17. lokakuuta 2018

Georgia

Kiinnostukseni Georgiaa kohtaan alkoi niinkin arkisesta asiasta kuin leivästä. Jos tie miehen sydämeen käy vatsan kautta, niin Kepposkan tie maailmalle vie vatsan kautta :)

Reilu pari vuotta sitten Kiovassa ystäväni bongasi georgialaisen hatchapuriravintolan ja vaati ehdottomasti päästä sinne. Itse en nähnyt mitään kovin kiinnostavaa ajatuksessa syödä ravintolassa, jossa tarjotaa pizzan näköisiä lätysköjä ilman täytteitä. Koska hatchapurit olivat edullisia, niin päätin ihan puhtaasta uteliaisuudesta tilata yhden jotta lounaani ei koostuisi pelkistä virvokkeista. Jouduin toteamaan, että hatchapurissa on leipä varsin jalossa muodossa ja kiinnostukseni Georgiaa kohtaan oli syttynyt. Sanottakoon, että edelleen parhaan hatchapurin olen syönyt Kiovassa.

Ensin piti tietenkin googlata, että onko Georgia sama kuin Neuvostoliiton aikana ollut Gruusia. Kyllä on! Neuvostoliiton romahdettua Georgia romahti rajusti. Se oli ollut neukkujen maatalousaitta vailla merkittävää teollisuutta sekä vailla merkittäviä luonnonvaroja ja vailla strategista sijaintia öljy/kaasuputken päällä. Alun itsenäisyyden vuodet olivat sekasortoisia ja maa muuttui turvattomaksi. Sitten joku presidenteistä päätti, että hyödynnetään sitä mitä Georgialla on tarjottavana: upea vuoristo, maailman vanhin viinintuotanto, Mustanmeren kaunis rannikko ja valtavan pitkä historia kristittynä maana muinaisine rakennuksineen. Presidentti päätti, että Georgiasta tulee matkailumaa. Katurikollisuus siivottiin pois, poliisikunta uusittiin ja kehitettiin matkailjoiden tarvitsemia palveluita. Homma yllättäen onnistui hyvin. Georgia on turvallinen maa matkailijalle, palvelut pelaavat ja ruoka on hyvää. Matkailijalle pahimmat riskit ovat hurja liikenne, ylensyönti ja liiallinen viinin juonti.

Matkamme oli onnistunut. Kohokohdaksi muodostui retki Armenian puolelle tutustumaan Unescon maailmanperintölistalla oleviin ortodoksiluostareihin. Tbilisissä tutustuimme vanhaan kaupunkiin. herkuttelimme georgialaisella ruualla ja maistelimme viinejä. Tbilisissä on sulfaattikylpylöitä ja vierailu sellaisessa kuului suunnitelmiimme. Tbilisin kaksipäiväinen kaupunkijuhla kuitenkin sotki suunnitelmiamme, niin että emme päässeet kylpemään. Se oli valitettava takaisku. Täysin vaille kylpyä emme jääneet, onnistuimme hellepäivän päätteeksi käymään Holiday Innin ulkoaltaalla uimassa ja heitimme melkoiset löylyt Harvian sähkökiukaalla. Löylyn heittoa ei hotellin puolesta mitenkään edesautettu, saunatiloissa ei ollut kauhaa eikä vesiämpäriä. Hyvät löylyt saimme aikaiseksi käyttämällä kauhana hiushoitoainepullon korkkia. Onneksi vesihana oli lähellä.

Tbilisin lisäksi tutustuimme Kakhetin alueeseen, joka on tunnettu viineistään. Sekin retki oli oikein onnistunut ja vierailu perinteisillä valmistustavoilla viiniä tuottavalla tilalla erittäin mielenkiintoinen. Georgia on toistaiseksi hyvin edullinen matkakohde.

Tbilisin ravintoloissa pärjäsi hyvin englannilla. Taksit osasivat auttavasti englantia. Taksikuskeista tuli yllättävän puheliaita, kun ystäväni jututti heitä hyvällä venäjällään. Viinitiloilla saimme opastukset varsin hyvällä englannilla.

