Syymme matkustaa Mosambikiin oli sen rannikolla juurikin Mosambikin talviaikaan viihtyvät ryhävalaat. Ryhävalaat ovat juurikin niitä upeita merten jättiläisiä, jotka hyppäävät vedestä ulos ja urokset laulavat kauniita soidinlauluja naarailleen ja ne viestivät veden alla toisilleen. Ehkä tunnetuimmat upeat ryhävalaskuvat on otettu Kalifornian Monterey Bayssa tai Meksikon Baja Californiassa. Hyviä bongauspaikkoja tarjoaa myös Islanti ja Azorit. Näistä heinäkuulle sesonki olisi ollut Monterey Bayssa ja Islannissa. Me päädyimme Mosambikiin.
Näin Wikipedia kertoo ryhävalaasta: "Ryhävalas(Megaptera novaeangliae) onuurteisvalaidenheimoon kuuluva, oman sukunsa ainoa laji. Sitä tavataan kaikilla maailman merillä ja ne suosivat matalia rannikkovesiä.
Ryhävalas tunnetaan erityisesti ruumiinkokoonsa nähden pitkistä kylkievistä, merirokoista ja poimuista kuonossa ja vatsassa sekä ennen kaikkea kauniista laulannasta.
Painoa niille kertyy keskimäärin 25–48 tonnia ja pituus vaihtelee 12–18 metrin välillä. Kuten monilla muillakin valailla, naaras on urosta suurempi.
Ryhävalas ui noin 25 000 kilometriä vuodessa edestakaisin, 5 000 kilometriä keskimäärin lisääntymis- ja ruuanetsintäseutujensa välillä. Reitit ovat säännöllisiä, eivätkä valaat yleensä seikkaile."
Tämän näköisistä tyypeistä oli siis kyse
Ostimme Liquid Diving centeristä valasretken. Yhden aamupäivän ajelimme valaiden perässä pitkin lahtea. Sää oli erinomainen ja lahti hyvi tyyni. Retken aikana näimme useita valaita ja useita hyppyjä! Retki oli varsinainen hyppynäytös. Minä olin haaveillut älyttömän paljon, että pääsisin snorklaamaan lähelle valasta. Turvallisuussyistä se on sallitua vain silloin kun valas lepäilee pinnalla. Uimarit päästetään veteen n 50m päässä valaasta. Olin jo suunnitellut samanlaista kauhontaa kuin aikoinaan manaatin perässä. Harmillisesti mahdollisuutta päästä veteen ei tullut lainkaan.
Kuvasin valaita pienellä vedenpitävällä pokkarillani ja kuvista tuli tosi surkeat. Mutta alla vähän todistusaineistoa.
Melkein synkronoidut hypyt ja se paras kuvani
Aikamoiset pärskeet tulee kun n. 40000kg hyppää vedestä. Sinänsä ihan käsittämätöntä, että ryhävalaat pystyvät moisiin hyppyihin.
Tällä lailla rauhassa pötköttävää valasta kohden olisi saanut mennä uiden. Mutta tällä yksilöllä ei ollut evä lepoasennossa eli se oli aikeissa jatkaa matkaansa.
Tässä valmistellaan hydrofonia, jolla kuuntelimme valaita. Nyt ei ollut paritteluaika, joten kosiolauluja emme kuulleet, mutta kaikenlaista erilaista urahtelu-murahtelua kyllä kuulimme.
Vaikka emme päässeet veteen, oli valasretki upea kokemus. Valasretki oli ensimmäisenä aamunamme Tofolla. Vielä iltapäivällä huomasimme, että todentotta valaita voi nähdä myös rannalta käsin. Seuraavana aamuna lähdimme aamukävelylle rannalle ja kävelimme keskustan takaa alkaville dyyneille. Sieltä dyyneiltä näki yllättävän paljon valaita aivan paljain silmin. Mini erotin vesisuihkut ja hypyt. Jonna myös pyrstöt. Jätin pikkukiikarini kotiin, koska en voinut ymmärtää, että rannalta olisi voinut katselle hyppiviä valaita. Dyynit ja niiden edustan ranta olivat hyvin kaunis paikka myös ihan vaan hengailuun.
