Sossusvlei ja Deadvlei

Namibian tunnetuin matkakohde lienee Namib-aavikolla sijaitsevat Sossusvlei ja Deadvlei. Ensimmäinen on jättimäisten hiekkadyynien sikermä ja jälkimmäinen on valkoinen savitasanko jolla on pystyyn kuolleita jopa 900 vuotta vanhoja puita pystyssä.

Dyynillä nro 45 ja ystäväni Jonna on kohta dyynin huipulla

Sossusvlein hiekkadyynit kuuluvat maailman korkeimpiin, monet niistä kohoavat yli 200 metriin, suurin Big Daddy on 325m korkea. Vertailuna: Eiffel-tornin korkeus ilman antenneja on 300m. Sossusvlein hiekkandyynit ovat tähtidyynejä, eli sellaisia dyynejä, joihin tuuli puhaltaa useasta eri suunnasta. 

Dyynien hiekka on voimakkaasti punertavaa. Netin mukaan Sossusvlein hiekka ei ole paikallista alkuperää. Geologien mukaan suuri osa hiekkamateriaalista on kulkeutunut tuhansien kilometrien takaa jokien mukana Etelä-Afrikan sisäosista Atlantin rannikolle. Merivirrat ja voimakkaat tuulet kuljettivat hiekan takaisin sisämaahan, missä se kerrostui nykyisiksi dyynijärjestelmiksi miljoonien vuosien aikana. Netti myös sanoo, että mitä punaisempaa hiekkaa, sitä vanhempi dyyni. Väri tulee siitä, että hiekan sisältämä rauta hapettuu ajan saatossa.

Minä ajattelin, että jättimäisellä hiekka-aavikolla ei kasvaisi yhtään mitään. Kasvillisuus on toki vähäistä, mutta ei aivan olematonta. Yksi Namib-aavikon suurista geologisista ja ekologisista erikoisuuksista on Atlantilta tuleva aamusumu. Kylmä merivirta synnyttää lähes päivittäin sumua, joka kulkeutuu kymmeniä kilometrejä sisämaahan. Monet hyönteiset, kasvit ja eläimet saavat merkittävän osan vedestään juuri tästä sumusta

Matkalla turisteille varatulle pysäköintialueelle, suositus on ajaa sinne vain nelivedolla

Minusta nämä violetit ja vihreät kasvit aavikolla olivat kerrassaan upeita!

Seuraavaksi lähdimme Jonnan kanssa kävelemään kohti Big Daddyä. Siellä näkyvillä olikin ainoastaan hiekkaa ja turisteja. Sää aamulla oli sellainen, että alkumatkan kuljimme takit päällä. Vain turistikarttaan merkityillä dyyneillä saa kävellä.

Big Daddy on polveileva dyyni, jossa on useampi nousu. Nouseminen tapahtuu aina tuulen suhteellisen kovaksi puhaltamaa reunaa pitkin.

Edessä Big Daddy, pienenä näkyy joukko kävelijöitä menossa kohti ensimmäistä harjannetta. Korkein huippu on erillään vasemmalla.

Kuvassa näkyvä polku vie Deadvleihin

Yllättäen unohdin näiden dyynien keskellä olevani liikuntarjoitteinen ja päätin yrittää tarpoa Big Daddyn ensimmäinen nousun ylös. Ikävästi toisen jalan alta hiekka murtui tehden noususta hitaampaa ja raskaampaa kuin olin kuvitellut. Siinä puolivälin jälkeen aivoihin iski sellainen järkevä ajatus, että jos hiekka pettää jalan alta, niin mitenkä pääse dyyniltä alas. Minähän menen ainakin neljä kertaa sujuvammin mitä tahansa ylöspäin kuin alaspäin. Pienen alaspäin menemisen kokeilun jälkeen päätin luovuttaa Big Daddyn edes osittaisen valloituksen ja aloitin hitaan laskeutumiseni Deadvleihin.

Jonna kiipesi Big Daddy ensimmäiselle harjanteella ja jatkoi sitä pitkin ylös kohti viimeistä nousua ja kääntyi sieltä alas. Alla Jonnan kuvia harjanteelta.

Ylhäältä oli näkynyt suolajärvikin. Netin mukaan aika harvinainen näky. Yleensä sademäärät jäävät niin pieniksi, että järvien vesi haihtuu nopeasti.

