Hiihtolomaterveisiä

Blogissa on jälleen ollut hiljaista, koska olemme hiihtolomareissulla. Esikoinen, abirenttumme, on ollut kotona laiminlyömässä kirjoituksiin valmistautumista.

Talvilomamme tehtiin tänä vuonna pienellä budjetilla, joten kohdevalintaa on säädellyt majoituksen ja lentojen hinnat. Aivan sattumalta löysin pienemmän kohteen Bardonecchian. Se osoittautui varsin sympaattiseksi paikaksi. Harmillisesti Alpit ovat tänä vuonna kärsineet hyvin lämpimästä talvesta. Bardonecchian kylässä ei ollut lumesta tietoakaan. Onneksi rinteitä on 2,8km sekä 2,4km korkeudessa ja ne tarjosivat mukavasti laskettavaa. 

Vielä on yksi yö lomareissu jäljellä ja sen vietämme Milanossa. Ehkä tänään jo ihastelemme Milanon Duomoa. 

Kivaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa. 

 

Loimaan on olennaisesti kuulunut myös hyvä ruoka

Perhemenoja

Kyllä on jotenkin ollut kauheasti kaikkea tässä vuoden alussa. Kuten näitä kivoja perhemenoja.

Ostimme pojille joululahjaksi liput Rakas Evan Hansen musikaaliin Helsingin Kaupunginteatteriin ja kävimme katsomassa sen tammikuun puolella. Pojat tykkäsivät siitä. Minusta se olisi voinut olla lyhyempi. Mutta tykkäsin minäkin siitä, vaikka ei se omalle suosikkien listalle päässytkään. 

Teatterikäyntiin liittyi erikoisia tapahtumia. Päivällä HKT:lta tuli tekstiviesti, että teatterissa on kaukolämpökatko 08-00 ja suositeltiin pukeutumaan lämpimästi. Vaikka kovasti kuumaverinen olenkin, niin päätin laittaa oikein kunnon neuletakin päälleni. Teatterin lämpiössä olikin hyvin viileää, muutamalla ravintolatyöntekijällä oli talvitakki päällä. Teatterin katsomossa oli lämmintä ja siellä sitten jo melkein hikoilin. Esitystä ehti kulua sellainen puolisen tuntia, kun joku katsomossa huusi, että täällä on sairauskohtaus ja tarvitsemme valot. Muutaman kerran pyyntöä toistettiin sekä rivin ja penkin numeroa ja sitten olikin jo esiriippu alhaalla, valot salissa ja henkilökuntaa paikalla. Pienen odottelun jälkeen iäkäs rouva poistui talutettuna katsomosta. Mistään hirveän vakavasta ei onneksi tuntunut olleen kyse. Aika rivakkaa oli toiminta. Näytelmä jatkui sitten sujuvasti kohtauksen alusta.

Yritin saada otettua jotain kivoja kuvia kuopuksen kanssa, mutta eihän siitä tullut mitään :)

Poikien serkun 8v synttäritkin on onnistuneesti juhlittu. Hra Kepposen veljenpoika on niin söpö ja mainio pakkaus. Melkein tuntuu haikealta, että meillä ei enää ole alakoululaista perheessä.

Kuvakollaasi synttäripojasta, kuvassa kälyni ihanaa perhettä

Ukki ja synttäripoika

Oli tosi kivat synttärijuhlat ja oli niin kiva nähdä kälyni sukulaisia pitkästä aikaa.

Hra Kepposen veljen perhettä näimme pian uudestaan. Meidän pojat saivat heiltä joululahjaksi keilausturnauksen. Tapasimme siis keilauksen merkeissä. Minulla oli polvi niin kipeä ja jäykkä, että keilaus sujui varsin kehnosti. Eipä olleet muutkaan kovin kummoisessa keilausvireessä. Kivaa oli joka tapauksessa!

Keilaustunnelmia

Turnauksen voitti seurueen nuorin, joka keilasi ensimmäistä kertaa elämässään.
Nuorella keilaajalla oli käytössä ränniesteet

Ooh, mikä rocky road kahvi keilauksen päätteeksi. Taustalla oleva nuori kaunotar on keskimmäisen poikani tyttöystävä ja turnauksen kova kakkonen.

