C-luokan pojat ja pako linnasta

Syyskuussa minun olin tarkoitus poteroitua kotiin sohvanurkkaan lepäilemään, mutta ystäväni tekivät minulle niin mielenkiintoisia ehdotuksia, että oli pakko hylätä sohva.

Lukioaikana olin paljon yhdessä lapsuuteni ystävien kanssa ja porukkaan liittyi C-luokan pojat. Kun molemmat lapsuudenystäväni lähtivät vaihto-oppilaaksi, hengailin entistä enemmän C-luokan poikien kanssa. Sami oli vanhojentanssiparini, Pekan kanssa soiteltiin maratonpuheluita ja Makken kotiin oli koko kööri tervetullut hengailemaan.

Opiskelut ja elämä veivät eri suuntaan ja viimeksi olemme nähneet parikymmentä vuotta sitten. Yksi pojista on säilynyt elämässäni sillä linkillä, että ystäväni alkoi seurustelemaan hänen kanssaan lukion lopulla ja he ovat edelleenkin yhdessä. Pojat ovat alkaneet pitämään keskenään yhteyttä jonkin verran ja ystäväni kautta kutsun tulla mukaan tapaamiseen.

Kutsun saatuani koin hetkellisen "bikinikuntosyndrooman" eli mietin, että mitenkäs kehtaan ketään lähteä tapaamaan, kun näytän vanhettuneelta, väsyneeltä, pulskalta ja otsatukkakin roikkuu silmillä. Olin jo aikeissa jättäytyä pois, kunnes aivotoimintani hyrähti paremmin käyntiin. Mitkään ulkonäköön liittyvät seikat eivät ikinä tule mitenkään rajoittamaan elämääni. Sen verran panostin, että leikkasin otsiksen fiskarseilla (kampaaja voi taas kauhistella ensi vierailulla), laitoin luomiväriä (viimeksi varmaan 2 vuotta sitten) ja etsin laatikostani sen kirkkaimman huulipunan.

Ilta oli aivan älyttömän hauska ja se venähti monta tunti pidemmäksi kuin olin suunnitellut. Muisteltiin menneitä kommelluksia, opettajia ja luokkakavereita. Mietittiin sitä, että elämä on kannatellut meitä kaikkia mukavasti. Jokainen on opiskellut, löytänyt mielenkiintoisia töitä, suurin osa on parisuhteessa ja saanut lapsia. Vakavaksi veti se, että yksi luokkakaveri kävi vain piipahtamassa paikalla, koska hänen elämänrytminsä sanelee tällä hetkellä syöpähoidot. Illan (tai aamun) lopuksi aloimme hiukan virittelemään ajatusta, että tulevien 50v juhliemme kunniaksi voisimme yrittää tavata isommalla porukalla. Aion edesauttaa sitä, että saataisiin treffejä järjestettyä tulevaisuudessakin. Kyllä meidän nuoruudesta riittää naurua sekä kauhistelua useammaksikin illaksi :)

Toinen kuukauden yllätysmeno sain alkunsa, kun juttelin ystäväni Tiinan kanssa puhelimessa. Tiina siinä ohimennen sanoi, että oli nähnyt Facessa mainoksen pakohuonepelistä, joka pelataan Hämeen linnassa. Siinähän sitä sitten nousi aika nopeasti pakopelihuoneinnostus ja onneksemme tapahtumaan mahtui vielä mukaan.

Pakoon Hämeen linnasta oli varattu aikaa kaksi tuntia. Me teimme hyvät suunnitelmat ennenkuin lähdimme kiertämään linnaa. Tehtävät olivat meistä hyviä ja vaikka paikalla oli paljon muitakin ryhmiä, ei vastaukset levinneet eikä ollut ruuhkaista. Meillähän meinasi hermo katketa aivan lopuksi, kun olimme tehneet kaikki tehtävät ja keränneet tarvittavat esineet, emme löytäneet palautuspistettä. Hra Kepponen jaksoi kiertää järjestelmällisesti linnaa ja löysikin meille viimeisen rastin. Me muuthan oli jo päätyneet ulos seisoskelemaan tympääntyneinä. Lopun pahasti aikaavievästä takapakista huolimatta meille jäi vielä parikymmentä minuuttia aikaa ja pääsimme pakoon linnasta. Tietysi vielä lopuksi selvisi, että ohjeissa luki missä palautuspiste sijaitsi. Loppusähläys jäi harmittamaan meitä, koska ilman tuota tupeksintaa olisimme olleet kevyesti 10 parhaan joukkueen joukossa. Meidän pitäisi kyllä päästä ottamaan uusintayritys. Harmillisesti Turun linnan tapahtuma on jo loppuunmyyty. Suosittelen pakopelifaneille linnapakoja.

Tänä kesänä Hämeenlinna on ollut varsinainen suosikkikaupunkini. Tämä oli jo kolmas vierailu sinne ja tutulla rutiinilla Hämeenlinnan reissu päättyi illalliseen Popinossa. 

