Vaikka edellisessä postauksessani summeerasin, että lomailu oli tänä kesänä haikeaa ja vähän vaikeaakin, on kesään ja lomaan mahtunut kuitenkin kauniita, iloisia ja onnellisiakin hetkiä. Sekä niitä kyyneleitä.
Mökkimme sijaitsee sen verran lähellä Lohjan harjua, että sinne kasaantuu pilviä ja sadettakin tulee lähiseutua enemmän. Säälle on tyypillistä se, että kauniit aamupäivät muuttuvat usein pilvisiksi iltapäiviksi. Minä olen erittäin aamu-uninen. Parin pilvisen päivän jälkeen katselin toinen kupillinen aamukahvia kädessäni sitä, kuinka sää alkoi muuttumaan taas aivan pilviseksi. Ennusteet tyyliin 7km päähän lupasivat täyttä auringonpaistetta. Päätimme lähteä retkelle.
Retkikohteeksemme valikoitui entuudestaan tuttu Fagervik. Siellä on erittäin kaunista ja hyvä kahvila. Fagervikissä aurinkokin paistoi.
Fagervikin kahvila
Korvapuustit olivat vielä lämpöisiä ja vadilta sai valita mieleisenä puustin. Valitsin sellaisen vähän vaaleamman. Lämmin puusti oli niin hyvä, että sillä pääsi kahvilatestauksessa top-3 sijoille. Jaoimme Hra Kepposen kanssa puustin ja kakkipalan. Amaretto-mansikka-mustaherukkakakku oli meidän makuumme hieman liian makeaa. Saatavilla oli vain perussuodatinkahvia, mutta se oli tuoretta ja hyvää.
Fagervikin työväenasuntoja
Fagervikissä toimi Suomen vanhimpiin kuulunut rautaruukki vuosina 1646–1902. Sillä oli siis toimintaa neljällä vuosisadalla! Fagervikin alueella pääsee ihailemaan suloisia punamultaisia vanhoja työväen asuntoja ulkopäin. Ne ovat kaikki priimakunnossa ja pihat upeita kukkineen. Ehkäpä ne ovat loma-asuntoja nykyisin. Punamultaista kaunista kirkkoa voi katsella ainoastaan ulkoapäin. Se ja Fagervikin kartano ovat molemmat yksityisomistuksessa. 1773 valmistunutta kartanoa voi katsella matkan päästä ja sallittu kävelyreitti kulkee kartanon hienon muotopuutarhan vierestä.
Olimme retkellä arkipäivänä elokuussa. Kahvilassa oli muita asiakkaita, mutta muuten Fagervikissä oli todella hiljaista.
Söpö kirkko
Fagervikin kartano
Kartanon maita ja sivurakennus
Viehättävä, mutta meille jo entuudestaan tuttu, Fagervik oli äkkiä uudelleen katseltu ja kahvit hörpitty. Aloin miettimään, että mitäs nyt tehdään. Olen parina kesänä aikaisemmin yrittänyt saada viime tingassa pöydän ravintola Scolasta onnistumatta. Netissä näytti, että pöytävarauksille on hyvin tilaa, mutta päädyin soittamaan ravintolaan. Aurinko oli kuulemma juuri alkanut paistamaan terassille ja sinne mahtuu hyvin ja varauksia voi tehdä. Niinpä päätimme lähteä kahvien jälkeen syömään. Ruualle oli vähän aikaista, mutta ajattelimme että voisimme ottaa jotkut juoman ensin, nauttia auringosta ja sitten syödä jotain kevyttä.
Scola sijaitsee Barösundissa, jonne on kolmen minuutin lossimatka. Maakravulle tuntuu aivan oudolta, että Suomesta löytyy vieläkin niin paljon losseja ja myös näitä lyhyen matkan losseja. Kohti Barösundia ajaessamme tajusin, että Hra Kepponen ei ole ollut ikinä aikaisemmin lossin kyydissä. Vielä 55-vuotiaana voi saada uusia kokemuksia ihan koti-Suomessa.
Ei minullakaan ole kovin runsasta lossikokemusta. Kavereiden kanssa kävimme kerran Porvoon Pellingissä torilla lossimatkan päässä. Viisi vuotta sitten otin varsinaisen lossi- ja yhteysalus pikakurssin, kun vierailimme ystäväni Leenan kanssa hänen serkkunsa kotona Iniön ulkosaaristossa. Pikkaisen oli kuumottavat paikat, kun yhteysalukseen piti mennä peruuttamalla. Reissusta voit lukea täältä:
Pikku Kepponen: Turun saaristossa.
