Safarilla Etelä-Afrikan Pilanesbergissä

Palaan vielä heinäkuiseen Afrikan reissuumme. Mosambikistä matkamme jatkui Etelä-Afrikkaan safarille. Minulla oli haaveena päästä Krugeriin. Matkaseurallani Jonnalla oli tiukka aikataulu, mihin reissumme piti mahduttaa ja päädyimme Krugerin sijasta Pilanesbergiin, sen helpon ja nopean saavutettavuuden vuoksi. Pilanesbergin etuna on myös se, että sinne ei tarvitse malarian estolääkitystä. Meille se oli tällä kertaa sivuseikka, koska Mosambikia varten olimme "malarikuurilla". Minä olin 11 vuotta sitten Etelä-Afrikassa viikon verran työreissulla ja siihen viikkoon sain järjestettyä yhden vapaapäivän. Sen vietin päiväsafarilla Pilanesbergissä. Voisin tässä kohtaa lohkaista, että aina kun menen Etelä-Afrikkaan käyn safarilla Pilanesbergissä ;)

Safarilodge sijaitsi "omilla maillaan", jotka on liitetty osaksi Pilanesbergin kansallispuistoa. Tuolla väljällä alueella sijaitsee useampia lodgeja. Majoituspakettiin sisältyi täysihoito ilman juomia ja kaksi päivittäistä safaria ajoa. Ensimmäinen ajo lähti aamulla kuudelta. Sitä ennen oli saatavilla kevyt aamiainen, joka koostui jugurtista, hedelmistä, mehusta ja kahvista. Safari ajon jälkeen tarjoiltiin varsinainen aamiainen. Ennen iltapäivän safariajoa, joka lähti muistaakseni klo 17, tarjoiltiin ruokaisa high tea. Illan safariajon jälkeen oli vuorossa illallinen.

Kurkataanpas ensin Black Rhino lodgeen. Bungalowit olivat todella tilavia ja kauniisti sisustettuja. Ruoka oli hyvää.

"mökkimme" oleskelutila

Matkamme oli Etelä-Afrikan talvikaudella ja lämpötilaerot olivat sen mukaisia. Kun aurinko lämmitti, niin päivälämpötila nousi yleensä pariinkymmeneen asteeseen. Lämpimimpänä päivänä taisi olla jopa +25. Aamusafarit alkoivat klo 6 ja aurinko nousi noin tuntia myöhemmin. Aamulämpötila oli usein vain pari astetta plussan puolella. Avonaisissa safariautoissa oli varsin viileää aamuisin. Meillä peräpohjolan asukeilla oli liian kevyesti vaatteita mukana. Lodgen tarjoamat paksut ponchot olivat pelastajat. Minulla oli kuorivaatteet, mutta otin niiden alle teknisen kerraston. Olisi ehdottomasti pitänyt ottaa merinovillakerrasto.

Jokaisella safarilla näimme runsaasti eläimiä. Meillä oli joka kerran sama kuljettaja-opas ja saimme myös esittää hänelle toiveita, että mitä lähtisimme jahtaamaan kyseisellä ajolla. Kuljettaja-oppaat kommunikoivat keskenään havainnoistaan ja heillä on myös jonotussysteemi havaintopaikalle. Näin mahdollisimman moni auto pääsee sinne missä on eläimiä, ilman että bongauspaikasta muodostuu häiriö tai liikennesuma. Moni eläimistä ei tosin välitä safariautoista lainkaan.

Eläinten lisäksi nautin auringonnousun ja -laskun hetkistä kansallispuistossa. 

Aurinko nousee

Aurinko nousee ja lauma gnuita on syömässä

Näköalapaikalta maisema Pilanesbergin kansallispuistoon auringon juuri noustua

Eläinkuvat on kaikki kännykkäotoksia. Minulta jäi painava järjestelmäkamera sekä kiikarit kotiin. Aina ajattelen, että tärkeintä on se, mitä näin ja koin. Mutta näin jälkikäteen taas mietin, että olisipa ollut paremmat kuvausvälineet.