Hra Kepponen yrittää tihrustaa vinkkiä kaukoputkella

Todistus paostamme

Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa uutta viikkoa!

Syysväsymystä

Tuntuuko teistä muista siltä, että mitä vanhemmaksi elää, sen raskaammaksi syksyt käyvät? Minusta tuntuu pahasti siltä. Heti kun ensimmäiset syksyn pimeät päivät tulivat, minä muutuin oudon nuupahtaneeksi. Tuntuu siltä, että unentarve on kesästä lisääntynyt. Jostain syystä iltaisin nukkumaan meno jää aina liian myöhäiseen ja unitunnit jäävät liian vähäisiksi. Vatsani ei taaskaan kestä kahvia, joten iltapäivien tunnit ovat erittäin tahmaiset.

Töissäkin on ollut aika raskasta. En taida olla ainoa, josta tuntuu siltä. Aiemmin viikolla rauhallisena herrasmiehenä tunnettu kolleega sai puhelinpalaverissa lapselliset kilarit. Toinen kolleegani meinasi mennä ihan lukkoon ja minä meinasin lämmetä reilusti :) Muutaman tunnin päästä hoidettiin yhdessä asia kuntoon sulassa sovussa. Sen jälkeen teimme työkaverin kanssa yya-sopimuksen. Siinä vaiheessa, jos jommankumman käytös alkaa lähestyä lapsellisia kilareita tai muita hölmöyksiä, on toisen velvollisuus räyhäämisen uhalla tehdä pieni interventio :) Lähdetään vaikka viereiseen toimistotaloon kahville vähän tuulettumaan.

Työpaikan pullapiirillä on nostatettu tunnelmaa jo monta viikkoa

Syksyn huikein suoritus oli tämä kotitekoinen mustikka-vaniljakakku.

Fyysistä väsymystä on varmasti myös lisännyt erittäin aktiivinen sosiaalinen elämäni. Minulla oli vakaa aikomus linnottautua kotiin sohvalle, mutta ystäväni ovat tehneet niin mahtavia ehdotuksia, että niihin on ollut pakko tarttua. Syyskuussa olen käynyt pakopelissä Hämeen linnassa, teatterissa ja tapaamassa parinkymmenen vuoden tauon jälkeen muutamia lukiokavereitani. Näistä jutuista olisi kiva kirjoittaa tarkemminkin.

Osansa kuormaani tuo äitini tilanne. Vaikka vierailu hänen luonaan hoivakodissa ei välttämättä vie kovin kauaa, on se henkisesti raskasta.  Raskainta on se, että useinmiten äitiäni on erittäin vaikea ilahduttaa tai rauhoittaa ja se aiheuttaa pohjatonta avuttomuuden tunnetta ja suruakin. Isäni kanssa haluaisin viettää enemmän aikaa sekä vierailla enemmän anoppini luona hoitokodissa Tampereella - nekin asiat pyörivät mielessäni.

  Georgialaisen ravintola Rionin maukas naudanlihapata. Esimakua tulevasta :)

Viikon päästä aion jälleen hemmotella itseäni. Minulla on pitkä viikonloppuvapaa ja lähden työkaverini Sirpan kanssa Georgiaan. Ajatus matkasta maahan, joka on kiinnostanut minua jo pidempään, mutta jota tunnen niin huonosti, on suorastaan kutkuttava. Tavallaan kuitenkin jännittää, että miten reissu menee, kun päälimmäisenä tunteena on "antakaa mun vaan nukkua". Meillä on kuitenkin paljon varattuna ohjelmaa reissuun.

Joko sinua vaivaa syysväsymys?

Elä myös itsellesi, osa 4

Neljä vuotta sitten lähdin tavoittelemaan arkea, joka sisältää hetkiä, jotka olen valinnut miellyttämään ja ilahduttamaan vain ja ainoastaan itseäni.

"Lähden tavoittelemaan arkea, johon mahtuu säännöllisesti hetkiä itselleni. Hetki voi vaikka olla termoskahvit luontopolulla, viiden ruokalajin illallinen, hyvä elokuva, uusi kahvila, treffit miehen kanssa, ystävien kokoontuminen tai se ensimmäinen hiuslakka, joka pitää lupauksensa. Hetki on minulle itselleni, aikuisen naisen makuun."

Hetkessä kauteni on noin kesälomasta kesälomaan. Se sai alkunsa siitä, kun syksyn painaessa hartioita ja mieltä lysyyn aloin miettimään, miten saada lisää iloa elämään. Ensimmäisenä vuotena opin paljon siitä, mitkä asiat tuovat minulle virtaa ja mitkä eivät. Ensimmäisen vuoden raportti on täällä, mutta noin lyhyesti opin että minulle toimii parhaiten ulkoilu, kädentaidot, kulttuuri ja hyvä ruoka. Tavarat eivät ilahduta enkä oikein ole mikään hemmotteluhoitoihminenkään.

