29. lokakuuta 2020

Muistoja menneisyydestä: muutto Tokioon

Toivepostaus.

Vuonna 2000 muutin Tokioon työkomennukselle. Työnantajani sai isohkon kaupan solmittua Japaniin ja toimitusprojektin pituudeksi kaikkine teknisine määrittelyineen ja toteutuksineen arvioitiin noin puolitoista vuotta. Jo ennen projektin alkua oli selvää, että tarvitsemme muutaman pääkonttorin tyypin paikan päälle ja mahdollisuutta tarjottiin minulle. Onnistuin puhumaan Hra Kepposen ympäri muuttamaan kanssani Tokioon. 

Tuohon aikaan Japani oli huomattavasti sulkeutuneempi maa kuin nykyisin. Maahantuloon vaadittiin työluvat kaikkine mahdollisine liitteineen. Työlupahakemuksessani oli myyntikonttorimme paikallisen pääjohtajan omalla leimallaan signeerattu kirje, jossa hän vakuutti että työpanokseni on välttämätön sekä että olen erittäin kunnollinen ihminen josta hän oli valmis henkilökohtaisesti vastaamaan. Nykyisihän Japaniin voi mennä muistaakseni kolmeksi kuukaudeksi ja etsiä työpaikkaa ja sitten hakea työluvat työpaikan perusteella. Noh, silloin oli erilainen aika.

Hra Kepposen muuttoa varten meidän piti myös mennä naimisiin. Meidän oli tarkoitus mennä naimisiin jo tammikuun 2000 alkupuolella. Äidinäitini kuoli uudenvuodenaattona 1999 ja äitini halusi ehdottomasti pitää hautajaiset mahdollisimman nopeasti. Meille jäi valittavaksi, että peruutammeko häät vai häämatkan. Tietenkin peruimme häät, emme olleet ehtineet tehdä muuta kuin varata kirkon ja ravintolan kabinetin ;) 

Häämatkalla kävimme Meksikossa, joka on yksi parhaimmista lomistani. Kuvassa yksi loman huipuista vierailu Chichen Itzan temppelillä. Hra Kepponen kiipesi portaita pitkin huipulle

Uudet häävalmistelut polkaistiin innokkaan to-be-anopin avulla käyntiin. Anoppi valitsi meille kirkon, pitopalvelun, viinit ja jousikvartetin. Ihana anoppini! Olenkin jälkikäteen naureskellut, että menin naimisiin kahdesta syystä: Piti saada äijälle viisumi ja anoppi painosti. Oikeasti hääpäivä oli yksi elämäni kohokohdista ja anoppi hyvin rakas. Anopin ryhtyessä juhlavalmisteluihin 15 hengen intiimit pikkujuhlat kasvoivat melkein kolminkertaisiksi.

Japanin suurlähetystö ei suostunut sukunimen vaihtamiseen hakemuksessa ilman että hakuprosessi alkaisi alusta. Niinpä naimisiinmenon yhteydessä jouduin pitämään oman nimeni, vaikka oli ajatellut ottaa mieheni nimen. Sinänsä omani nimeni on paljon helpompi ja yllättäen taipuu hyvin maailman valtakieliin.

Tuohon aikaan maailmalle lähetettynä työntekijänä muuttaminen oli helpohkoa lapsettomalle. Työnantaja maksoi asunnon, tosin se piti itse etsiä ja lisäksi työnantaja maksoi muuttokulut. Tokihan paikan päällä riitti kaikenlaista kivaa puuhaa, kuten residence permitin hankkiminen ja pankkitilin avaaminen.

Minä muutin edeltä Tokioon ja Hra Kepponen tuli perästä. Onnistuin järjestämään varsin helpon muuton. Kolleegani Sakari oli muuttamassa Tokiosta Suomeen ja muutin heidän vuokra-asuntoonsa. Se sijaitsi todella erinomaisella paikalla. Ostin Sakarilta telkkarin, sängyn ja sohvan, joten pääsin helposti asumisen alkuun. Yhdellä työmatkallani Sakari opetti minut kulkemaan lähimmältä metroasemalta tulevaan kotiini. Samalla reissulla kävin ostamassa karttakirjan. Tokiossa kadut eivät ole nimettyjä. Karttakirjan perusteella voi yrittää neuvoa taksia tai itse suunnistaa kohteeseen. Aika kuumottavaa oli ensimmäisellä kerralla yrittää löytää uuteen kotiin matkalaukkujen kanssa.


Tässä vaiheessa ruokapöytä on jo saapunut ja olen tehnyt juhlakattauksen.
Pöytäliinana on kimonon kanssa käytettävä leveä vyö eli obi

Eksymisen suhteen koinkin heti kättelyssä mojovan yllätyksen. Ensimmäisenä viikonloppuna lähdin ostamaan lähistöllä sijaitsevasta ranskalaisesta leipomosta, jossa olin Sakarin kanssa käynyt, patonkia. Tietysti eksyin matkalla leipomoon. Enkä pystynyt edes löytämään takaisin kotiin. Siinä mietiskelin, että mitäs nyt Kepposka ja aloin laatia strategiaa kuinka löytäisin jollekin juna- tai metroasemalle. Voisin sitten mennä takaisin kotiasemalleni ja navigoida sitä kautta kotiin. Istuskelin kanttikivellä kun näin hirvittävän krapulaisen skotlantilaisen seinänaapurini lähestyvän minua. Naapuria nauratti navigointihaasteeni. 

Kotikatuni kuvattuna melkein 13 vuotta muuttoni jälkeen. Kotitaloni oli julkisivuremontissa ja huputettu. Tuossa oikeassa reunassa on työmaakoppi

Ensimmäinen reilu kuukausi Tokiossa oli vähän tyly ja tylsä. Toimistolla oli töissä vain japanilaiset, kaikki ulkomaalaiset olivat lomillaan kotona. En vielä tuntenut oikeastaan ketään enkä osannut mennäkään juuri mihinkään. Koti oli aika brutaalisti sisustettu ja kaipasin uutta sohvaa ja ruokapöytää. Hra Kepponen tuli viikoksi lomalle Tokioon ja hoidimme yhdessä hankinnat elekielellä.

