Melkein hyväksyttävä herkku

Jotain pientä nautintoa on elämään mahduttava. Olemme miehen kanssa testanneet useita tummia suklaita. Tämä on ehdoton suosikkini: Balance tummasuklaa.

Balancen tummasuklaa on valikoimien (Prisma, Citymarket ja Stockman) vähähiilarisin vaihtoehto. Kitkeryys on peitetty Stevialla, jota on kuitenkin käytetty sen verran säästeliäästi, että suklaa ei kovin makeaa. Balance on täyteläistä ja sulaa suussa. Itselleni makea suklaa laukaisee himon syödä koko levyn kerralla. Balancella pystyn (yleensä) lopettamaan rivin kohdalla :) Ja levykin on vain 80g (mikä on hyvä repsahduksen varalta). Sopii niin hyvin cashew-pähkinöiden kanssa.

Tämä ei ole Balancen sponsoroima mainos vaan perustuu täysin omarahoitteiseen vertailututkimukseemme. Balancea myy ainakin Prisma.

Balancea valmistuttaa ilmeisesti joku hollantilainen yritys. Toivon Stevia-makeutettua suklaata Fazerin valikoimaan!

Lasten lellittelylauantai

Koska meno on ollut aika räyhäkästä viime aikoina puolin ja toisin, olimme jo etukäteen päättäneet, että järjestämme kivan viikonlopun. Sellaista ohjelmaa, että kaikilla on mukavaa ja kukaan ei edes muista riidellä.

Alkuperäinen suunnitelmamme oli lähteä Tampereelle ja viettää reissussa päivä polskien Nokia Edenissä, joka on toistaiseksi ehdoton suosikkikylpylämme. Väsymykseltäni en kyennyt reissuun. Pojille "kelpasi" Vantaan Flamingon kylpylä, jossa kukaan meistä ei ollutkaan aikaisemmin käynyt.

Onnistuneen reissun edellytys on hyvä tankkaus. Terveellisesti Mäkkärievästä menemään.

Sitten tutkailtiin hiusten sähköistyvyyttä ja jokainen sai uuden kampauksen :)

Sitten kylpylään. Aikamoinen kuhina kävi kylpylässä, väkeä oli paljon, mutta kyllähän sinne sekaan vielä mahtui kivasti.

Altaat olivat vähän tylsähköt aikuiselle. Ehkä se K18 puoli tarjoaisi aikuiselle sopivampaa allasta. Lapset viihtyivät! He pitivät erityisesti vesiliuista, jotka olivat malliltaan kuin liukumäkiä. Ne olivatkin hyvät, koska kaksi isointa laskivat sujuvasti itse ja riitti pitää vahtia lepotuolilta. Isommissa kierremäissä on ikärajat k8 ja k10 ja molemmat jäivät odottamaan poikien kasvamista.

Palasimme kotiin myöhään illalla. Ensimmäinen sammui sohvalle karkkipäivän namit kädessään :)

Eikä riidelty yhtään. Eikä tänäänkään olla vielä jaksettu tapella ;)

Loiskis!

Joskus päätöksen teko onkin helppoa

Tulin eilen kotiin töistä aivan raatona.

Kotona minulla oli aikaa levätä ruhtinaalliset 7 minuuttia, ennenkuin olisi pitänyt lähteä laitetoimittajan kanssa illalliselle. Koko matkan kotiin harkitsin, että kehtaanko skipata. Mieli teki jäädä sohvalle makaamaan.

Kun avasin kotioven kuulin hirvittävän ulinan vessasta. Olohuohuoneessa se meteli oli jo korvia huumaava. Siellä se meidän toppasankari purki elämän tuskaansa vessassa ulisemalla.

Olipa helppo tehdä päätös, kun vaihtoehdot olivat
1) Jään kotiin nauttimaan vapaa-ajasta = jään kuuntelemaan riitapukarin meteliä ja syön pinaattikeittoa
2) Lähden töihin = Lähden aikuisessa seurassa syömään laitetoimittajan kustantamaa illallista.

Välillä tämä kotielämä on sen verran kuluttavaa, että 10 tuntia palavereja ja demoja ja jutustelun jatkoa illallisella samojen henkilöiden kanssa, tuntuu levolta.*Huoh*

Onneksi on perjantai. Toivottavasti pääsen kesärenkailla takaisin kotiin auto ehjänä.

Kävimme Kalifornian poikain kanssa ravintola Lapissa. Alkukupalalautanen on joka kerta todella hyvä. Muuten pitää todeta, että laatu on ihan ok, mutta ei kuitenkaan hinnan veroinen. Poronfilee lisukkeet olivat hyvin vaatimattomat, itse filee oli suussa sulavaa. Omenapiirakka muistutti hiukan teoillista einestä.

Oliko tänään parempi aamu?

Siinä mielessä voi kehua, että tänään ei kenestäkään vuotanut verta.

Muuten meni pieleen.

