Olimme yhtenä iltana kuopuksen kanssa vaarilla kylässä. Kuopus alkoi huokailemaan, kuinka surkea lapsuus minulla on ollutkaan. Ei ollut nettiä ja tv-kanaviakin oli ensin kaksi ja sitten kolme ja ohjelmaa tuli muutama tunti illassa. Ensin muistelin, kuinka olin eskarilaisena onnellinen, kun sain punaisen Viewmaster-laitteen, jolla pystyi katsomaan kuvakiekon kuvia, jotka olivat kolmiuloitteisia. Sitten muistin, että olihan minulla ala-asteikäisenä kerrassaan mahtava elektroniikkapeli. Sen nimi oli Green House. Muistelin kuinka serkkupojan kanssa pelasimme peleillämme ja sitten aina välillä vaihtelimme pelikoneita. Serkullani oli se tunnetumpi peli Donkey Kong. Sama peli myös luokkakaverillani. Koska olin pelannut sitä aika paljon, valitsin Green Housen.
Näitä muistoja kerrataillessani, vaari käski minun odottaa hetken. Sitten hän tuli työhuoneesta vanha käsikonsolini kourassaan. Uskomatonta! Vaari oli päättänyt säilyttää sen kaikki nämä vuodet.
Mikä ihana lapsuusajan muisto!
Kahden näytön käsikonsoli - huikea uutuus
Netin mukaan Nintendo julkaisi kaksiruutuisten käsikonsolien sarjan vuonna 1982. Tästä kahden ruudun käsikonsolisarjasta tuli Nintendolle menestys. Näitä myytiin 10 vuodessa kymmeniä miljoonia. Elektroniikka on yksinkertaista, mutta selvästi kestävää. Laitoin kotona konsoliin uudet patterit ja aloin pelaamaan. 40 vuotta vanha pelikonsoli toimii moitteetta edelleen!
Peli on hyvin yksinkertainen. Ylemmässä ikkunassa pitää torjua matoja, jotka uhkaavat syödä kukkia ja alemmassa ruudussa hämähäkkejä. Ristipainikkeella liikutaan ruuduissa ja spraylla myrkytetään madot ja hämähäkit.
Alaruutu ja inha hämähäkki vasemalla syö juurikin kukan
Yläruudussa torjuttiin matoja ja nyt molemmissa reunoissa madot syövät kukat
Olen tarjonnut peliä nuorisolle kokeiltavaksi, mutta heitä ei tälläinen alkeellinen pelivehje kiinnosta lainkaan. Muutaman koepelin olen pelaillut. Netistä selvisi, että tässä hienossa pelilaitteessa oli myös kello ja mahdollista asettaa herätys. Olin ehtinyt aivan unohtaa nuo ominaisuudet. Myöhemmin mieleen tuli, kuinka kuulakärkikynällä asettelin Nintendoon herätyksen. Lähtisikö työviikko paremmin käytiin Nintendoherätyksellä?
Elektroniikkapeli oli ehkä sellainen vajaan vuoden villitys. Silloin sitä tuli taottua ahkerasti. Sen jälkeen pelin osasi jo ulkoa, eikä ennätystä pystynyt mitenkään parantamaan. Aion kuitenkin laittaa tämän lapsuusmuiston edelleen talteen. Varmaankin samaan laatikkoon kuin barbini. Kuinkakohan pitkään laite mahtaisi toimia? Pitänee aina välillä ottaa Green House esiin ja kokeilla.
Muistatko näitä pelejä? Oletko pelannut?
Oliko sinulla elektroniikkapeli 80-luvulla?
eBaysta lainattu kuva siitä tunnetummassa Donkey Kongista
Ehkäpä nämä peliäänet ovat syöpyneet sinunkin äänimuistiisi. Videossa meikäläinen pelaa Green Housea.
