Flunssaa ja mökkireissu sienimaastoon

Niin siinä kävi, että perheessämme pyörinyt flunssa tarttui lopulta minuunkin. Yskä on niin järkyttävä, että se estää nukkumisen ja selkää särkee yskiminen. Mieheni sukuseuralla oli viikonloppuna koko päivän retki ihanalla ohjelmalla, mutta minä jouduin jäämään kotiin sairastamaan. Maanantain ja tiistain olen ollut sairauslomalla enkä mielestäni ole työkuntoinen vielä keskiviikkonakaan. Flunssaoireet alkoivat pukata päälle jo mökkireissullamme viime viikolla. Ilona sai anottua enoltaan uuden mökkeilyajankohdan enonsa hallitsemalle sukumökille viime viikolle. Sinne meitä veti hyvät kantarellipaikat ja Ilonalla toki nostalgia. Hän on mökkeillyt siellä koko lapsuutensa ja nuoruutensa isovanhempiensa kanssa.

Viime viikon maanantaina saavuimme auringonlaskun aikaan lämpöisessä kelissä Tammelaan

Maanantaina kävimme ajoissa nukkumaan, jotta jaksaisimme seuraavana päivänä sieniretkeillä aktiivisesti töiden jälkeen. Sääennuste lupasi vielä koko tiistaille poutaa ja lämmintä. Illalla syömäni mikroruoka alkoi närästämään pahasti ja heräsin siihen aamuviideltä enkä saanut enää unta. Oli pakko juoda kaksi kupillista kahvia työpäivän aikana, jotta pysyin hereillä palavereissa ja sain jotain tehtyä. Siitäpäs seurasi mahakipua. Könkkäsin kuitenkin Ilonan perässä metsään mahakipuisena. Mitä sitä ei hullu keski-ikäinen tekisi kantarellien vuoksi :) Ensimmäiseksi Ilona vei minut ihan karmeaan ryteikköön, josta emme löytäneet mitään. Seuraava kohde oli onneksi helpompi kulkuisempi. Uusia sieniä ei ollut noussut, koska metsä oli aika kuivaa. Sieltä täältä löytyi hieman poimittavaa. Illalla saunoimme ja uimme. Järvivesi tuntui jo viileältä, mittarin mukaan pintavesi oli 19. Juuri kun olimme lopettaneet saunomisen alkoi hiljakseen sataa.

Tiistaina oli niin lämmin sää, että pistin etäkonttorin pystyyn mökin terassille, josta näkyy järvelle

Tiistain sienisaalis

Loimulohta, perunoita ja kantarellikastiketta. Niin hyvää!

Lounaalla herkuttelimme omenapiirakalla

Mökiltä on viehättävät järvimaisemat

Keskiviikkona teimme pienen pikapyrähdyksen metsään keskellä päivää, koska illalla Ilonan kaveri oli tulossa mökille kyläilelään. Hän sattui sopivasti olemaan Hämeenlinnassa työmatkalla. Olen tavannut hänet kerran Women in tech konferessissa. Kiva oli tavata uudestaan! Minulla oli illallisen valmistusvuoro ja tein kantarelli-pekonipastaa taas. 

Keskiviikon saalis - näistä poimi suurimman osan Ilona: Kuvan on ottanut Ilona.

Voi mitä herkkua jälleen tulossa

Päivän järvikuva

Torstaina heräsin vähän flunssaisena. Edessä oli pitkä päivä kotimatkoineen, joten jouduin jättämään sienestyksen väliin. Kylläpä harmitti. Sitten harmitti vielä enemmän, kun Ilonalta tuli metsästä kuvia. Vihdoin hän oli löytänyt runsaan kantarelliesiintymän. Minun haaveenani olisi päästä kerran poimimaan sellainen aivan puhtaaksi. Päivä oli taas mukavan aurinkoinen. Illalla harmitti lähteä kotiin. Toisaalta hieman flunssaisena paras paikka on kyllä oma koti.

