28. heinäkuuta 2023

Loman hommat, herkut ja huvit

Loma alkaa lähestyä loppuaan. En aivan osaa sanoa, että mitä mieltä olen tästä lomasta. Ehkä odotin enemmän. Lomaa on varjostanut selkäkipu. Nyt kolmannella lomaviikolla selkäkipu on ollut pahimmillaan. Hra Kepponen joutui jäämään kotiin vahtimaan ja auttamaan matikan kertauskurssia käyvää esikoista. Hra Kepponen ei päästänyt minua selän vuoksi mökille, onneksi kuopus lähti kaveriksi. mökillä kaikki kolme projektia ovat vielä kesken, selkä on estänyt monta hommaa. Olen yrittänyt hyödyntää nuorisotyövoimaa sekä ulkopuolista maksullista työvoimaa. Toisaalta kaikki projektit ovat pitkällä ja ainakin kaksi on valmistunee elokuun aikana. 

Terassin katto ja kaiteet valmiina ja lattia käsitelty kerran. Olen sitä muutaman päivän katsellut ja päätin vetää sen toiseen kertaan. Katon ja tolpat maalasi palkallinen apulainen

Tämä perhanan halkoliiteri on elämäni toiseksi tympein maalauskohde

Halkoliiteri on osoittautunut varsinaiseksi murheenkryyniksi. Appi oli hankkinut pensselin maalausta varten. Se jätti sileään lautaan niin ikäviä jälkiä, että palkattu apulainen sanoi ettei maalaa noilla välineillä lainkaan :) Käytiin ostamassa parempia välineitä ja yritetään kuopuksen kanssa saada ainakin kolmea sivua maalattua. Voi olla, että joudun maalaamaan sitä kohta minirullalla, joka on tarkoitettu oikein liukkaille sisäpinnoille. Pakko tunnustaa, että tätä ennen en ole joutunut perehtymään erilaisiin teloihin ja eri karkeuksisiin rulliin. Yleensä olen aina ostanut jonkun välineen maalin kanssa yhdessä eikä ole aikaisemmin käynyt niin, että työväline olisi hommaan sopimaton.

Rannan oleskelualue ei etene kuin haaveissani. Korotus rannan huoltotiestä on aikamoinen. Nyt on vähän tuumaustaukoa, että miten tästä eteenpäin. Keskeneräinen oleskelualue vähän korpeaa, mutta samalla olen siitä iloinen. Oleskelualueelta on kauniit näkymät ja tulevaisuudessa avaan niitä vielä lisää.

Olen kyllä nähnyt kutsuvampiakin oleskelualueita :D

Traktorointihommia

Sitten hommista herkkuihin ja huveihin. Ystäväni Tiina houkuttelin minut kanssaan katsomaan Mamma Mia musikaalia Kaivopuistoon. Olin etukäteen ajatellut, että tuskin menen sinne. Koska en pitänyt ajatuksesta, että en näe näyttelijöiden ilmeitä muuten kuin isojen screenien välityksellä. No, niinhän se oli. Meillä oli paikat keskeltä riviltä 18, toki jos olisimme varanneet liput aikaisemmin olisimme saaneet paikat vielä lähempää lavaa. Tuolit oli vielä aseteltu niin tiukkaan, että persaus otti kiinni vieressä istuvan ahteriin. Esiintyjät olivat raudanlujia ammattilaisia, joten se puoli oli kunnossa. Tämä kokemus vahvisti sitä, että minä en noille suurtuotannoille lämpene ja haluan katsoa musikaalini teattereissa jatkossa - ja riittävän lähellä lavaa. Kiva ilta meillä kuitenkin oli, vaikka sellainen haltioituminen tai vaikuttuminen puuttuikin.


Screeniltä näkyy näyttelijöiden ilmeetkin



Meidän Mamma Mia reissu osui samalla päivälle jolloin Biden vieraili Helsingissä. Sen takia en uskaltanut lähteä autolla mökiltä kaupunkiin. Tulin julkisilla ja matkaan tärvääntyi 2 tuntia. Jäin Kampissa niin pahaan mottiin, että viimeinen 1,5km piti kulkea Uberilla, kun selkä ei kestänytkään kävelyä. Kävimme syömässä Maxillissa ja ruoka oli erinomaista!

