30. tammikuuta 2025

Hopeahäät ennakkoon

Kaksikymmentäviisi vuotta sitten tammikuussa olimme häämatkalla Meksikossa. Naimisiin saakka emme sitten kuitenkaan ehtineet ennen häämatka. Isoäitini kuolema aiheutti muutoksia suunnitelmiin ja häät siirtyivät. Häämatkasta pidimme kiinni. Häät olisivat saattaneet jäädä kokonaan pitämättä, ellei anoppi olisi alkanut niitä ahkerasti puuhaamaan.

Häämatkalla olimme Meksikossa. Ihastuimme valtavasti Meksikoon ja Karibian mereen. Päätimme palata Meksikoon tai johonkin uuteen Karibian kohteeseen mahdollisimman pian. Mieluiten heti seuraavana talvena. No, 25 vuotta siihen meni, että pääsimme yhdessä takaisin Karibialle. Alkuperäisen tyylin mukaisesti juhlitaan hopeahäät nyt ennakkoon. Terveisiä siis Barbadokselta!

Pikaista päivitystä kaipaavat yli hintainen hotellimme on yhden saaren parhaimman rannan paraatipaikalla. Lomapäivät ovatkin sisältäneet uimista, snorklailua ja varjossa lepäillä ja meren ihailua.

Reissuun olen suunnitellut muutamia aktivitteejä, mutta niistä lisää myöhemmin. Nyt pari kuvamakupalaa ihanalta rannalta.





Mukavaa loppuviikkoa!


27. tammikuuta 2025

Tiktokin turkkilainen bolognese ja uunifetapasta tuunattuna

Ruokajuttuja pitkästä aikaa

Minullahan ei ole edes Tiktokia (ja uskon, että pysyn päätöksessäni ainakin vielä olla lataamatta sitä puhelimeeni), mutta Tiktokissa trendannut turkkilaisen äidin pastaresepti saavutti minutkin muualla somessa. Jos reseptin perusainekset ovat pasta ja jauheliha, niin se päätyy yleensä meillä aina kokeiluun. Molemmat ovat perusraaka-aineitamme. Haluaisin sanoa, että perusraaka-aineemme on härkis ja kvinoa, mutta ollaan jämähdetty kokkauksessamme suomalaisiin suosikkeihin eli jauhelihaan ja kanasuikaleisiin.

Turkkilaisen pasta resepti löytyy myös ainakin Iltalehdestä sekä Kotiliedestä. Tässä linkki jälkimmäiseen https://kotiliesi.fi/resepti/turkkilainen-pasta/

Turkkilaisessa pastassa jauheliha paistetaan rapeaksi. Keitetyn pastan päälle tulee turkkilaisesta jugurtista tehtyä kastiketta. Siinä on mausteena rutkasi valkosipulia ja hieman suolaa ja pippuria. Jauhelihan lisäksi tulee pilkottuja tomaatteja. Sitten tulee vielä toista kastiketta, eli sulaa margariinia johon on sekoitettu paprikajauhetta. Annos koristellaan lehtipersiljalla.

Turkkilaisen pastan komponentit valmiina, kuvasta puuttuu keitetty frafallepasta

Annoksen kasaus aloitettu


Syömään!

Mikä oli perheen mielipide turkkilaisesta pastasta? Ihan ok. 

Sanoisin, että vastaanotto oli aika laimea. Kuopus totesi, että hän söisi mieluummin edellisenä päivänä tarjoiltua uunifetapastaa vaikka kolme päivää putkeen. Minusta pasta oli maukas, tosin paprikavoisula ei puhutellut. Loraus yrttiöljyä saattaisi ajaa saman asian. Lehtipersiljakaan, joka toki on parempaa kuin tavallinen persilja, ei puhutellut. Laitoimme aika rutkasti valkosipulia jugurttiin, joka sitten vähän närästeli illalla. Jauhelihan mausteet olivat minusta hyvät, samoin jugurttikastike. Ehkä tässä reseptissä olisi aineksia tuunaamiseen.

***

Kun uunifetapastaresepti julkaistiin kokeilin sitä heti pari kertaa. Pojat olivat silloin paljon pienempiä, eikä ruoka koko perheelle. Minusta se oli myös hieman pliisu. Pitkästä aikaa annoin uunifetapastalle uuden mahdollisuuden. Tein alkuperäiseen reseptiin maustamislisäyksiä. Lisäsin uunivuokaan tomaattien sekaan sipulia sekä valkosipulia, josta osan laitoin fetan päälle. Lisäksi laitoin aika reilusti Provencen yrttimaustetta. Tuoreen chilin sijasta käytin chili flake maustetta. Valmiin pastan päälle silppurin reilusti tuoretta basilikaa. Ai, että tuli hyvää!

Netistä uunifetapastaohjeita löytyy monta, mutta tämä lienee ”se aito ja alkuperäinen"

https://liemessa.fi/2019/02/uunifetapasta/


Oletko kokeillut jo näitä palstoja? Jos et, niin kumpi houkuttelee enemmän?

Kivaa alkanutta viikkoa!


