Vastoinkäymisten putki ei katkea millään

Viimeisin episodi on tältä aamulta. Keskimmäisen ja kuopuksen tauti vaan jatkuu jatkumistaan ja terveyskeskuksen ohje oli tulla torstaina uudestaan vastaanotolle. Kuopuksella on ollut aivan järkyttävän korkea kuume jo yli viikon. Hänen tulehdusarvonsa oli laskussa ja hapetusarvo normaali. Keskimmäisen hapetusarvo oli huono ja CRP noussut hurjasti. Keskimmäinen haluttiin pitää lisähapella ja jatkuvassa hapetuksen seurannassa, niinpä hänet siirrettiin ambulanssilla Lastenklinikalle.

Työnantajalle pitää nostaa hattua siitä joustavuudesta, jota ovat minulle osoittaneet vuoden 2019 vaikeuksien aikana. Kaikki asiat olen voinut hoitaa juuri silloin kuin on pitänyt eikä ole paljoa tarvinnut miinuksia kirjata työajanseurantajärjestelmään.

Kohti Lastenklinikkaa

Syksyn ilopilkut

Esikoinen ja Hra Kepponen palasivat torstai-iltana Espanjasta kotiin. Esikoinen vaikuttaa olevan aika hyvässä kunnossa. Teiniä tiestysti ärsyttää se, että loma meni myttyyn ja sen lisäksi häneltä jäi viime viikolla pari koetta rästiin, joten kouluun paluu ensi viikolla tulee olemaan kanheva.

Arki sai taas uuden raskaan käänteen. Nyt sairaina ovat keskimmäinen ja kuopus. Molemmilla kuumetta ja yskää, täsmälleen samankuuloista yskää, joka esikoisella muuttui keuhkokuumeeksi. Nyt jännittää, että tuleeko perheeseen toinenkin keuhkokuumepotilas vai onko pienemmillä pojilla uusi flunssa, johon juuri sairaalasta palautunut esikoinen voi sairastua.

Ajoittain tuntuu, että vanne kiristää päätä ja arki on raskasta. Siksi aloin listaamaan syksyn ilopilkkuja. Onhan elämääni mahtunut paljonkin pienempää ja isompaa iloista asiaa!

Perjantaina olin ystäväni Lauran kanssa Hartwall Areenalla katsomassa Paula Vesalaa. Keikka oli visuaalinen ja vaikuttava. Osa Vesalan materiaalista on pohjattoman surullista sekä melodialtaan vaikeaselkoisia. Ei siis sellaista tavanomaisinta biisimateriaalia, jolla saa Hartwall Areenan täyteen - Hieno suoritus Paulalta!

Yllätysvieraana Vesalan nuoruuden idoli Maija Vilkkumaa

Keikan kuvamateriaali screeneillä oli sellaista, että se sopisi hyvinkin vaikka Kiasmaan. Sivuscreenillä näkyi livekuvaa Vesalasta.

Kuopus alkoi jo sairastelemaan torstaina ja päädyin tekemään etäpäivän, koska halusin pitää kuopusta silmällä. Torstai on minulle aina toimistopäivä, koska silloin kokoontuu toimiston pullapiiri ;) Olemme saaneet pullapiiriin brittivahvistuksen ja Alex leipoi itse skonssit ja teki itse skonssien kanssa tarjottavan kerman (=clotted cream). Kyllä harmitti jäädä etätöihin. Perjantaina minua odotti iloinen yllätys. Alex oli jemmannut minulle skonsseja tykötarpeineen! Ihanasti ajateltu.

NAM!

Skonssien ohella pullapiiri on tarjonnut erityisen herkkullisia hetkiä tänä syksynä. Tässä iskee kohta rimakauhu omalle vuorolle. Meillähän yhä useampi porukasta syö herkkua vain torstaisin ja olen miettinyt, että alkaako se näkyä tarjoilussa :)

Täydelliset suklaacookiet ja omenainen kuivakakku

 Bostonpullakakut ja pusurasia

Ystäväni Tiinan kanssa kävimme katsomassa Donwton Abbeyn. Minä tykkäsin Donwton Abbeysta hurjasti. Elokuvan juoni oli sellainen, että varsinainen pääjuoni ei edennyt lainkaan. Siinä annettiin vain vihjeitä tulevaisuudesta. Minusta juoni rullasi mukavasti eteenpäin ja nautin ihan täysillä miljööstä ja puvustuksesta.