Kirjoittelin viime vuonna siitä, kuinka ihastuin Minna Rytisalon kirjoittamaan kirjaan Rouva C. Kirja kertoo Minna Canthin aikuistumisesta, avioliitosta ja vuosista jotka johtivat Minnaa kohti yhteiskunnallista vaikuttajuutta ja kirjailijan työtä. Kirjapostaukseeni *tästä*
Myöhemmin syksyllä huomasin, että Rouva C menee näytelmänä Lahden kaupunginteatterissa. Kysäisin uimaseuran naisilta, että olisiko heillä kiinnostusta lähteä Lahteen ja heti sain kyllä-vastauksia. Ystäväni Anna asuu Lahdessa ja hän tuli mukaan teatteriporukkaamme.
Näytelmä noudatti uskollisesti kirjaa. Muutamassa kohdassa mietin, että jääköhän tämä kohta epäselväksi niille katsojille, jotka eivät ole kirjaa lukeneet. Pidin teatterisovituksesta ja etenkin Minnan-roolia esittäneestä Mari Naumalasta. Kiitosta pitää jakaa myös hyvän roolityön tehneelle Teemu Palosaarelle, joka esitti Johan Ferdinand Canthia. Minä suosittelen Rouva C. näytelmää!
Rouva C. sai taas ajattelemaan menneiden aikojen naisten asemaa ja sitä, kuinka riippuvaisia naiset olivat miehistä. Se sai minut ihailemaan taas kerran Minnan näkemyksiä ja halua tehdä Suomesta parempi paikka naisille. En häpeä yhtään sanoa, että olen feministi. Tasa-arvo on minulle tärkeä asia, etenkin naisten koulutus- ja uramahdollisuudet. Ihailen myös tapaa jolla Minnan puoliso suhtautui radikaaliin vaimoonsa ja tuki häntä tasa-arvopyrkimyksissä.
Puvustuksessa oli käytetty Marimekkoa. Tuo Lokkikankainen hame oli niin upea!
Annan kanssa katsomossa, kuvan otti Anna
Ilona
Teatterin jälkeen menimme ravintola Taivaanrantaan syömään juustofondueta. Fonduekattaus oli varsin laadukas, maukas ja runsas. Itse juustofondue oli hieman liian lirua. Se olisi saanut olla takertuvaisempaa ja venyvämpää. Minusta se oli maultaan hyvä, Sirpa ei arvostanut liemessä käytettyä rakuunaa. Nykyisillä juuston kilohinnoilla liru fondue ei ollut täydellinen yllätys. Ehkä pienempi määrä fondueta olisi riittänyt ja siitä olisi voinut tehdä paksumpaa.
Viikko sitten meillä vietettiin jälkijoulua. Meiltähän peruuntui suvun yhteinen jouluillallinen, koska jouluviikolla meillä oli tarjolla sekä koronaa että vatsatautia. Jälkijoulukaan ei tuonut koko porukkaa yhteen, vaari oli harmillisesti sairaana.
Meillä on vieläkin joulukuusi olohuoneessa, koska säästelimme sitä jälkijouluun. Ensin ajattelin, että syömme uuden kierroksen jouluruokia, mutta eihän niitä ollut enää kaupassa ja päädyimme kevyempään tarjoiluun. Tilasin vakkarileipomosta kinkkupiirakan ja innostuin samalla tilaamaan Runebergin torttuja. Vakioleipomollani on ehkäpä koko Suomen parhaimmat Runebergin tortut. Jos kerran on mahdollista kokeilla yhdistää joulu ja Runebergin päivä, niin eihän sellaista mahdollisuutta kannata jättää kokeilematta. Toki samalla juhlistettiin vielä marraskuiset synttärit.