22. tammikuuta 2025

Tammikuun alun ilopikkuja - LUX ja läheiset ja ystävät

Hyvänen aika, kuinka nopeasti tammikuu onkaan kiitänyt. Aika vähäisesti olen ehtinyt vapaa-ajalla tekemään mitään. Tämä pimeä vuodenaika ei vaan ole minua varten! Eniten on harmittanut se, että ihanat talvipäivät ovat olleet niin harvinaista herkkua.

Minä yleensä jaksan huolehtia siitä, että arkeeni mahtuu iloa tuovia juttuja. Näin pimeänä tammikuuna se on ollut hieman haasteellista. Yksi paras juttu tammikuussa on LUX Helsinki valotaidetapahtuma. Tänä vuonna sää oli aika kehno LUXin aikaan ja polveni oli erittäin kipeä. Moni lisäksi sanoi, että jotenkin LUX oli normaalia vaisumpi. Ajattelin jo jättää LUXin väliin. Sitten päätin, että lähdemme Hra Kepposen kanssa autolla kohti keskustaa ja toivottavasti saamme parkin niin läheltä, että pystyn kävelemään ydinkeskustan kohteisiin. Menimme paikalle aika myöhään illalla ja sain todella hyvän parkin. Kävipäs tuuri!

Minustakin LUX oli vähän vaisumpi kuin monena menneenä vuotena. Minä tosin jaksoin käydä katsomassa vain osan töistä. 

Aloitimme kierroksen Senaatorintorilta, jossa oli väriä vaihtelevien isojen kolmioiden pitkä jono. Teos oli näyttävä sivustakin katsottuna, mutta pääasiallinen tapa kokea se oli kulkea sen lävitse. 


Jatkoimme matkaa Rautatientorille, jossa oli peililasitolppien kokonaisuus. Peililaseista muodostui mielenkiintoisia näkymiä. Teokseen kuului myös ääniraita, joka alkoi hyvin nopeasti tuntumaan minusta hermostuttavalta.



Seuraavaksi kävimme katsomassa Keskuskadulla olevan jättimäisen vieterilelun


Sieltä jatkoimme Espan puistoon, jonne oli tullut kesä ja linnunlaulu keskelle talvea! Jos edellinen ääniraita Rautatientorilla oli ärsyttänyt, lintujen liverrys äänet ihastuttivat Espalla!



Kaupungintalon seinässä oli rauhankyyhky ja edessä liehuivat Ukrainan liput. Voi kunpa tämä olisi se vuosi, kun Ukrainaan tulisi rauha! Niin ja jollakin järkevillä ehdoilla.


Vielä lopuksi kävimme katsomassa ovea ei mihinkään. 


***

Vaarin kanssa kävimme kahvittelemassa ja kaupassa ruokaostoksilla. Saimme seuraksi viikonloppuvapaata viettäneen esikoisen. Esikoinen saattaa olla tästä eri mieltä, mutta minusta hänen asepalveluksensa on mennyt niin nopeasti. Jäljellä on enää 56 aamua.

Kaffittelijat

Kahvipaikkanamme oli viehättävä Håkans, joka toimii Håkansbölen eli Hakunilan kartanon sivurakennuksessa Vantaalla. Sellainen maininta että Håkansissa on paljon paikan päällä leivottuja tuotteita ja erinomaista pullaa. Suosittelemme!

***

Uimaporukan kanssa otimme heti alkuvuodesta yhteiset treenit. Kävimme Mäkelänrinteen uimahallissa allaspyöräily- eli hydrospinningtunnilla. Ilonan kanssa kävimme 2024 koestamassa lajia Flamingossa ja sitten kävin aika säännöllisesti tunneilla siellä ystäväni Jonnan kanssa. Tällä kertaa polveni ei tykännyt allaspyöräilystä yhtään. Pyörän säädöt eivät osuneet kohdalleen. Ohjaajan mikrofoni ei toiminut ja tunnilla oli todella paljon pyöräilyä seisten, mitä polveni ei oikein kestä. Jos tämä olisi ollut ensimmäinen allaspyöräilytuntini, olisi se varmasti jäänyt myös viimeiseksi. Kun olen sanonut Flamingossa olevani polvivammainen sieltä on tullut aina tunnilla ohjeet, miten tehdä polville raskas liike kevennetysti. Mäkelänrinteessä oli yhdet ohjeet. Liikunta teki joka tapauksessa hyvää ja seura oli priimaa.

Allaspyöräilyn jälkeen menimme tietenkin syömään :) Mäkelänkadulta bongasin pienen Bali Bali ravintolan. Hinnat olivat kohtuulliset ja annokset oikein hyvät. Paikalla ei ole minkäänlaisia anniskeluoikeuksia. Oli oikein kiva ilta kavereiden kanssa.

Rapeaa kanaa


 

19. tammikuuta 2025

Kotini vanhin esine -haastepostaus

En ole aikaisemmin osallistunut Kristina K:n kuukausihaasteisiin, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Eli nyt siis tammikuun haaste. Siinä pitää esitellä kodin vanhin esine. Olisipa nyt ollut mökillä käyntiä, sieltä olisi löytynyt vaikka mitä! Minä tykkään vanhoista esineistä, mutta kotona niitä on selvästi vähemmän. Mieheni suvussa on vaalittu vanhoja esineitä ja iso osa meidän vanhoista esineistä on tullut meille sitä kautta. Minulla on myös jotain vanhaa ostettua. Niinpä joudunkin nyt esittelemään teille kotimme vanhimman perityn tavaran sekä vanhimman ostokseni.

