Oikeus perhevapaisiin

Suomen lainsäädäntö takaa jokaiselle työntekijälle oikeuden perustaa perheen ja oikeuden perhevapaisiin. Vakinainen työsuhde säilyy äitiys/vanhempainvapaan aikana ja myös senkin aikana, jos vanhempi hoitaa alle 3-vuotiasta kotona. Hienoa, vai mitä?

Omalla alallani työntekijän oikeuksia koetellaan jatkuvasti. Etenkin niitä perhevapaisiin liittyviä. Monien oikeudet tulevat poljetuksi, harva lähtee taisteluun. Miksikö?

Aina ei ole juridisesti selvää, mikä riittää työnantajan velvollisuuksien täyttöön. Selvitykseen voi tarvita lakimiestä. Oman alani liitoissa on ollut viimeaikoina nousevaa kiinnostusta ottaa mittaa asioista. Minusta tuntuu, että naiset ovat liian kainoja vaatimaan oikeuksiaan juristin kanssa.

Pelätään ikävän ihmisen mainetta. Kuka haluaisin työskennellä hankalan (=oikeuksistaan kiinnipitävän) tyypin kanssa. Etenkin kun monessa työpaikassa työ on projektiluonteista, mikä tarkoittaa sitä, että työntekijä etsii uutta työtehtävää säännöllisen epäsäännöllisesti.

Monelle paluu takaisin työelämään on jännittävä ja stressaava kokemus. Sitä helposti sortuu omien taitojensa vähättelyyn. Etenkin jos ilmapiiri on sellainen, että vapailta palaavien kyvykkyyttä voivat  kaikki avoimesti / kriittisesti / avoimen vihamielisesti arvioida.

Ehkä nuorena sinkkuna omakin näkemys saattoi olla sen verran kapea, että en ole suhtautunut perhevapailta palaaviin kannustavasti. Miesvaltaisella alallani saattoi olla ihan tavallista heittoa, että kaikki perhevapailta palaavat pitää laittaa uudelleenkoulutukseen, kun ne EIVÄT ENÄÄ OSAA MITÄÄN. "Tervetuloa takaisin tuore äiti, olemme kaivanneet sinua".

En tietenkään voi kiistää, etteikö kertaus- tai lisäkoulutus olisi tarpeen, etenkin pitkältä vapaalta palatessa. Mutta kunnollinen ammattitaito harvoin haihtuu vuodessa tai muutamassa. Vai meinaatteko, että vuoden äitiysvapaalla ollut kampaaja pitäisi vuosien uran jälkeen passittaa kampaajakouluun? Tai pari vuotta kotona ollut kokki ei osaakaan enää paistaa pihviä? Tai 5 vuotta kotona ollut opettaja ei osaa enää lukea? Moni ammatillinen homma on kuin pyörällä ajaminen, sitä ei voi kokonaan unohtaa. Taito palautuu nopeasti.

Miesvaltaisilla aloilla on usein voimakas mentaliteetti "tieto on valtaa". Koska et tiedä juuri kaikkein uusimpia detaljeja, olet täysin nobody. Moni alahan luo itsensä muutamassa vuodessa täysin erilaiseksi. Yes, sure. Kumma juttu on, miten organisaatiossa sallitaan toisten pantata tietoja ja olla neuvomatta muita. Tyhmä ei ole se joka kysyy, vaan se joka ei neuvo!

Yksityisaloilla tuntuu olevan tavallista, että hoitovapaalta palatessa "sijainen" jatkaa toimessasi ja saat itse etsiä jotain muuta. Kolmelle ystävälleni on käynyt näin lyhyen ajan sisään. Yksi heistä hoiti toimeaan vuosia (varmaan lähemmäs 10), omistautuen, huolellisesti ja menestyksellä. Hän oli vuoden poissa. Hän hankki itse itselleen sijaisen firman sisältä ja koulutti tämän. Naisen palatessa takaisin ja vaatiessaan paikkaansa, hänelle todettiin valitellen, että eihän nyt hyvää sijaista voi siirtää pois. Mieshän kokisi, että hyvästä työstä hänet alennetaan -ei olisi reilua, ei. Tuoreelle äidille kelpaa vähän vähemmän vaativa työ, saahan hän saman palkan ja samat edut edelleen. Riittää, että työ on riittävän samankaltainen. Kaksi ystävää antoivat tuollaisessa tilanteessa periksi. Jotta elämä olisi reilua sijaiselle, voi heidät alentaa. Ymmärrän ratkaisun -voimat eivät aina riitä. Hattua nostan tälle kolmannelle, joka päätti taistella oikeuksistaan. Minun oikeustajuni mukaan hänen on ehdottomasti saatava paikkansa takaisin. Kanssani samaa mieltä on luottamusmies ja hänen liittonsa juristi.