Palasimme reissulta väsyneinä sotkuiseen kotiin, jossa oli vain paahtoleipää, margariinia ja omenamehua. Seuraavana päivänä lapset olivat heti pari paahtoleivän jälkeen vaatimassa lounasta ja minä kärsin päänsärystä. Meinasi tulla muheva riita, koska en jaksanut lähteä kauppaan enkä suostunut tilaamaan pizzaa. Pakasteesta olisi löytynyt hätävarana kalapuikkoja tai pinaattikeittoa. Kuopus otti sovittelijan roolin ja ehdotti, että kävelemme venesataman kahvilaan syömään kalakeitot. Mitenkäs se ei tullut omaan mieleen. Tavallista kotiruokaa, reilu annos ja lähellä. Hyvä ruoka, parempi mieli!

Vaari eli isäni laittoi tänä keväänä perennapenkkini hienoon kuntoon. Kiitos vaari! Toivon hartaasti, että kasvit selviäisivät talven ylitse. Tällä kertaa onnistuin valitsemaan sellaisia kasveja, että kukkia riitti vielä syyskuun lopussakin. Aiempina vuosina on usein käynyt niin, että perennapenkin kasvit kukkivat valtaosin silloin, kun olemme kesälomalla ja poissa kotoa.

Perennapenkissäni joudun/pääsen kokeilemaan uusia kukkia vuosittain. Harmillisesti suurin osa perennapenkin kasveista kuolee talvella. Tylsää joutua aina perustamaan penkki uudestaan joka kevät. Ainoat vakimenestyjät ovat kaksi kotimaista pionia ja vaarin edellisen kodin pihasta oleva karpaattien kellokukka. Vaarin edellisen kodin liljat kukoistivat kymmenen vuotta, mutta sitten niistäkin suurin osa kuoli eräänä talvena. Tosiaankin toivon, että nykyiset kasvit selviäisivät ensi kesään.

Vaarille olisi palkattoman puutarhurin paikka tarjolla jälleen ensi keväänä ;)

Tämä perenna on kukkinut koko syksyn, siinä on vieläkin muutama kukka jäljellä, kuvattu 29.9

Tämä lopetteli kukintaansa jo syyskuun puolivälissä

Tukikeppiä kaipaava ruusu kukki näin hienosti vielä 29.9

Syyskuu oli niin lämmin, että mansikka kukki vielä 22.9

Lomalla sairaalaan Espanjassa

Meidän oli tarjoituksena ottaa rennosti Espanjan lomallamme: loikoilla auringossa, uida, lukea ja olla ulkona mahdollisimman paljon. Pari ensimmäistä päivää menikin suunnitelmien mukaisesti. Sitten esikoinen alkoi yskimään aivan järkyttävästi ja kuumekin nousi uudestaan. Aloin epäillä, että pojan flunssa on tehnyt jonkun jälkitaudin, kuten keuhkoputken tulehduksen, ja päätin tilata hänelle hotellihuoneeseen lääkärin.

Lääkäri sanoi, että pojalla on hengitystieinfektio selvästi ja tarkempi diagnoosi vaatii keuhkoröntgenin. Hra Kepponen ja esikoinen lähtivät taksilla 40km päässä sijaitsevaan yksityissairaalaan keuhkokuvaan. Röntgenistä paljastui, että pojalla oli keuhkokuume.

Me ajattelimme, että sairaala määrää antibiiotit ja poika pääsee takaisin hotelliin lepämään ja ennen kotiinpaluuta tsekkautamme tilanteen, että poika on lentokuntoinen. Lääkärin hoitosuunnitelma oli, että poika jää sairaalaan sisään hoidettavaksi. Hoitosuunnitelma oli yllättävä, koska pojan yleisvointi oli ollut koko ajan hyvä ja elintoiminnot normaalit.

