Kesäkuinen Afrikan matka jatkui Victoria Falls kylästä Namibiaan. Lensimme yhdessä Windhoekiin ja siellä tiemme erosivat Jonnan tyttären kanssa. Laitoimme hänet matkatavaroineen puolen päivän kaupunkikierrokselle, jonka jälkeen hän lensi takaisin Suomeen. Me Jonnan kanssa lähdimme autovuokraamoon.
Emme olleet laskeneet onneksi kilometrejä kovin tarkasti etukäteen. Reilun viikon aikana mittariin kertyi yli 2400km. Tie maan pääkaupungista Windhoekista Etoshan kansallispuistoon oli suureksi osaksi hyvää asfalttitietä, loppupätkä kapeampaa, kuluneempaa tietä. Etoshassa ajoimme "safariajot" itse. Windoekistä Sossuvlein suuntaan tiet olivat suurimmaksi osaksi sorateitä, joiden kunto oli vaihteleva. Koska etäisyydet ovat pitkiä, niitä sorateitäkin piti ajella ihan kunnon nopeudella, jotta ehti kohteeseen aikataulussa. Ansaitsin matkalla uuden tittelin "Queen of gravel", kengittelin niin reippaasti soratieosuuksia. Valitsemallemme reitille osui pari ikävää vuoriston ylitystä ja ne hoitelee yleensä ystäväni Jonna.
Namibiassa on vasemman puoleinen liikenne. Me molemmat Jonnan kanssa ajamme aika sujuvasti mitä tahansa ritsaa millä tahansa puolella tietä kohtuullisessa liikennekulttuurissa. Minulla on yksi heikkous, aivoni eivät meinaa mitenkään kääntyä käyttämään hallintalaitteita, jotka ovat väärinpäin. Vilkun sijasta saan päälle tuulilasinpyyhkijät. Kaupunkiliikenteessä kyydissäni olevan kuuluu tarkkailla, että olenko onnistunut saamaan vilkun päälle kaistanvaihdon yhteydessä. Nambian liikenne oli onneksi mukavan leppoisaa.
Ajoreittimme: Windhoekista suuntasimme pohjoiseen Etoshan kansallispuistoon, jonka lähistöllä majoituimme kahdessa eri paikassa. Sitten ajoreittimme palasi takaisin Windhoekiin. Sieltä ajoimme yhtäkyytiä Sesriemiin ja majoituimme todella upean luonnon keskellä syrjäisessä lodgessa. Sesriemistä teimme päiväretken Sossuvleihin ja sen jälkeen majoituimme Solitaireen. Sieltä ajoimme lentokentälle.
Jonkinmatkaa Wihdoekistä Etoshaan kulkee aivan priima moottorie 120km/h rajoituksella
En ole ikinä saanut liikenteessä mitään sakkoja, pari pysäköintivirhemaksua on tullut. Virallisesti sakkosaldoni on edelleen nolla, mutta heti ensimmäisenä ajopäivänä sain Namibiassa elämäni ensimmäiset ylinopeussakot. Nopeusrajoitus oli 100km/h. Olin tien hitain, koska ajelin vain 112km/h. Mutta ajelin tutkaan. Kun poliisi viittilöi minua tienvarteen, vilkun sijasta laitoin tietenkin päälle tuulilasinpyyhkijät. Kun Jonna tirskui siinä niitä tuulilasinpyyhkijöitä, niin vahingossa etuikkunan sijasta avasinkin molemmat takaikkunat. Minä joudun poliisin puhutukseen ja kaveri vieressäni nauraa kuollakseen.
Sakkoprosessi on maassa monimutkainen ja sakot pitää mennä maksamaan poliisiasemalle. Kas kummaa, turistille olisi helpotusta saatavilla ja sakot voisi maksaa paikanpäällä käteisellä. Uskon, että summastakin olisi voinut neuvotella. Yleensä näissä tilanteisessa minulla leikkaa nopeasti, mutta nyt päädyin kiltisti maksamaan koko pyydetyn noin 50€ summan. Se raha meni oletettavasti poliisien lounaskassaan lyhentämättömänä.
Seuraavissa kuvissa on erilaista soratietä nähtävänä. Ne saattoivat olla hyvin autoa täristäviä ja ajoittain myös isoilla kuopilla. Plussaa siitä, että tiet olivat leveitä.
