Hyvästi Vaari

Vaarin hienosti alkanut toipuminen katkesi yllättäen. 

Vaari ehti olla sairaalassa hyvin pirteä ja kognitiiviset kyvyt palautuivat hyvin.  Sunnuntaiaamuna hän vielä oli pyytänyt hoitajaa auttamaan kännykkänsä kanssa. Sitten tapahtui jotain eikä vaari enää puhunut kuin muutaman sanan tai puristi kättä vastaukseksi. Sairaalalääkäri teki vielä saman iltana Vaarille saattohoitopäätöksen, keuhkokuumeen annetaan viedä vaari ja hoito keskittyy kipujen poistamiseen ja olon tekemiseen mahdollisimman hyväksi.

Kävimme Hra Kepposen kanssa kotona välillä nukkumassa vähän, muuten olimme Vaarin luona sairaalassa. Aluksi tuntui aivan käsittämättömältä, että rauhallisesti nukkuva ja vienosti kuorsaava Vaari, joka näytti ihan samalta kuin ennenkin, ei selviäisi. Reilu kolme vuorokautta saattohoidossa antoi aikaa minun mielelleni sopeutua tulevaan. Ehdin itkeä monet itkut ja jutella monet jutut.

Pojat ehtivät kaikki nähdä vaarin sairaalassa hyvää vauhtia toipumassa sekä käydä vielä jättämässä hyvästinsä sen jälkeen. Serkkuni ajoivat Vaarin pikkuveljen sairaalaan jättämään hyvästit. Silloin vaari vielä hetkeksi heräsi ja tiesi, että olimme kokoontuneet isommalla porukalla hänen luokseen.

Terveydenhuollon ammattilaiset ennustivat vaarille jo 60-vuotispäivistä alkaen lyhyehköä loppuelämää. Sydämen verisuonia pallolaajenettiin ja samoin alaraajojen laskimoita, Vaarille tehtiin ohitusleikkaus ja hän kävi lävitse raskaat syöpähoidot leikkausesta sytostaatteihin. Liikuntakyvyn vei vuonna 2017 murtunut jalka. Päästään Vaari oli skarppi ihan loppuun saakka. Tänä kesänä Vaari sai valmiiksi yli 100 sivun tekstin sukumme historiasta. Kuvat oli tarkoitus liittää vaarin kirjoitukseen minun kesälomallani. Teen parhaani projektin loppuun saattamisessa.

Vaari eli 89-vuotiaaksi. Suru hänen lähdöstään on syvä, mutta samaan aikaan tunnen kiitollisuutta. Vaari sai elää pitkän, onnellisen ja mielenkiintoisen elämän. Hän oli loppuun saakka henkisesti pirteä ja seurasi maailman menoa ja hoiti asiansa itse. Hän eli meidän perheemme mukana arjessa ja juhlassa.

Vaari on parin viime vuoden aikana puhunut voimien rajusta vähenemisestä sekä elämänhalun vähenemisestä. Hän valmistautui lähtöön ja valmisteli myös minua siihen. Minä kehittelin projekteja, odotettavia juhlia ja virstanpylväitä, vireyden ja elämänhalun ylläpitoon. 

Vaari toivoi nopeaa lähtöä suoraan omasta kodista. Tunnen kiitollisuutta ja onnellisuutta siitä, että Vaari sai toivomansa lähdön. Olen kiitollinen myös siitä, että meillä oli mahdollisuus jättää hyvästit Vaarille ja viettää yhdessä hänen viimeiset vuorokautensa. Vaarin saattohoito toteutettiin hyvin, kiitos siitä Peijas AKOS1. 

Vaarin lähipiiri ehti kutistua hyvin pieneksi. Ennen sotaa syntyneistä miehistä harva elää melkein 90-vuotiaaksi. Vaarin piirin pienuus tuntui hieman raskaalta ja surulliselta asialta. Voimaa, lohtua ja toisen näkökulman asiaan tarjosi se, kuinka paljon minä ja perheeni olemme saaneet tukea ystäviltämme. Niin moni on sanonut minulle, että kaikkihan tietävät kuinka tärkeä isäsi oli sinulle ja sinä isällesi. Isäni oli suurin kannustaja elämässäni.

Suru ja ikävät tulevat aaltoina. Niiden jälkeen mieleen tulee kiitollisuus. Kiitos isä kaikesta.

