29. maaliskuuta 2023

Etätöissä Torniossa silmä ja sielu lepäävät

Terveisiä Meri-Lapista! Olen ystäväni Ilonan kanssa Tornion pohjoispuolella hänen perheensä mökillä. Suvun vanha kantatila sijaitsee tuossa aivan lähellä. Tässä Tornioon kuuluvassa pikkukylässä on asukkaita nelisen sataa. Muutaman kilometrin päässä sinnittelee pieni lähikauppa. Mökki sijaitsee aivan Tornionjoen rannalla. Joki on näin talvisinkin todella kaunis. Hyvällä säällä taivas hohtaa sinisenä ja hanki kimaltelee hohtavan valkoisena. Illalla Ruotsin puolella taivas värjääntyy auringonlaskun aikaan punaiseksi. 

Auringonlasku Tornionjoella

Välillä jo pelkkä paikanvaihdos tekee ihmiselle hyvää. Minulle tämä pohjoinen rauha ja kauneus tekevät ihan älyttömän hyvää. Etätyöpäivän aikana ehdin monen monta kertaa ihailla ikkunasta upeaa talvimaisemaa. Se tekee hyvää sielulle ja rauhoittaa.

Minähän innostuin talvimökkeilystä vasta koronan aikaan ja juurikin Ilonan kanssa. Minulle talvimökkeilyssä on tärkeintä lumi. Lumiset maisemat ovat vaan niin kauniita. Olen selkeästi sekä kesä- että talvi-ihminen, vaikka en kovin kovasta pakkasesta tykkääkään. Talvisin aurinkoiset lumiset päivät ovat niitä parhaita. Kevättalvi pohjoisessa on niin ihanaa aikaa! Moni haaveilee viettävänsä kaamosajan, jossain missä aurinko paistaa. Niin haaveilen minäkin. Sen lisäksi haaveilen, että viettäisin kevättalven pohjoisessa hangista ja auringosta nauttien.

Etätyöjakson tavoitteenamme on lopettaa työt klo 15 tai viimeistään 16 ja siirtyä saman tien ulkoilemaan. Olemme käyneet hiihtämässä. Se paljasti huonon aerobisen kuntoni, mikä ei todellakaan ollut yllätys. Hiihtolenkin jälkeen oksetti, huimasi ja meinasin kuolla janoon. Hiihtolenkin kruunasi täydellinen sää. Oli pari astetta pakkasta, sininen taivas ja huikea auringonpaiste.

Joku yksityishenkilö ylläpitää latua moottorikelkallaan. Kiitos siitä.

Ainakin noin kauas jaksoin hiihtää mökin kohdalta valokuvan ottaneesta Ilonasta


Moikka ladulta!

Hiihdon lisäksi kävimme Aavasaksalla laskettelemassa. Pikkuinen Aavasaksa on kiva kohde. Rinteitä ei ole kuin kolme, mutta eipä ole tungostakaan, tunnelma on leppoisa ja maisemat ovat hienot. Niin ja Etelä-Suomen laskettelukeskuksiin tottuneelle rinteet ovat pitkät ;)

Aavasaksan laskettelurinteen maisemia


Välillä on syöty palaverissa ja hoidettu viimeinen työtunti 21-22, jotta ollaan päästy ulos

Mökillä ei ole mitään suoratoistopalveluita, enkä ole alkanut niitä kännykälläkään katselemaan. Iltahuveina on saunominen ja auringonlaskun ihaileminen. Tätä postausta kirjoittaessa on keskiviikko ilta ja ehdin pikapostaamaan, koska jalkamme ovat niin kipeät, että jouduimme pitämään lepopäivän. Jos sää sallii (ja kroppa kestää), niin edessä on vielä lisää hiihtoa, laskettelua ja lumikenkäilyä.

Jos jalat sattuisivat kestämään lepopäivittä, niin blogi päivittyy seuraavan kerran vasta pääsiäisenä. Todennäköisesti lepopäivä tulee tarpeeseen ja päivittelen pikamoikat.

Minä jatkan talvesta nautiskelua täällä pohjoisessa ja toivotan teille kaikille mukavaa loppuviikkoa!

Kuva by Ilona


Sininen hetki, juuri ennen pimeyttä. Aurinko muuten laskee täällä noin klo 20.

