Iltapäivän samppanjahuppelit ja kutupaikkojen bongausta

Sain liput Ruoka- ja Viinimessuille, samalla lipulla olisi toki päässyt kirjamessuille. Meikäläisen selkä ja polvet eivät kestä messuilua, mutta ajattelin, että tuon ruoka- ja viinipuolen ne voisivat kestää. Koska liput tuli viinipuolen toimijalta, he mainostivat omaa tarjontaansa ja etenkin samppanjabaaria. En ole ehtinyt kirjoittamaan vielä siitä, että kävin Ranskan Champagnessa lomamatkalla ja opin ihan hirveästi samppanjasta. Joten samppanjabaari ja Alsacen Cremant-kuohuviinit kiinnostivat kovasti. Sain värvättyä Hra Kepposen lähtemään kaveriksi heti ensimmäisenä messupäivänä alkuiltapäivästä.

Ajoituksemme oli erinomainen. Jokapaikassa oli väljää eikä tarvinnut juurikaan jonotella ja kaikkialla oli vielä siistiä. Viikonloppuna oli juttua lehdissä, että pöydät olivat lainehtineet roskia ja roskikset tyhjentämättä. 

Asioimme juomien osalta neljässä eri pisteessä ja palvelu oli erinomaista. Säntäsin messuilla suoraan  asiaan eli Viinikellari.comin samppajabaariin. Siellä oli vaihtoehtoja todella paljon ja asiantuntijoita  tiskillä. Olin toki tekoälyllä tsekannut, että mitä minun kannattaisi maistaa. 

Vasemmalla asiantuntijan ehdotus ja oikealla tekoälyn. Vasen oli enemmän makuuni. Tykkäsin!

Seuraavalle kierrokselle haimme yhden samppanjan lisää ja ensimmäisen ruoka-annoksen. Annos oli Vinteron herkkutattirisotto, joka oli tehty kotimaisesta speltistä. Päällä olevat sienet oli marinoitu hieman makeiksi ja ne olivat niin hyvä lisä. Parmesaanissa ei kitsasteltu.

Kolmas samppanja oli Mousse L'Esquisse Blanc de Noirs. Hyvin pehmeä ja helposti juotava, ostaisin samalla rahalla kolme hyvää Cremantia mieluummin. Vähän liian hapokkaana pitämäni Gratiot-Pilliere Millesime 2018 sopi erinomaisesti spelttirisoton pariksi. Nämä olivat erinomainen aloitus.

Sitten maistelimme Vinteron loistava tartaria ja sille punaviinimies Hra Kepponen kävi hakemassa kaksi maisteluannosta. Tartarin päällä oli paahdettuja kapriksia ja ne olivat niin hyviä. Noin muuten olen sitä mieltä kapriksista, että kyllähän niitä syö, mutta ei ne mitään ruokaa paremmaksi tee. 

Mielettömän hyvä tartar

Kolmas ruoka oli sorsamuhennosleipä, jonka valmistajaa en enää muista. Leipä oli niin rasvainen, että rasvaisuus peitti sorsan makua. Sille paritettu viini oli kyllä hyvä.

Tämä annos oli pieni pettymys

Sitten olikin aika siirtyä takaisin samppanjaan ja vertailun vuoksi myös cremantiin sekä jälkiruokaan. Jälkiruuaksi ostimme konvehteja Tallipihan Suklaapuodin messuosastolta. 

Pol Roger 2018 oli kerrassaan erinomaista. Nämä olivat Vinetumin osastolta.

Palasin vielä takaisin Viinikellari.comin osastolle kyselemään, että löytyiskö makuuni vielä Pol Rogeria paremmin sopiva samppanja. AI oli ehdottanut kahta. Asiantuntija tiskillä epäili AIn ehdotuksia minulle huonosti sopiviksi. Sain niistä mini maistiaisen ja AI oli aivan hakoteillä. Asiantuntijan valinta oli juuri nappiin minulle.

Paras lasillinen

Pienessä huppelissa katsastimme äkkiä messujen muun tarjonnan. Cafe Savoyn ruoka-annokset olisivat kiinnostaneet, mutta ne jäivät maistamatta tällä kertaa. Olisin ollut kiinnostunut pienistä ostoksista, mutta suklaan lisäksi minua houkutteli ainoastaan Ullan pakarin leivät. Muu tarjonta muistutti minua ulkona tapahtuvien markkinoiden tarjonnasta pastoineen, fudgeineen ja vastaavineen. 

