10. elokuuta 2026

Haikeaa, sekä vähän vaikeaa lomailua

Minulla oli vielä Afrikan reissun jälkeen kaksi viikkoa lomaa. Ensimmäisestä lomaviikosta meni suurin osa Vaarin hautajaisten järjestämiseen. Loppuloma on mennyt lähinnä levätessä. Lomaan osui muutama meno, johon oli kavereiden kanssa ostettu liput aikoja sitten ja niihin jaksoin ponnistaa sekä pari muuta pienempää juttua. Pienet menot tulivat minulle aivan tarpeeseen. Muuten loma on mennyt mökillä oleillessa. Kaikki mökin ylläpitotyöt ovat edelleen rästissä, mutta sellaista sattuu.

Hiljainen hissutteluloma mökillä on pitänyt sisällään saunomista ja uimista sekä lukemista. Säät ovat olleet vaihtelevat ja uimavesi viileähköä. Lepo on tehnyt hyvää. Kesän kivoin juttu oli se, että joka paikkaan nousseet vattupuskat tekivät hyvin marjoja. Niinpä olen rannalla makoillut aurinkopedillä pää vattupuskan varjossa ja välillä sieltä marjoja napsien.

Ennen hautajaisia oli yksi huono yö ja heräsin jo viideltä. Harmistus hävisi heti, kun näin mikä usva nousi järveltä.


Aurinkopeti marjavälipalalla

Tässä sitä kurotellaan aurinkopediltä kohti vadelmia


Suuri marjastaja - poimin puoli kuppia vadelmia.
Viime kesänä pakastin 10kg mustikoita ja mansikoita ja kaverin kanssa poimimme 10kg kantarelleja. Tänä kesänä en ole pakastanut mitään.


Välillä on ollut niin kylmää, että aurinkopedillä on tarennut ainoastaan peiton kanssa

Kutsumaton vieras mökin portailla

Noita käärmeen hännänpäitä on näkynyt muutama. Kuopuksella on omasta mielestään varma havainto, että kyseessä on rantakäärme. Kuopus oli seissyt ihan vieressä. Kuopuksen havainnon vuoksi olemme ottaneet ihan rennosti näiden kutsumattomien alivuokralaisten kanssa. Ne luikertelevat ainakin minua karkuun nopeasti. Eikä rauhoitettua rantakäärmettä saa edes siirtää pihaltaan pois ilman erillistä lupaa. Toivon meille rauhallista yhteiseloa.

Mökkilomalla kuopuksen kanssa summeerasimme, että hän oli toukokuussa Firenzessä, keskimmäinen Kyproksella ja hänelle järjestettiin lakkiaiset, esikoinen oli Swedish House Mafian stadionkeikalla Virossa ja kaverinsa kanssa festareilla ja minä olin Afrikassa. Missä oli Hra Kepponen kesällä? No, ei missään. Eikä hänen kesälomaansa osunut mitään menoa. Niinpä lähdimme jonottamaan Espoon Kauklahden Edvin Pizza Napoletanaan. Satuimme sinne kesä ruuhkaisimpana iltana, mutta saimme ruokaa.

Edvin

Lautasella kolmea eri pizzaa, suoritimme siis suuren pizzan jaon



Minun pistaasipehmisannokseni, Hra Kepponen söin nougat pehmiksen

Suosittelin pehmista jälkiruuaksi kuopukselle, mutta hän ei kuunnellut suositustani (mikä yllätys taas, että nuori jätti kuuntelematta äitiään). Tiramisussa ei ollut mitään vikaa, mutta hieman pettyneenä kuopuksemme huokaisi "isoveljeni on pilannut minulta ravintolatiramisun, hänen tekemänsä on parempaa". Aika luksus ongelma :)

Pizzailta oli varsin onnistunut. Mutta siitä tulikin sitten vain kohokohta nro kaksi Hra Kepposen kesään. Myöhemmin lomalla tekemämme ex-tempore kahvilareissu Fagervikiin kasvoi ravintolareissuksi Barösundiin ja Hra Kepposen ensimmäiseksi lossimatkaksi. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Vielä lopuksi sydämelliset kiitokset kaikille teille osanotosta meille niin rakkaan Vaarin poismenoon. Olisin halunnut vastata teille jokaiselle henkilökohtaisesti heti, mutta ainahan siitä tulee sellainen itku, etten vielä kykene.

Mukavaa uutta viikkoa! Minullakin alkaa ihan kohta työt.