Retki Satakuntaan ja aikasiirtymä 50-luvulle

Viimeisenä lomaviikkonani kävin Etelä-Pohjanmaalla ystäväni luona. Sieltä jatkoin yksin matkaani kohti Satakuntaa. Ensimmäinen etappini oli Pori ja siellä Yyterin ranta. En ollutkaan aikaisemmin käynyt Yyterissä, vaikka Porissa on tullut paristi piipahdettua Jazzien merkeissä. Mahtava ranta! Vielä illallakin oli +25 lämmintä. Ihan kuin olisi ollut etelässä, paitsi oikeastaan parempaa ;)

Yyteristä löytyy hyvin palveluita. Rannalla on pukukoppeja ja vessat. Rannalta voi vuokrata surffilautaa, vesiskootteria ja muita vesiurheiluvälineitä. Rannalla on myös ruokapaikka ja viereinen hotelli tarjoaa lisää ravintolapalveluita.

Rantaviivaa on 6km

Alunperin ajattelin majoittua helposti Yyterin kylpylähotellissa. Siellä ei ollut ilmastointia, joten päädyin katselemaan muuta majoitusta. Valinnassani päädyin erikoisempaan kohteeseen nimeltään Villa Helleranta. Se on Friitalan johtajan entinen edustuskoti Ulvilassa Porin vieressä, joka on rakennettu 50-luvulla ja on ulkoasultaan ja isoilta sisäyksityiskohdiltaan funkkista.

Minä olen niin keski-ikäinen, että muistan Suomen nahkateollisuuden lippulaivan Friitalan. He valmistivat nahkoja sekä nahkavaatteita. Friitalan nahkatakki olisi kuulemma ollut investointina ikuinen, mutta ei sellaiseeen teinin varallisuus riittänyt. Villa Hellerannassa on Friitalan kultavuosina tehty merkittäviä sopimuksia ja kestitty vieraita. 80-luvulla kiinteistön nykyinen omistaja osti sen itselleen ja aloitti hotelli- ja tilausravintolatoiminnan, nykyisin keskittyen hotellitoimintaan. Hurmaava 70v omistajarouva jaksaa vielä pyörittää viiden huoneen hotellia. Siellä käy kuulemma niin kivoja ja mielenkiintoisia vieraita, ettei hän millään raaskisi lopettaa ja ainakin pitäisi saada joku jatkamaan hotellia.

Villa Helleranta puutarhasta päin kuvattuna. Oikean kulma 2. krs huone oli minun.

Puutarha päättyy Kokemäenjoen rantaan

Hotellissa on verkkainen tunnelma ja aika tuntuu pysähtyneen, mutta minusta hyvällä tavalla.Tuntui, että paikassa olivat edustettuna kaikki vuosikymmenet 50-luvulta 80-luvulle. Mutta sitten selvisi, että aulassa oli aivan uuden uutukaiset ikealaiset nojatuolit, joten vuosikymmenet ulottuivatkin sitten 2010-luvulle saakka :)

Alakertaa on avarrettu, jotta se sopii paremmin juhlatilaksi

 Mitäköhän vuosikymmentä tämä edustaa?

Minusta paikan mielenkiintoisuus löytyy yksityiskohdista.

50-luvun pistorasia. En käynyt tsekkaamassa kännykälläni, että ovatko vielä toimivat :)

Nämä Abloyn lukot ovat aivan mahtavat, toiselta puolelta ne aukeavat avaimella.

Näistä tuli heti mieleen mummola, mutta en ole varma oliko siellä tällaisia

Huoneessa oli onneksi tuuletin ja ison ikkunan pystyi avaamaan. Tuulettimen ja viileämmän yöilman ansiosta pystyin nukkumaan. Aamupala oli varsin maukas ja pitkälle ulvilalaisista tuotteista kasattu. Hyvin levänneenä Satakunnan retkeni jatkui aivan hurmaavaan Raumaan. Puu-Rauma ansaitsee aivan oman postauksensa. Se oli mahtava paikka!