Surullinen syntymäpäivä

Nyt kai olen virallisesti lähempänä 60 kuin 50 vuotta, koska täytin tällä viikolla 55. Ajelin synttäreitäni edeltävänä iltapäivänä mökille saunomaan ystävieni kanssa. Ystäväni Marjukka, joka on asunut yli vuosikymmenen Australiassa, vietti viimeisiä lomapäiviään Suomessa. Mukana oli meille läheinen lapsuudenystäväni Kirsi. Ilta hujahti taas hetkessä. Olemme sellaisessa elämänvaiheessa, että uusimpien kuulumisten vaihtamisen jälkeen, keskustelu kääntyy nopeasti muistelemaan menneitä. Lapsuutta ja etenkin teinivuosia. Minusta se on ihana rikkaus, että minulla on elämässäni ihmisiä, jotka ovat tunteneet minut 46 vuotta.

Jäin mökille yöksi ja tarjoituksenani oli tehdä sieltä etätöitä ja tilata nuorisolta synttäreiden kunniaksi hyvää ruokaa ja kakkua ja ajaa takaisin kotiin nautiskelmaan niitä. Hieman klo 9 jälkeen soitti kotipalvelu. Isäni oli kaatunut aamulla aikaisin ja turvapalvelu oli käynyt nostamassa hänet ylös ja olivat auttaneet takaisin sänkyyn. Turva oli soittanut kotipalveluun ja sanonut, että asiakas oli limainen ja vaikutti flunssaiselta. Kotipalvelu tuli aamulla laittamaan isälle tukisukkia ja hänen kuntonsa oli niin huono, että he olivat soittaneet ambulanssin saman tien.

Puolen päivän jälkeen soitti Meilahden päivystyksen lääkäri. Oireiden perusteella isälläni oli pieni aivoinfarkti sekä myös keuhkokuume. Tila oli vakaa, mutta vakava. Aika usein vaarin kyvyistä pitää keskustella hoitohenkilöstön kanssa. Hänen pärjäämisensä arveluttaa ammattilaisia. Tähän saakka vaarilla ei ole ollut mikään muu heikkoa kuin liikkuminen. Hyvinä päivinä hän voi vähän töpötellä rollaattorin kanssa, huonot päivät menevät pyörätuolissa. 89v vaari hoitaa itse kaikki raha-asiansa ja kauppa-asiat netissä, hoitaa ruuat, hygienian ja jopa pyykit, annostelee lääkeensä ja pistää insuliininsä ja kirjoittaa tietokoneella kirjaa suvun historiasta.  

Lähdin sitten synttäriherkuttelun sijasta Meilahteen. Isäni oli sijoitettuna valvontahuoneeseen ja jouduin odotteleman 90min, että siellä oli sellainen tilanne, että pystyivät ottamaan minut sinne käymään. Vaari oli kyllä kehnossa kunnossa, mutta selvästi tunsi minut vaikka ei pystynyt puhumaan. Vielä illalla vaari siirrettiin oman kotikunnan sairaalaan.

Seuraavana päivänä lääkärin soittoa piti odotella taas ikuisuus. Lääkäri soitti ja kertoi, että vointi on selvästi kohentunut ja potilas pystyy vastaamaan kokonaisilla lauseilla ja sanoi, että voimme tulla vierailemaan isommallakin seurueella. Illansuussa lähdimme poikien kanssa katsomaan vaaria. Siinä alkumoikkailujen jälkeen vaari sanoi, että tarvitsisi kännykkänsä sekä kuulokojeiden latauslaitteen. Mikä valtava ero vuorokauden takaiseen tilanteeseen! Vaari lisäsi, että jaffa kuulemma maistuisi ihanalta. Jaffan hankinnan hoitohenkilöstö peruutti tiukasti "vasta maanantaina harkitaan ruokaa ja juomaa". Aivoinfarkti taisi kuitenkin jättää jälkensä käden motoriikkaan sekä jalan toimivuuteen. Aika näyttää, että alkavatko hermoradat alkavat toimimaan. Keuhkokuume on päällä edelleen ja kovasti toivon, että antibiootit toimivat ja vaarin kroppa kestää taudin rasituksen. Tällä hetkellä tilanne näyttää toiveikkaalta.

Oli kyllä taas sellainen vuoristorata vuorokausi, alkushokista pelkoon ja sitten toiveikkuuteen. Hauskemmat bloggausaiheet, kuten Afrikan elefantit ja leijonat, odottavat vuoroaan. Nyt suhaan kodin ja sairaalan väliä.

Oma perhe ansaitsee jälleen isot kiitokset. Yksi pojista jätti ilmaista olutta väliin, että pääsi katsomaan vaaria. Kun illalla tuskailin sitä, että nyt tarvitsen elimistön stressinpurkuun jotain makeaa, niin yksi pojista kävi ostamassa minulle suklaata. Yksi pojista sanoi, että hän voi tulla seuraksi useastikin sairaalaan, kun on nyt tässä kotosalla useamman päivän putkeen. Kiitokset Hra Kepposelle ja kuopukselle myös siitä, että he joivat kahdesti sunnuntaikahvit vaarin kanssa, kun minä olin reissussa. 

