28. lokakuuta 2015

#bloginitarina

Sain Leenalta blogista Kappelikukkulan kuulumisia haasten kertoa blogini tarina. Kiitos Leena! Koska olen itsekin viettänyt ulkosuomalaisen elämää ja asunut kahdella vieraalla mantereella, varmaankin siksi tykkään lukea ulkosuomalaisten elämästä. Jos olisi lapseton, niin todennäköisesti olisin ryhtynyt jonkin sortin kiertolaiseksi :) Nyt juureni ovat aika tiukasti Etelä-Suomessa.

Haasteen säännöt:
1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitä voi tietysti myös pyytää)
2. Kirjoita ja julkaise oma blogitarinasi: miten blogisi sai alkuosan kuinka se on kehittynyt ajan saatossa 
ja mitkä ovat olleet merkittäviä taitekohteita.
3. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit 
haastaa jonkun toisen.
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi  ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet instagrammissa, käy halutessasi lisäämässä jonkun kuvasi yhteyteen tägi #Blogisitarina. Näin kaikki instagrammissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina - haasteen käynnisti kototeko-blogi.

Tuntuu hämmentävältä, että aloitin bloggaamisen jo kuusi vuotta sitten. Sen ajan hienous oli, että ihmiset jakoivat asioitaan varsin avoimesti blogeissa eikä kaupallisia toimijoita ollut. Toki blogit olivat kotikutoisia, kuvat pieniä ja usein heikkolaatuisia. Olin kotiäitinä ja tuunailin vaatteita lapsilleni. Kälyni, joka on taitava neulomaan ja bloggasi siitä, kannusti minua aloittamaan blogin. Itse olin lueskellut muutamaa lastenvaateblogia, ensimmäinen ikinä seuraamani on Kylätien termiitit, joka on vieläkin olemassa.

Blogini nimi Pikku Kepponen tuli arjestani. Pojat keksivät loputtomasti ja jatkuvasti kaikenlaista hölmöyttä. Hyvin usein puolusteluna oli "Äiti, se oli minun pikku kepponen". Nimi kuvasti siis erinomaisesti blogini alkuajan elämääni. Välillä olen miettinyt, että pitäisikö vaihtaa nimeä, koska nykyisin blogini käsittelee enemmän keski-ikäisen naisen elämää ja minun kepposten ideointini on varsin vaatimatonta ;)

Mallikepponen - Kokovartalolla Maizenan levitys :D Kuvassa kuopus, nykyisin ekalla

Ihan ensimmäisessä postauksessa esittelin elämäni ensimmäiset valmisvaatteisiin painamani kuviot. Pienet pöllöt.

Blogini alku - pienet pöllöt

Sovituskuva - kuopus on ekaluokkalainen 

Keskimmäinen on tokaluokkalainen

Kankaanpainamisesta harrastukset laajenivat ompeluun ja korttiaskarteluun. Lasten kanssa olen askarrellut paljon. Legendaarisimpia tuotoksia, joita pojat vieläkin muistelevat, ovat olleet:

Maitopurkkiauto keskimmäisen kanssa vuonna 2010

Koko perheen yhteinen lego-ukkojen teko Fimo-massasta, kevät 2011

Ewokien kotiplaneetta Endor esikoisen kanssa, joulu 2011

Blogissani ei ole sellaisia selkeitä taitekohtia, että tästä alkoi jokin uusi juttu. Arki on mennyt eteenpäin, lapset kasvaneet ja tilanteet työssä vaihdelleet. Palasin syksyllä 2010 töihin. Omiin projekteihin käytettävissä oleva aika väheni huomattavasti. Pojat sen sijaan pursusivat elämää ja ideoita. Olen tyytyväinen siitä, että olen tallentanut monia tunnelmia ja tapahtumia tuolta ajalta tänne blogiini. Enimmäkseen niitä hyviä, mutta myös niitä huonoja. Poikien tohotusajanjakson positiivisia tunnelmia kuvaa erittäin hyvin kirjoitukseni Niin täynnä elämää. Negatiivisista olen huomannut, että yhä edelleen blogiini tullaan hakusanalla "riesa vaiva harmi" :D Se viittaa kirjoitukseeni Rakkaani: Riesa, Vaiva ja pikku-Harmi.

