30. heinäkuuta 2011

Kuutioittain pinaattikeittoa

Yksi kesäloman odotetuista tapauksista piti olla viime viikolla: rantasauna meren äärellä ja grillausta päälle. Menimme jo ajoissa paikalle uimaan. Ei uitu eikä saunottu. Vastassa oli todella lohduton näky. Sinilevää niin pitkälle kuin silmä kantoi. Voi surkeus!



Tätä odotimme

28. heinäkuuta 2011

Askartelumaraton

Tiistaina meillä oli Kätevien Emäntien yön yli bileet eli askartelumaraton. Sitä lukuunottamatta, että Mirka puuttui, kaikki oli täydellistä. Oli ihanaa irrottautua arjesta reiluksi vuorokaudeksi ja uppoutua nauttimaan seurasta, herkuttelusta ja käsillä tekemisestä. Vuorokausi oli ihana, en muista milloin viimeksi olen nauranut niin paljon! Se, että aikaa oli enemmän kuin yleensä, oli pelkkää luksusta. Oli aikaa höpötellä niitä näitä tai syvempiä, ihmetellä ja istuskella, penkoa kavereiden tarvikkeita ja kokeilla uutta. Lisäksi täytyy todeta, että Leonida oli ihan täydellinen emäntä, katso vaikka täältä -kiitos!

Koen itseni onnekkaaksi, kun olen tutustunut teihin Leonida, Anna, Haltiakummi, Lehtokotilo ja Mirka. En olisi ikinä arvannut, että blogimaailma pystyisi rikastuttamaan elämääni näin.

Leonidan tekemät suussa sulavat leivokset

Yöpalana juustoja terassin leppeässä yössä

 Askartelutarvikkeet levitettiin heti pöydälle ja jätettiin siihen yöksi

Kun pöytä ei riittänyt, sohva ja lattia otettiin käyttöön

Kortteja valmistui kivasti. Tällä kertaa vähän erilaisia kuin yleensä. Unohdin nimittäin paperikansioni kotiin ja olin pääosin pummilinjalla :) Niinpä olen käyttänyt kukkapapereita ja pinkkiä - ja aion hankkia niitä itselleni. Opin myös uuden korttimallin, josta myöhemmin lisää. Tässä kolme täysin valmista näytille:

Fiskarsin pienellä ankalla leimailin taustapaperin ja isomman
ankan koristeeksi. Isossa glossya päällä. Väritetty Promarkeilla.

Ensimmäinen joulukortti. Maisemaa väritetty Promarkereilla,
taivas chalkseilla, lumena glossya. Leima Stampinback.

Keijun taakse leimattu tekstiä. Väritys Promarkereilla ja Sticklesiä päälle. 
Paperit Haltiakummilta, perhoset Annan leikkurilla.

24. heinäkuuta 2011

Harakka ja p*skis 100

P*skarteluhaasteessa piti tehdä "oman näköinen" kortti -eikös ne aina ole sellaisia :) Tämän kortin tein Kätevien Emäntien viimekertaisessa tapaamisessa. Ominta kortissa minulle on kaunis ja voimakas paperi (vihreän ja turkoosin sävyt ovat suosikkejani), sekä se, että koristeita on niukasti. Leimakuvasuosikkejani ovat edelleen kukat ja linnut.


Tänään olimme poikien kanssa Harakan luontokeskuksessa lasten saariseikkailussa. Keskimmäinen on käynyt päiväkodin kanssa siellä jo aikaisemmin (ja silmät loistaen kertoi retkestä monta päivää), meille muille paikka oli uusi. Opastetussa saariseikkailussa pienet luonnon ystävät tarkkailivat lintuja, tutkivat suurennuslasilla kasveja ja lammikkojen elämää, haistelivat kasveja, maistelivat suolavettä ja etsivät piilottelevaa kampelaa akvaariosta. Oli mukava retkipäivä. Ja maisemat olivat mitä upeimmat.

Helsingin kaupungin tarjoama ilmainen (tai lähes ilmainen) retki- ja museotarjonta jaksaa vuodesta toiseen hämmästyttää ja ihastuttaa minua. Luontoretkikalenterissa on paljon sellaista, johon haluaisin osallistua. Kannattaa tsekata *klikkaa sisään*.



22. heinäkuuta 2011

Päivän askartelut

Ihanaa olla jälleen kotona! Oma sänky ja omat tavarat -aloin jo kaivata niitä.

Tänä iltana valmistui (heti oli pakko päästä askartelemaan) yksi painokuva paitaan ja kortti. Paita on esikoiselle. Minulla oli tarkoituksenani mahdollisimman pitkään karttaa örkki/action figure vaatetusta lapsillani. Jouduin luovuttamaan, jäin Lucas-imperiumin jalkoihin.