Tässä kuvassa yhdistetty olohuone ja ruokailutila on jo kalustettu valmiiksi

Tajusin nopeasti, että arki on aika ahdistavaa, jollen opi lainkaan japania. Uudistin saman tien japanin oppituntini ja vaadin opettajaa opettamaan minulle lauseita, jolla saan ostettua pyykinpesuainetta, jauhoja, tilaamaan ruokaa ja ajamaan taksilla. Kun Hra Kepponen muutti 3kk päästä Tokioon parin ensimmäisen viikon aikana hän jaksoi hämmästellä kielitaitoani. Sitten hämmästys loppui, Kaikki taidot oli jo näytetty ja käytetty. Opiskelumotivaationi romahti sen jälkeen, kun olin oppinut hoitamaan perustarpeeni japaniksi enkä esimerkiksi oppinut lukemaan lainkaan. Opiskeluspurtteja sain aina silloin, kun edessä oli jokin uusi haaste kuten vaikka junalippujen hankkiminen. Kielen oppiminen helpotti sopeutumista. Pystyin käymään niissä kivoissa lähiseudun ravintoloissa, matkailemaan ja hoitamaan kauppa-asiani helpommin. 

Ensimmäinen Hra Kepposen kanssa yhdessä hieman kauemmas tehty retki suuntautui Nikkoon ihailemaan temppeleitä sekä huikean hienoa ruskaa.  

Tämä upea portti on syöpynyt mieleen. Kuva lainattu www.japan-guide.com

Suomeen muuttanut kolleegani Sakari oli onneksi testamentannut minulle ystävän. Sakari kertoi auttaneensa paljon kolleegaansa Aria, kun hän muutti vaimonsa kanssa Tokioon ja kertoi pyytäneensä Aria auttamaan minua. Kun Ari tuli lomalta kerroi saman tien, että Sakari on testamentannut hänet minulle ystäväksi ja hänen pitää vähintään lounastaa ja kahvitella kanssani. Meistä tuli kaverit ihan saman tien ja samalla nopeudella ystävystyin myös Arin vaimoon. Heidän avullaan opin paljon Tokiosta ja koin monia hauskoja hetkiä. 

Vuorilla patikoimassa porukalla

Töissä meitä oli neljän tyypin tiimi: kaksi japanilaista naista Juri ja Shinko, japanilainen mies Koba ja minä. Myöhemmin tiimi kasvoi vielä suomalaisella teknisellä suunnittelijalla. Japanilaiset kolleegani oli kivoja ja puhuivat hyvin englantia. Jurin tunsin jo entuudestaan. Siihen aikaan japanilaiset halusivat työskennellä japanilaisissa firmoissa. Ulkomaalaisten firmojen toivo oli lähinnä naiset. Japanilaisissa yrityksissä naisia pidettiin silloin toisen luokan kansalaisina. Jos nainen meni naimisiin, työpaikalla aloitettiin järjestelmällinen ulos savustaminen. Olemattoman äitiysloman takia monen naisen ura keskeytyikin viimeistään lapsen saamiseen. Kansainväliset firmat olivat monen naisen uran pelastus. Tiimini japanilaiset eivät olleet niitä perinteisimpiä japanilaisia, mutta sattui meille aluksi pieniä väärinymmärryksiä.

Yhtenä päivänä Sakari soitti ja meni suoraan asiaan, että olenko onneton Tokiossa. Pikkulintu tiimistä oli soittanut Sakarille, että vaikutan onnettomalta ja vihaiselta. Perusteena se, että tervehdin vaisusti aina aamuisin. En ole mikään aamuihminen ja minulla ei ollut kahvinkeitintä vielä kotona. Aamukoomassa kömmin toimistolle ja juttu alkoi kulkea vasta ensimmäisen kahvikupin jälkeen. Kävin ostamassa saman tien kahvinkeittimen ja aloin suosimaan myös take-away kahveja. Hyvin pian jäin koukkuun kuumaan kesään ja syksyyn sopivaan Starbucksin mocha frappucinoon. Tuosta eteenpäin muistin aamuisia tervehtiä iloisesti japanilaisia kolleegoitani - ja tietenkin tein sen japaniksi.

Starbucksit Tokiossa voivat nykyisin näyttää tältä. Tämä maailman kauneimmaksi tituleerattu Starbucks sijaitsee samalla alueella, jolla työpaikkani sijaitsi

Välimme muuttuivat nopeasti tiimin japanilaisten naisten kanssa läheisiksi ja lämpimiksi. Sen jälkeen aina ajoittain huomasin, että minua yritetään japanilaistaa. Yhtenä päivänä minä ja Juri saimme lahjat Shinkolta. Lounaskäsilaukut. Minä melkein jätin sen ensimmäisenä päivänä käyttämättä, mutta Juri sanoi, että lahja on otettava heti käyttöön. Lahjan syynä oli se, että ravintoloissa pöydät olivat minusta ahtaita ja tuolinselkänojat huonoja käsilaukun säilyttämiseen.  Siksi otin yleensä lounaalle vain lompakkoni ja pidin sitä pöydällä. Ilmeisesi Shinko halusi opettaa minut pois moiseta moukkamaisuudesta ja siksi osti lounaslaukut. Kävimme sitten aina lounaslaukkujemme kanssa syömässä. Kaikilla kolmella samanlainen, mutta jokaisella eri värinen. Samanlaisia oppihetkiä olen saanut ainakin korrektisti nauramisesta sekä nenän niistämisestä. Vastaiskuna tietenkin yritin suomalaistaa heitä.

Tässä kokkaillaan illallista meidän kotonamme naisten kesken. Yläkuvassa Shinko

Sakari oli ehtinyt jo suomalaistaa Jurin lounaan suhteen. Hieman vakuuttelua vaati vielä kahden muun japanilaisen suomalaistaminen. Japanissa lounasaika oli klo 12. Vielä vuonna 2000 monessa firmassa soi lounaskello. Olimme onnistuneet siirtämään lounasajan klo 11:45, koska sillä vältti täysin jonot ja pystyi aina valitsemaan lounaspaikkansa. Japanilaiset kolleegat joutuivat myöntämään, että lounasajoituksemme oli loistava.

