14. lokakuuta 2017

"Yllättävä" 9-vuotiaan kriisi

Meidän tasainen ja helpohko kuopus on tullut elämässään uuteen vaiheeseen: 9-vuotiaan kriisiin. Tilanteenhan ei pitäisi olla mitenkään yllättävä, koska perheessämme on podettu jo aiemmin kaksi välillä pohjamutiin vetänyttä 9-vuotisromahdusta. Yllätys se oli kuitenkin. Ehkä suurin yllätys oli, että olimme jo ehtineet unohtamaan koko 9v kriisin ;)

Ehkä olen jättänyt MLL-oppaat ja muut sivistävät informaatiolähteet tutkimatta, mutta minulle ensimmäinen 9-vuotiaan kriisi tuli täydellisenä yllätyksenä. Esikoisella meni koulussa hyvin, hänellä oli ystäviä ja monta uutta taitoa opittuna. Sitten yhtäkkiä lapsen taidot tunteiden ja etenkin vastoinkäymisten hanskaamisessa ottivat hirvittävästi takapakkia. Välillä elämän peruskuviot aiheuttivat riitaa (uhmaikätyyliin väärää ruoka/vaate/vuoro/nukkumaanmeno/sää...) tai jopa suoranaisia romahduksia. Myönnän, että kun tilanne tuli vähän puskista, niin saatoin välillä sortua itsekin samanlaiseksi karjuvaksi tapaukseksi.

Keskimmäinen nosti panoksia. Esikoisen pystyi romahduskohtauksessaan määräämään omaan huoneeseensa. Meteli ja solvaukset saattoivat olla aikamoiset, mutta poika rauhoittui itsekseen. Keskimmäisen jäähyllä olemisesta ei tullut mitään. Raivoa pursuava lapsi halusi purkaa pahanolon tunteensa tavaroiden heittelyyn, hajottamiseen tai oven potkimiseen. Hiukan nolona tunnustan, että minulla ja miehelläni meni aika kauan ennenkuin tajusimme, että kiukun pystyy taltuttamaan hänen osaltaan vain läheisyydellä. Ensin istuttiin samalla sohvalla odottelemassa, että kiukku laantuu sen verran, että lapsen saa kainaloon. Pahimmassa puuskassa lapsen saattoi joutua ihan ensimmäiseksi ottamaan johonkin lukkoasentoon syliin mikäli halusi välttää omaisuusvahingot. Vähitellen raivo tyyntyi siinä aikuisen lähellä ja tilanteesta pystyimme keskustelemaan. Joskus jopa pystyimme ennakoimaankin niitä, mutta oman aikansa kesti pojan romahtelukausi. Jälkikäteen on harmittanut, että koekappaleemme esikoinen sai tässä vaiheessa "sylihoitoa" kuin pikkuveljensä, koska hänen itsesäätelykykynsä mahdollisti omatoimista rauhoittumista.

Nyt vuorossa on siis kuopus. 9-vuotisromahduksia on koettu niistä samoista asioista kuin 4-vuotiaanakin eli siitä, että hampaat pitää pestä ja ulkohousuja kuuluu käyttää :) Oma selkäydinreaktioni jopa kahden kierroksen kokemuksen jälkeen olisi edelleenkin nopeahko omien kierrosten nosto, falsettiin nouseva komentava ääni, joka tekee selväksi sen, että äiti ei tällaista perusjuttujen temppuilua siedä yhtään sekä tiukkaa käskytystä. Siinä alkaakin olla jo sopivasti elementtejä 9-vuotisromahdukseen. Siksi yritän muistaa torjua selkäydinreaktioni ja rauhoittaa hetken ja muistaa kiukuntorjuntaläheisyyden.

Lauman kasvattamisessa on omat humoristiset ja kehittävät puolensa. Keskimmäinen, joka muistaa oman romahduskautensa, puhuu siitä avoimesti ja huumorilla "Äiti, mä muistan, kun mullekin tuli tuollainen kiukku", "Äiti, pikkuveljellä on nyt se 9v romahdus" "Äiti, mulle ei enää tule noita kohtauksia". Sitten on välillä muisteltu niitä aikaisempien murrosvuosien "kasvutapahtumia".

