Burn outin partaalla

Viimeiset pari vuotta ovat olleet elämässäni hyvin kuormittavat. Kuormitus tuntuu lisääntyneenä levon tarpeena, välillä en jaksa työpäivän jälkeen juuri mitään. Toinen näkyvä seikka on muistini heikkeneminen. Lisäksi olen alkanut sairastelemaan pikkuvaivoja. Osa niistä on sellaisia, että en ole aikaisemmin sairastanut niitä. Listalle mahtuu ärhäkkä korvakäytävän tulehdus, kynsivallintulehdus, silmätulehdus, parit kunnon niskajumit, selkäsärky ja asentohuimaus.

Kuormitus on monen asian summa. Työ tuo sellaisen peruskuorman. Aiemmin olen selviytynyt työn kuormittavuudesta hyvin ja olen ollut aika hyvä sulkemaan työasiat mielestäni pois vapaalla. Toki työt kulkeutuvat välillä kotiin ja palavereja on välillä pitkin iltaa. Väsymys ja kuormittumisen aiheuttama muistin heikkeneminen on vaikuttanut siihen, että en enää suoriudu töistäni yhtä nopeasti kuin aiemmin ja saatan muistilapuista, muistikirjasta ja sähköisestä kalenteristani huolimatta unohtaa olennaisia asioita. Minulla menee siis aikaisempaa enemmän aikaa työtehtäviini. Minulla kävi töissä hyvä tuuri, joka kuitenkin osottautui myöhemmin myös huonoksi tuuriksi. Sain puolitoista vuotta sitten töissä ylennyksen. Olin todella tyytyväinen, koska viimeisen 10 vuoden aikana työnantajani on jaellut lähinnä irtisanomisia. Harmillisesti ylennys osui lopulta todella huonoon ajankohtaan elämässäni.

Työtä suurempi kuormittaja on ollut henkilökohtainen elämäni. Tai ainakin siltä se on usein tuntunut. Työ on omaan elämään verrattuna paremmin hallittavissa oleva ja ennustettava kokonaisuus. Oma elämäni on paiskannut eteeni tapahtumia, joita en ole voinut hallita tai edes ennakoida. Olen voinut vain reagoida ja yrittää järjestellä seuraamuksia. Oman elämäni kuormituspiikki alkoi joulusta 2017, jolloin isäni jalka murtui sirpaleiksi. Isäni joutui sairaalaan kahdeksi kuukaudeksi ja hänen toipumisensa vei kaikkiaan vajaa viisi kuukautta. Kun isäni joutui sairaalaan, äitini joutui kriisipaikalle hoitokotiin.

Äidilleni kävi niin kuin monelle alzheimerpotilaalle. Kun tuttu viitekehys vaihtui uuteen, tuntui, että äitini muisti katosi kokonaan. Väliaikaisen hoitokodin kyvykkyys vaativan alzheimerpotilaan hoitoon vaihteli keskinkertaisesta heikkoon. Äitini tuli kaksikerroksisesta asunnosta hoitokotiin. Yllättävän nopeasti liikuntakyky surkastui niin, että hoitokoti aloitti vaippojen käytön. Väliaikaisessa hoitopaikkaan en saanut solmittua lääkkeiden toimitussopimusta vaan jouduin toimittamaan lääkkeet itse. Lääkkeiden loppumisen ilmoittamisesta väänsin urakalla. Hoitokodilla oli tapana soittaa viime tingassa asiasta, jopa niin että lääke oli jo loppunut kun ilmoittivat. Huhtikuussa 2018 äiti sai vakituisen paikan ja jo kesällä vakituinen yksikkö laukkautettiin ja äiti muutti jälleen. Kesällä 2018 otin reilusti aikaa itselleni ja sainkin ladattua akkujani. Se tuli tarpeeseen. Äidillä meni kaikkiaan vuoden verran aikaa sopeutua hoivakotiin, joululta 2018 hän alkoi olla seesteisempi. Valitettavasti sellaista hyvää ja seesteisempää aikaa kesti vain puolivuotta ja sitten äitini menehtyi heinäkuussa 2019 tapaturmaisesti hoitokotiin. Äidin menehtyminen oli luonnollisesti shokki ja hoitokoti hoiti kaiken tiedottamisen tapahtumaan liittyen ala-arvoisesti.

Minä olin valmiiksi jo alamaissa ennen äitini menehtymistä. Tasan neljä kuukautta aikaisemmin menehtyi anoppini.  Anopin menehtyminen tuli myöskin yllättäen, vaikka hän olikin vakavasti sairas. Ennen hiihtolomaviikkoa 2019 anoppi oli ollut väsynyt, eikä jaksanut käydä ulkoilemassa. Vielä hiihtolomaviikolla anoppi oli istunut aika pirteästi kahvilla siskonsa vierailun yhteydessä. Kun Hra Kepponen ja pojat kävivät loppuviikosta anopin luona, hän ei enää jaksanut lähteä huoneestaan. Hiihtolomaviikon lopuksi anoppi pystyi viimeisen kerran puhumaan.

Kesä 2019 tuli katastrofaalinen. Minulla oli uusia vastuita töissä sekä "kesäpäivystys" eli olin kesäsijainen 7 viikkoa mm. omalle esimiehelleni ja juoksin kuin maratoonarihamsteri juoksupyörässä. Tein todella monena iltana töitä puolille ön. Kesälomani jäi lyhyeksi eikä todellakaan ollut palauttava, koska äitini kuoli ennen lomaani. Elokuussa 2019 olin ehkäpä kaikkein lähempänä romahdusta. Tuona syksynä mitoitin jaksamiseni niin, että sitten syyslomalla makaan Espanjan auringon alla 9 päivää ja keskityn keräämään voimia. Noh, esikoinen päätyi lomalla sairaalaan Espanjassa keuhkokuumeen vuoksi ja keskimmäinen päätyi sairaalaan sitten Suomessa. Rentouttava loma muuttui stressaavaksi ja sairasteluputki jatkui kotona pitkään. Kaikki lapset olivat vuorollaan sairaana. Koulutyön kiinni kurominen oli työlästä ja koulun tuki oli vähäinen. Olisi pitänyt siitäkin rähistä kouluihin, mutta en jaksanut. Pojat olisivat olleet kaikki oikeutettuja tukiopetukseen. Loka-marraskuun sairastelusta meni muutama kuukausi, kun Uusimaa laitettiin kiinni koronan vuoksi.

Perhe-elämän puolella arjen raskautta on lisännyt jatkuva vääntö koulutyöstä esikoisen kanssa. Ala-asteen ysin keskiarvon poika on nykyisin hieman alle kasin keskiarvon poika. Aina on täysi arvoitus, että mitä kokeesta tulee arvosanaksi. Koearvosana voi olla mitä vaan kutosen ja kympin väliltä. Jos tilanne olisi se, että poika saa aina hyvät arvosanat niistä aineista, jotka häntä kiinnostavat, niin asian kanssa olisi minun helpompi elää. Koenumero on hyvin suoraan verrannollinen siitä, että miten hän on valmistautunut mihinkin kokeeseen. 80% kotona tehtävästä koulutyöstä tapahtuu vanhempien, eli suurimmaksi osaksi minun, painostuksesta, maanittelusta ja kannustuksesta. Kannustus-painostus-maanittelu aiheuttaa usein suunsoittoa ja joskus suoranaista riitaa. Koen tuon turhauttavana sekä kuormittavana. Painostan siksi, että pojalla olisi kiinnostusta mennä lukioon, enkä haluaisi sen mahdollisuuden menevän sivu suun. Elän yhä toivossa, että kun murrosikä hellittää lisää, niin poika tajuaa, että hän käy koulua omaa tulevaisuuttaan varten ja kaikki joutuvat tekemään töitä tavoitteidensa eteen. Tilanne on tällä hetkellä parempi kuin viime vuonna. Karu todeta, mutta joutunen tulevaisuudessa säännöstelemään esikoisen suhteen voimavarojani, jotta minulla riittää voimavaroja myös keskimmäiselle ja kuopukselle. Onneksi yläasteelle siirtynyt keskimmäinen on luonteeltaan erilainen koulutyön suhteen ainakin toistaiseksi. Hän on omatoimisempi ja huolellisempi ja osaa pyytää itse apua. Meillä on ollut jopa kivaa, kun olemme kerranneet hänen kanssa matematiikkaa.