Jälkijoulu-Runeberg-synttärit
Vieraina oli appi, Hra Kepposen veli perheensä kanssa ja Eeva-täti. Ihana Eeva-täti on myös meidän perheellemme kummitäti kahdessa sukupolvessa. Meillä oli vielä vähän joululahjojakin. Säästimme vaarin antamien isompien lahjojen avaamiseen jälkijouluun. Poikien suloiselle serkulle hankkimamme paketit odottivat häntä meillä. Serkkupoika sai kotona aattona joululahjat, isovanhemmillaan toisen satsin lahjoja ja meilläkin odotti lahjat. Monen talon lahjasijoitteluun nähden oli aivan ymmärrettävää, että poika oli harmitellut sitä, että joulupukki ei tuonut lahjoja mökille lainkaan.
Hra Kepponen sytyttää itsetehdyt mehiläisvahakynttilät
Suolaisena tarjoiluna oli kinkkupiiras, hedelmäinen leipäjuustosalaatti (meloneita, mustikoita, mansikoita) ja karjalanpiirakoita munavoilla.
Käly oli pienen poikansa kanssa tehnyt tälläisiä söpöjä pikkutaloja
Hra Kepposen kanssa tehtiin jälkijoulua edeltävänä iltana 2 kpl valkosuklaajuustokakkuja. Edes yksi kakku ei mennyt juhlissa.
Kakun ennakoitua pienempää menekkiä selitti Runebergin torttujen lisäksi myös Hra Kepposen veljen ostama italialainen joulupanettone. Leikkaaminen oli hankalaa. Sisusta oli yllättävän mehevää.
Jälkkäritarjoilut
Suvun nuorin sai lahjaksi meiltä toivomansa Cluedo juniorin sekä shakin. Shakkia aloitettiin pelaamaan heti. Meidän perheessä shakkia osaa pelata kaikki muut paitsi minä. Kuopus pelaa huonosti, eikä isänikään taida pärjätä pojille. Keskimmäinen pelasi koronaan saakka shakkia kilpaa. Harrastus ei ole välittynyt Hra Kepposelta pojille, poikien taidot ovat peräisin koulun shakkikerhosta. Mutta näköjään kiinnostus shakkiin kulkee Hra Kepposen suvussa. Sitä on pelannut jokainen sukupolvi ja kohta on pelin saloissa sisällä myös tuleva koululainen.
Esikoinen opettaa shakkia serkulleen
Jälkijoulu onnistui hyvin. Koronan jälkimainingeissa isomman porukan yhteiset tapaamiset ovat jääneet aika vähäisiksi. Ehkäpä tähän saadaa korjaus kevään ja kesän myötä. Minä olen tulossa vanhaksi, olin jälkijoulun jälkeen aivan poikki. Maanantain työpäiväkin tuntui ihan loputtoman pitkältä. Mutta kaikki oli vaivan arvoista.
Parasta on, että suvussa on vielä tälläinen pienempi söpöläinen, jonka voi saada hetkeksi syliin!
Ystäväni Jonna oli suunnitellut, että ajamme kurkkaamaan miltä näyttää Sarasota Keys. Florida Keys on varmasti monelle tuttu, etenkin sen päätepiste Key West. Samanlainen pitkulaisen ketjun muodostama saarien rykelmä sijaitsee Sarasotan kohdalla. Minä en ollut aikaisemmin kuullutkaan Sarasota Keysin alueesta. Key Westiin verrattuna alue on vaikutti lähes uinuvalta ja siellä oli enemmän paikallisasutusta. Sarasota Keysiin kuuluu useita saaria, suurin on Siesta Key. Siesta Key beach on muutamassa Floridan kauneimpien rantojen listauksessa nimetty koko Floridan kauneimmaksi rannaksi. Tämän huomasimme vasta jälkeen päin, olisimme toki käyneet katsomassa senkin. Tieltä katselntuna kauneinta minusta oli Longboat Keyn kohdilla. Koska liikenne oli hiljaista ajelimme lähes koko ketjun lävitse.