Ensimmäisellä safarilla bongasimme nopeasti leopardin. Se oli harvinainen sinisilmäinen yksilö. Olisipa ollut kunnon kamera. Yritin saada kuljettaja-oppaalta kuvaa, mutta lupauksista huolimatta se jäi saamatta niistä sinisistä silmistä. Kansallispuistossa oli käynnissä sarvikuonojen sarvien leikkaus. Aloimme seuraamaan helikopteria ja pyrkimään mahdollisimman lähelle sen laskeutumispaikkaa. Onnistuimme ja puiston henkilökunnalle sopi se, että seurasimme safariautosta käsin heidän toimintaansa. Se oli niin mielenkiintoinen kokemus, että kirjoitan siitä vielä erikseen. Sarvet sahataan poikki salametsästyksen ehkäisemiseksi.

Sinisilmäisen leopardin peräpää

Sama yksilö "maastossa". Todella hyvin nuo erilaiset kissapedot sulautuvat maastoon.

Ruohonsyöjiä, näitä näkyi joka paikassa :)

Niitä oli isompi lauma

Yhdellä safariajolla jäljitimme norsuja ja opas-kuljettaja kyseli koko ajan radiollaan, että onko kukaan nähnyt norsuja. Löysimme tämän yksilön. 11 vuotta sitten Pilanesbergissä näin todella paljon norsuja.

Kirahveja näimme ainoastaan matkan päästä, silloin 11 vuotta sitten yhtäkkiä ihan automme taakse tuli kirahvi yllättäen.

Tässä porukassa oli viisi kirahvia, joista samaan kuvaan sain kolme

Yhtenä päivänä bongasimme gepardiäidin ja hänen kaksi isoa pentuaan. Pennut olivat ylivuotisia ja elelivät viimeisiä aikoja yhdessä äitinsä kanssa. Gepardiäidillä on radiolähetin kaulapanta, jotta sen ja poikasten hyvinvointia on ollut helpompi seurata. Me saimme viimeisen paikan gepardibongauksesta.

Kohta gepardit katoavat maastoon

Tämän kolmikon näimme uudestaan ja ne väijyivät yksinäistä ruohonsyöjää. Yksi pennuista otti jo pienen juoksipyrähdyksen, mutta ruohonsyöjä huomasi sen ajoissa ja sai hyvän etumatkan ja pentu lopetti nopeasti. Oli kyllä niin sulavaa juoksua.

Tuhdisti raskaana oleva seepra

Seepran väritys on kerrassaan upea!

Etsi kuvasta kaksi leijonaa. Päiväuniporukkaan kuului kaikkiaan neljä leijonaa. Emo ja kolme poikasta. Kahden kuuluisi jo olla omillaan, mutta pyörivät vaan äitinsä helmoissa.

Emoleijona nukkuu kyljellään vasemmalla puolivarjossa, yksi pennuista on pää pystyssä. Emon vireystaso vastaa omaani. Kolme pentua vie voimia :D

Yksi pennuista aktivoitui muutaman metrin jaloitteluun

Kylmimpänä aamuna vaikutti siltä, että virtahepokin oli kohmeessa

Aurinko laskee

Hetki auringonlaskun jälkeen

Auringonlasku lodgen eläinten juomapaikalla

Tunsin useasti tällä reissulla huikaisevaa onnen tunnetta hienoista luontokokemuksista sekä myös siitä, että ystäväni Jonna käytti puolet lomastaan matkailuun kanssani ja jaksaa innostua monenlaisista matkasuunnitelmista. Vaikka suurin safarinälkäni on nyt tyydytetty, niin haluaisin viedä Hra Kepposen joskus safarille, vaikka uudestaan siistiin ja toimivaan Etelä-Afrikkaan. Hra Kepponen tosin jo heti totesi, että hänestä klo 5 aamuherätykset eivät kuulu hänen lomaansa.

Mosambik-Etelä-Afrikka reissun aiemmat postaukset:
Pikku Kepponen: Ryhävalaita bongaamassa Mosambikissa
Pikku Kepponen: Mosambik on rantaparatiisi
Pikku Kepponen: Mosambik ja sen pääkaupunki Maputo
Pikku Kepponen: Reissuterveisiä Afrikasta

Vielä ehtii kokemaan purkutaidetta Keravalla

Viikko sitten onnistuimme vihdoin ponnistamaan Hra Kepposen kanssa katsomaan purkutaidetta Keravalle. Minä olen käynyt Keravalla katsomassa purkutaidenäyttelyn koronakesänä 2021, kun se oli tehty purettavaan kerrostaloon. Tykkäsin paljon! Vastaavanlaisen näyttelyn purettavassa kerrostalossa on käynyt katsomassa myös Torniossa. Siellä minua ilahdutti saamelaisvaikutteet ja -teemat.

