Paikallista talviuintitoimintaa pyörittää piensatamassa toimiva venekerho. Sain heiltä kutsun tulla venekerhon iltamiin lauantaina. Luvassa oli pelejä, makkaran grillausta ja musiikkia. Minulle iltamien vetonaulana oli erinomaiset saunomismahdollisuudet. Venekerhon ja talviuinnin voimapariskunta toi paikalle talviuinnissakin käytössä olleen peräkärrysaunansa sekä upean saunalauttansa. Olen parissa talvituintikaudessa kuullut paljon kehuja saunalautasta. Mukaansa iltamiin sai tuoda perhettä tai ystävän. Kaverini Sirpa innostui iltamista heti kuultuaan saunalautasta. Vielä illan lopuksi keskimmäisen poikani tyttöystävä Lillikin tuli koestamaan saunalautan. Kaiken kaikkiaan vietimme reilut kolme tuntia iltamissa. Siis lähinnä saunalautalla.
Lauantain sää oli aivan jumalaisen hyvä. Ulkona tarkeni pitkään pyöriä uimapuvussa ja kylpytakissa. Saunalautalta pääsi uimaan ja vesikin oli vielä +20.
Uskallan väittää että meidän kasvoilta näkyy tyytyväisyys tulevasta saunalauttaillasta
Sauna Maestro uimassa. Hän on itse rakentanut saunalautan, kuten myös peräkärrysaunan.
Sirpa yläkannella chillailemassa
Kaunis Lilli yläkannella. Arvostan sitä, että Lilli tulee mukaan meidän koko perheen menoihin ja tuli siis jopa yksin minun ja Sirpan kanssa saunomaan.
Molemmissa saunoissa, sekä peräkärrysaunassa että saunalautalla, on ihan hilittömän hyvät löylyt. Molempiin mahtuu kerralla hyvin seitsemän tai kahdeksankin. Tai 10 ahtamalla :D Oli kyllä kiva ilta ja tuon saunomisen jälkeen varsin rentoutunut olo. Sirpan kanssa aloimme haaveilemaan, että olisipa meilläkin oma saunalautta.
Syökää makkaraa!
Sunnuntaina nautiskelimme hyvästä säästä ulkoilemalla Stansvikissä Hra Kepposen kanssa. Olimme ajatelleet, että syömme ravintolassa jotain. Niin oli ajatellut moni muukin, koska jono keittiössä oli noin 1,5t mittainen. Syömisemme typistyi pullakahveihin. Tai jos ollaan tarkkoja, niin puolikkaaseen pullaan. Nekin olivat tehneet niin hyvin kauppansa, että jäljellä oli vain yksi pulla.
Stansvikin maalaisidylliä
Stansvikin kartanon upea vanha lehtikuja
Stansvikissä on myös pieni uimaranta. Uskomatonta, että syyskuun alussa oli vielä auringonotto- ja uimakelit!
Helteestä ja auringosta huolimatta syksyn merkkejä on jo näkyvillä.
Tällä viikolla pääsin Ilonan kanssa etätöihin hänen enonsa mökille. Tulimme tänne maanantai-iltana. Kahdesti olemme ehtineet piipahtamaan sienimetsällä ja kantarellisaalis on ollut ihan hyvä. Kivaa on ollut, vähän harmi palata jo tänään takaisin kaupunkiin.
Tänä vuonna monella on hyvä omenasato. Meillä ei ole omenapuuta pihalla, vaikka sellaisesta haaveilen vuodesta toiseen. Naapurin puusta on tippunut aidan ylitse tänä vuonna poikkeuksellisen paljon omenia meidän pihallemme. Naapurin omenat ovat huonoja, eivätkä tule syödyksi sellaisenaan. Taloyhtiössä on ukaasi kerätä omenat nopeasti pois, jotta ne eivät houkuttele paikalle rottia. Ensin hieman harmittelin, että naapurin omenapuu aiheuttaa minulle ylimääräistä vaivaa. Sitten harmittelin, että omenia pitäisi kantaa suoraan biojätteeseen. Tein koesoseen naapurin omenoista. Siitä tuli niin hyvää, että olen alkanut säilömään naapurin omenia. Näin se ei toivottu jäte muuttuikin herkuksi. Minulla on kohta motivaatiota käydä keräämässä naapurin loput omenat suoraan puusta :D
Paahtoleipää, juustoa ja omenasosetta on herkullinen yhdistelmä. Nyt saan syödä kaiken omenasoseen yksikseni, kun esikoinen on armeijassa.
