16. toukokuuta 2017

Äidit ja pojat reissu lähtökuopissa

Ystävänpäivän tietämillä repsahdin Tuin matkatarjouksiin ja ostin sieltä edullisen pakettimatkan viidelle Sardiniaan. Reissuun lähtee ystäväni poikansa kanssa ja minä keskimmäisen ja kuopuksen kanssa. Huomenna aamulennolla meidän ryhmä rämä lentää kohti Sardiniaa. Vapise Alghero, Kepposet lisävahvistuksineen tulevat!

Ihan hirvittävä lähtöhässäkkä. Jälleen kerran. Töissä piti tietenkin kehitellä viime hetken yllätys. Pakkaaminen hoitunee jälleen kerran yön pimeinä tunteina. Kamaa on aivan järkyttävästi. Tavoitteena on tehdä veneretki snorklaamaan (tietenkin vielä varaamatta) ja sitä varten on omat räpylät ja snorkkelit ja pojilla märkäpuvut. Illat vaikuttavat viileiltä, joten mukaan pitää ottaa pitkähihaista ja -lahkeistakin.

Reissufiilis on hyvä, mutta hiukan jännittynyt. Minkälainen mahtaa olla halpismatkan majoitus? Suosiiko säät? Tarkeneeko uida? Miten kolmikon kemiat pelaavat yhteen? Miten autoilu sujuu? Noh, kohta siitä otetaan selvää.

Blogi varmasti huilailee loman ajan, mutta päivän rantakuvan yritän päivittää Instaan www.instagram.com/kepposet/

Onneksi tänne koti-Suomeen on luvattu reilusti lämpenevää keliä! Mukavaa viikon jatkoa!

Yksi matkalaukku räpylöille ja poikien märkäpuvuille. Minähän luotan rasvakerrokseni lämmöneristykseen ;)

14. toukokuuta 2017

Äitiydestä ja äitienpäivästä

Äitiyteni lähestyy jälleen murroskohtaa. Tänä vuonna olen vielä kolmen alakoululaisen äiti, mutta vuoden päästä meillä on jo "virallisesti" murrosikäinen. Siitä pari vuotta eteenpäin ja olen kahden murrosikäisen äiti. Miten nämä vuodet menevät niin nopeasti?

Välillä kaipaan niitä pikkupallerovuosia. Pikkulapsivuosien rankkuus alkaa unohtua ja muistot ovat vuosi vuodelta kultaisempia. Voi ihanuus niitä muistojen sulopalleroita. Oikeasti olen kuitenkin helpottunut huoltotaakan pienestä kevenemisestä. Tosin samaan aikaan hämmästelen, että milloin se huoltotaakka oikeasti vähenee kunnolla. Ärsyynnyn siitä, että tietyissä asioissa ei riitä edes tuhannet toistot. Jankutan ja patistan samoista jutuista joka päivä, osaa olen jo jankuttanut jo yli 10 vuotta. Huomaan, että välillä jankutustilanteessa aivoissani risteilee ihan uusia kapina-ajatuksia, kuten "jos ei äidin opit auta, niin opettakoon sitten elämä ja maailma".  Silti vielä jankutan ja patistan hammaspesut, vaatteiden vaihdot, riittävän lämpimät vaatteet, hiusten pesut ja aamiaiset. Mutta kapina-ajatus itää: "Menkään kouluun likaisina, haisevina, nälkäisinä ja palelkaa  - eiköhän se elämä opeta!" Läksyjen patistelua joutunen suorittamaan täysi-ikäisyyteen saakka ;)

Hra Kepponen valmisti toiveestani minulle amerikkalaisia pannukakkuja.
Taivaallisen hyvää!

Samalla kun aivoissani risteilee kapina-ajatuksia siellä välähtee erilaisia pelkoja. Mitä minun pitäisi opettaa lapsilleni tulevaisuutta varten? Mitä taitoja he tarvitsevat? Miten pystyn suojeleman heitä maailman vaaroilta? Minkä verran on hyvä kannustaa ja patistaa ilman, että menee painostuksen puolelle? Miten pystyn opettamaan heitä olemaan reiluja ja avoimia, mutta kuitenkin suojaamaan sen verran sisintään, että palasia ei tarvitsisi olla jatkuvasti keräämässä? Pienten lasten kasvattaminen oli oikeastaan helppoa verratuna siihen, mitä taitoja pitäisi kannustaa esimerkiksi murrosikäinen oppimaan. Välillä mietin, että onko edes mahdollista neuvoa näin monimutkaisia asioita tyypille, jolle hampaiden pesukin on niin vaikeaa muistaa?

