14. heinäkuuta 2019

Hyvästi äiti!

Olen kirjoittanut tänä vuonna sairastamisesta ja kuolemasta. Tähän saakka sanat ovat löytyneet aika helposti. Mutta kun oma äiti menehtyy hetkessä aivan yllättäen, niin sanat katoavat.

Olen osannut varautua äidin lähtöön jo pidempään. Olen myös toivonut, että mieluummin elinvuosia vähemmän kuin enemmän, koska Alzheimer on vetänyt äidin kuntoa viime vuosina hyvin rajusti alaspäin. Toiveeni oli, että äiti pääsisi pois ennenkuin joutuisi vuodepotilaaksi, jota käännellään ja syötetään. Vaikka toiveeseeni vastattiin, niin äidin poismeno tuli shokkina. Tässäkin tilanteessa olisin toivunut äidilleni vähän lisää aikaa - edes tämä kesä. Äidillä oli juuri nyt asiat hyvin hoitokodissa.

Äitini omahoitajan kanssa katselimme äidin kuoleman jälkeen kansiota, jota hän kokosi äidilleni. Omahoitaja järjesti äidilleni omaa aikaa. Äidillä oli taksikortti ja käyttörahaa ja sillä he kävivät ostamassa mansikoita, jätskillä ja lounaalla. Viimeinen kuva äidistäni oli kuolinpäivän aamuna. Äiti oli ollut suihkussa ja omahoitaja oli laittanut äidille papiljotit ja äiti hymyili kuvassa. Todella, todella arvostan hoitajien panostusta äitini viimeisten kuukausien aikana. Noita ihania hetkiä omahoitajan kanssa ja meidän yhteisiä piknik-kahveja olisin halunnut äidilleni vielä muutamat lisää.

Hoitajien mahtavaa työpanosta vasten tuntuu kurjalta se, kuinka huonosti osaston johto hoiti äidin poismenoon liittyvän kommunikoinnin ja organisoinnin. Saamamme tieto ei ollut ajantasaista. Alle 20 tunnin kuluessa kuolemasta isääni hoputettiin tyhjentämään äitini huone ja kun olimme 22 tunnin päästä paikanpäällä, oli äitini tavarat jo viety pois. Varastossa meitä odotti äidin tavarat, osa mustissa jätesäkeissä. Se työntekijä, joka oli joutunut tekemään pakkauksen jätesäkkeihin, oli tilanteesta yhtä pahoillaan kuin minä. Kuolintodistuksen tekevän lääkärin yhteystietojen selvittäminen kesti päiviä. Kaikki nämä olivat sellaisia asioita, joihin johdolla pitäisi olla selkeä toimintaprosessi ja ottaa vastuu asioiden hoitamisesta sekä muistaa se, että omaiset ovat tuossa hetkessä järkyttyneitä sekä surullisia. Olen vieläkin vihainen siitä, että isäni joutui tähän tilanteeseen surun keskellä. Onneksi olin itse paikalla, enkä toisella puolella maailmaa.

Pitkään odotettu kesäloma tuntuu aika toisarvoiselta, vaikka yritänkin pitää kiinni siitä, että elämään mahtuisi niitä keveitäkin hetkiä. Edessä on nyt tärkeämpi tehtävä: äidin valmistelu viimeiselle matkalleen.

Äiti 80-vuotispäivänään
21.7.1936-3.7.2019

8. heinäkuuta 2019

Mitä teit kesäkuussa? Söin vähän kakkua

Heinäkuu on vyörynyt päälleni arvaamattomana ja kaaosmaisena. Ehkäpä siksi haluankin palata blogissani vielä kesäkuuhun ja kakkuihin.

Viikko sitten lauantaina ystäväni Tiinan poika pääsi ripille. Oli kiva päästä rippijuhliin todella pitkästä aikaa, viimeksi olen ollut 90-luvun alussa. Meidän perheen omia rippijuhlia saadaan vielä odotella muutama vuosi, koska näyttää siltä, että esikoisemme aikoo jättää väliin rippikoulun aivan kokonaan. Tiina ja hänen miehensä oli järjestänyt hienot juhlat ruokineen, viineineen ja todella näyttävine kakkuineen. Kakut olivat supercoolit! Rippipoika harrastaa kitaran ja rumpujen soittoa sekä kisaa Rubikin kuution ratkaisemisessa sekä SM- että MM-kisoissa. Kakut oli koristeltu harrastusten mukaisesti. Harrastukset olivat läsnä konfirmaatiossakin, rippipoika säesti kirkossa nuorten esitystä sähkökitaralla.