Japanilaiset elivät tuolloin todellakin kellon ja kalenterin mukaan. Kalenteriin oli merkitty minä päivänä käynnistetään ilmastointi ja minä päivänä lämmitys. Ihan sama jos sisällä oli +33, ennakkoon ilmastointia ei voinut saada päälle. Suurin suomalaistusvoittoni oli kun tein viikonloppuretken Shinkon kanssa kauniille Izun niemimaalle viettämään rantaviikonlopun. Uimakausi oli jo kalenterin mukaan päättynyt ja Shinko, joka siis on diplomi-insiööri ei voinut uskoa, että uimakauden jälkeenkin voi uida. Uimakaudella paikka on kuin kuhiseva muurahaispesä ja hinnat pilvissä. Siellä me polskimme ja nautimme auringosta aivan rauhassa. Ja kas kummaa vesi ei ollutkaan kahdessa viikossa muuttunut jäätäväksi vaikka uimakausi olikin päättynyt. Etenkin päivälämpötila oli ainakin +25.

Jurin olen tavannut muuttoni jälkeen kerran Tokiossa, Shinkon kerran Suomessa.
Toiveena olisi, että joku kesä Juri tulisi puolisonsa kanssa meille kylään.

Vajaassa kolmessa kuukaudessa ehdin rakentamaan uuden elämän Tokioon ja Hra Kepponen astui ns. valmiiseen pöytään. Sain asunnon kalustettua. Kaveerasin paljon tiimini naisten kanssa. Asuntoni oli niin hyvällä paikalla, että mistä tahansa huveista pystyi ajamaan taksille sinne ja minulla oli kaksikin varavuodetta. Se avasi uusia mahdollisuuksia kolleegoillekin, jotka asuivat pitkän junamatkan päässä ja viimeinen juna lähti puolilta öin. Arin kautta tutustuin muihin suomalaisiin ja sain paljon vinkkejä vapaa-aikaan. Myöhemmin tutustuin Siniin ja Juhaan, joiden kanssa vietimme paljon aikaa. Aloin käymään japanilaista keittokoulua yhtenä iltana viikossa ja yhden kolleegan kanssa aloimme pyöriä baarien salsatunneilla.

Kolmen ensimmäisen kuukauden aikana kävin joka kuukausi Suomessa. Minulla oli koti Tokiossa, josta tulin Suomeen omaan kotiini, jossa Hra Kepponen asui edelleen. Ihan kuin minulla olisi ollut kaksi elämää käynnissä yhtäaikaa. Fiilis oli välillä epätodellinen. 

Työkaverini Shinkon tytär Nanao meillä kylässä. Nanao tykkäsi opettaa minulle japania.

Nautin todella paljon ajastani Tokiossa. Olisin pärjännyt mainiosti vaikka yksinkin, mutta olihan kaikki tietysti vielä kivempaa, kun sain Hra Kepposen luokseni. Hra Kepponen työllistyi myöskin Japanissa. Pitkistä työpäivistä huolimatta, muistelen, että meillä ei ole ikinä ollut samalla lailla vapaata aikaa kuin Tokiossa. Aika minimalistisen kotimme siivosi siivooja, telkkarista tuli muutama englannin kielinen ohjelma viikon aikana eikä nekään napanneet, ruoka oli melkein yhtä kallista kaupassa kuin ravintolassa, siksi söimme paljon ulkona. Kaikki sosiaaliset menot olivat itse valittuja eikä ollut mitään sellaisia pakko osallistua tähänkin. Kuntoa tuli ylläpidettyä kuin huomaamatta kävelemällä ja sitä täydensi salsatunnit. Tokiossa kaikki ovat täysin julkisen raideliikenteen varassa ja välimatkat taittuvat kävelemällä. 

Rakastin niitä kaikkia ihania ruokia joita Tokiossa oli tarjolla

Töissä oli tasaisesti todella mielenkiintoisia tapahtumia, kuin olisin ollut piilokamerassa. Taidan kirjoitella japanilaisista erikoisuuksista ihan erikseen. Mutta toimenkuvani suurin tehtävä oli sanoa ei. Japanilaisten on hyvin vaikea sanoa, joten tiesin sen jo ennakkoon, että tehtäväni on torpata kohtuuttomat tai liian vaikeat vaatimukset. Osallistuin simultaanitulkin kanssa teknisiin sopimusmäärittelyihin. Tulkkauksen taso oli vaihtelevaa, välillä en ymmärtänyt siitä mitään. Kehittelimme oman rutiinimme: yksi napautus sääreeni tarkoitti kysymystä, kaksi napautusta sääreeni tarkoitti, että minun kannattaisi sanoa ei. Juri napautteli, Shinko kirjoitti minulle varalta avainsanoja paperille. Koba teki teknisen dokumentaation palaverista joka lähetettiin vielä aina pääkonttoriin nähtäväksi. 

Nopeasti opin sanomaan paikallisten tradioiden mukaisesti ei. Ensin pyörittelin päätäni vähän vaivaantuneen ja pahoillaan olevani näköisenä. Sitten imin ilmaa sisääni hampaiden välistä niin, että suhina kuului. Sitten puhuttelin firmaa lisäämällä nimen perään kunnioittavan san-lisän ja pahoittelin asiavan olevan hyvin vaikeaa. Saatoin hieman nyökytellä ja vetää lisää ilmaa hampaiden välistä ja todeta, että tämä ei nyt tapahdu. 


26. lokakuuta 2020

Ruokaviikko

Tässä satunnaisen lokakuisen viikon illalliset

Lauantai
Jauheliha-paprikatortillat

Esikoiseltamme olemme oppineet kivan vinkin tortilloihin. Täytteiden päälle murustellaan nachoja, ne tuovat tortillaan mukavaa rapeutta.

Kuka valmisti: Hra Kepponen
Kuka söi: Kaikki muut paitsi kuopus.
Mitä tykättiin: 5/5 kategoriaa. Oikeastaan hämmästyttävää, että vuodesta toiseen tortillat maistuvat


Sunnuntai
Savulohipasta. Lisäkkeenä salaattia ja kirsikkatomaatteja.