Ihan huikean hyvät sienipaikat on tuolla mökillä Tammelassa. Toivottavasti pääsen joskus uudestaan. Suppilovahveroiden perässä ei tarvitse ajaa Tammelaan saakka, niin on löytynyt ihan kivasti meidän mökiltämmekin. Muuten täytyy sanoa, että sienestys meidän mökillämme verrattuna Tammelaan on aivan eri laji. Toisista metsistä niin kantarelleja löytyy ja toisista ei.

Ilonan upea kuva!

Kuvan on ottanut Ilona

No nyt on saalis! Pääsin osille :)

Mökkeilun lopuksi kävimme vielä soutelemassa järvellä mukavassa auringonpaisteessa.

Nämä etätyö-mökkireissut tuovat arkeen tosi kivaa vaihtelua. Oli mukava päästä näkemään Ilonan lapsuuden tärkeä paikka ja kokemaan parempia kantarellimetsiä.

Tiistaina minun kantarellidiilerini viestitteli, että vielä olisi todennäköisesti syksyn viimeisiä kantarelleja myytävänä. No arvaatte varmaan, että tietenkin ostin. Eläköön keski-ikäisen sienihulluus! Mökillä päädyttiin kokeilemaan kokkausta Repolaisen tyyliin kukkakaalista. Se onnistui erinomaisesti! Siitä lisää myöhemmin.

Pysykää terveinä!

Ryhävalaita bongaamassa Mosambikissa

Syymme matkustaa Mosambikiin oli sen rannikolla juurikin Mosambikin talviaikaan viihtyvät ryhävalaat. Ryhävalaat ovat juurikin niitä upeita merten jättiläisiä, jotka hyppäävät vedestä ulos ja urokset laulavat kauniita soidinlauluja naarailleen ja ne viestivät veden alla toisilleen. Ehkä tunnetuimmat upeat ryhävalaskuvat on otettu Kalifornian Monterey Bayssa tai Meksikon Baja Californiassa. Hyviä bongauspaikkoja tarjoaa myös Islanti ja Azorit. Näistä heinäkuulle sesonki olisi ollut Monterey Bayssa ja Islannissa. Me päädyimme Mosambikiin.

Näin Wikipedia kertoo ryhävalaasta:
"Ryhävalas (Megaptera novaeangliae) on uurteisvalaiden heimoon kuuluva, oman sukunsa ainoa laji. Sitä tavataan kaikilla maailman merillä ja ne suosivat matalia rannikkovesiä.

Ryhävalas tunnetaan erityisesti ruumiinkokoonsa nähden pitkistä kylkievistä, merirokoista ja poimuista kuonossa ja vatsassa sekä ennen kaikkea kauniista laulannasta.

Painoa niille kertyy keskimäärin 25–48 tonnia ja pituus vaihtelee 12–18 metrin välillä. Kuten monilla muillakin valailla, naaras on urosta suurempi.

Ryhävalas ui noin 25 000 kilometriä vuodessa edestakaisin, 5 000 kilometriä keskimäärin lisääntymis- ja ruuanetsintäseutujensa välillä. Reitit ovat säännöllisiä, eivätkä valaat yleensä seikkaile."

Tämän näköisistä tyypeistä oli siis kyse

Ostimme Liquid Diving centeristä valasretken. Yhden aamupäivän ajelimme valaiden perässä pitkin lahtea. Sää oli erinomainen ja lahti hyvi tyyni. Retken aikana näimme useita valaita ja useita hyppyjä! Retki oli varsinainen hyppynäytös. Minä olin haaveillut älyttömän paljon, että pääsisin snorklaamaan lähelle valasta. Turvallisuussyistä se on sallitua vain silloin kun valas lepäilee pinnalla. Uimarit päästetään veteen n 50m päässä valaasta. Olin jo suunnitellut samanlaista kauhontaa kuin aikoinaan manaatin perässä. Harmillisesti mahdollisuutta päästä veteen ei tullut lainkaan. 

Kuvasin valaita pienellä vedenpitävällä pokkarillani ja kuvista tuli tosi surkeat. Mutta alla vähän todistusaineistoa.

Melkein synkronoidut hypyt ja se paras kuvani

Aikamoiset pärskeet tulee kun n. 40000kg hyppää vedestä. Sinänsä ihan käsittämätöntä, että ryhävalaat pystyvät moisiin hyppyihin.