 Georgian rajanaapurit: pohjoisessa Venäjä, Etelässä lännestä itään päin Turkki, Armenia, Azerbaidjan

Tbilisin katukuva on hyvin vaihteleva. Kadut ovat roskattomia, jalkakäytävät kohtuullisessa kunnossa ja iso osa kaduista on valaistuja. Valtion omistamat rakennukset ovat pääosin siistejä. Yksityisomisteisten kiinteistöjen kunto on hyvin vaihteleva. Georgian suhteellisen suuri juutalaisväestö muutti sekasorron vuosina Israeliin ja heidän omistuksistaan iso osa on seissyt tyhjillään parikymmentä vuotta. Turismi keskittyy valtaosin Tbilisin vanhaan kaupunkiin. Siellä mekin vietimme paljon aikaa.

Tbilisissä ei ole paljoa vanhaa jäljellä. Kaupunki on tuhottu vähintään 40 kertaa. Persialaiset (nykyisen Iranin alue) olivat jatkuvasti sotajalalla ja kahinoita on käyty "naapuriasukkaiden" kanssa Turkista Mongoliaan saakka. Valtauskontona on ortodoksisuus, mutta Tbilisistä löytyy kirkkoja lähes joka uskontokunnalle. Tbilisiläiset kehuskelevat uskonnollisella rauhanomaisuudellaan ja kuulemma Tbilisissä samassa moskeijassa ainoana maailmassa rukoilevat sekä shiiat että sunnit. Neuvostoaikana uskonnolliset rakennukset otettiin uusiokäyttöön ellei jyrätty matalaksi. Katolisessa kirkossa oli lentopallokenttä ja juutalaisten synogoogassa vieläkin elokuvateatteri ja toisessa teatteri. Vanhalle kaupungille on ominaista kauniit koristeelliset parvekkeet. Ja tietysti rempallaan olevat takapihat.

Sitten onkin aika lähteä virtuaalikierrokselle kohti vanhaan Tbilisiä. Olen kuvannut sieltä täältä kaikenlaista, enkä pelkästään niin kauneimpia kohtia.

Liberty Square, tuolta puun takaa alkaa katu joka vie läpi vanhan kaupungin.
Keskiajalla Silkkitien aikaan tietä kutsuttiin Shuabazaariksi eli keskimmäiseksi basaariksi.

Vanhan kaupungin puistokulmaus

Tässä kuvassa näkyy Silkkitien ajan basaarirakennusksen jäänteitä vasemmalla

Sitten yksi ränsistynyt takapiha

 Random alley snap

Suloinen puistokioski

1800-luvulla tbilisissä kulki raitiovaunut. Nyt yksi niistä on jäätelökioskina

Vanhankaupungin muureja ja suloisesti soliseva puro

Sitten niitä kauniita parvekkeita ja rakkauslukkoja

Lisää parvekkeita ja vanhankaupungin katuja

Samainen presidentti, joka päätti tehdä Georgiasta matkailumaan, satsasi myös paljon rakentamiseen. Hän rakennutti mm. Freedom bridgen, joka ylittää Kura-joen - ihan sopiva nimi likavesijoelle ;) Yksi presidentin moderneista rakennuksista Kura-joen toisella puolella on jäänyt kesken. Se on seissyt tyhjillään jo vuosikausia, rahoituksesta ja käyttötarkoituksesta ei ole päästy yksimielisyyteen. 

Freedom bridge

Pimeällä Freedom bridge on hienosti valaistu ja valot kulkevat aaltoina

Keskellä mahtipontinen presidentin linna ja oikealla tyhjillään seisova moderni rakennus

 Menimme funicularilla ylös kukkulalle ihailemaan näkymiä Tbilisiin. Paikka on paikkalisten lapsiperheiden suosiossa, koska kukkalalla sijaitsee huvipuisto.

Kukkulalta lähti useampia kivoja ulkoilureittejä

Tämä on turistien suosikkikylpylän sisäänkäynti

Palaan vielä erikseen georgialaiseen ruokaa ja viini omassa postauksessaan ja Armenian luostarit ansaitsevat ehdottomasti oman postauksensa.

14. lokakuuta 2018

Maailman kilteintä koiraa ei enää ole

Olen blogiini kirjoittanut, että appivanhempien koira Xantippa eli Tippa eli Tipsu on ollut viimeisen vuoden aikana hyvin paljon meillä, johtuen appivanhempieni heikentyneestä terveydestä ja anopin muutosta hoivakotiin.