Toisena vuotena Hetkien järjestämisestä alkoi tulla jo rutiinia, kooste täällä. Tutkin innokkaasti kulttuuritarjontaa, suunnittelin ulkoiluretkiä ja pieniä kahvipiipahduksia. Toisella kaudella tein matkailuirtioton toteuttamalla yli 30 vuotisen matkailuhaaveeni. Opin siitäkin paljon. Opin sen, että minun matkailuonneni ei ollut perheeltä pois. Mietin hyvin pitkään sitä, että onko oikein se, että voin investoida niin paljon rahaa ja aikaa itseeni.

Auringonlasku Helsingin Kulosaaressa

Kolmas vuosi meni jo hyvällä rutiinilla, kooste täällä. Kalenterissa oli sopivasti kivoja menoja sejä matkoja ja Pokemon Gon pelaaminen takasi rutkasti ulkoilua. Kolmantena vuotena jouduin jo välillä pitämään Hetkistä paastoa, koska kalenteriini kertyi välillä vähän liikaakiin menoa voimavaroihin nähden. Aivan mahtavaa sekin, että Hetkistä on ylitarjontaa. Aikamoinen muutos elämään, jossa olen välillä tuntetunut olevani pelkästään kotitaloustyökoneen ja toimistotyöntekijän risteytys.

Neljäs vuosi oli ulkoilun ja liikunnan osalta pettymys. Kolmantena vuotena olin jo hyvässä ulkoilu- ja liikuntarytmissä, mutta jälleen sain kantapään kautta oppia, kuinka nopeasti hyväkin rutiini hajoaa ja tilan ottaa huonot tavat. Syksyllä 2017 sairastimme syyskuussa rajun influessan koko perhe. Keskimmäinen joutui hoitoon Lastenklinikalle jälkitaudiksi iskeneen keuhkokuumeen takia, minä olin sairauslomalla kolme viikkoa. Elämäni pisin sairausloma leikkaustani lukuunottamatta! Loppusyksy menikin pitkälle lähinnä toipuessa.

 Kirsikankukkia Roihuvuoressa

Jouluaattona isäni kaatui ja hänen jalkansa murtui pahasti. Äitini päätyi laitoshoitoon samassa hötäkässä. Tammi-maaliskuun vapaat hetket menivät lähinnä huolehtiessa akuutista tilanteesta. Pääsiäisenä huhtikuun alussa isäni alkoi olla jo liikuntakykyinen ja samaan aikaan äitini sai vakituisen hoivakotipaikan. Sitten iskikin paha koivunsiitepölykausi ja niin siinä sitten kävi, että Hetkessä-vuoden ulkoilut ja liikunta jäivät liian vähäisiksi. Olen huomannut sen kyllä omassa jaksamisessani ja yritän parhaani pyrkiä takaisin hyviin rutiineihin.

Yksi syksyllä paljon aikaa vienyt asia oli alakerran uudistus. Saimme projektin aika kivaan vaiheeseen ennen joulua ja sitten se jämähtikin paikoilleen.

Sitten summeerausta kauden kohojutuista

Kulttuuri ja museot

Ystäväni Annan kanssa kiersimme monta museonäyttelyä Hetkessä-kauden aikana ja kävin taidenäyttelyssä yksinkin. Kinttupolkuja-blogin Marikan kanssa kävimme tutustumassa Ett Hem-museoon jouluasussa. Vuoden museoista jäivät parhaiten mieleen juurikin Ett Hem, Tuusulanjärven taitelijakotien kierros Kätevien Emäntien kanssa sekä tietysti vierailu Ankallisgalleriassa Ateneumissa.

Ankkojen alkuvoimaa :D

Halosenniemi

Kätevät Emännät kesäretkellä

Ystäväni Tiinan kanssa kävin baletissa katsomassa aivan ihanan Kamelianaisen. Se oli paras baletti pitkään aikaan. Tiinan kanssa kävimme myös katsomassa Turun kaupunginteatterissa Taru sormusten herrasta. Mukana reissussa meillä oli molempien esikoiset. Hieno teatterielämys! Työkaveriltani Ilonalta sain lipun Myrskyluodon Maijaan. Kesällä tuli käytyä kesäteatterissa kahdesti, ensin Suomenlinnassa katsomassa Yksi lensi yli käenpesän ja sitten Tuusulanjärvellä Krapin kesäteatterissa katsomassa Pokka pitää. Mielenkiintoista on se, että vaikka kesä oli niin helteinen ja aurinkoinen, niin molempina teatterireissuina satoi. Suomenlinnassa välillä niin paljon, että en meinannut kuulla repliikkejä sadekuurojen aikana.

Krapihovin näyttämöllä unelmamiehen kainalossa :D :D

Ystävät, läheiset ja juhlat

Elokuussa 2017 vietimme ystäväni Kirsin kanssa todella mukavan päivän Loviisan Wanhat talot tapahtumassa. Olin siellä ensimmäistä kertaa ja tykkäsin tungoksesta huolimatta todella paljon.

Pitkänpöydäntalo Loviisassa

Sairastelun takia rapujuhlat lykkääntyivät hurjasti ja lopulta pidimme ne ystäväni Jonnan perheen kanssa vasta Halloweenina. Moinen ajoitus oli kyllä puhdas vahinko.