Tällä lailla rauhassa pötköttävää valasta kohden olisi saanut mennä uiden. Mutta tällä yksilöllä ei ollut evä lepoasennossa eli se oli aikeissa jatkaa matkaansa.

Tässä valmistellaan hydrofonia, jolla kuuntelimme valaita. Nyt ei ollut paritteluaika, joten kosiolauluja emme kuulleet, mutta kaikenlaista erilaista urahtelu-murahtelua kyllä kuulimme.

Vaikka emme päässeet veteen, oli valasretki upea kokemus. Valasretki oli ensimmäisenä aamunamme Tofolla. Vielä iltapäivällä huomasimme, että todentotta valaita voi nähdä myös rannalta käsin. Seuraavana aamuna lähdimme aamukävelylle rannalle ja kävelimme keskustan takaa alkaville dyyneille. Sieltä dyyneiltä näki yllättävän paljon valaita aivan paljain silmin. Mini erotin vesisuihkut ja hypyt. Jonna myös pyrstöt. Jätin pikkukiikarini kotiin, koska en voinut ymmärtää, että rannalta olisi voinut katselle hyppiviä valaita. Dyynit ja niiden edustan ranta olivat hyvin kaunis paikka myös ihan vaan hengailuun.

Dyyneillä istuskelemassa

Oikealla dyynit

Vielä yksi dyynikuva

Nuori tyttö keräämässä simpukoita vuorovesilammikoista

Jotenkin nämä Tofon rantojen värit ovat niin hienoja

Lainelautailijat odottavat aaltoa

Aamun kalasaalis

Yksi tälläinen iso meduusa oli ajautunut rannalle, muutamia pieniä näimme päivittäin

Mosambikin Tofosta matkamme jatkui kohti Etelä-Afrikkaa. Johannesburgiin pääsi lentämään suoraan Vilnkulun lentokentältä. Automatka Tofosta Vilankuluun kesti noin viisin tuntia. Osa matkasta sujui hienoa uutta moottoritietä pitkin ja osa ihan kauheita kärrypolkuja pitkin. Pääsimme onnellisesti Vilankuluun ja sieltä Johannesburgiin, josta matkamme jatkui Pilanesgerbgin kansallispuistoon lodgelle.

Mosambik oli hieno kokemus! Voisin mennä uudestaankin, mutta matka on pitkä ja maailmassa on niin monta kiinnostavaa paikka, että Mosambik jäänee kertakokemukseksi.

Paikallinen tie ja edessä paikalliskuljetus

Mosambik-Etelä-Afrikka reissun aiemmat postaukset:
Pikku Kepponen: Mosambik on rantaparatiisi
Pikku Kepponen: Mosambik ja sen pääkaupunki Maputo
Pikku Kepponen: Reissuterveisiä Afrikasta

Upean syyskuisen helleviikonlopun viettoa

Paikallista talviuintitoimintaa pyörittää piensatamassa toimiva venekerho. Sain heiltä kutsun tulla venekerhon iltamiin lauantaina. Luvassa oli pelejä, makkaran grillausta ja musiikkia. Minulle iltamien vetonaulana oli erinomaiset saunomismahdollisuudet. Venekerhon ja talviuinnin voimapariskunta toi paikalle talviuinnissakin käytössä olleen peräkärrysaunansa sekä upean saunalauttansa. Olen parissa talvituintikaudessa kuullut paljon kehuja saunalautasta. Mukaansa iltamiin sai tuoda perhettä tai ystävän. Kaverini Sirpa innostui iltamista heti kuultuaan saunalautasta. Vielä illan lopuksi keskimmäisen poikani tyttöystävä Lillikin tuli koestamaan saunalautan. Kaiken kaikkiaan vietimme reilut kolme tuntia iltamissa. Siis lähinnä saunalautalla. 

Lauantain sää  oli aivan jumalaisen hyvä. Ulkona tarkeni pitkään pyöriä uimapuvussa ja kylpytakissa. Saunalautalta pääsi uimaan ja vesikin oli vielä +20.