Tippa on ollut olennainen osa poikiemme elämää. Muistan, kuinka koira tuli anopilleni, kun minä olin hyvin tuhdisti raskaana. Koiranpentu makoili pullean vauvamahani päällä ja esikoinen potkutteli mahan sisäpuolella. Pojat ovat kaivanneet Tippaa ja halunneet hänet omaksi koirakseen. Tänä vuonna voisi sanoa haaveen toteutuneen.

Tippa oli maailman ihmisyställisin koira. Hän heittäytyi toiveikkaana kenen tahansa tuntemattomankin jalkoihin kerjäämään rapsutuksia. Pienempänä Tipalta saattoi tulla ilopisut, kun saavuimme maalaismummolaan. Pienenkin poissaolon jälkeen Tippa oli kohtaamisesta niin riemuissaan. Tippa on ollut hyvin pitkämielinen ja kärsivällinen poikien kanssa ja jos hän sai liian kovakouraista kohtelua, Tippa pakeni sohvan alle piiloon. Tippa on ollut uskollinen tekemään etätöitä kotona kanssani. Hän on kannustanut minua makaamalla jalkaterieni päällä. Tippa haluaa olla perheyhteydessä ja on osoittanut sitä nukkumalla sänkymme alla.

Tippa täytti kesällä 14 vuotta. Kaikenlaista sairautta ehti jo tuohon ikään kertyä, mutta Tippa on ollut pitkään todella reipas.  Tällä viikolla Tipan kunto alkoi huonontua ja veimme Tipan eläinlääkäriin. Vasta siellä tajusimme, että eläinlääkärillekin häntää heiluttavan ystävämme tilanne oli muuttunut pahaksi. Valitettavasti hoitoyritykset eivät tuottaneet toivottua tulosta ja Tipan oli aika lähteä.

Tervehdysasento - sekä omalle väelle että vieraille

Ilman lupaa valkoisella sohvalla

Tipsu oli myös autoilunaisia

Tipsu suhtautui vesiturvallisuuteen hyvin vakavasti. Aina oli valvoja paikalla.
Myöskään vieraita ei jätetty valvomatta, kuvassa työkaverini Sirpa meloo maalaismummolassa.

Lapset tykkäsivät välillä nukkua Tipan kanssa alakerrassa. Tällä kertaa Tippa valtasi koko patjan.


Hyvästi uskollinen ystävämme.

Keskimmäinen totesi, että hänen lapsuutensa taisi päättyä nyt. Ei ole enää Tippaa ja appi on ilmeisesti löytänyt ostajan Virtojen kesämökille, joten kohta ei ole sitäkään. Lapsuuden kesien parhaat jutut ovat nyt päättyneet. Tulee uusia muistoja, uusi kivoja paikkoja, mutta kyllä molemmat säilyvät sydämissämme. Etenkin Tipsu.

12. lokakuuta 2018

Pikamoikat

Oi että päivät ja viikotkin menevät nopeasti! Aika ja voimavarat eivät meinaa riittää aktiiviseen blogin päivitykseen, mutta rykäisen tällaisen pikapäivityksen.

Georgian reissu oli todella onnistunut. Tbilisissä on hyvä tunnelma. Kaupunki on siisti ja turvallinen. Turistinähtävyyksistä suurin osa sijoittuu vanhaan kaupunkiin, joka on sekoitus kaikenlaista. On hylättyjä taloja keskeisellä paikalla, kauniita parvekkeita, rujoja takapihoja, soliseva joki, vesiputos, kauniita puistoja ja kirkkoja jokaiselle uskontokunnalle. Ja tietenkin minulle tärkeä asia: ruoka on niin hyvää! niin ja todella edullista.

 Suloinen georgialaiskylä, taustalla siintää vuoret

Tbilisin moderni maamerkki Freedom bridge

Kokopäiväretki Armenian puolelle tutustumaan Unescon maailmanperintölistalla oleviin 900-luvun luostareihin oli aivan mahtava. Opas oli heittämällä top3-opastuksien joukossa ja meillä oli niin hauskaa hänen kanssaan.