Rapujuhlat

Leenan kanssa puhalsimme lasia ensimmäistä kertaa Hämeenlinnan Soda Shop Designissa. Anna oli mukanamme, kun kävimme tutustumassa Hämeen linnaan ja herkuttelemassa Popinossa.

Puhallan lasipalloa

Vappua vietimme kotona ystäväni Tiinan perheen kanssa

Yksi kevään parhaita juttuja oli, kun isäni pääsi sairaalasta kotiin ja vielä parempaa oli, kun kuntoutui liikkumaan keppien avulla. Ei ole isäni jalka parantunut vieläkään täysin, mutta tilanne on kuitenkin hyvä.

Kuopus, vaari ja esikoinen kahvilareissulla

Perustimme toimiston naisten Ilonan, Sirpan ja Otilian kanssa uimaseuran kesällä. Harjoitusaikataulu on aika väljä, koska treenit ovat max kerran kuussa. Kokoontumispaikaksemme on muodostunut Allas Seapool. Harjoitusten jälkeen tankataan ja siihen kuluu vähintään yhtä kauan aikaa kuin itse uintiin.

 Holidayssa olemme tankanneet useamminkin hiilareita rankan treenin jälkeen

Matkailu

Minulle matkat ovat aina vuoden kohokohtia. Edellisellä Hetket-kaudella tuli matkailtua enemmän pienemmällä budjetilla. Tällä kaudella matkailin poikkeuksellisen paljon kotimaassa. Varmaan oli upean kesän ansiota, että kotimaanmatkailu tuntui aivan mahtavalta. Aurinko paistoi, luonto oli aivan älyttömän kaunista ja uimavedet juuri sopivat.

Kauden ensimmäinen matka oli perhematkamme syyskuussa Lontooseen. Vaikka paljon teimmekin lasten ehdoilla ja kävimme paikoissa, jotka olen jo nähnyt moneen kertaan, niin matka oli elämyksellinen myös minulle. Kävin esikoisen kanssa Cotswoldsissa ennen kuin muu perhe lensi Lontoosen ja kävimme yhdessä myös Thriller-"musikaalissa".

Cotswolds

Tylypahkan junassa kohtasimme ankeuttajia 

Kauden mahtavin kokemus oli ehdottomasti ystäväni Jonnan kanssa tekemä Malediivien matka tammikuussa 2018. Maisemat olivat paratiisimaiset ja hotellin riutta oli aivan mahtava. Joka päivä snorklattiin ainakin kahdesti. Mietin pitkän aikaa Malediivien jälkeen, että matkustaisinko tulevaisuudessa vain ja ainoastaan Malediiveille.

Paratiisiranta

Pääsiäisenä nautiskelimme täydellisestä säästä Levin rinteillä. 

Kesäkuussa 2018 perhematkailimme Turkin Sidessä. Hotellissa oli hulppea uima-allas ja vesipuisto ja niinhän siinä kävi, että kaksi lapsista ei poistunut lomalla lainkaan hotellin alueelta :) Minulle reissun kohokohta oli retki Kappadokiaan.

Pegasos World hotellin jättimäinen uima-allas, josta kuvassa reilusti alle puolet

Kappadokia

Hra Kepposen kanssa vietimme minilomasen tutustuen Teijon alueeseen. Mathildedahlin ruukkialue oli suloinen, ruoka oli hyvää ja Teijon kansallispuisto oli mukava joskin hyvin helteinen. Majoituksen suhteen meillä kävi aivan mahtava tuuri ja todellakin nautin Villa Seaviewen huoneemme upeista merinäköaloista.

Mitkä maisemat!

Kesällä ajelin Etelä-Pohjanmaalle tapaamaan ystävääni Sirkkua. Sirkkuunkin olen tutustunut aikoinaan blogien välityksellä ja fyysisen etäisyyden vuoksi ystävyytemme perustuu vahvasti someen ja vuosittaiseen tapaamiseen. Sirkku esitteli kotikulmiensa parhaimmistoa ja sitähän riitti. Teimme suoretken, uimme suojärvessä, tutustuimme jääkauden muodostamaan pirunpeltoon ja suloiseen Kristiinankaupunkiin. Herkkuöverit vetäisimme Valkoisessa Puussa.

Pirunpelto

Sirkun luota jatkoin reissailua yksikseni ja kävin tutustumassa Poriin ja Raumaan. Hellekesänä Yyteri oli varsin vaikuttava paikka, mutta Puu-Rauma vei sydämeni. Ihastuin siihen palavasti.

Puu-Rauma

Hetkien järjestäminen sujuu jo niin hyvällä rutiinilla, että oikeastaan voisin päättää projektin. Tässä kohtaa voin täysin allekirjoittaa sen, että se mihin olen ajatuksiani keskittänyt on lisääntynyt elämässäni. Enpä olisi uskonut, että tuollainenkin vähän lattea lausahdus pitää noin hyvin paikkansa.