Nieriää, parsaa, uusia perunoita ja korvasienikastiketta. Superhyvää!

Tapasimme Hra Kepposen serkun vaimon Elenan ja hänen tyttärensä Espoossa rantakahvilassa. Hra Kepposen serkku oli vielä Sveitsissä töissä ja Elena tuli lapsien kanssa edeltä anoppilaan kesäloman viettoon. Elenan kanssa ehdimme vielä käydä kahdestaan kaupungilla lounaalla ja parantamassa maailmaa. Söimme lounaan Pompierissa Espalla ja se oli erinomainen ja palvelu niin hyvää. Näitä lounaita voi sitten muistella, kun työt alkavat ja lounas on tähteitä tai mikrokeitto.

Minä ja vuoden ikäinen Elli rantakahvilassa. Elli saanut nimensä Hra Kepposen ja hänen serkkunsa mummin mukaan.

Elenan kanssa lounaalla


Teimme pienen kierroksen keskustassa

Hra Kepposen veljen perhettä tapasimme mökillä. Tein toistaiseksi kesän aioan mansikkakakun. Tosin hieman oikaisin ja käytin Pirkan valmista kolmikerroksista kakkupohjaa.

Serkukset 

Välissä mansikkasurvosta, banaania ja kermavaahtoa

Serkukset uimassa

Serkkuni poika pääsi heinäkuussa ripille ja saimme kunnian osallistua hänen juhliinsa. Serkkuni vaimo oli itse leiponut tarjoilut ja johan oli notkuvat herkkupöydät jälleen. Unohdin kysyä lupaa rippilapsen kuvan julkaisuun, tykkäisin tallettaa kuvamuistoja tänne blogiin.

Juhlimassa, tällä kertaa neljän hengen porukalla

herkkuosastoa

Erinomainen mansikka-raparperi Britakakku

Rippilapsen isosiskon leipomat macaronit

Kolmen suklaa kakku on taivaallista

Oli suolaisiakin herkkuja, kuten karjalanpiirakoita ja lohipiirasta

Voileipäkakku

Skagen rörä

Meidän syömänuoriso alkoi miettimään, että miten he saisivat juhlien emännän toimittamaan meille cateringin palveluita :) 

Oli kiva nähdä myöskin setääni juhlissa. Se, että Suomi on pieni maa, osoitti paikkansa pitävyyden jälleen. Rippilapsen kummien tytär tunsi meidän esikoisemme. Heillä on yhteinen kaveri ja ovat olleet samoissa bileissä. 

Kuopuksen kanssa kävimme Kirkkonummen BistroOmat ravintolassa hampurilaisilla. Viikko on muuten mennyt vähän vaatimattomimmilla eväillä. Kuopus on syönyt spagetti bologneseä ja minä ostin kahvilasta 2l jauhelihakeittoa pullanhakuretkellä, kun myivät lounaan ylijäämät pois. Voi olla, että ensi viikolla meille kummallekkaan ei maistu jauheliha.



Nyt kun olen kaksi tuntia kirjoitellut, että mitä kaikkea erinomaista olen syönyt ja keitä läheisiäni olen tavannut, niin eikai tälläistä lomaa voi haukkuakkaan. En tiedä ehdinkö rentoutumaan tarpeeksi, mutta töitä en ole ajatellut sekuntiakaan. Mieli on ainakin ollut irti normikuvioista. 

Yksi asia lomassa jäi harmittamaan. Oli tarkoituksena, että isäni tulee kanssani mökille viimeisenä lomaviikkonani. Isäni sai niin pahan säärihaavan, että mökkeily jäi haaveeksi. Tämä asia olisi saanut mennä ihan toisella tavalla.

Viimeisen lomaviikonlopun kunniaksi meillä on mökillä halkotalkoot. Minä en tosin voi selkäni takia nostella yhtään mitään. Saa nähdä saadaanko ketään nuorisosta rekrytoitua enää kesän viimeiseen talkoisiin. Meillä kaikilla alkaa olla talkooväsymystä. Me kuopuksen kanssa yritämme vielä perjantaina saada halkoliiterin ja terassin toisen kierroksen maalausta valmiiksi.

Kivaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!