Mikä ihmeen purkutaide? Näin sitä kommentoidaan Purkutaiteen internetsivustolla:

"Purkutaiteen toiminnan päätavoitteena on havainnollistaa purkua odottavien kiinteistöjen hyödyntämätöntä potentiaalia taidekentän toiminta-alustoina sekä saada aikaan kansallisen tason muutos asiaan liittyviin rakenteisiin ja toimintamalleihin. Omilla näyttelytoteutuksillamme haluamme lisäksi nostaa suuren yleisön tietoisuuteen uusia taiteilijoita ja madaltaa taidenäyttelyissä käymisen kynnystä"

Tänä vuonna purkutaide on vallannut entisen Anttilan liiketilat. Näyttelyssä on mukana äänitaideos sekä muutamia erityisesti videon ympärille keskittyviä teoksia ja lisäksi tietenkin erilaisia katutaidetyylisiä teoksia, jotka ovat purkutaiteen perustaa. Moni teos käsittelee jotakin yhteiskunnallista teemaa deittailukulttuurista, ympäristönsuojeluun ja markkinatalouteen. Taatusti löytyy jokaisella jotakin mikä puhuttelee ja sitten on niitä värikkäitä katutaidetyylisiä teoksia, jotka ilahduttavat. Tilaa on 4000 neliömetriä ja töitä on 240 taiteilijalta.

Purkutaidenäyttely on avoinna syyslomaviikolla, joten tässäpä hyvä lomaohjelmatärppi koko perheelle!

Laitan tähän muutaman makupalan näyttelystä ja omista suosikeistani. 

Olen värikkään katutaiteen ystävä! Ilmaiseksi pääsee ihailemaan seinämuraaleja Pasilassa, jossa on paljon hienoja töitä. Jos kiinnostuit, niin lue lisää https://pikkukepponen.blogspot.com/2022/05/pasilan-muraalit-ja-aarrekartta.html

Rakastan matkailua ja ajoittain tunnen lentohäpeää ja -syyllisyyttä. Siksi nämä matkailuteemaiset ilmastomielenilmaisut aina pysäyttävät. Tämä on jotenkin erityisen oivaltava työ minusta.

Somekriittiset työt puhuttelevat minua

"Fair Pay/Trade" sanoma kolahtaa minuun vuodesta toiseen. Teema jota huomaan usein miettiväni kotimaisen politiikan ja etenkin talouspolitiikan yhteydessä on se, että miten ja miksi meille on muodostunut taloustilanne, jossa työntekijä ei tule toimeen täysipäiväisellä palkkatyöllä vaan sen lisäksi tarvitaan yhteiskunnan tulonsiirtoja. Usein nämä yritykset ovat kuitenkin hyvin voitollisia. En vaan ymmärrä enkä hyväksy.

Sienimetsä ilahduttaa sienestäjää aina :)

Katutaiteen värihehkua

Suosikikseni nousi ETUSIVU - Yhtiö.Yhtiö. | Ei yksilö. (yhtio.com)

Onneksi Hra Kepponen vei minut Yhtiön "messuosastolle" kuulemaan katsomaan heidän videoitaan ja tuotenäytteitään. Videoiden kuvakieli oli niin trendaavan suuryrityksen, mutta suusta tulevat jutut aivan karmeita. Ihan briljantin iljettävää!

Puhtia etätyöpäivään kaikki ravitsemustarpeet täyttävällä Teollisuuslaatikolla

Vasemmassa reunassa Yhtiön uutuustuote Teollisuusmyrkky, joka ratkaisee tehokkaasti esimerkiksi liikakansoitusta. Tulossa myös kuluttajapakkaus.

Hra Kepposta jäi erityisesti puhuttelemaan Yhtiön henkilöstöosaston nuoremmalle väestölle suuntaamaa mukava satukirjanen, jolla on niin osuva nimi: "Isona minusta tulee henkilöstöresurssi". Näissä mietteissä toivotan kaikille henkilöstöresursseille, sellaisiksi haluaville ja sellaiseksi itsensä tunteville mukavaa viikonloppua! Älkääkö huoliko, tämäkin viikonloppu hurahtaa hetkessä ohitse ja pian pääsee taas sorvin ääreen!

