Zakynthoksen upein maisema ja hieno retkipäivä

Säästelin syyssateille tämä postauksen kirjoittamista. Ajattelin, että olisi kiva palata aurinkoisiin ja huikean kauniisiin merimaisemiin jonain synkkänä syyspäivänä. Enpä arvannut, että siihen menee näin pitkään.

Tämä on siis kolmas ja viimeinen matkapostaus kesäkuun alkupuolen Zakynthoksen matkasta. Reissussa olin kuopuksemme kanssa. Matka oli hänen rippilahjansa sekä pitkän saksan tahkoamisen palkinto.

Teimme yhden kokopäiväretken, jossa ajelimme pikkubussilla toiselle puolelle saarta. Ensin ihailimme merimaisemia rannalta käsin. Sitten hyppäsimme veneeseen ihailemaan merimaisemia ja uimaan. Kauniita merimaisemia Zakyntoksella riittää aivan joka puolella, mutta halusin erityisesti retkelle, jossa pääsee ihailemaan shipwreck beach lisänimellä kulkevaa Navagion rantaa. Suomeksi tuo lisänimi kääntynee parhaiten hylkyrannaksi. Nimensä se on saanut sinne haaksirikkoutuneesta laivasta.

Ensimmäiseksi kävimme ihailemassa hylkyrannan maisemaa ylhäältä kalliolta. Virallisella näköalapaikalla on verkkoaidat turistien turvallisuuden takaamiseksi. Jos on kasvot päin rantaa, niin oikelta puolelta menee polkuja hieman alemmas ja sieltä on erinomaiset näkyvät ja sieltä saa kivoja kuviakin. Toki riippuen siitä, että kuinka lähelle reunaa uskaltaa mennä. Me pelasimme varman päälle ja siitä huolimatta kännykkäkuvat onnistuivat mukavasti. Polut eivät sovi liikuntaesteiselle, heikkopolvinen pärjää juuri ja juuri.

Kohti hylkyrannan näköalapaikkaa

Voi jestas mitkä värit! Rannalla olevasta hylystä näkyy osa

Mieluummin hengissä ja vähän huonommat kuvat :)

Näiden upeiden maisemien jälkeen ajelimme kauniille pikkurannalle, josta hyppäsimme veneen kyytiin ja keula kohti hylkyrantaa uudestaan. Hylyn lähelle ei saa sortumisvaaran vuoksi mennä ja jotta turistit pysyisivät hylystä poissa, on veneiden rantautuminen kielletty. Uimalla saa mennä rannalle. Me uimme rannalle, mutta minä jäin veteen kellumaan. Kuopus sentään kävi rantautumassa.

Seuraavaksi retki jatkui white bechille, joka oli hyvin samankaltainen kuin hylkyrantakin. Kalliot rannan ympärillä olivat hylkyrantaa vaaleammat. Tämänkin rannan kohdalla oli uimapysähdys ja tietysti uimme taas.

Vesipokkarikameralla otettu uimaräpsy

Ja toinen vesipokkariräpsy

Rannikolla on useita söpöjä rantapoukamia, joihin pääsee vain veneellä. Tai tarkemmin sanoen loppumatkan uiden. Alla kuva rannasta, jossa pariskunta sai nauttia kahdestaan.

"yksityisranta"

Seuraavaksi veneretki jatkui sinisille luolille. Osaan luolista pystyy ajamaan sisään pikkuveneellä. Meidän retkiveneemme täytyi kokonsa takia jättää ankkuriin luolan ulkopuolella ja siirtyä luolaan uimalla.

Vene ajamassa sisään siniseen luolaan, huomaa kuvasta kuinka luolan suuaukko heijastaa veden sinistä väriä ja näyttää hennosti vaalean siniseltä.