Punaisen täpän kohdalla on Sarasota Keys. Oikella näet ajoreittimme
Talot alueella ovat upeita. Ne eivät ole sellaisia yliampuvia miljoonapalatseja, mutta isoja taloja kauniilla pihoilla ja monesta on merinäköala. Vaikka emme päätyneetkään siihen, että Florida olisi haaveiden paikkamme, kävi Jonna kuitenkin ostamassa parit lottokupongit. Ison voiton kohdalle osuessa Jonna olisi ollut valmis floridalaistumaan.
Auton ikkunasta kuvattua rantakatua. Ranta vasemmalla penkereen takana, oikealla ihania taloja
Tiellä oli pätkiä, jolla kaikki näytti näin kauniilta. Sieltä se merikin pilkistää
Tämä on aika keskimääräisen näköinen talo alueella
Yhdellä pätkällä oli ainoastaan tälläisiä pikkulinnoja. Ne olivat niin isoja, etteivät mahtuneen kuvaan.
Tähän kuvaan mahtui puolikas linna
Sarasota Keys ajelumme päättyi Bradenton Beachille. Se oli rantarakkautta. Valkoista hiekkaa silmän kantamattomiin. Ranta oli mukavan kova ja tasainen kävellä, siellä onnistuisi polvivaivaiselta pidemmätkin lenkit. Kauniin väristä vettä (harmillisesti ei kuitenkaan turkoosia) ja viehättävä rantaravintola. Olimme paikalla iltapäivällä ja ranta oli melkein autio.
Rantarakkaus <3
Rannalla oli sellainen lähemmäs 20m pätkä, joka olikin pelkkää simpukkaa täynnä. En ole ennen nähnyt noin isoa aluetta täysin simpukankuorien peitossa.
Eikö olekin ihanan näköistä hiekkaa?
Lintujen takana kadun toisella puolella näkyy värikäs hotelli. Se voisi olla minulle sopiva paikka.
Rantaravintola upealla paikalla
Tilasin rapuburgerin. Siihen oli käytetty pehmeäkuorinen rapu. Olivat mokovat leivittäneet ravun niin, että vain leivitys maistui. Rantaravintolan hinnat olivat normitasoa, mikä oli iloinen yllätys. Vallet parkinging joutui tuossa paikassa kustantamaan.
Edellisessä postauksessani jo valittelin ruuan laadusta. Burgeri on malliesimerkki, burgerin pääraaka-aineen maku on kadotettu täysin. Alla vielä karumpi esimerkki. Rapupastan rapujen päälle on ripoteltu jotain maustetta, niin että ravut eivät maistu lainkaan. Harmittaa tuollainen hyvän raaka-aineen pilaaminen! Pastassa rapujen alla on hieman ylikypsää pastaa saavillinen ja varmaankin kokonainen purkki kermaa. Aloimme syömään reissussa mahdollisimman paljon salaatteja (ja kastike erilleen) ja nachos supremea, koska noita kahta on hankala pilata. Hieman alkoi jo ärsyttämään ravintolassa syöminen. Annos kuin annos maksaa hieman päälle pari kymppiä. Siihen päälle veroja ja tippejä vielä ja lautaselta löytyy joku amatööriviritys.
Meillä oli tavoitteena saapua seuraavaan kohteeseen päivänvalossa. Kertaakaa se ei toteutunut. Bradenton Beach oli niin viehättävä, että viivyimme siellä suunniteltua pidempään. Vasta, kun aurinko alkoi laskemaan, pystyimme irtautumaan rannalta.
Bradenton beach ei ole päässyt Floridan top-rantojen listauksiin. Rantojahan Floridassa riittää. Kävimme kolmella top-listauksien rannalla ja meistä Bradenton oli niistä paras.
Seuraava pysähdyksemme oli Crystal Riverissä, jossa snorklasimme manaattien kanssa. Manaateista olen jo kirjoittanut. Meillä oli manaattisnorklauksen kanssa samaksi iltapäiväksi varattu maisemaristeily, mutta saderintama yllätti meidät ja risteily peruttiin. Crystal Riveristä matka jatkui Kennedy Space Centeriin. Meillä ei ollut mitään odotuksia Kennedy Space Centerin suhteen, menimme paikalle asenteella "käydään tsekkaamassa avaruusrompetta, koska osuus matkalle". KSC osoittautui super mielenkiintoiseksi. Siitä sitten lisää seuraavassa osassa. Ehkä vähän väliin jotain ei-matkapostausta.