Blogihaaste: Näin valehtelen somessa

Haaste on kiertänyt kesän aikana blogeissa ja olen naureskellut epäuskoisesti muutamalle kysymykselle. Miksi tällaista kukaan kysyy? Eihän kukaan tekisi tuollaisia juttuja vain somen takia.

Aiemmin viikolla luin kampaajalla laatulehteä Seiskaa, joka esitteli ruotsalaista peppujulkkista Natasha Crownia. Nuori, ylipainoinen, 24-vuotias nainen oli päättänyt hankkia ihan julmetun ison ahterin ja brändätä sen somessa. Peppuun on siirretty rasvaa muualta kehosta, muuta kehoa pitää lihottaa, jotta peppukin kasvaa ja sitten toki peppua pitää treenata. Niin sitten pitää siirtää taas rasvaa muualta vartalosta peppuun. Peppuun rasvanlisäystoimenpide on osoittaunut niin vaaralliseksi, että 5% asiakkaista on kuollut Brasiliassa.

Natashasta voit lukea myös Iltasanomista: https://www.is.fi/viihde/art-2000005766684.html.
En voi linkata Instagramia, koska en pysty katsomaan tuota kehon tarkoituksellista turmelua.

Meikäläisen menneiden vuosien ummehtuneella logiikalla tuon ikäisen naisen pitäisi:
a) opiskelle itselleen ammatti. Perseen kasvatus ja kuvaus ei ole sellainen
b) ymmärtää, että meille jokaiselle annetaan vain yksi keho ja yrittää olla sitä kohtaan armollinen ja pitää siitä huolta. Huolenpitoa ei ole rasvan- ja sokerinahmimisdietti, jolla hanuri kasvaa.

Some aiheuttaa ihmisillä todella erikoisia ajatuksenkulkuja, jotka uhkaavat heidän terveyttää ja tulevaisuuttaan. Niin kaipa sitten somevalehtelu onkin ihan jokapäiväistä kauraa. Nyt seuraa tunnustukseni ja kysymysten haukkuminen. Lisäksi paljastan, mitä minulta on kysytty bloggaamisesta.

Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olevan someystävällisiä ja kaunista kuvattavaa
En todellakaan. Menen niihin paikkoihin joihin haluan mennä ja joihin rahani riittävät :)

Kysymys suorastaan naurattaa, että valitsisin ravintolan sen perusteella, että millaisia kuvia sieltä saa? Syömäänhän sinne mennään eikä kuvaamaan. Hotellin osalta kysymys on vähän relevantimpi. Kaunis hotelli on tietysti kaunis kuvattava. Kauneuden ohella siinäkin olennaisia tekijöitä ovat sijainti, hinta ja palvelut.

Ehkä ammattibloggajani näkisin etenkin tilaisuudet eri tavalla. Kävin tässä taannoin PR-toimiston pressi/bloggaajapäivässä ja siellä kyllä ajattelin, että jos bloggaisin ammatikseni, niin varmasti kävisin noissa tilaisuuksissa. Siellä oli todella upeita kukka-asetelmia, ilmapalloja, makeat herkut olivat hyvin kuvauksellisia. Tuollaisesta tapahtumasta saa paljon kivoja kuvia ja sieltähän voisi löytää hyviä kontakteja mahdollisiin yhteistöihin. Minun arkeni koostuu päivätöistä ja iltaisin ruokin laumaani arkisilla jauheliharuuilla, pyykkään ja lopun aikaa makaan raatona sohvalla.

Ammattisometuksesta ja ravintoloista tulikin mieleeni, että aiemmin kesällä todistimme jonkun ammatti/himosomettajan ravintolakäyntiä. Nainen kuvautti itseään ja osteriannosta usemmassa ravintolapöydässä ja baaritiskillä varmaan tunnin ajan. Kiinnostuimme niin tapauksesta, että yritimme tiirata, että jääkö osterit syömättä. Kukaan meistä ei nähnyt naisen syövän ostereita. Työkaverini oli jo aikeissa tarjoutua syömään kuvausrekvisiitan pois, ettei mene kalliit osterit hukkaan. Naisen vaatteetkin vaihtuivat kuvaussession jälkeen. Minulle on aivan vieras ajatus, että kehtaisin kuvauttaa urakalla itseäni ruuan kanssa - saatikka että minulta jäisi ruokaa syömättä :D

Osterit - herkkua vai kuvausrekvisiittaa? 

