Kolmas lapseni oli siis perätilassa. Kaksi aikaisempaa lasta olivat syntyneet alateitse normaalista tarjonnasta. Ison (ja isopäisen) keskimmäisen (4700g, 55cm) synnytys sujui hyvin, joten alusta alkaen suhtauduin myönteisesti tai vähintäänkin neutraalisti perätilasynnytykseen.

Mitään lantion röntgen tai magneettikuvamittauksia minulle ei tehty, koska todistettavastihan ulos mahtuu kookkaampikin kaveri. Alustavasti sovimme äitiyspolilla, että vauvaa alle 4,2kg lähden yrittämään alateitse. Perusarviona oli, että keskimmäisen kokoinen mahtuu mukavasti ulos ja +10% jätetään varaa (tai säästetään mittavirheelle). Vauva ei ollut kohdussa täydellisessä perätilassa (eli varpaat kohti otsaa) vaan hän oli lähinnä risti-istuntaa muistuttavassa asennossa. Asento tulkittiin riittävän hyväksi.

Kääntämistä yritettiin kerran varovaisesti ex-tempore meiningillä ultrassa. Vauva oli niin hyvin liikkeellä, että lääkäri päätti vähän auttaa. Operaatio ei ollut miellyttävä, mutta ei mitenkään kivulias. Varsinainen kääntöyritys päätettiin tehdä, mutta siihen saakka en ikinä päässyt.

Viikolla 36+0 meni lapsivedet. Ohjeen mukaisesti soitin sairaalaan, jossa pyysivät tilaamaan ambulanssin. Ambulanssin soitin 22:01. Koska minulla ei ollut supistuksia eikä mitään muutakaan akuuttia, ambulansissa täyteltiin lappuja, mittailtiin verenpainetta, soiteltiin vielä sairaalaan jne. Pihalla alkoivat supistukset, jotka tulivat sitten puolessa välin matkaa minuutin välein.

Sairaalassa todettiin, että vauva on niin alhaalla, että ultralla ei saa luotettavaa painoarviota, mutta koska edellisestä ultrasta oli sen verran vähän aikaa vauvan on pakko olla alle 4kg. Asento edelleen sama, mutta saliin vaan.

Ehdin vielä tinkiä itselleni epiduraalin. Perätilasynnytyksessä on aina mukana synnytyslääkäri ja vauvan tarkastaa yleensä myös lastenlääkäri.  Olen jälkikäteen lukenut, että peräsynnytyksessä käytetään aina poikkipöytää. En edelleenkään tiedä, mikä se tarkalleen ottaen on. Mutta perätilasta synnyttäminen tapahtuu sängyssä puoli-istuvassa asennossa jalat telineissä (tämä on varmaan se poikkipöytä). Itselleni tuossa tilanteessa on ihan sama vaikka jalkani roikkuisivat lampusta, joten en kokenut sitä mitenkään hankalaksi. Oman lisäjännityksen tilanteeseen toi se, että vauva päätti oikaista toisen jalkansa suoraksi ja syntyikin sitten lopulta molemmat jalat edellä.

Olen arkistoinut synnytyskertomukseni liian hyvin, mutta en paljoa valehtele, jos muistelen ponnistusvaiheen kestoksi 6 minuuttia. (Ensimmäistäni ponnistin 45min (noin 3,5kg ja 49cm)). Vauva syntyi 00:01. Eli tasan kahden tunnin päästä ambulanssin soitosta.

Synnytyksessä oli ainoastaan kaksi eroa aikaisempiin. Ne "jalustimet" ja suuri henkilökunnan määrä. Synnytyslääkäriä avusti kaksi kätilöä ja toinen synnytyslääkäri hengasi mukana. Lastenlääkäriä ei saatu paikalle, häntä sijaisti vastasyntyneiden valvontaosaston hoitaja. Muista paikallaolijoista ja heidän agendastaan en tiedä. Minulla ei ole mitään muistikuvaa siitä, että synnytys olisi jotenkin vaatinut minulta enemmän itsenäistä suoriutumista, tiukempaa ohjeiden noudattamista, motivaatiota tai mitään muuta vastaavaa. Homma vaan tapahtui.

No, mitenkäs tapahtuman päätähti? Hän syntyi hyväkuntoisena, tosin aika hurjan näköisenä. Vauvan jalat olivat saaneet rytäkässä mustelmia ja poika oli nivusista varpaisiin saakka violetti. Ei ollut lonkkaluksaatiota, eikä mitään muutakaan synnytystavasta seurannutta vaivaa. Viikkojen 36+1 ja minun raskausaikana kohonneiden sokereiden takia vauva oli yön seurannassa valvontaosastolla. Vauvan vointi oli hyvä ja hän pääsi valvontaosastolta pois aamupäivällä. Mitat olivat reilu 3800g ja 52cm.

Edellytykset perätilasynnytykselle olivat olemassa, vaikkakin vauva oli kookas ja sitten kaveri vielä meni suoristamaan jalkansa. Kertaakaan en ajatellut, että riskit olisivat liian isot tai että en olisi osaavissa käsissä.

Ja ne tyypillisimmät lisäkysymykset:
-Jos voisin valita uudestaan kolmannen kohdalla, valitsisinko edelleen alatiesynnytyksen?
Ilman muuta.