Miamiin pääsemisessä oli pientä haastetta. Meillä oli Finnairin menolento Chicagon kautta. Finski peruutti Chicagon koko syykaudelle eikä automaattireititys tuottanut meille mitään vaihtoehtoa ja niinpä menolentomme peruuntui. Jouduimme jonottelemaan puhelinpalveluun pitkään kahdesti ennenkuin saimme uuden reitityksen Lontoon kautta. Viime keväänä Finskin automaattinren uudelleenreititys tuotti minulle liput, joissa oli 30min vaihtoaika Singaporessa. Jonotus puhelinpalveluun vei 2t.
Pitkä vaihto Lontoossa muuttuikin mukavaksi, kun silmiimme osui Qantaksen lounge, jonne pääsimme Finnairin kortilla. Siellä oli aamiaislista, jolta sai tilata mm. suosikkiani eggs benedictiä. Meillä ei ollut vierekkäisiä paikkoja koneessa, joten kuulumiset päivitettiin tuolla.
Miamissa jonotimme yli 2 tuntia passintarkastukseen. Sitten kun vihdoin pääsin luukulle, virkailija sanoi, että passini piippaa sellaista, että minut tullaan noutamaan kuulusteluhuoneeseen. Kääks! Kuulusteluhuone oli itseasiassa aula, jossa oli kaksi isohkoa tilaa ja paljon ihmisiä. Ajattelin olla stressaamatta ja aloin katsomaan super bowl ottelua. Oli muuten hieno peli! Mielessä toki kävi, että kauankohan prosessissa mahtaa kulua ja pitäisikö olla suurlähetystön numero aina mukana. Vajaan 30min kuluttua minua huudettiin. Minua ennen ainoastaan ainoastaan yhtä muuta asiakasta huudettiin. Sain passini takaisin ja kehotuksen mennä luukulle 9. Siellä vielä passiani vilkaistiin ja homma oli sillä selvä. Yritin erittäin kohteliaasti kysyä, että mistä tässä oli kysymys. Kävi selväksi, että asia ei minulle kuulu.
Ystäväni odotteli minua matkalaukkuhallissa. Siinäkin oli mutkaa matkassa. Lentomme laukut oli nostettu kaikki pois hihnalta ja minun laukkuani ei löytynyt. Sitten jonottelemaan luukulle asiasta. Matkatavarajärjestelmän mukaan laukkuni oli Miamissa. Virkailija lähti ystävällisesti etsimään laukkua kanssamme. Sieltä se löytyi yhden tolpan takaa kuolleesta kulmasta. Huh, helpotusta. Minulle on kerran Amsterdamissa käynyt niin, että toinen matkailija otti matkalaukkuni vahingossa. Siitä tuli hupaisa tarina, ehkä joku toinen kerta siitä lisää. Islannissa yksi eläkeläispappa veti perässään kaverini matkalaukkua eikä meinannut suostus pysähtymään, jotta voisimme tsekata tarrasta, että kenen laukku. "Ai, no ei tämä sitten ollutkaan minun" sanoi papparainen, joka oli lähdössä opastetulle kiertomatkalle.
Pääsimme lopulta onnellisesti Miamin hotellimme South Beachilla. Miamissa me vain rentoilimme. Meillä oli aika täysi lomaohjelma edessä ja Miamissa kerättiin voimia sitä varten. Hotellista pääsi helposti rannalle ja uimaan. Vesi oli ihanan lämmintä. Rantahiekka mukavan tuntuista ja kivan vaaleaa. Olisimme varmasti viettäneet tunteja meressä, mutta huomasimme siellä jotain hyvin vihreää limaa. Todennäköisesti se oli jonkinlaista leväkasvustoa. Se vähän hillitsi uimahaluja ja olimme hieman pettyneitä South Beachiin.
