14. toukokuuta 2017

Äitiydestä ja äitienpäivästä

Äitiyteni lähestyy jälleen murroskohtaa. Tänä vuonna olen vielä kolmen alakoululaisen äiti, mutta vuoden päästä meillä on jo "virallisesti" murrosikäinen. Siitä pari vuotta eteenpäin ja olen kahden murrosikäisen äiti. Miten nämä vuodet menevät niin nopeasti?

Välillä kaipaan niitä pikkupallerovuosia. Pikkulapsivuosien rankkuus alkaa unohtua ja muistot ovat vuosi vuodelta kultaisempia. Voi ihanuus niitä muistojen sulopalleroita. Oikeasti olen kuitenkin helpottunut huoltotaakan pienestä kevenemisestä. Tosin samaan aikaan hämmästelen, että milloin se huoltotaakka oikeasti vähenee kunnolla. Ärsyynnyn siitä, että tietyissä asioissa ei riitä edes tuhannet toistot. Jankutan ja patistan samoista jutuista joka päivä, osaa olen jo jankuttanut jo yli 10 vuotta. Huomaan, että välillä jankutustilanteessa aivoissani risteilee ihan uusia kapina-ajatuksia, kuten "jos ei äidin opit auta, niin opettakoon sitten elämä ja maailma".  Silti vielä jankutan ja patistan hammaspesut, vaatteiden vaihdot, riittävän lämpimät vaatteet, hiusten pesut ja aamiaiset. Mutta kapina-ajatus itää: "Menkään kouluun likaisina, haisevina, nälkäisinä ja palelkaa  - eiköhän se elämä opeta!" Läksyjen patistelua joutunen suorittamaan täysi-ikäisyyteen saakka ;)

Hra Kepponen valmisti toiveestani minulle amerikkalaisia pannukakkuja.
Taivaallisen hyvää!

Samalla kun aivoissani risteilee kapina-ajatuksia siellä välähtee erilaisia pelkoja. Mitä minun pitäisi opettaa lapsilleni tulevaisuutta varten? Mitä taitoja he tarvitsevat? Miten pystyn suojeleman heitä maailman vaaroilta? Minkä verran on hyvä kannustaa ja patistaa ilman, että menee painostuksen puolelle? Miten pystyn opettamaan heitä olemaan reiluja ja avoimia, mutta kuitenkin suojaamaan sen verran sisintään, että palasia ei tarvitsisi olla jatkuvasti keräämässä? Pienten lasten kasvattaminen oli oikeastaan helppoa verratuna siihen, mitä taitoja pitäisi kannustaa esimerkiksi murrosikäinen oppimaan. Välillä mietin, että onko edes mahdollista neuvoa näin monimutkaisia asioita tyypille, jolle hampaiden pesukin on niin vaikeaa muistaa?

Kuopuksen tekemä kortti ja esikoisen tekemä kukka

Meillä on tällä hetkellä lasten kasvamisen suhteen jonkinlainen suvantovaihe menossa ja se tekee niin hyvää minulle. Meidän lapset kasvavat ja kehittyvät jotenkin konfliktihakuisesti. Sillä lailla rajoihin poukkoilevasti ja välillä romahtaen. Välillä kadehdin niitä, joiden lapset kasvavat sopuisasti.  En ole itsekään varsinaisesti konflikteja kaihtava ihminen, mutta olen käynyt jo niin vanhaksi ja väsyneeksi, että sieluni haluaa rauhaa. Onneksi nyt on ollut kasvun suhteen rauhallisempaa. Harmi vaan, rähinän määrä tuntuu olevan vakio. Meidän "paita ja peppu"-kaksikkomme ovat ryhtyneet riitelemään keskenään urakalla. Jatkuva rähinä ja erotuomarina toiminen on kuluttavaa. Olen päättänyt, että vaikka en jaksaisi mitään myllerrystä, niin siirrän kuitenkin keskimmäisen esikoisen huoneeseen ja esikoinen saa jakaa huonetta kuopuksen kanssa. Toivottavasti riitelyn määrä vähenee.