Missä olen huono - paluu 50-luvulle?

Monessa blogissa on kiertänyt haastepostaus, jossa piti luetella omia huonoja puoliaan. Noin yleisesti ottaen nämä "huonot jutut"-postaukset ovat paljon mielenkiintoisempia kuin "hyvät jutut/kehu itseäsi"-postaukset. Niissä on yleensä enemmän huumoria ja rentoutta. Minäkö keski-ikäinen blogin Tiia osuvasti totesi suomalaisten naisten, ainakin vielä meidän keski-ikäisten, olevan kasvatettu sen verran vaatimattomiksi, että omien huonojen puolten luetteleminen käy helposti. Se on kyllä aivan totta!

Ensin pidin postausta mukavan kevyenä hömppänä, mutta luettuani useita postauksia ja niiden kommentteja, haaste saikin sisäisen feministitin hämmentymään ehkäpä jopa vähän kimpaantumaan. Kritiikkini ei kohdistu yhteenkään blogipostaukseen tai kommenttiin vaan niihin "menneen ajan" odotuksiin, joita moni nainen yhä kohdistaa itseensä. Monelle ikäiselleni ja nuoremmallekin on jäänyt takaraivoon mielikuva, että mitä taitoja naisella pitäisi olla. Mielikuva on paikoittain minusta hyvin 50-lukulainen.

Tässä muutama paljon palstatilaa saanut puute:

Käsityöt
Moni oli kommentoinut, että on huono käsitöissä. Koulun käsitöistä oli jäänyt huonoja muistoja.

Pitkälle teollistuneessa yhteiskunnassa käsityöt on aivan marginaalinen taito! Jos osaa napin ommella, niin se riittää. Farkkujen lyhentäminen on jo pitkä oppimäärä. Miksi ihmeessä naiset listaavat puutteekseen ompelutaidon? Minusta tämä on 50-luvun perheenäidin taito: hän näppärästi korjaa irronneet napit, ompelee verhot, kutoo sukat ja myssyt ja lyhentää lahkeet.

Käsityötraumasta pitäisi naisten jo päästää irti. Nykyisin peruskoulu on onneksi niin tasa-arvoistettu, että koululaisilla on saman verran tekstiilityötä ja teknistä työtä. Jokainen opetelkoon ompelemaan itse oman nappinsa tai sitten voi maksaa vaikka pesulalle nappien kiinnityksestä. Kuinka monen miehen huonot-listalta löytyisi käsityöt? No, ei kenenkään.

Kommenttini ei mitenkään vähättele käsitöiden harrastamista, se on hyvä harrastus, mutta käsityötaidottomuuskomplekseista olisi jo aika päästä eroon!

 Käsityönäytteeni vuodelta 2010: Tehdään "käytettävää" vaikka väkisin.

Olikin lipsahtanut etukappaleeseen kangas ylösalaisin ja autoista tulikin sammakoita :D :D

Puutarhanhoito ja viherpeukalo
Hei, täällä 50-luvun perheenäiti, joka kasvattaa kasvimaalla perheelle perunat, porkkanat ja punajuuret, kukkapenkissä ruusut ja sisällä menestyy viihtyisyyttä lisääviä viherkasveja. Eihän tämäkään ole sellainen taito, jonka puutetta todellakaan kannattaa enää 2010-luvulla kaipailla. En ikinä pystyisi kuvittelemaan, että kukaan mies listaisi huonoksi ominaisuukseen "olen vähän huono noissa puutarhahommissa". Viherpeukalointi on nyky-yhteiskunnassamme harrastus, ei tarvittava kansalaistaito. Toki ymmärrän tuskan, että jos haluaisi olla viherpeukalo ja kaikki vaan kuolee (paljon omakohtaista kokemusta) ;)

Onnenkantamoinen

Ruuanlaitto ja etenkin leivonta
Minusta sellainen perusruuanlaitto on välttämätön kansalaistaito. Ihan sukupuoleen katsomatta. Mutta leivonta ei kuulu kansalaistaitoihin. Kaupat notkuvat pullaa ja kakkuja, niitä ei ole pakko osata tehdä itse. Niitä ei myöskään ole pakko lainkaan kuluttaa. Kukaan mies ei varmaan ikinä listaisi huonoksi puolekseen sen, että täytekakut eivät onnistu. Kyllä tämä on minusta sitä 50-luvun naiskuvaa edelleen!

Siivoustaidoista ja odotuksista voisin kirjoittaa pitkäänkin. Siellä se 50-lukulaisuus jälleen nostaa päätään, mutta siirryn eteenpäin. Mitä sitten olisin toivonut näkeväni huonot-listalla? Toki ymmärrän, että lista on sinänsä kevyt postauksen aihe. Tässä tulee nyt sellaisia asioita, jotka minusta ovat erittäin merkityksellisiä ja olen niissä huono. Uskon monen muunkin naisen olevan niissä huono.