South Beach
Meidän hotellimme
Allasalue oli kiva, uima-allas olisi saanut olla syvempikin. Minä joudun yleensä reissussa aina jumppaan altaassa jalkojani, jotka kipeytyvät kävelystä pahasti polven vuoksi.
Minusta oli kiva seurailla näiden komeiden liskojen kuljeskeleu allasalueella
Pienempi lisko
Välillä piti tuijotella vaan palmuja ja sinistä taivasta
Pinacolada on lomadrinkkini, joten se kädessä yleensä hymyilyttää ;)
Rantaviihteenä oli myös ohi lentävät pienkoneet, jotka vetivät perässään mainoksia. Niitä me ohitse useita ja moneen kertaa. Tässä kuvassa vähäpukeisen oloinen naishahmo mainostaa "Shoot machine guns" @Lock and load Miami. Jonna innostui mainoksesta, mutta tähän matkaan emme saaneet enää mahdutettua konetuliaseilla ampumista :D
Kun auringonottajien määrä väheni, niin paikalle tuli oravat tsekkaamman, että olisiko jäänyt jotain ruokaa.
Iltaisin tallustelimme kaupungilla ja kävimme syömässä. Kaupungilla oli hienoja joulukoristeita. Miamiin tutustuminen jäi aika pintapuoliseksi. Tykkäsimme näkemästämme ja kokemastamme, paitsi siitä vihreästä epäilyttävästä aineksesta merivedessä. Mielelläni palaisin Miamiin, mutta ei minulle jäänyt sellaista fiilistä, että haluaisin palata tänne uudestaan ajan kanssa. Floridalla olisi kyllä annettavaa ainakin kahteen lisäreissuun.
Aurigonlasku ja taustalla pilvenpiirtäjiä. Tätä yritin päästä seuraavana iltana kuvaamaan kunnolla, mutta pieleen meni.
Hotellin uima-altaassa sai uida vielä pimeän tultua
Hotellin lähistöllä oli paljon kutsuvan näköisiä väljiä ravintoloita
Meidän piti tunkea sinne, missä oli kaikki muutkin, koska halusimme hieman katsella kauppoja. Tässä ollaan Lincoln Street kävelykadulla
Lincoln Streetillä edelleen
Miamista lähdimme ajamaan kohti länsirannikkoa ja sitten sitä pitkin pohjoiseen Crystal Riveriin manaattisnorklausjoelle. Lyhin ajoretti olisi ollut vajaa 6t. Meillä meni koko päivä maisemareittiin. Kävimme nimittäin kuolaamassa taloja ja teimme rantapysähdyksen. Se ranta oli todellakin rakkautta ensi silmäyksellä.
Punaisen täpän kohdilta alkoi talobongausreitti ja pohjoisempana oli lempparirantani. Outoa oli se, että tuon pitkähkön pätkän itärannikolta länsirannikolle tiellä I-75 ei ollut mitään. Tosi kehnosti palveluitakin. Onneksi oli tankki melkein täynnä.
Auton ikkunasta I-75 tien näkymiä
Matkalla usein spekuloimme, että jos olisimme varoissamme, olisiko Florida se paikka, jossa haluisimme viettää eläketalvia. Tämän reissun kokemuksen perusteella Florida ei olisi minulle se paikka. Ravintolaruoka oli kallista ja heikkoa. Yhteenkään kunnon ruokakauppaan emme matkalla osuneet. Kanarian saaret pesevät ravintolaruuan hintalaatusuhteessa Floridan ihan 6-0 ja sama juttu ruokakauppojen suhteen. Seuraavassa osassa esittelen ihastukseni kohdetta Sarasotan aluetta, siellä koin välittömän rantarakastumisen.