Kuva lainattu: https://www.osterinystavat.fi/

Tähän aiheeseen liittyen minulta on kysytty, että tunnenko tarvetta lähteä jonnekkin kivaan paikkaan tai ravintolaan, jotta saisin materiaalia blogiini. Vastaus on, että tunnen hyvin usein tarvetta lähteä jonnekkin. Tunnetta ei draivaa blogi vaan minua vaivaa jonkinlainen sisäsyntyinen levottumuus ellei peräti kiertolaisuus. Sen verran minussa on somettajaa, että varmistan että puhelimessani on virtaa kuvausta varten. Niin olen laiska, että painava järjestelmäkamera jää yleensä kotiin. 

Minulta on myös kysytty, että nolottaako kuvata ravintolassa ruoka-annoksia. Mielestäni teen sen aika hillitysti ja nopeasti. En todellakaan esimerkiksi siirry paikaltani paremman valon perässä. Taitaa kuvaus olla hieman noloa, kun yritän hoitaa sen vaivihkaa ja pikaisesti. Minusta ei siis olisi ollut pitkään kuvaussessioon ostereiden kanssa.

Matkustamisesta minulta on kysytty, että vaikuttaako some kohteitteni valintaan. Kyllä vaikuttaa! Minulla on sellaisia pitkäaikaisiakin matkahaaveita, joita haluaisin toteuttaa, mutta niiden lisällä some on suurin vaikuttaja. Viime kesänä kävin Kreikan Meteorassa ja siihen inspiroi ihanat kuvat Instassa. Ensi kesän reissu on suunnitteilla ja se on myöskin blogien ja Instan inspiroima.

Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia
En harrasta sisustamista, meillä katetaan pöytä nätisti lähinnä juhlatilaisuuksiin ja silloin kyllä tulee otettua kuvia. En juurikaan harrasta vaatteitteni kuvaamista. Joskus aiemmin tuli tehtyä sitäkin säännöllisen epäsäännöllisesti. Silloin nimesin tyylini "toimistoklassiseksi" eli sellaista perussiistiä ja neutraalia toimistovaatteita. Nothing fancy.

Tässä kohtaa tulee ensimmäinen tunnustus: erittäin tarkka rajaus. Meillä voi olla kotona ruokapöydällä lainehtia kaikenlaista sinne kuulumatonta tavaraa. Onhan ruokapöytä minun etätyöpisteeni, lasten läksypöytä (joo niillä on omat käyttämättöminä) ja "meikkistudioni". Laiskuuttani saatan raivata ruokakuvalle "puhtaan" kulman ja sitten tarkka rajaus, jotta sotkut eivät näy. Helpointa on laittaan Hra Kepponen pitelemään ruokalautasta :) Minulla ei siis ole ruokakuvausstudiota ja lisävalaistusta.

Jos joskus olet kiittänyt huomiota siihen, että esimerkiksi olen kuvannut kukkia ja vaatteita lattialla, voi syynä olla esineen koko, valaistus ... tai hups tosi sotkuinen ruokapöytä.

Ruokapöydän arkilook. Jos kehtaisin, niin sanoisin että keskivertoa siistimpi

En ota itsestäni kuvia enkä Instastories -videoita, joissa minulla ei meikkiä
Laitan aika kitsaasti kuvia itsestäni someen. Jos laitan kuviani someen, niissä on yleensä normikevytpäivämeikki. Meikitön naama ei ole mikään no-no ja olenkin julkaissut meikittömiä kuvia. Noin ylipäänsä en tajua sitä viehätystä kuvata jatkuvasti itseään someen, saatikka seurata toisten naamakuvia. Olen varmaan aivan väärää sukupolvea. Sinänsä minusta ihmiskuvat ovat varsin mielenkiintoisia, kun ne liittyvät johonkin tilanteeseen ja kasvoilta ja kehosta näkyy tilanteen aiheuttamat tunteet. Sellaisia jaksan katsoa pitkäänkin. Mutta nämä tässä olen kukkakedolla päiväkakkara hiuksissa, pellolla heinänkorsi hiuksissani tai rantakalliolla olkapäät paljaana horisonttiin katsoen ovat minusta tylsiä.  

