13. marraskuuta 2018

Armenian luostarit ja reissun paras ateria

Teimme ystäväni Sirpan kanssa Tbilistä käsin kokopäiväretken Armeniaan katsomaan kolmea luostaria, joista kaksi kuuluu Unescon maailmanperintölistalle. Tilasin netistä etukäteen Envoy Toursilta yksityisretken kuljettajalla ja oppaalla. Retki onnistui yli odotusten ja Envoyn kundit olivat aivan mahtavat. Ihan kuin oltaisiin oltu joidenkin nuorten kavereiden kanssa liikkeellä.

Retken aluksi kävi hassu kömmähdys. Envoy Tours oli myöhässä ja opas ei ymmärtänyt meidän olevan hänen asiakkaansa. Hän vain tuijotti minua epäuskoisena. Sitten selvisi epäuskon syy: opas odotti intialaisia matkailijoita, mitä todennäköisesti intialaista pariskuntaa :D Minulla on täysin suomalainen nimi, mutta se on myös kelpo aasialainen nimi, joka viittaa vahvasti Intiaan. Jopa työpaikan ala-aulassa ovat vieraani väittäneet tulleensa tapamaan jotain aivan muuta naista kuin valkonaamaista, keski-ikäistä Rva Kepposta.

Envoyn pojat olivat päättäneet juoda vielä kahvit ennen retkeä ja tulla noutamaan meitä hiukan myöhässä, koska heidän kokemuksensa intialaiset asiakkaat eivät ole ikinä ajoissa. Pojat olivat noloina ja hyvin pahoillaan, mutta 10min sinne tai tänne. Kansalaisuuserehdykselle ehdittiin nauraa pitkän päivän aikana monta kertaa. Envoyn Beka on yksi parhaimmista oppaista, joita minulla on ollut. Erittäin sivistynyt nuori mies ja aivan loistava huumorintaju.

Ajelimme siis nelistään minibussilla Georgian ja Armenian rajalle. Kävimme lävitse sujuvat rajamuodollisuudet molemmissa maissa. Molemmin puolin oli myös taxfree-kaupat ja rahanvaihtopisteet. Sitten ajelimme ylöspäin vuoristoa kohti Sanahinin luostaria.

Armeniasta tuli kristitty maa ensimmäisenä maailmassa vuonna 301, jolloin kristinuskosta tuli Armenian valtion uskonto. Sanahin luostarikirkko on rakennuttu 900-luvulla. Minusta Sanahin oli lumoava, kuten kaksi muutakin luostaria. Jyhkeät harmaagraniittiluostarit sijaitsevat vehreiden vuorten syleilyssä upeissa maisemissa. Vuorilla oli ilmassa jo syksyn tuntua ja pieniä ruskan merkkejäkin.

Luostareita ei ole vielä tajuttu kaupallistaa. Niihin on vapaapääsy eikä niiden ympärillä ole juuri palveluita. Muutama nainen myy matkamuistoja ja yhden luostarin luona oli pieni kahvila.

Sanahinin luostarikirkko:






Sanahinin jälkeen otimme hiukan tuntumaa armenialaiseen syrjäkylään. Alueen suurin työllistäjä on Neuvostoliiton aikainen kaivos ja kuparisulatto. Kaukaa katsottuna tehdas näyttää hylätyltä, mutta siellä käy noin 300-400 henkeä töissä päivittäin. Alueella on hurja riski sairastua keuhkosyöpään, josta syytetään tehdasta. Moni harkitseekin muuttoa maan pääkaupunkiin Yerevaniin.

Komeat maisemat ja tehdas on jäänyt piiloon
 
Tehdas ja sen päästöt. Pistää vihaksi, että luontoa saa näin saastuttaa


Neukkuajalta taisi myös olla alueen bussit. Minusta katolla olevat kaasupullot ovat pelottavat.


Matkamme jatkui kohti seuraavaa luostaria, mutta ensin oli vuorossa lounas. Luostarit sijaitsevat syrjäseudulla, jossa ei juuri ole ravintolapalveluita. Envoy Tours on järjestänyt ruokailun yksityiskotiin. Oppaamme Beka alkoi heti alkumatkasta mainostamaan, että lounas on erinomainen.

Siinä vaiheessa, kun lompsimme tietä pitkin lounaalle, suhtauduin lounaan erinomaisuuteen pienellä varauksella ympäristön vuoksi. Allaoleva kuva antaa hyvän yleiskäsityksen alueesta.