Aloitetaan ostoksesta. Jo teininä ihastuin kovasti Eino Leinon runoihin. En ole lainkaan runotyyppiä muuten, mutta Leinoon ja etenkin Helkavirsiin ihastuin. Otin tehtäväkseni yrittää hankkia Helkavirsiä ensipainoksen. Pääasiallinen etsintäpaikkani oli C. Hagelstamin antikvariaatti. Muuallakin tuli hieman hortoiltua. Kuinka ollakkaan onnistuin saamaan kyseisen ensipainoksen Hagelstamilta ja vielä ihan kohtuulliseen hintaan. Ensimmäisen vakavan suhteeni päättyessä eroon, Helkavirret katosivat. Pelkään kirjan joutuneen kostonkappaleeksi. Aloitin uuden etsinnän. Elämäni muuttui vielä kiireisemmäksi ja en ehtinyt enää kyttäilemään antikvariaateissa ja jouduin tyytymään toiseen painokseen. Hankintani on sentään oikein mukavassa kunnossa ja edullinen. Sokerina pohjalla kirjan välissä on lehtileike, jossa on haastateltu Anni Timoskaista, johon Leino oli Ilomantissa ollessaan ihastunut.

Ei ensipainosta enää, mutta kuitenkin vanha nide Helkavirsiä

Toinen painos. Tässä Otavalla on jo logo. Minulla on sellainenkin kirja varmaan mökillä, josta logo puuttuu

Painettu vuonna 1913

Tässä on se kirjan välissä ollut lehtileike. Haluaisin ajatella, että kirja oli Anni Timoskaisen


Sitten siihen vanhimpaan perintötavaraan kotonamme. Olen suurennuslasilla yrittänyt tihrustaa hopea merkintöjä, että kumpikos olisi vanhempaa hopeaa. Sellaiseen tulkintaan päädyin, että miehen suvun iso hopealusikka olisi vuodelta 1905. 

Lusikka olisi kiillostuksen tarpeessa. Laitoin mittasuhteen vuoksi viereen tavallisen ruokalusikan. Että joku tarjoilulusikkahan tuo on. On kyllä komea lusikka, mutta emme ole käyttäneet sitä ikinä. Noin muuten meillä on arkikäytössä kaikenlaista vanhempaakin tavaraa kuten mökillä anopin keräämät vanhat Arabia, kotona mummoni vihkilahkasi saama hopeinen kakkulapio.

Innostuin tästä niin paljon, että en pysty lopettamaan vieläkään. Minun on esiteltävä vauvanukke, jonka setäni pienenä. Kysyin isältäni, että mistä nukke on peräisin. Setänihän syntyi sota-aikana ja on pula-ajan lapsi, jolloin lelut olivat harvinaisempia Setäni täytti viime keväänä 80 vuotta, joten ikääkin nukella on jo varmaan myöskin lähemmäs 80v. Nuken alkuperä on vielä toistaiseksi hämärän peitossa. Tokihan laitoin sedällekin kyselyä vetämään.

Isokokoinen vauvanukke

Vauvanukella on liikkuvat raajat. Kädet ja pää ovat keramiikan kaltaista materiaalia. Nätisti on setäni leikkinyt vauvanukella, vain peukalo on murtunut. Minä olen aiheuttanut vauvanukelle pienen kallonmurtuman. Vauvanukella on muutama hiuskiekura muotoiltuna päälaella ja ne on myös päällemaalattu. Vauvanukella on sulkeutuvat silmät.

Siinä se vauva nukkuu niin nätisti silmät kiinni

Vauvanukke olisi pientä tohtorointia vaille. Pää ei enää ole kiinni olkitäytteisessä vartalossa vaan retkahtaa nukkea siirrellessä irti.

Mayday! Tarvitsen nukketohtoria!

Ylitin haasteen triplasti, mutta eihän sitä innostustaan aina voi hillitä.

Mukavaa sunnuntaita! 



14. tammikuuta 2025

Peruskoulusta lukioon

Vaarin kirjoittama muistelupostaus innosti minut muistelemaan omaa koulutietäni ja vähän vertailemaan sitä vaarin koulutiehen.

Olen aloittanut koulutieni Espoon Olarissa vuonna 1978. Kuulun Suomen pienimpiin ikäluokkiin ennen nykyistä vauvakatoa. Vaarin kouluaikaan on ollut vuorolukua kouluissa, rakennuksia on ollut vähän ja lapsia paljon. Ilmiö ei ole aivan vieras minullekkaan pienen ikäluokan edustajalle. Olarissa, rajun rakentamisen vuoksi, kaikki koululaiset eivät mahtuneet koulurakennukseen. Lisätilana toimi sivukoulupiste kerrostalon kivijalassa. Jos muistan oikein niin sinne mahtui neljä luokkaa opetukseen. Oppilaita luokallani oli 32 ja olin luokalla F. Pääkaupunkiseudulla peruskouluun siirryttiin viimeisten joukossa Suomessa ja Espoossa se tapahtui vuonna 1977. 