1. Verkostoituminen
Olen huono verkostoitumaan sekä myös ylläpitämään olemassa olevia verkostojani. Olen myös huono hyödyntämään verkostoani. Vaikka olen ekstrovertti luonteeltani silti heittäydyn verkostoitumisessa passiiviseen rooliin. Mielelläni verkostoituisin jonkun kanssa, kunhan se joku lähestyisi minua. Sanoisin nolona, että 50-luvun kaikuja. Miehet ovat tässä hommassa paljon parempia ja heillä tuttavaverkoston käyttö on toimivampaa. Aion ehdottomasti yrittää parantaan taitojani.

2. Tavoitteellisesti säästäminen ja sijoittaminen
Naisten kesken ei juuri rahasta puhuta - ei etenkään sijoittamisesta. Vaikka juuri naisten minusta pitäisi keskustella enemmän rahankäytöstä, säästämisestä ja sijoittamisesta. Naiset ansaitsevat vähemmän, suuret elämänmuutokset usein mullistavat enemmän naisten kuin miesten taloutta ja naiset myös elävät pidempään. Jokainen nainen tarvitsee oman henkilökohtaisen puskurinsa. Olisi siis syytä siskot keskustella rahasta ja sijoittamisesta! Lähes kaikki keskustelut sijoittamisesta olen käynyt miesten kanssa. Kyseessä on ollut siis ihan tavalliset palkkatyöstä tehtävät "puskuroinnit" eikä mitkään tuhansien investoinnit. Oletteko ikinä kuullut naisesta, joka olisi vaikka ostanut metsää sijoituksena? Tiedätkö mikä rahoituslaitos tarjoaa ystäväsi mielestä parhaimmat sijoitustuotteet?

3. Rahasta puhuminen
En varmaan ole ainoa nainen, jolle on vaikeaa puhua rahasta. Yksityisaloilla olisi pakko oppia puhumaan rahasta, jos haluaa saada edes alansa keskipalkkaa. Kun vaihtaa työtä, on tärkeää, että palkkapyyntö ei ole liian alhainen. Miehillä se on kuulemma aina naisia korkeampi. Jos haluaa neuvotella itselleen palkankorotusta, olisi syytä ymmärtää työpaikan palkkatasoa. Yritän tulevaisuudessa rohkaistua puhumaan rahasta. Muistissani on vielä 1990-luvulta sellainen, että oli kaksi projektipäällikköä: nainen ja mies. Mies sai palkkaa 20000mk, nainen sai palkkaa 15000mk. Ero oli ollut jo pitkään ja olisi ollut vielä pidempään, ellei nainen olisi rohkaistunut kysymään mieheltä hänen palkastaan. Mies nyt vaan oli tajunnut pyytää enemmän. Tajusi lopulta nainenkin. Eikä rahasta puhumisen vaikeus aina liity palkkaan, vaan myös tinkimiseen ja kilpailuttamiseen. Tai siihen, että tulee jossain tilanteessa ostettua jotain liian kallista, kun kieltäytyminen tuntuu niin nololta. Ystäväni kanssa juuri kiroiltiin niitä kalliita voiteita, joihin olemme joskus kosmetologilla haksahtaneet, kun kieltäytyminen on tuntunut vaikealta.

Säästöön vai turhuuteen?

4. Priorisointi ja ein sanominen
En osaa priorisoida tekemisiäni riittävästi. Sorrun usein siihen, että sählään eri hommien välillä. Saatan uskotella itselleni, että kyseessä on sujuvaa multitaskingia. Sanoisin, että pohjimmiltaan kyseessä on vaikeus sanoa ei, jolloin tehtävää kertyy enemmän kuin minulla on kapasiteettia. Vielä tässäkään vaiheessa en tunnusta, että kaikkea ei pysty tekemään vaan yritän sitten tehdä vähän kaikkea. Väittäisin taas, että tyypillisempi piirre naisille kuin miehille.

Olisin siis toivonut, että olisin nähnyt näiden asioiden kaltaisia asioita enemmän. Että naiset miettisivät enemmän omaa uraansa, talouttaan, tavoitteitaan ja priorisointejaan kuin puutarhurointia ja käsitöitä. Että jos pitäisi miettiä jotain kehityskohteita itselleen, niin lisalle päätyisi jotain merkityksellistä ja että kukaan ei suotta syyllistyisi tai tuntisi pahaa mieltä jostain marginaalisten taitojen puutteesta. Jotta koko postaus ei menisi feminismisen saarnaamisen puolelle, niin lopuksi muutama kevyempi juttu.

5. Siedän huonosti
-aikaisia aamuja
-siivousta (en vaan saa siitä mitään tyydytystä ja siisteys katoaa meillä hetkessä)
-vänkäystä
-ikuista pessimismiä
-turhasta valittamista
-sivuseikkoihin takertumista
-jatkuvaa myöhästelyä

6. Olen huono laulamaan
Tämäkin on niitä marginaalisia taitoja, mutta minusta olisi aivan mahtavaa osata laulaa.

Yksi elämäni jännittävimmistä päivistä

Minä olen todella huono heräämään aamuisin ja ajatus lauantaina klo 6:30 herätyksestä oli suorastaan veret seisauttava, mutta niin vaan ponnistin ylös ilman mitään vaikeuksia reilu viikko sitten lauantaina. En ole moista reippautta kokenut työaamuisin. Edessäni oli odotettu ja jännittävä päivä. Tapasin ystäväni Leenan Hämeenlinnassa ja osallistuimme yhdessä Soda Shop Designin koko päivän lasinpuhalluskurssille.