Sitten Deadvleihin:

Deadvlei pystyyn kuolleet puut ovat jopa 900 vuotta vanhoja

Aikoinaan Deadvlein alueella virtasi vettä ja puut kasvoivat normaalisti. Sen jälkeen dyynit sulkivat joen reitin. Puut kuolivat, mutta ilmasto on niin kuiva, ettei lahottajasienillä ole riittävästi kosteutta. Siksi rungot ovat säilyneet vuosisatoja lähes muuttumattomina.

Seuraavaksi söimme hieman välipalaa ja lähdimme ajelemaan takaisinpäin. Tarkoituksena oli löytää hiljainen dyyni, jolla saisin kuvattua Jonnaa. Jonnalla oli kuvausta varten mekko mukana autossa. Dyyniksemme valikoitu dyyni nro 45. Se oli mukavan kova kävellä ja minä pääsin hyvin kulkemaan sitä mallini perässä.

Sain muutamia upeita profiilikuvaksi sopivia otoksia. Mutta blogiin tulee nyt ne kuvat, joissa maisemia näkyy eniten. Tämä on reissufiiliksen osalta suosikkini.

Dyyni nro 45 kokonaisuudessaan

Dyynilla 45 vipelsi todella paljon tälläisiä koppakuoriaisia. Näistä tuli heti mieleen egyptiläiset skarabeet ja Aku Ankka tarinat niistä.

En voi muuta todeta lopuksi kuin, että olihan tämä aivan käsittämätön retkipäivä. Edellisenä päivänä olimme ihmetelleet sarvikuonoja hotellin terassin vieressä (linkki Pikku Kepponen: Sarvikuonoja ja upeaa Namibian luontoa) ja sitten seuraavana päivänä tämä. Voi ihmeiden maapallo! Toivottavasti me ihmiset emme tuhoa sinua!

Afrikka 2026 matkan edelliset postaukset:
1. Pikku Kepponen: VIktorian putoukset
2. Pikku Kepponen: Zimbabwen hotellit ja muut aktiviteetit
3. Pikku Kepponen: Safaripäivä Botswanan Chobessa

4. Pikku Kepponen: Automatkailua Namibiassa
5. Pikku Kepponen: Sarvikuonoja ja upeaa Namibian luontoa

Mummo Shower ja mielenkiintoinen luento

Viime viikolla oli arjessakin vähän menoa ja säpinää. Me järjestimme kahden ystäväni kanssa yllätysjuhlat Sirpalle. Sirpa on muutama vuosi sitten eläköitynyt ja nyt hänen eläkepäiviinsä on tulossa uusi ihanuus. Sirpasta tuli äskettäin isoäiti. Vauva asustaa vielä ulkomailla, mutta tuore vauvaperhe muuttaa pian takaisin Suomeen. Baby shower taitaa nykyisin olla aika yleinen juhla, mutta me järjestimme saman isoäidille eli sehän oli sitten Mummo Shower.

Tuore mummi lensi tapaamaan pientä poikavauvaa

Hieman jekutimme Sirpaa ja hän luuli tulevansa ihan muuten vaan syömään sienipiirakkaa. Satuimme Sirpan kanssa samaan aikaan Ilonan, jonka luona juhlat pidettiin, alaovelle. Oli hieman pokassa pitelemistä, kun Sirpa sanoi minulle ja Ilonalle, että jopas teillä on nyt yhteensopivat vaatteet, kun olimme molemmat sinisissä mekoissa. Ei ollut sattumaa, vaan sovittua.

Tässä sitä ollaan "ihan sattumalta" sinisissä mekoissa Ilonan kanssa

Baby Shower tyyliin Mummo Showerissakin oli pari pientä tehtävää tuoreelle mummille. Ensin testasimme mummin tietoja pienellä termien selitystehtävällä. Mummi onnistui rutistamaan bingosta yhden rivin. 

Mummi pähkäilee

Sitten mummi sai arvailla, että mitä raaka-aineita oli vauvansoseissa sekä arvioida makua. Tuore mummi oli ihan kuin meidän pojat vauvoina - vain hedelmäsoseet maistuivat :)

Mummia ihan irvistyttää tälläiset soseet

Juhlaporukkamme: Otilia, minä, Ilona ja tuore Mummi

Kasasimme tarjoilut nyyttäriperiaatteella. Otilia teki salaatin, Ilona sienipiirakan ja minä jälkkärin. Jälkkärin valmistus osui niin pahaan väliin minulle, että olisi menty kaupan muffineilla, jollei kuopus olisi leiponut niitä. Edellisenä päivänä ehdin askarrella muffinikoristeet, kun laskeskelin että on nopeampi tehdä itse kuin lähteä ostoksille.