Yritin etsiä netistä tietoa ja kuvia Olarin ala-asteesta ja sen sivupisteestä, mutta se oli vaikeaa. Se, minkä minä tunsin Olarin kouluna, on ilmeisesti nykyisin Päivänkehrän koulu. En tunnista koulurakennusta lainkaan, koska 2015 se on käynyt läpi massiivisen korjauksen, jonka yhteydessä koulurakennusta on korotettu lisäkerroksilla ja siihen tuli myös lisäosa. Sivupistettä, jossa minä aloitin kouluni, en pysty jäljittämään. Vuonna 1975 Olarissa oli asukkaita noin 8700 ja vuonna 1980 noin 12700. Hurja kasvu!

Tähän olisin ehdottomasti halunnut liittää ensimmäisen luokan luokkakuvan, mutta koulukuvani ovat jossain erinomaisessa tallessa.

Koulukuvan puuttuessa laitan tähän tälläisen naperokuvan. Luisteluharjoitukset olen aloittanut todennäköisesti viiden vanhana. Vaarilla oli tallessa vanhat hokkarinsa ja kävimme yhdessä luistelemassa.

Tämä saattaisi olla se Olarin koulu, johon en mahtunut

Kesken tokaluokan muutimme Vantaalle ja edessäni oli uusi koulu. Vantaalla oli vastassa sodan jälkeen rakennettu vanha koulutalo ja opettajista iso osa oli vanhempaa sorttia myöskin. Koulukuri oli napakan puoleinen, mutta ei liiallinen. En muista, että meillä olisi ollut luokassa mitään järjestyshäiriöitä. Tokaluokkalaisia oli yksi kokonainen luokka ja sitten yhdistetty 1-2 luokka. Päädyin yhdistetylle luokalle. Tilanne oli kuin olisin jollain aikakoneella heitetty ihan muuhun aikaan - sekä maaalle. Muistan kuinka ihmettelin, että tätä ei Olarin kaverit uskoisi. Siirtyminen kouluun Vantaalle sujui kitkattomasti, ensimmäisen uuden kaverin sain heti ensimmäisenä koulupäivänä.

Ala-aste Vantaalla sujui leppoisasti. Kolmannesta luokasta lähtien oli kaksi luokkaa, joissa molemmissa oli 21-23 oppilasta. Vanhimmat ystäväni ovat tuolta kolmannelta luokalta saakka. Sydämessäni on aina paikka pitkäaikaisimmille ystävilleni Kirsille ja Marjukalla, joiden kanssa olemme edelleen yhteydessä. Marjukan kanssa fyysiset tapaamiset ovat vähäisiä, koska hän on asunut viimeiset reilut 10 vuotta Australiassa. Koulu tarjosi koulupäivän jälkeen harrastuksia, oli ainakin kuoro, nokkahuilu- ja näytelmäkerhot. Paikallinen naisvoimisteluseura toi helposti jumpat omalle koululle.

3. luokan luokkakuva minulla on Kirsin skannaamana. Olen ylärivissä kolmas oikealta

Koska opettajat olivat vanhemman koulutuksen sakkia, oli meidän koulussamme vaarin kouluajan tyylisesti paljon hiihtoa ja luistelua. Koulu sijaitsi joen rannalla, ja joella oli talvisin ladut. Hiihtoa kertyi paljon. Toki silloin oli useammalla koululaisella hiihtoinnostustakin ja luokan seinällä oli hiihtotaulukko, johon sai käydä vanhemman kuittaamalla lapulla merkkaamassa hiihtonsa. Hiihtämiseen liittyi sellainen lieveilmiö, joka sai meidät barrikadeille. Ne olivat jokavuotiset hiihtokisat. Kisat aloitettiin ylhäältä joentörmältä. Aikuisen silmin mäki alas ei ole kovin iso, mutta osa oppilaista kaatui siinä. Olin aika hyvä hiihtäjä ja olen ainakin kerran kaatunut siinä itsekin. Sitten paikallislehti tuli usein ottamaan kuvia hiihtokisoista ja tulokset julkaistiin lehdessä. Hiihtokisoista lopulta luovuttiin ja se korvattiin pitkällä hiihtoretkellä. Tyttöjen luokkatason kisanvoittaja oli selvillä jo ennen hiihtoa. Rinnakkaisluokan tyttö on edustanut Suomea myöhemmin olympialaisissakin ja hänen liikunnallisuutensa lajissa kuin lajissa oli huikeaa jo alakoululaisena.

Vantaalainen ala-asteen kouluni. Sain 50v synttärilahjaksi elämysretken lapsuuteeni ja kävimme myös virkistämässä muistojani ala-asteeni pihalla :)

Kommenteissa vaarin koulumuistoihin pohdiskeltiin sitä, että uskalletaanko nykyisin koululaisia viedä esim. järvenjäälle ja kuinka pitkiä matkoja voidaan vaikka hiihtää. Omalta ala-asteajaltani en muista, että matkat olisivat olleet liian pitkiä, mutta turvallisuuden kanssa oli ongelmia. Iäkkäämpi tyttöjen liikuntatunteja pitänyt opettaja (ala-asteen ainoa epämiellyttävä opettaja) hiihdätti ja juoksutti meitä joen jäällä pitkälle kevättalvea. Myös niin pitkälle, että me emme olisi enää halunneet joelle mennä. Jokihommat vähenivät radikaalisti, kun rinnakkaisluokkalaisen Lauran jalka meni joesta lävitse ja talvisaapas jäi jokeen. Tuossa olisi voinut käydä erittäin huonosti. Seuraavana syksynä liikuntatunteja pitänyt luokanopettaja lopetti ne hommat ja tunnit menivät uudelle, paljon nuoremmalle opettajalle.  

