28. huhtikuuta 2021

Siisteyspositiivisuus ja elämissiivous

Minä en ole yhtään siivousihminen. Siivoaminen on minusta tylsää ja isommat siivousprojektit jopa vastenmielistä. Isomman siivousurakan edessä tunnen toivottomuutta, enkä tiedä, mistä päästä aloittaisin. Sellaiset rajatut jutut kuten tiskien ja roskien hoitaminen sujuvat rutiinilla eivätkä aiheuta mitään tuntemuksia. Vessanpöntön pesu ei ahdista, mutta huojuvien pinojen sortteeraus on paljon pahempi juttu.

Lisäksi olen laiska siivoaja. Paikat ovat kuitenkin kohta taas sekaisin, niin hyvin voin lykätä asian huomiseen. Minkä voi lykätä tänään huomiseen, voi huomenna jälleen lykätä eteenpäin :)

Perheessämme ei ole ketään joka olisi kiinnostunut pitämään edes omat tavaransa järjestyksessä. Jonkin patriarkaalisen jäänteen mukaan ulkopuolelta saan sellaisia signaaleja, että kodin siisteys olisi perheenäidin vastuulla. Pahimmillaan signaalit ovat sellaisia, että minun pitäisi tuntea epäonnistumista ja pientä häpeää siitä, että kotini ei ole siisteysedustavassa kunnossa juuri koskaan. 

Kehopositiivisuus kampanjointi ja valveutuneisuus on katkaissut sen, että kukaan ei uskalla enää vitsailla tai peräti arvostella toisten tukevaa takapuolta tai vatsamakkaraa. Vaadin siisteyspositiivisuus liikettä. Älköön kukaan arvostelko toisen rytökasoja ja tai tavaraa pursuavaa ruokapöytää ;)

Mielelläni haluaisin ulkoistaa kotini siivouksen. Olemme pitkään olleet ilman siivoojaa, koska sopivan löytäminen on ollut vaikeaa. Tarvitsisin järjestelytaitoisen siivoojan, joka osaisi järjestää tavarat niin loogisesti, että me vielä löytäisimmekin ne. Meillä kävi aikoinaan super-Minna, joka taltutti suit sait sukkelaan kaikki tavaramme oikeille paikoilleen, vaikka emme edes itse aina tienneet, missä se oikea paikka olikaan. Ihan paristi oli hukassa joku tavara ja Minnalta kun kysyi Whatsappilla, että satutko tietämään, missä on vaikka meidän piparkakkumuotit, niin Minna yleensä aina tiesi. Mikä järjestämisen taito! Mikäli joudun itse järjestämään pinnat raiveaksi siivousta varten, niin ei siihen verrattuna ei ole enää kovin kummoinen vaiva imuroida ja pyyhkiä pinnat. 

Mediassa on puhuttu myös kuolinsiivouksesta. Lupaan, että pidän tärkeät paperini kunnossa. Muutoin en todellakaan aio tehdä kuolinsiivousta. Kun minusta aika jättää, niin toivon tililläni olevan sen verran rahaa, että niillä voi vaikka ostaa jälkieni siivouksen. Tai jälkeläiset voivat myydä koko jäämistön jollekin niitä ostavalle yritykselle, jos eivät itse halua irtaimistoani perata. 

Voisin luvata tekeväni isomman tai pienemmän elämissiivouksen muutaman vuoden välein. Nykyaikaan tuntuu kuuluvan tietynlainen tavaraa vastaan taisteleminen. Kotiin kertyy kaikenlaista tarpeetonta, jota pitää olla tasaisesti hivuttamasta kodista ulospäin. Tuskaisen aikaa vievää hommaa.