Tässä kohtaa oli pakko luottaa espanjalaiseen terveydenhuoltoon ja kirjata poika sisälle sairaalaan. Kyseiseen sairaalaan ei saa jättää alaikäistä yksin, joten mies jäi asustelemaan pojan yksityishuoneen pienelle sohvalle. Poika sai kahta eri antibioottia suoraan suoneen ja vaste lääkitykselle oli hyvä. Kuume lähti pois vajaassa vuorokaudessa ja yskimisen välikin kasvoi.

Toiveikkaana ajattelimme esikoisen pääsevän viikonlopun paluulennolla takaisin kotiin. Noh, lääkärin mielestä pojan piti jäädä edelleen sairaaalaan. Emme uskaltaneet riskeerata pojan toipumista ja vakuutusyhtiön lääkäri suositteli myös, että poika ei vielä lennä. Minä palasin kotiin keskimmäisen ja kuopuksen kanssa. Mies ja esikoinen jäivät sairaalaan.

Meillä on onneksi vakuutusasiat kunnossa ja kaikki toimi vakuutusyhtiön kanssa hyvin sujuvasti. Vakuutusyhtiöillä on SOS palvelu Tanskassa, jossa on töissä suomenkielistä henkilökuntaa. SOS palvelussa on myös lääkäri, joka kävi lävitse esikoisen mittaustulokset ja päivittäiset raportit sairaalasta. Hänen kanssaan keskustelu auttoi meitä paljon ymmärtämään kokonaistilannetta. SOS palvelu on järjestänyt pojalle ja miehelleni majoituksen ja paluulennot. SOS palvelun toiminta oli ripeää ja hyvää. Meidän perheemme vakuutukset ovat muuten Tapiolassa, josta minulla on vain hyviä kokemuksia.

Espanjalaisen terveydenhuollon miinuksena meidän näkökulmastamme oli läpinäkymättömyys. Hoitopäätöksiä ei juuri perustella eikä potilaalle kerrota, mitä lääkettä hänelle on määrätty. Avainasemassa olevat mittaustulokset, kuten keuhkoröntgen kuvat, eivät ilmeisesti siirtyneet ikinä SOS lääkärin nähtäväksi. Sen sijaan hänellä on mittaustulos testistä, jota ei esikoisen ja Hra Kepposen mielestä ole ikinä tehty. Tälläinen toimintakulttuuri heikentää luottamusta palveluntarjoajaan. Pisteet toki siitä, että sairaalalla on suomenkielinen hoitaja sekä lääkäri saatavilla melkein päivittäin. Tämä auttaa niitä potilaita ja omaisia, joilla on heikko kielitaito. Hra Kepponen pärjäsi henkilökunnan kanssa oikein hyvin englanniksi. Että sinänsä Costa Del Solin alue on hyvä paikka saada sairaalahoitoa, koska siellä saa apua tarvittaessa suomeksi.

Kaiken kaikkiaan esikoista on hoidettu hyvin ja hän on tänään päässyt pois sairaalasta. Ainoa mahdollinen moite on, että minusta esikoista on jo vähän ylihoidettu. Minusta hänet olisi voinut päästää sairaalasta jo aiemmin, ehkäpä jopa lennolle saakka. Toki mielessäni on käynyt, että halusiko sairaala laskuttaa vielä pari päivää hoitoa lisää vakuutusyhtiöltä. Ehkä olen vain ennakkoluuloinen. 

Loman viimeiset päivät nostivat stressitasoni taivaisiin. Sairaala tosiaan sijaitsi 40km päässä ja jouduin heti vuokraamaan auton, jotta sain vietyä sairaalaan puhelimen laturit ja hygieniatarvikkeita. Esikoinen neuvotteli minut ajelemaan Mäkkärin kautta, koska sairaalaruoka oli Espanjassakin kehnohkoa. Onneksi esikoinen oli tosiaankin koko ajan hyvävointinen, mikä helpotti minua asennoitumaan tilanteeseen vähemmillä kierroksilla.

Tämän loman jälkeen todellakin tarvitsisin lomasta toipumisloman. Olen ehkä väsyneempi kuin moneen vuoteen. Tänään heräsin pahaan päänsärkyyn. Lähetin pojat kouluun, söin vähän ja otin särkylääkettä ja ilmoitin töihin olevani kipeä. Menin ennen klo 9 takaisin sänkyyn ja heräsin vähän ennen klo 14.
 