Tässä teen muffinikoristeita

Sienipiirakkaa ja salaattia. Nyyttärihommissa pyydämme usein Otiliaa tekemään salaatin. Hän tekee aina meille jonkun yllättävän kombinaation. Nyt salaatissa oli sekä fenkolia että oman pihan omenoita ja se oli hyvä yhdistelmä.

Kuopukset tekemät herkulliset mustikkamuffinit. Luonnonvalossa kuorrute näytti enemmän vaaleansiniseltä

Onnea ja paljon ihania mummi-hetkiä!

Onnittelukukat

***

Samalla viikolla suoriutuin aamulla Women in Tech Finlandin järjestämälle aamuluennolle Alma Mediaan. Alman edustajat kertoivat, miten ja mihin heillä käytetään tekoälyä. Alman esiintyjät oli valittu hyvin ja puheenvuorot olivat varsin mielenkiintoisia. Minulle mielenkiintoisin oli digijulkaisujen tekniikasta vastaavan henkilön esitys tekoälystä teknisessä työssä. Plussaa siitä, että Alman edustajat olivat varanneet aikaa niin hyvin, että heitä pääsi jututtamaan myös tilaisuuden jälkeen.

Etenkin tuo pointti nro 2 on erittäin mielenkiintoinen

Mietteeni tilaisuuden jälkeen oli, että jos Internet on mahdollistanut kehitysharppauksia koko maapallon väestölle, niin onko tekoälystä tulossa enemmän eriarvoistava kuin tasa-arvoistava kehitysaskel. Juttelin työkaluinvestoinneista Alman edustajan kanssa ja tässä vaiheessa hinnat ovat sen verran korkeat, että niillä hinnoilla varaa tekoälyn käyttöön on lähinnä länsimaalaisilla yrityksillä, jotka laskevat saavansa investoinnin säästöinä takaisin. Mikäli kehitysmaille tai pienen BKT:n maille ei tule helpotuksia hintoihin, ne putoavat kehityksestä tässä kohtaa.

Näissä vähän apeissa mietteissä menin kipeillä jaloillani ulkoilemaan Töölönlahdelle. Helsingin kaupungin puutarhurit ovat luoneet sinne ihan mielettömän hienon kesäkeitaan useine istuskelupaikkoineen ja kasvit olivat upeita vielä syyskuun lopussa. Aurinkokin paistoi ihanasti! 

Seuraa aikamoinen kuvatykitys Töölönlahden upeudesta:

Nämä heinätkin olivat lumoavat

Sääennuste lupailee ikävän sateista säätä, mutta sehän on oivallinen syy nautiskella lukemisesta.

Mukavaa viikonloppua!

Mitä kuuluu arkeen?

Blogiin tulee postattua enimmäkseen sellaisia suurempia tunteita herättäneitä tapahtumia ja vähemmän ihan perusarkea. Arkeni on suurelta osin hyvää, mutta usein myös kuormittavaa. Lehtiartikkelien perusteella moni kamppailee arjen kuormituksen kanssa. Ystävät, joiden lapset ovat muuttaneet omilleen, ovat surkutelleet sitä, kuinka arki muuttuu tylsemmäksi ja tapahtumaköyhäksi. Meillä eletään edelleen ruuhkavuosia. Ei nyt sentään päiväkotivuosien veroisia ruuhkavuosia, mutta ei ole hiljaista vielä.

"Kurkistus kulissien taakse" Tässä kuvassa olen juuri käynyt ostamassa pullaa pullavuorolleni töihin, kun en jaksanut leipoa. Ajan aina töihin rullat päässä, näin ei tuhraannu aikaa lainkaan hiusten laittoon.

Kuopus on juuri päättänyt syksyn yo-kirjoitukset ja urakka jatkuu keväällä. Kuopus on aina ollut huoleton tyyppi, aivokapasiteettiani kuluttaa edelleen hänen potkiminen hommiin. Jos minulla olisi yhtään enempää kapasiteettia, niin laittaisin sen kuopuksen viimeisen lukiovuoden asioihin. 

Keskimmäinen oli lukulomalla pari viikkoa ja yritti korottaa äidinkieltä. Voi kunpa hän onnistuisi! Hän palaa nyt takaisin töihin, jossa on aamu-, ilta- ja viikonloppuvuoroja. Keskimmäinen pyörii vaihtelevasti meillä tai tyttöystävän vanhempien kotona. Ajokorttiprojektimme on edelleen kesken. Keskimmäisen ja hänen tyttöystävänsä kanssa valmistellaan heidän loppuvuoden Aasian reppureissua. Keskimmäinen menee armeijaan heti vuoden alussa.