27. maaliskuuta 2023

Upeitten hautaholvien ja pyramidien Sakkara

Pienestä tytöstä lähtien olen haaveillut joskus pääseväni tutustumaan historialliseen faaraoiden Egyptiin. Vihdoin unelmasta tuli totta Kairossa. Ehdimme käymään Gizan pyramideillä ja Sfinksillä, Sakkaran nekropoliksella, entisen pääkaupungin Memfisin ulkomuseossa sekä Kairon keskustan Egyptimuseossa.

Aloitan Sakkaran (englanniksi Saqqara) nekropoliksesta. Sakkara sijaitsee lähellä muinaista pääkaupunkia Memfistä. Se on suuri hauta-alue, jolla sijaitsee enemmän pyramideja kuin missään muualla Egyptissä. Kuninkaallisia pyramideja on 11 kappaletta ja sitten muut pyramidit kuten hallitsijoitten puolisoitten hautapyramidit.

Erittäin laajalta alueelta löytyy yhä edelleen uusia hautoja. Hieman ennen matkaamme tehtiin jälleen yksi löytö. Munaiset egyptiläiset uskoivat, että elämää maan päällä seuraa elämä tuonpuoleisessa ja siellä elämä on pitkä. Yksi maallisen elämän tärkeimmistä tehtävistä olikin varautua elämään tuonpuoleisessa. Tästä syystä hautoja on niin suuri määärä ja niistä löytyy erilaisia tarve-esineitä ja hautakammiot ovat kuin taideteoksia itsessään. Alueen vanhimmat haudat ovat 1. dynastian ajalta n. 2900-2700 eKr. 

Kun opas osti meille pääsylippuja, hän kertoi, että on myös kohteita joissa voi vierailla tippaamalla opasta. Hän alustavasti tiedusteli kiinnostumme siihen. En yhtään tykkää tuollaisesta, onhan kyseessä historiallisesti arvokkaat muinaismuistot. Vastailin hieman ympäri pyöreästi.

Alueelle, jossa pääsee näkemään hautakammioita sisältä kuljetaan upean pylvästemppelin lävitse. Suurin osa pylväistä on harmillisesti katkennut, mutta ehjiä on jäljellä pari kappaletta. Todella vaikuttava sisäänkäynti.

Upean pylväikön kokonaisena säilyneet pylväät

Katkenneita pylväitä

Seuraavaksi lähdimme tutustumaan hautakammioihin. Niissä oli paljon turisteja. Silmiini osui sellainenkin, että turistit ovat käyneet kaivertamassa muistonsa hautakammioon "John was here". Kylläpä sapetti tuollainen ajattelemattomuus.

Hautakammioiden seinät on koristeltu kiveen kaiverrelluilla piirustuksilla. Ne kuvaavat uskonnollisia menoja, mutta myöskin arkielämää Niilin varrella. Niissä on uskomattomia yksityiskohtia. Harmillisesti värit ovat kuluneet pois. Kuvat on otettu kolmesta eri hautakammiosta, joihin on haudattu arvostettuja faaraon virkailijoita nimeltään Idut, Unas-Ank ja Inefert. Haudat sijoittuvat viidennen ja kuudennen dynastin välimaastoon, noin 2400-2200 eKr.

Tässä soudellaan Niilillä, vedenpinnan alla on Niilin krokotiili, maailman agressiivisin eläin

 Saalislintuja, viljaa ja olisikohan tuo vasikka?

Lähikuva kalastuksesta Niilillä, tuonnäköisiä kaloja on Niilistä pyydetty yli 4000 vuotta sitten

Ainoa eläin joka pärjää Niilin krokotiilille on virtahepo. Niilin krotiilit osaavat väijyä virtahevon poikasia. Tässä krokotiili on valmiina nappaamaan poikasen.

Olin erittäin haltioitunut hautakammioista. Moneen kertaan kyselin oppaalta, että oliko kaikki siis alunperin värikästä. Tässä kohtaa opas sanoi, että jos olisimme halukkaita tippaamaan museovartijaa voisimme ehkä päästä katsomaan hautakammiota, jossa värit ovat säilyneet. Tässä kohtaa päätin osallistua tähän muinaismuistojen basaariin ja pyysin opasta tsekkaamaan tilanteen.

Museovirkailija johdatti meidät viereisen rakennuksen lukitulle portille ja päästi sisään. Olimme hautakammiossa kolmestaan. Poissa oli tunkevat turistit ja kammiossa oli värit jäljellä. Tunsin samaan aikaan pientä häpeää ja historian huumaa. 