Suurimman osan alakouluajasta söimme kouluruuan luokassa. Yhden kerran keksimme jekun ja avasimme maitopikaria sen verran, että saimme sujautettua sinne kukkien Substral-ravinnepötkylän. Suljimme kannen ja palautimme maidon takaisin ruokalaan. Siellä se meni seuraavalle koululaiselle. Punaruskea maito aiheutti hämmennystä. Maito palautettiin Valiolle, joka oli tutkinut sen laboratoriossaan. Koulun emäntä tuli sitten luokkaamme pitämään puhuttelua ja me tunnustimme kollektiivisesti pienen tihutyön. Valio oli analysoinut, että maitoon on lisätty väriliitua ja se ei voi olla mitenkään peräisin Valion tehtaalta. Vielä 40 vuoden jälkeenkin mietityttää, että oliko Substral ihan huijausta vai oliko Valion laboratorio kehno. 

Tälläinen punaruskea Substral-puikko livautettiin näppärinä alakoululaisina sellaiseen 2dl pyöreään maitopurkkiin

Alakoulu-urani oli sellainen, että minua opetti joka vuosi eri luokanopettaja. Kolme opettajaa jäi pois ensimmäisen raskautensa vuoksi. Olimme aika yksimielisiä siitä, että meidän luokkamme oli niin täynnä ihania lapsia, että opettajat halusivat sen vuoksi oman lapsen. Toki epäilimme, että ihmisen biologian opetus on antanut opettajille aivan uudenlaisia virikkeitä :) 

Alakoululuokan rauhallisuudesta kertoo se, että sijaiseksi kuudennelleluokalle tullut edellisen kevään ylioppilas lähti kanssamme luokkaretkelle Ahvenanmaalle. Koska hän oli keväällä aika tuhdisti raskaana myöskin, niin hänen äitinsä lähti mukaan avuksi. Olen kuullut nykyisin useistakin opettajista, jotka eivät järjestyshäiriöiden vuoksi halua lähteä lainkaan luokkaretkelle. Mitään ongelmia ei ollut luokkaretkellä ja kivaa oli.

Yläasteeni oli nykyisen koulutrendin edelläkävijä. Samaan koulurakennukseen tungettiin yli 500 murrosikäistä. Olin jälleen luokalla F ja oppilaita taisi olla 31 luokassa. Ala-asteen luokkamme jatkoi yhdessä myös yläasteen. Kaikille tuo kouluaika ei ollut pelkästään ruusuista, koulussa oli jonkin verran koulukiusaamista, joka ilmeni pääosin nimittelynä, mutta myös muutamina tappeluina. Kuusi vuotta yläasteelta lähtemisen jälkeen opetin siellä matemaattisia aineita lukuvuoden verran. Silloin kouluun oli rantautunut väkivalta sekä pilvenpolttelu. Ero omaan kouluaikaani oli järkyttävä. 80-luvulla toki pussikaljailu oli aika yleinen perjantai- tai lauantai-illan viettotapa, mutta ei ikinä kouluviikolla. Oman tyttökaveriporukan kanssa pidimme yhtä koko yläasteen ja sukkuloimme sujuvasti hyvistä harrastuksista satunnaisiin pussikaljaillanviettoihin. Tuohon aikaan harrastin edelleen voimistelua, soitin pianoa ja kävin jazztanssitunneilla. Niin ja kuuluin koulun isojen puisten nokkahuilujen soittokerhoon. Minulle jäi yläasteesta kivat muistot. Tuohon aikaan peruskoulussa oli vielä tasoryhmät esim. matematiikassa. Siinä vaiheessa kun itse opetin vanhalla yläasteellani virallisesti tasoryhmät olivat jo lakkautettu. Tuntilaadinnassa joku oli nähnyt ihan hirvittävästi vaivaa siinä, että oppilasmassasta oli eritetty ne jotka tarvitsevat pienempää ryhmää sekä ne joille matematiikka oli helppoa. Osaajien ryhmässä oli maksimi 32 oppilasta. "Pienryhmässä" oli noin 10. Pienryhmässä tahkottiin perusjuttujen parissa ja yritettiin saada jotain laskuja aikaiseksi. Osaajien ryhmässä kirja loppui ennenkuin lukukausi ja oppilaat ehtivät oppimaan mm. toisen asteen yhtälön ratkaisemisen valmiiksi lukioon. Vaarin aikana ratkaisu oppimishaasteisiin oli luokalle jääminen. 

Peruskoulun yhdeksännen luokan koulukuva

Samaisella synttärilahjaretkellä olen palannut takaisin rikospaikalle eli yhdelle Tikkurilan pussikaljapaikoista. Tällä kertaa 80-luvun eväiden kanssa eli maksamakkarakurkkuleivät tehtynä ranskanleivästä.

Paikka kutsuttiin Korvaksi, koska takana oleva Laila Pullisen patsas muistutti nuorison mielestä korvaa

Tältä meno näytti teininä. Tässä ollaan rippileirillä, minä olen tyttöviisikon keskellä.