Aika hyvä soratie
Ylängöllä vuorien välissä
Heikompaa soratietä
Tässä ollaan aika kuumottavassa nousussa, tie on kapea ja näkyvyys tulevaan olematon
Sorateistä huolimatta emme kokeneet rengasrikkoa. Se johtui varmaan siitä, että vuokrasimme mukaamme extra vararenkaan eli meillä oli niitä kaksi. Ystäväni on molemmilla Namibian reissuillaan joutunut renkaan vaihtoon.
Namibiassa etäisyydet ovat pitkiä ja yksi tärkeä asia onkin huolehtia siitä, että muistaa tankata ennen autiommalle alueelle siirtymistä. Meidän ajoreitin varressa oli hyvin huoltoasemia. Huoltoasemilta sai ostaa elintarvikkeita, osasta lämmintä ruokaa ja vessat olivat yleensä siistit. Joka paikassa toimi pankkikortti. Huoltoasemat olivat poikkeuksetta palveluasemia. Tankkauksen maksamista varten maksupääte tuotiin autoon.
Ensimmäisen tankkauksen meille teki Paavo. Tämä Paavo ei tiennyt nimensä olevan alunperin suomalainen. Sain luvan kuvata Paavon ja lähettää kuvan perheelleni, koska minulla on poika nimeltä Paavo.
Kävimme pääkaupungissa ruokakaupassa, bensa-asemilta sai lähinnä sipsejä, keksejä, juomia, karkkia ja jäätelöä
Juomavalikoiman laajuus ja maustetut maidot hämmästyttivät
Namibiassa on jonkin verran suomalaisia nimiä, ne ovat kaikuja menneisyydestä. 1800-luvun puolivälissä maahan tuli suomalaisia lähetystyöntekijöitä ja sen vuoksi suomalaisiin nimiin voi törmätä edelleen. Martti-nimi nousi 1990-luvun alussa hetkelliseen suuren suosioon. Namibian itsenäistymisneuvotteluja ja -projektia johti YK:n edustajana Martti Ahtisaari.
Huoltoasemien ympärillä oli jonkin verran lapsia kerjäämässä. He näyttivät fyysisesti onneksi hyväkuntoisilta. Jonnan kanssa hieroimme näitä tilanteita varten jonkinlaisen strategian ja sovimme budjetin. Tällä kertaa strategiamme oli antaa ruokaa. Ostimme lapsille leipää, pasteijoita, maitoja, mehuja ja appelsiinejä.
Koin Namibian turvallisena matkakohteena kahdelle naiselle. Infrastruktuuri oli yllättävän hyvää. Lentokentältä ostimme molemmille edullisesti paikalliset SIM-kortit. Matkailijapalvelut kaikki olivat oikein hyviä. Luontomatkailumaana Namibia on ihan maailman kärkikastia, siellä on erikoista luontoa ja paljon eläimiä.
Majoituksen hintataso on vaihteleva. Maassa on paljon kalliita tai keskihintaista kalliimpaa majotusta ja palvelua. Me emme tällä kertaa koestaneet mitään niistä, vaan olimme valinneet keskihintaista majoitusta. Ne olivat kaikki todella siistejä ja miellyttäviä. Söimme yleensä aina illallisen majapaikassamme. Ruoka oli tasoltaan vaihtelevaa, mutta aina ihan syötävää. Ostettavissa oli yleisesti etelä-afrikkalaisia viinejä.
Windhoekista löysin netin perusteella aivan ihastuttavan linnahotellin. Yövyimme siellä yhden yön.
Hotel Heinitzburg
Hotellin tervetulodrinkki
Söimme illallisen hotellissa. Minä söin pihviä. Itse liha oli erinomaista ja annos todella iso, mutta kaikki lisukkeet olivat mauttomat. Ystäväni otti jälkiruoka-annokseksi "strutsinmunan" joka oli valkosuklaakuorrutettua jäätelöä. Se oli kekseliäs ja herkullinen annos.
Strutsin muna jälkiruoka
Munan sisällä oli sorbettia ja jäätelöä
Namibiasta jäi todella hienot muistot! Koimme siellä unohtumattomia luontokokemuksia ja kaikki sujui erinomaisesti. Kokemuksia on niin paljon, että olen päättänyt jakaa ne kolmeen erilliseen postaukseen. Seuraavaksi vuoroon tulee Etoshan kansallispuisto.