-Uskaltaisinko yrittää synnyttää perätilasta aikaisemman vauvan kokoisen tai peräti isomman?
Lähtisin ilman muuta yrittämään (mikäli hoitohenkilökunta kannattaisi). Ainakin jos vauva olisi alle 4kg. Ja jos kokoero edellisen ja syntyvän vauvan välillä ei olisi kovin iso. 5kg vauvaa en uskaltaisi lähteä yrittämään perätilasta.

-Uskaltaisinko synnyttää esikoisen perätilasta?
Luulen, että tässä kohtaa minulla henkilökohtaisesti taitaisi rohkeus (ja riskinottokyky) loppua.

Valohoitoa

Syysloma on vietetty mallikkaasti. Meillä oli pikkukoululaisen kanssa onnistunut reissu. Siitä lisää myöhemmin. Alaolevien kuvien tunnelmissa orientoidumme jälleen arkeen maanantain tyypillisellä ohjelmalla: töitä, 1 kpl fysioterapiaa, 2 kpl fudistreenajä ja 1 vanhempainiltoja *huoh*. Saattaa olla, että tuliaislegot vievät voiton fudiksesta (enkä tällä kertaa pahastu lainkaan) ;)

Hyvää viikkoa!

Ihanan arjen hinta

Laulujen lunnaat eli ihanan arjen "hinta".

Mukavat arkipäivät, lorvantait, retkipäivät, pullapäivät eivät ole ilmaisia. Aika niihin on irroitettava jostain muusta. Kaikkea ei voi nipistää omista yöunista. Onneksi minulla on toinenkin vakiokohde: siivous. En todellakaan nauti siivouksesta ja ajoittain minun on vaikea motivoitua hommaan. Etenkin kun paikat pysyvät siistinä lähinnä nanosekunnin. Niinpä on enemmän sääntö kuin poikkeus, että meiltä löytyy jotain tällaista:

Jonkun arvokas Pokemon-kortti kokoelma onkin lattialla -hups!

Tästäkin voin onneksi syyttää jotakuta toista :)

Tiskit ovat hra Kepposen vastuulla. Minulla pyykit.

Tosi *harmi* ettei nyt sattunut kuvaa särmästi viikatuista kaapeista

ja tyhjyyttä ammottavasta pyykkikorista.

Lorvantain "synnit"

Tunnen ajoittain huonoa omaatuntoa perheemme sotkuisuudesta. Millaisen mallin annan lapsilleni sillä, että tavarat voi jättää levälleen ja leikit lattialle? Kasvatanko pojista pienet "sotkutyrannit"? Toisaalta yhteistä aikaa ei ole työpäivinä yhtään liikaa -haluanko käyttää sitä siivoamiseen? Ja onko siisteys kasvatuskysymys? Minähän olen erittäin siistin äidin siistiksi kasvattama! Isäni saattoi jättää joskus sukat lattialle, kun hän oli vähän löperömpää sorttia. Onko se siisteys ja järjestys sittenkään niin tärkeää? Taidan julistaa sen yliarvostetuksi. Eläköön kasat ja pinot ja villakoirat!

Loppuviikkona ei tarvitse miettiä ei ruuanlaittoa eikä siivousta. Me otamme koululaisen kanssa arkeen breikin ja lähdemme syyslomailemaan. Saas nähdä miten reissu sujuu kaikentietävän ja angstisen miehenalun kanssa. Nyt ei mennä lasten ehdoilla. Tuskin nyt sentään aikuistenkaan ehdoilla, mutta lähden tavoittelemaan kompromissia. Jotain äidille ja jotain pojalle. Saatan jopa yrittää villiä korttia nimeltä modernin taiteen museo.  

Pojan huomisen asu on toivottavasti kuten alla. Itse aion kopioida tyyliä vain hihanpituuden osalta. Hra Kepponen jää pakertamaan arkea pienempien sankareiden kanssa, kun toiset huvittelevat.

Arkea, arkea, UPEAA arkea

Minä en tunne kuuluvani siihen joukkoon, joka jaksaa innostua ja inspiroitua arjesta. Minä mieluummin laiskottelisin, lorvisin ja jopa juhlisin :) Realiteetit eivät salli vapaaherrattaren elämää ja arki on paikasta toiseen säntäilyä, lasten kiljuntaa ja jatkuvaa työleiriä. Mutta tänään hehkutan arkea. Oi, ihana arki!

Olen tehnyt kaikki töissä kertyneet rästit. Kaikki :)

Olin tänään päiväkodilla hakemassa poikia 15:50. Päiväkodilta lähti reimukkaita poikia, kun kerroin, että tänään teemme yhdessä jotain tosi kivaa. Pojat valitsivat leipomisen.

Poikien ja äidin tekeleitä. Eipä onnistunut lautasen kuvaus ilman pieniä sormia

Ja sitten vielä pukeutumisasiaan. Tässä rento mutta toimistokelpoinen asu, jonka hankin työmatkalta syyskuussa. Dagens: tummat farkut, ruskea-valkoraitainen paitapusero ja kaulakoru.

Ja sit tälläinen epäselvä kännykkäkuva

ja vähän jo päivän aikana rypistynyt paitis mikä jotenkin korostuu

Sitten vielä ihan käsittämätön juttu: meidän perheessä ei ole sairastettu yli 4 kuukauteen (kop, kop *koputtaa puuta*). Viimeksi tällaista on tapahtunut vuonna 2004. Meillähän pojat ovat sairastaneet paljon. Esikoinen oli pari päivää poissa koulusta yskän takia, mutta ei ollut pahasti kipeä. Ei siis lasketa. I want this more!