Dyyneillä istuskelemassa
Oikealla dyynit
Vielä yksi dyynikuva
Nuori tyttö keräämässä simpukoita vuorovesilammikoista
Jotenkin nämä Tofon rantojen värit ovat niin hienoja
Lainelautailijat odottavat aaltoa
Aamun kalasaalis
Yksi tälläinen iso meduusa oli ajautunut rannalle, muutamia pieniä näimme päivittäin
Mosambikin Tofosta matkamme jatkui kohti Etelä-Afrikkaa. Johannesburgiin pääsi lentämään suoraan Vilnkulun lentokentältä. Automatka Tofosta Vilankuluun kesti noin viisin tuntia. Osa matkasta sujui hienoa uutta moottoritietä pitkin ja osa ihan kauheita kärrypolkuja pitkin. Pääsimme onnellisesti Vilankuluun ja sieltä Johannesburgiin, josta matkamme jatkui Pilanesgerbgin kansallispuistoon lodgelle.
Mosambik oli hieno kokemus! Voisin mennä uudestaankin, mutta matka on pitkä ja maailmassa on niin monta kiinnostavaa paikka, että Mosambik jäänee kertakokemukseksi.
Viimein seuraava postaus heinäkuisesta Afrikan matkastani.
Ystäväni Jonnan kanssa lensimme ensin siis Maputoon Pikku Kepponen: Mosambik ja sen pääkaupunki Maputo. Maputosta matkamme jatkui Tofo Beachille. Se on yksi Mosambikin suosituista rantakohteista. Mosambikilla rantaa riittää, rantaviivaa Intian valtamerelle on noin 2000km.
Alta kuvasta näkyy Mosambikin sijaintia. Rajanaapurit ovat Etelä-Afrikka, Eswati (ent. Swazimaa), Sambia, Zimbabwe, Malawi ja Tansania. Maputosta Tofoon voi siirtyä yksityisellä autokyydillä, matka vie noin 5-6t (Google maps näyttää erilaista arviota, tuo aika perustui sukelluskeskuksen nuoren miehen kokemukseen) tai Tofon lähelle voi lentää. Me valitsimme lennon.
Lennon kanssa meinasi päästä Afrikka yllättämään. Meitä oli neuvottu chekkaamaan itsemme heti, kun saamme linkin lentoyhtiöltä lennolle. Teimme sen reilua vuorokautta lentoa aiemmin netin kautta ja kaikki sujui mainiosti. Olimme kentällä hyvin ajoissa ja löysimme helposti check in tiskin. Tiskillä meitä odotti yllätys. Vaikka lento oli taululla näkyvissä sanoi virkailija, että kaikki lennot Inhambaneen on peruttu. Hän kehotti meitä menemään lipputoimistolle. Jäimme norkoilemaan vielä hetkeksi ja kuulimme, kuinka seuraavallekin kerrottiin että lentoja ei ole tänään. Olin nähnyt, että lipputoimisto oli vielä suljettu ja ehdotin, että käydäänpä vielä supervisor officen kautta, kun olin sellaisen bongannut. Siellä kerroimme tilanteemme naisvirkailijalle. Hänen naamansa meni hyvin happaman näköiseksi. Ehdin hetken ajatella, että mitäs nyt. Rouva kampesi itsensä tiskin takaa ylös ja sanoi, että hänpä lähtee huutamaan asiasta niille checkinin tyhmyreille, tänään lennetään Inhambaneen. Jouduin lähtemään mukaan ja kavaltamaan virheellistä tietoa antaneen virkailijan. Rouva supervisor piti pahaa meteliä, kävi vähän takomassa näppäimistöä ja kas, niin alkoi check in lennolle. Lennolle tuleva brittirouva kertoi, että hänen oli pitänyt lentää jo päivää aikaisemmin, mutta se lento oli peruttu. Hän oli kuulemma saanut siitä sähköpostitse tiedon lentoa edeltävänä päivänä.
Lähestymme Inhamben isompaa kylää, jossa on Tofoa lähin lentokenttä
Piskuisella Inhambanen kentällä ulkotila toimi odotus-, tulo- sekä matkatavara-aulana :)
Siinä nostetaan Kepposkan matkalaukku "aulaan"
Kentällä meitä oli vastassa sukelluskeskuksen perustajien suomalainen poika. Saimme heti hyvät sisäpiiritiedot kaikesta!
Tässä ollaan jo Aaronin kyydissä kohti Tofoa ja Liquid Diving Centeriä
Huoneemme aivan rannan välittömässä läheisyydessä
Majoitus sukelluskeskuksessa oli bungaloweissa, joissa oli yksi tai kaksi huonetta.
