Ilmojen halki

Nyt se on sitten löydetty. Museo, josta meidän pojat eivät juurikaan välitä. Tasaisin väliajoin museossa kaikui isompien keppospoikien kovat äänet: "Lähdetään jo!"

Ja paikka oli ILMAILUMUSEO.

Enpä olisi etukäteen uskonut. Ongelmana oli se, että museossa ei saa koskea mihinkään. Nykyisin museoissa on niin upeasti huomioitu lapset, ettemme ole tätä ennen käyneet tälläisessa "katsele köyden takaa" paikassa. Pojat tietenkin himoitsivat, että pääsisivät ohjaamoon ja voisivat painella nappuloita. Mutta ei -ei saa koskea. Koneisiin ei pääse sisälle, lukuunottamatta yhtä isomman matkustajakoneen matkustamoa. Eikä pommejakaan saa taputella eikä hävittäjään kurkistaa. Museon takapihalla olikin sitten reissun kohokohta: pienkone johon pääsi sisään ja ohjaimia sai kokeilla.

Minusta paikka oli käymisen arvoinen ja olisin mielelläni tutustunut koneisiin enemmänkin. Lapsia oli toki huomioitu leikkitilalla, jossa oli fantasipukuja ja sokkelo, mutta ei yhtään lentskaria :( Olipas sentään tälläinen kiva pilvitausta.

Lentokepponen * 2

Erilaisia siipiä sai lainata

Pienin kepponen ei diggaa siivistä

Sylintereitä

Tätä kohdetta suosittelen siis vähän vanhemmille lapsille tai rauhallisimmille tapauksille. Pihalla kannattaa käydä kääntymässä :)

Tunnustus ja asiaa tv-yhtiölle

Kiitos Leonidalle, jolta sain tämän tunnustuksen. Piristi viikkoani! Meillä nimittäin sairastetaan, esikoinen on kuumeessa ja korvatulehduksessa.

Leonida tekee kauniita kortteja ja koruja. Minulla on yksi korukaunokainen, kuvagalleriasta voitte arvailla, että mikä. Yritän saada siitä kaulassani onnistuneen kuvan. Tämä dekoltee-aluekaan ei ole edustavimpia puoliani ;)

Tunnustus on ehtinyt jo moneen blogiin, mutta mielessäni on kaksia blogia, johon haluan tämän ehdottomasti lähettää:

• Anetelle blogiin Kotikuusen juurella. Anette ompelee ihastuttavia juttuja.
• Viffalalle ja Linnéalle blogiin Kolme virkkuukoukkua. Taitavat naiset kutovat ja virkkaavat. Ja ihan superhienoa on, että blogia pitävät äiti ja tytär.

Ja sitten ne seitsemän paljastusta minusta. Aikasemminhan jo latelin 100.

1. Olen surkea laulamaan. Ja se harmittaa minua paljon. Olisi nimittäin aivan ihanaa laulaa -yksin tai etenkin kuorossa. Soitin useamman vuoden pianoa, sen pystyy oppimaan, mutta tällä äänellä ei laulamaan :(

2. Minulla oli haaveena, että äitiyslomallani oppisin ompelemaan tai soittamaan selloa. Peruspaidan tekeminen alkaa jo sujua. Vaikka en enää äitiyslomalainen olekaan voisin ryhtyä syventämään ompelutaitojani tai sitten ostaa sellon. Kyllä himottaisi tuo sellon hankinta.

3. Pidän erilaisista seura/lautapeleistä. Viimeisin kestosuosikkini on Carcassone kaikkine lisäosineen. Toivottavasti pojat aikanaan innostuvat peleistä, että äiti pääsee kynimään heidät Monopolissa.

4. Pidän myös tietokonepeleistä. Niin paljon, että olen joutunut lopettamaan niiden pelaamisen kokonaan. Sitä on tullut liian monta kertaa pelattua vielä vähän ja vielä vähän ja sitten aamuviideltä olen kauhuissani katsonut kelloa, että kohtahan pitäisi lähteä töihin. Suosikit olivat Civilization ja Sims.