Olen joutunut miettimään aika paljonkin, että mihin ja miten käyttää vähentyneitä voimavaroja. Olen aina hieman kärsinyt sellaisesta revittelevästä tyylistä. Teen sata lasissa asioita, niin kauan kunnes uupumisen merkit ovat ilmassa. Silloin höllään ja keräilen voimia ja sitten olenkin taas kiihdytyskaistalla. Tässä tilanteessa pitäisi osata mennä hiljempaa koko ajan, koska toipumiseen tarvittava aika on pidentynyt ja näyttää vielä pidentyvän.

Pitkä kirjoitus erilaisista kuormituksista elämässäni. Seuraavaksi havaintoja ja oppimisia, kuinka korjata olotilaani.

Olen havainnut, että yksi avainasia parempaan jaksamiseen on hyvä uni. Kuormitus vaikuttaa uneni laatuun. Olen luontaisesti iltavirkku ja alkuyön uneni on kevyttä, mutta aamulla nukun todella sikeästi. Meillä yksi lapsista kärsii nukahtamisvaikeuksista, mikä on entisestään heikentänyt alkuyön uniani. Herään siihen, kun poika käy vessassa tai alakerrassa juomassa. Välillä hän saattaa tulla makuuhuoneeseemme katsomaan, että olenko minäkin hereillä. Herään siihen aina. Kotona olemme joutuneet aikaistamaan netin katkeamista, keräämään padit ja puhelimet pois (pojilla on itsekuria heikosti älylaitteiden kanssa), ostamaan herätyskelloja ja laatimaan hiipimissäännön sekä kieltämään poikia tulemasta meidän makuuhuoneeseemme muuten kuin todellisessa hädässä. On kurja sanoa lapsille, että jos et saa yöllä unta tai maha kipeä, niin et saa häiritä vanhempia. Hra Kepponenhan ei mihinkään pieneen herää, joten se olen aina minä joka herää ja sitten kärsii nukahtamisvaikeuksista päälle.

Etätyö on mahdollistanut sen, että pystyn nukkumaan selvästi pidempään aamulla. Olen todellakin hyödyntänyt tuota mahdollisuutta. Ajattelin, että se on sama miten rytmitän työn ja unen. Osallistuin unitutkija Henri Tuomilehdon luennolle. Hän puhui pitkään siitä, että etätyö on siirtänyt työtunteja myöhäisemmäksi. Tuomilehto esitteli optimaalista unen aikaista aivosähkökäyrää ja sitten aivosähkökäyrää henkiöistä, jotka ovat menneet nukkumaan hyvin nopeasti työskentelyn lopettamisen jälkeen. Ne erosivat valtavasti toisistaan. Aivot tarvitsevat sellaista pehmeää alasajoa ennen nukkumaan menoa, jotta unesta tulee riittävän palauttavaa. Sellainen lepo, johon sännätään suoraan töiden keskeltä on laadultaan vajavaista. Koska työpäiväni alkaa tavallista myöhemmin ja lasten palattua koulusta häiriötekijöitä on runsaasti, viimeistelen usein työpäiväni illalla ja menen suoraan töistä nukkumaan. Tuomilehdon työpaikan nettisivuilla on lyhyitä artikkeleita uneen liittyen https://www.coronaria.fi/uniklinikka/

Tavoitteenani on ehdottomasti aikaistaa nukkumaanmenoaikaani ja vastaavasti herätysaikaani ja lopettaa työt vähintään tuntia tai kahta ennen nukkumaanmenoa. Lisäksi yritän vähentää säännölliseksi muodostunutta melatoniin syömistä. Toki melatoniinissa on se etu, että nukahtaminen käy aika helposti eikä tarvitse turhautuneena pyöriä sängyssä. Olen myös joutunut myöntämään, että tarvitsen tällä hetkellä unta enemmän kuin aiemmin, kahdeksan tuntia on minimi ja nyt kaamoksen aikaan tarvitsisin yhdeksän tuntia unta. Kahdekalla tunnilla unta ei ole vielä kovin pirteä olo. Uskon, että keväällä lisääntyvä valon määrä vähentää unen tarvetta. Suljen korvani kaikilta kommenteilta, että kukaan aikuinen ei nuku noin paljoa ja eikä kenelläkään aikuisella ole aikaa tuollaiseen unimäärään. 

Yritän päästä hetkeksi ulos aina, kun aurinko paistaa. Raitis ilma ja valohoito tekevät hyvää. Huomaan selvästi vireystilan eron aurinkoisen ja sateisen päivän välillä. Jos aamulla tai iltapäivällä väsyttää kovasti, 15min ulkona piristää todella paljon.

Yritän järjestää jokaiseen viikkoon jonkun kivan pienen jutun. Ajantajuni on mennyt jo kauan aikaa sitten sekaisin, koska arkeni on niin tasapaksua. Olen istunut kohta 9kk tässä ruokapöydän ääressä läppäriäni naputellen ja loputtomissa etäpalavereissa. Piristykseksi olen känyt muutamalla lounaalla, paristi kahvilassa, mökillä kaverin kanssa ja vesijuoksemassa. Nyt nämäkin menot joutunevat melkein kaikki kiellettyjen asioiden listalla. Pakko myöntää, että se ahdistaa. Alustavasti olen sopinut parin ystävän kanssa, että vielä voidaan tavata jonkun kotona. Osa ystävistäni pitää minua korkeamman riskin henkilönä, vaikka istunkin vaan kotonani. Minulla on kuitenkin kolme lasta koulussa, teini luuhaa kaupungilla viikonloppuisin ja kuljeskelee silloin joukkoliikenteessä ja mieheni käy edelleen metrolla töissä ja syö mokoma useana päivänä lounaansa henkilöstöravintolassa. Välillisesti minulla on siis ihan hirveä määrä kontakteja verratuna esimerkiksi lapsettomaan työkaveriini, jonka mies on myöskin etätöissä. Ymmärrän hyvin, että kaikki eivät halua enää tavata. Sosiaalinen elämä on ollut aika vähäistä senkin takia, että voimat eivät vaan riitä. Kaikki hoidettavat asiat meinaavat jäädä viikonlopuiksi ja silloin en jaksa juuri mitään muuta.