Minun on vaikea sanoa, että kumpi teki minuun suuremmat vaikutuksen Gizan pyramidit vai Sakkaran hautakammiot.



Upeita yksityiskohtia

Kaikki seinät eivät olleet säilyneet yhtä hyvin

Kyllä ottaa päähän, Ryanille tuli mieleen raaputtaa oma nimensä ja vuosiluku tuon upea lehmän alle. Häpeä Ryan! 

Hautakammioiden jälkeen oli vuorossa Djoserin porraspyramidi. Se on Egyptin ensimmäinen suuri kivipyramidi, eräänlainen mallikappale siis. Djoser hallitsi kolmannen dynastian aikaan, todennäköisesti 2670-2650 eKr. On mahdollista että Djoser hallitsi pidempään kuin noin 20 vuotta. Joka tapauksessa hän ehti elinaikanaan rakentaa massiivisen hautamonumentin tykötarpeineen.

Djoserin porraspyramidi ja jättimäinen juhlakenttä



Djoserin porraspyramidilta jatkoimme matkaa kävellen Serapeumiin. Opas hämmästeli sitä, että olin valinnut kohteen Sakkaran retkellemme. Hän sanoi, että paikka on kaunis, mutta vierailijat harvemmassa. Serapeum on maanalainen hautauspaikka eläimille. Serapeumiin on haudattu massiivissa sarkofageissa mm. härkiä. Eräs uskonsuuntaus uskoi, että härät ovat pyhiä ja jumalten inkarnaatioita.

Kohti Serapeumia

Serapeumin sisäänkäynti

Käytävien varrella on jättimäisiä kivisiä sarkofageja. Ihmetyttää, että miten muinaisessa Egyptissä on pystytty valmistamaan niitä ja siirtelemään niitä.

Sarkofagit ovat niin suuria, että mittasuhteita on hankala hahmottaa. Tällä sarkofagilla korkeutta melkein pari metriä ja pituutta varmaan 5-6m ja varmaan leveyttä parimetriä. 

Olin sanonut oppaalle, että haluaisin käydä sisällä jossakin pyramidissa, mutta polveni estävät isot pyramidit. Opas suositteli minulle Tetin pyramidia. Pyysin häntä hankkimaan sinne meille liput, johon opas sanoi, että se paikka toimii vain käteisellä. Meille jäi epäselväksi, että oliko museovirkailijat avanneet omaan piikkiinsä pyramidin yleisölle. Siltä se vaikutti. Tippaamisen suhteen opas oli meihin tyytymätön, koska olimme tilanteessa jossa tippasimme itse ja aivan liikaa. Meillä ei ollut kuin 100 Egyptin punnan seteli ja ainoimme sen. Tämä aivan liiallinen tippaaminen maksoi meille noin 3,5€. Matkakassaan ei siis henkilökunnan lahjuksista tule suurta lovea. Tälläiset tavat ovat suomalaiselle vaan niin vieraita. Voisitteko kuvitella, että vaikka Seurasaaressa virkailijat alkaisivat vitosella päästämään kävijöitä lukittuun rakennukseen ja esittelisivät sitä?

Tetin pyramidi on siitä kuuluisa, että sen sisällä on kirjoitusta. Tetin nimeä on toistettu monessa paikkaa. Tetin pyramidi on 6. dynastian ajalta, noin 600 jKr, eli huomattavasti uudempi kuin Djoserin pyramidi. Tetin pyramidin ulkokerros on yhdeltä sivulta ainakin sortunut, sitä on vauhdittanut aikoinaan tiilien ryöstäjät.

Pyramidien käytävät ovat ahtaita ja kaltevia, niihin on tehty tälläisiä kulkuväyliä. Samanlaista on Gizan isojen pyramidien sisällä, mutta kiivettävää ja laskeuduttavaa riittää moninkertaisesti.

Lisää matalaa käytävää

Kirjoitusta seinillä

Kepposet pyramidissa

Lähikuvaa kirjoituksista. Jossakin kohtaa lukee Teti. Muistelen, että tuo kotka oli osa Tetiä.

Tetin sarkofagi. Haudanryöstäjät ovat rikkoneet sarkofagin kannen. Kairon alueen pyramideissa ei siis ole sisällä mitään nähtävää, mutta fiilis on kiehtova ja ehkä jopa vähän pelottavakin.