5. Minulla on oksennusfobia. Siis en kestä nähdä oksennusta enkä oksentaa. Mulle tekee tiukkaa matkustaa viikonloppuisin illan viimeisessä metrossa, kun minun pitää vahtia aina ettei potentiaalisia laatanheittäjiä tule liian lähelle. Kolmen lapsen äitinä pääsen tuosta matkustusongelmasta kärsimään ehkä joka toinen vuosi. Kahdessa raskaudessa olen voinut todella huonosti ja se oli ihan kamalaa.

6. Suosikkikirjani on Seitsemän veljestä.

7. Pelkään hammaslääkäriä. Ihan oikeasti. Surullisten sattumien summana sain sellaista hammashoitoa, joka piti välillä keskeyttää, että potilas pääsi käytävälle itkemään. Sen jälkeen on ottanut koville mennä hammaslääkärille. Viimeksi onneksi meni tosi hyvin.

Ja sitten asiaa lasten televisio-ohjelmista. Esikoinen ihmetteli, että Pokémoneihin on tullut uusi tunnuslaulu ja sitten hän laulaa luikautti sitä äidin iloksi. Siinä kuulemma laulettiin jotain perseestä, en onneksi saanut sanoista selvää. Kävimme rakentavan keskustelun siitä, että tuollainen kielenkäyttö ei ole kaunista eikä lastenohjelmissaakaan käytetä tuollaista kieltä. Poika oli edelleen sitä mieltä, että hän on kuullut ihan oikein. Kun seuraavan kerran telkasta tuli Pokémonit, poika juoksi tuohtuneena sanomaan: "Nyt äiti soitat heti sinne Juniorille. Pokémonit laulavat taas perseestä". Odotan erittäin jännittyneenä, että pääsisin kuulemaan kyseisen laulun ;) Vielä ei ole kännykässäni Juniorin asiakaspalautteen numeroa.

p*askarteluhaaste #53

Muutama p*askarteluhaaste on jäänyt väliin, mutta nyt haasteena oli niin herkullinen väriyhdistelmä, että oli suorastaan pakko osallistua. Kortissa piti olla vihreää ja pinkkiä.

Leimakuva Stampinbackin, paperit Papermania, kuvaa väritelty chalkseilla ja versa craftilla.  Vähän koristeita ja valmista tuli.

Ihastuin tuohon leimakuvaan niin paljon, että tein vielä toisen kokeellisemman version, jossa olen sutannut leimakuvaa, jotta se olisi utuisempi ja sitäkin on vähän väritelty päälle ruskealla distressillä ja chalkseilla. Lisänä reunassa on pätkä Craftyn nuottileimaa, jota olen myös vähän sutannut, kun en halunnut että sanoista saisi helposti selvää. Yläkulman nuoteissa crackle accentia, johon olen myös nyt ihastunut :)

Lisää kokeellista linjaa on myös lastenvaatteissa. Tähän mennessä en ole ikinä ostanut pojilleni mitään kokomustaa yläosaa. Keskimmäisellä on se verran väriä kasvoissaan, hiuksissaan ja silmissään, että päätin kokeilla sopisiko musta hänelle. Mustan inspiroi nuo raidalliset Lindexin velourit, joille piti löytää sopiva kokonaisuutta rauhoittava yläosa. Omasta mielestäni ihan sopiva asu tuolle hurjimmalle keppospojalle :) Ja valitettavasti minä ehdin Lindexille ennen hyvää tarjousta (tuo ei ole se ainoa ostos).

Uudet paidat

Tänään sain vihdoinkin käännettyä esikoisen paidan helman, keskimmäisen paita on jo ollut valmiina pidempään. Vastaanotto oli innostunutta:

Mulla on uusi paita. Arvatkaas mikä kuva siinä on?

Tietenkin siili, samanlainen kuin pikkuveljellä.

Kiitti äiti. Mun täytyy jo mennä

Esikoinenkin halusi siilin paitaansa.

