Dekkarien lukuputki

Tylsälandiasta moikka! Kolme viikonloppua on mennyt covidia potiessa. Yritän olla harmittelematta tilannetta, koska en voi sille mitään ja olisihan tauti voinut olla kovempikin. Kun katson kaikkien aikojen korkeimpia sairaalahoitolukuja, pitää olla kiitollinen siitä, että oma toipuminen on käynnissä eikä siihen vaadittu sairaalahoitoa.

Voimani ovat vielä vähissä. Viime viikko oli raskas, koska päätin tehdä töitä puolikuntoisena. Olisin varmasti voinut päättää toisinkin ja hakea vielä lisää sairauslomaa, mutta töissä kasvava jättimäinen pino vaivasi mieltäni erittäin pahasti. Vasta tällä viikolla on tuntunut, että alan olla toipunut. Toipuminen tapahtui aika viime hetkellä, koska ensi viikonloppuna meillä vietetään rippijuhlia. Ehkäpä vähän sotkuisemmassa ja vähemmän laitetutussa kodissa kuin olin suunnitellut.

Sairasteluni aikana olen pysytellyt pääosin sisätiloissa ja innostuin pitkästä aikaa lukemaan dekkareita. Olen lukenut parina viime vuotena aika vähän kirjoja, joten edes dekkari-innostus on tuntunut aika kivalta. Voisin lukea jotain vaativampaakin kuin dekkareita. Mutta nyt katsaus luettuihin dekkareihin.

Luettujen dekkareiden kirkkain kärki oli ehdottomasti Cara Hunterin kirja Jäljettömiin sekä Pimeyteen. Todella vetävästi kirjoitettua, älykästä dekkari. Suosittelen!

 "Rauhallisen tien varrella sijaitsevan talon kellarista löydetään nainen ja lapsi, hädin tuskin elossa. Heitä ei pystytä tunnistamaan, eikä talossa asuva muistisairas vanhus myönnä nähneensä heitä aiemmin. Naapurusto on järkyttynyt. Miten tällaista voi tapahtua omalla kotikadulla?Rikoskomisario Adam Fawley kuitenkin tietää, ettei mikään ole mahdotonta – eikä kukaan niin viaton kuin ensinäkemältä luulisi."

Kuva ja kirjan esittelyteksti: https://otava.fi/

 

Kakkoseksi nousee pitkän uran tehnyt Anna Jansson. Ehdin jo kyllästyä Janssonin dekkareihin, mutta hän on aloittanut uuden sarjan, jossa vanhoja rikoksia selvittää rikostutkija Kristoffer Bark. Luin sarjan ensimmäisen osa ja se eteni kiehtovasti, mutta petyin pahasti kirjan loppuratkaisuun. Päätin olla haaskaamatta aikaani Janssoniin, mutta päädyin paremman puutteessa lukemaan sarjan kakkososan Varjo kannoillasi. Siitä pidin loppuratkaisua myöten.

"Rikoskomisario Kristoffer Bark määrätään tutkimaan yli kymmenen vuotta aiemmin kadonneen opettaja Emelie Kartmanin tapausta. Emelien ruumis löytyi kolme vuotta katoamisen jälkeen tynnyristä järven pohjasta, mutta syyllistä ei koskaan saatu kiinni.
Bark toteaa nopeasti, että alkuperäinen rikostutkinta tehtiin hutiloiden. Samaan aikaan yksi hänen poliisikollegoistaan on musertua. Kollegaa häiriköidään aivan samoin kuin Emelietä ennen kuolemaansa, eikä Kristoffer usko sen olevan sattumaa. Etsiikö murhaaja nyt uutta uhria?"