Loppuvuodesta 2011 aloitin uuden työn (tosin samalla työnantajalla) ja se verotti entisestään voimia ja aikaa. Ompelu ja kankaanpainanta alkoivat jäädä aikapulan takia. Pojat olivat sen verran isoja, että aloimme retkeilemään ja vähän matkailemaankin heidän kanssaan. Tähän saakka aika oli kulunut lähinnä kotona ja leikkipuistoissa. 

Ensimmäinen isompi asiakastilaisuus ei unohdu. Työnantaja järjesti minulle vuokrapuvun.

Vuoteen 2013 mennessä puuhasteluharrastukseni olivat tyrehtyneet satunnaista korttien ja korujen tekemistä lukuunottamatta kaikki. 2013 tein työssäni uuden tuotteen lanseerausta, mikä vaati paljon matkustelua. Kaikesta hulinasta huolimatta - tai oikeastaan siitä johtuen - vuosi 2013 oli ahkerin bloggausvuoteni. Eniten kirjoituksia, eniten lukukertoja. Ehkä voisi sanoa, että vuoden 2013 aikana blogini muuttui. Blogini ei enää ole kädentaitoblogi eikä se ole pienten lasten äidin blogi eikä se ole lastenvaateblogi. Blogini on edelleen perheblogi, koska suurin osa ajatuksistani on perheessäni ja aikani menee perheen pyörittämiseen työn ohella. Toisaalta yhä kasvavassa määrin elämääni ja siten blogiini mahtuu pelkästään aikuiselle naiselle tarkoitettuja juttuja.

Muutaman kerran olen tuntenut kyllästymistä ja harkinnut lopettamista. Olen myös pienesti harkinnut sitä, että siirtyisin bloggaamaan pelkästään tapahtumista sekä retki- ja matkakohteista. Nyt voi huikata, jos kiinnostaa tai ei kiinnosta pelkkä Retki-Kepponen.

Siirtyisinkö pelkästään tapahtumiin, retkiin ja matkoihin?

Blogimaailma on kohdellut minua hyvin. En ole saanut törkyä niskaani. Olen ollut aina saamapuolella. Olen saanut kivoja kommentteja, hyviä neuvoja ja uusi näkökulmia. Esimerkiksi ensimmäisen Kroatian matkani pääkohdetta Plitwicen kansallispuistoa suunnittelin pääosin lukijani neuvoilla. Minulla on lukijoita, jotka ovat kulkeneet matkassani vuosikausia. Ihan huippua! Moni bloggaaja tuntuu tutulta ja jopa ystävältä, vaikka emme ole ikinä nähneet emmekä edes puhuneet toisillemme. Aina välillä löytyy sellaisia blogeja, joiden kirjoittajan kanssa tunnen jotenkin olevani heti samalla aaltopituudella. Se on jännä ja hieno tunne! Askarteluporukkammekin on aikoinaan kasattu askartelubloggaajista.

Olen jo aikaa sitten tehnyt päätöksen, että bloggaan vain harrastuspohjalta. Muutaman kaupallisen yhteistyön olen tehnyt. Ne ovat olleet kivoja, mutta minulle sitoumus on aina sitoumus ja pienen stressin aihe. Välillä tuntuu, että poljen paikallani niihin kaupallisiin blogeihin verrattuna. Pikku Kepposeen valuu korkeintaan pahasti jälkijunassa uudet mediakanavat, layoutit ja widgetit. Kuvien käsittelystä ei vieläkään ole tietoakaan. Samalla lailla tunnun elävän irrallaan suurimmasta osasta blogi-ilmiöistä: en mehulinkoile, en juuri sisusta, en lakkaa kynsiäni, en syö raakaruokaa, en downshiftaa, en kondoile enkä käy blogigaaloissa. 