Kakut oli valmistanut http://www.kakkuhelmi.fi/

Herkut eivät rajoittuneet pelkästään kakkuihin vaan tarjolla oli myös macaronseja ja minimuffinseja. Ensimmäistä kertaa pääsin maistamaan vaahtokarkkineliöitä. Ne olivat todella hyviä, etenkin salmiakkivaahtis! Sää oli todella hyvä ja vieraat pystyivät istuskelemaan suurimmaksi osaksi ulkona. Ihanat juhlat hienolle nuorelle miehelle!

Sunnuntaina oli vuorossa tarjoilujen puolesta samanlainen setti eli lounas ja sen päälle kakkuöverit. Sunnuntain juhla oli kevättalvella kuolleen anoppini muistoksi hänen syntymäpäivänään. Anoppini olisi täyttänyt 70 vuotta. Englanniksi juhlia kuvaisi osuvasti adjektiivi bitter sweet. Meillä kaikilla on ikävä anoppia, etenkin tietysti apella. Anopilla oli hieno elämä: rakastava ja vaimoaan jumaloiva aviomies ja 49 yhteistä vuotta hänen kanssaan, raskas mutta hieno ura merkityksellisessä tehtävässä, kaksi lasta, neljä lastenlasta, läheisiä ystäviä kolmessa eri maassa ja koti maaseudun rauhassa. Ainoa mitä puuttui olisi ollut vähän lisää aikaa ja terveyttä.


Hedelmätuulihattukakku ja suklaakakku

Anopin juhlissa käytimme oman pihan ja pientareen kukkia

Anopin synttärijuhlien kakut oli hankittu St. Honore leipomosta Lohjalta. Minusta sieltä saa Suomen parhaimmat kakut. Anopilta on jäänyt selvästi elämään juhlajärjestelyihin liittyen "ruoka loppuu"-paniikki. Tällä kertaa överiksi oli mennyt kakkujen hankinta. Meillä oli maalaismummolasta poistuessamme mukana 2/3 siitä toisesta hedelmätuulihattukakusta ja melkein puolikas suklaakakku. Piti jo ulkoistaa kakkujen syömistä. Tiistaina toimistolla työkaverit popsivat pois hedelmätuulihattukakun anopin kunniaksi. 

Lomaan olisi neljä työpäivää. Innokas ja pitkä odotus onkin vaihtunut tunteeseen, että saatankin haluta siirtää lomani syksyyn. Vielä on muutama päivä aikaa miettiä asiaa.

29. kesäkuuta 2019

Puolet elämästäni

Minulla Hra Kepposella oli juhannuksena 19. hääpäivä. Yhteisiä vuosia on kasassa 24. Saavutin jokin aika sitten pisteen, jossa olen ollut puolet elämästäni Hra Kepposen kanssa. Tästä eteenpäin olenkin sitten viettänyt aikaa enemmän hänen kanssaan kuin ilman häntä.

Pitkä parisuhde tuntuu samaan aikaan hyvin luonnolliselta eli "näin asioiden on pitänytkin mennä" ja samaan aikaan oudolta eli "miten on mahdollista, että olen viettänyt puolet elämästäni saman tyypin kanssa ja miten ihmeessä aika on voinut kulua näin nopeasti".

Yleinen neuvo pitkään parisuhteeseen tuntuu olevan, että se tahtolaji. Pitää päättää, että sitoutuu ja pysyä päätöksessään. Minä en ehkä ole lainkaan samaa mieltä. En ole melkein neljännesvuosisadassa tarvinnut tahtoa yhdessä pysymiseen, se on kyllä sujunut tahtomattakin. Vuodet ovat vierineet omalla painollaan. Uskon siihen, että olen tässä parisuhteessa selvästi onnellisempi kuin ilman sitä. Tältä pohjalta on helppo tehdä sellaisia päätöksia, jotka tukevat parisuhdetta. Parisuhteessa on tietysti helppo olla, kun toinen osapuoli on kannustava, lojaali ja rakastava ja  yhteisiin vuosiin on ei ole vielä osunut elämän perusrakenteita murentavia kriisejä.