Koulunkäynti oli minulle vielä helppoa yläasteella. Opetuksellisesti yläasteen parasta antia olivat matematiikka ja kuvaamataito. Kuvisopettaja opetti todella monipuolisesti eri tekniikoita - oli valokuvausta, grafiikkaa, perspektiiviharjoituksia, savitöitä ja vaikka mitä. Olin niin innostunut taiteesta, että harkitsin menemistä taidelukioon Helsinkiin. Tunnin koulumatkojen vuoksi päädyin kuitenkin lähilukioon Kirsin ja Marjukan kanssa.

Lukion työläys tuli yllätyksenä. Minulla oli siihen aikaan raskain mahdollinen kokonaisuus eli pitkä matematiikka, fysiikka ja yläasteelta alkanut vieras kieli. Koulussa sai valita myös ylimääräisiä kursseja, otin tietenkin kaikki kuviksen kurssit. Liikunnanopettaja teki hiihtoliiton tapahtumiin kaikennäköisiä toppavaatteet päällä tehtäviä tanssiesityksiä ja tulin valituksi siihenkin sakkiin ylimääräisille liikuntakursseille. Loput liikuntakurssintunneista keräsin lätkimällä kaverini kanssa tennistä koululla. Koulutyön lisäksi aikatauluun piti mahduttaa harrastukset ja poikaystävät ja seuraelämä :) Voimistelutreenien määrä otti hirveän harppauksen, koska aloimme valmistelemaan kiertuetta USAan ja montaa uutta ohjelmaa. Voimisteluporukan kanssa olimme aloittaneet "sivubusineksen" paikallisen amerikkalaisen jalkapallojoukkueen cheerleadereinä. Löysimme itsemme senkin lajin SM-kisoista sekä sponsorimme tapahtumista esiintymässä. Lukiolaisena aloitin myös erilaisten liikuntatuntien pitämisen lasten satujumpasta naisten aerobicciin. Viihdyin lukiolaisena hyvin ja tykkäsin luokkakavereistani. Opettajat lukiossani olivat kaikki hyviä, paitsi se pitkän fysiikan opettaja. Pitkän matematiikan opettajaa muistelen edelleen, hän oli loistava! Hyvä oli myös äidinkielen, historian ja bilsan opettajat. Lukion toisella ja kolmannella oli vihdoin erinomainen ranskan opettaja. Siihen saakka ranskan opettajat olivat olleet heikkoja. Tokihan sellainen fiiliksen lasku lukiossa tapahtui, että lukion toisella luokalla sekä Kirsi että Marjukka lähtivät vaihto-oppilaiksi. Oli haikeaa olla lukuvuosi ilman heitä.

Cheerleader porukan kanssa esiintymässä sponsorimme messuosastolla, minä olen oikeassa reunassa


Voimistelujoukkueen kanssa esiintymässä Seattlessa, minä olen toinen vasemmalta turkoosissa

Vanhojen tansseihin menossa, kukat ovat tanssin ohjanneelle tyttöjen liikunnanopettajalle


Kirjoitukset menivät hyvin. Niiden jälkeen tapahtui sellainen sinänsä ihan pikkutapahtuma, jonka myötä elämäni lähti ajatumaan kohti nykyistä uomaansa. Isäni maksoi minut ja äitini etelään kirjoitusten jälkeen. Olimme äidin kanssa Kyproksella. Sain sieltä todella ärhäkän streptokokkitartunnan. Raju tauti meni ohitse antibiooteilla, mutta vain vähäksi aikaa. Se palasi uudestaan. Isäni oli luvannut minulle valmennuskurssin oikeustieteelliseen ja kurssin alkaessa olin vielä hyvin lukuaikataulussa sairastelusta huolimatta. Uusinut angiina esti kurssille osallistumisen ja olin sitä mieltä, että sisäänpääsymahdollisuuteni romahtivat juuri ja tsemppihenkeni romahti myöskin. Varasuunnitelmani oli mennä opiskelemaan opistotason insinööriksi biotekniikka pääaineena ja 40 asteen kuumeessa olin onnistunut punnertamaan itseni sisään pääsykoe+todistusvalinnalla (siis ihmettelin pääsykokeessa, että miten voi olla näin kuumaa - angiina nro 2 oli iskenyt päälle). Koulukaverini Marko (myöskin sieltä ala-asteen kolmannelta luokalta) oli täyttänyt minullekin hakupaperit ja toimittanut ne yhdessä omiensa kanssa opiskelemaan tietotekniikkaa yliopistolle todistusvalinnan perusteella. Marko onnistui myymään tietotekniikkavaihtoehdon minulle ja päätin lähteä katselemaan touhua ainakin seuraavaan jouluun saakka ellei jopa perusopintojen loppuun ja sitten hakea uudestaan oikikseen tai jonnekin muualle. Sille teille sitten jäin. Sitä on hämmästelty usein perhepiirissä, että minä päädyin vanhvasti matemaattisiin opintoihin. Vaari on opiskellut humanistisia aineita ja pärjännyt matematiikassa lukiossa välttävästi ja äitini puolestaan sai paritkin ehdot kouluaikanaan matematiikasta. Sillä lailla ne omenat tippuvat sattumanvaraisesti. Myöskin kahden matemaattisen vanhemman (eli siis minun ja Hra Kepposen) jälkikasvussa näyttäisi olevan yksi, jolla matematiikka ei ole lainkaan vahva.