Sain Hra Kepposelta pienen ruusukorin. Kortin olen tehnyt aikaisemmin ja lähti anopille

Kuopus ja etenkin keskimmäinen haluaisivat tehdä kanssanamme koko ajan jotain. Isompien lasten vanhemmat kehottavat nauttimaan täysillä tästä ajasta, kohta tulevaisuudessa seuramme ei kuulemma juuri kiinnosta.  Esikoisesta on jo tuo havaittavissa. Hän ei ole enää jatkuvasti kärttämässä "tee mun kanssa jotain" vaan häntä joutuu välillä patistelemaan mukaan perhejuttuihin. Tunnen ajoittain surua siitä, että en jaksa aina tarttua tilaisuuteen puuhailla lasteni kanssa. Työ haukkaa vähintään 9 tuntia päivästäni. Sitten päälle ne kotityöt. En ole yhtään kotityöihminen. Koska kotitöitä riittää ihan joka väliin, niin sekin kuormittaa minua. Kun päivän pakolliset kuviot on hoidettu, haluaisin olla rauhassa ja tehdä itselleni mieluisia hommia enkä jaksaisi motivoitua esim. lautapelin pelaamiseen. Ajankäyttö on varsinainen paradoksi: samaan aikaan suren sitä, että en ehdi antamaan lapsilleni tarpeeksi aikaa ja samalla himoitsen omaa aikaani niin paljon, että olen valmis nipistämään sitä lasten "aikakiintiöstä".

Kuopuksen tekemä taulu

Äitienpäivänä pitää heittää huolet ja työt hetkeksi nurkkaan ja keskittyä nauttimaan päivästä. Minun päiväni kohokohdat ovat tämän jutun kuvituksena. Sain esikoiselta lahjaksi hänen askartelemansa paperikukan ja keskimmäiseltä kortin, jossa on valokuva hänestä. Kuopuksen lahjoja tiesin jo odottaakin, koska hän kävi urakoimassa niitä koulussa valmiiksi kolme ylimääräistä tuntia. Hän oli tehnyt sekä taulun sekä kortin. Tänä vuonna äitienpäivälahjojen suhteen koin murrosvaiheen. Sain kaikki lahjat vasta äitienpäivänä!! Aikaisempina vuosinahan poikia lahjat ovat poltelleet poikia niin paljon, että lahjat on aina avattu ennen varsinaista juhlapäivää :)

Meillä on vietetty äitienpäivää tavoillemme uskollisesti herkkuaamiaisen äärellä. Lasten korttien ja lahjojen lisäksi yleensä saan Hra Kepposelta kukkia. Lahjojen ostaminen ei ole toistaiseksi kuulunut tapoihimme. Ehkä sitten kun lapset eivät enää valmista minulle koulussa lahjoja, alan kärttämään kaupan paketteja.

Elämän tahti tuntuu nykyisin niin kiireiseltä, että äitienpäiväkin täyttyy arkisista askareista. Pyykkikone odottaa tyhjennystä, yksi koululainen kokeeseen kuulustelua ja syödäkin pitäisi. Mutta on tämä silti ollut minun päiväni - nukuin nimittäin päikkäritkin.

Ihanaa äitienpäivän iltaa!

Keskimmäisen kortti. Se meinasi jäädä saamatta, koska tekijä suhtaui työhönsä hyvin kriittisesti.

12 kommenttia:

  1. Oi kuinka kaipaankaan noita lasten värkkäämiä kortteja ja lahjoja! Onneksi sain sentään lämpöisiä halauksia tänäkin äitienpäivänä. Ilolla sitä seuraa, kuinka jotkin kasvatusopit ovat tuottaneet tulosta näissä nuorissa aikuisissani. Mukavaa äitienpäivää ja viikonalkua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten tekemät lahjat ovat niin ihania ja hellyyttäviä! Ihan niitä parhaita lahjoja.

      Toivottavasti minäkin voin joskus onnellisena ja iloisena katsoa nuoria aikuisia poikiani, että kasvatus on tuottanut tulosta. Sitä odotellessa ;)

      Poista
  2. Hyvin samantyylisiä ajatuksia itsellänikin. Murrosikää odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, vertaistuki tekee aina hyvää ;)

      Poista
  3. Samanlaisia ajatuksia täälläkin risteilee: milloin kaipaa pikkulapsi aikaa, milloin nykyinen on hyvä, milloin sitä odottaa tulevaisuutta. Ja pelotkin ovat varmaan kaikilla äideillä samassa linjassa.