Tässä lähikuvaa luolan sinisestä hehkusta

 

Ensimmäisen meidän retkiveneestämme uivat jo kohti luolaa

Kuopus luolassa

Luolan sisällä voi nousta rannalle ja aukosta tulee valoakin sisälle

Retkilaivan työntekijä auttoi retkeläisiä nousemaan luolan "rannalle". Kuvassa esikoinen nousuvuorossa. Minä en huonojen polvieni takia viitsinyt nousta ylös vaan kelluttelin luolassa.

En ehkä kestä kuinka ihanalta tuo meri näyttääkään. Oli niin hieno retki!

Veneretken jälkeen oli taas vuorossa bussimatkailua, tosin ensin syömään. Sitten oli taas vuorossa rantakohde. Kyseessä oli Xigian sulfuuriranta, jossa on lämpimiä lähteitä. Sulfuurilähteitä koimme Hra Kepposen kanssa retkeilessämme Santorinilla. 

Xigian kohdalla tein sellaisen päätöksen etten lähtenytkään jyrkkää tietä alas rantaan vaan jäin näköalabaariin drinkille ja jäätelölle. Tämä on aika harvinaista, koska yleensä olen uimainnokkaana aina menossa veteen.

Xigia beach

Bussimatkalla pysähdyttiin ihailemaan Zakyntoksen pengerrettyjä oliivipuuviljelmiä. Nekin maisemat olivat viehättävät.

Retkibussi pysähtyi myös Zakyntoksen vanhimman oliivipuun luona. Väitteen mukaisesti puulla olisi ikää noin parituhatta vuotta. 

Oliivipuuvanhus

Pakotin teinin vielä poseeraamaan oliviipuun alle

Zakynthoksen retket olivat niin hienot, että kohde ponkaisi minulle ykköseksi Kreikan lomistani. Välimeren lomalle odotukseni ovat: hyvät uimamahdollisuudet sekä meressä (mieluiten hiekkaranta) että altaassa, hienoja maisemia, kivoja retkiä maisema/luonto/historia/kultuuri sekä hyvää ruokaa. Mieluummin hiljaisempi kohde. Zakyntos oli sopivasti tätä kaikkea! Netin perusteella Zakynthos on myös brittinuorison bilekohde, joten siitä voi olla aivan erilaisiakin kokemuksia. Olimme matkalla niin sesongin alussa, että brittiläinen bilejengi oli vielä kotimaassaan. 

Vielä tämän postaussarjan lopuksi se Zakyntoksen ykkösjuttu eli kilpikonnabongaus. Ne olivat todella kookkaita

Carretta Carretta kilppari eli valekarettikilpikonna Agios Sostisin satamassa

Zakynthoksen reissun kaksi edellistä postausta:

Pikku Kepponen: Onnistunut äkkilähtö Zakyntokselle
Pikku Kepponen: Kilpikonnabongausta upeissa maisemissa

Vaari muistelee - "Kun olin pikkuinen vielä"

Tässä seuraava osa isäni eli vaarin kirjoituksia

Sanotaan, että dementikko muistaa vanhoja asioita paremmin kuin vasta äsken tapahtuneita. Mä en muista mitään varmoja muistikuvia ainakaan ennen viisivuotispäivääni. Kirjoittelen tähän jotakin varhaislapsuudestani löytämieni valokuvien perusteella.

Synnyin Anno Domini 1937 toukokuun 27. Päivänä (varma tieto, kävin katsomassa papinkirjasta). Minua oli kuulemma odotettu kovasti. Isäni kertoman mukaan kaikki sukulaiset, jotka kynnelle kykenivät, naapurit, ystävät ja tuttavat ja koko Roslundin Maalaamon väki kävivät tervehtimässä. Kahvin keittoa hoidettiin kuulemma pari viikkoa tauotta. Niin, että meikäläinen oli koko kulmakunnalle tuttu.

Ensimmäiset valokuvat otettiin vaunuissa.

Äidin sylissä, kolme kuukautta ikää

Äitini tunsi vissiin ainakin puolet lahtelaisista. Tässä poseeraan neiti Rauhalan sylissä. Hän oli töissä poliisilaitoksella ja vissiinkin Lahden ensimmäisiä koulutettuja naispoliiseja.