21. heinäkuuta 2023

Suomen erikoisimman muotoinen luola -Högberget

Saimme vihdoin aikaiseksi retkeillä Kirkkonummella sijaitsevaan Högbergetin luolaan, jota kutsutaan myös pimppiluolaksi. Luit aivan oikein! Luola muistuttaa monen kävijän mielestä naisen sukupuolielintä. 

Högbergetin luola on syntynyt jääkauden sulamisvesien syöksyessä graniittikallioon ja kaivertaessa sinne ison vaakasuoran tunnellin, vähän kuin vaakasuoran hiidenkirnun. Se on erikoinen paikka!

Luola sijaitsee yksityismailla ja kuulunee viereiselle ratsutilalle. Maanomistaja on tehnyt Porkkalantien viereen maksullisen parkkipaikan. Maksun voi suorittaa Mobilepaylla tai suoraan pankkitilille. En tiedä, että valvotaanko maksua. Maksoimme pyydetyn 5€ Mobilepaylla ja laitoimme auton rekkarin viestiksi maksuun.

Perille vie polku, joka on merkitty pienillä ruskeilla luola-merkeillä. Niitä pitää seurata tarkasti, koska alueella risteilee polkuja. Takaisin päin tullessa merkit eivät näy, joten varaudu etsiskelemään merkkejä kulkusuunnan vastaisesti tai talleta kuljettu reitti jolla sopivalla appsilla puhelimeesi.

Reitti vie ennen luolaa korkean kallion päälle, josta on mukavat näkymät. 

Maisemapaikka

Paluumatkalla oli taivaalle tullut upea pilvimuodostelma


Tähän saakka maastossa kulkeminen sujui minultakin aika mukavasti. Molemmissa polvissani on paha nivelrikko ja alaspäin meneminen on selvästi vaikeampaa kuin ylöspäin meno. Minulla oli mukana kävelysauvat. Pian maisemakallion jälkeen alkoi alasmeno. Siitä en olisi selvinnyt ilman sauvoja ja Hra Kepposen apua. Nuorisohan kulki reitin ihan hetkessä ongelmitta. Minusta reitti ei sovellut pienille lapsille eikä huonojalkaisille. Alakoululaisille ja toki myös muunikäisille Pokemon Gon pelaajille paikkatarjoaa Pokestopin Pimppiluolan nimellä :)

Siinä se on virtauseroosin muovaama Högebergetin luola

Pakolliset luolaposeeraukset :)

Nuoriso ei jostain syystä halunnut tulla ikuistetuksi tässä uniikissa luontokohteessa

Nuorisolainen näprää kännykkää luolan edustalla

Koska nuoriso marssii vatsallaan, pohjustimme retkeä BistroOmatin erinomaisella lounaalla. Kuopus protestoi lounaspaikkavalintaan ja halusi mennä Subwayhin. Kivasti ravintolahenkilökunta huomioi teinin, tulivat kysymään häneltä erikseen, että mitä hän tykkäsi ruuasta. No hänhän tykkäsi :)


Savustettu kirjolohta, kesäperunoita ja päällä paksoita ja tuo kuohkea kasa on Hollandaisekastiketta

Sitten vielä faktat:
Högbergetin luolan osoite on Porkkalantie 160, Kirkkonummi
Google löytää perille Högbergetin luolapysäköinti
Pysäköinti yksityisalueella maksaa 5€, MobilePay tai tilisiirto
Reitillä hieman vaikeahko alasmeno. Reitti ei todellakaan ole esteetön.

Mukavaa alkavaa viikonloppua! Oikein odotan, että viikonloppuna olisi aikaa lueskella blogeja.


17. heinäkuuta 2023

Mökkilomaviikon hulluudet ja rennot hetket

Kauan odotetusta lomasta on ensimmäinen viikko takana. Lomahan alkoi ihanasti retkellä Herrankukkaroon. Mökille suoriuduimme vasta tiistai iltana. Rentoa lomafiilistä ei meinannut löytyä millään, vaikka aurinkokin paistoi. Yritin nostattaa lomatunnelmaa auringonotolla. Ihan ensimmäistä kertaa 28 vuoden mökkeilyhistoriassani tällä mökillä otin omalla rannalla aurinkoa. Siirtelemällä ahkerasti aurinkotuolia on pihalla voinut ottaa aurinkoa. Pari vuotta sitten teimme rannalle pienen aukkohakkuun ja tänä keväänä katkoimme juurivesat pois ja rannan pätkälle paistaa aurinko. Lisäksi olen päässyt apen kanssa sellaiseen yhteisymmärrykseen, että saan kaataa tai kaadattaa tavallisia puita näkemykseni mukaan. Harvinaisemmat lajikkeet ja tammet vaativat juryn hyväksynnän.