Kadunpätkä lounaspaikkaan: mummo ottaa kylän vesijohdosta vettä, vesi ilmeisesti tulee noita ilmassa kulkevia putkia pitkin. Sitten on Lada sekä jättimäinen heinäkasa, jonka epäilen mätänevän pohjasta.

Ulkoterassille oli rakennettu katettu alue kestitsemistä varten. Sinne kuului avotulen iloinen ritinä ja pöytään ilmestyi tuotapikaa salaatteja, kasvisruokia, juustoja ja leipää. Possuvartaat ja perunaviipaleet menivät tulille saavuttuamme.

Kylmät ruuat katsettuna: erilaisia salaatteja, kaalipihvejä, kotijuustoa ja kastikkeita pääruualle

Nämä olivat kasviksista lempparini: kaali-juurespihvit ja grillatut munakoisoviipaleet ja tomaatit

possu oli hyvää ja perunat suorastaan taivaallisia

 Alkoi hymyilyttämään tämän ruokapöydän edessä

Oppaame Beka oli oikeassa. Ruoka oli todella herkullista! Reissun paras ateria. Tunnelma oli jotenkin surrealistinen: istuimme keskellä ei-mitään, armenialaisessa kyläpahasessa jonkun mamman terassilla syöden erinomaista ruokaa ja tuijotellen vihreitä vuoria. Jälkkäriksi söimme pihalta poimittuja makeita viinirypäleitä. Myöhemmin reissulla selvisi, että perheellä on rakennustyömaa Haghpatin luostarin lähellä ja rakennukseen tulee ensin ravintola ja sitten vielä bed and breakfast. Mamman kokkaustaidoilla uskoisin bisneksen menestyvät mukavasti!

Seuraavaksi oli vuorossa Haghpatin luostari. Maisemat siellä olivat reissun komeimmat. Taivas oli aivan älyttömän vaalean sininen ja vuoret hehkuivat syvää vihreää. Kummallinen paikka, kun tuntui siltä, että kuvasin mistä tahansa suunnasta, niin riesanani oli vastavalo. 

Haghpatin kellotorni. Haghpat on myös 900-luvulla rakennettu luostari.

Haghpat

Oppaamme Beka viihdytti meitä pienellä piiloleikillä :)



Seuraavaksi oli vuorossa viimeinen kohteemme Akhtalan luostari. Akhtala on ollut linnoitettu 
luostari ja se on ollut merkittävä alueen puolustukselle. Akhtalakin on peräisin 900-luvulta. Akhtalassa saimme eniten kosketusta paikallisväestöön. Seurue paikallisia odotti ilmeisesti jonkin kirkollisen seremonian alkamista ja pikkutytöt olisivat halunneet kovasti jutella kanssamme saksaksi. Harmillisesti kukaan seurueestamme ei osannut saksa eikä armeniaakaan.

Akhtalan jälkeen suuntasimme takaisin rajalle ja taxfree shoppiin. Kävimme ostamassa tietenkin Winston Churchillin suosikkikonjakkia Araratia. Stalin tarjosi Jaltalla vuonna 1945 Churchillille kyseistä konjakkia, johon Winston ihastui. Stalin lähetti lahjaksi Churchillille Araratia ja Neuvostoliiton suurlähetystö sen jälkeen huolehti Winstonille kuukausittaisen konjakkilähetyksen. Minä en juo konjakkia eikä Hra Kepponenkaan, joten pullo meni vaarille. Ehkäpä vaari antaa minulle pienen laatuarvion konjakista :)

Retki oli todella mielenkiintoinen ja tykkäsin siitä hurjan paljon. Meillä oli Bekan ja kuljettajan kanssa lisäksi vielä niin hauskaa!  Jos olisin ollut 20 vuotta nuorempi, niin olisin häpeilemättömästi flirtannut Bekalle ;) Niin mahtava poika! Kyllä tämä retki "ulkoilmamuseo"-kategoriassa menee aivan kärkipäähän Machu Picchun, Chizen Itzan, Pompeijin ja Meteoran kaveriksi.

Akhtala


Akhtalan frescot

Akhtalan puolustusmuurin raunio

10. marraskuuta 2018

Pakasteet lukkojen takana

Meillä on kaksi kertaa viikossa jälkkäripäivä. Silloin on yleensä tarjolla jotain leivonnaista, jäätelöä tai joskus karkkia tai suklaata. Kauppaorjani Hra Kepponen ostaa yleensä viikon herkut jo ennakkoon.