Ylläolevassa kuvassa me ryystetämme porukalla kahvit. Olen Häyrysen mummon sylissä. Hän oli isäni äidinäiti. Mummon vieressä istuu isäni täti Alma ja hänen poikansa Matti W. Meidät eroteltiin loppuiäksemme niin , että Matti W. oli Isomatti ja minä Pikkumatti vielä neljänkymmenen vuoden jälkeenkin. Muistan, että otti päähän kun naapuritkin kutsuivat minua Pikkumatiksi. Sen vuoksi olen vielä 87-vuotiaana katkera vanhus.

Poikkean lapsuusaikani kuvauksista sen verran, että kerron hyvän ystäväni Isonmatin kohtalosta talvisodassa.

Isomatti äitinsä kanssa ennen haavoittumistaan

Talvisodassa Matti haavoittui pahasti ja jäi rintamalinjojen väliin koko päiväksi. Venäläiset ryntäsivät Matin yli ja ohi suomalaisia vastaan. Hän pysyi tajuissaan ja oli hiljaa, koska näki venäläisten ampuvan omat ja suomalaiset haavoittuneet, jotka olivat vielä elossa. Illalla suomalaisten vastahyökkäys onnistui ja Matti löydettiin sidontapaikalle. Äiti kävi Mattia katsomassa sotilassairaalassa useita kertoja ja kävin siellä minäkin. Matin kommentti:” Meinas mennä henki.” Sotainvalidina Matti sai jonkinlaisen koulutuksen ja teki työnsä  kaupungin voudin toimistossa.

Tässä ollaan sitten päivittäisellä lenkillä.

En vieläkään oikein muista näistä ajoista mitään. On meikäläisen puvussa ihan liivitkin

Tässä ollaan kouluun menossa

Alan jo muistaa näitä aikoja, ollaan sentään jo seitsemän vanhoja ja perusteellisesti kuurattu koulukuvaa varten. En olisi kovinkaan mielelläni kouluun mennyt, mutta oli pakko. No oli siellä mukavaakin ja uusia kavereita. Minun kouluni piti olla Möysän kansakoulu, mutta se oli vielä sotasairaalana, joten meille keksittiin koulu Lahden kartanosta, jonne minulla oli matkaa pari kilometriä. Kartanon tiloja oli jaettu kevyin levyseinin. Meidän luokkamme naapuriksi oli majoittunut hammashoitola. Sieltä kuului selvästi poran ääni sekä usein onnettomien uhrien voihke.

Ensimmäisiä töitämme koulussa oli tehdä liina, jolle asettaa ruokailuvälineemme. Opettaja toi luokkaan paperinaruista kudotun kankaan, josta leikattiin  pulpetin kannelle sopivat palat. Kun varsinaista ruokalaa ei ollut niin ateriat syötiin luokassa, mihin keittäjä toi syötävän isossa sinkkiämpärissä. Ruokailuvälineetkin oli omaa luokkansa. Jokaiselle jaettiin oma emalikulho oliskohan tuo vetänyt litran verran ja tietysti saimme myös lusikan. Näillä vehkeillä tulimme toimeen hyvin, sillä ruoka oli joko velliä tai keittoja. Kotoa tuotiin eväsleivät ja maitopullo. Puuropäivinä koulu tarjosi lasillisen maitoa tai mehua. Pulpetit olivat kahden istuttavia, minun kaverilla oli harvoin, jos ollenkaan eväitä, niinpä hän söi puolet minun eväistäni. Minusta se oli hyvä järjestely. Olen ollut koko ikäni vähäruokainen ja äitini haukkui minua nirsoilijoitten nirsoilijaksi. 