Minulla on 'vakidiileri', jolta ostan kantarelleja. Ostostapahtuman ohella vaihdamme myös kuulumiset. Tänä vuonna on kantarelleja riittänyt ostettavaksi. Toki vakiasiakkaalle niitä on löydetty myös huonompinakin vuosina.
Uusi reseptikokeilu oli kantarelli-pekonipasta. En ole kokeillut sitä aikaisemmin, koska olen ollut varma, että pekonin maku peittää kantarellin. Tällä kertaa ruoka piti saada uppoamaan myös niille lapsille, jotka eivät ymmärrä kantarellien olen suurta herkkua, siksi päätin kokeilla kantarellin ja pekonin yhdistelmää.
Sienet olivat jo valmiiksi paistettuja. Paistoin pekonin, laitoin folion alle odottamaan sienikastikkeen valmistumista. Kuullotin sipulia, heitin sienet sekaan, purkki ruokakermaa kaveriksi ja pekonit paloiksi mukaan kastikkeeseen. Keitin pastan ja valutin sen hyvin ja sotkin kastikkeen sekaan. Päälle parmesaania. Jestas kun oli hyvää!
Arviomäärät viidelle 700g spagettia 1,5l kantarelleja 1 sipuli pieni pakkaus pekonia 2dl ruokakermaa ja vähän maitoa jatkeeksi ripaus suolaa mustapippuria kirveliä vähän valkosipulijauhetta parmesaani annosten päälle
Kastike valmiina
Pasta sekaan, kannattaa antaa pastan maustua kastikkeessa hetki ennen tarjoilua
Oli hyvää! Jopa ne sivistymättömät lapset osasivat arvostaa tätä ruokaa
Hra Kepponen oli sitä mieltä, että reseptiä kannattaisi kokeilla siten, että pekonit ripotellaan vasta annoksen päälle. Kastikkeessa rapsakat pekonit alkoivat pehmenemään.
Minun piti olla torstai- ja perjantai-iltana erinomaisilla kantarelliapajilla. Ystäväni Ilona oli järjestänyt meille yöpymismahdollisuuden sukulaisensa mökillä, jossa on satavarmat kantarellipaikat. Kantarellit jäivät poimimatta ja mökkeily minulle uudessa paikassa kokematta, koska sain hammassäryn tiistai-iltana. Ei auttanut muu kuin hakeutua pikaisesti hoitoon keskiviikkona. Ensin näytti siltä, että tulee juurihoito. Sitten tuli mutkia matkaan ja lopulta tuli hampaanpoisto. Minulle hammaslääkärikammoiselle tuo oli aika rankka rasti. En ollut mitenkään osannut varautua noin järeään ratkaisuun. Sen verran oli onnea matkassa, että kyseessä ei ole kovin näkyvällä paikalla oleva hammas ja voin rauhassa miettiä, että haluanko sijoittaa tuhansia implanttiin. Leuka ja kuoppa ikenessä olivat niin kipeät, että en pystynyt lähtemään mihinkään. Edelleen melkein kahden vuorokauden jälkeen leukaa särkee. Yllättävän paljon harmittaa myös hampaan menetys.
Onneksi keskiviikkoiltana oli jotain mielenkiintoista, johon harhauttaa ajatukset. Armeijassa olevalta esikoiselta tuli viesti, että hän on kunniavartiostossa, joka on presidentinlinnalla vastaanottamassa Qatarin emiiriä. Paikalla on Ylen kuvaustiimi.
Katsoimme toiveikkaana jo Ylen ruotsinkieliset uutiset, mutta niihin ei ollut materiaali ehtinyt. Hämmästelin siinä uutisten aikana sitä, kuinka hyvin ymmärsin ruotsinkieliset uutiset. Kouluruotsini perustui siihen, että kopioin läksyt kavereilta ja ennen ylioppilaskirjoituksia pänttäsin ruotsia urakalla. Arvosanaksi onnistuin saamaan laudaturin, mutta ruotsin sanat katosivat päästäni yhdessä hujauksessa ja yliopiston pakollisesta ruotsin kurssista selvisin läpi todennäköisesti säälistä. Jossain vaiheessa käytimme Hra Kepposen kanssa kotona ruotsia salakielenä pari vuotta. Se ei olisi toiminut lainkaan, jos molemmilla olisi ollut yhtä surkea ruotsi. Hra Kepponen on käynyt koulunsa ruotsiksi. Parissa vuodessa opin puhumaan ruotsia aika kivasti kotonani ja siitä on jopa jäänyt jotain päähän.