Kuva ja kirjan esittelyteksti: https://www.gummerus.fi/fi/

 

Olen saattanut tässä dekkariputkessa löytää myös uuden kirjailijan kotimaisten dekkarikirjailijoiden suosikkijoukkooni. Aivan varma en voi olla vielä asiasta. Ehdolla suosikikkiryhmääni on Arttu Tuominen. Aloitin sarjan hänen ensimmäisestä "Rautakorpi"-sarjan osasta Muistilabyrintti. Rautakorpi ottaa ehkä pohjat kaikista riutuneista ja kovia kokeneista rikostutkijoista. Rautakorpi on ollut auto-onnettomuudessa ja loukkaantunut hyvin vakavasti. Huonokuntoinen vanha kehäraakki Rautakoripi palaa murhatutkintaan ja kuin "johdatuksesta" hän valitsee ryhmäänsä kokemattoman, nuoren naispoliisin Liisan, josta Rautakorpi näkee jo otsaluullaan, että nainen on kuin syntynyt rikostutkijaksi. Kliseisestä alkuasetelmasta huolimatta tutkinta rullaa mukavasti eteenpäin. Lopun action painoitteiset ratkaisut tuntuvat tapahtumapaikkaan Poriin nähden liian suureellisilta, mutta se ei varsinaisesti haitannut lukukokemusta.

Sen verran Tuomisen tuotanto kiinnosti, että aloitin Muistilabyrintin jälkeen sarjan seuraavan osan Murtumispisteen. Murtumispiste kertoo alamaailman ammattirikollisuudesta. Se ei minua aihepiirinä kiehdo. Pidin enemmän Muistilabyrintista. Murtumispisteen juoni ei ollut minusta samalla tasolla kuin edellisen osan. Siitä syystä Tuominen on edelleen vain ehdolla suosikkieni joukkoon. Vaikka hieman kärkkäästi sanailin parivaljakosta Rautakorpi ja nuori Liisa, ne ovat minusta herkulliset henkilöhahmot ja parasta Tuomisen kirjoissa. Tuomisen tuotanto kiinnostaa sen verran, että pitää lukea ainakin yksi vielä lisää.

"Vanhempi rikoskonstaapeli Janne Rautakorpi joutuu perheineen auto-onnettomuuteen ja loukkaantuu vakavasti. Viisitoista vuotta myöhemmin hän on palannut Porin poliisin väkivaltayksikköön ylikonstaapeliksi, mutta pahasti ruhjoutuneena ja kroonisten kipujen riuduttamana. Keväistä Poria ravistelevat helleaalto ja rajut mielenosoitukset, joissa vaaditaan Liisantorille pystytettyä teollisuusneuvoksen patsasta siirrettäväksi. Kun keskeltä Porin vilkkainta leikkipuistoa löytyy viemärikaivoon upotettu naistoimittajan ruumis, Rautakorpi ottaa avustajakseen vasta poliisintutkintoaan suorittavan, entisen huippuyleisurheilija Liisa Sarasojan ja ryhtyy selvittämään murhaa. Samaan aikaan Ulvilan Harjunpäänjoen uimarannat ovat jo kolmatta kesää suljettuina joessa havaittujen bakteerilöydösten takia. Kun joessa alkaa lisäksi esiintyä selittämättömiä kalakuolemia, on omien demoniensa kanssa painivan terveystarkastaja Jarkko Kokon aloitettava myrkkypäästön selvittäminen ja samalla taisteltava työnsä säilyttämisen puolesta. Janne Rautakorpi, Liisa Sarasoja ja Jarkko Kokko saavat jokainen kokea, että maailmassa on monenlaista pahuutta, eikä kukaan heistä jää siitä osattomaksi."

Kuva ja kirjan esittelyteksti https://www.myllylahti.fi/ 

 

Kotimaisen dekkarin jälkeen palasin taas ruotsalaisen dekkarin pariin. Mikä ihme siinä onkaan, että ruotsalaiset ovat hyviä ja niin innokkaita kirjoittamaan dekkareita. Tutustuin yhteen Ruotsin suosituimmista dekkarikirjailijoista Carin Gerhardseniin. Ensimmäinen kirja kertoi lapsuuden vääryyksiä kostavasta murhaajasta ja juoni on hyvin kulunut. Tokihan tästä kirjasta heti selvisi, että Carin Gerharden on taitava juonenkuljettaja ja ihmisten kuvaaja. Vaikka olin pettynyt juoneen, päätin heti yhden luettuani siirtyä sarjan seuraavaan osaan Tuhkimotyttöihin. Tuhkimotyttöjen juonesta pidin paljon. Siinä kuljetetaan erillisiä juonensäikeitä ja usein aivoini raksuttivat, että mitkä tapauksista liittyvät yhteen ja kuinka. Todella vetävä juoni ja sujuva kerronta. 