Itse luulin ensimmäistä töihin paluutani vaikeaksi. Moniin muihin tarinoihin verrattuna siinä oli vain pikkuinen mutka/kupru. Esikoisen jälkeen palasin töihin vuoden päästä. Hyvissä ajoin kävin keskustelut esimieheni kanssa siitä, mitä tulisin tekemään. Valitsimme minulle homman ja minun olisi pitänyt aloittaa se aiemmin kuin mitenkään pystyin. Saimme kompromissin aikaiseksi, sovimme aloituspäivän.

Järjestelin perheenasiat valmiiksi, ilmoitin töihin kun olin saanut hoitopaikan. Vajaata kahta kuukautta ennen paluutani kolleegani soittaa ja kysyy, että enkö palaakaan. Hänelle oli tarjottu minulle "varattua" projektia. Aloituspäivä kuukautta ennen paluutani. Soitan esimiehelle, hän on vaihtamassa työpaikkaa. Ex-pomo korostaa "Luonnollisesti se, että kyseinen työpaikka olisi minun, oli ehdotus ja sen hetken suunnitelma. Ehdotukset ja suunnitelmathan eivät aina toteudu, kai nyt sen ymmärrän -etenkin jos tulee uusi esimies?". Noh, minä se nyt olin niin tyhmä, että suunnittelin perheeni elämän sopimaan työnantajan projektiaikatauluun.

Uusi esimies ei myöskään katsonut olevan perusteita sille, että päätös pyörrettäisiin. Hänhän ei ollut luvannut minulle mitään. Olin toki tervetullut takaisin töihin luomaan itselleni työnkuvaa. "Eiköhän sitä jotain aina löydy" uusi pomo totesi.

Istuin 2 viikkoa toimistolla tekemättä mitään. Join paljon kahvia. Pomolla ei ollut aikaa paneutua "ongelmaani", se kuulemma ratkeaisi parhaiten siten, että kävisin tiedustelemassa työkavereiltani, että onko heillä ylimääräisiä hommia. Kävin kyselemässä, työkaverit neuvoivat odottamaan tiimiesimiehen paluuta työreissulta. Olimme työskennelleet aikaisemmin yhdessä ja se oli paitsi tehokasta myös mukavaa. Palattuaan hän jakoi mielellään hommia pinostaan minullekin. Tilanne normalisoitui.

Jos koet itse olevasi samantyylisessä tilanteessa, haluan antaa sinulle 5 neuvoa
1. Tilanne ei johdu sinun kyvyistä, osaamisestasi tai persoonastasi. Älä suhtaudu tilanteeseen henkilökohtaisesti. (helpommin sanottu kuin tehty)
2. Se, mihin sinun pitää suhtautua henkilökohtaisesti, ovat oikeutesi. Pidä kiinni niistä. Hanki tarvittaessa apua.
3. Älä sotke asiaan muuta työyhteisöä. Tilanne on sinun ja työnantajasi välillä. Työantajaa edustaa esimies ja henkilöosaston esimies. Mikäli keskustelut ovat hankalia, ota mukaan tukea kuten luottamusmies, liiton edustaja / juristi.
4. Älä häpeä tai salaile tilannetta. Sinulla ei ole siihen mitään syytä. Kerro siitä asiallisesti.
5. Älä tee mitään typerää, kuten jätä töihin tulematta ilman asianmukaista lupaa tai irtisano itseäsi (ellet ole löytänyt uutta paikkaa).

