25. maaliskuuta 2017

Viikko petipotilaana

Jopas oli virustauti! Esikoisen kanssa olemme maanneet viikon sängyssä. Siitä on onneksi aikaa, kun olemme viimeksi sairastaneet yhtä pitkään. Esikoisen kanssa sairastuimme viikko sitten perjantaina, pienemmät pojat vasta sunnuntaina. Pienemmät potilaat olivat paljon paremmassa kunnossa, mutta niin voipuneita, että eivät edes jaksaneet tapella :D

Joskus tällainen pakkopysähtyminen tekee ihan hyvää. Keho saa tarvitsemansa levon. Minulla keho teki todellisen käsijarrujarrutuksen. Viikolla oli pakko hoitaa yksi asia ja se 100m edestakainen kävely oli kuin pitkän matkan juoksu. Aivoni ovat tyhjentyneet ajatuksista ja suunnitelmista. Yleensä mielessä on ainakin viisi kivaa juttua ja kymmenen pakollista. Olo on jotenkin omituinen, kun en tiedä, mitä tekisin. Lapsia vaivaa sama rauhattomuus sekä tekemisen ja ideoiden puute.

Eilen illalla olin ensimmäistä kertaa hiukan ulkona. Maassa oli pikkasen aika tuoretta lunta. Iltataivas oli todella sininen ja jostain kantautui mustarastaan laulu. Se oli ihana hetki. Seistä omilla jaloilla ulkoilmassa ja kuulla linnunlaulua. Kevät on selvästi tulossa. Kevät ja normiarki ❤️.

Auringonlasku kylpylähotelli Peurungan ikkunasta kaksi viikkoa sitten

18. maaliskuuta 2017

Ei talvea ilman kulkutautia

Ehdin jo ajatella, että sen jälkeen, kun minusta tuli äiti, perheessämme vietetään vihdoinkin ensimmäinen kulkutauditon talvi. Onnistuimme välttämään influessa A:n ja noronkin toistaiseksi. Mutta kuinkas kävikään. Nappasimme jonkun viruksen ja Hra Kepponen sairasti koko viime viikon. Kuume ei meinannut pysyä alhaalla edes kuumelääkeillä. Nyt lähemmäs 40 kuumepiikeistä kärsii esikoinen, minulla on pysynyt toistaiseksi alle 39. Veikkaus on, että kolme viikkoa kuluu poikkeustilassa sairastupameiningillä.

Onneksi Hra Kepponen on jo tautinsa potenut. Jonkun pitää lähteä jonottamaan hammaslääkäripäivystykseen keskimmäisen kanssa. Keskimmäisen hammasraudat irtosiva toiselta puolelta ja ne on pakko käydä irrottamassa kokonaan, jotta poika pystyy syömään jotain. Keskimmäisen raudat ovat olleet varsin ongelmaiset. Tämä on jo toinen kerta kun raudoissa on jotain vikaa. Vian lisäksi ne ovat painaneet kieltä ja hiertäneet ikeniä aivan eri mittaluokassa kuin esikoisen perinteisen telaketjuraudat.

Ai auta muu kuin mennä takaisin sänkyyn potemaan. Mukavaa viikonloppua ja pysykää terveinä!

14. maaliskuuta 2017

Rytökasat kadotkaa!

Kuten varmaan tiedätte olen kovasti innostunut ulkoilusta, retkeilystä, kulttuurista, Pokemon Gosta, lukemisesta, kokkaamisesta ja vaikka mistä. Näihin kivoihin puuhiini saan nipistettyä aikaa kodin järjestyksen ylläpitämisestä. Se on minulle yksi maailman tylsimmistä hommista. Järjestyön jälki säilyy vain hetkisen ja sitten raivatun pinon paikalla on jo uusi pinon alku. Minä olen ehkä kuitenkin se perheen siistein ja järjestelmällisin tyyppi. Järjestelyhaluttomuuttani ei pidä sotkea siivoushaluttomuuteen. Imurointi sujuu sukkelaan pinoja siirtämällä tai imuroimalla niiden ympäriltä :D

Olen päästänyt pinojen kertymisen ryöpsähtämään käsistä. Monessa huoneessa on joku rytökasa, joka odottaa raivaajaansa. Koska suunnittelen olohuone-ruokatilan kalustuksen uusimista (siitä tulee ehkä sellainen viisivuotissuunnitelma), on syytä kohdata karu totuus, että pinot on raivattava. Huoh. Ystäväni on jo suunnitellut minulle tavoiteaikataulun kesään saakka.

Koska monesti blogistaniassa on ollut keskustelua siitä, että millaista on bloggaajan elämä oikeasti ja miksi kukaan ei paljasta sotkuisia nurkkiaan, niin minäpä nyt paljastan. Tässä on ruokailutilan astiakaapin ja avokeittiön seinämän välinen nurkka.


Pinoraivatessani voi samalla kivuliaasti tarkkailla kulutustottumuksiani. Koska en ole ehtinyt enkä jaksanut keskittyä lukemiseen, olen tilannut lehtiä. Siitä pitää tulla loppu. Lähimmässä pinossa on melkein neljännesvuosikerta naistenlehteä lukemattomana. Olen toki varmuuden vuoksi vielä tilannut vähän harrastelehteä ja mahdollisen sisustusprojektin vuoksi sisustuslehdenkin. Minulle riittäisi yksi lehti kuukaudessa, koska nukahdan yleensä iltaisin kesken ensimmäisen artikkelin.