Todennäköisesti tämä uskomattoman hieno kuvaus kuinka naudat ylittävät Niilin on Tetin pyramidin kompleksista


Vielä lopuksi pari yleiskuvaa Sakkaran alueelta:


Tässä on kesken oleva kaivauspaikka. Minulle ei selvinnyt varmaksi, että oli tämä se alkuvuonna 2023 tehty löytö. Tämä on kuvattu auton ikkunasta.

Alueen sisäänkäynnin luona

Sakkaran jälkeen kävimme vielä pienellä Memfisin ulkomuseoalueella. Se tuntui Sakkaran jälkeen hieman vaatimattomalta. Vaikuttavin on jättimäinen Ramses II patsas. Ramses II jatkoi isänsä viitoittamaa tietä lähialueiden valloittajana. Hän aloitti sotaretket jo isänsä hallintokaudella noin 14-vuotiaana. 1258 eKr allekirjoitettiin maailman ensimmäinen rauhansopimus Egyptin ja Kaanin välillä Ramses II hallintokaudella. Rauhansopimuksen jälkeen Ramses II keskittyi infrastruktuurin ja merkkirakennusten rakennuttamiseen, tunnetuimmat ovat Abu Simbel ja Karnak. Vahva tulkinta on siitä, että Ramses II esiintyy myöskin raamatussa. Vanhassa testamentissa kerrotaan, että faarao piti juutalaisia orjuudessa, kunnes juutalaiset lähtivät maasta. Nimeltä Faaraota ei mainita, mutta hänen kerrotaan rakennuttaneen Ramseksen kaupungin. Minua kiinnostaa ihan hirveästi Abu Simbel, Luxor ja oikeastaan kaikki Niilin varren historialliset kohteet.


Patsas on niin kookas, että sen näkee parhaiten toisesta kerroksesta. Patsasta varten on siis rakennuttu tuollainen avorakennus. Patsas oli rajattu köysillä. Eikös jostain taas ilmaantunut museovirkailija pitämään köyttä alhaalla, jotta retkiopas saisi turreista kuvat ihan patsaan vieressä. Kannustivat minua koskettelemaan patsasta. En todellakaan alkanut lääppimään muinaismuistoa, mutta esitin aika pätevästi silittäväni Ramses II kunnioittaen ja hellästi.

Ramses II olikin sitten jo 19. dynastian hallitsija, erittäin pitkäaikainen hallitsija ajanjaksolta 1279-1213




Seuraavassa Egyptipostauksessa ollaankin sitten Gizan pyramideilla ja sfinksillä. Tarjolle tulee blogin pölhöimmät turistikuvat. Retkioppaat ovat erikoistuneet ottamaan niitä ja päätimme heittäytyä turistihömpöttelyyn.

23. maaliskuuta 2023

Haastelistaus: ruokia ja kuluja

Pinkin ja Kinttupolkujen Marikan kanssa sovimme pienestä listaushaasteesta. Siinä paljastetaan viikon ruuat ja ruokakulut. Jos viitseliäisyyttä riittää, niin voi avata viikon muitakin kuluja.

Meitä on siis viisi henkeä, kolme kasvuikäistä teinipoikaa. Aikuiset syövät arkisin noin neljä lounasta kotona ja yksi teineistä syö usein myöskin lounaan kotona. Arkilounaaksi ostetaan jonkin verran mikroruokia. Illalliset valmistetaan itse. Kaupassa katsellaan hintoja, mutta ruokabudjetti on joustava. Meillä käy aika paljon vieraita, usein tarjotaan ruokaa. Meidän perhe on aika ruokakeskeinen, rakastamme hyvää ruokaa.

Ruokaostokset hoitaa pääosin Hra Kepponen. Useimpina viikkoina meille tulee yksi ruokatoimitus kotiin kuljetettuna. Pienempi täydennys sisältää lähinnä maitoa, leipää ja tuoretuotteita. Meidän pääasiallinen ostospaikkamme on Prisma. Jonkin verran käytämme Citymarkettia, joka on selvästi valikoimaltaan parempi, mutta myös kalliimpi.