Kun työkaverisi palaa perhevapaaltaan, tarjoa apua. Kerro, mitä muistat muuttuneen vaikka viimeisen vuoden aikana. Näytä, miten se uusin tietokoneohjelma toimii. Tee lista tärkeistä nimistä, osoitteista, organisaatiosta etc. Tai juo edes kahvit yhdessä. Lopeta vitsit siitä, että äitiys vastaa lobotomialeikkausta ;)

Tämä kirjoitus on kannustukseksi ystävälleni hänen taistelussaan oikeuksistaan.

Kepposia ja p*skartelua

Välillä ei voi kun huokaista.
... ja arjen sujumiseksi kaikelle pitää hankkia varakappale ja varakappaleen varakappale.

***
Mies herättää minut aamulla ennen seitsemää huolestuneen oloisena.
mies: Onhan sinulla jotkut muutkin talvikengät kuin ne ruskeat? Olitko aikeissa laittaa ne?
minä: Olin aikeissa laittaa, kun on niin kylmä. Mutta on mulla muitakin.
mies: Hyvä, nimittäin kaadoin juuri niistä vettä ulos.

Keskimmäinen kävi eilen ilman lupaa suihkussa. Lattiakaivon kohdalla oli minun lumiset talvikengät kuivamassa. Tekee hyvää mokkanahkaisille villavuorisille kengille täyttää ne vedellä.

***
Keskimmäinen juoksee minua vastaan päiväkodin pihalla kädet levällään. Tavanomaisen halin sijasta hän niistää röyhkeästi ja tehokkaasti takkini rinnuksille.
minä: Mitä ihmettä oikein teet? Ei saa niistää äidin takkiin!
poika: Mutta kun hanskat ovat niin kovat niistää, että nenään sattuu.

***
Näin sitä mennään jatkuvasti alaspäin. Ensin oli tyyli hukassa ja nyt on puhtaat vaatteetkin hukassa. Ymmärrätte varmaan, että askarteluterapia tulisi usein tarpeeseen. Lähestyn uhkaavasti sitä pistettä, jolloin arjen tuskan lieventämiseksi tarvitsen suurehkon stanssitilauksen, toisesta talvitakin puhumattakaan ;)

Jossain vaiheessa tein kukkakortteja. Se oli hyödyllinen vaihe, niitä oli helppo antaa ystäville. Nyt olen siirtynyt outoilu- ja sotkemisvaiheeseen. Se ei todellakaan ole hyödyllinen vaihe! Olen tehnyt gessopääkortin, multipääkortin ja läträyskortteja. Jos on käyttänyt vaikka 2 tuntia erilaisten pintakerrosten luontiin ja tuloksena on jotain himmeästi näkyvää ja vapaasti tulkittavaa, niin voi olla kynnys korkealla antaa korttia kenellekään.

Alla olevalla kortilla osallistun p*skarteluhaasteeseen 126. Haasteena oli luonnos. Tämä kortti edustaa läträysvaihetta.

Pullon taustan tein alkoholimusteilla. Pullon ja lasin täytin hirveällä määrällä glossya. Kakkupaperin värjäsin alkoholimusteella. Papereiden reunat ressasin rajusti ja sivelin crackle accentilla. Koristeena rusetti narusta.

Juhlaa ja ulkoilua

Lauantai oli tapahtumia täynnä. Sain nukkua yhdeksään -mitä luksusta.

Aamupalan jälkeen lähdimme esikoisen kanssa laskettukouluun. Tämä oli ensimmäinen kerta esikoiselle laskettelusuksilla. Äitiä varmaan jännitti enemmän. Poikaa ei jännittänyt yhtään. Syynä varmaan oli se, että ensimmäisessä harjoittelupaikassa vauhtia tuli vähemmän kuin oman pihan mäessä murtsikoilla :)

Kivaa oli. Päivä oli aivan täydellinen, pikkupakkanen ja aurinko paistoi. Tänään tulee sitten huomattavasti kylmempää kyytiä aurausharjoituksiin, sillä mittari näyttää -15.