Yksi kolmesta luostarista, joissa vierailimme

Muuten tuntuu edelleen siltä, että voimat katoavat jo kesken työpäivän ja iltaisin työpäivän jälkeen olen nuupahtanut märkä rätti. Onneksi Hra Kepponen on ollut paremmassa iskussa ja menestyksekkäästi pitänyt pesueen ruuassa. Minä olen voinut keskittyä tekemään pari herkkuruokaa viikossa. Edessäni on ensimmäinen ohjelmoimaton viikonloppu pitkään aikaan. Tekemistä toki olisi, mutta ei mitään aikataulutettua. Jos ennustukset hyvästä säästä toteutuvat, aion ehdottomasti ulkoilla ja nauttia tuosta aivan mahtavasta ruskasta. Ehkäpä sunnuntaina ehdin purkamaan hiukan enemmän matkakokemuksiani Georgiasta blogiin.

Mukavaa viikonloppua!

Ruska 2018 - aivan mahtava!

30. syyskuuta 2018

C-luokan pojat ja pako linnasta

Syyskuussa minun olin tarkoitus poteroitua kotiin sohvanurkkaan lepäilemään, mutta ystäväni tekivät minulle niin mielenkiintoisia ehdotuksia, että oli pakko hylätä sohva.

Lukioaikana olin paljon yhdessä lapsuuteni ystävien kanssa ja porukkaan liittyi C-luokan pojat. Kun molemmat lapsuudenystäväni lähtivät vaihto-oppilaaksi, hengailin entistä enemmän C-luokan poikien kanssa. Sami oli vanhojentanssiparini, Pekan kanssa soiteltiin maratonpuheluita ja Makken kotiin oli koko kööri tervetullut hengailemaan.

Opiskelut ja elämä veivät eri suuntaan ja viimeksi olemme nähneet parikymmentä vuotta sitten. Yksi pojista on säilynyt elämässäni sillä linkillä, että ystäväni alkoi seurustelemaan hänen kanssaan lukion lopulla ja he ovat edelleenkin yhdessä. Pojat ovat alkaneet pitämään keskenään yhteyttä jonkin verran ja ystäväni kautta kutsun tulla mukaan tapaamiseen.

Kutsun saatuani koin hetkellisen "bikinikuntosyndrooman" eli mietin, että mitenkäs kehtaan ketään lähteä tapaamaan, kun näytän vanhettuneelta, väsyneeltä, pulskalta ja otsatukkakin roikkuu silmillä. Olin jo aikeissa jättäytyä pois, kunnes aivotoimintani hyrähti paremmin käyntiin. Mitkään ulkonäköön liittyvät seikat eivät ikinä tule mitenkään rajoittamaan elämääni. Sen verran panostin, että leikkasin otsiksen fiskarseilla (kampaaja voi taas kauhistella ensi vierailulla), laitoin luomiväriä (viimeksi varmaan 2 vuotta sitten) ja etsin laatikostani sen kirkkaimman huulipunan.

Ilta oli aivan älyttömän hauska ja se venähti monta tunti pidemmäksi kuin olin suunnitellut. Muisteltiin menneitä kommelluksia, opettajia ja luokkakavereita. Mietittiin sitä, että elämä on kannatellut meitä kaikkia mukavasti. Jokainen on opiskellut, löytänyt mielenkiintoisia töitä, suurin osa on parisuhteessa ja saanut lapsia. Vakavaksi veti se, että yksi luokkakaveri kävi vain piipahtamassa paikalla, koska hänen elämänrytminsä sanelee tällä hetkellä syöpähoidot. Illan (tai aamun) lopuksi aloimme hiukan virittelemään ajatusta, että tulevien 50v juhliemme kunniaksi voisimme yrittää tavata isommalla porukalla. Aion edesauttaa sitä, että saataisiin treffejä järjestettyä tulevaisuudessakin. Kyllä meidän nuoruudesta riittää naurua sekä kauhistelua useammaksikin illaksi :)

Toinen kuukauden yllätysmeno sain alkunsa, kun juttelin ystäväni Tiinan kanssa puhelimessa. Tiina siinä ohimennen sanoi, että oli nähnyt Facessa mainoksen pakohuonepelistä, joka pelataan Hämeen linnassa. Siinähän sitä sitten nousi aika nopeasti pakopelihuoneinnostus ja onneksemme tapahtumaan mahtui vielä mukaan.