Minä teen savulohipastan hyvin helpolla tavalla.
1. Ota ensin tarvittavan määrän lohta huoneen lämpöön lämpiämään.
2. Keitä pennepasta. Otan vähän keitinvettä talteen.
3. Siirrä valutettu pennepasta takaisin kattilaan.
4. Laita isoon mukiin noin 1,5dl ruokakermaa ja 0,5dl keitinvettä. Sekoitan kermavesiliemeen valkosipulijauhetta, mustapippuria, hieman suolaa ja sitruunamehua
5. Sekoita neste pastan joukkoon
6. Annostelen pastan lautaselle, pastan päälle hieman juustoraastetta ja sitten päälle savulohta, sitruunamehua ja tilliä.

Kyseessä ei ole kastikeruoka, tuolla liemellä pastasta tulee "liukastettu" ja se ei kuivahda klimpeiksi.

Kuka valmisti: Minä
Kuka söi: Koko perhe.
Mitä tykättiin: 4/5 kategoriaa. Savulohipasta ei ole poikien suosikki, mutta sinänsä hyvä ruoka, koska se kelpaa kaikille.


Maanantai
Aasialainen kasvis-kanacurry. Tähänkin viikkoon sattui ilta, jolloin en syönyt kotona. Söin ystäväni Ilonan luona. 

Ilona syö paljon kasvisruokaa, kasvisten kypsyys oli täydellisen al dente, 5/5 ruoka ja ilta.

Taivaallisen hyvää suklaakuivakakkua

Tiistai
Nakkikastike, lisäkkeenä tomaattia ja etikkapunajuuria.

Kuka valmisti: Yhdessä Hra Kepposen kanssa. Hän pilkkoi nakit ja keitti perunat, minä tein loput
Kuka söi: Kaikki muut paitsi esikoinen
Mitä tykättiin: 5/5 kategoriaa. Keskimmäinen ja kuopus rakastavat nakkikastiketta ja tunnustan, että pidän siitä itsekin. Esikoisemme ei syö mitään makkaraa eikä makkararuokia, joskus hän saattaa syödä vähän nakkikastiketta.


Keskiviikko
Lihapullapasta

Lihapullapasta on hätävarapikaruokaa. Meidän perheessä sekä minä että lapset emme tykkää syödä mitään valmiita lihapullia kuumana, osa kuumennetuista eineslihapullista kutittaa suutani ja voi saada aikaiseksi jopa allergisia rakkuloita. Ainoa poikkeus on Ikean lihapullat. Joskus meillä on esimerkiksi Kivikylän lihapullia ja ne katoavat jääkaapista kylmänä.

Kuka valmisti: Hra Kepponen
Kuka söi: Koko perhe
Mitä tykättiin: 3+/5 kategoriaa. Menee arkiruokana, kunhan ei kovin usein syö.


Torstai
Kanakasvisnuudelit, jotka jäivät valitettavasti kuvaamatta. Sisältävät kanasuikaleita, wokkivihanneksia, valmiin thai-kastikepussin, purkin kookosmaitoa ja leveitä nuudeleita.

Kuka valmisti: Hra Kepponen
Kuka söi: Koko perhe
Mitä tykättiin: 4-/5 kategoriaa

Perjantai 
Suppilovahvero-herkkusienikeitto. Koska suppilovahveroita oli sen verran vähän jouduin jatkamaan keittoa herkkusienillä.

Kuka valmisti: Minä
Kuka söi: Vain aikuiset
Mitä tykättiin: 5/5 
 


Ruokaviikon paras juttu: suppilovahverokeitto ja Ilonalla syöminen.

Parannettavaa: söimme liikaa punaista lihaa, liian vähän kasviksia sekä kalaa. Pojat eivät syöneet yhtään kasvisateriaa kotona. Meillä pitää oikeasti tsempata, että perheen iltaruoka ei valmistuisi jauhelihasta tai kanasuikaleista. 

Mikä näistä ruuista on sinun suosikkisi?

Kivaa viikkoa!

22. lokakuuta 2020

Koronatestista negatiivinen tulos

Kävin maanantaina koronatestissä. Olisin halunnut mennä drive-iniin, mutta valitsin vahingossa "walk-in" paikan, eikä valintaa voinut muuttaa ilman, että soittaisi puhelinpalveluun ja jonottelisi siellä. Walk-in testausprosessi oli ihan loppuun saakka hiottu sujuvaksi ja kontaktit muihin asiakkaisiin minimoitu. Ovella on päivystäjä, joka varmistaa, että asiakas on tulossa koronanäytteen ottoon. Hänen takanaan on toinen päivystäjä ja siinä pisteessä näytetään kelakorttia lukijalle. Sitten siirrytään huoneen toiseen päähän desinfioimaan kädet, sieltä ohjataan näytteenottopaikalle. Ensin toisen kerran kelakortin luku, sitten nenänniisto ja näyte. 

Näytteenottaja pyörittelee puikkoa nenäontelossa laskien viiteen. Siinäpä se. Käsidesipisteen kautta ulos. Meni ehkä kolmisen minuuttia koko hommaan. Näytteenotto ei sattunut eikä minulla ollut minkäänlaisia vaikeuksia pysyä paikallani. Tuntemus oli hieman epämiellyttävä. Jonkin aikaa tutkimuksen jälkeen sierainta kutitteli oudosti. Piece of cake.

Vastaus tuli 38 tunnissa hieman ennen keskiyötä. Negatiivinen! Ou jee! Flunssan oireetkin ovat suurimmaksi osaksi hellittäneet. 

Kanssani altistunut ystäväni odottaa edelleenkin omaa tulostaan. Näytteenotosta on kulunut jo yli 3 vrk. Espoolainen ystäväni odotteli alkusyksystä testitulostaan 6 vrk eikä tapaus ole mitenkään poikkeuksellinen. Testitulosten saamisen hitaus on heikkous! Osa ei jaksa tai ei voi odotella tuloksia ja palaa normaalielämään ennen testituloksen saamistaan.

Toivottavasti meidän perheen altistukset olivat tässä. Hirveästi en hämmästyisi jos vielä koulun kautta tulisi yksi karanteeni lisää.

Postauksen piristykseksi kamerakopterikuvia Vuosaaresta, Kallahdennimen päästä. Olen ihastunut näihin syksyisiin dronelennätyksiin, kun värit ovat niin mahtavat ja aurinkokin on näyttäytynyt mukavasti. Kallahti, meillä sitä sanotaan edelleen Kallvikiksi, on yksi Helsingin hienoimmista paikoista.