Torstaina saan esikoisen ja  Hra Kepposen kotiin - ihanaa!

Esikoisen sairaalahuone. Onneksi esikoinen otti läppärinsä mukaan. Hra Kepponen on saanut sillä hoideltua töitään ja asioitaan.

Lomamoikat Espanjasta

Vietämme koko perheen syyslomaa Marbellassa. Ihan täydellisesti ei ole loma mennyt, esikoisemme on sairaana ja keskimmäisemme sai ilmeisesti Helsinki-Vantaan kentältä ruuasta jotain ja oksensi parin tunnin ajan lennolla. Huh, mikä lento.

Sää on toistaiseksi ollut hyvä. Aikaisempi +24 putosi tänään hieman viileältä tuntuvaan +21, mutta auringossa on toki tosi lämmintä. Uima-altaan vesi tuntuu vähän viileältä sinne mennessä, mutta se on täysin uimakelpoista. Ensimmäiset päivät saimme pitää altaan lähes kokonaan itsellämme, ennenkuin pari muuta lapsiperhettä saapui hotelliin.

Olemme ottaneet lomailun rennosti. Päivät koostuvat uimisesta, palloilusta ja pienistä kävelyretkistä lähiympäristössä. Kukkien ja palmujen ihailu käy loma viihteestä. Droneakin olemme ehtineet lennättämään ja katselemaan lomakohdettamme lintuperspektiivistä.

Kivaa viikkoa!

Alkuviinit

Minulta on jäänyt luonnoksiin roikkumaan pari mielenkiintoista kokemusta, jotka haluan ehdottomasti jakaa. Yksi niistä liittyy alkuviineihin.

Lokakuussa 2018 olin työkaverini Sirpan kanssa lomamatkalla Georgiassa. Reissu oli tosi onnistunut ja tarjosi monta mieleenpainuvaa kokemusta. Työkaverini Jukka toimii vapaa-ajallaan viinikouluttajana ja suorittanut laajahkot opinnotkin viineistä. Jukka suosii itse luomuviinejä ja on suositellut minulle viinejä, jotka olisivat mahdollisimman ystävällisiä vatsalleni. Minun vatsani ei nykyisin siedä juurikaan alkoholia, mutta aterian kanssa viinilasillinen välillä tuntuu kovin houkuttelevalta. Ennen reissuamme Jukka kehotti meitä tutustumaan myös georgialaisiin alkuviineihin.

Kakheti on ehkäpä Georgian tunnetuin viinialue. Joka kylässä on paljon maistelupaikkoja. Nämä kuvat on Sighnaghin kylästä

Georgia ja Armenia ovat maailman vanhimmat viinintuotantomaat. Maiden välillä on jatkuva kisa siitä, että kumpi löytää vanhemmat todisteet viinintuonnostaan. Tällä hetkellä ilmeisesti Georgia johtaa, ja todisteet viinivalmistuksesta ajoittuvat aikaan 8000 eKr.

Tbilisistä löysimme kivan ravintolan, jossa melkein kaikkia ravintolan viinejä sai ostaa laseittain. Ravintolalla oli myös iso valikoima alkuviinejä. Ystävällinen tarjoilija kyseli makutottumuksistamme ja toi ensimmäisen alkuviinin maistettavaksi. Siinä katselimme hetken ajan Sirpan kanssa toisiamme ja mietimme, että kehtaako kumpikaan sanoa, että emme tykkää. Tarjoilija taisi jo arvata mielipiteemme ja ehdotti, että minkälaista voisimme maistaa seuraavaksi. Kolmannella maistiaisella löytyi Sirpalle sopiva alkuviini ja neljännellä minulle. Vakuutuimme, että alkuviineistä löytyy varmasti jokaiseen makuun sopiva viini. Usko oli tätä ennen horjuva, kahdessa edellisessä ravintolassa minulla oli jäänyt viinilasillinen juomatta.