Brunssi-ilmiö puolestaan on kuin tehty minulle :)
Espoossa sijaitsevan Peroban brunssi

Bloggaan ainoastaan "puolianonyymina". Blogista pystyy toki tunnistamaan minut ja koko perheeni, mutta nimeäni googlaamalla blogiani ei pitäisi löytyä. Olen halunnut pitää edes kevyttä erottelua työminäni ja siviiliminäni välillä. Uudet asiakkaat, työkaverit ja esimiehet kuitenkin googlaavat, että mitä minusta löytyy netistä, en halua heille ensimmäiseksi lävähtävän silmille harrastukseni ja perhe-elämäni :) 

No, sitten vielä yksi juttu. On tätä joskus kysytty suoraankin "Miten ihmeessä sinulla on niin paljon kirjoitusvirheitä?"
Käytän työssäni pelkästään englantia, se rapauttaa hyvin nopeasti suomenkieltä. Minulla ei ole minkäänlaista oikolukua tässä läppärissäni. Ei vaan ole tullut hankittua, kun käytän tätä vain valokuvien tallettamiseen ja nettiin. Kärsin jonkinasteisesta oman tekstin sanasokeudesta, koska en huomaa siinä virheitä. En välillä edes niittä puuttuvia sanoja. 

Haasteeseen kuuluu haastaa eteenpäin, niinpä haastan
1. Elisan, blogista Sutkautuksia
2. Minnan, blogista Minnamamma
3. Helin, blogista Taikasaappaat
4. Mankan, blogista Have an ice day

26. lokakuuta 2015

Hetkessä: Ulkoiluhullun hehkutusrapsa

Sunnuntai-iltana meinasin saada itkupotkuraivarit, kun pilkkopimeässä ja sateessa raahustin lasten kanssa uimahallille. "Ei vielä tätä! Haluan kuivan, kuulaan ja kauniin lokakuun takaisin!!" Lauantainen pitkä ulkoilulenkki ihanassa auringonpaisteessa taisi olla tämän vuoden viimeinen hyvän sään lenkki. Nyyh!

Lokakuu on hemmotellut tänä syksynä ulkoilijaa auringonpaisteella ja lämmöllä. Ihan mielettömiä ulkoilusäitä! Lauantaina istuimme Hra Kepposen kanssa auringon lämmittämillä kallioilla ihaillen metsän keltaista hehkua ja ihmetellen sitä, että metsässä pörräsi vielä hyönteisiä. Viikko sitten näimme vielä ampiaisen.

Kaunis syksy on antanut minulle rutkasti energiaa ja hyvää mieltä. Hiukan kaihoisin mielin läväytän teille ulkoilukuvat viikon takaa. Olipa huikaisevan kaunis lokakuinen päivä meren rannalla, päivä oli ehdottomasti syksyni tähtihetkiä. Toivon tällaisiä päiviä lisää.

Menkää ihmiset metsään tai rannalle - siellä on niin huikean kaunista!



Ihana punainen tupa! Haavemökkini, sieltä voi uida mantereelle




Kuvat kännykällä (Lumia 1020) Kallvikin (Helsinki) uimarannalta

24. lokakuuta 2015

Voiko suklaa tehdä onnellisemmaksi?

Pimenevä syksy ja kiristyvä työtahti vaativat veronsa. Oloni on ollut entistä nuutuneempi iltaisin.

Yhtenä arki-iltana rojahdin hetkeksi sängylle, enkä meinannut päästä enää millään ylös. Pojat kävivät vuorotellen kitisemässä tai karjumassa korvaani - täysin tuloksetta. Minusta tuli väsyneen lisäksi ärtynyt. Tuossa hetkellisten huonojen fiilisten suonsilmäkkeessä kuopus järjesti minulle huumaavan hetken.