Olemme kauhistelleet sitä, että joku syö salaa jäätelöt. Kummallista, että ikinä ei roskiksessa näy yhden yhtään jätskipaperia tai -tikkua. Jäätelörohmua on yritettyä jäljittää. Jopa minua on syytetty siitä. Olen saattanut joskus sortua syömään hyvin raskaassa etäpalaverissa lohtujäätelöä, mutta en mitenkään sellaisia määriä, että jätskiloota kumisi tyhjyyttään.

Minut vapautettiin enemmistä syytöksistä siinä vaiheessa, kun jäätelörikosten todistusaineisto löytyi. Alakerran wc:ssä on painava irtolaatikko ja sen takaa löytyi aivan järkyttävä määrä todistusaineistoa. Varsinainen jätskitikku- ja paperivuori. Joko keskimmäinen tai kuopus on istunut lukitun oven takana vessassa nautiskelemassa salajäätelöä.

Kävimme asiasta keskustelun numero tuhat, että miksi jäätelö ei käy välipalaksi ja miksi herkkupäivien määrä on rajoitettu. Keskustelimme välipalan tarpeellisuudesta taas perusteellisesti ja mietimme sopivia vaihtoehtoja. Kuvittelimme, että tilanne rauhottuisi. Vähän ajan kuluttua jäätelöt kuitenkin jatkoivat katoamistaan - tosin harvempaan tahtiin. Lisäksi havaitsimme, että jäätelöiden salanautinta oli levinnyt saunaan. Mikäpäs onkaan sen kivempaa kuin loikoilla saunanlauteilla syömässä jätskiä ;)

Ei auttanut muu kuin estää jätskin syöminen!


Kaikki tikkujätskit ja tuutit on nyt pakattu kylmälaukkuun, joka on lukittu numerolukolla. Numerolukko tuntuu kestävän mainiosti pakastamista. Jäätelövaras on myös jäänyt kiinni, koska esikoinen yllätti hänet räpläämästä lukkoa. Litran jäätelöt saavat olla rauhassa pakasteessa, koska niiden salasyönti on selvästikin liian vaivalloista. Pitäisi odottaa sulamista, leikata ja laittaa kuppiin. Tikkujätski on sen sijaan ollut vaivattomampi ja herkullisempi vaihtoehto kuin voileivän tekeminen. Voihan ravitsemus sentään!

Tästä jätskiepisodista tuli mieleeni, kuinka 3v jätti vaarin ilman jäätelöä. Voihan jätskihirmut :D

6. marraskuuta 2018

Epä-Halloween-kahvikutsut

Koska teinin rajoitelista Halloween-juhlille oli hyvin pitkä, päädyimme siihen, että hurrrjien Halloween-bileiden sijasta meillä oli hiukan Halloween-henkiset kahvikutsut. En tiedä sitten, että vastasivatko ne teinin käsitystä sivistyneistä kahvikutsuista ;) Kahvivieraina meillä oli serkkuni perheineen.

Ihan kivasti kahvipöytään tuli pienillä jutuilla Halloween-fiilistä. Teemavärinä oli tietysti oranssi ja suolaiseksi tarjottavaksi valikoitui oransseja asioita: karjalanpiirakoita, cantaloupe-melonia ja Parman kinkkua sekä juustonaksuja. Karjalanpiirakoista tuli oransseja, kun värjäsin munavoin elintarvikevärillä.

 Luurangon ja pääkallot kaivoimme esille vanhojen hyvien juhlien muiston kunniaksi

Oransseja suolaisia herkkuja

Makeaksi ajattelin tehdä mustia mokkapaloja, mutta uskollinen kauppaorjani Hra Kepponen unohti ostaa mustaa elintarvikeväriä. Valmistelukiireissäni saatoin olla moisesta huolimattomuudesta hiukan kiihtynyt. Olisi kyllä kiva kokeilla, että kuinka mustia mokkapaloista saa ja miltä ne näyttävät mustina. Ehkä sitten ensi vuonna. Halloween-karkitkin olivat loppuneet kaupasta, ennenkuin kauppaorjani ehti asioille. Halloween-karkit eivät jääneet meiltä täysin väliin, koska saimme niitä tuomisena vierailtamme. Mukana oli meille uutuus Halloween-karkkipussi.