Perheaika on ihanaa, mutta kyllähän tämän jengin kanssa hermoni kiristyvät säännöllisesti. Joku otti ilman lupaa Pepsi Max tölkkejä ja päätti viilentää ne pakastimessa. Kuinkas kävikään, tölkit unohtuivat pakastimeen ja kirjaimellisesti räjähtivät sinne. Olimme juuri vuoden alkupuolella sulattaneet ja pesseet pakastimen, joten pikkaisen raivostutti alkaa taas samaan hommaan. Toki vahingon tehnyt osallistui, mutta kyllä näistä vahingoista aina tulee hommaa aikuisellekin.

Vaariakin on tavattu säännöllisesti. Jos muikkukahvit pitivät tähän saakka ykköstilaa erikoisimmista kahvitarjoiluista vaarin luona, niin nyt sekin on peitottu. Tässä yhtenä iltana hotkaisin kahvin kanssa vaarilta ylijääneen maksapihvin :D Monikos teistä voi sanoa juoneensa maksapihvikahvit ;)

Kivaa viikonloppua!

Perhe on paras <3

Kap Verden retket, osa I

Kylläpä tuntuu jo kaukaiselta tammikuinen Kap Verden matka, vaikka matkaan lähdöstä ei ole kulunut edes kuukautta vielä. Aika on mennyt jotenkin supernopeasti ja kiirettä on pitänyt sekä töissä että myös vapaa-ajalla. Harvoin on bloggaustahtini ollut näin hidas, mutta eiköhän se tästä taas jossain vaiheessa helpota.

Palaan vielä tuohon ihanan lämpimään, aurinkoiseen ja rentouttavaan lomaan ja se toiminnallisempaan osuuteen eli tekemiimme retkiin. Vaikea sanoa, että mikä retkistä oli mieluisin. Sitruunahairetki ja puolen päivän saarikierros olivat aika tasavahvat. Aloitetaan sitruunahaisretkestä.

Paikallinen yritys pyörittää valtaosan sitruunahairetkistä ja bussit hakevat matkailijoita tiheään hotelleista. Yritys mainostaa käyttävänsä vain koulutettuja oppaita, joilla on meribiologian opintoja. Opas olikin erittäin tietäväinen myös muista Kap Verden merien elävistä ja elämästä ja taloudesta saarilla. Pisteet siitä!

Pienet sitruunahait kerääntyvät matalalle rannalle saalistamaan sekä välttelemään saaliiksi joutumista. Keskimitta rannalla uiskenteleville haille on 70-100cm. Nousuveden aikaan rannalla saattaa nähdä myös isompia yksilöitä. Sitruunahait voivat kasvaa hieman yli kolmemetrisiksi. Me olimme retkellä laskuveden aikaan ja näimme vain pieniä yksilöitä. Sitruunahait eivät yleensä ole kiinnostuneita ihmisistä eivätkä aiheuta ihmisille vaaraa.

Sitruunahaibongareita kahlaamassa. Minulla oli jalassa uimakengät. Pohja oli niin kivikkoinen, että harmitti ettei ollut crocseja.

Maisemia

Tuossa näkyy minun jalkani, eli sitruunahait tulivat todella lähelle

Minä kyllä tykkäsin tästä retkestä paljon!

View this post on Instagram

A post shared by @kepposet

Teimme Kap Verdellä myös puolen päivän saarikierroksen. Tarjolla olisi ollut kokopäivän kierroksiakin, mutta meille puolikas oli aivan sopiva. Oma veikkaukseni on, että kokopäivän kierros olisi saattanut mennä tylsän puolelle. Pienellä, pelkkää hiekkaa olevalla saarella ei ole mitään suuria nähtävyyksiä. Me tykkäsimme saarikierroksesta.

Aluksi kävimme ihailemassa rantoja. Kauniita rantoja Kap Verdellä riittää. Monet niistä ovat talviaikaan niin tuulisia, että uiminen on vaikeaa tai vaarallista.

Tässä paikassa on tiettyyn aikaan päivästä nähtävissä sininen silmä, kun aurinko paistaa kallionkolon läpi mereen. Meidän vierailuajankohtana aurinko oli aivan väärässä paikassa ja talvikaudella se on kuulemma rajoitetusti nähtävillä. Hieman huvitti moinen nähtävyys. Kaunis paikka!