Hra Kepponen katsoi, kuinka paljon meiltä on kulunut rahaa ruokaan Prismassa viimeisen 12kk aikana. Summa oli 14000€. Tästä summasta puuttuu Citymarket asioinnit. Heitän todella karkean arvion, että käytämme Cittaria noin tonnilla vuodessa. Eli ruokamenomme ovat 15000€ vuodessa, eli 288€ viikossa. Uskon että tästä olisi helppo säästää. 10% säästö tekisi jo 1500€ vuodessa. Olen jälleen aivan järkyttynyt tuosta summasta.

Hra Kepponen löysi tutkimuksen ruokakuluista: https://yle.fi/a/3-12485024
Siinä laskeltiin ruokamenoja silloin, kun ruokabudjetissa on jouston varaa ja tavoiteeena on että ruuasta voidaan nauttia läheisten kanssa. Pinkin kanssa jo kritisoimme tutkimuksen uutisointia siitä, että otsikko puhuu ihmisarvoisen elämän ruokamenoista. Todella kärkevä otsikko. Mutta takaisin sisältöön. Tutkimuksen mukaan nelihenkiseltä perheeltä kuluu ruokaan 900 euroa. Hra Kepponen laski tästä tutkimuksen mukaisen kulutusmäärän meille huomioimalla että meitä on viisi sekä laskemalla ruuan kuluttajahintaindeksi nousun. Laskennallinen tulos on 16132€. Tähän lukuun verrattuna kulutuksemme ei tunnu olevan kuin toisesta ulottovuudesta. Ruokalasku todellakin järkyttää minua.

Vielä sellainen havainto, että tutkimuksessa käytettiin marraskuun 2021 elintarvikkeiden kuluttajahintaidenksiä, joka oli 103,29. Samainen indeksi helmikuussa 2023 oli huikeat 124,99. Ruuan hinta on noussut aivan älyttömän paljon.

Vuosittainen ruokaan käyttämämme raha on niin järkyttävä, että säästöjä kannattaa miettiä. Helppoja säästökohteita olisi virvoitusjuomat, viikonlopun kalliit leikkeleet, siirtyä mikroaterioissa pelkästään keittoihin sekä vaihtaa kalliit jäätelöt halvempiin ja minimoida ruokahävikki. Enemmän tsemppausta vaatisi lisätä edullisten kasviruokien valmistamista, karsia mikroruokien määrä minimiin tekemällä sellaisia annoskokoja joista riittää lounaaksi ja suunnitella ruokia tarjoushintojen perusteella.

Seurantaviikko 13.3-19.3

-Prismaan kului ennätykselliset 384€, summassa kaikki Prismasta hankitut tuotteet. Myös hygienia. Olisi pitänyt perata läpi kuitit, mutta en jaksanut koska masennuin siitä, että summa oli 100€ enemmän kuin olisi pitänyt olla.
-Omat muut kulut: fysioterapiakäynti 90€.

Syödyt ruuat
Phad Thai
Ainekset: kaalia(1,5€), porkkanaa (0,5€), kanasuikaleita (5,19€), kevätsipulia (2,5€), tuore chili (0,5€), nuudelia (2,39€) ja kaksi pussia kaupan valmista phad thai kastiketta (2,7€). Mausteita.

Aterian raaka-aine kustannukset n.15,3€. Hintaa nostaa kallis kevätsipuli, josta osa päätyi biojätteeseen. Kana olisi mahdollista vaihtaa halvemman toimittajan pakettiin. Phad Thai on minun ja esikoisen suosikkeja. Siihen nähden, että yksi annos maksaa lähiravintolassa 13€ niin reilu kaksi euroa päälle ja sillä syö viisi henkeä. Lähiravintolan annos ei ole edes olennaisesti parempi.

Raaka-aineita pilkottuna ja annos valmiina

Makkarakeitto
Ainekset: 1kg perunoita (1,3€), keittojuurespakkaus (1,98€), 2 pkt lenkkimakkaraa (6€) ja 2 kpl lihaliemikuutioita (0,25€)

Aterian raaka-aine kustannukset n. 9,5€. Yhden illallisen lisäksi keitosta riitti kolmeksi lounaaksi. Annoshinnaksi jäi 1,4€. Annoshinnan päälle vielä sitten leipäviipaleet. Makkarakeittopäivän hintaa lisää se, että esikoiselle valmistetaan silloin jotain muuta, jonka pitää tulla helposti. Yleensä kanaa ja riisiä.


Paneng curry kana
Hra Kepponen oli huomannut kaupassa uutuuden eli valmiiksi maustettuja kookosmaitoja. Sellaisen avulla panen curry valmistuu todella helposti. Tämä pelastaa kiireisen kokin.