Samalla innostuksella luin Hammarby-sarjan kolmannenkin osan Unilaulun. Pidin siitäkin.

"Hammarbyn poliisilla on selvitettävänään peräti kaksi henkirikosta. Kadunvarren hiekoitussepelilaatikosta on löytynyt naisen ruumis ja Viking Linen laivalla on murhattu teinityttö.
Poliisilla ei ole tietoa surmatöiden tekijöistä – eikä siitä, että jossain päin Tukholmaa kolmivuotias Hanna on jäänyt yksin lukittuun asuntoon odottamaan äitiä, joka ei enää palaa.
Saako Hammarbyn rikoskomisario Conny Sjöberg henkirikosryhmineen ratkaistua tapaukset ja niiden välisen yhteyden ennen kuin tyttöuhreja tulee lisää?"

Kuva ja kirjan esittelyteksti: https://kauppa.minervakustannus.fi/

Ruotsalaisesta dekkarista siirryin tanskalaiseen dekkariin ja koestin minulle entuudestaan tuntemattoman Jussi Adler-Olsenin. Valitsin Osasto Q-sarjan ensimmäisen osan, Vanki, jota tituleerataan Adler-Olsenin läpimurtoteokseksi. Pidin etsivä Carl Morckista ja vielä enemmän hänen avustajastaan Hafez el-Assadista. Vanki oli tunnelmaltaan vähän liian ahdistava minulle, lisäksi juoni kuuluu sarjaan väsynyt kostotarina. Saa nähdä, että palaanko vielä joskus Adler-Olsenin dekkareihin.

"Murharyhmäetsivä Carl Mørck oli yksi Kööpenhaminan parhaista poliiseista, kunnes sai osuman luodista tehtävässä, jossa läheinen kollega kuoli ja toinen haavoittui. Itsesyytösten kanssa painiva Mørck kärsii motivaation puutteesta, ja kollegat alkavat saada hänestä tarpeekseen. Mørck nimitetään uuden Osasto Q:n johtajaksi, hänen tehtävänään on selvittää vanhoja rikoksia poliisilaitoksen kellariin sysätyssä toimistossa. Avustajakseen hän saa omalaatuisen mutta erittäin innokkaan Hafez el-Assafin.

Ensimmäinen selvitettävä tapaus on viisi vuotta sitten jäljettömiin kadonnut poliitikko, nuori ja kaunis Merete Lynggaard. Hänen katoamistaan on vuosien mittaan epäilty milloin murhaksi, milloin itsemurhaksi tai tahalliseksi katoamiseksi, mutta Mørck saa pian huomata totuuden olevan taruakin ihmeellisempää…"

Kuva ja kirjan esittelyteksti: https://www.gummerus.fi/fi/

Melkein kolmen viikon kotiputki

Reilun viikon sairastamisen jälkeen poden vieläkin covidia. Vaikka oireet eivät olleet mitenkään hurjat, niin tauti vei voimia yllättävän paljon. Paristi on tullut sellainen tunne, että taidan olla terve ja sitten parin-kolmen tunnin päästä olenkin jälleen yskivä ja aivan väsähtänyt. Haluan uskoa, että ensi viikolla kaikki oireet ovat ohitse.

Ulkoilureissulla ikuistettua

Viime päivinä on muiden oireiden ohella vaivannut outo levottumuus, pieni turhautuneisuus ja fiilikset ovat muutenkin olleet negatiivisen puolella. Pysähdyin kuulostelemaan tuntemuksiani ja mietin, että mikäs se Kepposkaa ketuttaa. Ensimmäinen suuri harmistus oli se, että olin niin odottanut reissua Tornioon mökkeilemään ystäväni Ilonan kanssa. Minulla on edelleen laskettelumonot keskellä olohuoneen lattiaa, kun niin pitkään elättelin toiveita, että toipuisin lähtökuntoon. Tornion reissu jäi tämän sairastelun vuoksi väliin. Lisäksi katsoin kalenteriani ja tajusin, että olen ollut kohta kolme viikkoa kotona. Siis kolme viikkoa kotona! Yli viikkoon en ole käynyt ulkona parveketta pidemmällä. Koko kolmen viikon jaksolla olen käynyt ulkona todella vähän. Viikolla 9 kävin ruokakaupassa. Sen jälkeen meille on tullut paljon kotitoimituksia.  Kolmen viikon jaksoni jännittävimmät tapahtumat ovat olleet kaksi PCR-koronatestiä. Siinä kaikki! Toki olen painanut kiitettävästi töitä ja siellä on ollut kaikenlaista vaihtelevaa tilannetta. Sairauslomallani olen yrittänyt pääosin levätä, mutta välillä olen sortunut töiden tekemiseen.