Teen asioita ja kerron asioista blogissani, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni
Ehdottomasti kyllä. Blogini on päiväkirja keski-ikäisen naisen, perheenäidin ja "virkanaisen" naisen elämästä. Joka päivä teen asioita, joita kaltaiseni tyyppi voisi tehdä.
Todellisuudessa minulla ei ole brändiä, kohderyhmää, kehityssuunnitelmaa vaan vedän ihan harrastuspohjalta.
 
Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalta 
Nyt tulee tunnustus: käsittelen. Lisään yleensä kasvoille vähän valoa ja pykälän verran softausta naamaan. Minusta kuvista tulee siten laadullisesti parempia. Ehkä näytän sen verran paremmalta, että usein kasvojani vaivaava kiilto on himmeämpi.

Silottelen elämääni somessa
Minulla ei ole tarvetta siloitteluun, mutta jokainen joutuu miettimään, mitä haluaa jakaa itsestään netissä. Elämääni liittyy paljon muita ihmisiä ja heidän kanssaa pitää sopia, että mitkä ovat heidän yksityisyytensa rajat. Jokunen vuosi sitten olin aikeissa jättää kokonaan lasten kuvat pois. Sitten pojat sanoivat, että äiti miksei meistä olen enää kuvia blogissasi ja aloin taas lisäämään niitä. En tiedä, mitä mieltä pojat ovat aikuisina siitä, että olen dokumentoinut heidän tempauksiaan. Mutta olen yrittänyt tehdä sen hyvässä hengessä ja enemmänkin sellaiseksi oman elämän anekdootiksi. Jos joskus vellon syvissä vesissä, niin en ensimmäisenä pura sitä blogiini, mutta sellainen kiiltokuvakerronta ei istu persoonaani eikä kuvasta elämääni.

 Kiiltokuvapoika siloitteli itsensä karmista lävitse

Kadun joitakin blogiyhteistöitäni
Olen tehnyt ihan muutaman yhteistyön. Eli ei kaduta.

Bloggaajan elämä on glamouria
Bloggaus ei ole tuonut elämääni glamouria. Mutta se on tuonut paljon uusia ajatuksia ja näkökulmia, pitkäikäisen harrastuksen sekä ystäviä. Arvosta noita enemmän kuin glamouria. Ilosylin kyllä ottaisin vastaan aimoannoksen glamouria.

Ajattelen hetket Instagram-kuvina
No en todellakaan. Joskus jonkun kauniin asian nähdessäni mielessäni saattaa käydä, että tästä saisi hyvän instakuvan. Yleensä valkkaan vaan jonkun kännykällä näpsäisemäni kuvan Instaan.  

Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googlaan nimeni tasaisin väliajoin
En ole ikinä käyttänyt Jodelia enkä seuraa keskustelupalstoja. Joskus on tullut kävijäpiikki vauvalehdestä tai vastaavasta ja toki olen hiukan pelokkaana käynyt katsomassa, että nytkö olen ylittänyt vauvapalstan kiinnostuksen. Onneksi en.

Halusin aikoinaan pitää nimeni poissa kaikista blogiyhteyksistä. Syynä oli se, että tein paljon työtä asiakkaitten kanssa. En halunnut, että kun he googlaavat minut, niin ensimmäisenä tietona minusta tulee vastaan aamiaiseni. Nykyisessä työnkuvassani asialla ei ole väliä, mutta olen silti päättänyt pysyä puolianonyyminä Rva Kepposena.