Pakoon Hämeen linnasta oli varattu aikaa kaksi tuntia. Me teimme hyvät suunnitelmat ennenkuin lähdimme kiertämään linnaa. Tehtävät olivat meistä hyviä ja vaikka paikalla oli paljon muitakin ryhmiä, ei vastaukset levinneet eikä ollut ruuhkaista. Meillähän meinasi hermo katketa aivan lopuksi, kun olimme tehneet kaikki tehtävät ja keränneet tarvittavat esineet, emme löytäneet palautuspistettä. Hra Kepponen jaksoi kiertää järjestelmällisesti linnaa ja löysikin meille viimeisen rastin. Me muuthan oli jo päätyneet ulos seisoskelemaan tympääntyneinä. Lopun pahasti aikaavievästä takapakista huolimatta meille jäi vielä parikymmentä minuuttia aikaa ja pääsimme pakoon linnasta. Tietysi vielä lopuksi selvisi, että ohjeissa luki missä palautuspiste sijaitsi. Loppusähläys jäi harmittamaan meitä, koska ilman tuota tupeksintaa olisimme olleet kevyesti 10 parhaan joukkueen joukossa. Meidän pitäisi kyllä päästä ottamaan uusintayritys. Harmillisesti Turun linnan tapahtuma on jo loppuunmyyty. Suosittelen pakopelifaneille linnapakoja.

Tänä kesänä Hämeenlinna on ollut varsinainen suosikkikaupunkini. Tämä oli jo kolmas vierailu sinne ja tutulla rutiinilla Hämeenlinnan reissu päättyi illalliseen Popinossa. 

Hra Kepponen yrittää tihrustaa vinkkiä kaukoputkella

Todistus paostamme

Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa uutta viikkoa!

28. syyskuuta 2018

Syysväsymystä

Tuntuuko teistä muista siltä, että mitä vanhemmaksi elää, sen raskaammaksi syksyt käyvät? Minusta tuntuu pahasti siltä. Heti kun ensimmäiset syksyn pimeät päivät tulivat, minä muutuin oudon nuupahtaneeksi. Tuntuu siltä, että unentarve on kesästä lisääntynyt. Jostain syystä iltaisin nukkumaan meno jää aina liian myöhäiseen ja unitunnit jäävät liian vähäisiksi. Vatsani ei taaskaan kestä kahvia, joten iltapäivien tunnit ovat erittäin tahmaiset.

Töissäkin on ollut aika raskasta. En taida olla ainoa, josta tuntuu siltä. Aiemmin viikolla rauhallisena herrasmiehenä tunnettu kolleega sai puhelinpalaverissa lapselliset kilarit. Toinen kolleegani meinasi mennä ihan lukkoon ja minä meinasin lämmetä reilusti :) Muutaman tunnin päästä hoidettiin yhdessä asia kuntoon sulassa sovussa. Sen jälkeen teimme työkaverin kanssa yya-sopimuksen. Siinä vaiheessa, jos jommankumman käytös alkaa lähestyä lapsellisia kilareita tai muita hölmöyksiä, on toisen velvollisuus räyhäämisen uhalla tehdä pieni interventio :) Lähdetään vaikka viereiseen toimistotaloon kahville vähän tuulettumaan.

Työpaikan pullapiirillä on nostatettu tunnelmaa jo monta viikkoa
Syksyn huikein suoritus oli tämä kotitekoinen mustikka-vaniljakakku.

Fyysistä väsymystä on varmasti myös lisännyt erittäin aktiivinen sosiaalinen elämäni. Minulla oli vakaa aikomus linnottautua kotiin sohvalle, mutta ystäväni ovat tehneet niin mahtavia ehdotuksia, että niihin on ollut pakko tarttua. Syyskuussa olen käynyt pakopelissä Hämeen linnassa, teatterissa ja tapaamassa parinkymmenen vuoden tauon jälkeen muutamia lukiokavereitani. Näistä jutuista olisi kiva kirjoittaa tarkemminkin.