19. lokakuuta 2020

Järki sumenee koronan kanssa

Tänään maanantaina keskimmäisemme viettää viimeistä korona-altistuskaranteenipäivää. Tiistaina koulu jatkuu normaalisti lähiopetuksena. Luokalla kävi tuuri, ilmeisesti kukaan ei sairastunut. Tosin Helsigin kaupungin tilastojen mukaan peruskoulussa suurin osa tapauksista on sellaisia, joista ei tule "jatko"tartuntoja.

Tässähän voisi olla hyvällä tuulella, ellei sunnuntaina olisi ollut puhelimessani tälläistä näyttöä. Kääks!

(Minulla on puhelimessa englannin kieliset asetukset ja siksi näköjään koronavilkkukin tuuppaa notifikaatiota englanniksi)

Järki sumenee kohta näiden korona-altistumisten kanssa! Meillähän on ollut kaksi virallista korona-altistuskaranteenia ja nyt sitten ensimmäinen Koronavilkun hälyytys.

Aivoni ovat ehtineet taas pyöritellä kaikenlaisia skenaarioita lävitse. Etenkin, kun minulla on ollut viikonloppuna nuhaa ja päänsärkyä ja minulla on tapana imuroida itseeni kaikki tarjolla olevat pöpöt.

Koronavilkun tietomäärä ei huimaa päätä, sehän kertoo vain, että viimeisen 14 vuorokauden aikana olen ollut henkilön lähettyvillä, joka on raportoinut sairastuneensa koronaan. Mielestäni tuo aikaikkuna on kohtuuttoman pitkä. Seitsemän vuorokautta olisi minusta paljon sopivampi aikaikkuna.

Minun oli helppo rajata altistumiseni kahteen mahdolliseen päivään, koska valtaosan elämästäni istun edelleenkin tässä etätyöpisteellä ruokatilassamme muovituolilla. Noilla päivillä on viikko eroa, joten toisesta tiedon tuleminen Koronavilkkuun olisi vienyt hyvin kauan ja toisesta olisi tieto tullut supernopeasti. Viimeisen kahden viikon aikana olen poistunut kolmesti kotoani muualle kuin ulkoilemaan. Saman kaverin kanssa olen käynyt vesijuoksemassa sekä kulttuuritapahtumassa. Toisen kaverini luona olen käynyt kylässä. Uimakaverillani Koronavilkku näyttää myöskin altistumista, kyläilykaverillani ei, joten vaihtoehdot rajautuvat noihin kahteen päivään.

Maanantaina menen testiin ja sitten alan jännittämään tulosta. Tarvitsisin nyt onnenpotku kolmosen eli selviämisen perheemme kolmannesta altistumisesta tauditta.

Onko sinulle tai läheisellesi tullut hälyytyksia Koronavilkun kautta?

Työstressi painaa päälle ja nyt se tehostuu vielä koronastressillä. Edessä lienee pitkä ja ankea syksy. Jos tästä taas selviän pelkällä säikähdyksellä, niin alan laatimaan sotasuunnitelmaa, että kuinka selviän ilman burn outia tästä syksystä. 

Kivaa viikkoa ja pitäkää minulle peukkuja, että testini olisi negatiivinen!

15. lokakuuta 2020

Korona-altistuskaranteeni nro 2

Vähän on vastatuulessa jälleen syysloman vietto. Meidän 13v keskimmäinen on korona-altistuskaranteenissa. Karanteenissa pysymistä helpottaa huomattavasti se, että kaikki hänen kaverinsakin ovat karanteenissa. Meidän alueemme kahdessa ala-koulussa on jo aiemmin syksyllä joutunut luokallisen verran oppilaita opettajineen karanteeniin ja nyt tuli yläasteellekin ensimmäinen karanteeni. 

Altistuskaranteeni koskee siis ainostaan altistunutta henkilöä. Muut perheenjäsenet voivat jatkaa elämäänsä normaalisti. Jos kenellekään perheestä tulee koronaan sopivia oireita, pitää hakeutua välittömästi testiin ja jäädä kotiin. Muutama perhe keskimmäisen luokalta on käynyt koronatesteissä ja toistaiseksi kaikki luokan WhatsApp-ringissä raportoidut tulokset ovat onneksi olleet negatiivisia. Onneksi kyseessä ei onneksi ollut supertartuttaja. Me emme ole käyneet testeissä, koska kenelläkään meistä ei ole ollut mitään oireita toistaiseksi. 

Minulle koululaisten syyslomaviikon kohokohta toistaiseksi on ollut kävelylenkki etätöiden lomassa

Tämä toinen karanteenikierros on sujut paljon rennommissa fiiliksissä kuin ensimmäinen korona-altistuskaranteenimme. Siihen on useampia syitä. Viime keväänä sairaaloissa oli paljon koronapotilaita ja siihen menehtyi valitettavasti yli 300 henkilöä. Tänä syksynä koronakuolleisuus on ollut pienempää ja sairaalat tyhjempiä, mikä tehnyt tilanteesta vähemmän pelottavan. Viime keväänä tuntui, että kovin moni muu ei ole joutunut altistuskaranteeniin, me olimme niitä harvoja. Tänä syksynä osalla keskimmäisemme luokkakavereiden perheistä tämä on jo toinen lapsen kautta perhettä koskenut karanteeni. Työkavereillekin on iskenyt karanteenitapauksia perheisiin. Karanteenitkin siis arkipäiväistyvät. Tämän hetken tiedon mukaan korona ei tartu eikä välity lapsien ja teinien välityksellä yhtä helposti kuin aikuisten. Viime keväänä altistunut oli Hra Kepponen, nyt teini. Varmaankin myös osansa on sillä, että tämä on koettu jo aikaisemmin ja selvisimme siitä onneksi säikähdyksellä. Totisesti toivon, että selviäisimme tauditta tälläkin kertaa!!!

Keskimmäisen korona-altistuskaranteenista huolimatta olemme pystyneet jatkamaan elämää normaalisti, paitsi lomailusuunnitelmien ja isoisien tapaamisen osalta. Keskimmäisen lomaohjelmana on tällä viikolla pelaamista, pelaamista ja pelaamista. Seuraavaksi yritän saada ohjelmaan myös pihatyöt. Niitä voi tehdä karanteenitapauskin. Vaikka muu perhe ei olekaan karanteenissa, olemme pyörineet pääasiallisesti kotona ulkoilua lukuunottamatta. Altistuskaranteenista johtuen peruutin syyslomapäiväni kokonaan, kun ei tästä kotoa pysty oikein irtautumaan. Minä olen etätöissä koko loppuvuoden ja Hra Kepponen jäi täksi viikoksi etätöihin myös.