Olen useamman päivän puuhannut elämissiivousta. Viime sunnuntaina meiltä lähti pakettiautollinen tavaraa Sortti-jäteasemalle. Sitä ennen lähti auton takakontillinen kierrätykseen ja kierrätettävää on vieläkin toimittamatta sopiviin kohteisiin. En ymmärrä, että mistä sitä tavaraa oikein tulee? Saatan kuitenkin ymmärtää. Jälleen perkasimme poikien lelujäämistön loppuja. Löytyi pari supernuhjuista ja isoa parkkitaloa ja jättirekkaa, poikien taskurahoillaan ostama halpisteltta, loppuun käytetty trampoliini vuodelta 2012 ja erinäinen määrä likaisia lelulaatikoita, joihin nuoret taiteilijanalut ovat tehneet tusseilla harjoitustöitään. Sitten oli jätesäkillinen reikäisiä collareita, sukkia ja kalsareita. Lähtihän sitä omasta kaapistakin pois muutama kaikkein kulunein t-paita ja risaisimmat farkut. Äskettäisen patjanvaihdon yhteydessä emme ottaneet maksullista poiskuljetusta, koska tuleva kaatopaikkakeikka oli tiedossa. Äkkiähän noista puroista alkaa kertyä jo iso kasa.

En todellakaan halua vähään aikaan nähdä mitään tavaraa! Tämä urakka ei olisi valmistunut ikinä (enkä olisi edes aloittanut) ilman sähäkän nopeaa ja sopivan tiukasti komentavaa hierojaani. Ennen joulua avasin suuni hieroja-kosmetologin luona siivoushaasteistani ja hän tarjosi minulle palveluksiaan. Yhteistyömme on jatkunut joulun jälkeenkin. Hierojani on tehokas järjestelijä sekä siivoaja ja saa mobilisoitua minut, Hra Kepposen ja jopa pojatkin. Iso peukku sille! Hänen varauskirjansa tuntuu pikkuhiljaa täyttyvän enemmän, mikä on hieno homma. Näyttäisi kuitenkin siltä, että meidän kodinhoidolle jäisi aina ajoittain pieniä kolosia. Paljon olemme saaneet tehtyä jo nytkin. Kiitos siitä P!

Vaikka en näistä järjestely- ja karsintahommista yhtään pidäkään, niin kyllähän tälläisen rutistuksen jälkeen on aika voittajaolo.

Sitten sellaista kuvamateriaalia, jota ei yleensä ole tapana paljastaa somessa. Kepposet siivoavat:

Kevätkylvö - yläkerran romut heiteltiin tyylikkäästi parvekkeelta pihalle, lisäksi pihajätettä

Vihreät ja valkoiset säkit ovat sisältävät kiviä ja pihalta poistettua maa-ainesta

alakerran jätettä

24. huhtikuuta 2021

Meri-Lapin herkkuja

Olennaistahan reissussa kuin reissussa on se, että mitä syödään. Meri-Lapissa söimme paljon kalaa. Mitään saalista emme itse saaneet, mutta ystäväni Ilonan isä piti meidät kalassa. Ilonan isä on siis innokas kalastaja ja erikoistunut perinnekalastuksen muotoon nimeltään lippoaminen. Lippo on pitkän varren päässä oleva haavi, jolla pyydystetään kaloja koskipaikoilla. Lippoamalla kalastetaan sekä siikaa ja lohta, lohi on kuulemma nopeutensa takia siikaa vaikeampi lipottava. Luonnollisesti talviaikaan ei lippoaminen onnistu, mutta Ilonan isän pakkasesta saimme Tornionjoen siikaa. Ilonan isä laittaa kalat vakuumiin ja pakkaseen ilman perkausta, sillä tavalla maku säilyy hyvänä pisimpään.

Tällä koskella Ilonan isä lippoaa kesäisin. Parin kilometrin päässä koskesta hiihdimme jäällä.


Kalastajamaestro tuli paikan päälle mökille hiillostamaan meille siiat. Pinnan väri ja maku olivat täysin kohdillaan!

Savustuslaatikkoon päätyi myös siian mätiä ja maksaa. Siian maksaa en ollutkaan aikasemmin maistanut. Maku on voimakas, mutta tykkäsin.