Mutta valokuvissa on nykyään vain perusilme :)

Turkoosista jämistä syntyi kaksinkertainen pipo

Materiaalina Eurokankaan kilokankaista kaiveltu joustofrotee. On aika lörppää ommeltavaa, mutta ihanan pehmeää päällä. Paidoista halusin tuollaiset slimmatut ja pitkät mallit, jotta menee hyvin tarvittaessa housun sisään, niin ei selkä vilku syksyisemmällä ilmalla. Ruskeat velourhousut Lindexiltä.

Siilit on ensimmäinen kokeiluni joustofroteen painannassa. Hiukan "koppuraisempi" on lopputulos verratuna trikooseen. Trikoossahan Folk Artin väreillä painettaessa kangas pysyy ihanan notkeana kuin siinä ei mitään olisikaan. Joustofroteessa kyllä huomaa, että painettu on, mutta kangas pysyy riittävän notkeana. En kuitenkaan painaisi koko vaatetta kuviolliseksi.

Äh, pitäisi kyllä taas hinkata nuo rosteripinnat.

Hauskaa viikonloppua!

Roses are red

Meikäläinen on kuin teinityttö, juuri kun edellisestä ihastuksesta toipuu, niin uusi iskee kuin tuhat volttia. Taas on siis uusi ihastuksen kohde: alkoholimusteet.

Minulla oli mahdollisuus kokeilla Mirkan hankkimia musteita. Mirkahan on tehnyt niillä upeita juttuja. Musteet oli ihanat! Musteitahan ei sinänsä pysty hyvin kontrolloimaan ne valuvat tai läiskittyvät paperille kuten haluavat, taitaja voinee määrittää suuntaa ja kokoa -aloittelija ei :) Värien hehku ja yltäkylläisyys on aivan upeaa ja kiehtovaa. 

Päivän kuvat nappasin lennossa ja sen valitettavasti huomaa. Alla erittäin punaiset ruusut. Itse tykkään kortista paljon juurikin noiden hehkuvien värien takia.

Pienehkö tilaus noista musteista piti tietenkin laittaa menemään. Arveluttaa vaan, että tulikohan tilattua liian vähän värejä. Himoitsen päästä kokeilemaan musteita kutistemuoviin. En todellakaan tiedä, mitä aion tehdä, mutta kokeilemaan pitää päästä.

Jatkan ruusuilla. En ole varsinaisesti kukkakuosifani, mutta välillä tekee mieli jotain kukkaa myös vaatteisiin. Tämän ruusukankaan nähdessäni tiesin, että haluaisin siitä paidan itselleni. Kangas huuto.netistä ja kaava joku Burdan t-paita. Valmistui jo jonkin aikaa sitten. Olen pitänyt jopa töissä mustien suorien housujen ja avokkaiden kanssa.

Lisäksi päätin pyörtää puheeni, että en ikinä julkaise itsestäni päivän asukuvaa. Aamulla räiskin nopeasti varmaan 30 kuvaa. Ja hyi yök! Minusta otetut kuvat eivät yleensä onnistu. No nämä itse itsestäni peilin kautta ottamat kuvat ovat normaaliepäonnistuminen potenssi 10 tai 100. Monissa blogeissa on tuumailtu, että olisi kiva nähdä tavallisten naisten asukuvia makkaroineen päivineen. Here you go -kokona masentava housut 44 paita 46.

Kepposkuteet -kirkas vihreä

Keväällä pyörähdin Lindexin kautta ja siellä oli ihanan vihreitä velourhousuja. Itse tykkään vihreästä ja pojillekin se kelpaa. Koska velourhousut olivat ota 3 maksa 2, niin pitihän niitä ottaa kolmet. Esikoiselle kahdet, keskimmäiselle yhdet. Minä siis ostan samanlaisia housuja monia, suosikki resorifarkkuja on ainakin kolme paria per poika :)

Kesän jälkeen aloin katsomaan, että minkäs paitojen kanssa housuja voisi pitää. Vihreä oli niin kirkas, että meillä ei ollut yhtään sopivaa paitaa kummallekkaan pojista. Yhdet housut, jotka eivät sovi minkään kanssa yhteen, nyt vielä menee, mutta ei sentään kolmet. Etenkään kun kierrätän vaatteita isommalta pienemmälle, niin noita vihreitä veloureita joutunen katselemaan tämän syksyn jälkeenkin. Piti hommata paitoja.