Oikella lasissa pahaa alkuviiniä, vasemmalla georgialaisesta saperavi-rypäleestä tehty punaviini

Mikä on alkuviini? Alkuviini (natural wine) valmistetaan perinteisten tuhatvuuotisten menetelmien mukaisesti. Valmistusprosessi on luonnollinen eikä siihen puututa kemikaalein lainkaan. Käymistä ei kiihdytetä sokerilla ja hiivalla, vaan käyminen tapahtuu luonnollisesti rypäleisiin muodostuvan villihiivan avulla. Rikkiä viineihin ei lisätä lainkaan. Rypäleet viljellään biodynaamisesti ilman kemikaaleja ja rypäleet kerätään käsin.

Alkuviineistä:
https://www.alko.fi/juoma-ruoka/makujen-maailma/viinien-maailma/alkuviinit-tutuksi
https://sugar-universe.com/luonnollisen-viinin-abc/
https://yle.fi/uutiset/3-10696870

Ostimme netin kautta jo ennakkoon kuljetuksen Tbilisistä Kakhetin viinialueelle. Retkeen kuului vierailu kolmella viinitilalla, Bodben luostarissa sekä Sighnaghin kylässä. Viimeinen retken viinitiloista oli yksi Georgian parhaimmista viinitiloista Kindzmarauli, jonka tuotannosta 90% menee vientiin. Mielenkiintoisin oli ensimmäinen Numisin viinitila.

 Tälläiseen näkyyn olen tottunut viinitiloilla käydessäni: isoja tankkeja, joissa valmistusprosessia kontrolloidaan tarkasti kemikaalien avulla. Kuva on Kindzmaraulin tilalta.

Meillä ei ollut opastusta ja kuljettajamme ei puhunut englantia muutamaa sanaa enempää ja hänen venäjänsäkin oli hyvin heikko, joten emme tienneet yhtään mihin olimme saapuneet. Tulimme 500 vuotta vanhaan viinitilaan, jossa valmistetaan ainoastaan alkuviinejä. Pölähdimme suoraan tilan piskuiseen "viinimuseoon", johon yhdistyy myös viinin valmistustiloja. Isommille ryhmille yläkerrassa on ruokailu- ja viinimaistelutilat erikseen.

Vanhoja viininvalmistusvälineitä, varsinainen yllätys on tilan takaosassa

Aluksi saimme pienen katsauksen tilan historiaan sekä pienen tietoiskun siihen, että kyseessä on alkuviinitila ja mitä alkuviinin tuottaminen tarkoittaa. Jo hetken päästä harpoimmekin tilan takaosaan katsomaan valmistusprosessia. Tilan perällä on jättimäisiä saviruukkuja haudattuna lattialle. Edellisenä päivänä käsin poimitut rypäleet oli murskattu ja rypälemehu kuorineen oli kaadettu saviruukkuihin. Ruukusta tosiaan näkyi vain suuaukko ja näky ruukkuun muistutti enemmän hernekeittoa kuin viiniä.

Käyminen on alkanut

Olimme Sirpan kanssa molemmat aika hämmentyneitä valmistusprosessista. Kyseessä ei ole kovin steriiliä touhua. Vieressä mies pesi harjan kanssa tuollaista jättiruukkua ja jäin miettimään että miten pesuveden jämät saa ruukusta pois. Sitä kun ei tuolta talon perustuksista niin vaan nosteta. 

 

Käyminen lähtee siis spontaanisti käyntiin, sekaan ei lisätä hiivaa tai sokeria. Villit hiivat rypäleiden pinnasta saavat aikaan sen. Rypäleet kerätään käsin ja murskataan isossa puukaukalossa. Siinä niitä villejä hiivoja varmaan kertyy. Käymisen aikana mäskiä pitää käydä säännöllisesti kääntelemässä. Käyminen sai lisäpontta kääntelystä ja ruukusta kuului aikamoista pulinaa kääntelyn yhteydessä. Kuvassa näkyvä keppi on siis tärkeä työväline viinin kääntelyssä. Niin hämmentyneitä olimme näkemästämme Sirpan kanssa, ettemme tajunneet mikä selfiemahdollisuus olisikaan ollut viinimäskin kääntelyssä. Meitä opastanut vanha herrasmies olisi varmasti antanut meidänkin sekoitella viiniä, mutta me vain katsoimme silmät ymmyrkäisin. Ehdin avointa ruukkua katsellessani miettiä muutaman skenaarion kuten kännykkä putoaa ruukkuun vahingossa, potkaisin likaa maasta ruukkuun vahingossa tai kompastun ja silmälasini putoavat ruukkuun.Meidän jäljiltämme ruukkuun ei päätynyt mitään ylimääräistä.