Takaisin ruotsinkielen harhapoluista asiaan. Puoli ysin uutisissa olikin sitten 30s video emiirin saapumisesta ja siellähän se kunniavartiostikin vilahti. Video löytyi Ylen nettisivuilta ja sain otettua esikoisen ensimmäisestä "edustuskeikasta" pari tuhruista screenshottia muistoksi.
Olemme syntyneet Hra Kepposen kanssa saman vuotena ja täytimme 50v kolme vuotta sitten. Appi oli ostanut meille lahjaksi liput Lumikuningatar jääshowhun. Koronan takia esitykset peruttiin. Sama homma kävi apen seuraavan suunnitelman kanssa. Mutta kolmas kerta toden sanoi ja vihdoin pääsimme lunastamaan lahjan.
Olimme perjantaina apen kanssa katsomassa Tampere-talossa Taru Sormusten herrasta näytelmän. Nelituntinen piti otteessan mainiosti alusta loppuun. Lavastus toimi huikean hyvin ja näyttämölle luotiin onnistuneesti Tolkienin satumaailma. Koko seuruumme oli ihastuneita ja ällistyneitä lavastuksen ja puvustuksen toimivuudesta. Sinfoniaorkesti on aina hieno kokemus. Näyttelijöiden suoritukset olivat ammattimaiset. Upea ilta!
Seurueemme kesken mielipiteet jakautuivat käsikirjoituksen suhteen. Paljon taisteluosuuksia oli karsittu tai niihin viitattiin lyhyesti. Minusta taistelukohtaukset ovat usein tylsiä tai vastenmielisiä, joten minua käsikirjoituksen suoraviivaistus ei haitannut lainkaan.
Jonkunhan se on hoidettava nämä pöljät poseeraukset
Lahjaamme kuului hotelliyö Tampereella. Majoituimme mukavasti Mordoriin eli Tampereen hotelli Torniin. Silloin, kun hotelli Torni oli juuri avattu ja olimme käymässä Tampereella ehdotin anopilleni, että menisimme lounaalle Torniin. Lounasta ja maisemia oli kehuttu kovasti. Anoppi oli vanhojen talojen rakastaja ja hän ei ollut yhtään ilahtunut Tornin kaltaisen rakennuksen rakentamisesta. Anoppi sanoi, että hän ei kyllä sinne Mordorin torniin lähde mistään hinnasta :) Siitä lähtien olemme kutsuneet sitä Mordoriksi perheen kesken.
Mordorin huoneet olivat mukavat ja sängyt olivat niin pehmeät ja ihanat. Olisin voinut jäädä Mordoriin pötköttelemään!
Vessassa oli pieni lavuaari, mutta sen ulkopuolella oli tälläinen isompi lavuaari. Huoneessa oli myös kapselikahvinkeitin ja iso nojatuoli näköalaikkunan edessä.
Näköala huoneestamme
Mordorin aamiaista tarjoiltiin runsaan asiakasmäärän vuoksi myös lisäsalissa. Valitsimme lisäsalin, joka oli johonkin aulaan tehty ja näytti ja tuntui väliaikaiselta. Aamiainen oli tosi peruskauraa eikä sisältänyt mitään sellaista, joka olisi saanut aikaiseksi ihastuksen "ai että tälläistä tarjolla". Moitteet teollisesta munakokkelista, joka oli aika epämiellyttävää. Kehut karjalanpiirakoista ja keitetyistä kananmunista sekä runsaasta hedelmävadista. Supermoitteet kahvista, joka oli jättitermarissa seissyttä Kultakatriinaa.