Katuruoka tyyliset annokset, joita oli aika runsaasti tarjolla, eivät meitä tällä kertaa kiinnostaneet. Minusta monikaan niistä ei tuntunut hyvältä parilta viineille saatikka samppanjalle. Jos olisin maksanut lipusta ja halunnut päästä tutustumaan ruokauutuuksiin, kenties syödä vähän tuhdimmin hyvin, niin ehkä olisin ollut messuihin vähän pettynyt. Tosin minä en ole mikään innokas messuilija muutenkaan. Samppanjanmaisteluun kivan pienen syötävän kanssa messut olivat oikein hyvä kokonaisuus. Meillä oli onnistunut messuretki.

***

Koska rahat oli torstaina messuilla tuhlattu, piti viikonlopuksi löytää ilmaisia huveja. Sain kaveriltani tärpin. Vantaan Kylmäojassa oli bongattu kutemaan noussut taimen. Lueskelin netistä vähän taimenen kutemisesta, se vaikutti yllättävän mielenkiintoiselta ja päätin lähteä bongausretkelle. Hra Kepponen lähti mukaan. Pienessä tihkussa rämmimme sitten Kylmäojan rannoilla. 

Ken tästä käy, saattaa taimenen bongata

Missä olette kaikki taimenet?

Tästä taimenen bongauksesta oli tulossa varsinainen mahalasku-pannukakku, mutta sitten näimme jonkun taskulampun kanssa kurkistelemassa ojaan. Me olimme bonganneet kutubongarin!  Varovasti kyselimme kokeneelta bongarilta vinkkejä. Saimme kattavasti tietoa miten sateet ja lämpötilat vaikuttavat kutukäyttäytymiseen ja kutubongari näytti kännykästään parhaimmat kutuvideot. Ne olivat aikamoisia! Kutubongari lähti vielä näyttämään Hra Kepposelle Vantaan parhaan kutupaikan "Siellä meno on ollut niin irstasta, että katsojatkin ovat välillä kastuneet". Kutubongarin tapaaminen oli upea onnenkantamoinen.

Aloitteleva kutubongari otsalampun kanssa

Sanoin Hra Kepposelle, että suomalaisia haukutaan ihan turhaan jäyhiksi ja tuppisuiksi. Hra Kepponen totesi, että harrastukset yhdistävät :)

Taimenen kuteminen ei ole siis vielä kunnolla alkanut. Kävimme uudestaan katsomassa Kylmäojan ja tällä kertaa bongasimme yhden taimenen. Sinäkin ehdit siis vielä mukaan taimenen kutemisen bongaukseen. Minä kovasti toivon, että näkisin kuinka useampi taimen etenee todella matalassa purossa vastavirtaan. Huipentuma olisi tietysti nähdä, kuinka naaras hieroo soraan itselleen kutupaikan. On tämä keski-ikä ihmeellistä aikaa, kun sitä saattaa yhtäkkiä kiinnostua vaikkapa taimenen kutemisesta.

Pääkaupunkiseudun parhaaksi paikaksi useampi lähde mainitsee Pukinmäen ja Malmin välimaastoon osuvan Longinojan. Sieltä saatat bongata meidätkin tulevana viikonloppuna.

Kutubongaukseen paikkatietoa löytyy täältä: https://taimenkartta.fi/

Onhan tämä todella surkea luontokuva, mutta ylpeänä esittelen sen. Kuvassa on ainakin 40cm taimen kuvattuna pimeässä kännykällä.

Mitkä ihanat syyssäät ja ruska!

Lokakuusta on mennyt kohta kaksi kolmasosaa ja ilokseni voin todeta, että lokakuu on ollut ihana. Sunnuntaista alkanut auringonpaiste on tuntunut erityisen hyvältä ja se on saanut kaupunkiluonnonkin hehkumaan upeana. Olen tankannut joka päivä aurinko- ja värienergiaa. Nämä upeat syyspäivät ovat tuntuneet keski-ikäisen sielua puhuttelevana ilona ja väriloisteena. Perheeni sanoo minusta, että käyn valoenergialla ja nyt olen siis nauttinut. Hieman kauhuissani odotan talviaikaan siirtymistä ja vuoden pimeimpiä kuukausia. En nauti, yritän olla vihaamatta.