 

Tilan esittelykierroksen vetäjä ja takana käynnissä ruukunpuhdistus  

Pienempiä ruukkuja 

Luulen, että Numisin viinitilan ruukut eivät olleet aivan näin isoja. Tämä kuva on otettu yhden Georgian arvostetuimman viinitilan Kindzmaraulin pihalla. Kindzmaraul tekee pienen osan viineistään alkuviineinä

Kuvattu lainattu Numisi Wineryn FB-sivuilta

Käymisen jälkeen kävimme lävitse viinin muut valmistusvaiheet ja tutustuimme viinin säilytystiloihin. Sitten olikin vuorossa maistelu. Ronskin prosessin jälkeen mietin, että uskallanko edes maistaa. Sirpa teki reippaasti koemaiston ja totesi viinin olevan hyvää. Vatsani kesti nämä alkuviinit erinomaisesti ja maku oli hyvä.

Viinien takana oli maisteltavaksi vielä paikallinen pontikka

Tämä oli varsin erilainen viinitilakierros. Olen käynyt muutamalla tilalla aikasemminkin ja niissä vierailuissa on korostettu prosessin tarkkaa valvontaa lämpötilan ja lisättävien aineiden kuten hiiva, sokeri, rikkidioksidin avulla. Tarkoin kontrolloitu prosessin takaa tasalaatuisemman tuotannon. Noh, Numisissa tehdään viiniä eri tavalla. Alkuviinitilalla käyminen oli minusta erittäin mielenkiintoinen ja mieleenpainuva kokemus. Oletko sinä tutustunut alkuviinehin?

 

Kaikkiaan Georgian reissu oli varsin elämyksellinen.

Georgian reissun postaukset:

Georgialainen ruoka

Armenian luostarit ja reissun paras ateria 

Georgia

Melkein kuin Lapissa

Koimme viikonloppuna Hra Kepposen kanssa erilaisen, ja onnistuneen, ulkoiluelämyksen. Minä olen jo pari vuotta suunnitellut, että tustustun ennen Vuosaaren satamaa sijaisevaan Vuosaaren Huippuun. Joskus nämä projektini ovat hitaasti toteutuvia. Olen kuullut paljon Vuosaaren Huipulta avautuvista näkymistä, kauniista luonnosta sekä kivoista pienistä poluista, jotka risteilevät pitkin poikin mäkeä. Noin lähtökohtaisesti nuo täyttömäet eivät ole mitään kummoisia luontoelämyksiä. Täyttömäkien paras puoli lienee mahdollisuus porrastreeniin ja lapsille talvella pulkkailuun. Mutta Vuosaaren Huippu on jotain aivan muuta!

Dronekuva Vuosaaren Huipulta

Vuosaaren Huippuun on varastoitu vuosikymmenien ajan ylimääräistä maa-ainesta. Viimeisimmät suuremmat määrät ovat peräisin Vuosaaren sataman rakentamisesta. Täyttömäen vieressä muhii 1980-luvulla suljettu kaatopaikka, jonka metaanin tuonannon päättymistä odotellaan edelleen. Sen jälkeen jätevuori tullaan maisemoimaan täyttömäkeen sopivaksi.

Vuosaaren Huipun aisemointisuunnitelma on nerokas. Mäestä ei tehty perinteistä nurmikolla peitettyä kukkulaa vaan se on tehty muistuttamaan Lapin tunturia. Hieman matalaksi on jäänyt Itä-Helsingin oma tunturi, se korkein kohta on 65 metriä. Näkymät ovat kuitenkin komeat.