Synttärilahja sisälsi vielä lounaankin. Meille jäi lounasta ennen pari tuntia aikaa ja lähdimme käymään Milavida-museossa. Museo sijaitsee hienossa Näsilinnassa korkealla kalliolla puiston keskellä. Näsilinnan rakennutti Finlaysonin patruunan poika Peter von Nottbeck ja se valmistui 1898. Perhe ei ehtinyt uudessa tässä Milavidassa asumaan lainkaan, koska perhettä kohtasi tragedia. Perheen äiti kuoli kaksosten synnytykseen Saksassa ja perheen isä umpisuolileikkauksen jälkeen Pariisissa. Alaikäisten lasten holhoojaksi määrätty setä myi palatsin Tampereen kaupungille 1905. Kaupunki avasi rakennuksen toiseen kerrokseen Hämeen museon 1908. Näsilinnalla on siis pitkä historia museona. Sillä on myös historia kansalaissodan näyttämönä ja se kärsi pahoja vahinkoja Tampereen taistelussa. Rakennuksen peruskorjaus valmistui 2015 jolloin nykyinen Milavida museo aloitti toimintansa.
Milavida, jonka nimen Tampereen kaupunki muutti myöhemmin Näsilinnaksi ja sitten takaisin Milavidaksi.
Milavidassa on tällä hetkellä kaksi näyttelyä. Aloitimme kierroksemme Muodin huipulla näyttelystä. Se esittelee muotia 1770-luvulta 2010-luvulle. Uskomatonta, että hyvinkin vanhoja pukuja on säilynyt. Ne ovat varsinaisia käsityötaidon mestariteoksia! En osaa edes arvioida millainen määrä työtunteja noihin runsaasti koristeltuihin mittojen mukaan tehtyihin pukuihin onkaan uponnut. Näyttelyssä on 30 pukua. Jotenkin tuntui, että ne olivat aika nopeasti läpi ihasteltu. Olisin mielelläni katsellut niitä enemmänkin.
Etualalla Gustav Beerin muotitalon ylellinen Belle Epoque tyylinen iltapuku vuodelta 1906
Oikealla sininen House of Worth muotitalon suoralinjainen puku vuodelta 1913
Sitten hypätään vuoteen 2002. Kuvassa Alexander McQueenin Givenchylle suunnittelema puku
Milavidan toinen näyttely kertoo Milavidan palatsin rakennuttaneista Nottbeckeistä. Minulle Nottbeckit olivat tätä ennen jääneet aivan tuntemattomiksi. Carl Samuel Nottbeck oli balttiansaksalainen varakas kauppias, joka muutti ison perheensä kanssa Pietariin. Pietarissa hän kuulee lupaavasta sijoitusmahdollisuudesta. Tampereella on pieni, mutta hyvin voitollinen Finlaysonin puuvillakehräämö. Kehräämöä pyörittänyt skotti James Finlayson haluaisin palata takaisin Skotlantiin ja yritys olisi myytävänä. Niin Nottbeck päätyy yhdessä liikekumppaniensa kanssa Finlaysonin uusiksi omistajiksi ja hänestä tulee tehtaan johtaja. Carl lähettää toiseksi vanhimman poikansa Wilhelmin Tampereelle 1836 opettelemaan tehtaan johtoa. Näin Nottbeckit saapuvat Suomeen.
Venäjän tsaari aateloi Wilhelmin ja vierailullaan Tampereella myöntää vapaakauppaoikeuksiin 50 vuoden jatkoajan. Wilhelm avioituu, johtaa Finlaysonin tehdasta, josta kasvaa pohjoismaiden suurin puuvillakehräämö. Finlaysonilla on oma kirkko, koulu, kirjasto ja palokunta. Wilhem saa seitsemän poikaa. Isästä ja kaikista pojista tulee erittäin rikkaita. Milavidassa käy ulkomaisia vieraita. Lämmitetyssä kasvihuoneessa kasvatetaan ananaksia ja pojille tulee kaupungin ensimmäinen polkupyörä.
Minusta oli erittäin mielenkiintoista tutustua Nottbeckeihin.
Lounaan söimme Heinätori-ravintolassa. Muikkuja ei oltu sinä päivänä saatu, mikä oli harmillista. Listan ulkopuolelta oli saatavilla peura Wallenberg, jonka valitsin. Se oli erinomaista. Annoksen kanssa tarjoiltu kaali oli ihan käsittämättömän hyvää enkä edes pystynyt hahmottamaan, että miten se oli valittu. Heinätori oli tunnelmaltaan varsin viehättävä paikka. Appi sanoi, että Heinätori ei ikinä petä.