Esikoiselle tuunasin T-Rex paidan. Paitana on käytetty H&M beige trikoo kirppikseltä (vähän paksumpaa ja laadukkaampaa kuin viime sesonkien trikoot). Paitaan aplikoin vihreästä joustofroteesta t-rexin. Halusin tehdä t-rexistä vähän leikkisämmän ja lapsekkaamman näköisen ja nyt vähän jännittää, että pitääkö esikoinen siitä.

T-rex on siis aplikaationi numero 2. Tällä kertaa sujui hiukan paremmin. Mutta kyllä kahden lörpän ja venyvän kankaan aplikointi on mielestäni hankalaa. Käytin kaksipuoleista tukikangasta, irtirevittävää minulla ei ole. Helpottaako irtirevittävä tukikangas trikoolle aplikointi merkittävästi? Pitäisi löytää joku paikka, josta tilata kohtuullisilla postikuluilla.

 Silmänä t-rexillä on kaulakoruni helmi

Esikoiselle löytyi Lindexin syksyn mallistosta housuihin sopiva Haisulipaita. Tämä yhdistelmä sopisi mielestäni pikkukoululaisellekin, mutta vuoden päästä todennäköisesti on jäänyt pieneksi.

Keskimmäisen housuihin löytyi myös Lindexiltä paita. Ei nyt ihan niin hyvin sopiva kuin nuo esikoisen paidat, mutta siinä työmaa-ajoneuvoja. Työmaa-ajoneuvot sopivat kaiken kanssa ja ovathan ne vihreitä :) Esikoisen vanhoista löytyi KappAhlin viime syksyn myydyimpiä kuoseja ja se käy ihanasti housuihin. Hihat pitää lyhentää.

Ihan varmasti pääsee vihreät pökät käyttöön ja mikäli sattuisivat päätymään poikien suosikkeihin, voisi paita valikoimaa täydentää jollainen vaaleansinisellä. Olisikohan vaaleankeltainen liian raju?

Less is more ...vai onko sittenkään?

Korttien teossa tyylini on ollut usein miten aika pelkistetty: vähäisesti koristeita, ei juurikaan kukkia ja vain muutamaa väriä. Yritän rikkoa kaavaa ja saada kortteihini lisää värejä ja koristeita. Usein kuitenkin päälimmäisenä ajatuksena on, että tämä kortti on jo täynnä ja koristeet vievät kaiken "ilmavuuden". Tässäpä kuvasarja yrityksestäni. Mikä sinusta on paras?

Kortti 1

Lintuleima on kaunis ja siinä crackle accenttia päällä (ei tosin krakeloitunut), mutta pinta on mukava. Itse tykkäisin siitä, että katse keskittyy lintuun. Pienenä myönnytyksenä voisin laittaa tuollaiset sydämet kulmiin. Aika lailla perustyyliäni. Luonnossa katseltuna kortti ei tunnu niin pelkistetyltä ja tyhjältä kuin kuvassa.

Kortti 2

Sopivaa paperia ei löytynyt, niinpä leimailin ja vähän värittelin lintuleiman sävyllä taustapaperin. Vieläkö katse löytää linnun ja pintastruktuurin vai hukkuiko ne taustakohinaan? Olisiko valkoinen sittenkin parempi? Tai joku ihan toinen väri?

Kortti 3

Nyt on sekaan laitettu vielä kukat ja timangit? Joko on ahdettu fiilis? Yliannostus lilaa? Mikä näistä on paras? Vai olisitko sinä tehnyt linnulle aivan toisenlaisen taustan? Mä muuten tykkään lilasta tosi paljon.

Ja nyt seuraa yllätys, musta paras on tuo viimeinen. Ja pystyn vielä kuvittelemaan Onnea/Kiitos tekstin tai tarran tuonne yläreunaan. Ja sitten on kyllä niin täyttä, että huh huh. Tavoite saavutettu?