Keskimmäinen on lähdössä treffi-iltaan tyttöystävänsä kanssa ja sitä varten koristelivat t-paidat toisilleen <3

Esikoinen opiskelee avoimessa yliopistossa ja etsii töitä. Häntä pitää muistutella hommiin tarttumisesta myöskin. Esikoisen tyttöystävä muutti kuun alussa Helsinkiin ja nyt meillä ei ole enää viikonloppuisin yöpyjien lukumäärä seitsemän, mutta sunnuntaipäivällisellä meitä on useinkin seitsemän. Kukaan pojista ei ole vielä omillaan, kahta pitää olla potkiskella suoriutumaan ja kolmatta pitää potkiskella suunnittelemaan ajotunnit muuhunkin aikaan kuin säkkipimeään. 

Kotimme on ahdas jo viidelle hengelle, seitsemän saa tilat nitisemään liitoksissaan. Olohuoneen nurkassa on Ikean taittopatjat ja extrapetivaatevarasto. Minä olen tyttöystäville sanonut, että pidän teitä perheenjäseninä ja perheenjäsenten kesken meillä saa tulla kylpytakissa tai pelkässä t-paidassa aamiaiselle, joten en nyt ala teitä varten siistiytymään. Sama oikeus koskee heitäkin. Sunnuntaina päivälliselle tullaan vaatteet päällä.

Edellisellä seitsemän hengen sunnuntai-illallisella oli tarjolla Burgundin pataa

Poikien kunniaksi pitää sanoa, että he pyörittävät tiskit ja roskat. Olen 90% tyytyväinen heidän suoritukseensa. 10% napina tulee siitä, että vuorossa olevaa pitää välillä muistutella sekä siitä, että Hra Kepposen kehittämästä vuoronmerkintäjärjestelmästä huolimatta välillä tulee riitaa siitä, että kenen vuoro.

Tämä näky sinkauttaa verenpaineeni saman tien yli 200. Onneksi näky on nykyisin aika harvinainen

Pojat, etenkin esikoinen, välillä kokkaa meille jotain hyvää. Se on ihanaa!

Töissä on ollut kuukausia todella kuormittava tilanne. Työkuormitusta on lisännyt vaatimukset enemmistä lähityöpäivistä. Lehdissä ja somessa on ollut paljon juttua siitä, kuinka yritykset haluavat työntekijänsä takaisin toimistolle. Meilläkin on osalle laitettu vaatimus kolmesta toimistopäivästä. Omassa tiimissäni meillä on onneksi vain kuusi lähipäivää kuukaudessa. 

Kuusi päivää ei kuulosta kovin kummoiselta vaatimukselta, mutta työtilat taipuvat kasvaviin lähipäiviin kehnosti. Istuin viime viikolla kahden miehen välissä, jotka olivat molemmat tunteja etäpalavereissa. Toisella on meillyttävä matala ääni ja hän puhuu aika hiljaa tarkoituksellisesti. Toisella on kova ääni ja ihan kauhea rallienglanti. Hänellä oli jotain pientä kahnausta palavereissa ja puheen volyymi nousi säännöllisesti todella kovaksi. Kohteliaasti pyysin häntä puhumaan hiljempaa, mutta sehän unohtui taas seuraavan erimielisyyden tullen. Istuin sitten pari tuntia kahvitilassa, epäergonimisessa asennossa hiostavalla muovituolilla. Kehä I on ollut viikkoja kaikenlaista pientä remonttia, joka kyllä vaikuttaa liikenteen sujuvuuteen. Positiivista toimistopäivissä on se, että näkee työkavereita - myös sellaisia joiden kanssa ei ole palavereja. Valmis lounas salaatteineen on tietysti iso plussa myös.

Jouduin rajaamaan kuvasta muut henkilöt pois, mutta hymyillen syön salaattia vaikka muut syövät pizzaa. Hyvä minä!

Muiden pizzaa

Voimat hupenevat aika lailla perusarjesta suoriutumiseen. Ykkösprioriteettini on lisätä liikuntaa ja terveellisiä välipaloja arkeeni. Ystäväni Sirpan äiti kuoli hieman ennen isääni ja päätimme, että meidän sunnuntaille tulee uusi rutiini ja treffaamme sunnuntaisin vesijumpassa. Tästä yritän pitää kiinni kynsin hampain. Annan itselleni pisteitä siitä, että suoriuduin vesijumppaan jopa silloin, kun Sirpa oli viikonloppureissussa.

Lisäksi yritän lisätä arkeeni edes pienen ulkoilun. Kroppani kestää tällä hetkellä todella surkeasti kävelyä, mutta reppu selässä köpöttelen pururadalla. Repussa on retkijakkara, joka mahdollistaa lepohetken aina, kun sen tarve iskee.