Koululainen sai toppahepulit jälleen. Koska hän toppahepuloi kohtuuttoman kauan, oli riskinä, että hän myöhästyy koulusta. Koulussa ovet lukitaan ja siellä on vain yksi ovi, josta voi kulkea. Olisi ollut suorastaan kauhistus kulkea siitä ovesta. Niinpä koululainen olikin päättänyt mielenosoituksellisesti jäädä kotipihalle istumaan kouluun menemisen sijasta.

Yritimme motivoida koulupinnarin lähtemään kouluun. Kun lähdön aika (tunnin myöhässä) koitti, piti heittää kehiin uhkaukset. Uhkasimme perua kaverisynttärit, jos poika ei mene kouluun. Koululainen katosikin pihalta ja henkäisin helpotuksesta "järki voitti".

Kun olin lähdössä töihin (sikamyöhässä) puskasta kuului yskintää. Sieltä löytyi koulupinnari. Ei auttanut muu kuin, että mies lähti kävelyttämään koululaista kouluun. Kolmen tunnin koulupäivästä koululainen onnistui myöhästymään kaksi tuntia.

Aamun ensimmäinen palaveri ehti loppua ennen kuin pääsin toimistolle. Nolottaa. Selitä nyt sitten siinä klo 10 maahan, jossa aurinko paistaa lämpimästi, että mulla oli vähän vaikeuksia aamulla kotona ... Ei, ei kukaan ole vakavasti sairaana... (yritän vältellä kertomasta mitään lisää) ...Oli vähän vaikeuksia pukea lapselle sellaiset paksut talvivaatteet, että siksipä en nyt ehtinyt ajoissa... Kyllä siihen yli tunti meni... ... Niin, no joo, kyllä mä tulen yleensä kolme tuntia tämän päiväistä aikaisemmin... Hei, anteeksi vielä kerran...

Saas nähdä mikä meno on huomenaamuna. Pikkasen tekisi mieli häipyä kotoa, ennenkuin yksikään lapsi herää ;)

Johan oli aamu

Esikoisella on aistiyliherkkyys, mikä on tässä vuosien varrella vaikeuttanut tiettyjen perusjuttujen tekemistä. Tilanne on tällä hetkellä oikein hyvä. Kiusana on enää oikeastaan ranteisiin, nilkkoihin ja kaulaan kohdistuva "puristus". Puristukseksi riittää tiukka vaate. Yritän valita sellaisia vaatteita, jotka olisivat väljiä noista kohdista.

Tänään aamulla oli +2 astetta ja mereltä tuuli. Päätimme ottaa topat käyttöön. Esikoinen sai järkyttävän toppapukeutumishepulin. Kohta 8v huutaa ja raivoaa pukemisesta. Oma kahvi jäähtyy kupissa, näen selvästi, että töihin meno lykkääntyy. Järkipuhe ei tehoa lainkaan, poika ainoastaan raivoaa.

Taannun lähes esikoisen tasolle. Siinä sitten huudamme toisillemme toppavaatteiden pukemisesta. Olisin muuten päästänyt lapsen paleltumaan ulos velourhousuissaan ja ohuessa välikausitakissa, mutta kun hän juuri oli viikon sairaana ja yskii vieläkin. En kaipaa viime viikosta toiveuusintaa.

Aikamme räyhättyämme toisillemme, paskoille toppavaatteille, vielä paskemmalle Suomen ilmastolle, poika nöyrtyy. Pyydän miestä pukemaan kuopuksen. Saamme topparaivariuusinnan à la uhmaikäinen. Kuopus huutaa, potkii ja lyö. Lapsi ei rauhoitu millään ja kello juoksee. Lapsi alkaa olla suorastaan hysteerinen. Olemme jo myöhässä. Mies päättää pukea pojan väkisin. Raivokas pikkunisäkäs puree miestä niin, että hampaat menevät ihosta lävitse ja tulee verta.

Mies jää desinfioimaan ihoa ja etsimään laastaria. Minä lähden viemään lapsia päiväkotiin. Esikoinen on sillä väliin kadonnut. Toivottavasti hän lähti kouluun eikä omille teilleen. Päiväkodissa kuopus on aika surkea ja haluaa nyhjätä sylissä. Häntäkin harmittaa.

Mitä teki keskimmäinen? Hän on seesteisessä vaiheessa. Hän puki itse toppavaatteensa päälle ja meni pihalle odottamaan, jotta ei tulisi kuuma ja jotta ei tarvitsisi kuunnella muun perheen huutamista. Fiksu poika! Hän osaa myös pyytää kiitoksen hyvästä käytöksestään :"Äiti eikö olekin hyvä, että minä puen itse vaatteet päälle, enkä räyhää yhtään?". "Voi rakas, olet niin taitava ja ihana!"

***

Olen vihdoin kotona 9:30. Klo 10 alkaisi palaverin, joudun perumaan. Tarvitsen hetken itselleni ennen klo 11 valmisteilla olevan tarjouksen teknistä evaluointipalaveria.


Klo on 9:45 olen niin väsynyt ja turhautunut, että itken.


Tilannekomiikantajuni on loppunut.