Korkeimman huipun ohella on muitakin huippuja, jotka kohoavat 40-metrisiksi

Täyttömäelle on istutettu matalaa kasvistoa imitoimaan tunturimaisemaa. Siellä kasvaa paljon katajia, kanervia ja heiniä. Tosin bongasimme myös runsaasti metsämansikkaa. Kiviaineksista on tehty muurinpätkiä ja jopa pieni kuru, jossa metsämansikka rehottaa. Alueella risteilee paljon polkuja.

Me Hra Kepposen kanssa ihastuimme välittömästi Vuosaaren Huippuun. Siellä on sopivasti vaihtelua ja erityisesti minua kiehtoi kivien käyttö siellä. Retki ylös oli kuin pieni seikkailu. Kivimuurin kohdalla ajattelin olevani ehkäpä Irlannissa ja olisin voinut kuvitella mutkan takaa vastaantulevan lammaslauman. Sitten taas hetkessä toisessa kohtaa palasin lappifiiliksiin.

Vuosaaren Huipusta on tullut vakiopaikka lintuharrastajille. Paikka tarjoaa tilaa monille harvinaisemmillekin eläimille. Helsingin kaupungien nettisivujen tietojen mukaan Vuosaaren Huipulla on nähty jopa ilves. Alue on varsin laaja, kaikkiaan 60 hehtaaria. Sinne mahtuu useampikin ulkoilija. Edes Huipun huipulla ei ollut tungosta. Meidän lisäksemme siellä oli 6 muuta ihmista, joista 4 oli lintuharrastajia.

Vuosaaren Huipulta on näkymä kohti satamaa, mutta säästän teidät siltä kuvalta ;) Me palaamme varmasti vielä monta kertaa Vuosaaren Huipulle! Tämä on minun vinkkini syysloman viettäjille: tehkään tunturiretki Vuosaaressa.

Idean isä on luontotarhuri Jukka Toivonen. Mahtava idea ja hieno toteutus!

Hyvä tietopaketti Vuosaaren Huipusta: https://vihreatsylit.fi/vuosaarenhuippu/

Pieni tunturipolku

Hra Kepponen minikurussa

Siellä häämöttää tunturin korkein kohta, matkalla on upeat katajat

PS. Me emme löytäneet varsinaista sisäänkäyntiä Vuosaaren Huipulle, emmekä virallista parkkipaikkaa. Helsingin Kaupungin nettisivut antavat osoitteeksi suurpiirteisesti Niinisaarentie. Kävelimme kohti huippu Tryvikintieltä, joka kääntyy Satamakaarelta.

Lapsiperheen rapujuhlat

Ehdimme viettää syyskuussa ystäväni Lauran ja hänen perheensä kanssa rapujuhlat meidän maalaismummolassa. Pidimme rapujuhlat nyyttärihengessä, Lauran perhe hoiti pääruuan tykötarpeineen ja meidän perhe ravut ja jälkkärin.

Ohjelmaan kuului saunomista alkupalojen jälkeen. Osa saunojista, minä mukaanlukien, kävivät saunasta uimassa. Vesi oli vielä syyskuussa yllättävän pulahduskelpoista. En ole mikään kylmän veden uimari, mutta tänä kesänä ja syksynä olen uinut saunasta paljon tavallista myöhempään. Aloin jo miettiä, että tuleekohan minusta vihdoinkin avantouimari. Epäilen, että kylmän sietokykyni ei ole parantunut ja syynä lienee se, että tänä syksynä olemme olleet maalaismummolassa aikaisempia vuosia enemmän.

Pojat ja miehet pelasivat Torakkapokeria naisten saunavuoron aikana. Esikoinen oli suunnitellut uuden juonen ja voitti jälleen Torakkapokerin :) Muutoin illan ohjelma koostui syömisestä ja rennosta seurustelusta.

 Tervetuloa rapujuhliin

Ostimme juhlakoristeeksi ison rapu-foliopallon

Maalaismummolassa on anopin astiakokoelma. Anoppi oli innokas vanhojen tavaroiden keräilijä.  Anopin keräilemät astiat ovat ihania ja aina kun katan niillä pöydän, tulee anoppi mieleeni.

Alkuruuaksi oli tarjolla lohimousseleipiä, patonkia, tuorejuustoa ja kasviksia. Pääruaksi oli savulohta, keitettyjä perunoita ja kermaviilikastiketta. Pääruuan jälkeen söimme vielä pienet jälkkärit. Meidän esikoisemme teki pannacotat jokaiselle. Vasta sitten aikuiset siirtyivät rapuihin.