Huvitellen arkeen

Olemme laskeutuneet arkeen huvittelemalla. Päiväkotipäivinä ja niiden välissä olemme huvitelleet urakalla. Vietimme viime viikolla 7 tuntia Lintsillä koko perheen voimin ja Hannan ja Mimosan kanssa. Kamera jäi matkasta, mutta onneksi Hannalla oli. Kuopuksen meinasimme jättää ensin reissusta kotiin, mutta olipas hyvä, ettemme niin tehneet. Kuopukselle Minihupi-ranneke oli juuri sopiva, kun Mimolle ja meidän keskimmäiselle olisi voinut olla enemmän laitteita ja vauhtia. Kuopus oli autokarusellista ja junasta ihan tohkeissaan. Esikoinen uskalsi (pitkällisen tuskailun ja empisen jälkeen) käydä lävitse yhtä vaille kaikki laitteet, joihin Pikkuhupi-rannekkeella pääsi. Kiva päivä! Ehkä se kesän odotetuin reissu.

Yllä Hannalta lainatut kuvat. Niinkuin näkyy, viimeinenkin työkonepaita valmistui sopivasti Lintsi-reissulle ja kaikki oli samiksissa :) Keskimmäisellä on punaiset kanttaukset ja muilla ruskeat. Ruskea kanttaus on mielestäni kyllä täydellinen pari tuohon värikylläiseen keltaiseen.

Lintsi-reissusta ehdin juuri toipua tapaamaan blogi-ystäviäni lauantaina. Päivä alkoi Intohimona askartelu  tapahtumalla. Ostoksia tuli tehtyä ihan mukavasti ;) Tapahtuman parhainta antia oli mielestäni hollantilainen Stampinback. Rouva askarteli ja jakoi neuvoja ständillä kaupankäynnin lomassa. Minä opin häneltä tekemään kivan lumisadetaustan.

Loistavasti alkanut päivä sai vielä loistokkaampaa jatkoa kun Leonida, Haltiakummi, Lehtokotilo ja minä kokoonnuimme Mirkan luokse kilistelemään kuohuvalla, nauttimaan herkullisia piiraita ja salaattia, ihailemaan uusia ostoksia ja tietenkin askartelemaan. Oli aivan mahtava ilta. Olin 12 tuntia reissussa ja sellainen olo oli, että ilta jäi PAHASTI kesken. Toivottavasti tapaamme pian askartelun ja seurustelun merkeissä.

Tälläinen talvimaisema syntyi Mirkan luona. 

Joudun toteamaan, että Distressien hankinta on edessä.

Esikoinen oli lauantaina kaverinsa synttäreillä ja pienemmille isin piti pitää omat "varjobileet".  Lauantaina olikin postilaatikossa seuraava kutsu odottamassa poikia. Naapurin neiti 5v emännöi sunnuntaina puutarhakutsuja, joihin oli inspiraatiota haettu Bellen teekutsuista. Kyseessä ei ollut mikä tahansa pikkutapahtuma: paikalla oli 7 vierasta, pikkuveli oli ajettu pois, tarjoilut katettu pihaan ja juhlateltta tuotu paikalle.

Koristellusta rullasta paljastui juhlakutsu

Vähän jännittää puutarhakutsut.

Juhla-asuina shortsit ja kauluspaidat. 

Punaruutuinen Tommy Hilfiger, 

siniruutuinen Mayoral, shortsit H&M

Emännälle vietiin tietenkin kukka

Osa juhlaväestä

Juhlimisen riemua

Puutarhakutsut olivat vain lapsille, joten muutaman kuvan otettuani minun piti poistua. Kun noita tunnelmia katselen, niin olisi ollut ihan kiva olla itsekin lapsi :)

Arki ahdistaa

Upean kesän jälkeen arki tökkii. Lapset haluaisivat mielummin retkelle kuin päiväkotiin. Kuopuksen pitäisi myös totutella päiväkotielämään. Turvana on onneksi isoveli samassa ryhmässä. Tottutelua haittaa se, että keskimmäinen alkaa itkemään, kun äiti lähtee. Siis hän jolla mennessä jalat sutivat tyhjää, kun on niin kiire leikkimään kavereiden kanssa. Radikaali poikkeama jäämisrutiiniin sotkee hänen ajatuksensa täysin. Rutiinit ovat sekaisin kotonakin, aamulla väsyttää ja yöllä ei. Viikon ruokalistoja ei tee kukaan ja jääkaapissa on mitä sattuu. *huoh*.