Yksi raskaimmista asioista uupumisen keskellä on se, että niin moni asia on rempallaan. Alan muistuttaa talousvaikeuksien kanssa kamppailevia, jotka piilottavat laskuja. Samalla lailla minäkin lykkään postin ja jopa sähköpostin avaamista, että välttyisin hoidettavilta asioilta. Kaikkialla minne katson näkyy sotkua ja hoitamattomia asioita. Täydellisten ja siistien kotien, tyylikkäiden vaatteiden, hyvien harrastusten somevirrassa oma elämä toki näyttää vajavaiselta. Se, että ne niin moni asian on rempallaan,lisää kuormitusta. Minun olisi paljon helpompi olla, jos koti olisi siisti eikä kaaos. Voimavarani eivät riitä kuin pintapuoliseen siivoamiseen eikä edes siihen, että saisin ruoskittua laiskanpulskeat lapseni hommiin. Tässä tilanteessa on parasta opetella sietämään sitä, että asiat ovat rempallaan ja arki kulkee nilkuttaen eteenpäin. On vaan pakko raivata tilaa enemmälle unelle sekä rentoilulle.

Moni on sanonut, että hae sairauslomaa ja lepää. Olen keskustellut siitä lääkärin kanssa. Olen uuvahtaneenanikin kuitenkin toimintakuntoinen ja mielialani on normaali, joskin olen selvästi kärsimättömämpi ja unohtelevampi. Jos jäisin kotiin lepäilemään vaikka pariksi viikoksi, niin todennäköisesti sotkisin vuorokausirytmini pahasti, kun ei tarvitsisi nousta aamulla töihin. Kukaan ei tee töitäni poissaollessani kuin ehkä jotkut kaikken kiireisimmät, joten suurin osa töistä odottaisi minua palatessani ja se olisi aikamoisen stressin paikka. Eikä kuormitustilanteeni muutu mitenkään poissaolon aikana. Toki lepo lisäisi voimia. Olen aika herkästi pitänyt sairauslomapäivän, jos aamulla on vaikka särkenyt päätä tai takana on ollut todella huono yö. Mikäli muistini alkaa reistailla niin kuin ennen kesälomaa, että unohdan suht. tavallisia sanoja, niin sitten arvioin uudestaan pidemmän levon tarpeen. Joulun suhteen aion olla kaikkien aikojen alisuorittaja.

Ajattelen tästä tilanteesta, että elämässä on erilaisia vireystilakausia muutenkin. Joskus on tähtien asennot kohdallaan ja tuntuu, että kaikki sujuu ja saa vaikka mitä aikaiseksi. Välillä on sitten näitä kausia, että voimat riittävät välttävästi välttämättömiin. Jos voisi valita, niin tottakai sitä valitsisi sen energisen ja tuloksekkaan ajan. Ja ikuisen kesän, jolloin ei tarvitsisi kärsiä kaamoksen aiheuttamasta lisääntyneestä unentarpeesta. Välillä tekee hyvää miettiä asioita elämässä ja arvioida uudestaan, että mihin kannattaa käyttää aikaa ja voimavaroja. Joskus pystyy antamaan itsestään vähemmän ja saavuttamaan vähemmän ja sekin on ok. 

Olen miettinyt, että julkaistako tälläista pitkää ja polveilevaa postausta ja mikä tässä oikeastaan on se punainen lanka. Haluan kuitenkin julkaista ja omalta osaltani kertoa, että elämässä tapahtuu kaikenlaista, joka vaikuttaa omiin voimiin ja jaksamiseen. Se, että on siinä tilassa, ettei jaksakaan kuormitusta, jonka on ennen jaksanut, on normaalia. Niissä tilanteissa kannattaa vaatia itseltään vähemmän ja siivota niitä vähemmän tärkeitä asioita elämästä pois. Sitten sellainen voimalause, että vähän uuvahtaneenakin pystyy elämään ihan hyvää elämää. 

Joskus pieni ja vähemmän onkin juuri se mitä tarvitset.

Ilta linnanrouvana

Koronan takia olen vältellyt menoja. En ole käynyt leffassa tai teatterissa ja ravintoloissakaan en ole käynyt kuin kahdesti syksyn aikana. Niistä kahdesta ravintolasta kirjoitin tässä kuussa arvostelun. Haaveilen toistuvasti matkoista, menoista ja sosiaalisesta kanssakäymisestä. Siksi oli niin kivaa, kun pystyimme vihdoin toteuttumaan kuuden naisen saunaillan. Ystäväni Ilona osti meille joulukuussa 2019 saunailtapaketin. Koronarajoitukset iskivät päälle ennenkuin ehdimme saunomaan ja hotelli johon ostimme lahjakortin sulki ovensa yli puoleksi vuodeksi.

Lokakuussa pääsimme vihdoin viettämään saunaillan Hotel Glo Artiin. Minä yllätyin, kun katsoin netistä kuvan Hotel Glo Artista. Olen syntyperäinen helsinkiläinen, mutta en muista ikinä nähneeni tuota tyylikästä, jyhkeää graniittilinnaa. Siitä tulee hieman mieleen Kansallismuseo. Ilmeisesti en ole kävellyt aikaisemmin niin pitkälle Lönnrotinkatua, että olisin osunut linnan kohdalle. Autonratista en ole ehtinyt sitä huomaamaan.

Ilona odottelee muita saunojia hotellin sisäänkäynnin edessä

Kuva lainattu https://www.glohotels.fi/hotellit/glo-art

 

Linna on rakennettu vuonna 1903 teknillisen yliopiston oppilaskunnan taloksi eli teekkareiden kotipesäksi ja sitä kutsuttiin Poliksi. Teekkarit ehtivät viettää kuutisenkymmentä vuotta iloista teekkarielämää ennenkuin lisääntyneeseen tilantarpeeseen rakennettu uusi Poli valmistui Espoon Otaniemeen. Kivilinna on varmasti ehtinyt näkemään yhtä sun toista teekkarijuhlaa ja -jäynää. Viereiselle tontille rakennettiin 1931 Suomen ensimmäinen ylioppilasasuntola eli Teekkarila. Teekkareiden jälkeen ja ennen Glo Hotels ketjua rakennuksessa on toiminut hotelli aikaisemminkin nimellä Hotel Linna.

Linna on restauroitu hienoon kuntoon ja majoitustilat sijaitsevat uudessa rakennuksessa sisäpihan puolella. Kivilinnassa on erilaisia kokous- ravintola- ja juhlatiloja.

Alla kuvia upeasta sisääntuloaulasta. Minä olisin voinut linnoittua sinne! Aulassa meitä odotti melkoinen yllätys. Hotelli oli avattu vain meidän saunailtaamme varten. Paikalla oli yksi henkilökunnan edustaja, kokki oli käynyt tekemässä alkuvalmistelut ja oli jo lähtenyt pois. Olimme siis ihan linnanrouvina paikalla keskenämme. Olipa jännittävää hiippailla linnan portaikossa ja käydä rauhassa kokeilemassa jokainen laiskanlinna.

 

Upea portaikko 

Suloinen levähdypaikka porrastasanteella. Istahdin penkille hetkeksi ja jotenkin tulikin mieleeni, että minkäköhän laista menoa levähdypaikka on vuosikymmenten aikana mahtanut todistaa.

 

Miten muhkea takka ja valaisin

 

Saunatilat sijaitsevat kivilinnan ylimmässä kerroksessa. Tilaan kuuluu myös pieni torni, jossa kuulemma kummittelee. Oleskelutila oli varsin viihtyisä ja tilava. Saunassa oli kuumat löylyt, kuusi suihkua ja iso pukuhuone. Paikanpäällä oli pyyhkeet ja tossut saunojille. Me otimme Ilonan kanssa kaksi saunakierrosta ja välissä yhden alkupalakierroksen.

