Minun piti mennä viikonloppuna ystäväni Leenan luokse. Treffit oli sovittu jo toukokuussa. Tarkoituksenamme oli tehdä tiffany-lasitöitä ja kokkailla jotain ihanaa ruokaa ja herkkua. Selkäni on kipuillut jo kolme viikkoa ja se esti lähtemiseni Leenan luokse.
Olin aika harmistunut tilanteesta ja sanoin Hra Kepposelle, että tarvitsen pienen korvaavan ohjelman ja hänen on lähdettävä kaveriksi. Päädyimme menemään Lailla Pullisen patsaspuistoon. Olen lukenut ainakin pari postausta kyseisestä paikasta Marjon matkassa blogista ja aina miettinyt, että pitäisi josku ehtiä ja muistaa käydä minunkin katsastamassa paikka.
Kuka oli Laila Pullinen? Hän on yksi tunnetuimmista suomalaisista kuvanveistäjistä. Laila Pullinen syntyi vuonna 1933 Terijoella ja joutui lähtemään evakoksi, kun Karjala menetettiin sodassa Neuvostoliitolle. Laila pääsi opiskelemaan kuvataiteita Ateneumiin, mutta tuli allergiseksi tärpätille. Tuohon aikaan kuvanveistoon pääsi opiskelemaan ainoastaan miehiä, mutta Laila onnistui puhumaan itsensä sinne. Ateneumin lisäksi Laila opiskeli Italiassa ja Ranskassa. Hän käytti töissää pääosin graniittia ja kuparia, usein yhdistäen noita kahta. Lailalla oli menestykäs ura ja hän oli varsinainen uranuurtaja naisille - nainenkin voi olla kuvanveistäjä! Laila kuoli 2015, hän eli pitkän elämän, vaikka hänen terveytensä ei ollut vahva. Laila sairasti teininä tuberkuloosin, joka tuhosi hänen toisen keuhkonsa.
Miksi minua kiinnosti Lailan taide? Siihen on kaksi syytä. Ensimmäinen syy on, että minusta Lailan työ Aurinko tunturissa on todella upea. En tiedä, missä olen sen nähnyt ensimmäisen kerran, mutta se on tehnyt minuun vaikutuksen.
Kännykkäräpsy teoksesta, kun se oli nähtävänä "Modernia elämää"-näyttelyssä HAM:ssa 2017
Teos on nähtävillä tällä hetkellä Helsinki-Vantaan lentokentällä portin 52 kohdalla. Teos kuuluisi olla vaakatasossa "vinossa", jolloin muodot tulevat parhaiten esiin. Nykyisin se on seinäreliefinä.
Sitten se toinen syy. Se on teos nimeltään Ajan henki, aineen vanki. Sitä olen katsellut pari-kolme vuotta viikonloppuisin. Teos sijaitsee Vantaan Tikkurilassa aukiolla, jolle nuorisolla oli tapana kokoontua. Osa saattoi pussikaljoitella ja osa tuli tapaamaan kavereita. Patsaasta puhuttiin Korvana. "Tavataanko perjantaina Korvalla?" Nimi tuli siitä, että patsas muistuttaa hieman korvaa.
Kävin juomassa pussilonkeron Korvalla syyskuussa 2021 synttärilahjaksi saamani retkipäivän yhteydessä
Laila Pullisen patsaspuisto toimii Vantaan Sotungissa Nissbackan tilalla. Nissbackan kartanolla ja tilalla on pitkähkö historia Vantaalla alkaen 1700-luvun viimeisistä vuosista. Vuonna 1894 omistajuus siirtyi Ramseyn suvulle. Laila avioitui tilalla kasvaneen Carl-Magnus Ramseyn kanssa. He olivat ennen avioliittoa sopineet, että pariskunta ei ota tilasta vastuuta. Carl-Magnuksen veljen oli tarkoitus hoidella se asia. Tila jäi kuitenkin Carl-Magnuksen äidin hoidettavaksi ja alkoi rapistumaan. Vantaan kaupunki suunnitteli loppujen maiden pakkolunastusta ja korkeita kerrostaloja paikalle. Silloin Pariisissa asuneet Carl Magnus ja Laila päättivät pelastaa tilan ja ehdottivat sinne patsaspuistoa. Niin Lailasta tuli vantaalainen.
Tämäkin on minusta hieno teos
Opas kertoi, että Laila Pullisen töitä on arvioitu vaikeasti tulkittavaksi sekä täysin abstrakteiksi. Kuulemma Pullisen teokset lähes poikkeuksetta esittäviä. Aiheina on esimerkiksi mytologiaa ja maalaustaidetta. Esimerkkinä opas esitteli työn Omaggia a Botticelli. Sen innoittaja on osa Botticellin maalauksesta Primavera.
Laila on tehnyt oman versionsa noista vasemman reunan kolmesta naisesta
Tilaa ja patsaspuistoa hallinnoi nykyisin Lailan poika Jean vaimonsa kanssa. Patsaspuisto on avoinna kesäkaudella ja siellä on ilmainen opastus aukiolopäivinä klo 14. Kohteeseen käy museokortti.
Hra Kepponen ei ole abstraktin taiteen ystävä. Lisäksi häntä hieman turhautti se, että hän ei muistanut enää antiikin mytologian hahmoja vaan niitä piti googlata. Minähän en edes tunnistanut nimiä. Katselin veistoksia vain pintoina ja valon leikkinä pinnoilla. Googlailu kyllä kannatti, koska bongattiin monta teosta, jotka kuvastivat hyvin kohdettaan.
Patsaspuisto ja kartanon maat ovat viehättävä alue. Minulta hieman miinusta siitä, että rakennusten vierillä on sekalaisia rytökasoja. Tokihan yksi pariskunta ei pysty kaikkia nurkkia pitämään priimakunnossa, kun budjetti on rajallinen.
Lailan kotiin pääsee myös tutustumaan
Kotiviikonloppuna ehdin vihdoinkin nautiskelemaan terassistamme. Se on jäänyt tämän kesän kiireissä taas aivan liian vähäiselle käytölle. Perennapenkkikin jäi minimihoidolle, mutta se on kukkinut erinomaisesti. Haimme kotimatkalla pizzat ja herkuttelimme niillä terassilla.
Olen aika nirso pizzansyöjä, minulle ei maistu yhtään kinkku- tai salamisuikaleet, tykkään ihan kunnon leikkeistä. Tämä pizza täytti kaikki kriteerini
Sunnuntaiaamuna kauniisti pyysin, että voisiko Hra Kepponen paistaa pari kananmunaa paistoleipien kaveriksi. Söimme myöhäistä aamiaista terassilla rauhassa aivan kahdestaan.
Kävin esikoisen kanssa iltapäiväkahveilla vaarin luona. Vaari oli kehitellyt pikaisen lakkapullan. Eli pullapitkoviipaleen päälle mätetään reilusti lakkoja. Jopas oli hyvää.
Vaarin kanssa kahvittelemassa
Lohtuohjelma oli varsin onnistunut, mutta olisi ollut kiva nähdä Leenaa ja päästä pitkästä aikaa lasihommiin käsiksi. Kroppa vihoittelee niin paljon, että joudun vakavasti harkitsemaan sitä, että vapaa-ajan aktiviteeteistä pitää noin 50% suunnata uimahalliin, jotta pääsisi tulevaisuudessakin liikkeelle. Lisäksi lienee aika asettautua polviproteesijonoon, kun siellä ilmeisesti hurahtaa helposti vuosi.
Kivaa alkanutta viikkoa!