Tämän kertaisen ihmiskokeeni perusteella, joudun toteamaan, että jatkuva kotona ja sisätiloissa lymyily ei ole ihmiselle hyväksi! En suosittele kokeilemaan!

Paljon on maailma parissa vuodessa muuttunut. Kotiin jääminen on tehty paljon helpommaksi. Olemme tilanneet kaupasta ruokaa kotiin, woltilla ravintolaruokaa ja nettiostoksia kotiovelle ilmaisella toimituksella. Sinänsä mahtavaa kehitystä. Tokihan näissä muutoksissa on aina myös omat huonot puolensa sekä liiketoimintamallien muutoksissa on niitä nykyisiä toimijoita, joihin muutokset osuvat kipeästi.

Lohtua sairaspäiviin - sushilounas kotona

Seuraava tavoitteeni on aloittaa ulkoilu pienellä kävelylenkillä ja sitten kasvattaa lenkkiä. Jos heittäydyn vallan huliviksi, niin saatan harkita sunnuntaina kahvilassa käymistä -ehkäpä toppavaatteissa ulkokahvilassa. Olin loppuviikosta etälääkärillä ja häneltä kyselin, että milloin saan liikkua ihmisten ilmoilla. Nämäkin säännökset elävät voimakkaasti. Tämän hetkisten sääntöjen mukaan olen lääkärin mielestä jo siirtynyt ei-tartuttavaan vaiheeseen ja julkisille paikoille meneminen on jälleen sallittua. En kyllä itse uskaltaisi vielä mennä vaikkapa hoivakotiin vierailulle.

Nyt yritän kääntää ajatukset tästä tylsästä kotiputkesta ja sairastelusta kohti valoisampia juttuja ja ponnistella ulos kodistani. Pitäisi saada vähän kuntoakin paremmaksi, koska työ-töitä on aikamoinen kasa odottamassa ja sitten on kotitöitäkin ihan hirveästi. Meillä on kahden rippijuhlat ja koti on järkyttävässä kaaoksessa ja likainen. Mutta tänä viikonloppuna aion lähinnä vielä rentoilla.

Kivaa viikonloppua!

Hiihtoloman kohokohta: huskyretki

Himoksen hiihtolomalla oli hieman lomailuvastatuulta. Ensin minulla oli aika paha selkävaiva ja se verotti meiltä yhden laskettelupäivän. Ainoana lapsena reissussa mukana ollut kuopus joutui pieneen rinneonnettomuuteen ensimmäisen rinnepäivänä, kun olimme aikeissa lähteä palaamaan takaisin autollemme. Kuopuksen osalta laskettelu loppui siihen. Harkitsimme jo palaamista aikaisemmin kotiin, mutta sain aivan viime tingassa varattu meille huskyretken.

McAhon safarit on meille tuttu paikka. Kävimme siellä 7 vuotta sitten perheemme ensimmäisellä Himoksen laskettelureissulla. Silloin mukanamme oli kaikki pojat ja he ihastuivat huskeihin palavasti. Sillä vierailulla vain pojat oli huskykyydissä ja lenkki oli lumitilanteen vuoksi aika lyhyt. Pojat onnistuivat mankumaan itselleen matkamuistoiksi huskypehmot ja ne nimettiin valjakkoa vetäneiden koirien mukaan. Pehmot ovat edelleen tallella ja me kyselimme heti, että mitä noille vanhoille tuttavillemme kuului. Paikan omistaja muistaa jokaisen koiran ja yllätykseksemme yksi koirista oli vetohommissa edelleen. Siitä lisää myöhemmin.

Hra Kepponen paijailee rauhallista söpöläistä

Uteliaampi husky tervehtii kuopusta

Huskyretket ovat ihan tolkuttoman kalliita. McAhon hinnat ovat kuitenkin sellaiset, että sieltä olen ilennyt ostaa näitä huskyelämyksiä siis jo toistamiseen.