Laitan vetoomuksen - jos on olemassa keijuja, jotka jakavat tilannekomiikantajua ja pitkähermoisuutta, toivon teidän vierailevan ensi yönä meillä ja päällystävän minut taikapölyllänne. Please, tilanne on hälyyttävä.

***

Tämän kirjoitin muistoksi itselleni siitä, että tempperamenttisten ja uhmaikäisten lasten kanssa eläminen ei ole aina helppoa tai edes siedettävää. (Ne joille on sattunut "haastavampia" tapauksia varmasti tietävät, mistä kirjoitan). Eipä sitten tarvitse vuosien päästä rehennellä, että ei meidän lapset ikinä käyttäytyneet huonosti ja että se on ihan kasvatuskysymys. Meillä tätä vääntöä tarvitaan keskivertoa enemmän :(

Toppajemma

Teki mieli ostaa uutta toppaa lapsille. Ihan puhtaasta shoppailun himosta. Tyhjensin ensin toppajemmani. Kasa on sen verran massiivinen, että järki voitti ja shoppailuhimo-topat jäivät nettikauppaan.

Lattia lainehtii toppaa

Kokonainen korillinen pipoja ja hanskoja, joiden olemassaolon olikin jo unohtunut

Sovitimme kaiken.
Vaikka lattia lainehti toppaa, niin siitä huolimatta olikin tarve lisätäydennykselle. Mitään ihanaa ykköspukua emme todellakaan tarvinneet, mutta vähän lisää varavaatetta.

Lastenvaate shoppailuhimo on täysin kadonnut (kuten rahatkin). Olimme sunnuntaina ostamassa lapsille talvikengät. Niitä ei ollut juurikaan, joten kassissa oli palatessa 5 paria kenkiä.

Mitä kuuluu pussikeittokuurin jälkeiseen elämään?

Elokuussa kirjoitin siitä, kuinka vietimme 3/4 kesälomastamme syöden Easy Diet ateriankorvikevalmisteita. Syyskuussa kirjoitin siitä, kuinka erilaiselta annoksemme näyttävät aikaisempaan verrattuna nykyisin, kun lautanen täyttyy suurelta osin kasviksista.

Noh, miten menee tällä hetkellä? Tiedän, että ainakin muutaman mielessä on kysymys, että joko lihoin Easy Diet kuurin aikana laihtumani kilot takaisin?

Ensimmäiseksi pitää todeta, että menee ihan mukavasti. Voisi tosin mennä paremminkin. Terveellisesti ja järkevästi syöminen on minulle vaikeaa. Minulle syöminen ei ole pelkkää energiantarpeen tyydyttämistä vaan se on edelleen itsensä palkitsemista, lohduttamista, nautiskelua ja erinomaista ajanvietettä. Näillä ominaisuuksilla on helppo sortua liian suuriin ja epäterveellisiin annoksiin, napostelusta puhumattakaan.

Tilanne karkin suhteen on mielestäni suhteellisen hyvä. Herkkuhimo iskee välillä rajustikin, mikä ei ole yllättävää, koska söinhän aikaisemmin suklaata päivittäin reilusti. Välillä olen syönyt jäätelöä tai pullaa. Puoli kiloa kasviksia päivässä on nykyisin ihan läpihuutojuttu. Välillähän se menee yhden aterian lisukkeena :)

Viimeksi painosta postatessa vaaka näytti -7kg, nyt miinusta on 13kg. Painonlasku on pysähtynyt, kuukauden olen ollut samassa painossa. Edellisen kerran syömisestä kirjoittaessani, Mirka muistutti minua, että kun kevennyn niin energian tarpeenikin vähenee. Eli lisää laihtuakseni minun pitäisi vähentää energian saantiani. Joudun miettimään strategiaani, jouluksi asettamaani tavoitteeseen olisi matkaa enää 2 kg. Nyt vaan tuntuu siltä, että syksyn painaessa päälle tavoite on sittenkin liian kova.

Tällä hetkellä se, mistä pidän ehdottomasti kiinni, on kaksi tuntia kevyttä liikuntaa viikossa. Kovin vähäiseltähän se tuntuu, mutta jos on ollut 8 vuotta tekemättä mitään, niin määrä on pohjakuntoon nähden minusta aivan sopiva.

Laihdutusmotivaatiossa kyllä auttaisi, jos mahtuisin yhtä pienempään vaatekokoon (minulla on aika hyvä koko valikoima vaatehuoneessani :( ).  Mutta kun ei niin ei. Pienempi koko ei vieläkään mahdu, nykyisessä koossani minun on jo pidempään ollut pakko käyttää vyötä.

Lopuksi herkkuvinkki:
Marjakauden päätyttyä, uutena herkkunani on mangot. Ah, taivaallista! Syö sellaisenaan, laita hedelmäsalaattiin kirpakoiden sitrushedelmien kanssa tai syö kuten alla

Lauantain herkku: luonnon jogurttia, mango Pilttiä ja tuoreita mangokuutioita.

Kirppislook

Kaivoin likapyykistä (ja kyllähän se näkyy) näytille syksyn ehdottoman suosikkiasuni: sen Hietsun kirppikseltä ostamani tunikan. Sitä mä en ymmärrä, että olisin kävellyt koko vaatteen ohitse, jos ystäväni ei olisi sitä minulle suositellut. Onneksi oli tarkkavainuinen ystävä mukana :)

Onneksi tänään on perjantai!