Peura Wallenberg
Jälkiruoka oli hieman vaisu. Siinä oli omenaa, kinuskia ja omenajäätelöä.
Heinätorin sisätiloja
Ihana lahja apelta! Iso kiitos!
Ihan hurjaa, että nyt on jo syyskuu. Jos selkä ja säät suosivat, niin seuraava huvittelunumero on sieniretki. Luvassa siis arkisempaa menoa, mutta vielä on paljon kirjoitettavaa kesän huippuhetkistä.
Viimein seuraava postaus heinäkuisesta Afrikan matkastani.
Ystäväni Jonnan kanssa lensimme ensin siis Maputoon Pikku Kepponen: Mosambik ja sen pääkaupunki Maputo. Maputosta matkamme jatkui Tofo Beachille. Se on yksi Mosambikin suosituista rantakohteista. Mosambikilla rantaa riittää, rantaviivaa Intian valtamerelle on noin 2000km.
Alta kuvasta näkyy Mosambikin sijaintia. Rajanaapurit ovat Etelä-Afrikka, Eswati (ent. Swazimaa), Sambia, Zimbabwe, Malawi ja Tansania. Maputosta Tofoon voi siirtyä yksityisellä autokyydillä, matka vie noin 5-6t (Google maps näyttää erilaista arviota, tuo aika perustui sukelluskeskuksen nuoren miehen kokemukseen) tai Tofon lähelle voi lentää. Me valitsimme lennon.
Lennon kanssa meinasi päästä Afrikka yllättämään. Meitä oli neuvottu chekkaamaan itsemme heti, kun saamme linkin lentoyhtiöltä lennolle. Teimme sen reilua vuorokautta lentoa aiemmin netin kautta ja kaikki sujui mainiosti. Olimme kentällä hyvin ajoissa ja löysimme helposti check in tiskin. Tiskillä meitä odotti yllätys. Vaikka lento oli taululla näkyvissä sanoi virkailija, että kaikki lennot Inhambaneen on peruttu. Hän kehotti meitä menemään lipputoimistolle. Jäimme norkoilemaan vielä hetkeksi ja kuulimme, kuinka seuraavallekin kerrottiin että lentoja ei ole tänään. Olin nähnyt, että lipputoimisto oli vielä suljettu ja ehdotin, että käydäänpä vielä supervisor officen kautta, kun olin sellaisen bongannut. Siellä kerroimme tilanteemme naisvirkailijalle. Hänen naamansa meni hyvin happaman näköiseksi. Ehdin hetken ajatella, että mitäs nyt. Rouva kampesi itsensä tiskin takaa ylös ja sanoi, että hänpä lähtee huutamaan asiasta niille checkinin tyhmyreille, tänään lennetään Inhambaneen. Jouduin lähtemään mukaan ja kavaltamaan virheellistä tietoa antaneen virkailijan. Rouva supervisor piti pahaa meteliä, kävi vähän takomassa näppäimistöä ja kas, niin alkoi check in lennolle. Lennolle tuleva brittirouva kertoi, että hänen oli pitänyt lentää jo päivää aikaisemmin, mutta se lento oli peruttu. Hän oli kuulemma saanut siitä sähköpostitse tiedon lentoa edeltävänä päivänä.
Lähestymme Inhamben isompaa kylää, jossa on Tofoa lähin lentokenttä
Piskuisella Inhambanen kentällä ulkotila toimi odotus-, tulo- sekä matkatavara-aulana :)
Siinä nostetaan Kepposkan matkalaukku "aulaan"
Kentällä meitä oli vastassa sukelluskeskuksen perustajien suomalainen poika. Saimme heti hyvät sisäpiiritiedot kaikesta!
Tässä ollaan jo Aaronin kyydissä kohti Tofoa ja Liquid Diving Centeriä
Huoneemme aivan rannan välittömässä läheisyydessä
Majoitus sukelluskeskuksessa oli bungaloweissa, joissa oli yksi tai kaksi huonetta.