No mitä tekee perheen äiti? Haaveilee, haahuilee, askartelee ja ompelee. Jännittää syksyä ja töihinpaluuta. Suree sitä, että yhteinen aika lasten kanssa vähenee. Haluaisi sittenkin vielä hetken pitää kuopusta kotona omana vauvanaan. Ei siivoa, ei pyykkää, ei edes läpikäy syysvaatteita eikä jaksa ajatellakaan talvikamppeita. On sisäistänyt sen, että töihin ei voi mennä 10 vuotta vanhoissa verkkareissa, mutta ei toimi.

Taidan heittäytyä esikoisen seuraksi lattialle vikisemään, että mä en halua, että kesä ja loma loppuu. Haluan että ne kestävät ikuisesti. Kai se tälläistä on aina onnistuneen loman jälkeen? Olen jo unohtanut, minkälaista on palata arkeen rysäyksellä. Tämä on neljäs kotikesä putkeen ja aikaisemmin paluu arkeen on käynyt hitaammalla temmolla.

Sitten haahuilun tuloksia: Kuopuksellekin syntyi paita työkonekankaasta. Vielä on keskimmäinen ilman työkonepaitaansa, enää ei huvittaisi tehdä kolmatta samanlaista. Ekasta metristä ylijäänyt suiro päätyi pipoksi, riitti vielä juuri ja juuri kaksinkertaiseksi.

Äidin pieni päiväkotipoika

Pipo piristää kuopuksen uutta syyshaalaria. Haalarin valintaan oli niin arkinen syy kuin, että se oli ainoa sopivaa kokoa alessa jäljellä oleva. Heräsin myöhään siihen, että kuopuksen keväinen haalari tuskin menee koko syksyä, kaksiosaisen pitäisi mahtua. Nyt kun olen katsellut haalaria pidempään, niin tykkään siitä. Siihen on kiva yhdistää limeä ja vaalean sinistä pipoa ja rukkasta, joita meillä pitäisi olla (jos nyt jaksaisin käydä läpi vaatteet). Minä tykkään edelleenkin Reimatecistä ja meillä ne ovat kestäneet lähes poikkeuksetta vähintään kaksi lasta.

Sitten tein parit pullokortit :) Mikäs on mukavampi lahja tai tuliainen kuin pullo kuohuvaa oli se sitten kuohuviiniä, cavaa, sektiä tai shampanjaa. Nyt on pari korttia varastossa. Pitäisi hankkia riittävän isoja tageja suoraan leimattavaksi.

Vähän valoa tähän hetkelliseen ahdistukseen tuo se, että olen menossa askartelutapahtumaan ja vielä "jälkilöylyihinkin" ompeluseuraan lauantaina. Ihanaa!!

Ennen äidin omaa laatuaikaa pitäisi käyttää kepposet Linnanmäellä. Juuri kun olen Puuhamaasta toennut. Oli hyvä reissu ja koko päivä kului. Eikä kaikkea ehditty kokeilemaankaan. Pojat tykkäsivät sähköautoista, pallokanuunoista ja tietenkin vesipuistosta. Kivasti oli pienimmällekin tekemistä. Ei ollut liikaa ihmisiäkään. Tykkäsimme myös leikkipuistoalueesta, vaikka olihan siellä metsikössä sen näköistä kiipeilytelinettä, että joku on ne 80-luvulla sinne heittänyt ja unohtanut niiden olemassa olon. Oli kyllä raskas päivä. Ensin varustimme pojat matkaan eväiden kera, melkein tunnin automatka, sitten syötät, juotat, pissatat, vahdit, leikität ja lopuksi vielä uitat tunteja ja ajat kotiin. Sen verran lopussa herpaantui ote, että keskimmäinen karkasi ja juoksi parkkipaikalla spurttiharjoituksia juuri kun lähtöliikenne oli vilkasta. Taas selvisimme säikähdyksellä.

Keskimmäinen oli jo uimalasit

päässä kotipihalla :)