Viikko oli taas aika ahterista. Ti-pe pyöritin sairastupaa ja tein samaan aikaan etätöitä. Esikoinen on ollut viikon sairaana, pienemmät 2 päivää per poika. Olen usein pyöritellyt sairastupaa iltaisinkin, miehen istuessa puhelinpalavereissa. Esikoinen kun makaa päivän, niin hän jaksaa illalla kiusata pikkuveljiään tehokkaasti 3-4tuntia. Alkaa olla tämän rouvan hermot aika kireällä.

Lisäksi odottelin kovasti postipakettia Ranskasta saapuvaksi. Sekään ei saapunut :(

Viikon positiivinen juttu on se, että lomamatka minulle ja keskimmäiselle Israeliin on varattuna. Aamukammassa on vielä aivan liikaa aamuja, mutta nopeastihan nämä viikot kuitenkin menevät.

Voimauttavaa viikonloppua!

The only way is down?

Antisyksyihminen avaa sanaisen arkkunsa: nyt se p*keleen syksy sitten iski, *tana. 

Ei saa päästää tappiomielialaa vallalle, vaikka aineksia jo olisi:

- Meillä on syysflunssa. Kaikki perheen miespuoliset ovat enemmän tai vähemmän sairaina. Esikoinen on normaalin flunssan lisäksi myös potenut myös vatsatautia. Se ei onneksi vaikuta sellaiselta taudilta, että sappinesteidenkin pitää poistua. Edellisten vuosien perusteella sanoisin, että jos kiertoon lähtee, niin viikko vähintään menee. Muilla on standardi yskä, nuha ja kurkkukipu.
+ Viime vuonna eka flunssa oli syyskuussa. Tänä vuonna takana on 5 tervettä kuukautta putkeen *tekee aaltoliikkeitä*. Ehkäpä sairastun vasta sitten, kun kaikki muut ovat parantuneet ja ei tarvitse sairaana hoitaa ketään.

- Todella masentava sää. Pelkkää harmaata ja pimeää.
+ Eipähän tarvitse kadehtia niitä, joilla on toimistolla ikkunapaikka. Se, että sukissa on silmäpako näkyy huonommin.

-Suomalaiset eivät vaan osaa ajaa sateella. On pakko ajaa sen edessä olevan puskurissa ja sitten kolahtaa. Olen viettänyt viikon sisään tunteja jonottamassa Kehä I:llä.
+Radiotoimittajilla on oikeasti hulvattoman hauskoja juttuja. Olen vihdoin valmis maksamaan automaattivaihteista. Ja kyllä toi vesi vielä, odotetaas sitten sitä täysin yllätyksenä tulevaa lunta.

-Paha suma hommia töissä
+Ehkäpä voin valita pinosta ne itselleni mieluisimmat? Suurimmassa osassa suman hommista on sentään jotain järkeä ja jonkun kannattaa tehdä ne.

***
Siis taistoon syksyn ankeutta vastaan (tässä ei todellakaan pärjätä kynttilöillä ja villasukilla)!

Se on aika kaivaa naftaliinista viime syksyinen palkinto-ohjelma, jolla taaplaan läpi ankean syksyn. Viime vuonna blogin perusteella olin jo 7.11 siinä jamassa, että en olisi edes jaksanut enää itseäni palkita. Tänä vuonna menee aivan varmasti paremmin. Pakko mennä!

Olikohan palkintoja viime vuonna liian vähän? Palkinto kerran kuussa ankean syksyn aikana - kuulostaako se liian pieneltä määrältä? 2-3 kertaa kuussa on varmasti parempi!

Viime vuonna palkitsemisohjelmassakin oli tavoitteellisuutta "en hanki turhaa materiaa vaan satsaan elämyksiin". Se oli hieno ajatus. Ei toiminut. Elämykset on hankalia: niihin pitää varata paikka ja ehkä lapsille hoitajakin ja ehtiä sinne ajoissa juuri sinä päivänä, kun mikään ylimääräinen ei huvita.

Se on niin, että tänä vuonna keskityn ihan puhtaasti materiaan. Nytkin naputtelen tätä kirjoitusta uudet alennusavokkaat jalassa ja heti elämä tuntuu paremmalta ;)

Rankka vuodenaika vaatii rankat palautumisharjoitteet. Yritän palata järkiini viimeistään maaliskuussa. Mikäli aurinko näyttäytyy valkeilla keväthangilla, voin yllättää kaikki toipumalla jo helmikuussa.

Raporttia palkinto-ohjelmasta seuraa. Tavoitteena on vetää hyvällä (tai ainakin kohtuullisella) drivella ainakin marraskuun loppuun. Siitä jouluun sitten mennään hampaat kirskuen ja kynnet verillä. Jouluna toivutaan ja valmistaudutaan kevättalven virushelvettiin.