Odottelemme ulkoterassilla aamiaista auringon noustessa hieman klo 7 jälkeen
Nro 6 oli meidän
Lomapäiviin Tofossa mahtui rentoilua hotellilla, kävelyretkiä ja uimista
Sukelluskeskus bungaloweineen sijaitsi pienen kävelymatkan päässtä Tofon kylästä. Rannat ovat autioita. Muutama innokas kauppias kiertelee siellä, mutta heistä pääsee aika vaivattomasti eroon. Lisäksi he eivät tule sukelluskeskuksen alueelle.
Kilometreittäin ihanaa, siistiä ja autiota hiekkarantaa
Auringonnousut rannalla olivat todella kauniita
Tofo beach sukelluskeskuksen kohdalla tarjoili minulle aivan uuden kokemuksen. Melkein jokaisena lomapäivänämme rantahiekka piti sille astuessa haukahtelevaa ääntä. Kyllä maailma on täynnä ihmeellisiä asioita. Onneksi koin tämän haukkuvan hiekan vasta näin kypsässä keski-iässä. En tiedä olisinko parikymppisenä haltioitunut jalan alla ääntelehtivästä hiekasta samalla lailla kuin päälle viisikymppisenä. Alla videoklippi jossa tuulen suihkeen lomassa kuuluu haukahtelevan hiekan ääntä.
Kuvassa vasemmalla on erittäin iso hiekkadyyni. Siitä tuli kantapaikkamme. Dyyniltä saattoi nähdä ryhävalaita ihan paljain silmin.
Tässä toinen kuvakulma samaan pitkään dyyniin. Dyynillä oli todella komeita rakennuksia.
Dyynit kaukaa mereltä kuvattuna
Paikallinen hedelmäkauppias
Kookoskauppias
Liquid Diving centerin palvelut olivat oikein hyvät. Bungalowissa toimi moitteettomasti kaikki eikä siellä ollut sisällä mitään hyönteisiä. Pari hyttystä pääsi jostain vessaan. Muistimme pitää ovea tiukasti kiinni, koska Tofo on malaria-aluetta. Bungalow pidettiin todella siistinä. Aluksi söimme kaikki ateriamme sukelluskeskuksessa. Ruokalista oli sen verran suppea, että olimme pian syöneet melkein kaikki annokset ja siirryimme illastamaan kylässä. Vatsan kanssa ei ollut mitään ongelmia ja ruoka oli hyvää. Kylässä oli muutamien ravintoloiden lisäksi myös pari baaria, mutta kuvailisin Tofoa hiljaiseksi pikkukyläksi. Matkailijoita oli ympäri maailmaa, he olivat tulleet sukeltamaan ja surffaamaan.
Sää oli täydellinen. Päivät olivat aurinkoisia ja lämpötila oli siinä +25 asteen paikkeilla. Shortsikelit siis ja oivallinen sää kävelyretkiin sekä auringossa loikoiluun. Iltaisin lämpötila laski noin 16-18 asteeseen. Siinä oli sellainen hyvä puoli, että oli miellyttävä pitää pitkiä housuja ja kevyttä takkia, mikä suojasi myös hyttysiltä. Merivesi oli varmaan aika saman lämpöistä ilman kanssa, eli oikein sopivaa uimiseen.
Ostimme Liquid diving centeriltä kaksi retkeä jo ennakkoon: valassafarin ja snorklausretken. Tarkoituksenamme oli, että saattaisimme tehdä uudestaan toisen retkistä, mutta tuuliolosuhteen eivät niitä varsinaisesti suosineet, joten päädyimme rentoilemaan, kävelemään ja uimaan.
Retket tehtiin tälläisillä RIB-veneillä. Sanoisin, että nämä olivat aika rajuja retkiä, eivät sovellu pienille lapsille eikä vanhuksille. Retkissä haasteena oli veneen rannalla ajo sekä snorklauksen yhteydessä takaisin veneeseen pääseminen.
Tässä ollaan snorklausretkellä ja etsitään valashaita
Minulle kävi snorklausretkellä niin, että tulin uineeksi vaatteet päällä. Maidonvalkoinen ihoni palaa merellä helposti ja siksi olin päättänyt olla vaatteet päällä, kunnes pääsemme alueella, jossa on suurin mahdollisuus nähdä valashaita. Valashai-mokoma tulikin aivan liian nopeasti vastaan ja vetäisin vain äkkiä räpylät jalkaan ja ponkaisin veteen. Se todellakin kannatti. Sain uidan pitkän aikaa valashain rinnalla ja pääsin kurkkaamaan sen suuhunkin. Olen nähnyt valashain aiemmin vain lyhyellä vilaisulla Malediiveilla.