Kuopus hipsi viereeni ja puhui hellällä äänellä: "Äiti minulla on sinulle herkkuyllätys. Avaa suu ja haukkaa"
Minä tottelin ja suuhuni levisi ihana Kismetin maku.
Kuopus: "Minä muistan, että tämä on sinun lempparisi. Ota uusi haukku!"

Kuopukselle selvisi aikaisemmin, että Kismet on lempparini, kun hän sai Kismetistäni palan. Nyt hän antoi minulle palan omastaan ja syötti sen arjen uuvuttamalle äidille sänkyyn.

Voiko väsyneellä äidillä olla täydellisempää hetkeä kuin se, että oma lapsi syöttää hänelle päiviäunien keskellä suklaata?
Tuskin.

Kohtuullinen määrä suklaata tekee ihmisen onnellisemmaksi. Olen 100% varma.


Minä muistan kuvan Kismetin kääreen kuin eilisen :) 80-luvun muut maut ovat unohtuneet
Tämä kuva tuli kuvahaulla vastaan http://www.apachefoorumi.net/index.php?topic=68497.0
Kahdella ensimmäisellä sivulla on kuvia 80-luvun tuotteista. Ihana nostalgiapläjäys!

21. lokakuuta 2015

Joskus matkailu vaan v*ttaa

Kävin viime viikolla piipahtamassa Lontoossa. Ei mennyt kuin Strömsössä :(

Heippa Lontoo. Ei nähdä pian!

Minulla on määrällisesti eniten huonoja reissukokemuksia UK:sta. Neljän tähden hotellin huoneessa juoksenteli hiiri, viktorianaikainen kokolattiamatto sai yöllä silmät turpoamaan melkein umpeen ja äänen katoamaan, juna jäi kesken matkan raiteille ja lentokentälle pääsyyn tarvittiin kaksi taksia ja yksi bussi, kerran olen juossut verenmaku suussa läpi Heathrown lähtöportille ja karjunut (=pihissyt) 30m päästä, että pliis älkää sulkeko porttia vielä. Puhumattakaan niistä unohtuneista wake up soitoista ja saapumattomista takseista.

Edes söpö pubi ja hyvä siideri eivät muuta mielipidettäni maasta

Pitkään välttelinkin koko maata ja hoidin työjutut siten, että yhtään ylimääräistä aikaa ei tarvitsisi maassa viettää. Reilu kaksi vuotta sitten pidin vapaapäivän Lontoossa ja ihastuin niin, että vuotta myöhemmin palasimme Hra Kepposen kanssa viikonloppulomalle. Se oli niin hyvä reissu, että olen ollut rahoitusta ja lomapäiviä vaille valmis viemään esikoisen Lontooseen. Esikoinen saa jatkaa haaveiluaan Lontoosta ainakin muutaman vuoden lisää. Tällä hetkellä Lontoon ohitse kiilaavat jopa Bucharest ja Varsova ;)

Noh, siirrytäänpäs vanhoista narinoista uusiin. Lähdin Lontooseen varsin nopealla aikataululla eikä firman varaustyökalusta löytynyt enää yhtään hotellia. Päätin näppäränä tyttönä varata hotellin netistä hyväksi havaitsemieni Booking.comin tai Hotels.comin kautta. Aina kun löysin sopivan hotellin ja klikkasin confirm-nappulaa hotelli olikin jo myyty. Minulle ehti käydä noin ainakin 7 hotellin osalta. Sitten lopulta sain hotellin Expedian kautta.