Aivan älyttömän hyvän tuntuiset avokkaat (näin yhden illan perusteella :) ). Tilasin Brandoksen alesta, merkkinä Jenny by Ara, nahkavuoritkin ja hintaa vain 32€. Lesti on normaalia leveämpi. Näillä uskoisin tarvittaessa pystyväni seisomaan pari päivää putkeen. Tykkään väristäkin.

Koruja arkeen

(Huom tämän postauksen alla on Kotivinkin arvonnan voittaja)

Yritän taas kerran ryhtiliikettä pukeutumisen suhteen. Kaappissani on paljon vaatteita, jotka voisin luokitella mitäänsanomattomiin tai ihan kivoihin. Yleensä ne roikkuvat päivästä toiseen henkarissa ja pääsevät käyttöön vasta siinä vaiheessa, kun puhtaat vaatteet vähenevät uhkaavasti :)  En suinkaan ole dumpannut noita "ihan/lähes kivoja" Uffin laatikkoon ja ostanut tilalle vain täydellisiä vaatteita. Olen ottanut vaatekaapin pohjatkin käyttöön. Olen yrittänyt käyttää niitä ihan kivojakin sillä ajatuksella, että joka päivä asussa olisi joku juttu josta pidän kovasti. Ihan joka päivä.

Olen laiska käyttämään koruja, yleensä nekin lojuvat hukassa sikin sokin. Tämä "joka päivä jotain kivaa päälle" -hanke, on kasvattanut korujeni käyttöä huimasti. Koru kuuluu asuuni nykyisin jopa monta kertaa viikossa. Ehkä seuraavaksi laajennan näistä pukukoruista aitojen korujeni käyttöön.

Samaan aikaan minuun on iskenyt pieni koruhimo, tai oikeastaan korutarvikehimo. Haluaisin tehdä koruja! Yritän taas vastustella (aikasemmasta korutarvikehimosta selvisin säikähdyksellä). Ihan vaan siitä syystä, että minulla on paljon askartelutarviketta, jota en ehdi käyttämään :(

Keräsin teille pienen kavalkadin näistä "joka päivä jotain kivaa päälle" koruista.

Tämä koru on yksi suosikeistani. Leonida on suunnitellut ja tehnyt sen minulle. Tämä on kyllä hieno koru! Minulla on paljon turkoosia vaatekaapissani, joten korulle löytyy helposti pari. Kuvassa näkyy yksi lempitunikoistani.

Tämän rouhean kettingin ostin kesällä Hietsun kirpparilta. Se on samaan aikaan näyttävä ja riittävän yksinkertainen. Korun kaverina lähes kiva paitapusero.

Tämä aitoa rihkamaa oleva rannerengas on ihan uusi ja tämän hetken suosikki. Siitä tulee niin mieleen teiniajan ohuiden rannerenkaiden ryöppy ranteessa. Tämä vaan on pysynyt huomattavasti pidempään kirkkaana eikä kilise. Rannekorun istuvuutta voi säädellä taivuttelemalla ja taatusti kimaltee mustan/harmaan vaatetuksen parina.

Yleensä suosin suuria ja muhkeita koruja. Tämä pinkki sirous onkin poikkeus koruvalikoimassani. En yleensä käytä vaaleanpunaista vaatteissa, mutta oliivin kanssa se menee. Kumma juttu tämän vaatimattoman korun kanssa, mutta minusta se jotenkin vaan tekee kahdesta trikoosta siistimmän ja toimistokelpoisemman

Parhaimpina päivinä olen onnistunut yhdistämään jopa kaksikin ihanaa juttua niihin vaaterekin viimeiseksi siirtyneisiin "lähes kivoihin". Alla sellainen yhdistelmä. Se koostuu kapeista housuista (joita pidän harvoin), tunikasta (jota en ole pitänyt kohta vuoteen), hopeisista kaulakoruista, ihanasta rannerenkaasta ja ihanista nilkkureista.

Housut eivät ole liassa vaan eteisen peili ja koko eteinen.

Olen saanut erinomaista palautetta hankkeestani. Kuopus kysyi tällä viikolla minulta "Äiti, pitääkö sun töihin mennessä aina näyttää kauniilta?" Kukaan muu ei ole huomannut mitään, mutta nautiskelen kuopuksen havainnosta ;)

Kotivinkin voittaja

Arvonta on suoritettu Radon number generatorilla

 

Voittajaksi osui Haltiakummi. Hän saa Kotivinkin kotiin 6kk. Onnea!
Otan sinuun yhteyttä.
 

Lomakokemuksia jakoon Israelista

Vaihdoin kesällä lomarahani vapaaksi, eli kerrankin minulla on mahdollisuus sekä syyslomaan, joululomaan ja hiihtolomaan. Ou jee! Nyt olenkin lomakuumeessa. Olen kesästä saakka "korvamerkannut" rahaa lomailuun, joten pitäisihän ne päästä käyttämään ;)

Se kävi selväksi, että mies ei tänä vuonna lomaile :(  Kavereistakaan en saa lomaseuraa. Olenkin taas suunnannut katseeni jälkikasvuun ja ajatellut ottaa seuraavan jonosta mukaani reissuun (eli keskimmäinen 5v sankari olisi vuorossa).