Asiakas pääsee tutustumaan koiriin koirien aitauksessa. Moni koirista on yllättävän rapsutuksen kipeitä, osa vilkkaita ja osa rauhallisia. Sitten aitauksessa rapsuteltavaksi päästettiin Otto, siis koira, joki veti poikia 7 vuotta sitten ja jonka mukaan yksi pehmoista on nimetty. Ihan oli Otto samannäköinen kuin vanhoissa kuvissa. 

Kun tuttavuutta koirien kanssa oli hieman hierottu, niin henkilökunta näytti kuinka koira valjastetaan ja sitten pääsimme hommiin.

Otto ja kuopus

Otto ja kuopus 7 vuotta sitten

Hra Kepponen valjasti Oton. Otosta oli tullut todella helppo valjastettava

Seitsemän vuotta sitten Oton valjastaminen vaati ainakin kaksi lasta

Kuopus oli ihan tekijä koirien valjastamisessa jo seitsemän vuotta sitten. Tässä neljä reippaan eskarilaisen valjastamaa koiraa

Koirat alkaa olla jo valjastettu, yksi vetokoira on heittäytynyt sylikoiraksi

Sylikoira

Koirien asettelu vetoköyteen menossa. Tumma koira etuvasemmalla on Otto. Sotkin Oton pari kertaa toiseen koiraan, jonka väritys oli hyvin samanlainen. Selvisi, että se toinen koira on Oton poika.

Ensimmäinen valjakko valmiina

View this post on Instagram

A post shared by @kepposet

Lomailun vastatuuli unohtui ihan kokonaan huskyhommissa ja metsäreitti oli niin kaunis. Kannatti käydä ja edellenkin suosittelen McAhon safareita. 

Ensimmäinen vierailu McAhon safareilla: Huskysafari

Toivottavasti viimeinen koronapostaukseni

Korona on riepotellut maailmaa reilut kaksi vuotta. Tuona aikana minä olen kokenut paljon: ajoittaista pelkoa, uudet työrutiinit ja niiden tuomat haitat ja edut, passivoitumista kotiin, elämänilon vähenemistä ja turhautumista. Kesäisin on ollut helpompaa ja elämä on ajoittain tuntunut ihanalta, vaikka on ollut maskia, turvaväliä ja käsidesillä lotraamista.

Olemme peruneet yhteisen joulun ja synttärijuhlia. Ei ole tullut juurikaan käytyä ravintoloissa puhumattajaan teatterista, museoista, elokuvista tai keikoista. Minulta on jäänyt matkoja väliin ja rahaa peruutuksista saamatta. Tekemisen kaipuun olisin voinut kanavoida liikuntaan, mutta aivoni eivät suostuneet kääntymään sellaisen ajatuskulun tukemiseen. Aivot kääntyivät lohdun haun suuntaan ja olen kerännyt pari koronakiloa.

Rajoitukset ovat koetelleet nuoriosoamme. Ensimmäinen etäkouluyritys oli varsinaista sähellystä, mikään ei oikein pelannut, eikä meidän lapset osanneet toimia etäkoulussa. Silloista ainoaa teini-ikäistä ahdisti sosiaalisten kontaktien vähyys sekä se, että koko perhe pyöri koko ajan samoissa neliöissä.

THL maalailee mukavampaa tulevaisuutta, omikron on heikentynyt, rokotesuoja toimii hyvin estäen vakavia tautimuotoja. Haluan uskoa tuohon tulevaisuudenkuvaan. Sitä ennen pitää vielä selättää viimeisin kohdalle osunut koronahaaste. Covid-19 on pitkällisen yrittämisen jälkeen tavoittanut meidän perheemme. Yksi lapsistamme sai tartunnan hiihtoloman lopulla ja nyt se on levinnyt perheessämme. Kevyin sairastaminen oli kuopuksella kahden päivän kova kurkkukipu. Hra Kepponen selvisi omastaan nopeasti. Pahiten sairastuneella nuorella eilen kuume piikkasi 39,7. Kolme perheestä on jo toipunut koronasta.