Oman aurinkorannan kunniaksi herkkutarjoilu

Jaksoin ottaa aurinkoa melkein kaksi tuntia, toki kolmella uimatauolla. Sitten homma alkoi tuntua vähän puuduttavalta ja koko ajan oli kuumakin. Päätin sitkeästi jatkaa auringossa köllöttelyä seuraavana päivänä. Oli taas kuumaa. Olisi pitänyt olla luettavaa, ihan oikea paperikirja.


Ei  oikein lähtenyt olo rentoutumaan. Ajattelin, että voisihan sitä alkaa painamaan mökkihommia tai tekemään mökkihankintoja. Aloitin hankinnat varovaisesti käymällä leipomossa ostamassa pullaa.

Pulla kohottaa aina fiilistä, mutta ei sekään rentouttanut

Nuoriso-osastolaisia tulee tällä viikolla mökkeilemään. Olen budjetin salliessa ostanut heille jotain kesäkivaa mökille. Koska sääennuste on lupaillut vaihtelevaa ja sateita, hankin heille sisähupia. Ostin tori.fistä edullisen vajaamittaisen biljardipöydän. Isokokoiset pojat tarvitsisivat varmasti täysimittaisen bilispöydän, mutta toivottavasti tästä pienestä on iloa mökkihuvituksena.

Olen haaveillut mökin kuistin lattian ja tolppien maalaamisesta. Osa kuistista on niin rujon näköinen, kun lattiapetsistä ei ole juuri mitään jäljellä. Kysyin tuttavaani avuksi. Me olimme aikeissa hänen kanssaan pohjatöinä ainoastaan pestä terassin lattian ja katon painepesurilla, rapsutella pahimmat paikat ja laittaaa uuden pintakäsittelyn ronskisti päälle. Erehdyin keskustelemaan tästä maanomistajan (siis Hra Kepponen) ja maanomistajan isän (siis appi) kanssa ja appi aloitti painokkaasti ehdottamaan, että lattia hiotaan ja katto käsitellään maalinpoistoaineella. Ajattelin sitten, että lähden kerrankin tekemään pohjatöitä pieteetillä.

Kävin vuokraamassa Bauhausista lautalattian hiomakoneen. Sanoisin, että kohokohdaksi muodostui se, että sain ajella autolla sisällä Bauhausin varastossa. Jopa teki mieli kaasutella.


Ei muuta kuin pölypussia kiinni ja hiomapaperirullaa sisään ja hommiin

Tuollaisella koneella on aika helppo hioa vanha lattia - paitsi jos vanhat lattialankut sattuvat olemaan hieman kuperia tai muuten epätasaisia. Tämän tajusimme tietenkin vasta yrityksen ja erehdyksen kautta.

Lankuissa on pitkiäkin osia joihin ei vaan pääse käsiksi tuolla hiomakoneella

Ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin kontata ja hioa loput petsit pois tasohiomakoneella. Meikäläisen kropalla tuollaista hiomahommaa ei tehdä yhtään. Ihan hirvittävän työläs homma. Ensin puursimme lattiaa ja sitten käsittelimme maalipesulla katon. Katto piti huuhdella ja ainetta roiskui tietenkin lattialle ja seinille josta se piti huuhdella. Yksi syy lattian hiomiseen painepesun sijasta oli se, että sillä vältyttäisiin lattian pahalta kastumiselta. No, lopputuloksena meillä on nyt hiottu ja hyvin kevyesti painepesty lattia. Nyt sitten odotellaan lattian kuivamista ja luvassahan on sateita. Meikäläinen maksaa oppirahat aina melkein joka jutusta johon ryhdyn :)

Todettakoon vielä, että seuraavan viiden vuoden ajan projektit menkööt kehnoilla pohjatöillä. Olkoon mottoni paskat pohjatyöt.