Osansa kuormaani tuo äitini tilanne. Vaikka vierailu hänen luonaan hoivakodissa ei välttämättä vie kovin kauaa, on se henkisesti raskasta.  Raskainta on se, että useinmiten äitiäni on erittäin vaikea ilahduttaa tai rauhoittaa ja se aiheuttaa pohjatonta avuttomuuden tunnetta ja suruakin. Isäni kanssa haluaisin viettää enemmän aikaa sekä vierailla enemmän anoppini luona hoitokodissa Tampereella - nekin asiat pyörivät mielessäni.

  Georgialaisen ravintola Rionin maukas naudanlihapata. Esimakua tulevasta :)

Viikon päästä aion jälleen hemmotella itseäni. Minulla on pitkä viikonloppuvapaa ja lähden työkaverini Sirpan kanssa Georgiaan. Ajatus matkasta maahan, joka on kiinnostanut minua jo pidempään, mutta jota tunnen niin huonosti, on suorastaan kutkuttava. Tavallaan kuitenkin jännittää, että miten reissu menee, kun päälimmäisenä tunteena on "antakaa mun vaan nukkua". Meillä on kuitenkin paljon varattuna ohjelmaa reissuun.

Joko sinua vaivaa syysväsymys?

23. syyskuuta 2018

Elä myös itsellesi, osa 4

Neljä vuotta sitten lähdin tavoittelemaan arkea, joka sisältää hetkiä, jotka olen valinnut miellyttämään ja ilahduttamaan vain ja ainoastaan itseäni.

"Lähden tavoittelemaan arkea, johon mahtuu säännöllisesti hetkiä itselleni. Hetki voi vaikka olla termoskahvit luontopolulla, viiden ruokalajin illallinen, hyvä elokuva, uusi kahvila, treffit miehen kanssa, ystävien kokoontuminen tai se ensimmäinen hiuslakka, joka pitää lupauksensa. Hetki on minulle itselleni, aikuisen naisen makuun."

Hetkessä kauteni on noin kesälomasta kesälomaan. Se sai alkunsa siitä, kun syksyn painaessa hartioita ja mieltä lysyyn aloin miettimään, miten saada lisää iloa elämään. Ensimmäisenä vuotena opin paljon siitä, mitkä asiat tuovat minulle virtaa ja mitkä eivät. Ensimmäisen vuoden raportti on täällä, mutta noin lyhyesti opin että minulle toimii parhaiten ulkoilu, kädentaidot, kulttuuri ja hyvä ruoka. Tavarat eivät ilahduta enkä oikein ole mikään hemmotteluhoitoihminenkään.

Toisena vuotena Hetkien järjestämisestä alkoi tulla jo rutiinia, kooste täällä. Tutkin innokkaasti kulttuuritarjontaa, suunnittelin ulkoiluretkiä ja pieniä kahvipiipahduksia. Toisella kaudella tein matkailuirtioton toteuttamalla yli 30 vuotisen matkailuhaaveeni. Opin siitäkin paljon. Opin sen, että minun matkailuonneni ei ollut perheeltä pois. Mietin hyvin pitkään sitä, että onko oikein se, että voin investoida niin paljon rahaa ja aikaa itseeni.

Auringonlasku Helsingin Kulosaaressa

Kolmas vuosi meni jo hyvällä rutiinilla, kooste täällä. Kalenterissa oli sopivasti kivoja menoja sejä matkoja ja Pokemon Gon pelaaminen takasi rutkasti ulkoilua. Kolmantena vuotena jouduin jo välillä pitämään Hetkistä paastoa, koska kalenteriini kertyi välillä vähän liikaakiin menoa voimavaroihin nähden. Aivan mahtavaa sekin, että Hetkistä on ylitarjontaa. Aikamoinen muutos elämään, jossa olen välillä tuntetunut olevani pelkästään kotitaloustyökoneen ja toimistotyöntekijän risteytys.

Neljäs vuosi oli ulkoilun ja liikunnan osalta pettymys. Kolmantena vuotena olin jo hyvässä ulkoilu- ja liikuntarytmissä, mutta jälleen sain kantapään kautta oppia, kuinka nopeasti hyväkin rutiini hajoaa ja tilan ottaa huonot tavat. Syksyllä 2017 sairastimme syyskuussa rajun influessan koko perhe. Keskimmäinen joutui hoitoon Lastenklinikalle jälkitaudiksi iskeneen keuhkokuumeen takia, minä olin sairauslomalla kolme viikkoa. Elämäni pisin sairausloma leikkaustani lukuunottamatta! Loppusyksy menikin pitkälle lähinnä toipuessa.