Me kävimme Leenan kanssa tutustumassa lasinpuhallukseen toukokuussa, jolloin puhasimme yhdet pallot. Minua jäi kutkuttelemaan lasinpuhallus ja kun Leena kysyi minua kurssille mukaan, suostuin välittömästi. Onnistuimme ostamaan kurssipaikat Soda Shopin Facebook huutokaupasta alennettuun hintaan, mikä ilahdutti meitä kovasti. Aivan loistavaa, että Leena houkutteli minut kokeilemaan lasinpuhallusta. Kun Leena jutteli pallon puhaltamisesta, niin ajattelin, että voisihan sitä uteliaisuuttaan käydä yhden pallon tekemässä, enkä arvannut, että lasin kanssa puuhastelu on aivan oikea elämys.

Kurssi alkaa

Tein kurssilla lasipisaran, koristepallon, joutsenen, pienen maljakon ja paperipainon. Ensiksi teimme lasipisarat. Me tietysti Leenan kanssa reippaina naisina aloitimme, kun olimme suorastaan konkareita yhden lasipallon kokemuksella. Ei laitettu rimaa liian korkealle muille kurssilaisille. Ainoina kurssilaisina molemmat pudotimme lasiklönttimme piikin päästä ja jouduimme tekemään pisarat kahdesti. Seuraavaksi olikin vuorossa pallon puhaltamista ja sehän sujui paremmin.

Pallon puhallusta, komeasti hehkuu tulikuuma lasimassa

Seuraavaksi teimme nypintäharjoituksena lasisen joutsenen. Siinä tulee heti selväksi lasin haasteet. Kuuma lasi on hyvin juoksevaa, mutta se jäähtyy helposti ja sitten tuollaisen nypittävän esineen teko onkin menetetty. Siinä ei paljoa mietitä, että missä kulmassa kannattaisi pihdeillä sörkkiä. Minun joutsenestani tuli sellainen lattapää, että ainoa järkevä paikka sille on lasinkeräys.

 Ystäväni tekee joutsenta metallipihdeillä nyppimällä

Iltapäivällä alkoi päivän kuumottavin osuus - sekä henkisesti että fyysisesti! Vuorossa oli lasiastian teko. Siinä 800-1000 asteista lasimassaa muokataan puisen kauhan avulla sekä erilaisilla pihdeillä. Lasi hohtaa sellaista lämpöä, että pitkähihainen puuvillapaita oli aivan ehdoton ja sen päälle piti vielä laittaa kaksi sukkaa päällekkäin kuumuuden eristämiseksi.

Ystäväni kulhon teossa.

Kulhon pohjaan on juuri kiinnitetty lasiklöntillä piikki, jotta päästään leikkaamaan tuleva kulho puhallusputkesta irti ja muotoilemaan suuta

Leena avaa kulhon suuta pihdeillä. Todella jännittävä vaihe

Kurssilla astiana tehtiin kulho, mutta sain toiveestani tehdä pienen maljakon. Olin hekumoinut jo kuukauden ajatuksella, että minulla olisi sellainen kapeasuinen pieni maljakko, johon voisi laittaa vaikka vaan yhden kukan.

Leena kuvasi ahkerasti, kun tein maljakkoa. Kyllä me nauroimme niille kuville. Nyt tiedän, miltä näytän kun olen erittäin jännittynyt. Suu on tiukka alaspäin kaartuva viiva ja leukaperät ovat niin jännittyneet, että ihme että pää kääntyi seuraavana päivänä. Olen kyllä todella pelottavan näköinen nainen :D

Maljakkoni onnistui yllättävän hyvin. Olin suorastaan hämmästynyt, että siitä tuli aivan maljakon näköinen hetkessä. Valitsin väriksi kirkkaan ja valkoisen sekoituksen. Sekoitusten lopputulos on aina yllätys, värejä voinee ohjailla joko enemmän marmoroinnin tai pilkkujen suuntaan kuumennuksella ja pyörityksellä. Minulla valkoinen väri nousee aika isoina sulkina pohjasta kohti maljakon suuta.

Maijun avustuksella yhdessä muotoillemme maljakkoni alkua.Minulla kädessä märkä puukauha.

Nyt tarvitaan jo kaksi avustajaa. Jännät paikat. Lasiklöntti pitäisi saada keskelle maljakon pohjaa.

Lisää jännitystä. Vuorossa maljakon suun avaus. 

Toinen lasistudion naisista Ainokin on tullut tsemppaamaan.