Sunnuntaina meillä oli mökillä toinen syystalkoopäivä. Töitä oli onneksi paljon vähemmän kuin edellisenä talkoopäivänä. Pääsimme matkaan pahasti aikataulusta myöhässä. Talkoiden työnjohtoon saapunut appi soitteli vielä ennen lähtöämme, että hänen nuorempi poikansa tulee kahville oman poikansa kanssa, että hakekaa kaupasta pullaa. Keskimmäinen soitteli, että hänet pitää hakea Soukan takamailta tyttöystävän luota. Välillä olen kohteeseen saapuessa jo ihan uupunut, kun logistiikkaa riittää ja perhettä pitää joka käänteessä hoputtaa.

Hieno syyspäivä mökillä

Kun saavuimme perille, oli Hra Kepposen veli poikansa kanssa jo paikalla. Ehdotin veljenpojalle, että hän lähtisi kanssani sienestämään. Se sopi reippaalle alakoululaiselle hyvin. Veljenpoika oppi nopeasti bongaamaan suppilovahveroita ja mielellään poimi ne. Minä pystyin säästelemään selkääni. Meillä oli hänen kanssaan ihana sieniretki aurinkoisessa metsässä. Puhuttiin shakista, otettiin sieni- ja metsävalokuvia ja tietenkin monta selfietä. Sieniäkin löytyi mukava määrä.

Talkooväki sai hommat tehtyä päivänvalossa ja minä ruuan heille pöytään. Ehdin vielä nautiskelemaan rannalle ilta-auringosta. Esikoinen vaati saada saunoa ennen kotiinlähtöä. 

Maanantaina tein etätöitä ja pidin pidemmän tauon iltapäivällä, jotta pääsin ulos kävelylle. Oli tosi kiva ulkoiluilma. Sunnuntain sienestys ja liian vähäinen särkylääketankkaus aiheutti sen, että 30min hidasta kävelyä piti tauottaa pitkällä tauolla kolmesti. Mutta kannatti lähteä ulos!

Kotini lähellä on hienot ulkoilureitit. Olen koko aikuisen elämäni onnistunut asumaan hyvien ulkoilureittien vieressä. Se kertonee myös siitä, kuinka paljon Helsingissä niitä on.

Tiistaina kävin fysioterapeutilla Lauttasaaressa ja tein sen jälkeen pienen kävelyn ihailemaan upeaa kaupunkiruskaa. Oli kyllä niin kaunista ja upean aurinkoista! 

Keskiviikkona Itä-Helsingissä näytti tältä:

Ruusutkin kukkivat vielä näin upeasti!

Voi kunpa ruska kestäisi vielä pitkään ja aurinko paistaisi myöskin. Tätä kauneutta voisin ihailla viikkokaupalla. 

Hamlet-baletti ja &Julia-musikaali

Voihan Shakespeare sentään! Syksyn kulttuurielämykseni ovat olleet Shakespearea.

Alkuviikosta Instassa tuli mainos, että Etelä-Suomen syyslomaviikolla Hamlet-balettiin pääsee opiskelijat permantopaikoille 30€ ja muut 79€. Olin luvannut viedä viimeistä koululaisten syyslomaa viettävän kuopuksen johonkin kulttuuririentoon lomaohjelmana. Kysyin, että innostuisiko hän baletista ja sain vastaukseksi, että kyllähän sitä nuoren miehen pitää ainakin kerran kokeilla, kun äiti tarjoaa. Äkkiä ostoksille ja saimme vielä kivat paikat. 

Hamlet on uusi baletti, jonka on tehnyt kroatialainen koreografi Leo Mujićin muutama vuosi sitten. Musiikkina on yhdistelmä Pjotr Tšaikovskia ja Camille Saint-Saënsia. Osa sävelmistä olikin tuttuja. Mielenkiintoinen tälläinen, että koreografi pääsee valitsemaan musiikin. 