Hra Kepponen järjesti minulle minisynttärit: sain kukkia ja kakkua.

Takaisin kotona ja heinäkuun ensimmäinen arkipäiväni

Blogissa on ollut hiljaista, koska olin kahden viikon lomareissulla Afrikassa. 

Pikkaisen etukäteen jännitti, että miten reissu mahtaa mennä. Minulle oli muodostunut mieleeni haaverunko reissusta googlailun ja lukemieni juttujen perusteella. Lomamatkalla ystäväni Jonnan kanssa lensimme Zimbabwen Victoria Fallsiin ihailemaan putouksia. Kävimme katsomassa putoukset myös Sambian puolelta ja teimme siellä illallisristeilyn Sambesi-joella. Botswanassa kävimme safarilla ja sitten lensimme Namibiaan, jossa autoilimme 8 päivää. 

Varsinaisen reissusuunnitelman teimme Jonnan kanssa tekoälyllä. Tekoäly arvioi miten paljon aikaa kannattaa varata nähtävyyksiin, se tiesi mihin ajaa taksilla ja kuinka säästää tietyissä jutuissa rahaa sekä aikaa. Tekoäly ehdotteli myös Majoitusvaraukset teimme Booking.comin kautta yleensäkin, pari retkeä Viatorilta ja viimeiseen kohteeseen auto Europcarilta. Kaikki sujui erinomaisesti! Majoitukset olivat kivat ja toimivat, ruoka ihan ok eikä aiheuttanut vatsaongelmia, olo oli turvallinen ja näimme ja koimme aivan valtavasti. Loman toisella puolella luppoaikaa ei juurikaan jäänyt, joten loman jälkeen olo ei ole levännyt. Mutta olo on onnellinen.

Miten jalat ja selkä kestivät reissussa? Syön säännöllisesti Panadolia nivelrikkoon ja välttelen viimeiseen saakka ibuprofeiinia, koska se ei sovi mahalaukulleni. Otin reissun aikana viikon Burana-kuurin. Lisänä minulla oli apuvälineitä.

Hra Kepposelta lahjaksi saamani retkijakkara matkusti mukanani Afrikkaan. Victorian putouksilla kävelyä kertyy ja minun pitää päästä säännöllisesti istumaan. Kevyt retkijakkara on erinomainen apuväline. Yhtenä päivänä askelia kertyi yli 12000 ja toisena päivänä melkein 9000. Minulle nämä ovat todella isoja askelmääriä.

Kyllähän sitä kelpaa lepuuttaa retkijakkaralla tälläisissä maisemissa.

Tässä ei-niin-onnistuneessa kuvassa lepuutan selkää tien penkalla ennen Sambian maahantulomuodollisuuksia.

Minulta on muutaman kerran kysytty, että hävettääkö kulkea tuolin kanssa ulkoilemassa tai matkoilla. Miksi pitäisi hävetä? En häpeä silmälasejakaan. Tokihan rajoittunut kävelykyky 55-vuotiaana harmittaa, mutta en jää sitä neljän seinän sisälle harmittelemaan. Koska näppärillä apuvälineillä pystyy tekemään ja liikkumaan enemmän, niin olisihan se ihan tyhmää olla käyttämättä niitä. Aion sienestää tänä syksynä uuden jakkarani kanssa ja vannon, että vaikka tarvitsisin tulevaisuudessa rollaattorin niin se ei saa jäämään minua kotiin.

Toinen erittäin hyväksi osoittautunut apuväline on lihashuoltovasara. Fysioterapeuttini oli ostanut sellaisen tyttärelleen ja kokeili sitä minuun ja totesi, että siitä on apua raajojen liikkuvuuden ylläpidossa. Vasaran avulla huonompi polvi taipui vähintään 90 astetta koko reissun ajan. Iltaisin otin sellainen 10min vasaroinnin. Lihasvasara on ihanan kevyt käyttää.

Lihashuoltovasara, jonka voi näppärästi ladata kännykkälaturilla

Tänään minulla on ensimmäinen heinäkuinen arkipäivä ja myös työpäivä. Tämä viikko vaikuttaa ihanan hiljaiselta, ensi viikolla pomo palaa lomilta ja kun nämä kaksi viikkoa lusin töissä, niin sitten minulla on seuraava kahden viikon lomapätkä. 