Kuopuksen tekemä kortti ja esikoisen tekemä kukka

Meillä on tällä hetkellä lasten kasvamisen suhteen jonkinlainen suvantovaihe menossa ja se tekee niin hyvää minulle. Meidän lapset kasvavat ja kehittyvät jotenkin konfliktihakuisesti. Sillä lailla rajoihin poukkoilevasti ja välillä romahtaen. Välillä kadehdin niitä, joiden lapset kasvavat sopuisasti.  En ole itsekään varsinaisesti konflikteja kaihtava ihminen, mutta olen käynyt jo niin vanhaksi ja väsyneeksi, että sieluni haluaa rauhaa. Onneksi nyt on ollut kasvun suhteen rauhallisempaa. Harmi vaan, rähinän määrä tuntuu olevan vakio. Meidän "paita ja peppu"-kaksikkomme ovat ryhtyneet riitelemään keskenään urakalla. Jatkuva rähinä ja erotuomarina toiminen on kuluttavaa. Olen päättänyt, että vaikka en jaksaisi mitään myllerrystä, niin siirrän kuitenkin keskimmäisen esikoisen huoneeseen ja esikoinen saa jakaa huonetta kuopuksen kanssa. Toivottavasti riitelyn määrä vähenee.

Sain Hra Kepposelta pienen ruusukorin. Kortin olen tehnyt aikaisemmin ja lähti anopille

Kuopus ja etenkin keskimmäinen haluaisivat tehdä kanssanamme koko ajan jotain. Isompien lasten vanhemmat kehottavat nauttimaan täysillä tästä ajasta, kohta tulevaisuudessa seuramme ei kuulemma juuri kiinnosta.  Esikoisesta on jo tuo havaittavissa. Hän ei ole enää jatkuvasti kärttämässä "tee mun kanssa jotain" vaan häntä joutuu välillä patistelemaan mukaan perhejuttuihin. Tunnen ajoittain surua siitä, että en jaksa aina tarttua tilaisuuteen puuhailla lasteni kanssa. Työ haukkaa vähintään 9 tuntia päivästäni. Sitten päälle ne kotityöt. En ole yhtään kotityöihminen. Koska kotitöitä riittää ihan joka väliin, niin sekin kuormittaa minua. Kun päivän pakolliset kuviot on hoidettu, haluaisin olla rauhassa ja tehdä itselleni mieluisia hommia enkä jaksaisi motivoitua esim. lautapelin pelaamiseen. Ajankäyttö on varsinainen paradoksi: samaan aikaan suren sitä, että en ehdi antamaan lapsilleni tarpeeksi aikaa ja samalla himoitsen omaa aikaani niin paljon, että olen valmis nipistämään sitä lasten "aikakiintiöstä".

Kuopuksen tekemä taulu

Äitienpäivänä pitää heittää huolet ja työt hetkeksi nurkkaan ja keskittyä nauttimaan päivästä. Minun päiväni kohokohdat ovat tämän jutun kuvituksena. Sain esikoiselta lahjaksi hänen askartelemansa paperikukan ja keskimmäiseltä kortin, jossa on valokuva hänestä. Kuopuksen lahjoja tiesin jo odottaakin, koska hän kävi urakoimassa niitä koulussa valmiiksi kolme ylimääräistä tuntia. Hän oli tehnyt sekä taulun sekä kortin. Tänä vuonna äitienpäivälahjojen suhteen koin murrosvaiheen. Sain kaikki lahjat vasta äitienpäivänä!! Aikaisempina vuosinahan poikia lahjat ovat poltelleet poikia niin paljon, että lahjat on aina avattu ennen varsinaista juhlapäivää :)

Meillä on vietetty äitienpäivää tavoillemme uskollisesti herkkuaamiaisen äärellä. Lasten korttien ja lahjojen lisäksi yleensä saan Hra Kepposelta kukkia. Lahjojen ostaminen ei ole toistaiseksi kuulunut tapoihimme. Ehkä sitten kun lapset eivät enää valmista minulle koulussa lahjoja, alan kärttämään kaupan paketteja.