Saavuin illalla hotellille ja respa kertoi, että varaukseni on peruttu ja siitä on lähetetty minulle sähköpostia. Sitä piti toistella pariin kertaan ennenkuin meni jakeluun, koska kourassani oli vahvistettu varaus. Sähköpostin peruutuksesta olin saanut kaksi tuntia ennen saapumistani. Syynä oli se, että veloitus luottokortilleni oli epäonnistunut. Syy tuntui uskomattomalta, koska korttini oli toiminut aivan moitteettomasti. Miksi veloitusta tehtiin vasta kolme vuorokautta varauksesta, vaikka varauksella ei ollut peruutusoikeutta?

Hotellilla oli sattumoisin yksi huone vapaana, mutta hinta olikin sitten yli kaksinkertainen varaushintaani verrattuna. Ihan helpolla en antanut periksi, mutta ei siinä auttanut muu kuin Kepposkan taipua maksamaan tuplahinta. Ikinä missään olosuhteissa en ole maksanut niin paljoa hotellista yöltä. En edes Tokiossa neljän tähden bisneshotellissa tai edes alan suurimpien messujen aikaan. Jestas että v*tti! Epäilen aivan röyhkeää huijausta. Etenkin kun se sama luottokortti toimi tuplahintaa veloitettaessa aivan moitteettomasti. Mikäli pankki ei ole dokumentoinut kyseistä epäonnistunutta veloitusta kortiltani, asia ei jää osaltani tähän. Vähintään huijauksen tulee havaitsemaan palautteessaan sekä Expedia että hotelli.

Hotellikatu

Sen verran aika tuhraantui hotelliepisodissa, että suunnitelmani käydä Harrodsin tai Selfridgesin ruokaosastolla romuttuivat. Söin kevyen kahvilaillallisen ja tein pienen kävelylenkin ennen teatteriin menoa. Vielä teatterissakin v*tti armottomasti. Sitten muistin brittien rennon teatterietiketin ja ostin itselleni katsomoon siiderin ja vähän naposteltavaa.

V*tutuksen poistosarja: musikaali ja siideri

Kävin katsomassa Bend it like Beckham, joka perustuu takavuosien samannimiseen menestyselokuvaan. Musikaali oli hauska, varsinainen feel good esitys ja erinomaisesti toteutettu! Poistuin teatterista aivan uutena ihmisenä ja päätin unohtaa katkeruuteni koko maata kohtaan. Lippuostosten teko sentään toimii helposti ja luotettavasti. Vähän huonompia, mutta kelvollisia paikkoja saa ajoittain alennuksella http://www.lontoonmusikaalit.fi/ ja http://www.ticketmaster.co.uk/ on suurempi paikka valikoima. 



Katkeruuteni alkoi jälleen hiipiä pintaan, kun palasin sikakalliiseen, mutta niin vaatimattomaan hotelliini. Suihkusta ei yllätyksekseni tullut lainkaan lämmintä vettä. Sitä tosin tuli lavuaarista. Illan piristykseksi yritin peseytyä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti lavuaarissa. Pötkähdin melkein puhtaana nukkumaan.

Yöllä kolmen jälkeen kuului kovaääninen piippaus ja heräsin säpsähtäen. Kävin takaisin nukkumaan ja ehdin torkahtaa, kun palohälyytin alkoi soimaan tauotta. Ei siinä auttanut muu kuin pukeutua, nappasta käsilaukku olalle ja lähteä portaisiin. Siellä respa tiedottikin, että ei ole vaaraa ja asukkaat voivat palata takaisin huoneisiinsa. Palohälytyksen loppuminen voi viedä vielä aikaa. Eihän siinä helvetin metelissä tietenkään pystynyt nukkumaan.

Palohälytyksen laukaisi erittäin päihtynyt asiakas, joka tupakoi savuttomassa hotellissa huoneensa kylpyhuoneessa. Respa oli huomauttanut hänelle jo useasti, että tupakointi pitää lopettaa ennenkin tulee palohälytys ja paikalle pitää kutsua poliisi. Tilanne laukesi sillä lailla, että respan mies sai jostain apua ja he kantoivat asiakkaan hotellin ulkoportaille. Siinä kun unettomana kiepuin sängyssäni kyljeltä toiselle, aloin jälleen inhoamaan hotellia ja seuraavaksi koko maata.