Vaari muistelee - sotaa paossa maalla

Isäni on kirjoittanut jutun sota-ajasta, jolloin hän lähti äitinsä kanssa sotaa pakoon Lahdesta Kuhmoisiin. Neuvostoliitto pommitti Lahtea ja Riihimäkeä runsaasti, koska he halusivat tuhota rautatie- ja tieyhteyksiä huoltovarmuuden romahduttamiseksi. Isäni on syntynyt vuonna 1937. Tarinna odotettava toinen lapsi on syntynyt vuonna 1944 jolloin isäni täytti seitsemän. Olen hieman editoinut tekstiä ja poistanut siitä muutamia kuvia. Päästetään vaari ääneen.

***

Olen 87 vuotias ja kirjoittelen kaikenlaista muistoistani pahemman keljutuksen lieventämiseksi.

Kun mikään ei oikein meinaa enää sujua, niin laitanpa tähän jotain siitä kun lähdimme äidin kanssa evakkoon Kuhmoisiin odottelemaan pikkuveljeni syntymistä. Evakkoon lähdön hetki tuli, kun Lahden Jaakonkadun läheiseen perunapeltoon tuli pommi ja talon ikkunat rikkoutuivat ja piippukin mureni katolle. Laakson pappa, joka omisti talon seisoi kuulemma keskellä pihaa ja teki suuren synnin kiroilemalla ja toivottamalla kaikki ryssät huut helvettiin.

Kuvan kaverikolmikko: Oikella Raija Penin kanssa ja vasemmalla Tata (Esko sen oikea nimi oli). Mulla on kivääri selässä ja se oli punainen. Niin kuin voitte huomata vaatetuksemme oli viimeistä huutoa. Raija ja Tata olivat minua 3-4 vuotta vanhempia.

Kuva on otettu pari kolme kuukautta ennen pommitusta 1943. Pommi osui paikkaan jossa seisoimme. Takanamme näkyy  Jaakonkatu 1, missä asuimme. Vuoden 1943 loppupuolella äiti pakkasi vähät tavaramme ja lähdimme kohti Kuhmoista. Saimme majapaikan äidin enon Heikin talosta Hietamäestä. Meille valmisteltiin kuitenkin tilaa Pitkälän taloon, Elinan ja Kallen luokse. Sukulaiset ottivat meidät hyvin vastaan meitä huollettiin hyvin.

Voin kai kertoa senkin miksi halusimme Pitkälään. Hietamäkeen oli majoittunut elukoita, joista emme pahemmin välittäneet. Luteet purivat öiseen aikaan meidät äidin kanssa punaisille ja kutiaville paukamille, jonka vuoksi meille tuli pakkolähtö Pitkälään. Heikki yritti saada meille hevoskyytiä, mutta kylän kaikki hevoset olivat silloin rintamalla. Että ei kun kelkkailemaan. Raskaana olevalle äidille se oli varmaan kova paikka.

Pitkälässä oli vähän toisenlainen komento. Elina täti vei meidät suoraan saunaan jonka porstuassa meitä odotti notkuva ruokapöytä, jonkalaista en ollut koskaan nähnyt. Syötyämme jouduimme tarkkaan täisyyniin ja vaatteemme saumatkin tutkittiin perusteellisesti. Lutikat  saivat kyytiä. Kun olimme saunoneet ja meidät oli perusteellisesti kylvetetty saatoimme siirtyä tuvan puolelle. Kalle jäi pitämään “täisaunaa” Kiukaan yläpuolelle viritetyille vaatteillemme.  Elina oli mielestäni maailman siistein ihminen ja Pitkälä oli mielestäni hygieenisin paikka.

Pitkälän talon Elina ja Kalle 
(Kepposkan lisäys - Kalle eli vielä kun olin pikkutyttö. Hänen talonsa muistan hyvin, mutta Kallen huonosti)