Savusiikaa, kanttarellikastiketta ja salaattia upeissa maisemissa

Jo aikaisemmin saimme Ilonan isältä kalalähetyksen. Siikaa sekä fileinä että suolakalana. Fileet söimme iltanaruokana ja suolakalaa söimme leivän päällä aamiaisella sekä välipalana. Suolasiika on minulle ollut tähän saakka sellainen joulupöydän herkku tai jonkun kalapöydän herkku, mutta söisin toki mielelläni jatkossakin myös arjessa.

Meri-lappilainen aamupala kansainvälisellä tvistillä eli Tornionjoen metsien mustikoita ja karpaloita ja maustamatonta jogurttia, Tornionjoen suolasiikaa ja ruisleipää ja mangoa.

Olimme paikalla parhaaseen mateenpyyntiaikaan ja koskelta oli tullut mertoihin mateita paljon ja Ilonan isä lupasi nostaa meille mateen. Harkitsimme, että googlen avulla alkaisimme mateen nyljentään ja keiton tekoon. Ilona onnistui innostamaan äitinsä matikkasopan tekoon :) Vaikka Ilonan isä on se kalastaja ja kalaruuan tekijä, niin siinä kävi kuitenkin, että reissun parhaaksi kalaruuaksi nousi täpärästi Ilonan äidin tekemä madekeitto. Syynä saattoi toki olla se, että en ole syönyt madekeittoa vuosiin.

Kaupunkilaisena kävin koskella ihmettelemässä, että millä vehkeillä mateita pyydetään. Koskella käytetään mertoja. Mateita voi pyytää myös koukuilla.

Vasemmalla etualalla mademertoja

 
Mademerta on tuollaisten "tikapuiden" päässä

Made nyljettynä

Superherkullinen madekeitto

Muina Meri-Lapin herkkuina meillä oli kaupan ohrarieskaa ja leipäjuustoa. Leipäjuustoa söimme jälkiruokana uunissa pehmitettynä kinuskikastiketilkan ja karpaloiden kanssa. Saunajuomaksi meillä muutama Tornion panimon erinomainen lakanmakuinen lonkero. Siihen ihastuin jo viime kesänä Kilpisjärvellä.


Meri-Lapin herkuksi muistossani saattaa lokeroitua myös Maraboun uutuus suklaa Japp peanut caramel. Se maistui taivaalliselta Ruotsiin hiihtämisen jälkeen.

 
Meidän oli tarkoituksena mennä viimeisenä iltanamme Tornioon ravintolaan syömään, mutta innostuimmekin lähtemään Aavasaksaan laskettelemaan. Väittäisin, että Aavasaksa on maailman halvin laskettelukeskus. Iltalippu maksaa vitosen ja päivälippu kympin. Hinta selittynee sillä, että paikka operoi kunta ja ainakin meidän käynnillämme 80% laskettelijoista oli paikallisia nuoria. Hissejä on yksi ja rinteitä kolme, rinteistä pisin on kuitenkin kilometrin. Meillä oli vallan mukava ilta suksilla Aavasaksan ihanassa auringonpaisteessa.

Ei ollut ruuhkaa Aavasaksan rinteissäkään

Aavasaksan rinteiden kohdalla Tornionjoki oli jo osittain jäistä vapaana


Parkkipaikalla oli jo varsin keväistä

Nyt jo mietin, että mitenköhän onnistuisin punkemaan Ilonan isän mökille ensi talvenakin ja pitäisihän sitä joskus päästä näkemään lippoamista :) 

Herkkua oli myös auringonlaskujen seuraaminen Tornionjoella.


21. huhtikuuta 2021

Koronaturvallisesti Levillä

Tuntui oudolta palata Lapin lumilta tänne pitkälle edelleeseen kevääseen ja koivun siitepölyn keskelle. Päälimmäinen miete oli, että voi kunpa olisin voinut olla vielä viikon pidempään pohjoisessa.