Hra Kepposelta sain rentouden ja motivaation kohotusletut AAMIAISEKSI. Toimii!

Tällä hetkellä kesken olevia projekteja on kaksi: tuo kuistin lattia ja maalaamaton halkoliiteri. Halkoliiterin maalaukseen oli tarkoitus käyttää nuorisotyövoimaa ja eikös tietenkin sääennuste lupaa sateita :( 

Ei kahta ilman kolmatta. Olen päättänyt, että nyt ajetaan hiekkaa ja soraa sen verran rannalle, että saadaan tasoitettua maata tuoleja ja pöytää varten. Toiveena on, että tähän saisin käytettyä nuorisotyövoimaa. Aloitin projektin siitä päästä, että hankin mökkityyliin sopivat ruskeat puiset kalusteet. Siinäpä on tyyli, joka irtoaa pikkurahalla.

Nyt alkaa olla sen verran väsy, että ainakin nukuttaa hyvin. Vähänhän tässä mietityttää, että valmistuuko mikään projekti ennen lumisateita ;) On myös käynyt mielessä sellainen vaihtoehto, että jos matkustaisi ensi kesän lomasta niin pitkän pätkän kuin rahavarat antavat myöden tai sitten todellakin PP.

Yhtenä saunailtana oli tälläinen taivaanrannan punerrus


Kivaa viikkoa!

14. heinäkuuta 2023

Kaunis Herrankukkaro ja savusaunatapahtuma

Naantalin Herrankukkarossa oli savusaunatapahtuma synttäreitäni edeltävänä päivänä ja juuri lomani aluksi. Kysyin rakkaan aviopuolisoni kiinnostusta lähteä kanssani savusaunomaan ja uimaan Naantaliin. Jo hänen ilmeensä oli sellainen, että soitin suosiolla kaverilleni Sirpalle ;) Hänen mielestään ajatus oli suorastaan loistava! Sirpa otti yhteyttä Herrankukkaroon ja sieltä oli mahdollista varata myös majoitus saunatapahtuman yhteyteen. Herrankukkaro keskittyy pääosin yritysmyyntiin, mutta järjestää erilaisia tapahtumia, joiden yhteydessä yksityishenkilöiden on mahdollista päästä nauttimaan Herrankukkaron fiiliksestä ja upeista merimaisemista.

Ajomatka Naantalista Rymättylään kulkee muutaman upean sillan ylitse ja merimaisemien huikaiseva kauneus nostaa lomafiiliksen korkealle. Alla muutama auton ikkunasta otettu kuva, josta saa käsitystä, miten hienolta maisema näyttää auringossa.




Ehdimme saada mökkimme ja sitten pitikin jo mennä saunomaan. Herrankukkarossa oli lämmitetty kaksi savusaunaa, iso maasauna tarjoili ihanan pehmeät löylyt ja toinen savusauna kipakammat löylyt. Vaikka osallistujia oli paljon, mahtui saunoihin hyvin. Mielipiteemme menivät ristiin. Minä tykkäsin enemmän lempeämmistä löylyistä ja Sirpa kipakammista. Ihanat saunat, ja savunhaju oli varsin mieto. 

Maasaunaan mahtuu 124 henkeä saunomaan. Sauna oli vähän liian pimeä, tämä kuva on otettu seuraavana päivänä ovi auki ja valoitusta korjattu

Ihan ylhäällä oli leppoisten löylyjen saunassakin kuulemma kuuma. Sirpa ei löytänyt reittiä sinne.

Saunojen ja rannan välissä on kaislikkokylpylä. Siihen kuuluu useampi palju ja lämmittämätön merivesiallas. Lisäksi on tietenkin uimamahdollisuus. Kaislikkokylpylän paljuissa oli hieman tungosta. Meitä se ei haitannut, koska olimme aikeissa keskittyä uimiseen ja saunomiseen.