/* Kepposkan välikommentti. 
Minä olen aloittanut peruskoulun 70-luvun lopulla Espoon Olarissa. Sielläkin koulu pullisteli oppilaista. Osa päätyi käymään koulua kerrostalon kivijalassa koulurakennuksen sijasta, sieltä minäkin löysin itseni. Ykkösluokalla oppilaita oli 32. Ensimmäinen koulun määräämä hankinta oli ruokaliina. Se laitettiin ruokailun ajaksi pulpetin päälle. Että jotakin samaa oli koulutien aloituksessa. */

Näin vuosikymmenien takaa minulle on selvinnyt, miksi opettaja ja keittäjä käyttäytyivät kuin kanaemot ja patistivat meitä santsaamaan ja ilmoittivat, että ruokaämpäri oli syötävä tyhjäksi. He tiesivät, että useilla oppilailla koulussa saatu ateria jäi päivän ainoaksi lämpimäksi ateriaksi. Esimerkiksi minun pulsakaverini isä kaatui Kannaksella ja hänen äidilleen jäi kolmen lapsen ja kahden vanhuksen hoivaaminen. Saattoi jäädä pojan eväät laittamatta, jos ylipäätään oli mistä eväät olisi laitettaakaan. Täytyy vain ihmetellä miten asiat saatiin hoidetuksi niin puutteellisissa oloissa. Kyllä ihmisten kestävyys ja kekseliäisyyskin olivat aivan omaa luokkaansa.

Ensimmäisen kouluvuoteni kävin koulua kartanossa. Sotasairaalan potilaat saatiin siirretyksi oikeisiin sairaalatiloihin ja koulu siivottiin alkuperäiseen tarkoitukseensa elikkä koululasten kiduttamislaitokseksi. Kaikki mielenkiintoinen lopahti, kun pääsimme omaan kouluumme missä oli pitkät käytävät ja luokkahuoneet, ruokasali ja kauhea keskuskello, jolla ilmoitettiin tunnit alkavaksi ja päättyviksi. Lisäksi oli turmiollinen johtajaopettajan keskusradio, johon hän keksi puhuttavaa kai kuullakseen omaa ääntänsä. Möysän koulu sijaitsee Joutjärven rantaharjulla muutaman kymmenen metrin päässä rannasta, mutta eihän sinne tietenkään saanut mennä.

Meidän talo tuli asuttavaan kuntoon 1946  ja koulumatkani piteni puolesta kilometristä neljään kilometriin. Metsäpellon lähistölle rakennettiin uutta Kivimaan koulua, mutta sen valmistuminen kesti vielä, niin että raahustimme harjujen yli Möysään. Kouluista oli niin kova pula, että oli otettava käyttöön aamu- ja iltavuorot. Meillä oli kotilatu sellainen, että kiipesimme läheiselle harjulle, mistä hiihdimme hautausmaan läpi, jotta pääsisimme Metsäpeltoon vievän ladun päähän. Sinne kun pääsi, matkasta puolet oli alamäkeä. Voitte kuvitella, miksi kotimatkan alku sujui varsin nopeasti illan pimetessä hautausmaan läpi hiihtäessä. 

Voin kertoa koulun käynnistäni enemmänkin, jos haluatte kuulla ja saatanpa kertoa vaikka ette haluaisikaan.

Vaari muistelee aikaisemmat osat:
Pikku Kepponen: Vaari muistelee - Omavaraistaloutta ja kaikenkarvaisia lemmikkejä

Pikku Kepponen: Vaari muistelee - Talon rakentaminen sodan jälkeen

Pikku Kepponen: Vaari muistelee - sotaa paossa maalla

Loppusotavarusteita, apuvälineitä ja viime viikot parhaat hetket

Keski-ikäisenäkin joudun henkilökohtaisessa elämässänikin jatkuvasti perehtymään uusiin asioihin ja asioimaan aivan uusissa paikkoissa.