Hra Kepponen odottaa elämänsä ensimmäistä lossikyytiä ja sopivast itse ratissa
Ravintola Scolan terassille kävi huikea paiste! Terassilla vähän tuuli, mutta ilman sitä olisimme saattaneet läkähtyä kuumuuteen. Minä rakastan meri- ja järvimaisemia, joten paikka oli kuin minulle tehty. Lisäksi siellä oli mukavan rauhallista.

Skool onnistuneelle retkipäivälle
Pikkaisen välillä ärsyttää alkoholittomien juomien hinnoittelu, joiden veroaste on kuitenkin selvästi alkoholijuomia pienempi. Alkoholiton siideri maksoi 50 senttiä alkoholillista vähemmän.
Minä olin luullut, että Scola olisi enemmän fine diningiin kallellaan oleva ravintola. Listalla oli monenlaista tyypillistä ravintola-annosta ja hinnat helsinkiläisten ravintoloiden keskitasolla. Hra Kepponen otti salaatin ja minä valitsin fish & chips annoksen. Ruoka oli perushyvää. Annoksemme eivät ansaitse sen kummempaa suitsutusta, mutta eivät myöskään haukkuja.
Pisteet annoksen päällä olevasta fenkolista
Terassi on paikkana aika uniikki. Sieltä voi katsella kuinka lossi operoi salmen ylitse ja kuinka väylää pitkin lipuvat purjeveneet.
Ravintola on rakennuttu saaren vanhaan kouluun. Sisätilat kylpivät auringonvalossa ja sisustus oli raikas.
Ilta oli vielä nuori ja levoton Kepposka mietti, että mitäpä seuraavaksi. Päätimme, että ajelemme hieman saarella. Tiet ovat kapeat eikä meitä vastaamme tullut mitään kivoja maisemia. Sitten tuli viitta Elisaaren ulkoilualuelle ja siinä oli Helsigin vaakuna. Päätimme mennä katsomaan. Päädyimme parkkipaikalle ja sieltä kävelimme laiturille. Elisaarin Baröstä erotti kapea salmi. Jätesäiliöt hieman haisivat nenäämme, kun apeana katselimme, että miksi Helsingillä on ulkoilusaari, jonne pääsee vain veneen omistajat!
Siellä siintää Elisaari! Pääseekö sinne vai veneenomistajat?
Rannan tiedotteista kävi ilmi, että Elisaareen on muutaman kerran päivässä sen aukiollessa ilmainen yhteysalus. Muuna aikana sinne voi soutaa itse kaupungin soutuveneellä, joita on laiturissa käytettävissä. Minun teki hirveästi mieli Elisaareen, mutta jännitti, että kuinka pääsen veneeseen, kun polveni taipuvat 90-110 astetta. Niin vaan kikkailin Hra Kepposen avustamana itseni soutuveneeseen!
Soutumatka kuulemma meni kevyesti, vaikka soutaja tässä irvisteleekin
Tervetuloa Elisaareen, takana saaren kahvila jossa pientä syötävää, A-oikeudet ja jätskiä
Istuskelimme kahvilan terassilla auringossa, söimme jätskit ja kävelimme luontopolkua pitkin tammilehtoon. Saari on luonnonsuojelualuetta. Siellä laiduntaa tänä kesänä kyyttöjä. Hra Kepponen kävi pistäytymässä saarella sijaitsevassa kartanossakin. Saaressa on ilmeisesti vain yksi vuokramökki, telttapaikkoja, saunavuoroja, vessat, suihkut, laavu ja ulkokeittiötilat. Siellä voi siis nautiskella kesästä muutkin kuin veneilijät! Ehdottomasti minua kiinnostaisi joskus palata Elisaareen.
Ajankohtaiset tiedot Elisaaresta ja sen palveluista löytyy Helsingin kaupungin nettisivuilta sekä
Elisaari - Vierasvenesatama Kaikille. Elisaaren rannassa oli pari SUP-lautaa ja yksi inkkarikanootti, joita voinee vuokrata kahvilasta.
Kartano
Oli ihana retki! Päivästä sukeutui suorastaan seikkailu. Harvoin sitä tulee kuljettua samana päivänä sekä lossilla että soutuveneellä! Tämä päivä lukeutuu kesän parhaisiin minullakin ja Hra Kepposen lomaohjelmassa tämä ylitti Edvinin pizzat :)