Kuva netistä, sabluuna piirtoheitin kalvosta, värinä Folk Art Fabric 

Jos jotain positiivista pitää Star Wars innostuksesta hakea, niin kiitokset paidasta olivat vuolaat ja mitä ilmeisemmin tulivat suoraan sydämestä.

Illan toisena askarteluna tein kortin päivän synttärisankarille eli äidilleni.


Ovi ja kohotarroilla sen päällä oleva hiiri ovat uusimpia leimojani (mieheni antamasta lahjakassista). Taustalla distresseillä tuunattuja papereita ja vähän koristeita.

20. heinäkuuta 2011

Kesälomareissussa - Virrat & Ähtäri

Koko perheen yhteisen reissun tukikohtana toimii Virrat. Perille pääsimme kunniallisesti. Takapenkiltä on kyllä kuulunut lähinnä kitinää ja nahistelua - onneksi ei sentään oksentelua.

Murphyn lain mukaisesti mökillä ei paista aurinko. Todistettu se on taas! Vettä on ripeksinyt jonkin verran ja yhtenä päivänä satoi taivaan täydeltä, useinmiten on sentään ollut lämmintä. Sää ei ole hidastanut kepposkolmikon lomailua lainkaan. Paras sadepäivän viihde oli makkaroiden paistaminen takassa. Pojat harjoittelivat tulen sytytystä ja sitten makkaran paistoa. Niin ovat vekarat amerikkalaisen kulttuurin kyllästämiä, että vaahtokarkkeja olisi pitänyt olla myös.

Tehkää tilaa kolmannelle grillaajalle!

Vierailimme mieheni tädin ja hänen puolisonsa mökillä. Pieni saari on kuin kesäparatiisi suihkulähteineen ja rehevine kukkapenkkeineen. Nautimme kauniista ympäristöstä ja upeasta ateriasta. Pojille retki oli ikimuistoinen: kalastusta, venematka, koirat ja iso kasa lahjoja. Kuka oikeastaan kaipaakaan enää aurinkoa (minä! minä!) jos on uusia Star Wars legoja?

Poikia lainaten "Mikä onnen päivä!"

Kalastuskausi avattiin varovaisesti pienillä särjillä.
Kaupunkilaislapsilla on tietenkin hanska kädessä kalaa pidellessä.
Tämän jälkeen saimme SIKAISOJA kaloja. Todistusaineistoa on!

Olemme retkeilleet lähiympäristössä, josta löytyi mukavasti tekemistä lapsille. Pojat ovat syöttäneet poneja ja vuohta, katsastaneet kanavan ja pari leikkipaikkaa. Pidemmän retken teimme Ähtärin eläinpuistoon.

Poneja voi syöttää ihan hyvin kun pitää samaan aikaan nenästä kiinni


Pojat pitivät Ähtärin eläinpuistosta kovasti. Suosikki oli yllättäen kärppä. Ne vaan olivat niin kovia juoksemaan ja kiipesivät suoraan seinää ylöspäin. Pojilla oli vaikeuksia jälleen noudattaa ohjeita ja vielä yli puolessa välissä reittiä kierrokset olivat sen verran kovat, että esikoinen onnistui katoamaan. Kurinpidolliset toimenpiteet seuraavat katoamista, mutta onnittelut siitä, että esikoinen selvisi tilanteesta hienosti (ja sai kahvilan tädiltä pillimehun).


Mun poikaset voisivat ottaa mallia villisian pennuista. I want siesta!

Kahvakuulajumppa?

Minua alkaa vaivaamaan koti-ikävä. Home sweet home.

15. heinäkuuta 2011

Kesäreissussa -suloinen savo

Teimme keskimmäisen kanssa ihanan lomasuunnitelman: päätimme lähteä tapaamaan pojan kummeja Savoon. Pikkujäppinen oli innosta piukeana matkasuunnitelmista. Ei muuta kuin kassi autoon ja matkaan. Kovin nopeata ei ollut matkanteko 2,5 tunnin ajomatkan saimme kulumaan 4 tuntia.

Ehdimme tekemään paljon reilussa kahdessa päivässä: rakentelimme legoilla, kävimme kaupungilla lounaalla ja vaateostoksilla (vaatteita minulle!) ja ajoimme autoradalla. Söimme ihania herkkuja kuten muurinpohjalettuja ja itse savustettua lohta.




Pikkuserkkuni oli järjestänyt minulle upean synttäriyllätyksen. Hemmotelujalkahoito. Jalat liotettiin, raspattiin, rasvattiin, hierottiin, kynnet laitettiin ja vielä lopuksi tuli parafiinihoito. Olipas kevyet ja niin pehmeät jalat hoidon jälkeen. Ja kun äiti nautti hoidosta, poika pääsi kummisedän suhteilla katsomaan poliisiautoja.