Odottelemme ulkoterassilla aamiaista auringon noustessa hieman klo 7 jälkeen
Nro 6 oli meidän
Lomapäiviin Tofossa mahtui rentoilua hotellilla, kävelyretkiä ja uimista
Sukelluskeskus bungaloweineen sijaitsi pienen kävelymatkan päässtä Tofon kylästä. Rannat ovat autioita. Muutama innokas kauppias kiertelee siellä, mutta heistä pääsee aika vaivattomasti eroon. Lisäksi he eivät tule sukelluskeskuksen alueelle.
Kilometreittäin ihanaa, siistiä ja autiota hiekkarantaa
Auringonnousut rannalla olivat todella kauniita
Tofo beach sukelluskeskuksen kohdalla tarjoili minulle aivan uuden kokemuksen. Melkein jokaisena lomapäivänämme rantahiekka piti sille astuessa haukahtelevaa ääntä. Kyllä maailma on täynnä ihmeellisiä asioita. Onneksi koin tämän haukkuvan hiekan vasta näin kypsässä keski-iässä. En tiedä olisinko parikymppisenä haltioitunut jalan alla ääntelehtivästä hiekasta samalla lailla kuin päälle viisikymppisenä. Alla videoklippi jossa tuulen suihkeen lomassa kuuluu haukahtelevan hiekan ääntä.
Kuvassa vasemmalla on erittäin iso hiekkadyyni. Siitä tuli kantapaikkamme. Dyyniltä saattoi nähdä ryhävalaita ihan paljain silmin.
Tässä toinen kuvakulma samaan pitkään dyyniin. Dyynillä oli todella komeita rakennuksia.
Dyynit kaukaa mereltä kuvattuna
Paikallinen hedelmäkauppias
Kookoskauppias
Liquid Diving centerin palvelut olivat oikein hyvät. Bungalowissa toimi moitteettomasti kaikki eikä siellä ollut sisällä mitään hyönteisiä. Pari hyttystä pääsi jostain vessaan. Muistimme pitää ovea tiukasti kiinni, koska Tofo on malaria-aluetta. Bungalow pidettiin todella siistinä. Aluksi söimme kaikki ateriamme sukelluskeskuksessa. Ruokalista oli sen verran suppea, että olimme pian syöneet melkein kaikki annokset ja siirryimme illastamaan kylässä. Vatsan kanssa ei ollut mitään ongelmia ja ruoka oli hyvää. Kylässä oli muutamien ravintoloiden lisäksi myös pari baaria, mutta kuvailisin Tofoa hiljaiseksi pikkukyläksi. Matkailijoita oli ympäri maailmaa, he olivat tulleet sukeltamaan ja surffaamaan.
Sää oli täydellinen. Päivät olivat aurinkoisia ja lämpötila oli siinä +25 asteen paikkeilla. Shortsikelit siis ja oivallinen sää kävelyretkiin sekä auringossa loikoiluun. Iltaisin lämpötila laski noin 16-18 asteeseen. Siinä oli sellainen hyvä puoli, että oli miellyttävä pitää pitkiä housuja ja kevyttä takkia, mikä suojasi myös hyttysiltä. Merivesi oli varmaan aika saman lämpöistä ilman kanssa, eli oikein sopivaa uimiseen.
Ostimme Liquid diving centeriltä kaksi retkeä jo ennakkoon: valassafarin ja snorklausretken. Tarkoituksenamme oli, että saattaisimme tehdä uudestaan toisen retkistä, mutta tuuliolosuhteen eivät niitä varsinaisesti suosineet, joten päädyimme rentoilemaan, kävelemään ja uimaan.
Retket tehtiin tälläisillä RIB-veneillä. Sanoisin, että nämä olivat aika rajuja retkiä, eivät sovellu pienille lapsille eikä vanhuksille. Retkissä haasteena oli veneen rannalla ajo sekä snorklauksen yhteydessä takaisin veneeseen pääseminen.
Tässä ollaan snorklausretkellä ja etsitään valashaita
Minulle kävi snorklausretkellä niin, että tulin uineeksi vaatteet päällä. Maidonvalkoinen ihoni palaa merellä helposti ja siksi olin päättänyt olla vaatteet päällä, kunnes pääsemme alueella, jossa on suurin mahdollisuus nähdä valashaita. Valashai-mokoma tulikin aivan liian nopeasti vastaan ja vetäisin vain äkkiä räpylät jalkaan ja ponkaisin veteen. Se todellakin kannatti. Sain uidan pitkän aikaa valashain rinnalla ja pääsin kurkkaamaan sen suuhunkin. Olen nähnyt valashain aiemmin vain lyhyellä vilaisulla Malediiveilla.