Oleskelutilat kuvattuna ylhäältä tornista

Minulle oli iskenyt jokin selfiebuumi, sorry siitä. Buumin syynä todennäköisimmin se, että olin kerrankin vähän meikannut. Kyllä nauratti, kun puolet porukasta meikkasi saunaan tullessaan :D

Ruokailutila

Tarjouspakettiin kuului buffetruokailu ja puoli pulloa viiniä per naama. Varsin positiivinen yllätys oli alkupalojen laatu ja määräkin! Tykkäsin todella paljon.

Ylävasen: paahtopaistia ja piparjuuritahnaa. Törkeän hyvää!
Yläoikea: leipäjuustosalaatti, hyvä mutta yllättäen joukon heikoin.
Alavasen: parsakaali-papusalaatti. Varsinainen yllättäjä, nam!

Alaoikea: pähkinäinen juuressalaatti. Hyvää.

Paahdettua lohta ja rapukastiketta. Ihan itse annostelin ruuan pitkin lautasen reunoja ;)

Jälkiruoka oli aterian heikoin lenkki, mutta ei meihin olisi enää jälkiruokaa mahtunutkaan

 

Vielä lopuksi kuva saunatilojen yhteyteen kuuluvasta tornista. Sitä oli hyvin vaikea kuvata. Torniin kiivetään metallisia kierreportaita pitkin. Tilassa on pyöreä pöytä ja jälleen yksi hyvin muhkea valaisin ja sisääntulon vieressä takka. Kummitus käy öisin napsuttelemassa valoja tornissa ja kuristava tunnelmakin vaivaa usein tornihuoneessa olevia. Pokeriakin on pelattu salaa hotellissa ja siihenkin liittyy kummittelua. Meistä torni oli viihtyiva ja mukavan erikoinen paikka istuskeluun. Vanhan polin kummitukset saattoivat pelästyä (tai ihastua) alan naisistumiseen ja eivätkä näyttäytyneet lainkaan. Meitä oli paikalla 4 diplomi-insinööriä, 1 insinööri ja 1 tietotekniikan maisteri.

Tornihuone

 

Me olimme Ilonan kanssa ensimmäiset paikalla ja meillä meni melkein viisi tuntia saunailtaan. Osalla meni vain neljä tuntia. Aika meni kuin siivillä. Saunottiin, juteltiin syötiin ja juotiin vähän viiniä. Kaikki tuntui aivan luksukselta: minulle aivan uusi paikka, komeat puitteet, ystäviä, iloisia juttuja,  hyvää ruokaa ja juomaa. Rentoa, iloista ja herkullista. Hetkeksi unohtui kaikki stressinaiheet. Haaveena on pienen pienet pikkujoulut, mutta niiden kohtalon ratkaisee tartuntaluvut ellei jopa valtionjohto.

Saunaillan kustansimme itse. Ilonan bongaamalla etukäteen ostetulla lahjakortilla hintaa tuli 55€ per osallistuja, mikä näin jälkikäteen tuntuu oikein hyvältä diililtä. Ilona on luvannut pitää silmät auki, mikäli tulee uusia tarjouksia eri hotelleihin.

Kiitos Ilona, Kati, Satu, Otilia ja Mirja.

Japanilaisia erikoisuuksia

Tämä on kolmas postaus Japanin muistoista siltä ajalta, kun asuin siellä. Keräsin joukon japanilaisia "erikoisuuksia", joista ajattelin ne ovat ehkä lukijoille tuntemattomia, mutta arkipäiväisiä japanilaisessa kulttuurissa ja elämässä.

Tohvelit
Japanilaiset ovat tohvelikansaa. Kotiin mennessä kengät riisutaan aina sisälle mennessä ja vaihdetaan sisätossuihin. Sama sääntö pätee vieraisiin, eteisessä on aina valikoima ylimääräisiä tossuja vieraita varten. Sukkasillaan olo on japanilaisille outoa. Japanilaisissa ravintoloissa, joissa on sisustuksessa käytetty tatamimattoa tai lakkaamattomia puupintoja, riisutaan myös kengät ja ravintoloissakin on usein tarjolla tossuja. Oman lukunsa muodostavat vessatossut. Kodeissa vessan oven vieressä joko ulko- tai sisäpuolella on aina kaksi vähintään kaksi paria vessatossuja, toinen miehille ja toinen naisille. Ulkomaalaistenkin odotetaan ymmärtävän sisätossujen vaihtamisen vessatossuihin, tosin asuntojen pienuudesta johtuen vieraita ja eteenkään ulkomaalaisia kutsutaan harvoin kotiin. Ystäviä tavataan kaupungilla ravintoiloissa.

Japanilaisista ystävistäni on jokainen meille tulleesaan kysynyt, että onko sisätossuja. Koska sisätossut puuttuivat, he eivät kehdanneet enää kysellä vessatossujen perään. Minullehan on käynyt sellainen kämmy, että olen pari kertaa unohtanut vaihtaa vessatossut jaloistani ja jalkani ovat melkein syttyneet tuleen niistä katseista :)

Kodin, ravintoloiden ja vessojen lisäksi erilaisia tossuja käytetään myös japanilaisissa kylpylöissä eli onseneissa.

Minun oleskeluaikanani en nähnyt näin erottuvia vessatossuja, ihan varmasti olisin mokannut näidenkin kanssa. Kuva: https://livingnomads.com/

Love hotel eli lavuhotelu japanilaisittain sanottuna
Useampi sukupolvi saattaa jakaa asunnon eli omaa tilaa ja rauhaa on rajoitetusti. Lovuhotelut ovat palvelleet paikkana japanilaisille pariskunnille harrastaa rauhassa seksiä. Kyseessä ei siis ole hotelli salasuhteen hoitoon, vaikka toki senkin se mahdollista, vaan hotelleja käyttävät seurustelevat parit ja avioparit. Huoneen voi vuokrata tuntitaksalla tai koko yöksi. Saatavilla on erilaisia sisustuksia ja teemahuoneita. Huomattavaa oli se, että Lavuhotelut olivat aika edullisia, rahaa saastoi säästää asumalla lavuhotelussa :)

Vielä vuosi tuhannen vaihteessa Tokiossa oli paljonkin lavuhoteluja. Hesarissa oli jonkin aikaa artikkeli siitä, että seksin harrastaminen kumppanin kanssa on vähentynyt huomattavasti Japanissa ja moni lavuhotelu on joutunut lopettamaan toimintansa. 

Miten olisi yltiöromanttiset puitteet, kuva https://choosytraveler.com

 

Varusteltuja huoneita löytyy roisimpaankin menoon: https://tokyonightowl.com

 

Japanissa ei ole olemassa mitään asiaa, josta ei olisi Hello Kitty versiota, 

kuva https://1220hslsweetlovehotel.wordpress.com

Viagra ja ehkäisypillerit
Lavuhoteluista jatkankin sitten Viagraan ja e-pillereihin. Viagra tuli rytinällä markkinoille 90-luvulla Japanissakin. Japanilainen lääkintöhallitus toki myönsi noin tarpeelliselle lääkkeelle myyntiluvan. Sen jälkeen, kun hyvin vanhoista miehistä koostunut lääkintöhallitus oli antanut Viagralle myyntiluvan, he ilmeisesti havaitsivat ehkäisyn tarpeen. Niinpä ennen vuosituhannen vaihdetta, e-pillerit saivat vihdoin myyntiluvan Japanissa. Päätelmä asioiden tapahtumisjärjestyksestä on omani.