Meri-Lapin reissuun liitttyi pitkä viikonloppu Levillä. Meidän perheeltämme jäi kevättalvella 2020 Levin loma väliin. Loman siirtoyritys itsenäisyyspäiväviikonloppuun meni pieleen ja nyt oli viimeinen mahdollisuus käyttää se. Ennen lomaa mielessä kävi useastikin, että käyttämättä jää koko varaus. Mietin omaa ja muiden turvallisuutta ja ennen lähtöä spekulaatiot liikkumisrajoituksista olivat korkeimmillaan.

Suunnittelimme Ilonan kanssa mahdollisimman kontaktittoman Levin loman. Ruuat ostimme valmiiksi jo ennen Leviä ja selvisimme yhdellä pikaisella maidon ja leivän haulla Levillä. Matkavarusteisiini kuuluu nykyään käsidesiä, desinfioivia siivous- ja käsipyyhkeitä. Levipäivät suunnittelimme siten, että voimme syödä vuokrahuoneistossamme ja käydä siellä myös vessassa. Lisäksi olimme molemmat käyneet koronatesteissä ennen pohjoiseen siirtymistä.

Levillä kausi oli hiljentynyt huomattavasti, ei ollut hissijonoja eikä tungosta. Kolmena aurinkoisena laskettelupäivänä osuimme kahdesti muutaman minuutin hissijonoon. Ihmiset olivat oppineet pitämään välimatkaa, eikä kukaan vieras tunkenut samaan hissiin. Sää oli ihanan aurinkoinen ja Lapin maisemat niin komeat! Rinteet olivat vielä varsin hyvässä kunnossa. 

Nyt kun tiedän millainen tilanne oli ja miten näppärästi pystyi välttämään kontakteja, niin olisi kyllä harmittanut jättää käyttämättä maksettu varaus. Toisaalta tilannehan olisi voinut olla aivan päinvastainenkin. Siihen varauduimme sillä suunnitelmalla, että voimme ajaa takaisin Tornionjoelle mökkiin milloin vaan. Levillä aukesi ravintolat meidän sinne saapuessamme. Emme todellakaan käyneet Levin yössä. Kävimme yhtenä iltana iltakävelyllä ja edellämme käveli kolmen miehen porukka, jonka partaveden tuoksu leijui kymmeniä metrejä heidän perässään. Epäilen, että tuoksuvat miehen olivat menossa, johonkin baariin. Ravintolat tosiaankin aukesivat meidän saavuttuamme, mutta me kiersimme ne kaukaa.

Me vietimme iltaa huoneistossamme

Ja söimme omia kokkailujamme

Näistä kuvista saa realistisen käsityksen ihmismäärästä rinteissä. Sinisissä rinteissä emme juuri lasketelleet, South Pointin rinteissä on saattanut olla enemmän laskettelijoita. Tosin lapsiperheitä oli vähäisesti paikalla.

Ilonan kanssa kahdestaan tässä rinteessä

Minä olen saanut koko rinteen itselleni

Tästä näkee hyvin väen määrää


Tuulisena päivänä muodostui muutaman minuutin hissijono suojaisan South Pointin tuolihissille



Levin maisemien äärellä tunsin huikaisevaa onnea.

Vaikka olen ihan tavallinen palkansaaja, niin välillä tunnen olevani onnekas ja etuoikeutettu, koska olen pystynyt perheen ohella tekemään itseäni ilahduttavia asioita eikä toistaiseksi haaveet ole heti kaatuneet huonoon taloudelliseen tilanteeseen tai terveyteen. Laskettelu kaatuu kohta huonoon kuntoon. Reidet huusivat hoosiannaa ja perun kaikki puheeni siitä, että laskettelu ei ole liikuntaa. Alastuloon tarvitaan muutakin kuin painovoimaa. Melkein valui kyyneleet, kun tiukemmassa rinteessä sattui reisiin niin.

Järkytyin hissilippujen hinnoista. Päivälippu oli 47€ ja 3t 39,5€. Meidän perheelle liput tuolla hinnoittelulla päiväksi maksaa 188€. Huh, huh.