Parafiinihoito
Pojan jalkasanasto: jarpaat ja alapohja :)

Yhden ihanan iltapäivän ja illan vietimme Puulavedellä saaressa. Saunoimme ja uimme ja herkuttelimme. Aika monta puhelua on pitänyt soittaa kotiin: "isi minä sain vesibakuganeja", "Isi, täällä on tosi paljon legoja", "isi mä olin juuri moottoriveneessä".

Suurkiitos isäntäväelle! Oli ihanaa!
Nyt matka jatkuu kohti Tamperetta, josta poimimme muun perheen kyytiin.


11. heinäkuuta 2011

Mitä meninkään tekemään?

Yritin pidätellä ja vältellä, mutta ei auttanut. Oli pakko täyttää 40v.


Elämäni ensimmäinen ikäkriisi iski jo ennen synttäreitä. Ei ole enää kivaa vanheta eikä olla keskimääräisen elinikäennusteen puolivälissä. Ei ole kivaa olla rupukuntoinen 4-kymppinen elämän ruuhkavuosissa. Työelämässä alallani 40v iästä ei ole mitään etuutta, päinvastoin haittaa -ainakinkin naiselle. Ainoa mieleeni tuleva positiivinen asia 40 vuoden täyttämisessä on se, että parempi täyttää 40 kuin vaikka 49. Joka tapauksessa homma on nyt hoidettu, eikä maailma(ni) suistunutkaan radaltaan. Ihan samalta tuntuu kuin 39-vuotiaana :)

Jos kerran pitää täyttää 40, niin mielestäni sitä pitäisi juhlistaa kunnolla. Pitämällä bileet. Tai vaikka hemmottelemalla ja hoitamalla itseään. Hankkimalla jotain luksusta tai tekemällä joku ikimuistoinen matka. Yritin.

Ajattelin, että hankin jonkun upean korun. Edellisetkin ovat käyttämättä -ei kannata. Hankinpa uusia vaatteita, jotain vähän parempaa. Mitään kivaa ei löytynyt, ja lopulta piti keskittyä akuuttiin hätään ja ostaa shortsit (ja nekin löytyivät Prismasta). Miltä kuulostaa -täytin 40v ja ostin sen kunniaksi Prisman alesta shortsit :)

Laukku -joku upea luksuslaukku. Siinäpä olisi hyvä hankinta. Mulla on aika pelkistetty ja konservatiivinen laukkumaku. Nykymuodin mukaiset rouheat jättikassit eivät vaan miellytä. Ei löytynyt kivaa ja sitten alkoi hinnat mietityttämään -olisi pitänyt olla täydellinen. Minulla oli akuutti tarve uudelle vaalealle kesälaukulle. Kaunis laukku löytyi aivan sattumalta - käytettynä.


Viimeinen oljenkorsi -upea matka. Vaikka Aasiaan. Tai Islantiin tai Azoreille. No kenen kanssa? Mies ei pääse, koska jonkun on hoidettava lapset. Kavereiden kanssa suunnitelmat eivät edenneet. Yksin. Siis yksin 40v matkalle? Sitten välähti, onhan mulla yksi lapsi, jolla on syyslomaa ja se pitää jotenkin viettää. Niinpä varasin meille kahdelle syyslomaksi edullisen pikkureissun. Esikoinen tosin olisi mieluummin ostanut silläkin rahalla legoja. Kiittämätön lapsi.

Valasshowlla aion kiristää (ja legoilla lahjoa) marisevan 6v 
istumaan jossain rantakahvilassa tuntitolkulla, jotta
äiti voi ihailla maisemia ja nautti kahvinsa (siis viininsä) rauhassa.

Mulla on siis melkein laukku ja melkein matka. Oli vielä melkein juhlat varsinaisena merkkipäivänä. Mies käytti mut lounaalla paikallisessa ja osti ruusut. Melkein jutuista muodostui hyvä kokonaisuus.

Vielä haluaisin pitää kavereiden kanssa bileet, vaikka sitten melkein bileet. Ehdotuksia vastaanotetaan! Tukkikaa please kommenttiboxi!

t: eräs keski-ikäinen (vastoin tahtoaan)

9. heinäkuuta 2011

Ihania asioita

Ihanaa on saada mieheltä hääpäivän kunniaksi kassillinen leimoja (siis todellakin kassillinen)!

Ihanaa on mennä läheiselle merenrannalle isojen uimalelujen kanssa.

Ihanaa on uida mummilan lämpimässä järvivedessä.

Ihanaa on tulla helteiseen kotiin ja huomata rappusten notkuvan talviurheiluvälineitä lapsille. Kiitos naapuri yhteisistä vuosista ja välineistä! Ihanaa on muistella luistelemista kesähelteellä.