 Kirsikankukkia Roihuvuoressa

Jouluaattona isäni kaatui ja hänen jalkansa murtui pahasti. Äitini päätyi laitoshoitoon samassa hötäkässä. Tammi-maaliskuun vapaat hetket menivät lähinnä huolehtiessa akuutista tilanteesta. Pääsiäisenä huhtikuun alussa isäni alkoi olla jo liikuntakykyinen ja samaan aikaan äitini sai vakituisen hoivakotipaikan. Sitten iskikin paha koivunsiitepölykausi ja niin siinä sitten kävi, että Hetkessä-vuoden ulkoilut ja liikunta jäivät liian vähäisiksi. Olen huomannut sen kyllä omassa jaksamisessani ja yritän parhaani pyrkiä takaisin hyviin rutiineihin.

Yksi syksyllä paljon aikaa vienyt asia oli alakerran uudistus. Saimme projektin aika kivaan vaiheeseen ennen joulua ja sitten se jämähtikin paikoilleen.

Sitten summeerausta kauden kohojutuista

Kulttuuri ja museot

Ystäväni Annan kanssa kiersimme monta museonäyttelyä Hetkessä-kauden aikana ja kävin taidenäyttelyssä yksinkin. Kinttupolkuja-blogin Marikan kanssa kävimme tutustumassa Ett Hem-museoon jouluasussa. Vuoden museoista jäivät parhaiten mieleen juurikin Ett Hem, Tuusulanjärven taitelijakotien kierros Kätevien Emäntien kanssa sekä tietysti vierailu Ankallisgalleriassa Ateneumissa.

Ankkojen alkuvoimaa :D

Halosenniemi

Kätevät Emännät kesäretkellä

Ystäväni Tiinan kanssa kävin baletissa katsomassa aivan ihanan Kamelianaisen. Se oli paras baletti pitkään aikaan. Tiinan kanssa kävimme myös katsomassa Turun kaupunginteatterissa Taru sormusten herrasta. Mukana reissussa meillä oli molempien esikoiset. Hieno teatterielämys! Työkaveriltani Ilonalta sain lipun Myrskyluodon Maijaan. Kesällä tuli käytyä kesäteatterissa kahdesti, ensin Suomenlinnassa katsomassa Yksi lensi yli käenpesän ja sitten Tuusulanjärvellä Krapin kesäteatterissa katsomassa Pokka pitää. Mielenkiintoista on se, että vaikka kesä oli niin helteinen ja aurinkoinen, niin molempina teatterireissuina satoi. Suomenlinnassa välillä niin paljon, että en meinannut kuulla repliikkejä sadekuurojen aikana.

Krapihovin näyttämöllä unelmamiehen kainalossa :D :D

Ystävät, läheiset ja juhlat

Elokuussa 2017 vietimme ystäväni Kirsin kanssa todella mukavan päivän Loviisan Wanhat talot tapahtumassa. Olin siellä ensimmäistä kertaa ja tykkäsin tungoksesta huolimatta todella paljon.

Pitkänpöydäntalo Loviisassa

Sairastelun takia rapujuhlat lykkääntyivät hurjasti ja lopulta pidimme ne ystäväni Jonnan perheen kanssa vasta Halloweenina. Moinen ajoitus oli kyllä puhdas vahinko.

Rapujuhlat

Leenan kanssa puhalsimme lasia ensimmäistä kertaa Hämeenlinnan Soda Shop Designissa. Anna oli mukanamme, kun kävimme tutustumassa Hämeen linnaan ja herkuttelemassa Popinossa.

Puhallan lasipalloa

Vappua vietimme kotona ystäväni Tiinan perheen kanssa


Yksi kevään parhaita juttuja oli, kun isäni pääsi sairaalasta kotiin ja vielä parempaa oli, kun kuntoutui liikkumaan keppien avulla. Ei ole isäni jalka parantunut vieläkään täysin, mutta tilanne on kuitenkin hyvä.