Ainekset: kanasuikaleita(5,19€), paneng curry maustettua kookomaistoa 2 prk (5,5€), puolikas pussi wok vihanneksia (1,5€) ja keitettyä riisiä (arvio 1€).

Aterian raaka-ainekustannukset n. 13,2€


Palermon pasta

Ainekset: kanasuikaleita(5,19€), gnocchipasta (1,98€), ruokakerma (0,49€), 150g emmental juustoraastetta (3,15€) ja kanafondi (0,3€). Oma lisänä reseptiin laitamme sekaan myös aurinkokuivattua tomaattia noin puoli purkki 1,2€

Aterian raaka-ainekustannukset n. 12,3€. Annoksesta riitti myös ainakin yhteen lounaaseen.

Vanha kuva blogistani palermon pasta annoksesta.

Viikon muut ruuat:

  • Makaroonilaatikko, todennäköisesti viikon halvin ruoka 7,6€
  • Kanapihvit ja sataykastike
  • Chilicon carne kanasta

Tämän viikon perusteella näyttäisi siltä, että yhden perheaterian kustannus on keskimäärin alle 15€, viikkokulu päivän pääateriasta olisi noin 105€. Pääaterioiden kulu on noin 37% viikon ruokamenoista. Hieman vajaa kaksi kolmasosaa rahasta kuluu johonkin muuhun. Tokihan meillä on se lounaskulukin. Tätä kannattaisi selvitellä. 


Kiinnostaako listaukset? Liity mukaan!

Mukana: https://meneeohi.blogspot.com/ ja https://kinttupolut.blogspot.com/

19. maaliskuuta 2023

Kairon loman hotellit

Moni on ollut kiinnostunut Kairon matkan hotelleista sekä muista käytännönjärjestelyistä.

Haaveilin hotellista, josta olisi näköala pyramideille. Pyramidinäköalalla on tarjolla sekä pieniä paikallisia hotelleja että kansainvälisten ketjujen hotelleja. Pienet paikalliset ovat edullisia ja muutamasta näkisi myös iltaisin pyramideilla pyörivän valoshown. Paikallisista hotelleista monella oli varsin hyvät arviot ja kuitenkin aika huokea hinta. Ensimmäistä kertaa Bookin.comin valikoimassa näin huoneen, joka maksoi 4€. Kävi mielessä, että olisin voinut varata sen ihan vaan sitä varten, että olisin käynyt katsomassa, millainen on 4€ huone. Siinä vaiheessa, kun aloitin hotellisuunnittelun olisin vielä saanut suosikistani Marriotin Mena Housesta huoneen kohtuuhintaan. Mutta aloin miettimään, että koska aioimme käydä itseksemme keskustan nähtävyyksissä olisi järkevää majoittua osaksi matkaa keskustaan Gizan alueen sijasta. Tätä miettiessäni Marriotin hinnan nousivat sellaisiin sfääreihin, että piti etsiä vaihtoehtoa. Valitsin Steigenberger Pyramids hotellin Booking.comin kautta paikkalisen sijasta uima-altaan vuoksi ja vältelläksemme vatsaongelmia.

Saavuimme yöllä myöhään, koska olimme juuttuneet torstai-iltana puolilta öin järkyttävään liikenne ruuhkaan matkalla Gizan alueelle. Tunnin matkaan meni ainakin 2,5 tuntia. Nykyisin yleensä tilaan valmiiksi esim. Booking.comin kautta kuljetuksen lentokentälle. Se ei ole edullisin tapa, mutta siinä säästyy mahdollisilta taksihuijauksilta ja öisiltä kiertoajeluilta. Yöllä, kun laukkujen kantaja esitteli meille huonetta, kysyin että näkyykö tästä huoneesta varmasti pyramidit. Minulle vakuuteltiin, että kyllä näkyy.

Aamulla kun avasin hotellihuoneen verhot kasvoilleni levisi aikamoisen leveä hymy.


Ensimmäinen lomapäivämme oli pyhitetty rentoilulle. Aurinko paistoi niin mukavasti, että jouduimme kaivamaan esille aurinkorasvan.


Pikkupäikkärit puolivarjossa

Uima-allasalue oli ihana, mutta altaan vesi oli todella viileää, sanoisin että max 15-asteista


Hotellin alue oli viihtyisä, aamupala hyvä ja ruoka muutenkin hyvää. 