Meillä rapujuhlat tulivat syksyiseksi ohjelmaksi vasta 2010-luvun alussa. Muutamat rapujuhlat olimme koeluonteisesti pitäneet jo aiemmin kaupan ulkolaisilla pakasteravuilla, kun niitä alkoi ilmestyä joka kaupan pakastealtaaseen. Ne eivät olleet minun makuuni, ei nekään huonoja ole. Elävien rapujen käsittelystä ja keittämisestä en innostu lainkaan. Yhtenä kesänä selvisi, että hyvän kolleegani sisko ravustaa mökillään niin ahkerasti, että häneltä voi ostaa rapuja. Kolleegan sisko keittää ravut hyvässä liemessä ja pakastaa ne. Hän suosittelee aina freesaamaan jäiset ravut kaatamalla niiden päälle uusi suolatillimausteliemi. Me olemme vain sulattaneet ravut ja ne ovat olleet erinomaisia sitenkin. Varaamme rapuja 5-6kpl per henkilö. Varasimme tänä vuonna rapuja myös lapsille maistiaisiksi, mutta ne jäivätkin aikuisille syötäväksi. Minusta tuo viitisen rapua on ihan riittävä, koska onhan rapujen kuorimisessa aikamoinen vaiva. Yleensä syön ensimmäisen ravun sellaisenaan ja loput paahtoleivällä. Se yksi rapuleipä jonkun kuplivan kanssa maistuu erinomaiselta. Enempää en viitsi askarrella auki. Keitettyjä rapuja myy Helsingissä ainakin Herkku ja Wotkins.
 

Nämä herkut toimitetaan yleensä kotiovelleni. Tänä syksynä kävin ne hakemassa. Jäin tietysti suustani kiinni tavatessani kolleegan siskoa ensimmäistä kertaa ja siinä meni päälle tunti parkkipaikalla :D

Esikoinen teki joko kotona 9kpl pannacottia mukeihin valmiiksi

Varsinainen jälkiruoka, joka tosin tarjoiltiin todella myöhään, oli vohveleita.

Minusta juhlat olivat oikein onnistuneet ja mikä parasta ne valmistuivat aika pienellä vaivalla. Pojat vähän näyttivät imuria maalaismummolan alakerralle. Ravut piti vain sulattaa ajoissa ja lohimousse mättää saaristolaisnapeille. Jälkkäristä vastasivat esikoinen ja Hra Kepponen. Vohveleihin olemme alkaneet käyttämään "reissussa" kaupan valmiita jauhepusseja niiden helppouden takia. Laura toi pääruuan, leivät, levitteet, kermaviilikastikkeen ja kasvikset ja perunat valmiiksi pestyinä. Kala oli suoraan kaupan kalatiskistä. Ravut ja pullo kuohuvaa toivat juhlafiilistä pöytään.

Samalla kaavalla voisi pitää vaikka raglettejuhlat: alkuun nälkäisen nuorison vatsoja täyttämään joku tuhti alkukeitto ja sitten grillailemaan. Meillä ei ole raglettegrillejä, mutta ystäväni on vähän lupaillut lainata kahta grilliään. Ehkäpä jonain ei-niin-kylmänä syksy- tai talviviikonloppuna menemme maalaismummolaan ja takkatulen loimussa vietetään ragletteiltaa. Kuulostaa tunnelmalliselta, vai mitä?

Sitten loppuun vielä rapujuhlien eläinlöydös. Joidenkin mielestä ällöttävä, mutta minusta aika komea. Jääkaappisäilytettävää oli rapujuhlien aikaan sen verran paljon, että piti ottaa kellari käyttöön. Kun Hra Kepponen meni kellariin, niin ovenkahvassa oli varsin komea etana. Kyseessä on Googlen mukaan ukkoetana, joka on Euroopan suurin etana. Kuvan yksilö on ujosti sykkyrällä ja mahdollisimman pienenä. Mittaa sillä on reilusti etusormea enemmän.

Ukkoetana