Kuopus, vaari ja esikoinen kahvilareissulla

Perustimme toimiston naisten Ilonan, Sirpan ja Otilian kanssa uimaseuran kesällä. Harjoitusaikataulu on aika väljä, koska treenit ovat max kerran kuussa. Kokoontumispaikaksemme on muodostunut Allas Seapool. Harjoitusten jälkeen tankataan ja siihen kuluu vähintään yhtä kauan aikaa kuin itse uintiin.

 Holidayssa olemme tankanneet useamminkin hiilareita rankan treenin jälkeen


Matkailu

Minulle matkat ovat aina vuoden kohokohtia. Edellisellä Hetket-kaudella tuli matkailtua enemmän pienemmällä budjetilla. Tällä kaudella matkailin poikkeuksellisen paljon kotimaassa. Varmaan oli upean kesän ansiota, että kotimaanmatkailu tuntui aivan mahtavalta. Aurinko paistoi, luonto oli aivan älyttömän kaunista ja uimavedet juuri sopivat.

Kauden ensimmäinen matka oli perhematkamme syyskuussa Lontooseen. Vaikka paljon teimmekin lasten ehdoilla ja kävimme paikoissa, jotka olen jo nähnyt moneen kertaan, niin matka oli elämyksellinen myös minulle. Kävin esikoisen kanssa Cotswoldsissa ennen kuin muu perhe lensi Lontoosen ja kävimme yhdessä myös Thriller-"musikaalissa".

Cotswolds

Tylypahkan junassa kohtasimme ankeuttajia 

Kauden mahtavin kokemus oli ehdottomasti ystäväni Jonnan kanssa tekemä Malediivien matka tammikuussa 2018. Maisemat olivat paratiisimaiset ja hotellin riutta oli aivan mahtava. Joka päivä snorklattiin ainakin kahdesti. Mietin pitkän aikaa Malediivien jälkeen, että matkustaisinko tulevaisuudessa vain ja ainoastaan Malediiveille.

Paratiisiranta



Pääsiäisenä nautiskelimme täydellisestä säästä Levin rinteillä. 


Kesäkuussa 2018 perhematkailimme Turkin Sidessä. Hotellissa oli hulppea uima-allas ja vesipuisto ja niinhän siinä kävi, että kaksi lapsista ei poistunut lomalla lainkaan hotellin alueelta :) Minulle reissun kohokohta oli retki Kappadokiaan.

Pegasos World hotellin jättimäinen uima-allas, josta kuvassa reilusti alle puolet

Kappadokia

Hra Kepposen kanssa vietimme minilomasen tutustuen Teijon alueeseen. Mathildedahlin ruukkialue oli suloinen, ruoka oli hyvää ja Teijon kansallispuisto oli mukava joskin hyvin helteinen. Majoituksen suhteen meillä kävi aivan mahtava tuuri ja todellakin nautin Villa Seaviewen huoneemme upeista merinäköaloista.

Mitkä maisemat!

Kesällä ajelin Etelä-Pohjanmaalle tapaamaan ystävääni Sirkkua. Sirkkuunkin olen tutustunut aikoinaan blogien välityksellä ja fyysisen etäisyyden vuoksi ystävyytemme perustuu vahvasti someen ja vuosittaiseen tapaamiseen. Sirkku esitteli kotikulmiensa parhaimmistoa ja sitähän riitti. Teimme suoretken, uimme suojärvessä, tutustuimme jääkauden muodostamaan pirunpeltoon ja suloiseen Kristiinankaupunkiin. Herkkuöverit vetäisimme Valkoisessa Puussa.

Pirunpelto

Sirkun luota jatkoin reissailua yksikseni ja kävin tutustumassa Poriin ja Raumaan. Hellekesänä Yyteri oli varsin vaikuttava paikka, mutta Puu-Rauma vei sydämeni. Ihastuin siihen palavasti.

Puu-Rauma

Hetkien järjestäminen sujuu jo niin hyvällä rutiinilla, että oikeastaan voisin päättää projektin. Tässä kohtaa voin täysin allekirjoittaa sen, että se mihin olen ajatuksiani keskittänyt on lisääntynyt elämässäni. Enpä olisi uskonut, että tuollainenkin vähän lattea lausahdus pitää noin hyvin paikkansa.