 


Uusien West Point rinteiden ja tuolihissin myötä nykyisin pääsee helposti laskemaan elokuvan Joulutarina joulupukin majalle. Se on kyllä upealla paikalla!



Nykyisin on muodostunut perinteeksi, että jotain pientä vastoinkäymistä liittyy jokaiseen matkaan, joko juuri ennen matkaa tai sitten reissussa. Tällä kertaa Levillä iski silmätulehdus. Se on ollut melkein jatkuva riesa viimeisen puolen vuoden aikana. Pääsin nopeasti yksityislääkärille ja siellä kelpasi matkavakuutuskorttini. Viimeisenä laskettelupäivänä oli tuulista ja tuuli vaan yltyi iltapäivää kohden. Gondolihissi ja yksi tuolihisseistä suljettiin ja jouduimme kiertoreitille takaisin parkkipaikalle. Reitti vei tunturin laen kautta. Tuuli siellä oli aivan mahdoton, eteenpäin oli hyvin hankala päästä. Välillä ajattelin, että en vaan pääse enkä jaksa. Ensin oli sivutuulta ja lopuksi vastatuulta. Niin kovaa sivutuuli piiskasi kasvojani, että vasen puoli oli kosketusarka pari päivää. Jopas oli kokemus! Lumimyrskyepisodin jälkeen päätin hieman joustaa kontaktittomasta Levistä ja söin poropizzan. Olin niin kohmeessa ja nälkäinen. Jos joskus nenäni edestä suljetaan Levillä hissejä tuulen takia, tiedän että otan varmasti taksin enkä lähde ylittämään tunturia.

Kovasti toivon pääseväni tunturiin ensi kaudellakin!

Ravintolasortuminen - tarkasti vahdittiin, että asiakasmäärä ei ylity ja että ravintolassa liikuttaessa asiakkaat käyttävät maskeja ja desinfioivat kätensä. Iso peukku sille!

Pizzaa lukuunottamatta pysyimme ulkoruokinnassa

15. huhtikuuta 2021

Rakastuin mä kuukkeliin

Muistatteko Nylon Beatin takavuosien hitin rakastuin luuseriin. Se on pyörinyt päässäni, mutta muodossa rakastuin mä kuukkeliin :)

Torniosta teimme muutaman päivän reissun Leville. Lisää siitä myöhemmin, mutta ensin pitää kirjoittaa kuukkelista.

Yhtenä päivänä Levillä sää oli harmaa ja reisiin sattui edellisten päivien laskettelu. Silloin päätimme Ilonan kanssa tehdä patikointiretken Särkitunturille. Leviltä matkaa Muonion puolella sijaitsevaan Särkitunturiin tulee noin 50km. Tosin jollekin rouvalle tuli menomatkalla ylimääräiset 50km, koska Rovaniementie 1513 löytyy myös Kittilästä. En huomannut ajavani väärään suuntaan. Noh, tekevälle sattuu.

Rovaniementie 1513, Muonio osoitteesta löytyy parkkipaikka. Ensimmäinen elämys koittaa jo parkkipaikalla. Sieltä on hieno näkymä järven ylitse Pallastuntureille. Tien toiselta puolelta lähtee opastettu reitti Särkitunturin huipulle. Matkaa huipulle on 3,2km ja noin puolessa välissä on uusi ja hieno kota, puuvarasto ja puuceet. Särkitunturilla on korkeutta vaatimattomalta tuntuvat 492m, mutta sen sijainti on niin mainio, että maisemien takia kannattaa ehdottomasti kiivetä huipulle.

Harmaanakin päivänä parkkipaikalta aukeaa tälläinen näkymä Pallastuntureille

Reitti kodalle on hyvin tallattu ja jatkuu hyvän matkaa samanlaisena. Kun puut vähenevät, niin polku kapeni ja muuttui pehmeämmäksi. Olimme ottaneet sauvat mukaan ja puurajan yläpuolella ne olivat hyvä lisä. Heti puurajan yläpuolelta pääsee ihailemaan maisemia. Särkitunturin valttina on se, että sieltä näkyy monta tunturia. 