Meillä tämä kehitysvaihe on alkanut siinä 8,5-9 välillä ja päättynyt ennen 10-vuotispäivää. Tällä hetkellä pinnalla oleva lasten tunnetaito-kirjallisuus saattaisi tarjota apua näihinkin tilanteisiin.

Kuulostaako tutulta: Onko perheessäsi eletty 9-vuotisromahduksia?

Mikäli elät niitä parhaillaan, suosittelen etsimään sopivan läheisyyshoidon romahduspotilaalle ja juttelemaan asiasta etukäteen, että mitä voisi tehdä kun kiukuttaa.

13 kommenttia:

  1. Noinko on aika kullannut muistot, kun en muista 9v kriisejä?? Tosin meidän neiti on niin kivapäistä sorttia, että jonkinmoisia kriisejä pukkaa tämän tästä 😂 Mutta onneksi on niitä seesteisimpiäkin kausia.

    Ja kyllä sitä tulee itsekin sorruttua ikävän paljon tuohon huutamiseen, vaikka tiedän, ettei se auta. Monesti väsyneenä lapsen tarpeet ei vain hahmotu kovin selkeästi, tulee juurikin ärjyttyä takaisin, vaikka se läheisyys on monesti yksinkertainen lääke.

    Tsemppiä sinne! Onnihan on se, että tämä taitaa olla teidän viimeinen 9veekriisi 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän esikoinenkin oli vähän sellaista sorttia lapsena, että kun ensimmäinen uhmaikä alkoi noin 1,5-vuotiaana niin se jatkui 7 vuotiaaksi pienillä tauoilla. Sen jälkeen meno kyllä rauhoittui kummasti. Kuopus on selvästi kasvanut tasaisimmin ja kivuttomimmin - mutta mikäs se on perässä tulessa, kun kaksi on valmiiksi raivannut tien.

      Meillä on valitettavasti viimeinen 9v kriisi meneillään. Tästä eteenpäin otetaankin sitten vastaan esimurrosikään ja varsinaiseen murrosikään liittyviä kriisejä. Toistaiseksi meno on ollut yllättävänkin sivistynyttä tuon kohta 13v kanssa.

      Poista
  2. Voi, saipa tämä postaus muistoja mieleen. Meillä varsinkin poika, joka nyt jo aikuinen, eli voimakkaasti tuon 9v-kiukkukauden. Elävimmin on mieleeni jäänyt eräs episodi, jonka seurauksena kiukkumoodissa ollut poika rahtasi sänkynsä melko raskaan patjan portaikkoon ja vieritti sen sitten alakertaan. Kun kiukkupuuska laantui lopulta, ei auttanut pojan muuta kuin jollain konstilla saada patja takaisin ylös. Lopulta se yhteistuumin sinne sitten saatiin, eikä moista kohtausta uudelleen yrittänyt :) Melkeinpä tärkeintä näissä lasten tunnemylleryksissä on itse pysyä rauhallisena ja saatavilla. Pitkää pinaa ja varapäreitä, lähetän sinne näin virtuaalisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niin 9-vuotiaan romahdukselta :) Meillä ei ole patjoja siirtynyt, mutta petivaatteet ovat välillä lennelleet aivan minne sattuu. Illalla onkin sitten kurjempi käydä nukkumaan, kun ensin pitää sijata vuode.

      Pitkä pinna ja konfliktien sietokyky ovat kyllä hyvät ominaisuudet vanhemmuuteen. Minulla molemmat ovat kasvaneet vuosien varrella, mutta kyllähän nämä meidän pienet sankarit saavat ne kuitenkin aina katkeamaan ;)

      Poista
  3. Meillä on nyt eletty muutama vuosi murrosiän/aikuisuuden kynnyksellä ja sujuvasti on kyllä jo unohtunut lapsuudenuhmäiät sun muut..:) "kasvukipuja" lapselle kuin lapselle varmasti tulee..sehän toki kuuluu asiaan, mutta korvaamaton on lapselle silloin aikuinen vieressä... kuin vankkumaton kivi apuna ja tukena tuossa kasvussa!♥ Surettaa ne lapset joilla ei ole ketään turvana/apuna tuossa kasvuvaiheessa.. Leppoisaa syyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsuuden uhmaiät unohtuvat yllättävän nopeasti :) Olen blogiini kirjoitellut niitä ylös, ettei tarvitse tuoreemmille äideille kateettomasti kehuskella, että kuinka tasaisen harmoonista perhe-elämäni on ollut ;) Poikatrio on kyllä saanut vaikka mitä aikaiseksi.