Mokkapaloja ja takana nopeat pikku-öttiäiset

Googlen filtterit antavat helpon mahdollisuuden kuvitella, kuinka komeita mustat mokkapalat olisivat olleet pöydässä

Kahvikutsujen viihteenä oli yleistä seurustelua ja tietysti pari kierrosta Torakkapokeria. Serkkuni osoittautui taitavaksi taktikoksi tai sitten vaan erinomaiseksi valehtelijaksi ;) Pojille tekee hyvää saada kunnon vastus! Teinin velvoitin osallistumaan säkenöivään keskusteluun, pienempiä poikia ei tarvitse velvoittaa keskusteluun vaan lähinnä vaatia puheenvuoroa myös muille. Teinin aihe keskusteluun oli se, että avaako mahdollisuus louhia mineraaleja asteroideista louhijalle satumaisen rikastumismahdollisuuden.  Aika yllättävä aihe, olin odottanut jotain muuta, ehkäpä jotain maanläheisempää ;)

On aina yhtä kiva istua sukulaisten ja ystävien kanssa yhteiseen pöytään, oli sitten syytä juhlaan tai ei. Mukavasti toimi tällaiset epä-Halloween-kahvikutsutkin! Mutta olisihan se ollut aivan toista, jos pöydässä olisi ollut noidan sormia, aivoja, rotan pissaa ja vaikka veristä matopataa ja vieraana olisi ollut kuuluisa P. Kallonen. 

P. Kallonen I miss you


31. lokakuuta 2018

Teinin toive Halloweeniin: "Äiti ole aikuinen!"

Teiniys on siitä tylsää aikaa, että pitää koko ajan miettiä, että mikä on noloa. Se alkaa rajoittamaan jo meidän vapautuneitten keski-ikäisten elämää ;) Kuten tämä Halloweenin juhlinta-asia, josta teinillä on muutamia reunaehtoja.
  • Äiti ei saa käydä Hannan luona Halloween-meikissä. Ei edes mitään pientä juttua, koska sieltä tulee kuitenkin koko naaman meikki. Tässä kohtaa on pakko tunnustaa, että Halloween-meikkaus on voinut lähteä lapasesta joskus. Muutama vuosi sitten yksi nuori mies tarjosi minulle rahaa siitä, että hyppäisin puskan takaa pelästyttämään hänen ystävänsä. En suostunut, koska en halunnut kenenkään saavan traumaa tai että saisi itse turpaan.
  • Äiti ei saa pukeutua rooliasuun, korkeintaan sellainen kaupan vaatimattomin noidanhattu voi olla, jos on ihan pakko olla jotain.
  • Pöytään katetaan oikeat astiat, eikä mitään ällötys-Halloween-kertakäyttöastioita.
  • Äiti ei saa käyttää elintarvikevärejä tarjoilujen valmistamisessa.
  • Kaikki tarjoilut pitää olla tunnistettavissa.
  • Vain pienten lasten pöydässä saa olla ruuilla typeriä nimiä.
  • Halloween voisi olla sellainen sivistynyt kahvitilaisuus, jossa kaikki olisi normaalisti. Etenkin äiti.
Vähän on vaikea järjestää Halloween-bileitä, kun perheeseen on kasvanut ilonpilaaja ;)

Näiden kauniiden lasitaidekurpitsojen ei pitäisi häiritä edes teinin esteettistä silmää. Ostin ne Soda Shopista, kun kävin siellä lasinpuhalluskurssilla. Kurpitsojen seuraksi kiillottelen häälahjaksi saadut hopeat lisäämään juhlan arvokkuutta ;)


Kuinka kauan pitää odottaa, että teini:
a) oppii jälleen nauramaan äidilleen?
b) oppii nauramaan itselleen?
c) vai onko äidin syytä yrittää muuttua normaaliksi? (toim. huom. se juna meni jo)

Jos teini on kieltänyt naamiaisvermeet, voiko äiti käyttää snorkkelivarusteita? Vanhoja Halloween-kuvia selatessa, tulin siihen tulokseen, että snorklausvermeet lyö laudalta monetkin Halloween-releet. Niissä on myös sellainen hyvä puoli, että snorkkeliputki suussa on paha mättää karkkia menemään.

Teini ei tajunnut kieltää äitiä käyttämästä Halloweeninä snorklauskamoja.

Vakavasti puhuen, tunnen suurta haikeutta siitä, että teinini on yhä vähemmän ja vähemmän kiinnostunut seurastani. Lapsuuden tähtihetkihommista yhä suurempi osa alkaa tuntua teinistä liian lapselliselta. Toivottavasti tulee uusia tähtihetkihommia tai vanhat sellaiset löytävät uuden, sopivamman muodon. Ehkä joudun joustamaan ja olemaan haluamaani useammin aikuinen ;)