Hamlet on hyvin erilainen verrattuna esimerkiksi vaikkapa Joutsenlampeen, jossa korostuu solistien tekninen osaaminen ja sitten jännitetään, että osuuko koko pienten joutsenten porukka sekunnin murto-osan tarkkuudella tahdille ja onko käsien linjaus identtinen. Hamletissa liikekieli oli yhdistelmä contemporary dancea ja balettia ja siinä pyritään suurempaan ilmaisuvoimaan. Toki baletin komeat hypyt ja nostot ovat keskeisiä Hamletissakin. Ison ryhmän tanssinumeroita on paljon, mutta ne ovat liikekieleltään dynaamisempia eikä samalla täydellisesti synkronoituja kuin perinteisemmissä baleteissa.

Kuva yhdestä hienosta joukkokohtauksesta, joita oli monia. Kuva lainattu https://oopperabaletti.fi

Oli niin perinteisiäkin tanssikohtauksia. Niissä oli sen verran tempoa, että en ehtinyt vanhana joukkovoimistelijana ja -valmentajana kyttäämään jokaisen käden linjausta. Kuvassahan heti pistää silmään, että kolmella tanssijalla ei ole toivottu rannelinja

Toinen näytös oli selvästi ensimmäistä helpompi seurata ja tanssillisesti vielä mielenkiintoisempi ja toki juonellisesti traagisempi. Ensimmäinen näytöskin oli ihan hyvä. Pääosan tanssi meidän iltanamme Giulio Diligente, joka oli todella hyvä. Hänen hiusmallinsa ja väri muistutti Käärijää. Sitten, kun Hamlet tanssi paidatta, minua hymyilytti kovasti: lavalla oli Paidaton Riehuja :)

Giulio Diligente oli taitava ja ilmaisuvoimainen. Ja eikö nyt kävisi Paidattomasta Riehujasta?

Miten viihtyi kuopus baletissa? Hyvin, hänestä se oli kiva kokemus ja hän voi lähteä kuulemma uudestaankin balettiin. Tosin uutta balettia mieluummin kuopus kokeilisi seuraavaksi oopperaa. Illan aikana selvisi, että kuopus tietää Hamletin juonen hyvinkin tarkasti. Minä olin se, jonka piti ennen näytöksen alkua äkkiä googlettaa päähenkilöt ja juonen käänteet. 

Oli hieno ilta kuopuksen kanssa!

Äiti-poika laatuaikaa

Otimme väliajalle kakkukahvit. Tämä jaettava kakku oli kahdelle, mutta oli kyllä todella reilu annoskoko. Kakkukriittikona sanon tästä, että perushyvä kakku mutta nothing special.

&Julia puolestaan on Helsingin Kaupunginteatterin tämän kauden suursatsausmusikaali. Se on tyypiltään jukebox-musikaali, jossa tarina on rakennettu tunnettujen pophittien ympärille. Kappaleet ovat ruotsalaisen Max Martinin kirjoittamia tai tuottamia menestyshittejä 1990-2000 luvuilta. Mukana on esimerkiksi Britney Spearsin, Backstreet Boysin, Bon Jovin ja Katy Perryn tunnetuksi tekemää musiikkia. Nämä jukebox-musikaalit ovat olleet viime vuosina todella suosittuja. Tämä suuntaus sai alkunsa elokuvista kuten Abban musiikilla tehty Mamma Mia! sekä eri artistien musiikeista koottu Moulin Rouge. Jukebox-musikaaleissa on toki se hyvä puoli, että musiikki on todettu yleisöön uppoavaksi, se on yleensä menevää. Toisaalta nämä musikaalit eivät synnytä uusia hienoja biisejä.

Juonellisesti tarina lähtee liikkelle siitä, että William Shakespeare on kirjoittamassa Romeon ja Julian loppua. Shakespearen vaimo Anne Hathaway alkaa kyseenalaistaa koko ajatusta: miksi Julian pitäisi tappaa itsensä vain siksi, että Romeo kuolee? Mitä jos Julia saisikin uuden mahdollisuuden ja voisi ottaa elämänsä omiin käsiinsä.

Kuvat lainattu https://hkt.fi

Hittibiisien säestämä Julia ystävineen, johon on nyt liittynyt myös Shakeaspearen vaimo, lähtevät Pariisiin etsimään itseään ja nauttimaan vapaudestaan. Itsensä etsijöihin kuuluuvat myös Julian muunsukupuolinen ystävä ja rakkaudessa pettynyt ja yksinjäänyt Julian imettäjä. Imettäjä on Julialle se äiti, jonka rooli jäi omalta ankaralta ja kylmältä äidiltä täyttämättä. Ranskassa porukka tapaa yksinäisen introvertin, kovaa kuria pitävä isä ja porukan perään lähtenyt häntäheikki Romeo saavuttaa muut Roomassa.