Armeijassa oleva esikoisemme osallistuu  "loppusotaan 2024". Kyseinen sotaharjoitus tosin osuu esikoisemme palvelusajan puolivälin paikkeille, joten he kutsuvat "loppusotaa" "välisodaksi" . Harjoitus alkaa tänään 20.11. Harmillisesti sääennuste lupaa kovaa tuulta ja lähes tauotonta vesi-, räntä- tai lumisadetta. Sotaharjoituksesta palaa todennäköisesti flunssainen poika.

Harjoituksessa testataan joulukuussa palveluksen päättävien uusien varumiesjohtajien taitoja sekä kehitetään koko joukon suorityskykyä. Pojalla oli perusteltuja toiveita henkilökohtaisista tarvikkeista sotaharjoitusta varten. Lisäargumenttina poika lupasi pitää varusteista erinomaista huolta, joten veljet pääsevät käyttämään niitä myöskin tulevaisuudessa. Minut luokiteltiin liian kokemattomaksi välisotahankitoihin, joten Hra Kepponen lähti kyytimään poikaa Varustelekaan ja maksamaan hankinnat. Kaikki haavelistan tarvikkeet tuli hankituksi.

Hyvät hanskat, lämpimät ja hyvä pitopinta. Armeijalta saa toki hanskat.

Punavalomoodissa toimiva otsalamppu

Sotaharjoituksessa saa käyttää ainoastaan punavalolamppua ja sellaista ei ole armeijan puolesta tarjolla. Nythän suurin osa metsävuorokaudesta on pimeää. Ostimme otsalampun, jossa on myös punavalolamppu. Esikoisen arvio on, että punavalolamppu on erittäin tarpeellinen, että näkee toimia teltassa ja leirissä eikä tarvitse kompastella pimeässä. Minä heti keksin, että voisin itse hyödyntää tätä hämärtyvän illan sienestysreissuilla. Onhan se ihan vekkulia, että 53v iässä kuulen ensimmäistä kertaa punavalolampusta :)

Tämä on säilytysjärjestelmä lippaille ja se kiinnitetään luotiliiviin. Mukava ja edullinen lisävaruste.

Päässä uudet aktiivikuulosuojaimet, jotka olivat kallis investointi. Niiden hinta on alkaen 200€. Päässä myös uudet suojalasit, jotka toivottavasti istuvat inttilasien päälle hyvin.

Tätä varusteiden hankintareissua ennen, esikoinen ei olekaan tarvinnut armeijaan muuta kuin iso satsin omia alushousuja ja sukkia, kengänpohjallisia ja halvan rannekellon, joka myös inttirolexina tunnetaan. Niin ja toki energiajuoma- ja sipsivarastoa pitää täydentään jokaisen viikonloppuloman yhteydessä.

Toisen varustelureissun tein itse. Se ei ollut aivan yhtä eksoottinen kuin loppusotavarusteluretki. Olen käynyt siellä aikaisemmin, mutta nyt oli minulle uusia välineitä listalla. Kävin vaarin hyvinvointialueen apuvälinelainaamossa. Sinne pitää nykyisin varata aika ja jouduin odottelemaan viikon verran ensimmäistä vapaata aikaa. Onneksi lisäsin silloin listalle myös pyörätuolin. Palvelu oli erinomaista. Minua opetettiin pyörätuolin oikeaoppiseen nostoon, kun kerroin että olevani selkävaivainen ja minulla on ollut aiemmin pyörätuolin kanssa vaikeuksia. Keskustelimme tukisukkien pukemisen vaikeudesta ja siihenkin sain laitevinkin, joka ei kuulu apuvälinelainaamon valikoimiin. Vaari sai käsinojallisen suihkutuolin ja käsinojallisen WC-istuimen korottimen. Jälkimmäisen asennukseen piti pyytää apua isännöitsijältä. Ilahduttavaa on, että vaari saa kaikki apuvälineet lainaan maksutta.