Pitkään näytti, että minä riskiryhmäläinen, saatan onnistua luikahtamaan karkuun covidia. Mutta ei siinä niin käynyt. Virus päätti odottaa niin kauan, että suunnittelmani Meri-Lapin reissusta menee pilalle. Melkein tekisi mieli heittäytyä lattialle ja ottaa itkupotkuraivarit. En uskalla uhmata karmaa kiukuttelemalla matkasta, kun niin monelta on mennyt henki. Täytyy vaan keskittyä toivomaan, että rokotesuoja auttaa ja selviän covidista vähällä. Olen uskaltanut varovaisesti haaveilla tulevaisuudesta. Kun tästä taudista toivun, niin ajattelen, että maailma olisi vihdoinkin myös minulle, pahasti riskiryhmäläiselle, avoin. Ihanan kutkuttava ajatus. Kunhan nyt vaan ensin toivun.

Vähintään kuusi kertaa selvisimme selvistä altistustilanteista. Viime kuukausinahan kukaan ei ole mitään altistumisia seurannutkaan. Niitä alun ilmoituksia "koulusamme on ollut koronaa" enää noteeraa lainkaan, jollei koulusta tullut mitään tarkempaa tietoa mahdollisen altistuksen koskeneen omaa lastani.

Viralliset altistuskaranteenit:
-Hra Kepponen -virallinen altistuskaranteeni keväällä 2020
-Keskimmäinen - virallinen altistuskaranteeni syyslomalla 2020

Ilmoitukset, että altistus menee terveysviranomaisen tutkintaan:
-Esikoisella 8t altitus koulussa. Se ei täyttänyt viranomaisen kriteerejä, koska turvaväli toteutui
-Keskimmäinen etäkoulun liikuntatunti sairastuneen kanssa, ei täyttänyt viranomaisen kriteerejä, koska ulkotila ja turvaväli

Vuoden 2022 "altistuksia ei träkätä"
-Esikoinen vietti iltaa koronaan sairastuneen ystävänsä kanssa
-Seurakunta tiedotti, että rippikoulutapaamisessa ollut sairastunut, tilaisuus käsitti yhteisen ruokailun

Kivaa viikonloppua! Minä palaan takaisin petiin.

Mitä ajattelin tänään: koulutus, sivistys ja empatia on tärkeintä mitä voin antaa lapsilleni

Maailman tila on ahdistava. Hra Kepposen serkun avioliiton kautta meillä on sukulaisia Ukrainan sodan jaloissa. Tilanne on kauhistuttava. Elenan veli, joka on whatsappilla toiminut Ukrainasta minun etälääkärinä, on juuri saanut tiedon, että hänen tulee olla palvelukseen astumisvalmiudessa. Lähempänä Puolan rajaakin on useita ilmahälytyksiä päivittäin.

Chattailin amerikkalaisen matkaopasystäväni kanssa. Hän asuu bibble belt alueeseen kuuluvassa osavaltiossa ja on asunpaikastaan huolimatta yhteiskunnallisesti erittäin valveutunut sekä ainakin amerikkalaisella mittapuulla erittäin arvoliberaali  Hänen huolensa on amerikkalaisen koulutus- ja sivistystason jyrkkä lasku osassa USAn osavaltioita, kuten hänen omassa osavaltiossaan. Tokihan huippulahjakkaat ja varakkaat saavat yhä edelleen Amerikassa huippukoulutusta. Monen muun kohtalona on opetusohjelma, josta on evoluutioteoria poistettu, luonnontieteitten määrää supistettu ja seksuaalikasvatus on lakkautettu. Historian ja yhteiskuntaopin opetus on aina ollut Amerikassa hyvin keskittynyttä maan omaan historiaan ja kaksipuoluejärjestelmään. Huonosti koulutettuun ja sivistymättömään massaan on helppo levittää valeuutisia. Valehteleminen kun ei ole amerikkalaisessa hallintokulttuurissa mitenkään rangaistavaa. Kuten aiemmin on nähty, jopa räikeät valheet uppoavat osaan kansasta.

 

Venäjällä iso osan kansasta elää "uutispimennossa". Heidän tietonsa ja näkemyksensä perustuvat siihen, mitä poliittisen eliitin ohjaama televisio heille kertoo. Moni on kielimuurin takana ja ulkomaalaisten uutisten seuraaminen ei ole mahdollista ja sitähän yrittää valtiovalta kaikin keinoin rajoittaa. Oppositiota voi yrittää hiljentää sananvapautta kaventavilla lailla törkeiden valheiden ohella.