 
Etätyöpiste terassilla - Tällä viikolla ensimmäistä kertaa tänä syksynä terassilla paleltaa

Syyslomaviikon kunniaksi ollaan tilattu pizzaa, syöty jätskiä ja leivottu erinomaisia suklaacookieseja ja tuijoteltu iltaisin jollain porukalla suoratoistopalveluiden tarjontaa. Tekemättä jäi mökkireissu, uimahallissa ja leffassa käyminen, mutta ehtiihän noita myöhemminkin. Kunpa nyt pysyisimme kaikki terveinä, muusta viis!

Jos ei tämä syyslomaviikko mene kuin Strömössä, niin ei se mennyt viime vuonnakaan. Vaikea laji tämä syyslomailu ;)

Käyttäkää maskeja, desifioikaa käsiä ja pysykää terveinä!

Kuopuksen tekemät cookiesit menossa uuniin

12. lokakuuta 2020

Kukkia ja ruskaa

Minä en ole syksyihminen lainkaan, vaikka viime vuosina minusta onkin tullut suuri ruskafani. Voisin käyttää päiväni ruskan ihailemiseen ja dronen lennättämiseen. Minusta on myös tullut kukkaihminen, etenkin tykkään tehdä kukka-asetelmia. Saisi olla enemmän lomaa, jotta sitä riittäisi jokaiselle vuodenajalle riittävästi. Onneksi viikonloppuisin on ollut tosi kivaa säätä olen päässyt nauttimaan tänä syksynä sekä ruskasta että kukka-asetelman tekemisestä.

Ystäväni Ilona huomasi, että yritys Pompon & Bloom on alkanut järjestämään kukkaklubi-iltoja pitkin Helsinkiä ja minä, Ilona ja Sirpa päätimme ilmoittautua sinne. Kukkaklubi etsii tilan tapahtumilleen ja mainostaa sitä Facebookissa. Tapahtuma johon osallistuimme oli järjestelyiltään varsin sujuva. Turvaväleistä oli huolehdittu hyvin ja tilaisuudessa oli maskipakko. 

 
Kukka-asetelmani

Kukkavalikoima jakoi hieman mielipiteitä, väriskaala oli valkoisesta vaaleanpunaisen kautta tummaan viininpunaiseen. En varmaan olisi itse valinnut niitä, mutta tykkäsin väreistä. En tiedä, miten arvioisin opetusta. Opettajan antama ohjeistus asetelman tekemiseen oasissieneen oli suppea. Hänen mielestään jokainen tekee sellaisen kuin haluaa ja kukkien asettelu on vapaata taidetta ja iloa. Olen käynyt aiemmin Töölöössä kukkakurssilla ja siellä vetäjällä oli aika paljonkin neuvoja asetelman rakentamiseen ja tasapainottamiseen. Hienoja asetelmia tuli kaikille osallistujille.

https://www.facebook.com/pomponbloom/

Sirpa viimeistelee kimppuaan

Valitut kukat olivat hyvin kestäviä ja vetäjän ohjeiden mukaan pidin kimppua parvekkeella öisin. Ihailin sitä melkein viikon, jonka jälkeen se kesti vielä melkein viikon isälläni. Iloa kahteen paikkaan yhdellä asetelmalla :)

Mietimme, että kukka-asetelmia voisi tehdä vaikka porukalla aivan itsekin. Nykyisin tarvikkeita ja kukkia on hyvin saatavilla ihan marketeistakin. Ensi kerralla kukkaklubissa on aiheena kimpun tekeminen ja siihen en ole saanut ikinä opetusta. Ehkäpä lokakuun piristyksenä osallistun jälleen kukkailtaan.

Tämän syksyn hienoimman ruskan löysin Vanhankaupunginkoskelta. Se on kiva paikka ulkoiluun ja tarjoaa vaihtelua lähipururadalle. Ja onhan se kaunis myöskin!

 
Sitten vielä muutama kuva Lammassaaren pitkospuilta, joka alkaa Vanhankaupunginlahdelta.


Päivän pöhköin mietteeni on, että onneksi en ole muuttolintu. Minulla menisi muuttoaikataulut ihan pieleen kuten myös vaarojen havannointi, koska maisemien kauneus lumoisi minut täysin joka puolella maailmaa.

Aurinkoista alkanutta viikkoa ja mukavaa syyslomaa koululaisille ja muillekin lomalaisille!

9. lokakuuta 2020

Koulukuvat ja kilpailutus

Helsingissä on koulukuvaus puhuttanut jo useamman vuoden ajan. Vuonna 2017 Helsingin Sanomat julkaisivat jutun siitä, että Helsingin kaupunki aikoo ryhtyä suitsimaan koulukuvausbinestä. Asiakkailta eli vanhemmilta oli tullut palautetta kuvien hinnoista. Kyllä muistan hyvinkin, että ryhmäkuva oli n. 8€, muotokuva-arkit n. 10-15€ ja siihen päälle tarrakuvaa, magneettia ja lasku olikin helposti päälle 30€ ja tietenkin postikutkin vielä. Monena syksynä olen maksanut kuvista yli 100€ yhteensä.

Opetushallitus oli antanut jo vuonna 2011 suosituksen soveltaa hankintalakia koulukuvaukseen ja että kunnan tai kaupungin tulee kilpailuttaa se. Helsingissä kuvausten sopimisesta on vastannut koulun vanhempain yhdistys, oppilaskunta tai henkilökunta. Vanhemmilla tai edes koulun henkilökunnalla ei ole riittävästi muskelia neuvotella kuvausfirmojen kanssa suurista alennuksista aika vakiintuneisiin hintoihin. Lisäksi kuvausfirmat ovat maksaneet sopimusosapuolelle kuvauspalkkioita. Kuvauspalkkioita on  käytetty koulun/päiväkodin lasten hyväksi, niillä on mahdollistettu esimerkiksi retkiä ja kultuuritoimintaa. Kuvauspalkkiot herättävät kuitenkin hieman sellaista suhmurointimielikuvaa, koska asia ei ole ollut julkista tietoa. Lisäksi moni vanhempi varmasti valitsisi mieluummin halvemmat kuvatuotteet kuin koululle kuvauspalkkion.