Kepposka roudaa :)

Viime viikkoon osui muutama ihana piristysruiske. Pääsin vihdoin avaamaan talviuintikauteni saunasta käsin. Onnistuin saamaan peruutuspaikan saunalle. Olen paristi seissyt kadulla fiilistelemässä ilmaa ja miettinyt "avantoon" menoa. Talviuintijäsenyyden olen hankkinut jo ajoissa. Ajatus pukukopista avantoon menosta on tuntunut liian kylmältä ja olen toivonut saunaa. Kausi aukesi mukavasti saunasta. Vedenlämpötila oli 4,5C ja tuulettomana iltana se ei tuntunut edes erityisen kylmältä. Yritän saada ehkä kaksi saunakertaa lisää ja sitten voisin yrittää kyetä pulahtamaan ilman saunaa. Saunahommassa on toki sellainen plussa, että siellä on tosi kivaa porukkaa.

On se ihan hirveän pimeää aikaisin :(

Perjantaina kävin rokotuksessa lounasaikaan ja päätin sen jälkeen ihan extempore ajaa Rastilan kartanon Cafe Monamiin syömään. Siinä kun mietin, että otanko lohta vaiko keitto+kakku lounaan, joku huuteli minua nimeltä. Ystäväni, jota en ole nähnyt pitkään aikaan, sai juuri oman lounaan eteensä. Sain siis ihanaa yllätysseuraa! Kyseiseen mukavaan naiseen olen tutustunut keskimmäisen poikani kautta. Pojat olivat yläasteella samalla luokalla ja heistä tuli hyvät ystävät. Meidän keskimmäinen on ollut kaverinsa mukana Lapissa, ollaan treffattu useamman kerran Messilässä ja me molemmat äidit annoimme pojillemme rippilahjaksi Krakovan reissun. Meidän neljän reissu oli niin hauska. On ollut myös arvokasta, että on äitiystävä, jonka kanssa olemme yhdessä voineet puida avoimesti ja rehellisesti niitä murrosiän ylilyöntejä. Keskimmäisen kaverihan on ihana teinipoika. Aivan suosikkejani.

Tässä matkamuistokuva yhteiseltä Krakovan reissulta keväältä 2022

Cafe Monamin bataattikeittoa 

Älyttömän hyvää biscoff-juustokakkua

Tunnelmakuva Cafe Monamista

Käyn yleensä toimistolla vain yhtenä päivänä viikossa. Tavoite olisi kaksi päivää, mutta en vaan meinaa saada sitä toista päivää itsestäni irti. Pitäisi siistiytyä ja matkoihinkin menee vähintään tunti :) Työpaikkalounas on usein vähän spesiaalimpi tapaus, koska on seuraa ja valmista ruokaa. Viime viikolla ystäväni Ilona tuli lounastamaan minun ja Otilian kanssa, joten oli extra special lounas.

Ladyt lounaalla

Kuvasta tarkkasilmäisimmät voivat todeta, että olen käynyt pitkästä aikaa kampaajalla ja leikkauttanut omasta mielestäni kivan napan polkkatukan. Joku nimeltä mainitsematon teini arvioi uutta kampaustani "Miksi ihmeessä Bella leikkasi sulle tuollaisen pottakampauksen?" Käymme tällä hetkellä koko perhe samassa parturikampaamossa ja pojat ovat vähän varovaisia, ettei Bella vaan leikkaa liikaa. Olen aika immuuni näille nuorison arvioille tyylistäni, mutta kun katselin alkusyksyn kuvia, niin tuli siihen tulokseen, että hitsi vie nuoriso taitaa olla oikeassa. Onneksi kyseessä on kasvava - tosin minulla epätasaisesti kasvava - luonnonvara.

Varovaisuutta ja malttia liikenteeseen kaikille!

Synttärien ja isänpäivän viettoa

Viime viikonloppuna vietimme isänpäivää kolmesti ja yhden juhlinnan yhteydessä juhlimme myös esikoisen synttäreitä. Esikoisella oli viime viikonloppuna pitkä viikonloppuvapaa armeijasta ja nyt sitten kolmen viikon lomaton putki. Aivan ällistyttävältä tuntuu se, että esikoisemme täytti 20v tällä viikoilla. Miten minun vauvelini on moiseen ikään ehtinyt? 