Ensimmäiset e-pillerit tulivan USA:ssa myyntiin vuonna 1960 ja Suomessa 1962 - Japanissa sitten melkein 40 vuotta myöhemmin.

Yhtenä työpäivänä japanilaiset työkaverini vaativat, että menemme toimistokompleksimme kaukaisimpaan kulmaan kahveille. Mietin, että mistäköhän nyt tuulee. Siinä sen vaivaantuneen kiherryksen keskellä ehdin jo pelätä mokanneeni jotain pahasti. Työkaverit olivat ajatelleet, että minä länsimaisena naisena varmastikin tiedät jotain e-pillereistä ja voisin sivistää heitä. Pokkani piti oikein hyvin, kun valistin yli kolmikymppisiä kolleegoita länsimaalaisen ehkäisyn saloista.

Vierasperäiset sanat japanin kielessä
Japanilaiset eivät tarraudu siihen, että kaikille sanoille pitäisi keksi japanilainen sana, vieraskielisiä sanoja otetaan reippaasti omaan kieleen ja muunnetaan ne japanilaiseen ääntämykseen sopivaksi. Japani on vähän kuin suomi: tavuja, jotka koostuvat yleensä 1-2 konsonantista ja 1-2vokaalista ja sana päättyy yleensä vokaaliin. Paino tasaisesti kaikilla tavuilla. Lisäillään sopivasti vokaaleja englannin kielinen sana onkin japania, esimerkiksi love=lavu hotel=hotelu eli lavuhotelu.

Länsimaalainen saa pienet nauruntyrskäykset, kun ymmärtää että sen lisäksi että japanilainen ei kuule eroa L- ja R-kirjaimien japanilainen ei kuule eroa myöskään B- ja V-kirjainten välillä, mikä johtaa välillä hyvin erikoisiin lausumisiin. V ei oikeastaan ole japanilaisille edes kirjain. Muodostetaanpas pari näppärää uusiosanaa säännöillä, että sana päättyy aina vokaaliin ja muodostuu suomen kaltaisista tavuista.

Vanilla ice cream = banilla aisu kriimu
Lunch menu = Ranchi menu
elevator = elebeeta

Hissitytöt
Elebeetasta tuli mieleeni hissitytöt. Vielä viime käynnilläni hissityttöperinne oli vielä voimissaan, mutta sekin vähenemään päin. Mietin, että mitenköhän korona vaikuttaa asiaan. Japanilaisissa tavarataloissa on töissä ainakin päähisseissa hissitytöt. He ovat nuoria, univormuun pukeutuneita, naisia, jotka operoivat hissiä. Eli siis painavat nappeja. Tärkeää on toki toivottaa asiakkaat kohteliaisuusfraasein hissiin ja kertoa kerroksen numero. Mitä kimakampi ja tyttömäisempi ääni, sen parempi.

 

Alla linkki artikkeliin, jossa on myös video hissitytöstä, mikäli aihe alkoi kiinnostamaan enemmän.

https://www.ana-cooljapan.com/contents/shopping/movie/elevator/INT13011189

Laulukaskaat
Japanilaisille laulukaskaat merkitsevät kesää. Kesä on saapunut, kun laulukaskaiden ääni kuuluu kaikkialla. Laulukaskaiden elämä alkaa maan alla, josta ne varttuessaan kaivautuvat esille ja etsivät yleensä puun koteloitumista varten. Aikanaan kotelosta kuoriutuu vaaraton, mutta isokoinen hyönteinen.

Ensimmäinen kosketus laulukaskaaseen oli kun näin mielestäni jättimäisen hyönteisen lentävän kohti minula ja laskeutuvan olkapäälleni. Onneksi oli monsuuniaika ja minulla oli sateenvarjo mukanani, jolla hutkaisin kaskaan pois. Jäin tuijottamaan sitä kadulle järkyttyneenä. Kaskas makasi selällään ja piti hirvittävää meteliä. Juri kertoi, että kyseessä on laulukaskas. Oli hyvä, että ensi kohtaaminen tapahtui japanilaisessa seurueessa ja kuulin kaskaista lisää.

Kaskaiden ääni on todella kova. Netissä on väitetty, että kaskaat voivat saada 120dB ääntä aikaiseksi. Kovaan ääneen pääsin tutustumaan minäkin. Kotini parvekkeessa oli lasien ulkopuolella hyttysverkko ja monena iltana verkossa saattoi olla kaskas, joskus jopa parikin. En tiedä, olivatko kaskaat jumissa verkossa vai muuten vaan metelöimässä. Kaskaiden ääni todellakin häiritsi nukkumistani. Nopeasti keksin, että ison sateenvarjoni kahvan koukkupäällä on hyvä neppaista kaskaat irti verkosta.

Kerroin Hra Kepposelle laulukaskaista. Kun hän koki ensimmäisen kerran laulukaskaan parvekkeen hyönteisverkossa, Hra Kepponen valitti sängyssä siitä, että joku käyttää pahaa ääntä pitävää työkalua hyvin myöhään illalla. Muistitin Hra Kepposelle, että mitäpäs kerroin kaskaista, mutta Hra Kepponen ei meinannut millään uskoa, että kyseessä on hyönteinen. Näytin hänelle ammattilaisen ottein, kuinka häädetään kaskas.

Alla  YouTube video, jossa näkyy hyvin laulukaskas miehen kädellä. Taustalla kuuluu Sugoi, joka kääntyisi hyvin, että so cool.

 

 

Anna lahjoina aina pariton kappalemäärä
Japanissa kuoleman luku on neljä ja kaikki hyvän onnen luvut ovat parittomia. Tästä parillisesta huonosta luvusta johtuen, japanilaiset antavat aina lahjaksi parittoman määrän. Jos ostat kauniin hedelmäpakkauksen tai temppelistä makeisrasian, niissä on aina pariton määrä tuotetta. Kaikki astiat myydään joko kappaleittain tai viiden kappaleen settinä. Kolme on myös toimiva määrä. 

Juri on keräillyt suomalaista lasia ja tykkää myös Muumi-keramiikasta. Ostin Jurille lahjaksi Kartio-laseja ja päätin pokerina kysyä, että miten hän haluaisi toimisin hänen lahjansa kanssa. Vaihtoehtoja oli että annan hänelle kuusi lasia kerralla myymälän pakkauksessa, tai annan hänelle viisi lasia ja sitten myöhemmin yhden lasin lisää. Juri päätti rohkeasti ottaa kaikki kuusi lasia kerralla. Tuliaisten antamisen näki pari toimiston sihteeriä, jotka olivat Shinkolle sanoneet, että Jurista on tulossa aivan liian länsimaalainen. Shinko ei joutunut vastaavanlaiseen ristipaineeseen, koska hän sai yhden kappaleen tuliaisen.

 

Näitä Japanijuttuja olisi mielenpäällä vielä vaikka kuinka. Vieläkö jaksatte lukea? Mikä kiinnostaisi eniten japanilainen ruoka, vapaa-ajan vietto vai arkiset sattumukset vaiko joku muu?

 

Lopuksi vielä muutama kuva Meiji temppeliltä, joka on yksi Tokion tunnetuimmista. Se oli kotihoodeillani ja siellä tuli käytyä usein, koska siellä on hienon temppelin lisäksi upea puusto.

Aiemmat postaukset:

Japanilainen työkulttuuri

Muutto Tokioon

Kaksi ravintola-arvostelua

Tässä postauksessa arvostelen kaksi hyvin erilaista ravintolaa: Farougen ja Bar Teoksen. Molemmat ruokailut olen kustantanut itse.