Uskallan väittää että meidän kasvoilta näkyy tyytyväisyys tulevasta saunalauttaillasta

Sauna Maestro uimassa. Hän on itse rakentanut saunalautan, kuten myös peräkärrysaunan.

Sirpa yläkannella chillailemassa

Kaunis Lilli yläkannella. Arvostan sitä, että Lilli tulee mukaan meidän koko perheen menoihin ja tuli siis jopa yksin minun ja Sirpan kanssa saunomaan. 

Molemmissa saunoissa, sekä peräkärrysaunassa että saunalautalla, on ihan hilittömän hyvät löylyt. Molempiin mahtuu kerralla hyvin seitsemän tai kahdeksankin. Tai 10 ahtamalla :D Oli kyllä kiva ilta ja tuon saunomisen jälkeen varsin rentoutunut olo. Sirpan kanssa aloimme haaveilemaan, että olisipa meilläkin oma saunalautta.

Syökää makkaraa! 

Sunnuntaina nautiskelimme hyvästä säästä ulkoilemalla Stansvikissä Hra Kepposen kanssa. Olimme ajatelleet, että syömme ravintolassa jotain. Niin oli ajatellut moni muukin, koska jono keittiössä oli noin 1,5t mittainen. Syömisemme typistyi pullakahveihin. Tai jos ollaan tarkkoja, niin puolikkaaseen pullaan. Nekin olivat tehneet niin hyvin kauppansa, että jäljellä oli vain yksi pulla.

Stansvikin maalaisidylliä

Stansvikin kartanon upea vanha lehtikuja

Stansvikissä on myös pieni uimaranta. Uskomatonta, että syyskuun alussa oli vielä auringonotto- ja uimakelit!

Helteestä ja auringosta huolimatta syksyn merkkejä on jo näkyvillä.

Tällä viikolla pääsin Ilonan kanssa etätöihin hänen enonsa mökille. Tulimme tänne maanantai-iltana. Kahdesti olemme ehtineet piipahtamaan sienimetsällä ja kantarellisaalis on ollut ihan hyvä. Kivaa on ollut, vähän harmi palata jo tänään takaisin kaupunkiin.

Arkijuttuja jäteomenoista ja kantarelleista kunniavartioon

Aloitetaan ruuasta. 

Tänä vuonna monella on hyvä omenasato. Meillä ei ole omenapuuta pihalla, vaikka sellaisesta haaveilen vuodesta toiseen. Naapurin puusta on tippunut aidan ylitse tänä vuonna poikkeuksellisen paljon omenia meidän pihallemme. Naapurin omenat ovat huonoja, eivätkä tule syödyksi sellaisenaan. Taloyhtiössä on ukaasi kerätä omenat nopeasti pois, jotta ne eivät houkuttele paikalle rottia. Ensin hieman harmittelin, että naapurin omenapuu aiheuttaa minulle ylimääräistä vaivaa. Sitten harmittelin, että omenia pitäisi kantaa suoraan biojätteeseen. Tein koesoseen naapurin omenoista. Siitä tuli niin hyvää, että olen alkanut säilömään naapurin omenia. Näin se ei toivottu jäte muuttuikin herkuksi. Minulla on kohta motivaatiota käydä keräämässä naapurin loput omenat suoraan puusta :D

Paahtoleipää, juustoa ja omenasosetta on herkullinen yhdistelmä. Nyt saan syödä kaiken omenasoseen yksikseni, kun esikoinen on armeijassa.

Minulla on 'vakidiileri', jolta ostan kantarelleja. Ostostapahtuman ohella vaihdamme myös kuulumiset. Tänä vuonna on kantarelleja riittänyt ostettavaksi. Toki vakiasiakkaalle niitä on löydetty myös huonompinakin vuosina.

Uusi reseptikokeilu oli kantarelli-pekonipasta. En ole kokeillut sitä aikaisemmin, koska olen ollut varma, että pekonin maku peittää kantarellin. Tällä kertaa ruoka piti saada uppoamaan myös niille lapsille, jotka eivät ymmärrä kantarellien olen suurta herkkua, siksi päätin kokeilla kantarellin ja pekonin yhdistelmää. 