Mixed grill annos oli erinomainen



Iltapäivällä hotellin ravintolassa vietettiin pienehköjä hääjuhlia. Hääparia kuvattiin altaalla ja monet vieraat napsivat toisistaan kuvia altaan reunalla.

Häävieraiden juhlatyyliä

Parasta oli näkymä parvekkeelta auringonlaskun aikaan.



Ainoastaan Gizan alueen hotelleista voi olla pyramidinäköala. Sieltä on pitkä matka Kairon keskustaan ja Egyptimuseoon. Siksi päätin, että vaihdamme hotellia keskellä matkaa. Meillä oli koko päivän opastettu yksityisretki. Aamulla tsekkasimme hotellista ulos ja matkatavarat kulkivat auton mukana koko retken ajan. Päiväretki oli toimiva paketti, valitsin palveluntarjoajan TripAdvisorista. He kommunikoivat melkein 24/7 retkijärjestelyihin WhatsAppilla. Seuraava hotellimme oli Niilin rannalla oleva Grand Nile Tower.

Grand Nile Tower illalla Niilin varresta kuvattuna

Grand Nile Towerin huoneet olivat vähän kuluneet ja kokolattiamatto hieman tunkkainen. Yleisiltä osiltaan ja palveluiltaan hotelli oli oikein hyvä. Sunnuntaiaamiainen oli ihana. Mikä parasta Grand Nile towerin uima-altaan vesi oli ihanan lämmintä.

Näkymä parvekkeelta öiselle Niilille

Päivänäkymä Niilille


Aamiainen Niilin rannalla


Aulan vesiaihe

Osa aulasta oli avoimena alakertaan saakka

Lämmitetty iso uima-allas

Uima-altaalta oli näkymä Niilille


Grand Nile Towerista liikuimme Uberilla. Se toimi moitteettomasti ja oli edullista. Olen alkanut suosimaan matkoillani Uberia ja vastaavia palveluita. Kairossa oman jännityksensä toi se, että huomaatko kyytisi saapuneen. Osa rekisterikilvestä on paikallisilla merkeillä. Jos en heti huomannut, niin sain nopeasti kuljettajalta arabiaksi olevan viestin. Noh, aina löysimme toisemme. 

Koska olemme nykyisin molemmat heikkovatsaisia, ruokailimme vain hotellissa ja retkellä turisteille tarkoitetussa paikassa. Söimme kurkkua, tomaattia, ananasta, melonia ja mansikoita. Minä selvisin ilman vatsaoireita. Hra Kepponen sai pienet vatsaoireet ja ne jatkuivat vielä kotona. Hra Kepponen sanoi voivansa harkita harkita Egyptiin snorklausmatkaa tämän kokemuksen perusteella - olettaen että turvallisuustilanne pysyy hyvänä. Me olimme syöneet melkolailla samat annokset Hra Kepposen kanssa. Ainoa selkeä ero oli, että Hra Kepposen jälkiruuassa oli jäätelöä. Mutta sitähän ei tiedä, että mikä vatsan tasapainoa järkytti. Söimme reissun aikana yhdet mauttomat pizzat, mutta muuten ruoka oli hyvää. Selvästi parempaa kuin edellisellä matkallani Floridassa.

Sen verran Hra Kepposen vatsaoireet vaikuttivat retkisuunnitelmiimme, että valitsemani moskeija ja koptilainen kirkko jäivät väliin. Olisin aivan hyvin voinut mennä käymään niissä yksinkin, mutta tuo uima-allas oli niin houkuteleva, että päädyin sinne. Iltapäivän aurinkokin paistoi niin mukavasti.

Grand Nile Towerin erinomainen pihvi. Tilasin pihvini poikkeuksellisesti medium+ ja paistoaste vastasi sitä aivan täydellisesti.

Tätä suklaafondantin jäätelöpalloa epäilen Hra Kepposen vatsavaivojen syyksi

Kansainväliset ketjuhotellit ja isot 4-5 tähden hotellit ovat myös Kairossa aika arvokkaita. Kokemani perusteella ajoissa varaamalla saisi parhaimman hinnan. 

Kaikki hankkimani palvelut toimivat hyvin ja vastasivat kuvausta. Seuraavassa Kairo-postauksessa päästään käsiksi huikeisiin nähtävyyksiin ja niillä vallitsevaan basaarimeininkiin.