Olimme hiukan väsyksissä pitkän kelkkailun ja perusteellisen kuurauksen jälkeen ja olimme valmistautumassa yöpuulle, kun alkoi tapahtua. Ovet paukkuivat kun sisään ryntäsi aseistettuja miehiä, jotka uhkasivat kaikkia nousemaan ylös kädet pystyssä. Joka paikka talossa tarkistettiin ja ulkorakennukset tutkittiin. Miehet olivat suojeluskunnan partio, joka jahtasi desanttia. Desantin jäljet johtivat suoraan Pitkälän taloon. Huumorintajuinen Elina kysyi, että onko sänkyjen alta jo katsottu. Äiti hoksasi kaivaa esiin ns. Maihinnousukenkänsä, joissa oli syvät kulutuspinnat rautavahvisteiset nahkapohjat. Partio oli uuteen lumeen painuneissa jäljissä nähnyt vihollisen desantin ulkoilevan Pitkälään päin. Kyllä isännät olivat nolon näköisiä, kun talon emäntä nauroi katketakseen talonsa valtaajille. Harva alkaa desantin hommat jo ennen syntymäänsä niin kuin Markus Kalle Juhani.

Vaarin äiti 30-luvulla

Helmikuussa 1944 siirryimme äidin enon Fabianin ja hänen vaimonsa Edithin luo lähemmäksi kunnan sairaalaa, joka olikin ihan naapurissa. Fabian oli maanviljelijä henkeen ja vereen, mutta joutui vakavan sairauden vuoksi luopumaan talon pidosta ja elättämään perhettään kouluttautumalla hierojaksi. Toukokuu 1944 alkoi jännityksen merkeissä. Muistan elävästi, että meitä oli kaksi erityisen hermostunutta jännittäjää. Fabian setä ja minä, joka toivoin pikkuveljeä, Fabianille olisi tyttökin kelvannut. Edith - täti ei kuitenkaan paljoa jännitellyt. Hänelle kun koko homma oli tuttua. Eniten häntä kiinnostivat lapsen varusteet, joita oli kunnioitettava määrä ja jotka olivat laadultaan ensiluokkaiset ja sota-ajan äideille varsinainen kateuden aihe. Tarvikkeet oli alun perin tarkoitettu Lahden kunnallispormestarin tulevalle lapselle, mutta tapahtui onnettomuus ja pormestarin rouva luovutti varusteet äidin käyttöön. Kirkonkylän rouvat kävivät asiakseen tutkimassa lapsen vaatteita ja ne olivat vielä sairaalaväenkin ihmetyksen kohteita.  Lasten vaatteista niin kuin kaikesta muustakin oli hirveä pula, sen vuoksi vastasyntyneen kamppeita käytiin joukolla ihmettelemässä.

POIKA SYNTYI !                  

Äiti pääsi lepäämään Edithin hoivissa ja palasimme jonkin ajan kuluttua vielä Pitkälän Elinan luo. Isä kehotti pysymään vielä Kuhmoisissa, vaikka olot olivatkin rauhoittumaan päin. Laakson pappa oli saanut remontoitua kotitalon ja pitänyt asunnon vapaana meitä varten, niin että pääsimme palaamaan Lahteen.

Kerron tästä meidän evakkoretkestä senkin vuoksi, että en voi kylliksi painottaa kuhmalaisten sukulaistemme hyväntahtoisuutta ja auttamishalua. Pieniin ja vaatimattomiin oloihin he olivat valmiit ottamaan tulokkaat ja hoivaamaan heitä. Tästä olen kiitollinen nyt ja loppuikäni.  

Palasimme kotiin loppukesästä remontoituun kotiimme ja Laakson pappakin oli erittäin mielissään, kun pääsi taas äidin hoivan piiriin. Äiti huolehti niin papasta kuin tämän tyttärestä ja pormestari-vävystäkin. 

Suomi sai välirauhan 19.9.1944, mutta ei sillä hyvä. Lapista  oli vielä jahdattava saksalaiset rauhansopimuksen ehtojen mukaisesti. Vuoden 1945 siitäkin revohkasta päästiin ja saatiin lappalaiset evakot palaamaan täysin poltettuun ja tuhottuun Lappiin.

Vuosi 1945 oli suoranaista jatkoa kaikelle jännittävälle. Piti hoitaa pikkuveljeäkin ja piru vie Suomeen oli rustattu koulupakkokin, joka koski kuulemma minuakin. Sen vuoksi äiti ilmiantoi minut kouluviranomaisille. Kaiken tämän lisäksi isä oli hankkinut tontin Lahden Metsäpellon omakotialueelta ja aloitti rakennustöiden valmistelut. Mitä tässä tilanteessa olisi koululla ollut virkaa.

Tässä me ollaan kolmestaan kävelyllä, menossa torille vai ollaanko vain esittelemässä Markus Kalle Juhanin uusia, viimeistä muotia olevia kärryjä.  