Veljeskuva ala-asteelta

Minulla on koulukuvien hankintaprosessista omakohtaista kokemusta todennäköisesti vuodelta 1988. Uunituoreena lukioni oppilaskunnan puheenjohtajana minulle selvisi, että vastuulleni kuuluu lukion koulukuvausten järjestäminen. Oppilaskunnan mapissa oli kopiot muutamalta edelliseltä vuodelta koulukuvauksen hyväksytystä tarjouksesta. Reippaana 17-vuotiaana pyysin tarjousta juurikin tuolta firmalta, joka lupasi tehdä tosi kilpailukykyisen tarjouksen (eli vähintään yhtä kalliin kuin edellisenä vuotena) . Yläasteen ja lukion yhteinen valokuvauskerho halusi myös tehdä tarjouksen ja toki päädyimme heidän kanssaan yhteistyöhön. Näin jälkikäteen ajatellen  minusta on hämmentävää, että ei edes välttämättä täysi-ikäinen henkilö voi vastata toiseen asteen oppilaitoksen kuvaushankinnasta. 

Helsingissä päiväkodeissa, peruskoulussa ja toisen asteen oppilaitoksissa on noin 85000 lasta/nuorta. Tällä perusteella kaupunki laski, että käyttöoikeussopimuksen suuruus ylittää 500000€, joka on kilpailutuksen alaraja. Käyttöoikeussopimus tarkoittaa sitä, että kaupunki antaa tässä tapauksessa kuvausfirmalle luvan toimia tiloissaan ja tarjota palvelua, jonka kustantavat vanhemmat.

Päiväkodin veljeskuvasta askarreltu joulukortti vuodelta 2010. Pojilla ompelemani paidat päällä

Syksyllä 2018 Helsinki kilpailutti koulukuvauksen. Halvemmat hinnat ovat tulleet voimaan heti, kun koulun edellinen mahdollisesti monivuotinen sopimus on umpeutunut. Vuoden 2019 koulukuvien osalta hintojen raportoitiin laskeneen selvästi. 

Minulla ei ole mitään käsitystä vuoden 2019 hinnoista. En muista tilanneeni kuvia, enkä edes muista nähneeni kuvia. Kesä ja syksy 2019 oli minulle niin raskasta aikaa äitini kuoleman ja ison työkuorman vuoksi, että muistissani on isoja aukkoja tuolta ajalta.

Jokin aikaa sitten tuli syksyn 2010 koulukuvat tilattavaksi. Loggauduin verkkoon kuvapalveluun ja katselin hintoja. Hinnoissa oli aivan hirvittävän iso hajonta. Muotokuva-arkit olivat sen 15€. Paitsi sitten silmääni osui tarjousarkki 1,3€. Luulin sitä virheeksi. Mutta luokkakuvan keskikokoinen versio oli myös 1,3€. Mitä ihmettä? Naksuttelin tilausta eteenpäin ja kuvapalvelu yritti kokoajan laittaa koriini Focus-pakettia 3,90€. Luulin tuota Focus-pakettia joksikin pakolliseksi maksuksi. Tulin sitten avanneeksi sen Focus-paketin, enkä ollut uskoa silmiäni. Focus-paketti sisälsi luokkakuvan, muotokuvan ja kolmannessa arkissa oli useampia pikkukuvia. Siis juurikin sellainen peruspaketti maksaa 3,9€. Toki postikulut lisäävät hintaan vielä 3,6€, mutta samoilla postikuluilla pystyi tilaamaan usemman kuvatun lapset kuvat.

Päiväkodissa kuvausfirma on välillä antanut päiväkodille ylimääräisiä kuvia kuten nämä suloiset äitienpäiväkuvat vuonna 2012

Ensin ilahduin huippuhalvasta hinnasta! Siis vain 3,9€. Hyvin nopeasti aloin miettimään, että voiko koulukuvausbisnes olla näillä hinnoilla elinkelpoista. Yleensä jos asiakas miettii, että tämä ei voi olla näin halpaa, niin hommassa on jotain vikaa. Ryhdyin googlailemaan lisätietoa Helsingin kouluvauksesta ja Yle olikin uutisoinut Helsingin kilpailutuksen ongelmista laajasti.

Helsingin koulut ja päiväkodit jaettiin 39 kilpailutusalueeseen. Yrityksillä oli mahdollista saada itselleen kaksi koulualuetta ja kolme päiväkotialuetta. Kilpailutus koski juurikin Focus-paketin kaltaista kuvapakettia. Kuvausfirmat tutkivat aiempia tilastoja ja kaikki halusivat ne alueet, joilla kuviin käytetään eniten rahaa. Taistelu oli niin tiukkaa, että osaan alueista on tarjottu peruspakettia jopa tappiollisella hinnalla.

Halvimmillaan peruspaketti maksaa helsinkiläiskouluissa 1,6€ ja kallein hinta peruspaketille on helsinkiläisissä päiväkodeissa 16,7€. Kymmenkertainen ero on aikamoinen! Siis kuvapaketti 1,6€! Tämän jälkeen tuo 3,9€ kuvapaketti ei enää tunnukaan liian halvalta :)

Vaikeaa on kilpailutuskin! Helsinki joutunee sopimuskauden umpeutuessa miettimään kilpailutuksen sääntöjä uudestaan. Ei liene reilua jatkaa nykyisiä sopimuksia, koska alueelliset erot ovat liian suuret. Mutta se on ainakin varmaa, että koulukuvien hinta on halventunut merkittävästi! Minusta on tärkeää, että mahdollisimman monella on mahdollisuus hankkia muistoksia koulukuvia niin halutessaan! Eikä iso hintaero päiväkotikuviin ole perusteltua.

Mitä teillä maksaa koulukuvat?

Aiheeseen liittyviä Hesarin artikkeleita:
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005441757.html
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006024868.html

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006289125.html

5. lokakuuta 2020

Lofootit -Henningsvaer

Elokuisen pohjoisen roadtripinni pääkohde oli Norjan Lofootit.