Pidin siitä 90-luvun opintovalinnoissa, että oli mahdollista mennä kokeilemaan, että miltä joku opinahjo tuntuu. Nykyisin pitää huomioida, että monille ratkaisevat ensikertalaisuuspisteet saa vain kerran. Nykyisellä systeemillä en olisi uskaltanut ottaa tuollaista riskiä. Olen joskus kauan sitten jutellut satunnaisen opiskelupaikan vastaanotosta ammatinvalintapsykologin kanssa ihan muussa tilanteessa ja hän sanoi, että aika isolle ihmisryhmälle käy niin, että kun alkaa kunnolla perehtymään johonkin alaan, niin mielenkiinto sitä kohtaan nousee samalla perehtyessä. Siksi on aika surullista, jos nuorella ei ole mahdollisuutta kokeilla ja hakea sopivia opintoja. Elämänkokemus lukiolaisella on aika vähäistä eikä suurimmalla osalla ole sellaista "selkeää kutsumusta" johonkin tiettyyn haaveeseen. Omista opinnoista täytyy todeta, että ne eivät olleet pelkästään ruusuista aikaa. Ennenkuin aloitin opinnot, opettelin hieman käyttämään tietokonetta. Se tarkoitti alkeellista graafista DOS-käyttöjärjestelmää ja Word Perfect tekstinkäsittelyohjemaa. Opintojen ensimmäisenä syksynä aloitettiin ohjelmoinnin teoriaopinnot. Pikkasen lähdin takamatkalta tuohon hommaan.

Oma koulutieni peruskoulusta lukioon meni sujuvasti ja kivuttomasti. Peruskoulussa oppiminen oli tosi helppoa ja tärkeintä siellä oli kaverit. Uudenlaisia näkökulmia etenkin peruskouluun olen saanut omien lapsieni kautta. Meillä kompastuskiveksi osui se, että ala-aste ei tarjonnut lapselle minkäänlaista haastetta. Läksyt hän onnistui sutaisemaan jo koulussa ja kokeisiin ei tarvinnut lukea. Joskus kuulustelin kokeisiin ja osaaminen oli aina oikein hyvää. Lapsen kiinnostus koulua kohtaan oli laimeaa emmekä saaneet kannustettua lasta kotona haastavampiin tehtäviin. Introvertti ei häirinnyt opetusta eikä kiinnittänyt itseensä huomiota - etenkään kun arvosanat olivat kiitettäviä. Kun yläasteella olisi pitänyt vähän panostaa koulutyöhön, ei nuorella ollut juurikaan opiskelutaitoja eikä myöskään motivaatiota ja päällä voimakas murrosikä. Hirveällä väännöllä numeroiden hurja lasku saatiin pysäytettyä. Jos nyt eläisin alakouluvaiheen uudestaan, huolehtisin siitä että alakoululainen oppii säännölliseen läksyjen tekoon. 

Sellaisia koulumuisteluita tällä kertaa. Ensi kerralla sitten ihan jotain muuta :)

PS. Onko tämä todellinen vanhuuden merkki, kun menneitä on niin kiva muistella?

10. tammikuuta 2025

Vaari muistelee - kansakoulusta oppikouluun

Koulussa piti käydä kuulemma säännöllisesti!!!! 

Olen opiskellut kansakoulussa, käynyt keskikoulun ja lukion ja viettänyt aikaa yliopistossa ja nyt jonkin verran yli kahdeksan kymmenvuotiaana uskallan tunnustaa, että kaikki nämä opinahjot ovat onnistuneet tavoitteessaan erinomaisesti. Minusta on tullut erinomaisen kyllästyttävä tyyppi. 

 

Kivimaan kansakoulun neljäs luokka. Tältä luokalta aloitin harharetkeni Lahden koulumaailmassa. 


Vannoimme Korhosen Ramin kanssa, että emme pissaakaan oppikouluun päin, vaan perustamme rakennusfirman ja keräämme rahat pois roistoilta.  

Lindenin Apa pilasi koko jutun 

Se oli menossa yhteiskoulun pääsykokeeseen. Apan sisko oli yhteiskoulussa ja hänen vanhempansa olivat sitä mieltä, että sinne piti Apankin mennä. Kaiken lisäksi isäni serkkulikka oli yhteiskoulussa englannin opettajan viransijaisena ja valmensi vanhempiani oppikoulun ihanuuksista. Rouva Korhonen osti pojalleen ruutupaperia ja ilmoitti Ramille ykskantaan, että ensi torstaina menet oppikoulun pääsykokeeseen ja teet sen hyvin, muuten käy kalpaten. Näin viimeinenkin mahdollisuutemme rakennusfirman perustamisesta murskautui. 

En enää muista mitä joutavuuksia pääsykokeessa kyseltiin, mutta rouva Linden toi tietoa, että meidät kolme oli hyväksytty pääsykokeessa ja aloittaisimme syksyllä koulun Lahden Yhteiskoulussa. Korhoska meni ja osti Ramille uuden puvunkin. Meidät suittiin perusteellisen tarkasti, jotta olisimme edustuskunnossa, olimmehan sentään yhteiskoululaisia. 