Maljakkoni pohjan viimeistelyssä

 

Päivä oli aivan mahtava!! Lasin tekeminen on jännittävää, mutta loistavassa opetuksessa myös palkitsevaa. Vaikka olen tarvinnut töihin paljon opettajan apua, ovat ne kuitenkin minun itseni tekemiä. Lasi on materiaalina aivan omaa luokkaansa, se on ensin hyvin notkeaa melkein kuin valuvaa hunajaa, mutta jähmettyy hetkessä kovasti koppuraksi. 

Keskimmäinen oli erittäin kateellinen, kun hän ei päässyt mukaani lasikurssille. Päivä olisi ollut aivan liian pitkä hänelle, mutta olen alustavasti lupaillut, että poika voisi päästä puhaltamaan pallon. Vähän vaikealta tuntuu ajatus, että veisin pojan Soda Shoppiin, enkä tekisi itse mitään. Että jos vielä jonkun jutun pääsisin tekemään.

Työni jäivät Soda Shopin jäähdytysuuniin ja saapuvat minulle postitse. Odotan todella paljon maljakkoani.

Erittäin hikisen ja antoisan päivän päätteeksi kävimme vielä herkuttelemassa Popinossa. Ruoka oli jälleen hyvää ja ravintola todella täynnä.

Maksaa a la Popino

Vaikka niin vannoin, että raivaan kalenteristani kaikki menot pois, niin ensi viikonloppuna olen jälleen menossa Hämeenlinnaan ja tietenkin ravintola Popinoon.

Elokuun juhlat

Elokuuni oli aivan käsittämätön. Joka viikonloppu oli juhlat tai joku kiva meno, parhaimmillaan sekä lauantaina että sunnuntaina. Putki jatkoi tähän syyskuun alkuun saakka. Aivan mahtavaa, mutta juuri tuossa Hra Kepposen kanssa sovimme, että yritämme viettää seuraavat pari kuukautta hiljaiseloa.

Elokuussa osallistuimme Hra Kepposen serkun lapsen nimiäisjuhlaan. Yhteys serkkuun katkesi siinä vaiheessa, kun hän muutti työn perässä Keski-Eurooppaan. Pari vuotta sitten saimme yllätyshääkutsun. Jo heti häissä ihastuin morsiameen ja tuntui, että meillä kemiat ikäerosta ja kulttuurierosta huolimatta sopivat hyvin yhteen. Uusi sukuyhteys alkoikin rakentua naisten kautta Facebookin välityksellä. Elena on aivan mahtava tyyppi! Elokuussa saimme siis osallistua parin ensimmäisen lapsen nimeämisjuhlaan Suomessa pienokaisen isovanhempien kotona.

Pienokaisen ensimmäiset juhlat

Minä, kuopukseni ja tuore äiti. Takana pilkistää myös tuore mummi.

Elokuussa tapasimme Kätevien Emäntien kanssa paperiaskartelujen merkeissä. Niiden ansiosta löysimme toisemme 8 vuotta sitten blogien välityksellä. Monena kesänä kesätreffit ovat toteutuneet kesäretken muodossa, mutta tänä kesänä siis askartelimme.

Hyvin keskittynyttä puuhaa

 

Katan tekemä ihana kortti

Leena ressaa kortin reunoja

Tietysti ruoka kuuluu olennaisena osana askarteluun

Jossain vaiheessa askartelu imaisee niin mukaansa, että syöminen pitää hoitaa samalla

 Illalla nautittiin pimenevästä, mutta lämpöisestä elokuusta terassilla

Vietimme koko päivän askarrellen ja herkutellen. Anna ja Leena jäivät kanssani yöksi maalaismummolaan. Seuraavana päivänä ajelimme Espooseen ravintola Mezzaan brunssille. Brunssi oli erinomainen, tosin lounas ei juuri jää jälkeen brunssista ja se on puolet halvempi. Tosin brunssikin on ihan keskihintainen.

Mezzassa tulee syötyä ihanan paljon kasviksia. Ateria olisi saattanut olla jopa terveellinen, ellemme olisi retkahtaneet jälkiruokapöydän houkutuksiin. Kun ajelimme takaisin päin brunssilta, ihmettelin että mihin olin oikein polttanut kieleni, kun sitä kirveli. Leena siinä sitten totesi, että jestas oli hyvää ruokaa, mutta ärsyttävästi hän olikin allerginen jollekkin mausteella ja hänelle nousi posken sisäpuolelle rakkuloita. Katsoinpa sitten auton peilistä kieltäni ja siinähän oli oikein kunnon vesikello. Saattaa olla, että olen aikaisemmin saanut vastaavanlaisen allergisen reaktion, mutta olen vaan ajatellut, että olen polttanut kieleni.

Brunssi jälkeen palasimme vielä askartelujen pariin. Hiukan oli Hra Kepponen hämmentynyt, kun kerroin hänelle, että viikonlopun aikana sain valmiiksi kolme joulukorttia. Mutta pääasia olikin viettää aikaa yhdessä, herkutella ja hypistellä askartelutarvikkeita :)

 

Mukavaa uutta viikkoa!