Olen haaveillut Lofooteista pitkään. Yhtenä kesänä yritin houkutella sekä Sirpaa että Jonnaa kanssani Lofooteille. Sirpa silloin totesi realistisesti, että lomaa on niin vähän, että ainakin muutamana tulevana kesänä hän aikoo valita reissun Välimerelle Lofoottien sijasta, vaikka Lofootit häntä kiinnostavat. Jonnakin tuumi, että hänkin valitsee mieluummin auringon. Korona muutti kaiken. Kesällä yksi harvoista sallituista lomakohteista oli Norja, niinpä Sirpa soitti minulle, että nyt hän lähtisi erittäin mielellään Lofooteille.

Reissumme oli alkanut erittäin hyvässä säässä Suomen puolelta Norjan Tennevolliin. Harmillisesti roadtripin huono sää osui Lofooteille. Se ei pilannut Lofooteilla oleskeluamme, mutta ehdimme näkemään kalastajakyliä suunnittelemaamme vähemmän, emmekä myöskään päässeet merikotkasafarille. Voisin todeta, että jääpähän seuraavaan kertaankin jotain nähtävää ja koettavaa. Epäilen, että seuraavaa kertaa ei välttämättä enää tule. Matka Lofooteille on todella pitkä, etenkin kun hieman lyhyemmän reitin Ruotsin läpi ajaminen ei ollut miellyttävä vaihtoehto Ruotsin kesäisen koronatilanteen vuoksi. Rovaniemeltä ajoaika Svolvaeriin, josta Lofootit "alkavat" on noin 11 tuntia.

Tennevollista lähtiessämme sää oli pilvinen ja ajoittain sateinen. Se ei sinänsä haitannut, koska maisema näytti mystiseltä.


Lofooteilla halusimme majoittua rorbueriin. Rorbuerit ovat vanhoja kalastajien puisia rakennuksia, joissa kalastajat asuivat kalastuskauden aikana. Nykyisin niistä on tehty majapaikkoja turisteille. Suomalaisille rorbuerit eivät ole niin eksoottisia kuin muille eurooppalaisille matkailijoille, ainakin kaltaiseni keski-ikäinen on kokenut jo monenmonta erilaista mökkimajoitusta. Kuvien perusteella useimmat rorbuerit ovat hyvin sympaattisen oloisia ja osa tarjoaa kauniita maisemia ja terasseja merelle. Rorbuerit ovat tavallisia mökkejä ja hotellihuoneita kalliimpi, joten eivät sovi tiukkaan budjettiin.

Me valitsimme rorbuerin Hennigsvaerin kylästä. Paikka oli suloinen, yllättäen myös melkein tyhjä. Huoneistomme oli toisessa kerroksessa ja terassi jaettu kolmen muun huoneiston kanssa. Muut huoneistot olivat kaikki tyhjiä ja saimme koko terassin itsellemme. Minusta paikassa oli kiva tunnelma ja olisin voinut hyvin olla rorbuerissa vaikka viikon. Nauttia maisemista ja rauhasta, tosin en tiedä, että olisiko rauhaa normaalina kesinä, jolloin kaikki huoneistot ovat täynnä. Henningsvaer on söpö ja vilkas kylä, jossa on kivasti palveluita. Sen ainoa huono puoli on, että matka päätieltä on pitkähkö, tie kapea ja levikkeillä joutuu väistelemään vastaantulijoita, joten se ei ole kovin näppärä paikka retkeilyyn Henningsvaerin ulkopuolelle.

Huoneisto 21 oli meidän

Huoneisto oli siisti ja viihtyisä, mutta paras puoli oli terassi ja laiturit. Söimme melkein kaikki ateriamme tuolla ihanalla terassilla. Päivä alkoi kivasti maiseman ja raikkaan merituulen ääressä. Ruokailujen suhteen kävi niin, että söimme aamiaiseksi ja illalliseksi norjalaiseen tyyliin lähinnä voileipiä. Ostimme ihania katkarapuja, tosin valmiiksi pakattuna, maksapateeta, juustoa ja olihan meillä vielä Leviltä hankittua kylmäsavuporoakin jäljellä. Joka päivä ostimme myös euron mahtavat vaniljaviinerit kaupasta. Emme suunnitelleet aterioivamme mökillä, mutta usein olimme niin myöhään takaisin perillä, että ravintolat olivat täynnä ja pöytää olisi pitänyt odottaa. Lounaan söimme yleensä tien päällä jossain. Ruoka kaupoissa ei ollut juurikaan sen kallimpaa kuin Suomessa.

 Kuvia rorbuerin ympäristöstä dronella, paitsi ensimmäinen kuva.

Parkkipaikan ympärillä olevat punaiset talot ovat kaikki samaa rorbuer-majoitusta
 
Henningsvaerin kylä
 
Rorbuer näytti aina vähän erilaiselta säästä ja vuorokauden ajasta riippuen. Välillä paistoi ja välillä valitettavasti myös satoi.
 

Rorbuerin edessä oli laitureita ja yhdestä pääsi uimaan. Sirpan mukaan vesi oli max. 10 astetta
 

Yritän hymyillä vaikka sataa

Henningsvaer on vilkas kyllä, jossa liikkuu päivittäin paljon turisteja. Meidän majapaikkamme oli 1,5km päässä keskusta viimeisessä perukassa. Matka oli huonossa säässä kiusallinen kuljettava ja parkkipaikan löytäminen keskustasta usein vaikeaa. Tämäkin vaikutti osaltaan siihen, että söimme niin paljon voileipiä rorbuerissa.


Rannan rakennuksissa on isossa osassa nykyisin ravintola tai kahvila



Kahvilat Norjassa olivat hyviä ja hinnaltaa hyvin lähellä Suomen hintoja. Tosin Suomessa ei missään ole noin paljon ja supertuoreita katkarapuja leivällä.

Yhden illallisen söimme Henningsvaerissa kalaravintolassa. Paikka oli tyylikäs ja viihtyisä. Tulimme molemmat valinneeksi turskaa ja tyyris turska-annos oli aika mitään sanomaton. Jälkiruoka oli pääruokaa parempi,mutta sekin hävivi kahvilakäyntiemme viinereille.



Pohjoisen roadtrip postaukset:

1. Leviltä Kilpisjärvelle

2. Kilpisjärvi