Bloggaajista puhuminen ja juorujen keksiminen netissä on ihan sallittua, koska itsehän ovat vapaaehtoisesti esillä
Kävelen vapaaehtoisesti kadulla ja käyn kaupassa, olisiko siellä sallittua alkaa huutelemaan että tuossa menee nainen, jonka lapset ovat huostaanotettuja ja mies pettää sitä ja lihavakin se on ja konkurssissakin varmaan. Ihan vaan siksi, että päätin käydä Prismassa tai työntää nenäni ulos kodistani? Haloo?

Ymmärrän sen, että jos kerrot itsestäsi julkisesti, joku saattaa jopa kiinnostua sinusta. Jopa siinä määrin, että heitä kiinnostaisi tietää enemmän. Tätä kiinnostusta voi joskus tulla yli äyräiden ja sekin voi tuntua epämiellyttävältä. Mutta se, että bloggaus antaisi oikeuden kiusaamiseen, herjaamiseen on todella vastenmielinen ajatuksenkulku.

Minulta on joskus kysytty, että poistanko kommentteja. Vastaus on kyllä. Linjani on "älä ruoki trollia". Ne satunnaiset "lapsesi ovat tyhmännäköisiä" tyyliset kommentit poistan. Niillä ei ole mitään lisättävää keskusteluun, tarkoituksena on vain ärsyttää minua. Hyvin vähällä olen noiden suhteen päässyt. Kanssani saa olla eri mieltä.

Bloggaaminen on helppoa kuin heinänteko ja lisäksi bloggaajat saavat hirveät määrät tavaraa (ellei rahaakin) tästä turhakkeesta
En ole ansainnut blogillani rahaa. Olen saanut muutaman kerran ilmaisen palvelun. En halua mitään tavaraa. Taistelen tavaraa vastaan. Bloggaan rakkaudesta lajiin. Harrastan myös sauvakävelyä, enkä ole saanut sikana lenkkareita enkä sauvoja. Eikä kukaan ole ilmoittautunut halukkaaksi maksamaan jokaiselta kävellyltä kierrokselta.

Minusta bloggaus rahanansaintatarkoituksessa on kaikkea muuta kuin helppoa. Siinä joutuu keksimään aiheet, kirjoittamaan jutut, kuvaamaan ja editoimaan kuvat ja myymään mainostilansa, hankkimaan yhteistyökumppanit, hoitamaan yrityksensä laskutuksen ja verot. Toki vähemmällä "oheistyöllä" ansioille pääsee bloggaamalla portaalissa, mutta sitten on sidottu portaalin sääntöihin ja ainakin verotietojuttujen perusteella blogitulokuningattaret eivät ole työskennelleet portaalille.

Bloggaaja keksii otsikon hakusanat mielessään
En ole lainkaan paneutunut mihinkään hakusanaoptimointiin.

Enkä myöskään ole paneutunut kävijätilastoihin. Tulin jopa aloittaneeksi Google Analyticsin käytön, mutta senkin seuraaminen oli kuolettavan tylsää enkä keksinyt mitään hyötyä tilastoista unohdin senkin. Sinänsä olisi kyllä mielenkiintoista nähdä, että mitkä postaukset kiinnostavat eniten lukijoita. Nyt en saa oikeastaan mitään statistiikkaa siitä. Toisaalta en usko, että se välttämättä mitenkään vaikuttaisi blogini sisältöön. Arvostan uskollisia lukijoita varsin korkealle. En silti miellä, että tavoitteeni olisi tuottaa sisältöä juuri teille. Tuotan sisältöä jostain kummallisesta sisäisestä syytä dokumentoida elämää ja purkaa ajatuksia. Ilahdun jos se välillä johonkin osuu ja uppoaa, mutta jos ei uppoa, niin sillä postauksella on kuitenkin ollut joku arvo minulle.

Onko sinulla jokin Instasta omaksuttu ulkonäköjuttu, esimerkiksi Insta-kulmakarvat
Ei vielä. Koska keskivartalolihavuus on hyvin vaarallista, toivon päivittäin, että vaarallinen vatsamakkarani valahtaa vaarattomammaksi hanurin turvokkeeksi. Sitten minullakin olisi instapylly ;)


Kiitos ajastasi, jos pääsit tänne saakka :) Ja sorry tuo fontin vaihtuminen kesken postauksen. En saa sitä korjattua.