Pariisiin matkaava jengi. Kuvat lainattu https://hkt.fi

Juoni rullaa oikein mukavasti eteenpäin pienen alun kankeuden jälkeen. Tapahtumia ja vauhtia riittää. Puvustus on hieno ja samoin lavastus. Kaikki on runsasta: paljon pukuja, vaihtuvia lavasteita, väriä, menoa ja meininkiä. On myös sanoma. Hra Kepposesta sanoman jatkuva toistaminen oli jo menossa liiallisesti osoittelevan puolelle. Harvempi nainen varmasti ajattelee, että sanomaa naisten oikeudesta omiin valintoihin, voisi toistaa liikaa. Ei myöskään tässä ajassa, jossa ajattelemme tasa-arvon olevan jo pitkällä, vaikka tasoitettavaa riittää edelleen.

Musikaalissa oli siis hyvä ja tuore juoni, listahittien kimara ja väriä ja räiskettä. Kaikkiaan viihdyttävä ja upea kokonaisuus! Roolitus oli minusta erinomainen. Suomessa on paljon erinomaisesti laulavia näyttelijöitä. Tanssiryhmä on usein minusta hieman epätasainen ja sellaiseksi koin sen tässäkin näytöksessä. Ehkäpä olen vaan vanha nainen, joka kasvoi joukkuevoimisteluun, jossa samanlaista liikekieltä, ilmaisua ja liikkuvuutta kytätään jokaisen osalta.

Kyllä tässä kuvassa on tanssiryhmällä bilemeininki kohdillaan! Kuvat lainattu https://hkt.fi

Musikaaliseurana oli Hra Kepponen

Voitteko uskoa, että minulta jäi maistamatta näin upean näköinen musikaalin nimikkoleivos?

Vielä on Shakespeare voimissaan. Suosittelut meiltä molemmille teoksille!

Sossusvlei ja Deadvlei

Namibian tunnetuin matkakohde lienee Namib-aavikolla sijaitsevat Sossusvlei ja Deadvlei. Ensimmäinen on jättimäisten hiekkadyynien sikermä ja jälkimmäinen on valkoinen savitasanko jolla on pystyyn kuolleita jopa 900 vuotta vanhoja puita pystyssä.

Dyynillä nro 45 ja ystäväni Jonna on kohta dyynin huipulla

Sossusvlein hiekkadyynit kuuluvat maailman korkeimpiin, monet niistä kohoavat yli 200 metriin, suurin Big Daddy on 325m korkea. Vertailuna: Eiffel-tornin korkeus ilman antenneja on 300m. Sossusvlein hiekkandyynit ovat tähtidyynejä, eli sellaisia dyynejä, joihin tuuli puhaltaa useasta eri suunnasta. 

Dyynien hiekka on voimakkaasti punertavaa. Netin mukaan Sossusvlein hiekka ei ole paikallista alkuperää. Geologien mukaan suuri osa hiekkamateriaalista on kulkeutunut tuhansien kilometrien takaa jokien mukana Etelä-Afrikan sisäosista Atlantin rannikolle. Merivirrat ja voimakkaat tuulet kuljettivat hiekan takaisin sisämaahan, missä se kerrostui nykyisiksi dyynijärjestelmiksi miljoonien vuosien aikana. Netti myös sanoo, että mitä punaisempaa hiekkaa, sitä vanhempi dyyni. Väri tulee siitä, että hiekan sisältämä rauta hapettuu ajan saatossa.

Minä ajattelin, että jättimäisellä hiekka-aavikolla ei kasvaisi yhtään mitään. Kasvillisuus on toki vähäistä, mutta ei aivan olematonta. Yksi Namib-aavikon suurista geologisista ja ekologisista erikoisuuksista on Atlantilta tuleva aamusumu. Kylmä merivirta synnyttää lähes päivittäin sumua, joka kulkeutuu kymmeniä kilometrejä sisämaahan. Monet hyönteiset, kasvit ja eläimet saavat merkittävän osan vedestään juuri tästä sumusta

Matkalla turisteille varatulle pysäköintialueelle, suositus on ajaa sinne vain nelivedolla

Minusta nämä violetit ja vihreät kasvit aavikolla olivat kerrassaan upeita!