Rannan oleskelualuetta ja laituri, joka vie uimaportaille

Sauna-ja pukuhuonetiloja mereltä päin katsottuna



Laiturin päässä on uimaportaat, viereinen laiva toimii majoitustilana

Merivesi oli +20


Tyypillinen hinta savusaunalipulle on 20-25€ ja Herrankukkaron 55€ paketti sisälsi kalapöydän. Odotukset olivat, että on siellä varmaan sillejä (minä en syö silliä lainkaan, mitä kaikki jaksavat kummastella) ja eiköhän vatsansa saa täyteen perunoista, lohesta ja salaatista. Kalapöytä oli todellakin priimaa, kaikki oli hyvää ja joukossa oli ihan superruokia. 

Noutopöydän ykkönen oli sienisalaatti kantarelleista. Kantarellit oli pikkelöity väkiviinaetikassa sipulin kanssa, sitten valutettu ja kastikkeena oli omatekoinen majoneesi. Taivaallista! Talon savustama juusto oli erinomaista, samoin savulohi ja -siika. Lämpimien ruokien pöydässä oli useita vaihtoehtoja, jouduin tekemään valintaa. Valitsin pikkuahvenia kermakastikkeessa ja silakkapihvejä. Minulle silakka on herkkua.

alkupalat


Kiertelimme illalla aluetta kaikessa rauhassa. Meidän lisäksemme majoittumaan jäi vain muutama muu. Yksi majoittujamies vietti illan kalastaen. Kävimme kokeilemassa kaikki paikat, jossa voisi istua iltaa. Lopulta päädyimme kuitenkin mökin viereen. Herrankukkarossa kävi sen verran tuuli, että ulkona pystyi istuskelemaan ilman miljoonaa hyttystä.

Alueella on paljon majoitusrakennuksia, osa aivan uusia ja osa vanhempia. Sirpalle ei etukäteen selvinnyt, että millaisen majoituksen saamme. Sirpa pelkäsi kohdallamme osuvan vanhan ja pienen pienen mökin, minä keskityin toivomaan linnunpönttöä. Ja saimme linnunpöntön. Veikeät mökin on rakennettu linnunpöntön mallisiksi. Niissä on varustelu kohdallaan: vesivessa, suihku ja pieni sauna, minikeittiö, ilmalämpöpumppu ja pyöreä maisemaikkuna merelle. Ikkunassa on sähkökäyttöinen pimennysverho. Homman kruunasi moottorisänky ja suloinen pikkulintutapetti. Korkeassa huoneessa on saunan päällä parvitila, jossa voisi nukkua vaikka vähän isommat lapset.

Söpö linnunpönttö

Maisemaikkuna

Maisemaikkuna yöllä

Synttärijuomat jo hieman ennakkoon

Majoitukseen kuului aamiaiskori ja minä sain laiskotella sängyssä, kun Sirpa kattoi sen.
Kuvasta näkyy sitä ihanaa lintutapettia.

Aamulla kävimme vielä uimassa. Savusaunat oliva vielä lämpöiset ja käväisimme niissäkin. Sitten oli edessä kotimatka. Kotimatkalla pysähdyimme Salon kohdalla Design Hillissä syömään. Siellä on ruoka erinomaista ja makeat herkut vielä parempia. Oli oikein onnistunut reissu! Hieno paikka!

Aamu-uinnilla

Heippa ihana Herrankukkaro. Toivottavasti tapaamme vielä!

Päivän salaatti ja lohipiirakka Design Hillissä

Esikoinen oli luvannut tehdä synttäreilleni juustokakun, joten kotiin oli kiva palata jatkamaan synttärijuhlintaa. Hra Kepponen oli ostanut minulle kauniit kukat. Ystäväni Leena oli Vantaalla Tori.fi löytöjänsä lunastamassa ja poikkesi meille syömään ja kahvittelemaan. 

Esikoisen tekemä juustokakku

Ensimmäinen lomaviikko on mennyt yhdessä hurauksessa. Olen yrittänyt ottaa rennosti ja tehdä päivittäin vain vähän asioita. 43 tuntia meni ilman ohjelmaa ja ennenkuin piti taas lähteä jonnekin huseeraamaan. Tarkoituksena oli ottaa ainakin kolmen vuorokauden paikallaanpysymisjakso. Sitä lähden tavoittelemaan ensi viikolle. Tosin ensi viikolla mökille tulee nuorisoakin, niin saa nähdä, miten lepäily sujuukaan.

Kivaa heinäkuun jatkoa!