Alakoululaisten kesäloma

Pojilla on enää muutama päivä kesälomaa jäljellä. Nopeasti se pitkä kesäloma on hurahtanut, vaikka olenhan minä jo muutamaan kertaan huokaillut, että saisi se koulu jo alkaa ;)

Meillä on tänä vuonna ollut tavanomaista kevyempi kesä poikien lomajärjestelyjen osalta. Parina aikaisempana vuotena vuoden raskain kuukausi on ehdottomasti ollut kesäkuu, jolloin poikia on pitänyt kuljetella päiväleireille pitkin pääkaupunkiseutua. Kuljetukset ovat olleet sellainen aikasyöppö, että työtunnit on pitänyt kiriä kasaan iltaisin. Monena kesänä olen ostanut yhteensä 10 leiripaikkaa, joka on vastannut kulultaan melkein kahden kuukauden ruokakauppabudjettiamme. Olen monta kevättä ja kesää ollut todella pöyristynyt siitä, kuinka osa pienistä koululaisista jää 10 viikoksi pitkiksi päiviksi yksin kotiin.

Meidän kesämme helppouden syynä on pitkän kesäloman viettänyt Hra Kepponen. Hra Kepposen työpaikalla koko yksikkö lakkautettiin ja hänen työsuhteensa päättyi kesäkuun alkupuolella. Emme pitäneet tilannetta ihan hirveän stressaavana, koska molemmat ajattelimme, että todennäköisesti Hra Kepponen työllistyy jouluun mennessä. Työkuvio ratkesikin yllättävän nopeasti ja minun ensimmäisellä lomaviikolla Hra Kepponen kävi allekirjoittamassa uuden työsopimuksen.

Hra Kepposen lomasta johtuen jokaiselle viikolle ei ollut pakko kellottaa jotain ohjelmaa. Poikien kesäohjelma muodostuikin enemmän siltä pohjalta, että heillä olisi jotain mielekästä ohjattua tekemistä. Muutenhan siinä käy helposti niin, että pelaaminen tai muu ruudun tuijottaminen haukkaa lähes koko vapaa-ajan.

Teiniesikoinen vastusti tiukasti lähes kaikkea ohjattua toimintaa. "Leirit ovat pikkulapsille". Hänen kesäohjelmakseen muodostui vaarin kanssa mökkeily. Se oli ihan win-win juttu, koska vaari sai seuraa ja paikanvaihdoksen ja esikoinen pääsi irti kotiympyröistä. Aikaisempina kesinä vaari on ollyt hyvin sidottu kotiinsa, koska hän toimi äitini omaishoitajana. Esikoinen lupasi käydä myös aktiivisesti jollapurjehdusharrastuksessaan. Lupaus osoittautui aika katteettomaksi, mutta kauttahan on vielä jäljellä.

Keskimmäinen kävi viikon ajan shakkileiriä päiväleirinä kavereidensa kanssa. Kuopus nautti aivan täysillä omasta rauhasta. Pojathan jakavat sekä huoneen että pleikkarin ja jakaminen ei aina suju kivuttomasti. Molemmat pojat kävivät 4 päivää Espoon Telinetaitureiden trampoliinileiriä. EsTT:n alikoimissa olisi ollut myös parkourleiri. Välineistö Espoon Telinetaitureilla on huippuluokkaa ja meillä onkin manguttu yli tuhannen euron trampan perään. Vanha tramppa vetelee niin viimeisiään, että alustavasti olemme luvanneet uuden, mutta halvan kiinalaisen.

Pojat tykkäsivät trampoliinileiristä, vaikka bäkkäri eli voltti takaperin jäikin oppimatta. Meidän kuopus muuten vetelee vaikka minkämoisia temppuja. Minäkin tykkäsin Espoon Telinetaitureista. Meidän pojat eivät ole olleet ikinä niin väsyksissä minkään leirin jälkeen. Raukat eivät jaksaneet edes tapella ja olivat aikaisin sängyssä. Ainoa moite hinnasta.