Nyt lupaan itselleni, että vähän kerrallaan raivaan pinoja pois. Tuon ensimmäisen rytökasan siivouksen luulisi olevan helppoa. Siinähän on pääosin lukemattomia lehtiä, jotka voin kantaa suoraan lehtikeräysastiaan. Tulen tuntemaan suurta voimattomuutta siinä vaiheessa, kun pitäisi heittää harrastuslehtiä pois. Niissähän voi olla vaikka mitä mahtavia ideoita ;)

Nyt siis pyhästi lupaan, että aion pistää merkittävän osan vapaa-ajastani taisteluun pinoja vastaan. Heippa huvit ja retkeily, Rva Kepponen raivaa :(

11. maaliskuuta 2017

"Pakko"ulkoilua ja -kaunokirjallisuutta

Meillä osa perheestä ovat sellaisia, että he eivät heti innostu uusista kokemuksista. Eikä muu perhe oikein jaa ulkoiluinnostustani. Heitä pitää vähän houkutella.ulos... tai pakottaa ;)

Ilmoitusasiana kerroin lomalla päiväohjelmana olevan talvisen retken Vuokatin UKK-patikkareitille. Ainoastaan keskimmäinen sai vapautuksen, koska hän sai edellisenä päivänä hiukan rankemman hiihtolenkin, kun kevyt lumisade yllätti meidät ja tuore lumi tarttui raivostuttaviksi paakuiksi nanosuksien pohjaan. En kohdannut jyrkkää vastustusta ulkoilemaan määrätyiltä, koska retkirepussa oli pullat ja mehut ja suunnittelemani lenkki oli vain reilun 3 km. Jätin tässä vaiheessa taktisesti mainitsematta, että reitti nousee ylös Keima-vaaralle ja sitten laskeudumme samaa tietä alas.

Yritin tuntiennusteiden perusteella ajoittaa retkeä siihen ajankohtaan, kun auringon pitäisi pilkistellä pilvien välistä, mutta epäonnistuin. Koko retkemme ajan oli tasaisen harmaata. Voin vain kuvitella, kuinka upea maisema olisi ollut kirkkaassa auringonpaisteessa hohtavan sinisellä taivaalla. Keimalle kiipesimme siksi, että olin instassa saanut vinkin, että siellä on alueen parhaimmat tykkylumiset puut. Sellaisia kunnon tykkylumipuita emme bonganneet, mutta luminen metsä oli kaunis ja niin hiljainen. Kun erkanimme ladulta emme nähneet emmekä kuulleet ketään muita ihmisiä.

Tuossa yhdessä kuusessa oli jo tykkylumifiilistä


Keimalla oli paljon keloja

Retkellä bongatut runsaat naavakasvustot taisivat ylittää kiinnostavuudessaan lumiset puut. Pojat eivät nimittäin olleet ennen nähneet naavaa. Pojat eivät ennen ole siis päässeet nauttimaan näin puhtaasta ilmasta. Kuopuksen mielestä muuten naava on puiden räkää :D

Runsaahko naavakasvusto

Nyt on naavalla kokoa!

Nousu osoittautui huomattavasti kuvittelemaani jyrkemmäksi ja näin talviaikaan metsässä kulkee vain pieni polku. Otin onneksi murtsikkasauvat mukaan lenkille, joten selvisin huonoine polvineni ylös saakka. Alustavasti olin suunnitellut laskevani pyllymäkeä alas, mutta Icebug-kenkieni pito lumella osoittautui erinomaiseksi ja poistuin pystypäin :D

 Lumisia puita ja häivähdys kirkastuvaa taivasta

Esikoinen osoittautui kuin synnäiseksi vaarapatikoijaksi. Hän ei ole mikään innokas tasamaan kävelijä, mutta vaara tarjosi mukavasti haastetta. Ja mikäs sen kivempaa kuin olla ensimmäisen perillä ja katsella kuinka äiti hikoilee. Kuopus kuvitteli metsäreitin parkourradaksi. Aivan pienille lapsille reitti ei ainakaan talvella sovi, koska nousu on paikoittain jyrkkä.

Mikä oli perheen tuomio retkestä? Oli kivaa. Jopa esiteini sanoi, että "ihan kivaa". Kaikki osallistuneet ovat valmiita lähtemään uudelle talviselle patikkaretkelle. Kesällä viimeistään mennään vierailemaan johonkin kansallispuistoon. Pakkoulkoilu kannatti jälleen!

Hiukan jäi kirvelemään se, että vajaan kaksi tuntia myöhemmin sää olisi ollut niin paljon kirkkaampi. Voi kuinka ihanaa olisi ollut nähdä lumiset puut edes tällaista taivasta vasten.

Lumikasan kuningas ja prinssi
 
Matkalla olemme suorittaneet myös "pakko"kaunokirjallisuutta. Matkakuuntelemiseksi valikoitui Sinuhe egyptiläinen. Olimme toki varanneet mukaan myös perinteisiä satuja siltä varalta, että Sinuhe ei uppoa poikiin. Kun hölmöläissadut eivät jaksaneet puolen tunnin jälkeen enää kiinnostaa, sanoin pojille, että nyt kuunnellaan huikeaa faaraoiden Egyptiin sijoittuvaa tarinaa vähintään yhden CD-levyn verran. Sen jälkeen pojat voivat päättää, että haluavatko he kuunnella lisää. Lähes koko ajomatka meni Sinuhea kuunnellessa. Esikoinen ihastui siihen eniten ja hän aikoo lukea sen kirjana loppuun, koska valitettavasti paluumatkamme ei taida riittää koko äänikirjan kuuntelemiseen. Kannatti taas vähän haastaa lapsia kuuntelemaan vähän enemmän keskittymistä vaativaa.

Muistan kuinka luin Sinuhen 10-vuotiaana ja se oli pitkään lempikirjani

Nyt on ainoa oikeasti ikävä pakko enää jäljellä. Pakko palata lomalta kotiin. Voisin jäädä Sotkamoon hiihtelemään.

Mukavaa viikonloppua!