Nämä isojen valtioiden ongelmat herättävät vahvasti sen ajatuksen, että demokratia tarvitsee toimiakseen vapaata ja mahdollisimman rehellistä tiedonkulkua. Olen taas ajatellut, että taidan pitää ainakin hetken aikaa mölyt mahassani verorahoitteisesta YLEstä ja kalliista Hesarin tilauksesta. Ehkäpä jopa raotan kukkaroni nyörejä ja tilaan Suomen Kuvalehden. Ja otan jälleen aktiivisemman roolin siinä, että saan lapseni seuraamaan kotimaan ja ulkomaiden tapahtumia jostain muualtakin kuin pelkästään Tiktokista tai Iltasanomien lööpeistä.

 

Laadukkaamman median ohella aivan yhtä tärkeää on medialukutaito. Tahattomasti tai tarkoituksella media kuvastaa tekijöidensä, rahoittajiensa ja muiden etupiirinsä asenteita ja intressejä. Asiat harvoin ovat vain mustia tai valkoisiakaan, ja totuus voi näyttää eri tarkastelukulmista erilaiselta. Tällaisen taidon opettaminen nuorisolle on vaikeaa, kun ajoittain voi tuntua, että omakin taito horjuu. Uskon siihen, että tiedon ja koulutuksen avulla on helpompi erottaa disinformaatio ja varsinaiset valheet.

Minä uskon, että maailma on parempi paikka, mitä useammalla lapsella ja nuorella on mahdollisuus koulutukseen ja sivistykseen. Olen jo pitkään surrut sitä, että 2000-luku on minun silmini ollut hyvin kulutus- ja ulkonäkökeskeinen. Tuntuu, että koulutus ja sivistys ovat jääneet noiden asioiden jalkoihin. Onhan se myös näkynyt eduskuntalaitoksessamme. Voisin luetella monta nykyistä tai entistä kansanedustajaa, joiden sivistys, osaaminen ja kokemus eivät ole sillä tasolla, että heidän valintansa olisi ollut mitenkää järkevää. 

 

Hyvä koulutus ja sivistys eivät yksinään riitä vaan tarvitaan empatiaa. Uskon, että myös tässä vapaalla ja rehellisellä tiedonvälityksellä on merkittävä rooli. Tiedon lisääminen voi lisätä myös empatiaa. Kun tiedät enemmän asioista ja ilmiöistä ihmisten takana, ymmärrät heitä paremmin ja siten empatiasta voi tulla helpompaa. Se on myös taito, jota pitää opetella ja ylläpitää. Verrattuna media lukutaidon opettamiseen nuorille voi empatia opettaminen olla helpompaa: näytä esimerkkiä, ole itse empaattinen ympäristösi ihmisiä kohtaan. Muista aina suhtautua lasten ja nuorten murheisiin empaattisesti.

Vaikka olen ajoittain kritisoinut peruskoulua, arvostan suuresti tavoitetta antaa kaikille lapsille ja nuorille perustaidot, joiden varaan he voivat hankkia lisää koulutusta ja sivistää itseään. Opetus on erittäin suurelta osin laadukasta. Toki moni asia ja asenteet opitaan kotoa. Minä haluan kaikilla valinnoillani tukea nuorison mahdollisuutta koulutukseen.

Lasten tulee saada olla lapsia ja teinienkien vielä huolettomia. Koululaisia ei ole hyvä kuormittaa sotauutisilla. Silti ajattelen, että nyt on hyvä paikka keskustella omien teinieni kanssa siitä, miksi joku valtion päämies kokee, että hänellä oikeutus hyökätä toiseen maahan? Miksi kansalaiset eivät valitse parempaa johtajaa tilalle? Mitä muut valtiot voivat tehdä? Mitä hyötyä ja haittoja on siitä, että valtio on puolueeton. Mikä on informaatiosotaa? Mitä on propaganda? Miten yksittäinen ihminen voi vaikuttaa? Miten kansainvälinen avustus toimii?