Valmismatkatarjonnan kärkisijaa pitää tällä hetkellä Israel. Siitä huolimatta, että vastustan suurelta osin Israelin politiikkaa ja etenkin laajentumishankkeita. Ehkäpä tästä johtuen toinen puoli minusta epäilee, että Israel ei ole mukava maa matkustaa etenkään lapsen kanssa. Vaikka maan hygieniaa kehutaan, säästatistiikka näyttää hyvältä, on nähtävyyksiä - silti epäilyttää.

Koska nuorimies ei vielä shoppaile (paitsi Legoja) eikä bailaa, matkakohteemme olisi Tel Avivin sijasta Eilat.

Kertokaa kokemuksianne Eilatista ja Israelista!

Omat odotukset:
-syötävää ruokaa, seuralainen preferoi Mäkkäriä ja pizzaa, joten emme tarvitse Michelinin tähtiravintoloita.
-aurinkoa
-siisteyttä
-nähtävyyksiä
-sujuvaa (vähintään välttävää) palvelua englanniksi

-mielellään ei hotellissa tai kaupoissa hampaisiin saakka aseistettuja vartijoita
-ei mellakkapoliiseja nähtävyyksien ympärillä
-haluan pitää vaatteet päälläni lentokentän turvatarkastuksessa
-en halua viettää tuntikausia maahantulo/poistumis -muodollisuuksissa
-ei mitään hyttys/torakka/lutikkaparatiisia
-ei mitään "aina täällä tuulee perkeleesti/hiekkaa/kameleita" kohdetta
-haluan varata yksinoikeuden rähjätä huonokäytöksiselle lapselleni
-en ehdoin tahdoin halua mihinkään räjähdysherkälle alueelle
-en halua tutustua tankkeihin / sinkoihin / ohjuksiin

Viihtyykö näillä spekseillä viikon israelaisen uima-altaan äärellä?
Uskaltaako joulukuussa lähteä Jerusalemiin vai valmistaudutaanko siellä pommien kera kristittyjen juhlaan?
Onko tämä ihan turhaa spekulaatiota kaikki? Jos matkaopas/lentoemäntä ei kertoisi, että tervetuloa Israeliin, menisikö viikko helposti luullen, että olen Kanarialla?

Kertokaa kokemuksistanne!

Helsinki on täynnä ulkoilumahdollisuuksia

Olen asunut neljässä eri kaupunginosassa eri puolilla kaupunkia. Niille kaikille on ollut yhteistä se, että vieressä on isot ulkoilualueet pururatoineen ja ulkouimapaikka. Meille saakka ei kaupungin määrärahat ikinä riitä ja osa ulkoilureiteistä tarvitsisi nopeasti ryteikön siistimistä, uutta pintaa ja parempaa valaistusta. Noin muuten ulkoilualueet ovat kyllä aivan mahtavat. Ei tässä aina muista asuvansa vajaan 12km päässä rautatieasemalta.

Tonttipula? Ymmärtääkseni näkymästa iso osa sattuu kaava-alueelle

Poltettua oranssia ja ihana suhina

Vem kan segla förutan vind, Vem kan ro utan åror?

Upea ulkoilusää!

...Ja sympatiaa heruu

Tiedättekö sen tunteen, kun kaipaa sympatiaa tai haluaa "surkutella omaa kohtaloaan" jonkun toisen kanssa?

Mies oli viikolla arkipäivät reissussa, itselläni oli paljon töitä ja pojilla ei yhteisleikit sujuneet viikolla lainkaan. Surkuttelin itse itseäni: Miksi pitää koko ajan rekittää? Miksi pitää käydä töissä, kokata, tiskata ja pyykätä? Miksi poikien pitää KOKO ajan tapella?

Yksin surkuttelu on surkeaa. Kaipasin sympatiaa, jotakuta surkuttelemaan kohtaloani ja samalla tsemppaamaan: "Jaksat vielä nainen, hermo venyy!" "Kohta on viikonloppu, koita kestää sinä raukka elämän raskauttama".

Torstaina minulla oli iltapalaveri ja lapset olivat viimeiset päiväkodissa. Ja kiukkuisia siitä. Olin jo etukäteen päättänyt ruokkia katraan Mäkkärin kananugeteilla. Pakkasin vihaiset päiväkotilaiset esikoisen seuraksi autoon. Kurvasin vielä lähikaupalle hakemaan itselleni mikrokeiton. Olin sen verran poikki, että naamakin alkoi olla jo harmaa.

Kauppareissu ei kestänyt montaa minuuttia. Kun astuin ovesta näin minkälainen meininki oli autossa käynnissä. Keskimmäinen veti esikoista hiuksista, esikoinen huusi kurkku suorana ja kuopus löi keskimmäistä. Ryhtini valahti entisestään, kun kävelin kohti autoa.