Ihanaa on ahmia kirjoja. Lomalukemiset löytyy täältä Kirjakepponen
Kuva lainattu http://www.taloussanomat.fi

Kaiken kaikkiaan siis onnistunut lomaviikko takana. Ensi viikolla lähdemme autolla reissuun. Saas nähdä, mitä siitä tulee. Pojilla ei kärsivällisyys riitä automatkailuun ja homma meinaa mennä tappeluksi. Ja sitten loppuu äidinkin kärsivällisyys. Lisäksi kuopus kärsii matkapahoinvoinnista. "Suuronnettomuuden" ainekset ovat kasassa, mutta uhmaamme kohtaloa ;)

Leppoisaa helleviikonloppua!

6. heinäkuuta 2011

Kolme pientä hyönteistutkijaa

Tämän on pakko olla näitä y-kromosomisidonnaisia juttuja. Oma kiinnostukseni hyönteisiin (samoin kuin pihan pikkutyttöjen) rajoittuu siihen, että kuinka pitää hyönteiset riittävän kaukana itsestäni. Kepposkolmikosta hyönteiset sen sijaan ovat jännittäviä. Madot ovat mukavia lemmikkejä, joita voi vaikka kylvettää ja kasvattaa purkissa.

Mökillä eli mummilassa on helppo kerätä tutkimusmateriaalia. Puoli päivää meni kerätessä hyönteisiä. Saalis oli suorastaan suurenmoinen, parasta ovat vesimittarit. Loppupäivä meni tutkiessa hyönteiskirjoja. Minäkin sivistyin sen verran, että tiedän vesimittarien syövän veteen pudonneita hyönteisiä.

Nyt poikien suurena tavoitteena on syöttää kaikki mummilan hyttyset lemmikeiksi päätyneille vesimittareille :)  Pojat eivät enää ehdi valittamaan hyttysistä, kun pitää kisata niiden kiinni saamisessa. Illalla keskimmäinen sanoi sängyssään pölöttävälle isoveljelleen "Voisitko olla hiljaa, minun vesimittarini nukkuvat jo". Äitikin alkaa nähdä hyönteisissä monia hienoja puolia...

Ensimmäinen iso saalis oli joku pistiäinen. Tarkka lajike tunnistamatta.

Hämähäkki

Näiden veijareiden saalistus ulkoistettiin isille


Mummilla kesti hetken sopeutua siihen, että hyönteisfarmi
on keskellä ruokapöytää ;)

Sujuvaa lähdeteosten käyttöä

3. heinäkuuta 2011

Upea loman alku

Kaikki alkoi kohdallani siitä, kun viikolla tilasin vihdoinkin itselleni Big Shot leikkuria. Siinä piti ottaa hätäpuhelu Mirkalle. Puhelun aikana selvisi, että Mirka oli saanut yllättäen perhevapaata aikaa. Sehän tarkoittaa sitä, että kaverit voivat tunkea askartelulaatikkojensa kanssa kylään - osa jopa yöksi ;)  Kovin kauaa ei kestänyt lomasuunnitelmien justeeraus siten, että siihen mahtui ex tempore Kätevät Emännät.

Kun pääsin paikalle siellä oli jo Haltiakummi. Mutta hänellä onkin nopeampi tie ajella tai ainakin vähemmän automaattista nopeudenvalvontaa.

Kävimme Askartelu Amaliassa ostoksilla ja sitten ryhdyimme toimeen. Minä en ole viime aikoina juurikaan tehnyt kortteja, inspiraatio on ollut hukassa ja taidot ruosteessa. Tällä reissulla tein henkilökohtaisen ennätykseni myös korttien määrässä, niitä syntyi 8 kpl.

Yhdellä eilisistä korteistani osallistun p*skarteluhaasteeseen #97, jossa tuotoksen pääroolissa pitää olla teksti. Tästä tuli itselleni mieluinen kortti.

Taustana osittainen embossaus, värittelyä distresseillä, kulmissa alkoholimustetta ja kimalleliimaa.

Mitäs tähän voisi muuta todeta, kuin että olipas ihana päivä. Teki kyllä niin hyvää tehdä yhdessä, jutella päivän politiikasta, askartelutarvikkeista tai ihan mistä vaan. Ja jostain syystä korteistani tulee aina parempia seurassa (vaikka minulla onkin vaikeuksia noudattaa pätevämpien selväsanaisia ohjeita). Tästä on hyvä jatkaa levänneellä mielellä perheen kanssa lomalle. KIITOS!

Tässä pari tunnelmakuvaa päivästä


Nyt on vuorossa Kätevät Pojat. Keskimmäinen ja kuopus askartelevat vieressäni. Jotta poikien ei tarvitsisi kärsiä askarteluvälinekateudesta, isi oli ostanut pojille hiukan erilaisia värejä :)