Tämä on minun lupaukseni lapsilleni: yritän saada heistä empaattisia maailmasta ja yhteiskunnasta kiinnostuneita aikuisia, joilla on riittävästi koulutusta ja sivistystä, jotta heitä ei pystytä johtamaan harhaan. 

Kuvat Kiovasta vuodelta 2016.

Niin keski-ikäistä ja -luokkaista

Instassa putkahti ruudulleni meemi, joka osui ja upposi.

Nuorilla on etkot, juhlat ja jatkot.
Keski-ikäisillä ja -luokkaisilla on blinikausi, pääsiäinen ja parsakausi.

No, todellakin on :D
Tokihan keski-ikäisen ja -luokkaisen lista on oikeasti pidempi, koska listalle kuuluu ehdottomasti sienestyskausi ja avantokausi. Mutta ehkä ne ovat oma meeminsä.

Hetken ajattelin, että pitääkö minun nyt nolostella, koska stereotypiä iski täysillä. Mutta minä rakastan parsaa, tykkään hurjasti blineistä ja mitä pääsiäisenä nyt voisi tehdä muuta kuin viettää pääsiäistä nauttimalla pääsiäisherkuista, -koristeista ja ulkoilusta. Aion siis olla ylpeästi keski-ikäinen ja -luokkainen.

Varmaan parikymmentä vuotta olemme syöneet vähintään kerran tammi-helmikuussa blinejä. Kaikenlaisia vaihtoehtoja olemme kokeilleet: ravintoloiden blinejä, kaupan palvelutiskin valmiita blinejä, kaupan pakastealtaan blinejä, blinejä lettupannulla ja blinejä vohveliraudalla. Olen itse mieltynyt enemmän pienempiin ja ohuempiin blineihin, siksi nykyisin suosin itse tehtyjen blinien osalta vohveliraudalla valmistamista.

Tämän vuoden blinit söimme mökkireissun yhteydessä ystäväni Ilonan kanssa Kirkkonummen BistroOmatissa. Blinipöytä oli minusta hyvin laadukas ja maukas. Pidin erityisesti siitä, että blinit olivat pieniä ja suhteellisen ohuita. Blineille oli kaverina siianmätiä tykötarpeineen, graavattua lohta, sienisalaattia ja toisena kasvisversiona punajuuritartaria. Eli blinit saa sopimaan myös kasvisruokalijan ruokavalioon. Omasta mielestäni ehdottomasti paras kaveri blineille on mäti, punasipuli ja smetana.

Jestas oli hyvää!

Blogista löytyi tätä ennen neljä postausta, jossa olen herkutellut blineillä: kahdesti ravintolassa ja kahdesti kotona. Molempien postausten kotonatehdyt blinit olen paistellut vohveliraudalla.

Kotibilini, lohisörsselillä ja katkaravuilla, ravintola Savoyn blini

Mökkiblini lohisörsselillä, ravintola Saslikin blini

 

Minä valmistan blinitaikinan useinmiten Valion reseptin mukaisesti sillä muutoksella, että laitan puolet tattarijauhoa ja puolet vehnäjauhoa. Meillä nuoriso vierastaa liiallista tattarijauhon makua blinissä. Olen kokeillut ohjetta, jossa käytetään nesteenä pilsneriä tai piimää, mutta suosikkini on kermaviili tai turkkilainen jugurtti.

https://www.valio.fi/reseptit/blinit---resepti/

Sitten vielä lisää keski-ikäistä hehkutusta: pääsin viime lauantaina saunomaan ja avantoon ihan kotini lähelle. Oli ihanan aurinkoinen päivä, oli alkava selkäkipu ja jumi polvi. Sain 110 potkuparin kylmätreenin tehtyä, tosin kolmessa osassa ja saman verran hikisiä, ihanan kosteita löylyjä. Niin ihanasti paistoi, että tuli myös istuskeltua saunan terassilla turisemassa vanhojen herrojen kanssa löylyttelyn ja avannon ohella. Paikalla oli minua nuorempiakin miehiä, mutta olen leimaantunut siihen vanhempaan jengiin.

Sinne jäi selkäkipu ja polvijumi avantoon!

Miten on - kumpi osui sinuun? Etkot, juhlat ja jatkot? Vaiko blinikausi, pääsiäinen, parsakausi? Vai eikö kumpikaan?