Opiskelin pari vuotta yhteiskoulussa ja sain aikaiseksi tuloksiakin, mutta en ollut aivan tyytyväinen. Minua viehätti kadun toisella puolella olevan poikakoulun Lahden lyseon vauhdikkaat pojat ja ajatus, että isä joutui maksamaan yksityiskoulun melko kalliin lukukausimaksun sai minut kaipaamaan kadun toiselle puolelle olevaan ruumisarkun muotoiseen punaiseen tiilirakennukseen.  

En puhunut ajatuksistani kenellekään, vaan marssin toisen luokan todistuksen saatuani Lahden Lyseoon. Kyselin, että miten löydän rehtorin kanslian. Mene toka kerrokseen siellä se on vasemmalla. Kanslian ovella seisoi hyvin pukeutunut herra, jolle ilmoitin tulleeni pyrkimään kouluun. Herra viittasi kansliaan kehotti kääntymään rehtorin puoleen, joka istui pöytänsä ääressä lukemassa Etelä-Suomen  Sanomia. No, minä siitä sitten kyselemään, että olisiko mahdollista päästä kouluun kolmannelle luokalle. Mitäs varten olet vaihtamassa koulua”. Olin jo suunnitellut valmiiksi ajatukseni koulun vaihdoksesta. Kerroin, että haluaisin enemmän liikuntaa ja että yhteiskoulun lukukausimaksut olivat vähän liian suuret. Rehtori alkoi kysellä, että olenko tullut aivan yksin ja ovatko vanhempani tietoisia koulun vaihdosta. Selitin, et isä oli matkatöissä ja äiti ei päässyt mukaan pikkuveljen vuoksi. Rehtori katsoi todistukseni ja huikkasi ovella seisovalle herralle, että ottaisitko pojan todistuksesta kopion. Myöhemmin selvisi, että hän oli koulun vahtimestari. Reksi selitti, että hän ottaa minut B-luokalle, jonne on tilaa englannin lukijalle, pääsin jonkun muualle muuttavan oppilaan tilalle. Olin sen verran ylpeä suorituksestani, että menin Oululaisen kahvilaan ja tilasin jäätelön mansikkahillolla.  

Kotona sain antaa ensin äidille meriselityksen ja toiseksi jouduin kertomaan isälle yksityiskohtaisen selvityksen koko koulunvaihdoksen historiasta. Isä kuunteli esitystäni vähän hitaasti ja epäluuloisesti, mutta kun koulua oli jo vaihdettu perheneuvosto päätti hyväksyä toimenpiteen. 

  

 

Lahden Lyseon kolmannella luokalla. 


Korhosen Rami ja Lindenin Apa kirosivat temppuani ja sanoivat minun pettäneen koko porukan. Rami muuten kesti yhteiskoulussa kolme vuotta ja erosi sitten. Kun kävi oppikoulua kolme vuotta kansakoulun lisänä katsottiin, että oppivelvollisuus oli täyttynyt. Lindenin Apa kesti Yhteiskoulussa viisi vuotta ja sai näin keskikoulun todistuksen. Minä junnasin lyskassa loppuun asti ja nautinkin koulunkäynnistä joskus vallan kovasti, vaikka jouduinkin vaihtamaan kadun toiselle puolelle ettei tarvisi tervehtiä, kun maikkoja tuli vastaan. 

Meillä oli opettajissa hyviäkin tyyppejä. Rehtori Antti Raipala Hämeenkyröstä oli varsin huumaani ja huumorintajuinen tyyppi. Hänet oli ristitty uudestaan ja tiesikin uuden nimensä Iso Vetelä. Pari anekdoottia Raipaloista: 

Suurlähettilään rouva näyttelijä Eija Inkeri soitti poikansa asioissa: Onko rehtori Iso-Etelä tavattavissa. Kyllä, mutta nimeni on Raipala, vaikka pojat ovatkin ristineet minut isoksi veteläksi.” Molemmat niin rehtori kuin Eija Inkeri olivat huumorin tajuisia ja naureskelivat tavatessaan reksin nimen vääntymisestä 

Vähän kulttuurihistoriaa.  

Hämeenkyrön Raipalan talon hommissa Oli Sigrid niminen tyttö, jota Frans Emil Sillanpää piiritti ahkerasti. Raipalan isäntä taisi hieman kyllästyä nuorten vehtaamiseen. Niinpä hänen kerrotaan esittäneen Frans Emilille seuraavan ultimaatumin: “ Jos nait tuon Siikrin niin saatte lehmän. Jos et, niin sinä saat turpaasi ja Siikri saa sen lehmän !” Tällä tavoin Hämeenkyrössä valmennettiin tulevaa nobelistia avioliiton satamaan. 

Rehtori Raipala oli muuten Lahdessa ensimmäinen oppikoulun johtaja, joka järjesti oppilaille ruokalan kouluunsa. Keittiömestarina toimi vahtimestarin tanskalainen vävypoika, joka oli siviiliammatiltaan stuertti ja osasi laittaa kauppalaivoilla ruoat niin matkustajille kuin miehistöllekin niin miksei sitten meillekin. Raipala piti myös sinnikkäästi yllä ns. klassista ryhmää, Joka pänttäsi latinaa ja ranskaa lukiossa. Siihen porukkaan täytyi minunkin työntyä ja hauskaa oli.