Viereisen korttelikapan päihtyneet mieskanta-asiakkaat olivat ulkona tupakalla. He alkoivat juttelemaan kun tulin autoni kohdalle
"Rouva hei, onko noi kaikki pojat autossa sun?"
"Valitettavasti kyllä."
"Kyllä se siitä, kyllä ne siitä nopeasti kasvaa" "...Rouva hei -tsemppiä!"

Olen sympatiaherutettu.
Lähde oli varsin yllättävä.
Pitäisikö mun masentua siitä, että jopa korttelijuottolan kantikset surkuttelusymppaa mua?
Mitäköhän noista mun pojista oikein tulee?

Leivoimme vielä illalla rähinänestosämpylät.

Oli pakko nöyrtyä herkullisen hiilarin edessä -NAM.

Rähinen esto toimi sen verran, että pahin episodi odotti isin saapumiseen saakka.

Ohje täältä: Helpot Sämpylät by Pirkka

Työpisteen kohennusinspiraatio

Kiitos lukijat runsaista kommenteista edelliseen postaukseeni. Osa niistä inspiroi minut välittömään työpisteeni kohennushankkeeseen ;)

Miltäs nyt näyttää: on kahvikone, tuore sämpylä, pullaakin voisi perjantain kunniaksi paistaa, tuoreita hedelmiä ja vielä korkkaamaton Ouzo-pullo. Keksit unohtuivat kuvasta. Lisäksi olen sytyttänyt jokaisen lampun ja parkkeerannut autoni hallipaikkaan ;)

Ei puutu kuin hyvä seura.

Kotitoimistolla on hyvä olla.

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua!

Työnantaja ottaa ja antaa

Terveisiä kansainvälisestä vientiyrityksestä. Jokunen vieläkin erehtyy luulemaan, että täällä majaillaan tyylikkäässä lasitornissa design-kalusteiden keskellä ja syödään pullaa ja hörpitään kahvia leppoisassa / loputtomassa palaverivirrassa. Jos maisemien ihailulta keritään. Pieni katsaus työympäristööni siis.

Viimeisimmässä muutossa sain avokonttorista oman paikan. Olin ihan sydän sykkyrällään. Voin siis laittaan jonkun henkilökohtaisen tavaran pöydälle ja vaihtokengät pöydän alle. Luksusta! Kukaan muu ei siistä käytä paikkaani!

Oma työpisteeni

Meillä on avokonttori. Samassa tilassa istuu muutamia kymmeniä ihmisiä. Suurin osa tilasta on sellaista, että kenelläkään ei ole omaa paikkaa ja mitään henkilökohtaisia tavaroita ei saa jättää työpisteeseen. Joillakin on lukittavia kaappeja tai pieni rullakko. Koska olen muuttanut jatkuvasti, minulla ei ole mitään tavaroita. Vain ja ainoastaan tietokone ja mikrofonikuuloke-järjestelmä. Puolet päivästä istun kuulokkeet korvilla erinäisissä puhelinpalavereissa.

Viimeksi minulla on ollut ihan oma paikka vuonna 2006. Ikkunapaikka vuonna 2004. Tässä nykyisessä kohtaa toimistoa ei sääolosuhteista tai valonmäärästä ole tietoa lainkaan. Joten ainakaan maisemien ihailu ei häiritse työntekoa eikä aurinkokaan häikäise.

Kun jotain olen saanut, niin jostakin on luovuttava. Säästöjen nimessä työnantaja poisti ilmaisen kahvin, eikä paloturvallisuussyistä saisi käyttää mitään omia keittimiäkään. Automaatista saa maksullista kuravettä ...öh siis kahvia. Ratkaisu on herättänyt närää. Parit espressopannut on jo nähty ja aikamonta murukahvipurkkia.

Mulla on tällä hetkellä työkaveri (ihan syytä juhlaan, kun on vielä niin kiva heppu!) ja me olemme varustautuneet.

Kaverilla on murukahvia ja mulla on lasten säästöt. Todella hyvä äiti vie lapsilta rahatkin, mutta kahviautomaatti toimii vain tasarahalla ja 5c, 10c ja 20c kolikoilla.

Sellaista kuuluu toimistoelämään. Noh, toistaiseksi töitä on riittänyt, palkka on tullut ajallaan tilille ja vielä on ympärillä hyviä tyyppejä. Ei muuta kuin kolikkopurkin kautta kahviautomaatille ja sitten puhelinhuoneeseen palaveeraaamaan :)

Mutkan kautta

Minulla on kroonisesti joka paikassa tekemättömiä töitä. Katson kotona minne tahansa, näen tekemättömiä hommia. Tällä hetkellä on samankaltaista töissäkin (erinäisten sattumusten johdosta olen päätynyt tilanteeseen, jossa minulla on kaksi työtä, mutta valitettavasti vain yksi palkka). Joskus joku aina ihmettelee, että lapsilta puuttuu kumisaappaat, kynnet on leikkaamatta, tukat takussa tai kurahousut liassa. Mikä tuota naista vaivaa, kun perushommatkin tuntuvat sujuvan niin tahmeasti?

Vielä minä näitä perushommia hoitaisin, jos joka juttua ei tarvitsisi hoitaa mutkan kautta.