Olin suunnitellut käveleväni tuolle penkille, mutta annoin sitten sorsien pitää sen ja istuin omalle jakkaralleni.

Tämä vuosi on ollut vahvasti lukemisen vuosi. Näyttää siltä, että teen 2000-luvun kirjojen lukemisen määrän ennätykseni. Aikaisempi ennätys oli 50 kirjaa. Nyt minulle on menossa kirja nro 49. Eniten olen lukenut dekkareita. Olen dekkareiden välissä yrittänyt lukea myös ns. laadukkaampaa ja sivistävämpää kirjallisuutta vaihtelevalla menestyksellä. Kehuttu Pajtim Statovci ei tehnyt vaikutusta. Yksi suosikkikirjailijoista on Tommi Kinnunen, mutta hänen Neljäntienristeys oli laimea lukukokemus. 

Mielenkiintoisimmat/parhaimmat tämän vuoden ei-dekkarit ovat:

Hermo - Murharyhmän mies
Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön ex-pomo, rikosylikomisario Juha ”Hermo” Rautaheimon muistelmat urastaan ja murhatutkinnan kehittymisestä.

Kohti kehorauhaa – irti dieettikulttuurin kahleista / Veera Papinoja
Erittäin hyödyllinen kirja niille, jotka suunnittelevat seuraavaa muutaman viikon tai kuukauden kitukuuria, laidutusvalmennukseen osallistumista tai ovat sitä mieltä, että ylipaino on vain ja ainoastaan ongelma itsekurissa.

Marian kirja / Laura Lähteenmäki
Historiallinen kirja kertoo nuoresta Mariasta, josta tulee Elias Lönnrotin vaimoa. Se on hieno kirja rakkaudesta, kuolemasta, sitkeydestä ja sisäisestä voimasta.

Arjen iloa on yhteiset hetket, projektit ja ateriat perheen kanssa ja tapaamiset ystävien kanssa. Jaksamistani yritän hoitaa levolla, liikunnalla ja ulkoilulla. Arkeni ihan parhain asia on vielä mainitsematta. Se on tietenkin Hra Kepponen! Hän vetää kanssani eteenpäin tätä ra(s)kasta kivirekeä eli perhettämme. Hän kokkaa ja kuljettaa sekä hankkii ja huolitsee. Ja istuu tyytyväisenä kanssani Netflix-maratonin äärellä sohvalla. Olemme istuneet aika paljon sohvalla streamingpalveluiden äärellä ja loppusyksyn tavoitteena on suorittaa siinä samalla edes hiukan kuntopyöräilyä, joka on tappavan tylsää, mutta hyväksi polvilleni.

Minulle iloa tuo pienten juhlien, tapaamisten, menojen ja niiden kahvilaretkien suunnittelu. Nykyisillä voimavaroilla meinaa usein käydä niin, että toteutus ei meinaa ehtiä ajoissa valmiiksi ja se vaatii aina enemmän voimia kuin olin ennakoinut. Lienee vanhenemiseen ja huonoon yleiskuntoon liittyvää.

Suunnitelmissa on:
-miniyllätysjuhlat ystävälle (järjestetään porukalla) 
-sukuluento tarjoiluineen, luennon tulee pitämään Hra Kepposen täti
-viikonloppureissu Sirpan kanssa
-kuopuksen 18v synttärit
-koko perheen joulutori
-viime vuoden joululahjan kuittaaminen nuorisolta (kolmen ruokalajin illallinen kotona)
-kahvilareissu (paikka valittuna)

Arjen raskautta tällä hetkellä lisää se, että kohta on lakisääteinen deadline vaarin perukirjoitukselle ja hänen asuntonsa pitäisi saada tyhjennettyä jossain järkevässä ajassa. En tiedä, mitä ihmettä teen esimerkiksi kaikille valokuville. Niistä valokuvista puheenollen, lopetan tämän postauksen kuvaan yhdestä äitini ensimmäisistä ulkomaanmatkoista. Neitien/rouvien matkapuvustoon on kuulunut valkoiset avokkaat ja valkoinen hattu, käsimatkatavaroita on kuljetettu isossa kangaslaukussa. Äitini on toinen oikealta sinisessä mekossa ja valkoisessa hatussa. Hänen ystävänsä on vasemmalla vihreässä mekossa. Minua on ilahduttanut kovasti katsella näitä vanhoja kuvia äidistäni, joissa hän on päässyt kokemaan asioita.