Meillä hääpäivän viettäminen on "tuuriluonteista". Välillä saatamme ostaa lahjoja, välillä emme. Muutaman vuoden takainen FB-päivitys kertoi, että hääpäivän kunniaksi olin tehnyt 15 litraa salaatteja ja marinoinut 3kg lihaa ja lähettänyt puolisoni takaisin äidilleen ;) Toki vain tilapäisesti.Tänä vuonna Hra Kepponen muisti minua pienimuotoisella uusinnalla yli 19 vuoden takaisesta kosinnasta. Ihana ele!

Alla muutama kuvamuisto hääpäivästämme. Meillä oli tosiaan juhannuksena maalaishäät. Vihkiminen tapahtui vanhassa punaisessa puukirkossa ja juhla pidettiin maalaismummolassa, joka on suvun vanha kesäpaikka. Juhannuksena 2000 aurinko paistoi ja oli todella helteinen juhannus. Aivan mahtava tuuri, koska kaikki vieraat eivät olisivat mahtuneet sisälle, mutta jokaiselle oli paikka pihalle kasatussa juhlateltassa. Fiilis olisi voinut olla vähän vaisu, jos olisi tullut vettä kaatamalla ja vieraat olisivat syöneet toppatakit päällä ;)

Hääkuvaus on tehty hääkirkon takana kätevästi ennen vihkimistä


24. kesäkuuta 2019

Täydelliset juhannussäät - ja kakut

Jopas oli erinomainen juhannussää! Kyllä se nyt vaan on niin, että kesävapaasta tekee aivan erityisen ihanan hyvä sää. Me vietimme juhannuksen maalaismummolassa järven rannalla isoisien ja miehen veljen perheen kanssa.

Meillä oli eri aikataululla liikkuvien juhannusjuhlijoiden kesken hieman aikataulutushaasteita ja päädyimme siihen, että aloitimme juhannuksen juhlinnan päiväkahveilla. Meidän perheemme söi lounaaksi kakkuja ;)

Kahvipöydässä piti olla yksi kakku, mutta kas siellä olikin kolme kakkua! Appi oli ostanut vakiokonditoriastamme Lohjan St. Honoresta ison kakun. Mangosuklaakakku oli suorastaan taivaallista. Isäni oli tehnyt nopean marjakakun, joka oli poikien suosikki. Kälylläni on ruoka-aineallergioita ja hän toi kaiken varalta pienen suklaakakun mukaan. Hih, onneksi minä toin kakun sijasta kuohuviiniä.





Ruokailun ohella toisen juhannuksen pääohjelmanumeron muodosti uiminen. Järvivesi oli ihanan lämmintä ja pojat olisivat pystyneet olemaan siellä vaikka kuinka pitkään. Uimme omassa rannassa ja kunnan uimarannalla poikien pienen serkun kanssa. Uimisen ohella pumpattava kanootti oli ahkerassa käytössä.

Kanootin kaatohommia

Meidän keskimmäisellä on serkku reppuselässä

Juhannuksen ainoa miinus oli se, että jouduimme palauttamaan hoitokoira-Manun. Manu oli todella ihmisystävällinen ja kiltti tapaus. Jälleen olohuoneen lattialla on pidetty varavuodetta, jossa on voinut nukkua päikkäreitä ja yöuniakin Manun kanssa. Manu on laihdutuskuurilla ja hänelle ei saa antaa mitään herkkua ei edes kinkkua. Onneksi Manu tykkää kasviksista ja marjoista. Pojat herkuttelivat yhdessä Manun kanssa kurkkulla.


Toivottavasti sinullakin oli hyvä juhannus!

Minulla on vielä kolme viikkoa kesäloman alkuun ja pyörittelen aika lailla yksikseni toimistoa, joten tylsistymään en ehdi. Mutta #eijaksaisenää