 EsTT Mankkaalla. Iso peukku siitä että EsTT saa ikiliikkujatkin väsyneiksi ;)

Vietimme Hra Kepposen kanssa muutaman päivän lomaillen kahdestaan ja pari päivää rästikotitöitä tehden. Aikuisten loman mahdollisti se, että kuopus ja keskimmäinen olivat maanantaista perjantaihin leirillä siellä myös yöpyen. Esikoinen oli tuolloin vaarin kanssa mökillä. Meillä aikuisilla oli toiveet todella korkealla tuon leirin suhteen. Ajattelimme heti, että ensi kesänä saamme jälleen vapaata kahden kesken. Leiri meni ihan kivasti, mutta pojilla oli kaksi suurta valituksen aihetta. Ensinnäkin ruoka oli ollut huonoa. He olivat eläneet lähinnä voileivillä ja kiskalta ostamillaan karkilla ja jäätelöllä. Toisena pettymyksenä oli se, että leirillä oli ollut liian vähän ohjelmaa. Lisäksi pojat hämmästelivät sitä, että moni poika oli ollut meluisa ja huonokäytöksinen. Olin hämmentynyt tuosta asiasta, kun eivät nuo omat poikanikaan ole hiljaisia ja käytöstavat unohtuvat aina sillöin tällöin. Onneksi poikien huonekaveri oli ollut tosi kiva. Kyseisen leirin järjesti Nuoret Kotkat ja valitsin sen, koska se oli ainoa löytämäni sisätilamajoitusta heinäkuussa tarjoava vaihtoehto.

Kovasti toivon, että saisin pojat samalle tai jollekin vastaavalle leirille ensi kesänäkin. Yöpymisleirit ovat tällä hetkellä ainoa mahdollisuus saada kahdenkeskeistä aikaa enemmänkuin muutama tunti. Edellisistä kahden vietetyistä päivistä olikin kulunut 4 vuotta. Ensi vuodeksi haluaisin pienemmät pojat vähintään 4 yöksi leirille ja sen lisäksi 1-2 vkoa päiväleiriä jokaiselle - myös esikoiselle. Ensi kesänä teinin pitää osallistua edes sen viikon ajan johonkin kehittävään puuhaan.

Ensi kesää varten olisi todella kiva kuulla leirivinkkejä alakoululaisille! Etenkin sellaisista leireistä, jossa majoitutaan sisätiloissa, mutta varmasti pojat pärjäisivät sellaisellakin leirillä, jossa teltat ovat valmiina järjestäjän puolesta. Pojille mieluista puuhaa ovat esimerkiksi pallopelit, kaikki seikkailulliset jutut, melonta, pihapelit ja kiipeily.

Toivottavasti saisin mahdollisimman paljon leirivinkkejä!

Retki Etelä-Pohjanmaalle

Loman lopuksi tein yhden naisen pienen roadtripin kotimaassa. Pääkohteeni oli vierailu ystäväni Sirkun luona. Sirkku oli passittanut muun perheensä mummolaan ja me saimme nauttia Sirkun perheen komeasta maalaistalosta kaksin ja pyöriä aivan vapaalla aikataululla reissuillamme.

Vierailuni alkoi makeasti maistelemalla Kauhajoella kahvila Valkoisen Puun kakkuja. Olipas ne hyviä. Mielestäni parhaat olivat hiukan erikoisempi speltistä leivottu marja-kinuskikakku sekä Britakakku. Marjakakussa mehevään pohjaan yhdistyi kirpeät marjat ja täyteläinen makea kinuski. Kakkuun oli käytetty lähituottajien munia, kermaa ja marjoja. Aivan mahtava kakku oli myös Valkoisen Puun Britakakku. Nämä kaksi hakkasivat minusta kahvilan myyntimenestyksen eli todella suklaisen suklaakakun. Olihan se herkkua sekin, mutta nykyisin minuun vetoaa paremmin kakut, joissa on vähän raikkautta mukana.