Aloitetaan kumisaappaista. Minkälainen nainen ei pysty hankkimaan lapselleen kumisaappaita päiväkotiin? Elokuussa olen vienyt keskimmäiselle kumisaappaat päiväkotiin. Olen kertonut pojalle ja hoitajalle, missä ne ovat. Ainakin 10 kertaa olen nostanut kumisaappaat paikalleen ja ihmetellyt, että miten ne ovat aina väärässä paikassa. Viikottain päiväkodista tulee palautetta, että lapsella ei ole kumisaappaita. Käyn  etsimässä ne ja raportoin saappaiden olevan paikallaan. Tänään keskimmäinen oli yrittänyt päästä ulos lenkkareilla vesisateeseen. Oli väittänyt, että hänellä ei ole kumisaappaita, eikä niitä ollutkaan näkynyt. Tyttöystävä osoitti epälojaaliutensa ja kävi näyttämässä hoitajille, mihin keskimmäinen oli siirtänyt kumisaappaansa piiloon. Samasta paikasta löytyivät ne ihan uudet hanskat, joiden puutteesta on myös raportoitu. Vihdoin kaikille aikuisillekin selvisi kuvio ;) Lisäksi on vahvasti syytä epäillä, että se, etten löydä poikien pipoja mistään on vahvasti tarkoitushakuista.

Tänään olin 16:20 päiväkodilla. Sen jälkeen seuraava tauko oli 19:45. Mitä tein tässä välissä? Ihan vaan sitä peruskauraa. Ensin hain kaksi poikaa, jotka olivat tehneet päiväkodissa kokonaisen kuorma-auton lavallisen kaakaota kuravedestä. Seisoin sateessa ohuissa nahkakengissäni ja yritin hoputtaa kurapeikkoja kohti parkkipaikkaa. Yritin pyyhkiä talouspaperilla suurimmat kurat ennen autoon menoa. Sen jälkeen pyyhin suurimmat kurat auton penkiltä (suoraan auton lattialle, kun en muuhunkaan kyennyt, vaikka joskus hamassa tulevaisuudessa ne on sieltäkin siivottava). Sitten huuhdoin parit saappaat ja pyyhin kuravaatteet. Ja lakaisin pari desiä hiekkaa siitä mielyttävästä neliön tuulikaapista.

Sisään tuli esikoinen, joka oli ulkoillut vesisateessa. Kaikki vaatteet olivat märkiä. Ripustusoperaatio.

Äkkiä ruuanlaittoon.

Ruuan jälkeen lapset haluavat iltapesulle. En todellakaan jaksaisi suihkurumbaa juuri tänä iltana. Minkälainen äiti ei pese lapsiaan päivittäin tai peräti estää heidän peseytymisensä? Sellainen, joka ei halua kuivata koko kylpyhuonetta (suihkukoppi ei paljoa auta) ja sellainen, joka haaveilee, että vesivaraajassa olisi vielä hänelle itselleenkin lämpimät suihkuvedet.

Sovimme, että jaamme suihkuttelua eri illoille. Päästän esikoisen suihkuun, koska hän osaa jo olla siististi suihkussa ja pestä itse hiuksensa. Samalla kylppäriin livahtaa kuopus, joka inhoaa hiusten pesua. Kaikki vaatteet päällä hän kastelee hiuksensa (ja samalla vaatteensa) lavuaarissa ja päättää yllättää äidin pesemällä itse hiuksensa. Koska ei ole shamppoota saatavilla useampi kourallinen tai peräti puoli pullollista nestesaippuaa ajaa saman asian. Siinä sitä sitten tulikin pestyä kaikki pojat.

Sitten olisikin aika katsoa vähän lastenohjelmia ennen sänkyyn menoa, jotta äitikin saisi hiukan relata. Kas kummaa, kaukosäädin on kadonnut todella mystisesti. Viimeksi kun se katosi, etsimme sitä varmaan lähemmäs puoli tuntia, ennen kuin löysimme lapsen, joka nukkui kaukosäätimen kanssa.

Mitä onnistuin tekemään tänään:
-siistimään kuravaatteita
-kuivattamaan vaatteita
-tekemään ruuan
-pesemään lapset
-hoitamaan iltatoimet

Perussettiä siis. Nyt on klo 22 ja valittavana on tiskejä, pyykkäystä tai hommien lykkäystä huomiseen/hamaan tulevaisuuteen. Jokaisesta tehtävästä asiasta on pitänyt huomauttaa ainakin viisi kertaa. Nyt tekisi mieli karkkia tai nettishoppailua.

Aika tällainen sekava ja poukkoileva kirjoitus. Mutta kuvaa hyvin mun elämääni. En aina tiedä, että naurattaako vai v*ttaako. Välillä jopa molempia yhtäaikaa. Päätän kuitenkin nauraa tänään. Onhan sekin sinänsä kokemus, että pesen saippuaa pois shamppoolla :D

Tässä vaiheessa oli jo huudeltu toistakymmentä kertaa :) 

To Do listalla on ehdottomasti yksi kpl hiusten leikkuuta.

Kunhan vaan joskus ehtisin.