Seuraavaksi lähdimme Jonnan kanssa kävelemään kohti Big Daddyä. Siellä näkyvillä olikin ainoastaan hiekkaa ja turisteja. Sää aamulla oli sellainen, että alkumatkan kuljimme takit päällä. Vain turistikarttaan merkityillä dyyneillä saa kävellä.

Big Daddy on polveileva dyyni, jossa on useampi nousu. Nouseminen tapahtuu aina tuulen suhteellisen kovaksi puhaltamaa reunaa pitkin.

Edessä Big Daddy, pienenä näkyy joukko kävelijöitä menossa kohti ensimmäistä harjannetta. Korkein huippu on erillään vasemmalla.

Kuvassa näkyvä polku vie Deadvleihin

Yllättäen unohdin näiden dyynien keskellä olevani liikuntarjoitteinen ja päätin yrittää tarpoa Big Daddyn ensimmäinen nousun ylös. Ikävästi toisen jalan alta hiekka murtui tehden noususta hitaampaa ja raskaampaa kuin olin kuvitellut. Siinä puolivälin jälkeen aivoihin iski sellainen järkevä ajatus, että jos hiekka pettää jalan alta, niin mitenkä pääse dyyniltä alas. Minähän menen ainakin neljä kertaa sujuvammin mitä tahansa ylöspäin kuin alaspäin. Pienen alaspäin menemisen kokeilun jälkeen päätin luovuttaa Big Daddyn edes osittaisen valloituksen ja aloitin hitaan laskeutumiseni Deadvleihin.

Jonna kiipesi Big Daddy ensimmäiselle harjanteella ja jatkoi sitä pitkin ylös kohti viimeistä nousua ja kääntyi sieltä alas. Alla Jonnan kuvia harjanteelta.

Ylhäältä oli näkynyt suolajärvikin. Netin mukaan aika harvinainen näky. Yleensä sademäärät jäävät niin pieniksi, että järvien vesi haihtuu nopeasti.

Sitten Deadvleihin:

Deadvlei pystyyn kuolleet puut ovat jopa 900 vuotta vanhoja

Aikoinaan Deadvlein alueella virtasi vettä ja puut kasvoivat normaalisti. Sen jälkeen dyynit sulkivat joen reitin. Puut kuolivat, mutta ilmasto on niin kuiva, ettei lahottajasienillä ole riittävästi kosteutta. Siksi rungot ovat säilyneet vuosisatoja lähes muuttumattomina.

Seuraavaksi söimme hieman välipalaa ja lähdimme ajelemaan takaisinpäin. Tarkoituksena oli löytää hiljainen dyyni, jolla saisin kuvattua Jonnaa. Jonnalla oli kuvausta varten mekko mukana autossa. Dyyniksemme valikoitu dyyni nro 45. Se oli mukavan kova kävellä ja minä pääsin hyvin kulkemaan sitä mallini perässä.

Sain muutamia upeita profiilikuvaksi sopivia otoksia. Mutta blogiin tulee nyt ne kuvat, joissa maisemia näkyy eniten. Tämä on reissufiiliksen osalta suosikkini.

Dyyni nro 45 kokonaisuudessaan

Dyynilla 45 vipelsi todella paljon tälläisiä koppakuoriaisia. Näistä tuli heti mieleen egyptiläiset skarabeet ja Aku Ankka tarinat niistä.

En voi muuta todeta lopuksi kuin, että olihan tämä aivan käsittämätön retkipäivä. Edellisenä päivänä olimme ihmetelleet sarvikuonoja hotellin terassin vieressä (linkki Pikku Kepponen: Sarvikuonoja ja upeaa Namibian luontoa) ja sitten seuraavana päivänä tämä. Voi ihmeiden maapallo! Toivottavasti me ihmiset emme tuhoa sinua!

Afrikka 2026 matkan edelliset postaukset:
1. Pikku Kepponen: VIktorian putoukset
2. Pikku Kepponen: Zimbabwen hotellit ja muut aktiviteetit
3. Pikku Kepponen: Safaripäivä Botswanan Chobessa

4. Pikku Kepponen: Automatkailua Namibiassa
5. Pikku Kepponen: Sarvikuonoja ja upeaa Namibian luontoa