*
Minulla oli syyskuussa aikamoinen hinku päästä ravintolaan syömään, koska aavistelin, että syksyn edetessä koronatartuntaluvut nousevat niin, että se vaikuttaa vähintäänkin omaan käyttäytymiseeni ja pahimmillaan ravintolat voivat joutua sulkemaan jälleen ovensa.

Halusin mennä ravintola Shelteriin, koska heidän ruokalistallaan on hummeripasta. Hummeripastaa ei kovin monessa paikassa tarjoilla, mutta se on yksi lemppareitani. Toki hieman vaikea annos, koska hummerin maku peittyy helposti ja sittenhän koko annoksen juju on mennetty. Muistelen kaiholla vuonna 2010 lopettanutta Papa Giovannia ja heidän annostaan hummeripasta kahdelle. Se oli niin hyvää! Toki sen hakkasi vuonna 2013 Nizzan La Petite Maison ravintolan hummeripasta. Sen jälkeen olen saanut ainoastaan Papa Giovannia heikompia annoksia. Harhauduin jutussa nyt ihan sivutielle muistelemaan 7 ja yli 10 vuotta sitten syömiäni hummeripastoja :D

Jäin odottelemaan Hra Kepposen vastausta, että minkä vapaista ajoista valitsisin Shelterissä. Vaikka jo melkein maistoin hummeripastan suussani, joku keskeytys sai minut unohtamaan varauksen teon ja jäimme ilman pöytää.

Ravintola Farougeen sai vielä pöytiä ja suuntasimme siis sinne. Olen käynyt Farougessa muutaman kerran 90-luvun loppupuolella. Ravintolahan lopetti jossain vaiheessa useammaksi vuodeksi ja avasi uudestaan reilu vuosi sitten. 2000-luvun puolella Helsinkiin on auennut muitakin libanonilaisia ravintoloita, mutta ne ovat rennompia paikkoja, kun taas Farouge kallistuu ehkä hieman enemmän fine diningin suuntaan.

Uusi ravintolatila on suuri ja todella tyylikäs. Ravintolasalin puoli huokuu suorastaan luksusta ja tyylikyyttä. Pääsalista on eroteltu muutamia isompia looseja isommille seurueille ja pääsalin lisäksi on vielä talvipuutarha. Sen sisustus ei ole yhtä tyylikäs kuin pääsalin, mutta se on tunnelmallisempi isoine kynttilälyhtyineen ja tekopuuhun ripustettuine valoineen.

Ravintolasalin kuva https://www.farouge.fi/

 

Talvipuutarha

Kuva https://www.farouge.fi/

 

Tilasimme muutaman meze-alkupalan: mausteisia lammasmakkaroita, mustekalaa ja ravunpyrstöjä hummuspedillä sekä friteerattuja halloumjuustorullia ja punajuuridippiä. Otimme molemmat lasit libanonilaisia viinejä, minä valkoista ja Hra Kepponen punaista.

 

Halloumrullat ja punajuuridippi

Lammasmakkarat ja hummus

Alkupalat olivat hyvät. Hieman vierastimme hummuksesta läpilyövää valkosipulia. Libanonilaiset viinit olivat oikein hyvät ja hintakin aika maltillinen. Oikein hyvä aloitus illalliselle.

Mietimme hetken aikaa, että pitäisikö tilata vain pelkkiä alkupaloja, koska pääruokavalikoima ei oikein ollut makuumme. Päätimme pelata varman päälle, koska lampaan potka tai mustekala eivät houkutellet, ja valitsimme molemmat shish-vartaat. Otimme toisen shishannoksen kanasta ja toisen naudasta. Liha oli hyvin marinoitua, mureaa ja hyvin valkosipulista. Valkosipuliperunat olivat meistä molemmista aivan liian valkosipuliset. Hra Kepponen käyttää runsaasti valkosipulia ja sanoi ensimmäistä kertaa saaneensa ravintolassa aivan liian valkosipulista ruokaa. Pääruuat olivat  pettymys.

Päätimme antaa ravintolalle vielä mahdollisuuden päättää ilta paremmin ja tilasimme jälkiruuat. Minä otin kimaran libanonilaisia jälkiruokia ja Hra Kepponen pistaasisuklaafondantin. Vaikka rakastan kaikkea suklaista en tykkää lämpimistä suklaajälkiruuista ja siksi tilaan todella harvoin suklaafondantia. Minun jälkiruokani oli ihan hyvä, mutta ei mitään verrattuna pistaasisuklaafondantiin. Hirvittävästä annoskateudesta johtuen tein jotain poikkeuksellista: tilasin toisen jälkiruuan eli pistaasisuklaafondantin.

Pistaasisuklaafondant ja kookosjäätelöä

Ravintolaillallisen jälkeen kotona maistui suussa valkosipuli voimakkaasti ja pesin kahdesti hampaat. Hetkellisesti hammastahna raikasti suun, mutta jopa kesken pesun alkoi taas suussa maistua valkosipuli.

Illallisesta jäi ristiriitaiset muistot. Voisin mennä uudestaan Farougeen, koska mezet olivat hyviä ja tilata pelkästään niitä ja taivaallista jälkiruokaa. Mezelista on myös laaja ja meiltä jäi useampi kiinnostava meze maistamatta. Toisaalta kaksi floppia pääruokaa, joiden hinta oli yhteensä 55€, saanee minut seuraavalla kerralla valitsemaan jonkun toisen ravintolan. 

Oletko käynyt Farougessa? Mitä tykkäsit?

*

Toinen ravintola-arvostelu on aivan toisen hintaluokan tapaspaikasta nimeltään Bar Teos. Kävin siellä ystäväni Sirpan kanssa. Ravintolatilasta on tehty varsin mukava seinä- ja kattomaalauksilla. Kävimme ravintolassa alkuillasta ja poistuessamme paikka oli täynnä ja ovelta oli käännytetty muutama ilman pöytävarausta ollut seureu pois. Kannattaa siis varata pöytä! Vierailu Bar Teoksessa oli minulle ensimmäinen.

Bar Teoksen kaikki tapakset maksavat 2,95€ kappale, leivistä osa on 1,95€. Tapaslautanen maksaa 16,95€. Cava-lasillinen maksaa 4,90€. Kyseessä on todellakin oman rahan paikka ja sellainen johon on helppo kokoontua porukalla, koska paikka sopii hyvin myös pieniruokaisille ja tiukemman budjetin henkilöille. Tapaksista pystyy koostamaan myös tuhdimmankin aterian.

Tapaksissa oli selviä eroja laadun ja ruokaisuuden suhteen. Ruokaisuus erot aika helppo päätellä listasta.

Sirpa valitsi tapaslautasen, jossa oli yrtti-bruschetta, tonnikalacrepe, carpaccio ja parmesaania, marinoidut oliivit, maalaismunakas, tulinen lihamureke ja yrttiperunaa ja aliolia. Ruokaisimmat annokset olivat kuvassa oikealla oleva munakas ja etualan perunat.

 

Minä söin yksittäisiä tapaksia, joista ehdin osan nälkäisenä hotkaista osan kuvaamatta. Tässä marinoituja siniä, melonia ja ilmakuivattua kinkkua ja salaattia. Tykkäsin kaikista

carpaccio ja parmesan oli minusta maultaan paras

Jälkiruuat eivät yltäneet suolaisten tasolle

Minusta Bar Teos on rento seurustelupaikka, jossa on helppo tavata ystäviä ja syödä jotain pientä samalla ja ottaa pari lasia viiniä "ilman konkurssia". Kohtuullinen hinnoittelu, hyvä hinta-laatusuhde ja miellyttävä ilmapiiri saa varmasti monet tapaamaan siellä ystäviään tai tulevaisuudessa se on varmasti kiva after work viinilasillisen paikka. 