Seuraavaksi retkemme jatkui kuivalla hiekka-aavikolle vai pitäisiköhän sitä kutsua tasangoksi, jossa näkyi kangastuksia. Aivan selvästi horisontissa näkyi vettä. En ole ikinä noin selkeää kangastusta nähnyt. Mielenkiintoinen kokemus!

Hiekka-aavikolla

Sain kangastuksen kuvattuakin. Horisontissa puiden oikealla puolella ei ole vettä.

Nyt kangastus on vasemmassa reunassa

Maisemia eri suuntaan kuin missä kangastukset näkyivät

Nyt joudun tekemään sellaisen teon, että päätän tämän kirjoituksen ihan kesken ja julkaisen tälläisenään. Seuraava osa tulee sitten perästä päin. Nyt täytyy kiireästi suunnata nukkumaan ja olisi kuitenkin kiva julkaistakin jotain.

Kivaa alkanutta viikkoa! Vierailen lukemissani blogeissa heti kun ehdin.

Karjalanpiirakkakoulu

Taas tuli puheeksi, että minä en ole ikinä elämässäni leiponut itse karjalanpiirakoita. Ystäväni Ilona sanoi, että nyt me katsomme saman tien kalenterista pari mahdollista aikaa karjanpiirakkakoululle ja kutsutaan yhteiset ystävämme Sirpa ja Otilia myös. Tällä viikolla sitten leivoimme porukalla.

Ilona oli valmistanut edellisenä päivänä etukäteen riisitäytteen. Sitä oli pari litraa, jotta se ei loppuisi kesken. Reseptimme oli aika lailla sama kuin esim. Marttojen karjalanpiirakkaresepti

https://www.martat.fi/reseptit/karjalanpiirakat/

Paljastan nyt heti kättelyssä, että kyllä saimme hirvittävän satsin piirakoita aikaiseksi

Aloitellaan taikinan tekemistä

Otilia vaivaa taikinaa

Ilona neuvoo, että taikinasta tehdään noin puolen sentin paksuinen levy

Levystä otimme jauhotetulla lasilla irti ympyröitä. Niitä säilytetään kannen alla, että eivät pääse kuivahtamaan ennen työstämistä

Toiset painaa karjalanpiirakkaduunia ja toiset ne vaan keskittyy selfietten ottoon. Jonkun se on kuitenkin hoidettava raskas dokumentointihomma. Ja mullahan on uusi hiusväri, eri takaisin vanhaan vaalempaan ruskeaan.

Seuraavaksi taikinaympyrät kaulitaan tuollaisella pulikalla soikion suuntaisiksi. Leveyttä pitää saada riittävästi. Sirpa on käynyt Karjalatalolla piirakkakurssin ja siellä hänelle opetettiin oikeaoppista pulikalla hieromista. Ihan hyvin sujui myös itä-helsinkiläisellä roiskasen sinnepäin äkkiä tyylillä.

Siinä se on - elämäni ensimmäinen itsetehty karjanpiirakka paistoa vaille valmiina

Rypytys aloitetaan keskeltä ja päät painetaan alas. Rakojen reunojen välissä ei saisi olla kovin iso.

Paistetut piirakat voidellaan voisulalla. Piirakat paistetaan mahdollisimman kuumassa uunissa, meillä oli uuni täysillä koko paistamisen ajan.

Syömään! Jälkiruuan valitsi romanialainen ystävämme Otilia ja se oli hänen lempparinsa eli Runebergin tortut. Otilian suomi on niin huikean hyvää, että hän aloitti muutama vuosi sitten käymään teatterissakin.

Karjalanpiirakoiden tekeminen porukalla oli hauskaa hommaa. Minä en ollut tänä vuonna vielä nähnyt en Sirpaa enkä Otiliaa, joten kuulumisten päivittämistä riitti. Piirakat valmistuvat myös, kun paistamisen voi aloittaa siinä vaiheessa, kun ensimmäinen pelti on täynnä. Useampi käsipari, myös aloitteleva sellainen, saa aika nopeasti isonkin taikinan tehtyä piirakoiksi. Kotitekoiset karjanpiirakat ovat niin taivaallista herkkua, että kyllähän sitä voi niiden eteen vähän nähdä vaivaakin.

Oli hauska ja herkullinen ilta! Suosittelen kokeilemaan karjalanpiirakoiden tekoa porukalla. 

Oletko sinä leiponut itse karjanpiirakoita?  

Kivaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!