Reitin alkupäässä

Sää oli ajoittain todella harmaa ja aurinko yritti paistaa pilvikerroksen lävitse. Näytti kuin taivaalla olisikin ollut kuu. Palatessamme tunturilta alkoi sadella hiljakseen lunta. Kun pääsimme takaisin Leville lunta alkoi tulla taivaan täydeltä. Sääolosuhteiden muuttuessa, emme tarponeet aivan huipulle saakka. Meillä meni vajaa 30min kävelyyn laavulle ja hieman pidempään huipulle kävelyyn. Paluumatka kävi joutuisammin ja kevyemmin. Ilonan kellon matkamittarin mukaan jäimme huipulla käymisestä n. 300m vajaaksi. Polkukin kävi jatkuvasti kapeammaksi. Särkitunturille nousee siis myös vähäisesti liikuntaa harrastava konttorityöläinen. Mutta kyllähän se nousu pisti puuskuttamaan.

Harmaan päivän aurinko on kuin kuu

Matkalla huipulle näin paljon erikoisia puita

Ilona on ylittänyt puurajan

Maisemia Särkitunturilta

Kännykän kamera ei enää oikein poiminut Pallastunturien huippuja kuvaan 
 

Kesällä Särkitunturilla on paljon kävijöitä, kuulemma melkein ruuhkaksi asti suosituimpana lomakautena. Maisemien ja reitin helppouden lisäksi Särkitunturin kauneus houkuttelee paikalle kävijöitä. Tunturilla on muutama pikkuinen järvi, jossa voi pulahtaa. Kodan kohdalla on laiturikin. Harmaana talvisena iltapäivänä näimme yhden hiihtäjän ja neljä kävelijää kodan kohdalla.

Sitten vihdoin siihen kuukkeliin. Puolessa välissä matkaa on siis uusi ja hyvin varusteltu kota. Siellä on polttopuita, puuceet ja kuukkelit. Ainakin talviaikaan kuukkelit ovat keksineet helpottaa energian saantiaan syömällä retkelijöiden eväitä. Kolme kuukkelia istui puussa kytiksellä, mutta vain yksi rohkaistui hakemaan ruokaa vierestämme. Se kuukkeli olisi hakenut ruuan kädestäni.

 
Uudehko ja komea kota

Koska kuukkeli oli niin söpö, teimme sellaisen jaon, että kuukkeli sai karjalanpiirakan ja minä söin pullan. 

Ihan vaan muina kuukkeleina tässä katselen, että mitäs aiot syödä Kepposka

Ihanko totta -minullekko? Syöksy kohti karjalanpiirakkaa

Pieni pyörähdys kohti herkkua

Evään laadun tarkastus

Peukku eikun pyrstö ylös hyväksynnän merkiksi

Lentävä karjalanpiirakka

Adios hetkeksi, tulen kohta hakemaan lisää

Syöttelin pala kerrallaan melkein koko karjalanpiirakkani ilmeisesti tuolle yhdelle ja samalle kuukkelille. Minua on ilmeisesti helppo ilahduttaa, koska olin niin tyytyväinen elämääni, kun sain keskellä luonnon kauneutta syötellä kuukkelia. Ihan parasta! 

Itse haukkasin pullasta ennen kuvausta
 
Kun kävin välillä lämmittelemässä laavussa sisällä ja syömässä pullaani, niin kuului lehahdus ja sitten reppu mätkähti maahan. Kuukkeli se siellä kävi tarkastelemassa, että voisiko suoraan repusta napata eväitä. Aika epeleitä nuo kuukkelit! Syötin sitten lopun karjalanpiirakkani kuukkelille. Kun lähdin kävelemään kodalta poispäin, jäi kuukkeli naukumaan perääni. Mutta siinä vaiheessa oli jo kaikki eväät syöty ja ensimmäiset lumihiutaleet leijailivat maahan.

Heippa nyt sitten vaan!