Evakkoretken tuloksena pikkuveli!
Niin kuin tavallista kuvan takaa puuttuu päiväys, mutta ei hän vielä kiroilla osaa, niin että veikkaan vähän alle vuoden vanha.

Isäni lapsuuden perhe, isäni on oikealla.

***

Vähän erilainen postaus tällä kertaa. Toivottavasti saan jatko-osia.

Pieniä luontobongauksia

Elämä on ollut aika arkista tällä viikolla ja edelliselläkin. Sairastelusta jäi jälkiyskä, joka on hiljalleen laantumaan päin. En ole uskaltanut käydä vaarin eli isäni luona enkä edes töissä pullapiirissä tai kuukausilounaallakaan. Ensi viikolla aion kömpiä täältä kotiluolastani ihmisten ilmoille. Ehkäpä jo nyt viikonloppuna lähden vaikka nautiskelemaan kulttuurista. Ulkoilemassa olen sentään käynyt.

Viime viikonloppuna yksi nuorisolaisistamme oli ollut viettämässä kavereiden kanssa hengailemassa Mustikkamaan uimarannalla ja kertoi nähneensä siellä todella paljon meduusoja. Olin lukenut lehdestäkin, että aina ajoittain Suomenlahden rannoille kertyy kuolemaa odottavia ihmisille vaarattomia korvameduusoja. Lähdimme Hra Kepposen kanssa katsastamaan meduusatilannetta. Retkeilykohde se on meduusabongauskin :)

Oli muuten ihana sää meduusabongaukselle

Kruunuvuoren silta on rakentumassa 

Siinä niitä korvameduusoja kelluskelee

Sitten oli tälläinen pieni ja paksumpi korvameduusa, joka kellui jo väärinpäin

Hra Kepponen uskaltautui noukkimaan tuollaisen paksumman meduusan kuvattavakseni

Kiva merenrantaretki tuli meduusabongauksesta :)

Elokuussa bongasin jotain, mitä ólen nähnyt viimeksi alakoululaisena isovanhempieni mökillä. Näin nimittäin vaskitsan. Vaskitsahan on täysin harmiton ihmisille. Sehän ei ole käärme vaan jalaton lisko. Oikeastaan ihan uskomaton elukka: jalaton lisko. Vaskitsat syövät erilaisia hyönteisiä. Eivätkä edes pure ihmistä.

Minusta tämä vaskitsa on suorastaan söpö (ainakin poispäin mennessään)

Laitoin vaskitsakuvan Instastoriini. Brittiläinen instatuttavani laittoi minulle viestiä, että vaskitsa ovat erittäin yleisiä hänen asuinalueellaan ja niitä vierailee hänen pihallaan jatkuvasti. Minun bongaamani vaskitsa on kuulemma todella kitukasvuinen laiheliini. Väitteensä tueksi sain yhden vaskitsavideon häneltä. Otin brittivaskitsasta blogiini alla näkyvän suttuisen screenshotin, jotta tekin näette mitä tarkoittaa pullea vaskitsa.

Ulkomailla kaikki on suurempaa - myös vaskitsat :D

Minulta saattaisi jäädä puutarhahommat vielä enemmän tekemättä, jos pihallani oli säännöllisesti tälläisiä vaskitsoja. Tätä en enää voi sanoa söpöksi.

Sitten vielä Ilonan sukumökillä Ilonan tekemä luontobongaus. Joku nelijalkainen elikko oli löytänyt maa-ampiaisten pesän ja käynyt siitä isolla kourallaan survaisemassa pesän auki. Hunajaahan ei ampiaispesästä saa, mutta ei ollut pesänrikkoja tunnistanut mehiläisten ja ampiaisten eroa. Tassunjälki näkyi pesän lähettyvillä.

Viimeinen luontohämmästely liittyy puolukoihin. Olen aika usein poiminut puolukoita vasta syyskuun loppupuolella pienen määrän. Nyt yritin poimia puolukoita 21.9 ja niin on ollut lämmin kesä, että suurin osa puolukoista oli jo pudonnut maahan ylikypsinä.

Ihanaa, kun on viikonloppu edessä! Minua ei sateinen sää juurikaan haittaa, koska minulla on hyvä dekkari kesken.

Kivaa ja rentouttavaa viikonloppua!