Sienet olivat jo valmiiksi paistettuja. Paistoin pekonin, laitoin folion alle odottamaan sienikastikkeen valmistumista. Kuullotin sipulia, heitin sienet sekaan, purkki ruokakermaa kaveriksi ja pekonit paloiksi mukaan kastikkeeseen. Keitin pastan ja valutin sen hyvin ja sotkin kastikkeen sekaan. Päälle parmesaania. Jestas kun oli hyvää!

Arviomäärät viidelle
700g spagettia
1,5l kantarelleja
1 sipuli
pieni pakkaus pekonia
2dl ruokakermaa ja vähän maitoa jatkeeksi
ripaus suolaa
mustapippuria
kirveliä
vähän valkosipulijauhetta
parmesaani annosten päälle

Kastike valmiina

Pasta sekaan, kannattaa antaa pastan maustua kastikkeessa hetki ennen tarjoilua

Oli hyvää! Jopa ne sivistymättömät lapset osasivat arvostaa tätä ruokaa 

Hra Kepponen oli sitä mieltä, että reseptiä kannattaisi kokeilla siten, että pekonit ripotellaan vasta annoksen päälle. Kastikkeessa rapsakat pekonit alkoivat pehmenemään.

Minun piti olla torstai- ja perjantai-iltana erinomaisilla kantarelliapajilla. Ystäväni Ilona oli järjestänyt meille yöpymismahdollisuuden sukulaisensa mökillä, jossa on satavarmat kantarellipaikat. Kantarellit jäivät poimimatta ja mökkeily minulle uudessa paikassa kokematta, koska sain hammassäryn tiistai-iltana. Ei auttanut muu kuin hakeutua pikaisesti hoitoon keskiviikkona. Ensin näytti siltä, että tulee juurihoito. Sitten tuli mutkia matkaan ja lopulta tuli hampaanpoisto. Minulle hammaslääkärikammoiselle tuo oli aika rankka rasti. En ollut mitenkään osannut varautua noin järeään ratkaisuun. Sen verran oli onnea matkassa, että kyseessä ei ole kovin näkyvällä paikalla oleva hammas ja voin rauhassa miettiä, että haluanko sijoittaa tuhansia implanttiin. Leuka ja kuoppa ikenessä olivat niin kipeät, että en pystynyt lähtemään mihinkään. Edelleen melkein kahden vuorokauden jälkeen leukaa särkee. Yllättävän paljon harmittaa myös hampaan menetys.

Onneksi keskiviikkoiltana oli jotain mielenkiintoista, johon harhauttaa ajatukset. Armeijassa olevalta esikoiselta tuli viesti, että hän on kunniavartiostossa, joka on presidentinlinnalla vastaanottamassa Qatarin emiiriä. Paikalla on Ylen kuvaustiimi. 

Katsoimme toiveikkaana jo Ylen ruotsinkieliset uutiset, mutta niihin ei ollut materiaali ehtinyt. Hämmästelin siinä uutisten aikana sitä, kuinka hyvin ymmärsin ruotsinkieliset uutiset. Kouluruotsini perustui siihen, että kopioin läksyt kavereilta ja ennen ylioppilaskirjoituksia pänttäsin ruotsia urakalla. Arvosanaksi onnistuin saamaan laudaturin, mutta ruotsin sanat katosivat päästäni yhdessä hujauksessa ja yliopiston pakollisesta ruotsin kurssista selvisin läpi todennäköisesti säälistä. Jossain vaiheessa käytimme Hra Kepposen kanssa kotona ruotsia salakielenä pari vuotta. Se ei olisi toiminut lainkaan, jos molemmilla olisi ollut yhtä surkea ruotsi. Hra Kepponen on käynyt koulunsa ruotsiksi. Parissa vuodessa opin puhumaan ruotsia aika kivasti kotonani ja siitä on jopa jäänyt jotain päähän.

Takaisin ruotsinkielen harhapoluista asiaan. Puoli ysin uutisissa olikin sitten 30s video emiirin saapumisesta ja siellähän se kunniavartiostikin vilahti. Video löytyi Ylen nettisivuilta ja sain otettua esikoisen ensimmäisestä "edustuskeikasta" pari tuhruista screenshottia muistoksi.

Kivaa viikonloppua!