Kehnon aamiaisen ja vielä kehnompien yöunien jälkeen raahauduin aamulla aikaisin asiakkaalle. Siellä sentään meni hommat hyvin. Asiakkaalla on über-cool toimisto keskeisellä paikalla Lontoossa ja oli kiva päästä bongaamaan se. Palaverin jälkeen minulle jäi aikaa pyöriä lentolaukkuni kanssa Piccadillyn ympäristössä. Katselin vähän näyteikkunoita, söin välipalaa ja kävelin St. Jamesin puistoon kahville. Olo oli varsin koomainen.



Puisto oli vielä ihanassa kunnossa ja ilmassa vasta alkusyksyn tuntu

Ilkeän näköinen brittiorava olisi halunnut jakaa ruokani ;)

Olin todella väsynyt ja turhautunut kotiin tullessani. Sinänsähän reissu meni kuitenkin putkeen, että homma, jota lähdin hoitamaan onnistui eikä nuo vastoinkäymisetkään olleet mitään vakavaa. Omasta pussista ei mene riistohotellin maksukaan, mutta v*tutus ja jälkiselvittelyt ovat itseltäni pois vapaa-ajasta ja henkisestä kapasiteetista. Nyt ei vähään aikaan jaksa kiinnostaa Lontoo tai edes koko saarivaltio tai edes työmatkustus. Helmikuinen passivarkaus ei ole vieläkään haihtunut mielestä eikä ole muuttunut huvittavaksi anekdootiksi, joten fiilikset työmatkailun suhteen ovat pakkasella. 

Jossain vaiheessa tämäkin muisto muuttuu huvittavaksi. Eihän sitä ihan joka reissulla pääse todistamaan asiakkaiden poistoa voimalla hotellista :)

18. lokakuuta 2015

Halloween-vinkit

Poikiemme mielestä Halloween on melkein yhtä hyvä juhla kuin joulu! Joulu päihittää vain lahjojen mitan verran Halloweenin. Itsekin olen innostunut Halloweenista, koska siitä voi tehdä ihan oman näköisensä, rennon kauhean juhlan ilman ennakko-odotuksia siitä, minkälainen pitäisi täydellisen Halloweenin olla. Sitähän voi viettää vaikka juuri sinä päivänä kuin itse haluaa :)

Olen kasannut tähän vinkkejä Halloweeniin, juttuja jotka ovat toimineet meillä hyvin. Se kannattaa muistaa, että lasten kyky eläytyä teemaan on aivan eri tasolla kuin aikuisen. Halloween-pelottelu kannattaa pitää aika kesynä. Meillä on jäänyt ruokia syömättä ihan sen takia, että niihin on laitettu rutkasti punaista elintarvikeväriä :D Aikuisten juhlissa voi tietysti irroitella täysillä.

Ruoka

Varma menestys vuodesta toiseen on sorminakit. Ne on helppo leikellä hedelmäveitsellä ja sitten vaan uuniin paistumaan.


Helppo nakki on myös silmämunapizzat. Pizzan päälle mozzarellaviipale ja sen päälle oliivi.


Kiireinen Halloween-emäntä kattaa pöytää perinteisiä snackseja uudelleen nimettynä: tyyliin jättiläisen korvavaikkua ja jättiläisen pakastettuja pieruja. Toimii :D


Kaupoista löytyy nykyisin paljon Halloween-aiheisia karkkeja ja leivonnaisia. Muffinseista on helppo koristella haamuja tai tehdä päälle hämähäkkejä. Oma suosikkini on Omareista tehdyt noidan sormet.