 

Suosikkikakkuni 

Kakkumaistiaiset ja ihanat cold brew kahvit

Kakkutiski

Valkoinen Puu toimii sievässä vanhassa puutalossa Kauhajoen keskustassa. Talo on hankerahojen ja kuntalaisten toimesta restauroitu upeaksi. Sanoisin, että Valkoinen Puu on sellainen idylli ja niin maukas, että 98% pääkaupunkiseudun kahviloista häviää sille. Valkoisella Puulla on kahvila myös Seinäjoella.

Ystäväni on todellinen ulkoilmaihminen ja liikkuu luonnossa aktiivisesti. Luvassa oli parhaita paloja etelä-pohjalaista luontoa ja uimista. Ensimmäiseksi teimme Sirkun ja koirien kanssa suoretken. Maisemat olivat komeat ja suon tuoksu ihana.

 Suolampi

Koirat kävivät välillä juomassa suolammesta 

Ystäväni ottama kihokkikuva

Suon reunassa on hiekkapohjainen reilunkokoinen lampi, jossa kävimme uimassa. Matkalla lammelle söimme mustikoita suoraan puskasta, myös toinen koirista marjastaa itse. Missään ei ollut muita kuin me kaksi, koirat ja lintuja. Iltapäivän kuumuudessa luontokin oli hiljaisimmillaan. Siellä sitten kelluimme äksinä lämpimässä vedessä suolammessa. Sanoisin, että ihanaa luontoluksusta.

Suolampi

Kuoharipullosta huolimatta ponkaisimme seuraavana päivänä reippaasti jatkamaan retkeilyä. Vuorossa oli Pyhävuoren pirunpelto. Pirunpelto on muinaisranta, joka on syntynyt jääkauden aikana. Jäätikön vetäydyttyä yli puolet Suomesta on ollut merenpohjaa. Vesi on kuljettanut erilaisia maa-aineksia ja hionut kiviä. Pirunpeltoja löytyy myös pitkältä sisämaasta. Pyhävuori sijaitsee arviolta 10km päässä Kristiinankaupungista. Minusta nuo jääkauden merkit ovat mielenkiintoisia.

Pyhävuoren pirunpelto on todella kookas

Kierroksemme jatkui Kristiinankaupunkiin. Siellä on hyvin säilynyt vanha puukaupunginosa. Iso osa yli satavuotiaista taloista on asuinkäytössä. Mukulakivikaduilla vallitsee leppoisa ja hiukan unelias tunnelma. Olisin voinut kierrellä katuja, vaikka kuinka kauan, mutta +30 asteen helle verotti voimia. Vanhassa kaupungissa sijaitsee kotimuseo Lebellin kauppiaantalo, joka esittelee elämää 1700-1800 lukujen Kristiinankaupungissa. En hikoilultani kyennyt sisätiloihin :D

random snap

Tämä taitaa olla se Lebellintalo takapihalta kuvattuna

random snap

Mikä piha!!!

Raatihuoneen kellotorni ja Ulrika Eleonoran kirkon kellotapuli

Kristiinankaupungin kaunein rakennus on ehdottomasti Ulrika Eleonoran kirkko. Punainen puukirkko on supersuloinen. Se on auki yleisölle ja sisätilatkin ovat syötävän suloiset. Kävimme koeistumassa herrasväen "karsinoita" kirkkosalissa ja hetken aikaa elin kuvitelmissani vuotta 1700 jolloin kirkko valmistui.

Ulrika Eleonoran kirkon pääty, takana pilkistää vinossa oleva torni

Kirkkosali

Oli ihanaa vierailla ystävälläni ja kokea hänen esittelemänään Etelä-Pohjanmaan helmiä. Hienoja paikkoja! Minusta kannattaa lähteä tutustumaan alueeseen. Etelä-Pohjanmaalla voi myös hankkia aivan unohtumattoman ja hullun saunakokemuksen Kammikylässä. Ystäväni järjesti siellä viime kesänä naisten saunaillan.