Aloimme järjestelemään Zimbabwen majoituksia noin 6kk ennen matkaa. Hämmästyksemme oli aikamoinen, meille suositeltu hotelli oli jo niin täynnä, että saimme vain yhden yön sinne. Olimme jo aiemmin päättäneet, että yhden yön majoitumme Viktorian aikaisessa siirtomaavalllan ajan hienossa pytingissä. Hinta oli niin korkea, että siksi vain yksi yö. Lopuksi kahdeksi yöksi valitsimme edullisemman paikan, etenkin kun olimme yhden koko päivän retkellä poissa hotellista.
Ensimmäinen hotelliyömme oli siinä loppuunmyydyssä hotellissa. Hotelli sijaitsi syrjemmässä Victoria Fallsin kylästä luonnon keskellä ja sen vetonaulana oli mahdollisuus katsella eläimiä juomapaikalla hotellin baarista tai oman huoneen terassilta. Joka päivä klo 13 hotellin edustalla ruokittiin korppikotkia ja paikalla oli myös koululaisluokka katsomassa ruokintaa.
Hotellin uima-allas. Kävin toki uimassa, vaikka vesi oli kylmää
Hotellihuone (hotelli oli Victoria Falls Safari Lodge)
Korppikotkia taivaalla
Tätituristit ovat asemoituneet baariin kiikaroimaan
Kiikaroinnin kohteena oli juomapaikka
Yhdistimme luontobongaukseen vähän auringossa loikoilua ja drinkit
Värit luonnossa muuttuvat syvemmiksi kun auringonlasku lähestyy
Miten upea luonto onkaan!
Illallisen jälkeen istuimme hotellihuoneemme parvekkeella ja kiikaroimme juomapaikalle tulleita norsuja. Juomapaikalla oli sen verran valoa, että ne erottuivat. Hotellin valoissa erotimme myös parvekkeemme alapuolella ruokailevat ruohonsyöjät.
Seuraavaksi majoituimme siihen kalliiseen siirtomaavallan aikaiseen hotelliin. Olimme sitä varten suunnitelleet löysemmän aikataulun. Hotelli oli hieno ja sen sijainti oli hyvä. Kävimme illalla kävelemässä kylillä ja tekemässä hieman matkamuisto-ostoksia. Minä en yleensä osta matkamuistoja, mutta esikoinen oli erikseen toivonut niitä, joten yritin täyttää toiveen.
Kyllä on kelvannut siirtomaaherrojen ja -rouvien istua täällä
Hotellin The Livingstone dining hall on koko Afrikan top-3 hiennoimpien ravintolasalejen listalla. Ymmärtääkseni se on avoinna vain tilauksesta.
Huoneet olivat todella isot ja tyylikkäät, oli walk-in closet ja iso kylppäri
Uima-allasalue oli ihana ja hullut suomalaiset saivat olla siellä ihan keskenään :) Tarjoilijat olivat fleecetakit päällä alueella kytiksellä, jos tarvitsisimme palvelua.
Aamiainen oli loistava!
Hotellin terassiravintolassa syömämme ateria oli ihan ok. Kuvassa falafelit
Eläimiä pääsimme katselemaan The Victoria Falls hotellissakin. Pihalle tuli kokonainen lauma pahkasikoja.
Hotellin näkymiä Viktorian putouksille oli mainostettu paljon. Hotellista ei näy itse putouksia lainkaan. Kaukaisuudessa näkyy putouksista nouseva sumupatsas.
Matkamuistoshoppailu oli aika kiihkeä kokemus. En tiedä olisinko jaksanut sitä sitäkään vähää ellei paikalla olisi ollut bussilastillinen koululaisia. Laulu raikui bussista ja lapset olivat niin iloisia ja uteliaita meistä. Kovin montaa muuta turistia ei siellä markkinapaikalla ollut kanssamme samaan aikaan. Kerrottakoon tässä sellainen kuriositeetti, että matkamuisto-ostosten jälkeen päädyin ostamaan Jonnalta yhden matkamuiston. Vasta muutaman hutiostoksen jälkeen minulle alkoi selviämään, että mitä esikoinen haluaisi.
Jonnan matkamuisto päätyi sitten meidän esikoiselle. Minustakin tuo on hieno.
Paikalle tuli bussilastillinen koululaisia. Kävelimme kylillä pimeässä eikä ollut mitään ongelmia.
Kolmas ja edullisin majapaikkamme erottautui erittäin ystävällisellä palvelulla. Se oli myös mukavan rento ja jotenkin kotoisa.
Huoneemme Shongwe Lookout hotellissa
Tämä uima-allas jäi kokeilematta
Shongwen ravintola ja aula, josta sai läpivuorokauden vettä ja päiväsaikaan kahvia maksutta
Yhdellä lounaalla mietimme, että mitä tekisimme illalla ja varasimme haaveilmani veneretken Sambesi-joelle. Saatavilla oli enää paikkoja dinner cruiselle. Jokiristeily sekä Zimbabwen että Sambian jokialueella oli hieno kokemus. Näimme virtahepoja, rannalla pötköttäviä krokotiilejä ja paljon lintuja. Auringonlasku oli tyrmäävän upea ja ruokakin oli erinomaista.
Tyytyväisiä retkeläisiä
Pääruoka valittiin heti jokiretken aluksi ja kysyimme tarjoilijalta suositusta ja hän sanoi, että ottaa strutsia. Annos oli niin herkullinen!
Taivas alkaa punertamaan ja horisontissa näkyy putouksen aiheuttamat sumupilvet
Virtahepoja
Tämä oli huikea hetki, kun saimme tuijotella virtahevon kitaan
Seuraavaksi matkamme jatkui päivän safariretkellä Botswanan Choben kansallispuiston Riverfront alueelle.
Reilu viikko sitten oltiin vielä Afrikassa ja nyt kuviesi myötä pääsen sinne takaisin.
VastaaPoistaPakko myöntää, ettei kyllästytä koskaan - jollei lapsena kyllästyttänyt pelata vaikka joka päivä Afrikan tähteä - niin nyt sitä "voi pelata livepelinä" kokemuksin ja kuvin myös joka päivä. "Täti-turistit" kiikareineen, kuin oopperan "piippuhyllyllä", hih... ihanat te!! Maisemat, näkymät (odotan jo Choben postausta) niin tuttuja, mutta oma perspektiivi niin ruohonjuuritasolta, teltasta ja hiekalta, hih...
En edes tiennyt, että siellä olisi ollut noin hienoja hotelleja!
Olipas kiva ja kiinnostava postaus. Luontobongausolosuhteetkin näyttivät olleet kohdallaan. 😂 Hotellihuoneiden kuvia on aina kiva katsella, joten kiitos esittelyistä. Eläimiä samaten! Ehdittekin nähdä paljon erilaisia eläimiä.
VastaaPoista