Omar-sormet:
1. Purista kaksi Omaria yhteen ja mikrota niitä 10-20s.
2. Muotoile Omareista sormi
3. Tee nivelet hammastikulla
4. Laita manteli kynneksi
5. Kruunaa komeus punaisella elintarvikevärillä


Vaahtokarkit toimivat juhlassa kuin juhlassa. Niistä saa tehtyä pienemmillekin vieraille sopivia tarjottavia. Tässä Frankenstein-päät:

Silmät olen piirtänyt mustalla sulatetulla Candymelts-karkilla hammastikun avulla

Silmämunakarkit ovat olleet yleensä kehnon makuisia, mutta hupia niistä on riittänyt

Juomapuolen suosikkimme on ehdottomasti Rotanpissa. Sen menekki on välillä ollut sellainen, että se on loppunut kesken.



Koristeet

Osa koristeista kannattaa askarrella itse. Lapsista on kiva osallistua valmisteluihin. Helppo idea on erilaiset kartongista leikattavat koristeet kuten lepakot ja kummitukset. Lepakoista voi tehdä helposti näyttäviä viirejä tai laitella niitä sinne tänne seinille lentelemään.


Koristeissa on kaksi ehdotonta kunkkua: kurpitsa ja pääkallot. Oksentava kurpitsa on ehdottomasti juhlapöydän kuningas.


Paljoa ei jää kakkoseksi pääkallot. Niitäkin voi tuunata monin eri tavoin.


Ohjelma

Yleensä meillä on ollut ohjelmassa lapsille jonkinlainen uskallusleikki. Aivojen (=rakettispagetti) seasta lapset ovat kaivaneet Dumleja. Tai syömärohkeuskisa jossa lautaselta on voinut valita jonkun Halloween-syötävän kuten sormen tai pääkallokuvassa näkyvän kuoriaisen (=pistaasipähkinä).

Tänä vuonna ilmeisesti leikitään silmamurhaajaa.

Lastenjuhlissa on välillä vieraillut P. Kallonen. Suosikkiohjelmanumero onkin ollut P. Kallosen jahtaus. P. Kallonen on tosin antanut ymmärtää, että jäisi eläkkeelle, koska yhtenä vuotena häntä hutkittiin tyynyillä ja pehmoilla :)

Ilkeät lapset jahtaavat P. Kallosta


PS. Soita ovikelloamme Halloweenina, jos uskallat. Me valitsemme varmasti Kepposen - sinulle :D

Linkkikokoelma menneisiin bileisiin:

16. lokakuuta 2015

Niin ihana teinipoika!

Joskus kuulee niin ihanan lauseen yllättävässä tilanteessa, että se jää varmasti mieleen pitkäksi aikaa. Sitä jää miettimään, että kuinka hienosti ihmiset pystyvät suhtautumaan muihin jo nuoresta pitäen.

Minun ja Hra Kepposen mieleen jää Luonto-Liiton päiväleirin vielä teini-ikäinen ohjaajapoika, jonka seuraa ja huomiota lapsemme, erityisen villikko keskimmäinen, suorastaan janosivat. Kun haimme pojat pois leirin päätteeksi, poikien piti tehdä vielä se yksi viimeinen juttu ohjaajan kanssa. Se viimeinen kieputus, kottikärrytyöntely tai pyöritys.

Pahoittelimme ohjaajapojalle, että toivottavasti lapsemme eivät ole aivan uuvuttaneet häntä. Ohjaajapoika sanoi naureskellen: "On ne sellaisia rasavilleja poikia" ja jatkoi sitten aivan vakavana "Mutta ehdin kiintyä heihin niin kahdessa päivässä".

Tuo nuorimies iski minuunkin kuin tuhat volttia. Miten voikin olla noin ihana teinipoika, joka pääsee nopeasti lasten kanssa läheisiin väleihin, on noin lämmin persoona ja osaa ilmaista itseään myös verbaalisesti. Ihana nuori mies! Koskettava oli myös se tiukka, pitkä halaus, jonka keskimmäinen kävi lähtiessä antamassa ohjaajalle.