      Se on kyllä surullista, että osa lapsista elää sellaisissa perheissä, jotka ei pysty tarjoamaan perusturvallisuutta lapselle :(

      Poista
  4. Mulle oli viisaammat sanonut moneen otteeseen, että mikään ei ole kauheampaa kuin 6v paitsi 9v!
    Kiinnostavia yhdeksän vuotiaita ollut kyllä. Kauhean vaikeaa ja hankalaa muka kaikki. Sellaista esiteinimenoa. En muista mitään episodia, mutta rasittavia olivat :D
    Nyt väännän 10 veen kanssa kaikesta. Mut siitä saan syttää vaan itseäni. Se kun on ollut perheen pienin ja aurinkoisen luonteen takia lellivauva. Nyt sit korjaan satoa.
    Huhhei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika epeleitä ovat nuo 9-vuotiaat :)
      Meillä kyllä edelleen hankalin oli yhden lapsen 4v uhma. Poika purki sitä aikuiseen fyysisesti. Siinä sitä tuli opeteltua erilaisia painilukkoja natiaisen kanssa.

      Nyt vaan odottlen ehkä hiukan hermostuneena, että mitä teini-ikä tuo tullessaan.

      Poista
  5. Meillä on just nyt tasaista 9-veen kanssa, mutta alkusyksystä piti vääntää tosissaaan läksyjen tekemisestä ja muista kouluun liittyvistä muistamisista. Mutta katsotaanpa vaan, että kunhan julkaisen tämän kommentin, niin johan alkaa taas jotain ongelmaa pukata ysiveen kanssa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne sellaisia epeleitä on, että heti kun huokaiset, että just nyt on ollut vähän helpompaa, niin joku keksii jonkun uuden kriisikauden ;)

      Meillä meni useampi vuosi alakoulua pojilla sujuvasti. 4 luokasta aloitettu A2-kieli on lisännyt koulukitkaa ihan kunnolla. Esikoinen ei saanut toivomaansa saksaa ja ruotsi on ollut kuin myrkynjuontia. Keskimmäisestä taas saksa tuntuu hyvin työläältä. Läksyt pojat huitasee ihan hetkessä, joten aikaa kyllä olisi kielen opiskeluun, mutta vaivannäkö on lapsista ihan kohtuuton vaatimus.

      Kuukauden päästä meillä on ensimmäinen määritelmän mukainen teini. Saas nähdä mitä pukkaa...

      Poista
  6. Meillä on täällä aikas rauhallinen ja latentti kohta-kymmenenvuotias. (Ainakin verrattuna perheen teiniin...) Mutta seuraava vaihe tällä nuorella diplomaatillakin jo kolkuttelee, siitä ei ole epäilystäkään. Tunneherkkyys on jo silminnähden lisääntynyt, ja sehän on varma alkavan esimurrosiän merkki.

    On nämä vaiheet kyllä mielenkiintoisia. Vielä viime keväänä varsin uhmakas päiväkotilaisemme elää nyt varsin tasaista ja hyväntuulista kautta. Epäilemättä klassinen eskarilaisen uhma iskee viimeistään ensi syksynä. :-)

    Ei pääse tylsää tulemaan. Toivotaan, että me vanhemmat säästymme pahemmilta keski-iän kriiseiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin keskimmäinen rauhoittui 9v kriisistään jo ennen kuin täytti 10v. Meno on ollut huomattavasti rauhallisempaa, mutta kyllähän se 10v välillä aina romahtaa. Meillä teini on siinä mielessä palannut takaisin lapsuusvuosiinsa, että jos teinin saa pidettyä riittävillä unilla ja maha täynnä, niin normaalit asiat menevät yllättävänkin sujuvasti :) Vastoinkäymisten käsittelytaitojen osalta joudun toteamaan, että kotonamme eksponentiaalisesti kasvanut kiroilu harmittaa.

      Se on totta, että tylsää ei ainakaan tule olemaan :D vaikka tylsä voisi välillä olla ihan kivaakin.

      Poista
    2. No joo, tylsä olisi kyllä aika ihanaa. :-D

      Poista