Lähitulevaisuudessa olisi ohjelmassa mansikoiden pakastamista, toivottavasti ystävän kanssa treffit ja viimeistään ensi viikolla mökille etätöihin siirtymistä. Jäljellä olevasta lomasta on tarkoituksena viettää ensimmäiset viisi päivää maaten, uiden ja kirjoja lukien. Sitten pitäisi tehdä mökille hankintoja ja poistoja ja saada kaksikerroksisen aitan alakerta nuorisolle nukkumapaikaksi ja laitella rantaa. Matkasta haluan blogata lisää mahdollisimman pian ja lueskella blogeja.

Pullatesti: kärkikahinoihin nousee Flemari 20 ja viimeiseksi jää Way Bakery

Ystäväni Marjo oli huomannut Hesarin suosittelevan Cafe Flemari 20. Yhtenä iltapäivänä se osui kohdalleni ja poikkesin testaamaan heidän korvapuustinsa.

Flemari 20 leipoo korvapuustit juuritaikinaan. Niitä paistettiin aivan tavallisessa kotiuunissa. Englantia puhuva omistaja suhtautuu antaumuksella korvapuustien tekoon ja ottanut tavoitteekseen tehdä kaupungin parhaat korvapuustit. Paistamisen loppuvaiheessa korvapuustin sisään leipuri laittaa paistomittarin, jotta hän osaa ottaa pulla uunista juuri oikeaan aikaan. Ei voi kieltää, korvapuustin rakenne on erittäin onnistunut!

Tiskillä kiinnitin heti huomiota siihen, että korvapuustit ovat aika pieniä. Valitsen tummasuklaapuustin, koska se on selvästi isompi.

Tummasuklaapuusti ja cappucino

Taikina, rakenne ja paisto ovat kohdillaan

Peruskorvapuusteja, hinta 4€ kpl, tummasuklaapuusti 4,5€

Jututan myyjää ja hän kysyy, että mitä tykkäsin pullan koosta. Kuulemma moni asiakas on tykännyt pienemmästä koosta, ei tule syötyä liikaa kerralla. Minun mielipiteeni on se, että korvapuuston pitäisi ehdottomasti olla hieman isompi. Puustin ei tarvitse olla lautasen kokoinen, mutta nyt puusti on niin pieni että pullanautinto jää vajaaksi. Tummasuklaapuustin koko riitti juuri ja juuri. Kerroin mielipiteeni myyjällekin, enkä vain hymistellyt että onpas kivan pieniä pullia. En ymmärrä, että keitä ne ihmiset ovat joiden mielestä pieni pulla on parempi :)

Cafe Flemari 20 korvapuusti on niin maukas, että se on maistamieni puustien kärkikastia.

Korvapuustin sisälämpötilan mittaus käynnissä

Kahvilan kanssa samassa tilassa toimii osan viikkoa kukkakauppa

Listan jumbona ja meistä aika lailla ansaitusti on tällä hetkellä Way Herttoniemi. Herttoniemen toimipisteessä ei leivota itse vaan pullat tulevat Wayn leipomosta. Leivonnaisten valikoimassa oli korvapuusteja, jotka olivat minusta liian tummia, lisäksi kristallikierrepulla, banaanileivän viipaleita ja päällystettyjä muffinseja. Otin jokaista yhden ja sitten vielä yhden lisä korvapuustin, jotta yhteíslukumääräksi tuli viisi. Maistelun suoritimme koko perheen voimin. Toisena virallisena pullakriitikkona toimi esikoisemme.

Hintoja Way lounaskahvilassa ei näkynyt missään. Kuvittelin että pullalasku olisi 20€. Lasku tiskillä oli 27,70€. Koska mikään leivonnaisesti ei näyttänyt varsinaisesti kovin kutsuvalta, hetken aikaa mietin, että kehtaanko sanoa, että ostakaan niitä. No, en kehdannut.

Way Bakeryn pullat 

Banaanikakku oli maukasta ja mehevää, korvapuustit meidän makuumme liikaa paistettuja, kristallikierre oli maukas, päällystetty muffinsi aika mitään sanomaton. En voi sanoa, että tuotteet olivat huonoja. Sen voin sanoa, että meidän makunystyröitämme ne eivät hivelleet ja yhdistettynä testin korkeimpiin hintoihin Way Bakery jää  toistaiseksi jumbosijalle.

Pullatestauksessani menetin jokin aika sitten mahdollisuuden maistaa pullaa, jonka ystäväni jätti lautaselleen. Olimme kahvittelemassa Cafe Birgitassa ja ystäväni otti biscoff-tahnalla täytetyn pullan ja se jäi häneltä syömättä melkein kokonaan. En tullut maistaneeksi. Unohdin kriitikkoroolini ja ajattelin vaan, että en halua maistaa pahaa pullaa.

Seuraavaksi voisinkin testata pari huoltoasemapullaa.