Elämän tahti tuntuu nykyisin niin kiireiseltä, että äitienpäiväkin täyttyy arkisista askareista. Pyykkikone odottaa tyhjennystä, yksi koululainen kokeeseen kuulustelua ja syödäkin pitäisi. Mutta on tämä silti ollut minun päiväni - nukuin nimittäin päikkäritkin.

Ihanaa äitienpäivän iltaa!

Keskimmäisen kortti. Se meinasi jäädä saamatta, koska tekijä suhtaui työhönsä hyvin kriittisesti.

6. toukokuuta 2017

Lisää vaaleanpunaista

Muutaman vuosi sitten sain yhtäkkiä herätyksen, että yksi upeimmista väreistä on pinkki. Lapsena en elänyt vaalenpunaista prinsessavaihetta lainkaan ja ensimmäisen pinkkikauteni koinkin yli nelikymppisenä. Sen jälkeen pinkkiä ja vaaleanpunaista on tullut vaatekaappiini tasaiseen tahtiin.

Tämän kesän vaaleanpunaiset uutuuteni ovat kengät. Kuka voisi oikeasti vastustaa vaaleanpunaisia kenkiä? En minä ainakaan ;)

Kengät muistuttavat espadrillosia, mutta materiaalina on mikrokuitukangasta. 

Kun olin pinkin makuun päässyt, niin silmäni iskeytyivät alla oleviin kaunokaisiin. Violettia, pinkkiä, vihreää ja vähän ruskeaa. Koristeina kukkia. Eikä vaan yksi kukka vaan kolme kukkaa per kenkä. Joskus enemmän on parempi :) Pitihän niitä ihan puhtaasta uteliaisuudesta sovittaa. Kengät olivat jalassa aivan ihanat ja puukenkämaisesta ulkonäöstään huolimatta todella kevyet. Olin jo alehyllystä löytänyt edulliset perussandaalit, mutta kävinkin viemässä ne takaisin. Halusin ehdottomasti kesääni kukkakengät.

Ei tarvitse täksi kesäksi yrittää löytää pinkkejä t-paitoja, kun tänä kesänä jalat kulkevat lempivärissä :)

Väriä jalkoihin!


2. toukokuuta 2017

Karvainen kunniavieras

Viime viikon paras juttu oli ehdottomasti karvainen kunniavieraamme. Appivanhempien kohta 13-vuotias karkeakarvainen mäyräkoira oli meillä viikon hoidossa. Koirarouva on hyvin ihmisrakas ja kova kerjäämään rapsutuksia. Ikinä ei ole ollut mitään ongelmia koiran ja poikien kanssa.

Kuopus odotti kovasti koiran tuloa meille. Koska yläkerrassa on kaikenlaista tavaraa lattialla, joka ei saisi päätyä koiran suuhun, rajasimme koiran oleskelun alakertaan. Järjestelyyn pettynyt kuopus päättikin sitten siirtyä patjalle olohuoneen lattialle. Tasapuolisuuden nimissä myös keskimmäinen kävi nukkumassa olkkarin lattialla. Koira nukkui söpösti lapsen jalkopäässä.

Kaverukset

En pidä ajatuksesta, että koira ja ihminen nukkuvat samassa sängyssä. Mutta enhän hennonnut tuota iloa lapselta kieltää. Etenkään sen jälkeen, kun kuopus silmät sädehtien sanoi "Koiran kanssa nukkuminen on niin ihanaa! Se on paljon parempaa kuin ihmisen kanssa nukkuminen." Voi toista murulaista ❤️.

En onnistunut siinäkään, että pidetään koira pois tyynyltä ja peitolta ;)

Koirarouvan ulkoilutuskin sujui hyvin, esikoinen hoiti oman osuutensa hienosti. Säät eivät todellakaan suosineet koiran ulkoilutusta, viikon yleisin lenkkisää oli räntäsade.

Lenkillä 29.4. Ulkona on valoisaa klo 21:30, linnut laulaa ja maata peittää lumi

Kun koirarouva haettiin pois vappuaattona, oli meillä suorastaan haikea olo. Hetken aikaa tuntui niin oudolta liikkua kotona, kun jaloissa ei pyöri rapsutusten kerjääjää. Eikä kukaan istunut jalkaterieni päällä etätöitä tehdessäni. 

Vappua vietimme tänä vuonna laiskotellen. Aattona herkuttelimme kotitekoisilla kananugeteilla ja vapunpäivänä oli vuorossa vohvelikestit. Kävimme moikkaamassa vaaria ja teimme vähän pihatöitä koko perheen voimin.