Taikamatto

Päivän ensimmäinen aurausharjoitus alkamassa "isossa mäessä"

Näppärä ope laittaa sukset auraan tarvittaessa

Tauolla

Miehellä on ensi viikolla synttärit. Joululahjaluuseruuden lisäksi olen aikamoinen synttärilahjaluuseri. En keksi kivoja lahjoja ja saatan jopa unohtaa synttärit kokonaan. Lahjatoimitus tulee yleensä aina myöhässä, jopa kuukausia. Nyt ryhdistydyin. Hommasin lapsenvahdin ja vein miehen ulos syömään.

Söimme kolmen ruokalajin illallisen Lyonissa. Mies viinien kera, minullehan jäi autokuskin osa. Ruoka oli hyvää, keittiö sopivan nopea, viinisuositukset erinomaisia, palveluakaan ei pääse muuten moittimaan kuin laskun tuomisen hitaudesta.

Illalla ehdimme miehen kanssa vielä katsomaan elokuvan ja tuhoamaan säkillisen irtokarkkeja. What a day!

Keittiön tervehdys: kurpitsapyreetä ja mustatorvisienihilloketta

 

Miehen alkuruoka: vuohenjuustomoussea, pähkinäsalaattia ja bataattia.

Aivan mielettömän hyvää.

 

Oma alkuruokani: hummeria, nieriää ja latva-artisokkaa. 

Pidin, mutta johtuen kastikkeista maku oli jotenkin "etikkainen"

Miehen pääruoka: metsäkauriin filettä pekoniin käärittynä, 

palsternakkamuhennosta ja hapankaalia.

Todella mureaa ja maukasta lihaa. Hapankaali -NAM!

 

Oma pääruoka: paistettua meribassia, basilikavoi kastiketta, punaista riisiä.

Todella hyvää. Kalan nahka oli niin rapeaa ja itse liha pehmeää.

Miehen jälkkäri: uuniomena Creme Brulee.

Superherkkua

Oma jälkkäri: Sitruuna-tuorejuusto piiras, lakritsijäätelöä, vadelmaa.

Yllättävä yhdistelmä, mutta toimi hyvin.

Taivaallinen aamuherätys

Inhoan aikaisia aamuherätyksiä pimeänä vuodenaikana. Kännykkä piippaa monta kertaa, elimistö huutaa lisää unta, vaikka olisin mennyt ajoissa nukkumaan. Kamalaa!

Tänä aamuna oli ihana aamuherätys, kännykän sijasta minut herätti nahkavekkari. Hän tassutteli ihan hiljaa sänkyni viereen. Uneen kuulin askeleet. Sitten hän tuli peittoni alle selkää vasten liiskaksi. Haeskeli hyvää uniasentoa. Ei tullut enää uni pienelle.  Kohta pienet sormet rapsuttelivat minua hellästi niskasta.

Teeskentelin vielä nukkuvaa. Sitten hän kiepsahti kasvojeni puolelle. Tarkkaili minua hiljaa ja sitten nuolaisi nenästä. Kun silmäni aukesivat, huoneen täytti kupliva (ja hiukan voitonriemuinen) nauru. Sitten hän käpertyi hetkeksi kainalooni niin pehmeänä ja lämpöisenä. Mutta vain hetkeksi, koska olihan jo aamun aikana tullut mieleen yhtä sun toista kerrottavaa. Iloinen puheenpulputus täytti huoneen. Aamu tuntui aurinkoiselta, melkein kuin kesältä. Voi, miksi aikaa ei pysäyttää (onneksi sen voi tallenttaa vaikka tänne).

Miten ihmeessä joku voi olla noin hyvällä tuulella ja täynnä virtaa jo heti aamusta?

Onko salaisuus terveellisessä ruokavaliossa?

... Vaiko nokkaunissa sohvannurkassa?

Vai onko se vaan asennekysymys?

PS: Miksi ne aurinkoiset aamuvirkut muuttuvat väsyneiksi isoiksi pojiksi, jotka karjuvat, kun heitä pitää väkisin raastaa aamuisin sängystä?