Valashai, yksillä mittaa ehkä lähemmäs 8m. Valashai syö planktonia, nilviäisi ja pikkukaloja
Jestas mikä kokemus olikaan uida tuon valashain kanssa! Aikamoinen kokemus oli myös yrittää päästä takaisin veneeseen. Sinne ei ollut mitään tikkaita. Kepposka kelluisi varmaan vieläkin Intian valtameressä, jos mukana retkellä ollut ranskalainen mies ei olisi työntänyt minua ahterista veneeseen. Kaksi paikallista vetivät kainaloista. Siinä oli kuulkaa eleganssi kaukana. Ranskalainen mies pääsi itse veneeseen. Hoikka nuori kanadalaistyttökin tarvitsi apua. Ranskalaisen miehen vaimon työnsimme miehen kanssa yhteisvoimin ylös. Tuolla retkellä snorklasimme kolmesti! Onneksi ranskalainen pariskunta oli niin hauska, että tilanteesta ei tullut yhtään vaivaannuttava. Sen verran tympeää oli veneeseen nousu, että en todellakaan halunnut enää uudestaan samalle retkelle.
Tässä kuvapari ennen ja jälkeen snorklausretken
Ennen snorklausretkeä rantamekossa lounaalle menossa
Tässä märissä vaatteissa snorklausretken jälkeen
Minulla on yleensä aina hätävararahaa ripoteltuna muutamiin taskuihin. Tein oikein konkreettisen rajan pesun Intian valtameressä
Sitten vielä katsausta ruokaan ja juomaankin.
Pinacoladat puuttuivat kokonaan sukelluskeskuksen drinkkilistalta, mutta kyllähän baari alkoi niitäkin valmistamaan ja yhdet elämäni parhaimmista pinacoladoista! Pinacolada on ehdottomasti suosikki lomajuomani.
Lounaalla sukelluskeskuksessa
Majoitukseen kuului aamupala. Se käsitti yhden listalta valittavan annoksen, erinomaisen kahvin ja mehun. Yleensä söin munakkaan ja paahtoleipää, mutta tässä menee pannukakut hedelmillä ja jugurtilla.
Tässä ollaan menossa illalliselle kylille. Siellä oli pääkadulla valotkin, yleensä yhden korttelin verran jouduimme kulkemaan kännyköiden valossa.
Tässä olemme italialaisessa ravintolassa. Tarjoilija kehui, että kaikki heidän ruokansa ovat hyviä, mutta ovat erityisesti saaneet kehuja napolilaistyylisestä pizzastaan. Olisi vähän naurattanut, että napolilaispizzaa muka :)
Pizza osoittautui erinomaiseksi, vaikka ei nyt kuitenkaan aivan autenttiseksi napolilaiseksi. Tofohan on niin pieni paikka, että sielä ei ole pankkiautomaattia eikä bensa-asemaakaan.
Ravintolassa oli kunnon haloilla lämmitettävä jyhkeä pizzauuni.
Kävi syömässä myös japanilaisessa. Sushia en uskaltanut syödä. Pizza voitti maukkaudessa japanilaisen ravintolan ruuat ihan 6-0.
Mosambikin reissun paras ateria oli seafood platter kahdelle sukelluskeskuksessa. Siinä oli kokonainen hummeri, barrakudaa, simpukoita ja mustekalaa (squid). Barrakudaa en ole aikaisemmin maistanut, se oli todella maukasta. Barrakudia on tullut vastaan snorklatessa.
Toki päädyimme tukemaan hiukan paikallista rantayritteliäisyyttä. Ensimmäiseksi ostimme palmunlehdistä tehdyt kassit paikalliselta naiselta. Seuraavana päivänä lupauduimme pieneen kaupantekoon nuorten miesten kanssa. Ostimme rantarievut ja kestokassit.
Uusi rantakassi. Sen voi taittaa pienempään tilaan ja palmun pitäisi kestää materiaalina vääntelyä.
Paikallinen mies punoo palmusta koria
Tässä kuvassa olemme jo ostoksemme tehneet ja minä menen uimaan. Myyntipojat ovat jääneet Jonnalle seuraksi :D