Lauantaina kutsuimme apen lounaalle ja kakkukahveille viettämään synttäreitä ja isänpäivää ennakkoon. Olin luvannut esikoiselle tilata hovinhankkijaltani eli pienleipomosta mansikkakermakakun. En tiedä, että mitä kävi, mutta unohdin tilata kakun. Perjantaina muistin sen ja arvasin, että olen liian myöhässä tilauksen suhteen. Soitin pienleipomoon viime tingassa sillä ajatuksella, että minulla ei ole menetettävää kyselyn suhteen. Leipuri pahoitteli kovasti, että isänpäivän takia ei pysty ottamaan viimehetken tilauksia. Minä toki ymmärsin asian ja omahan oli vikani. Meni hetki aikaa ja leipuri soitti takaisin "Jäin tässä miettimään tätä sinun kakkuasiaasi ja sitten tajusin vielä, että sinähän olet minun ensimmäisiä kanta-asiakkaita, että kyllähän minä sinun pojallesi jonkun kakun saan huomiseksi". Arvostan kanta-asiakkaan saamaa pikapalvelua korkealle ja ensi kerralla en unohda tilata ajoissa. Saatavilla oli vain 10-hengen mansikkakermakakku ja se syötiin loppuun kahvipöydässä yhdellä istumalla "Äiti, miksi meillä oli niin pieni kakku". 

Minä ja esikoinen

Kuopuksella ja esikoisella on synttärit peräkkäisinä päivinä. Kuopuksen synttärit juhlittiin oikeana päivänä pizzalla ja köyhillä ritareilla. Kuvassa siis melkein 16v kuopus.

Nykyisin poikien synttäreiden aikaan tuuletellaan hra Kepposen kanssa, että ollaan onnistuttu pitämään pojat hengissä ja kaidalla tiellä :)

Ennakkojuhlissa lounaaksi oli savulohta, uunijuureksia, perunoita ja kermaviilikastiketta. Uunijuurekset oli joku Rainbown pakastepussi ja niistä tuli erinomaisia siitäkin huolimatta, että mukana ei ollut suosikkiani punajuurta.

Kuopus, keskimmäinen ja hänen tyttöystävänsä lounaspöydässä

Lounas on edennyt kakkuvaiheeseen

Vaarilla on ollut rajua huimausta, joten hänen ei ollut mahdollista osallistua lounaalle. Keskimmäisen ja  hänen tyttöystävänsä kanssa lähdimme tervehtimään vaaria ja teimme samalla hänelle ruokaostokset. Keskimmäisen tyttöystävälle pisteet siitä, että vaikka hän on perusluonteeltaan ujomman puoleinen, hän lähtee silti aina reippaasti keskimmäisen mukana perhe/sukutapaamisiin. 

Vietiin vaarille ruusuja

Varsinaisena isänpäivänä juhlistimme Hra Kepposta. Keskimmäinen ja kuopus tekivät aamiaisen. Meillä isänpäivän aamua vietetään perinteisesti tosi rennosti. Osa jengistä on yöasuissa ja sankari yleensä kylpytakissa. Meillä ei ole tapana ostaa mitään isompia lahjoja isän/äitienpäivänä, jotakin pientä yleensä hankitaan. Hra Kepponen saa yleensä isänpäivälahjaksi suklaajoulukalenterin tai jonkun karkkikalenterin.

Aamiaisen makea pikkuherkku eli paahdettu pullaviipale, hieman hilloa ja tuoreita marjoja

Hra Kepposen isänpäivälahja, hankimme sen keskimmäisen kanssa

Illalliseksi Hra Kepponen valitsi karitsan filettä ja valkosipuliperunoita ja valmisti ne itse

Vielä ennen joulua haluaisimme juhlistaa kuopuksen synttäreitä hänen kummitätinsä kanssa, mutta muulta osin katse kääntyy kohti joulua.