*
Koronatartuntaluvut ovat nousseet syksyn aikana niin paljon, että tällä hetkellä suhtaudun ravintolaillallisiin varovaisemmin. Lounaalle ajattelin tällä viikolla ponnistaa. Ihana joululounasbuffet on pyörinyt jo mielessäni, mutta taitaa jäädä sekin väliin.

Vieläkö sinä uskallat käydä ruokaravintoloissa?

Irti etätyötylsistymisestä

Olen istunut keittiön ruokapöydän ääressä etätöissä yli 7kk. Sillä muovi-istuimisella hiostavalla tuolilla. Poikien ollessa koulussa voisin käyttää kuopuksen pöytää, mutta olen jämähtänyt paikalleni. Olen myös jämähtänyt yöpaitoihin ja pyjamiin ja jopa huonoon hygieniaan. Kun työpäivä päättyy, niin vietän osan vapaastani samalla tietokoneella katsellen hieman jotain striimauspalvelua, hoitaen asioita ja blogaten.

Olen toki huomannut tämän elämänpiirin supistumisen vaikuttavan negatiivisesti hyvinvointiini. Ystäväni Laura on kannustanut minua kovasti siirtämään etätyöpisteeni välillä kodin ulkopuolelle, mutta en ole vaan ole saanut sitä aikaiseksi. Co-working tilat ja hotellit tarjoavat erilaisia paketteja vaihtelua kaipaaville etätyöläisille, joista osa on hyvin edullisiakin.

Ystäväni Ilona on innokas mökkeilijä ja Ilona toivoi, että voisimme tehdä meidän maalaismummolaan vielä ainakin yhden mökkireissun tänä syksynä. Satuimme löytämään viime viikolta molemmille sopivat päivät, jolloin pystyimme saldotunteja käyttäen siirtymään mökille ja tekemään toisena päivänä metsäretken keskellä päivää. 

Tämä yhden yön katkos kotona istumiseen tuli tarpeeseen ja teki niin hyvää! Mökkimatka antoi vähän perspektiiviä myös siihen, että minun pitää suhtautua vakavasti tähän etätyön tuomaan tylsyyteen, kuormittavuuteen ja sosiaalisten suhteiden puutteeseen. Tämä jatkuva etätyöskentely ei todellakaan ole minulle sopivin työmuoto. Vaikka olen konkari etätöiden teossa, en silti ole osannutkaan tauottaa päiviäni, huolehtia työergonomiasta, suunnitella vaihtelua ainaiseen ruokapöydän ääressä oloon ja lounaastani puuttuu usein kasvikset. Ei ihme, että välillä on veto poissa. Sain mökkietätyöreissulla vaihtelua, liikuntaa, happea, hyvää ruokaa ja riittävästi kasviksia, sosiaalista kanssakäymistä ja menin jopa puolitoista tuntia normaalia aikaisemmin nukkumaan.

Menomatkalla mökille kävimme lounaalla Kirkkonummen BistrOmatissa. Kuohkea rapukeitto oli erinomaista! Olen syönyt varmaan 90% etätyöajastani jääkaapista tähteitä tai mikrokeittoja. Nykyisin lounasruokailu jossain lounaskuppilassa on iso elämys! BistrOmatissa on aina myös hyvä ruoka.

Kuohkea rapukeitto, salaattipöytä ja leivät 9,80€

Harmillisesti aurinko laskee nykyisin jo niin aikaisin, saunaa lämmittäessä aurinko jo laski ja pimeys ympäröi meidät. Varsinainen valohoito jäi ensimmäisenä päivänä saamatta. Ilona halusi uida ja minä olin päättänyt yrittää samaa. Etsimme kaikki talon sopivat kynttilälyhdyt ja taskulamput valaisemaan laituria. Laiturikin on jo talviteloillaan, vedettynä pidemmälle rannalla ja köysillä kiinni lähipuissa, mutta hyvin pärjäsimme.

Minäkin kävin uimassa! Vesi oli noin seitsemän astetta. Veteen meneminen meni yllättävän hyvin. Olen aina ajatellut, että kynnykseni on 10 asteessa, mutta pystyin alittamaan sen. En ole ikinä ennen pulahtanut järveen marraskuussa. Noin vaan voi ankeana pitämäni marraskuu tarjota uusia kokemuksia, muutenkin kuin v*tuksen määrässä.

Ilona oli tehnyt illallisen valmiiksi kotonaan. Ruuaksi oli suppilovahverotäytteisiä itsetehtyjä kevätkääryleitä, pähkinäkastiketta kevätkääryleille ja salaattia. Sienen maku tuli mahtavasti esiin kevätkääryleissä. Jälkkäriksi oli uunileipäjuustoa ja Ilonan poimimia lakkoja. Oi nam nam!

Kevätrullissa oli suppilovahveroita, sipulia, porkkanaa ja hieman kaalia.

Menimme ajoissa nukkumaan ja mökillä nukun aina paremmin kuin kotona. Ilona heräsi ennen minua ja  hän kävi auringon noustessa reippaasti aamu-uinnilla. Vesi oli kuulemma tuntunut lämpöisemmältä kuin illalla. Ei ihme, aamulämpötila oli 6 astetta :) Edellisenä iltana oli selvästi lämpimämpää.

Ilona aamu-uinnilla

Lounaat söimme molemmat omissa palavereissamme ja sitten vietimme vajaa puolitoista tuntia metsässä. Löysimme varsin kivasti suppilovahveroita lyhyen kävelymatkan päästä mökiltä. Ilona on jo kerännyt niin paljon suppiloita tänä syksynä, että hän luovutti oman saaliinsa minulle. Loppujen lopuksi suppiloita oli niin paljon, että niistä riitti aikamoinen satsi vaarillekin eli isälleni. Oli ihanaa sienestää!

Onhan tämä elämä nykyisin järkyttävän keski-ikäistä. Saan kicksit sienestämisestä ja hyytävän kylmässä vedessä uimisesta :D 

Suppikset on jo paistettu ja pakastettu, paitsi se satsi, josta valmistan Hra Kepposelle suppilovahverokeittoa isänpäivänä. Suunnitelmissa on toimittaa keittoa myös isälleni.

Siellä ne suppikset lymyilevät

En jaksanut paistaa suppilovahveroita enää kotiin tultuani, niin nosti märästä maasta poimitut sienet uunipelleille etteivät ne ala homehtua tai lillaantua. Tästä saaliskuvasta puuttuu yksi pelti.

Yritän nyt asennoitua niin, että tästä marraskuusta tulee ihan kiva kuukausi. Tänä vuonnahan minun ei tarvitse jonotella Kehän I ruuhkissa pimeässä. Aina kun näkyy valoa, avaan kaikki verhot ja yritän ehtiä ja jaksaa ponnistaa edes pikkaiselle lenkille saamaan happea ja valohoitoa. Mielessä on useampikin kirja, jonka kanssa voin iltaisin käpertyä sänkyyn. Otan rennosti ja vietän suosiolla hidasta elämää marraskuussa ja kivan kuukauden.

Ihanaa Isänpäivää kaikille isille ja isoisille!