Tällaisissa merkeissä päättyi poikien kahden päivän päiväleiri Espoon Villa Elfvikissä. Pojat eivät olleet erityisemmin innokkaasti menossa leirille, mutta se olikin onnistunut kokemus pojille. Sääkin oli täydellinen ulkona pidetylle leirille.

Leirin loputtua kävimme vielä kuopuksen ja keskimmäisen kanssa tutustumassa Villa Elfvikin luontopolkuun ja lintutorniin. Harmillisesti näyttely ja kahvila jäivät aikaisen sulkemisajan takia tällä kertaa väliin. Palaamme varmasti uudestaan vielä Villa Elfvikiin! Siellä järjestetään lapsille erilaisia luontoaiheisia tapahtumia ja lyhyitä luontoretkiä. Luontopolulla voi toki käydä itsekseen milloin vain.

Niin lämminhenkinen kokemus oli Luonto-Liiton leiri, että varmasti kartoitan heidän tarjontaansa jatkossakin. Ja se ohjaajapoika säilyy minun mielessäni vielä pitkään! Tulisipa omista lapsistani samanlaisia nuoria miehiä!

Sitten vielä virtuaalikierros luonnonsuojelualuelle:


Näkymä lintutornista ilta-aurinkoon. Oooh!!




Tässä puussa on lehtien lähdettyä tuollaisen pölypallerot jäljellä :)
Pienen googlaamisen perusteella väitän, että kyseessä on halava. 

Villa Elfvik

Ihanaa viikonloppua!

14. lokakuuta 2015

Antishoppaajan neljäs vaate

Projektini alkaa lähestyä maalia, ei se viiden uuden vaatteen hankkiminen ollutkaan niin vaikeaa.

Neljännen vaatteen kanssa sorruin takaisin mukavuusalueelleni eli trikooseen. Yritän tsempata sen suhteen, että päälläni olisi töissä mahdollisimman usein jotain muutakin kuin trikoopaita. Mutta trikoo on vaan niin helppoa ja miellyttävää päällä, siksi se valikoituu päälle kuin huomaamatta. Vähän kuin heittäisi päälle t-paidan. Olen trikoon helppouden koukussa ;)

Jos tarkkoja ollaan, niin uuden paitani materiaali on modaalia. Se on ihanaa päällä ja se kuivuu kiitettävän sileäksi henkarilla. Laadukkaan neuloksen ominaisuudet eivät olleet ostopäätöksen ratkaiseva tekijä vaan se, että paita oli puoleen hintaan. Tilasin sen Nansolta yhtäaikaa mekon kanssa.

Sen veran tsemppasin, että etsin paidan kaveriksi punaisen kaulakoruni.

Tällä kertaa sovituskuvien kanssa ongelmaksi muodostui hurjan kirkas aamuaurinko. Kännykkäkamera ei meinaa mitenkään selvitä rajusta valon ja varjon erosta.

Kuvaan on päässyt pehmohamsterimme Pyry


Shoppaushyytymisestä ei ole vielä tietoakaan. Hyvä niin, koska tarvitsen ehdottomasti kevyen toppatakin talveksi automatkoille. Se pitäisi saada hoidettua ennenkuin aloitan poikien varustelun talveen. Poikien kenkähankinnoissa ja esikoisen toppahankinnoissa hyydyn varmasti. Shoppauskuntoni on selvästi nousussa, selvisin hymyillen lasten alusvaateshoppailusta, vaikka Lindexillä ei ollut edes ostoskoreja.

Akuuttiin hätään 15 paria alushousuja ja 27 paria sukkia :D
Vaikka Star Wars on meillä jo mennen talven lumia, sukat saivat iloisen vastaanoton

Viikonloppuna yritän kasata teille vähän koostetta menneiden vuosien parhaista Halloween-jutuista ja kenties vähän jotain uutta karmaisevaa.