Kotona minulla oli aikaa levätä ruhtinaalliset 7 minuuttia, ennenkuin olisi pitänyt lähteä laitetoimittajan kanssa illalliselle. Koko matkan kotiin harkitsin, että kehtaanko skipata. Mieli teki jäädä sohvalle makaamaan.
Kun avasin kotioven kuulin hirvittävän ulinan vessasta. Olohuohuoneessa se meteli oli jo korvia huumaava. Siellä se meidän toppasankari purki elämän tuskaansa vessassa ulisemalla.
Olipa helppo tehdä päätös, kun vaihtoehdot olivat
1) Jään kotiin nauttimaan vapaa-ajasta = jään kuuntelemaan riitapukarin meteliä ja syön pinaattikeittoa
2) Lähden töihin = Lähden aikuisessa seurassa syömään laitetoimittajan kustantamaa illallista.
Välillä tämä kotielämä on sen verran kuluttavaa, että 10 tuntia palavereja ja demoja ja jutustelun jatkoa illallisella samojen henkilöiden kanssa, tuntuu levolta.*Huoh*
Onneksi on perjantai. Toivottavasti pääsen kesärenkailla takaisin kotiin auto ehjänä.
Kyllä illallinen tuli nyt kuin tilauksesta. :) mihinkähän mä pakenisin illalla...haluaisin nukkua vaan. Mies työreissussa.
VastaaPoistaJoskus se työ tuntuu suorastaan levolta :)
VastaaPoistaKun lapset olivat pieniä, niin mä joskus nukuin sohvalla. Pää oli kahden tyynyn välissä. Hoin itselleni monta kertaa, että herään vain itkuun, meteli ei haittaa. Lapset yleensä istuivat mun päällä ja katsoivat telkkaa. Sain jopa joskus ihan kunnon nokoset tuolla tyylillä. Kannattaa yrittää ;)
Hahha, aika saavutus! Mä sain olla eilen koko päivän kahden Toivon kanssa. Ihanaa!
PoistaErittäin viisas valinta. Olet todella sen ansainnut!
VastaaPoistaOikein mukavaa viikonloppua!
-Jassu-
VastaaPoistaKiitti. Ja hyvää viikonloppua sinulle ja perheellesi. Käpertykää uudelle sohvalle :)