Vielä kerran Lofootit

Palataanpas Japanista ainakin yhden postauksen ajaksi kesään ja roadtrippiin Lappiin ja Lofooteille. Tämä on siis osa 5.

Kauniiden maisemien ohella Lofootit on tunnettu suloisista kalastajakylistä, joissa talot näyttävät nousevan suoraan vedestä tolppien varaan. Meidän oli tarkoitus kiertää useampi kalastajakylä yhden päivän aikana, mutta sade sotki suunnitelmamme. Ihanassa iltapäivän auringossa pääsimme onneksi tutustumaan sentään Nusfjordiin. Nusfjordin kalastajakylä on myös ulkoilmamuseo. Netin perusteella sinne pitää maksaa sisäänpääsymaksu. Liekö syynä myöhäisempi vierailuajankohta vaiko koronakesä sille, että maksua ei ollut kukaan keräämässä.

Tervetuloa Nusfjordiin, kylä kuin karamelli

Maisemien ja talon ihailun ohella Nusfjordissa voi tutustua kalanmaksaöljytehdasmuseoon sekä venevajoihin, joissa esitellään kalastusperinteitä. Nämä kohteet kiertää aika nopeasti, mutta minusta ne olivat hyvin kiinnostavia. Lisäksi Nusfjordissa on ainakin leipomo, vanha sekatavarakauppa, pari ravintolaa ja tietenkin satama ja rannassa rorbuer. 

Vasemmassa reunassa näkyvä keltainen talo on kalanmaksaöljytehdas

Norjalaiset ovat ottaneet pizzan kansallisruuakseen. Aivan jokaisesta kylästä löytyy vähintään yksi pizzeria. Jos niin onnettomasti olisi käynyt, että pizzeriaa ei olekaan, niin ruokakauppa myy aivan varmasti pizzapaloja. Moni matkailija varmaan kallistuu pizzaan, hienompien ravintoloiden hinnat ovat aika kalliita ja ruoka saattaa olla hyvinkin pliisua. Nusfjordissa ainoastaan pizzerialla oli terassi auki ruokailulle, valitsimme ateriaksi norjalaisten kansallisruuan nro 1. Myöhemmin söin norjalaisten kansallisruuan nro 2 eli hampurilaisen kalamurekepihvillä.

Takana näkyy vanha ja edelleenkin toimiva sekatavarakauppa

Suloinen Nusfjors iltapäivän auringossa

Lokkien kerrostalo

 

Lofoottien vilkkain kaupunki on Svolvaer. Siellä on hyvät kaupat ja netin perusteella myös yöelämää. Me kävimmekin muutaman kerran piipahtamassa Svolvaerissa. Sain ystävältäni vinkin, että mahtavimmat kalakuivauspaikat on nähtävillä Svolvaerin ulkopuolella. Ajelimme bongaamaan paikan. Ajattelin, että pyykkinarulla roikkuu vähän kaloja. En mitenkään osannut varautua siihen, että jokapuolella on massiivisia rakennelmia ja niissä roikkuu pelkästään kalanpäitä.

 

Mietimme Sirpan kanssa, että mihin ihmeeseen noita turskan päitä käytetään. Sirpa laitteli kuvia kotiin miehelleen, joka vastasi joskus katsoneensa dokumentin kuivakalabisneksestä ja sen mukaan kuivatut turskan päät kuljetetaan Afrikkaan ruuaksi. Niitä käytetään ilmeisesti jauhettuna tai murskeena. Vieläkin mietin, että noinkohan Sirpan mies vedätti meitä. Hyvin nopeasti haju alkoi häiritsemään ja pinkaisimme takaisin autoon sisään.

Svolvaerin reunamilla oli kivaa kalastajakyläfiilistä

Meri ja vuoret ovat läsnä melkein joka paikassa

 

Suloisten kylien lisäksi Lofooteilla on myös huumaavan kauniita rantoja. Hyvällä tuurilla siellä voisi ottaa aurinkoa, mutta vesi on hyytävän kylmää. Meidän tarkoituksemme oli ajaa kauniille Haukland beachille. Sinne vei vain ainoastaan yksi ainoa tie, joten eksymisen piti olla mahdotonta. Alueella ei ollut kännykkäverkkoa, mutta puhelimen GPS näytti meidän saapuneen Hauklandiin. Ranta oli kaunis ja nautimme siellä kävelemisestä. Sitä tosin mietin, että miten muut saivat kuvattua rannan kokonaisuudessaa ilman, että tien vieruksen asuntovaunut näkyvät kuvissa.

Instassa selvisi, että olimme pysähtyneet paikkaan nimeltä Vik beach ja päästäksemme Hauklandiin meidän olisi pitänyt ajaa vielä muutama kilometri eteenpäin. No, me käytiin Vikissä ja tykättiin :)

 

Kuvassa näkyvä mies pystyi vain kastautumaan pikaisesti

Kävimme tutustumassa Lofotr museoon. Ystäväni kävi siellä aiemmin kesällä todella huonossa säässä ja sanoi, ettei missään tapauksessa kannata mennä moiseen museoon, jossa lasivitriineissä muutama esine ja sen lisäksi viikinkiaiheinen elokuva. Päätimme uhmata neuvoa ja mennä kuitenkin. Hirvittävän huonosti kassalla opastettiin meitäkin. Kaikki nähtävä oli itseasiassa päärakennuksen ulkopuolella. Meinasi käydä meillekin niin, että emme olisi nähneet lainkaan viikinkipäällikön kylätaloa, joka on rakennettu paikalta löydettyjen raunioiden perusteella. 

Viikinkipäällikön talo

Komeat maisemat viikinkipäällikön talolta

Sisäkuvaa talosta

Työnäytös menossa

Jotain tälläistä odotin, kun lähdin etsimään kalankuivauspaikkaa Svolvaerista

Tässä vielä viimeisiä kuvia Lofooteilta. Roadtrippimme jatkui Skibotniin leirintäalueen mökkiin ja sieltä takaisin Suomeen. Muutamia kuvia olisi vielä Skibotnista, mutta saas nähdä, että teenko vielä yhden postauksen lisää.

Lapin kesä ja Norjan monimuotoinen luonto teki sellaisen vaikutuksen, että haaveena olisi mennä ensi kesänä uudestaan pohjoiseen sekä Norjaan. Siitäkin huolimatta, vaikka Välimeri aukeaisi :) Pohjoisen reissut ovat toki hirveän sääaltiitta ja viikko kesäsadetta vetää kenen tahansa mielen matalaksi. Tuosta riskistä huolimatta suosittelen Lappia ja Pohjois-Norjaa. Norjan hurja kalleus ei minusta pitänyt paikkaansa, toki osa voi johtua siitä, että viime kesänä edullistakin majoitusta löytyi vielä kesän alussa. Majoituskulut vastasivat minusta aika lailla Suomen tasoa, paitsi osa rorbuereista oli tyyriitä. Ravintolaruoka, etenkin illallisruoka, oli kalliimpaa kuin Suomessa ja selvästi heikompaakin kuin Suomessa. Kahvilahinnat, pizzat ja lounaat olivat lähellä Suomen hintoja. Me söimme todella paljon eväitä ja ruoka kaupoissa oli aika samoissa kuin Suomessa.

Pohjoisen roadtrip postaukset:

1. Leviltä Kilpisjärvelle
2. Kilpisjärvi
3. Vuonon rannalla Norjassa
4.Lofootit - Henningsvaer

Kivaa loppuviikkoa!