Valashai, yksillä mittaa ehkä lähemmäs 8m. Valashai syö planktonia, nilviäisi ja pikkukaloja
Jestas mikä kokemus olikaan uida tuon valashain kanssa! Aikamoinen kokemus oli myös yrittää päästä takaisin veneeseen. Sinne ei ollut mitään tikkaita. Kepposka kelluisi varmaan vieläkin Intian valtameressä, jos mukana retkellä ollut ranskalainen mies ei olisi työntänyt minua ahterista veneeseen. Kaksi paikallista vetivät kainaloista. Siinä oli kuulkaa eleganssi kaukana. Ranskalainen mies pääsi itse veneeseen. Hoikka nuori kanadalaistyttökin tarvitsi apua. Ranskalaisen miehen vaimon työnsimme miehen kanssa yhteisvoimin ylös. Tuolla retkellä snorklasimme kolmesti! Onneksi ranskalainen pariskunta oli niin hauska, että tilanteesta ei tullut yhtään vaivaannuttava. Sen verran tympeää oli veneeseen nousu, että en todellakaan halunnut enää uudestaan samalle retkelle.
Tässä kuvapari ennen ja jälkeen snorklausretken
Ennen snorklausretkeä rantamekossa lounaalle menossa
Tässä märissä vaatteissa snorklausretken jälkeen
Minulla on yleensä aina hätävararahaa ripoteltuna muutamiin taskuihin. Tein oikein konkreettisen rajan pesun Intian valtameressä
Sitten vielä katsausta ruokaan ja juomaankin.
Pinacoladat puuttuivat kokonaan sukelluskeskuksen drinkkilistalta, mutta kyllähän baari alkoi niitäkin valmistamaan ja yhdet elämäni parhaimmista pinacoladoista! Pinacolada on ehdottomasti suosikki lomajuomani.
Lounaalla sukelluskeskuksessa
Majoitukseen kuului aamupala. Se käsitti yhden listalta valittavan annoksen, erinomaisen kahvin ja mehun. Yleensä söin munakkaan ja paahtoleipää, mutta tässä menee pannukakut hedelmillä ja jugurtilla.
Tässä ollaan menossa illalliselle kylille. Siellä oli pääkadulla valotkin, yleensä yhden korttelin verran jouduimme kulkemaan kännyköiden valossa.
Tässä olemme italialaisessa ravintolassa. Tarjoilija kehui, että kaikki heidän ruokansa ovat hyviä, mutta ovat erityisesti saaneet kehuja napolilaistyylisestä pizzastaan. Olisi vähän naurattanut, että napolilaispizzaa muka :)
Pizza osoittautui erinomaiseksi, vaikka ei nyt kuitenkaan aivan autenttiseksi napolilaiseksi. Tofohan on niin pieni paikka, että sielä ei ole pankkiautomaattia eikä bensa-asemaakaan.
Ravintolassa oli kunnon haloilla lämmitettävä jyhkeä pizzauuni.
Kävi syömässä myös japanilaisessa. Sushia en uskaltanut syödä. Pizza voitti maukkaudessa japanilaisen ravintolan ruuat ihan 6-0.
Mosambikin reissun paras ateria oli seafood platter kahdelle sukelluskeskuksessa. Siinä oli kokonainen hummeri, barrakudaa, simpukoita ja mustekalaa (squid). Barrakudaa en ole aikaisemmin maistanut, se oli todella maukasta. Barrakudia on tullut vastaan snorklatessa.
Toki päädyimme tukemaan hiukan paikallista rantayritteliäisyyttä. Ensimmäiseksi ostimme palmunlehdistä tehdyt kassit paikalliselta naiselta. Seuraavana päivänä lupauduimme pieneen kaupantekoon nuorten miesten kanssa. Ostimme rantarievut ja kestokassit.
Uusi rantakassi. Sen voi taittaa pienempään tilaan ja palmun pitäisi kestää materiaalina vääntelyä.
Paikallinen mies punoo palmusta koria
Tässä kuvassa olemme jo ostoksemme tehneet ja minä menen uimaan. Myyntipojat ovat jääneet Jonnalle seuraksi :D
.jpg)
.jpg)
.jpg)