    Aivan ihania muistamisia olet saanut, ja tuo keskimmäisen kortti on todella hieno. Turhan kriittinen on tekijä ollut. Taidan tuosta napata idean ukkokullan tiistaiseen synttärikorttiin :)

    Ihanaa äitienpäivän iltaa ja mukavaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeasti muuttuva maailma aiheuttaa minusta vielä oman epävarmuutensa lasten kasvatukseen. Mistä ihmeestä sitä tietää, että mitä noiden naperoiden pitäisi osata lähitulevaisuudessa ja aikuisuudessaan?

      Nuo lasten omatekoiset lahjat ovat aina yhtä ihania!

      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  4. Arvaa mitä. Mä en koskaan pelaa lasten kanssa. Enkä askartele. Enkä leiki. Ehkä kerran vuodessa teen kutakin noista hetken aikaa. Max.

    Ja silti koen olevani ihan kelpoäiti. Meillä lapset ovat kyllä aina touhunneet paljon itsekseen ja keskenään. Mutta kyllä heitä on vähän opetettukin siihen, että menkääs nyt kaikin mokomin omiin puuhiinne siitä, äiti ja isä seurailee kyllä tästä sivummalta, mutta tekevät omia hommiaan.

    Kuulolla ollaan ja kommentoidaan ja tarvittaessa autetaan, se on selvä. Mutta minä en vain taivu varsinaisesti leikkimään tai pelaamaan tai piirtelemään kovinkaan usein.

    Ollaan sitten yhdessä muilla tavoin. Lapset tulevat usein kaveriksi ruoanlaittoon tai pyykkejä ripustamaan tai pihahommiin. Niistä on mukavaa, kun luen kirjaa samassa huoneessa, jossa he touhuavat. Voin lähteä kaveriksi puistoon, mutta sielläkin viihdyn parhaiten penkiltä vilkutelleen, usein sielläkin lueskellen.

    Olen päättänyt, että äiti saa olla tällainen. Juttelen lasten kanssa paljon, ja he ovat aina saaneet kiitosta hyvästä mielikuvituksestaan ja hyvistä leikkitaidoistaan. Ei tämä nyt kovin pahasti ole pieleen mennyt.

    Välillä minulla on vähän huono omatunto, kun en jaksa lautapelejejä tms. Mutta sitten totean, että hei, olen tehnyt kolme lasta tähän maailmaan, jotta heillä olisi pelikavereita. Pelailkoon keskenään. :-)

    Hyvää äitienpäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä valitsin sen leikkimisen ja askartelun tien. Etenkin noista askarteluista on jäänyt todella paljon hyviä yhteisiä muistoja, mutta kääntöpuolena on se, että usein on joku haluamassa minua seurakseen. Nykyisin alkaa olla peli- ja askartelukiintiö lopullisesti täynnä.

      Minusta äidin ei tarvitse olla leikkivä, askarteleva, laulava tai leipova, jos se ei tunnu äidistä miellyttävältä. En usko, että sellaiset väkisin väännetyt yhteiset jutut ovat kummallekkaan osapuolelle kovinkaan palkitsevia. Minä olen päättänyt, että puolestani en ryhdy seisomaan useita iltoja viikossa jonkun pelikentän reunalla tai painamaan urheiluseuran eteen vapaaehtoistyövuoroja. Jos lapseni sellaista haluaisivat harrastaa, niin sitten heidän pitäisi kulkea perustreeneihin pääosin omatoimisesti.

      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  5. Ihania ja suuria kysymyksiä tässä postauksessa - ja tärkeitä!
    Olen paljon pyöritellyt samoja kysymyksiä viime päivinä, kun työn alla on ollut isompi kinakysymys yhden nuoren kanssa.

    Sannille välihuutelu: mulle puolituttu lastenpsykiatri sanoi, että älä leiki, jos ei kerran huvita.
    En ole leikkinyt, enkä juuri pelannutkaan, vaan harjoitan äitiyttäni lukemalla sohvannurkassa ja höpöttelemällä kenen tahansa kanssa, joka tulee lähettyville vanumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitiys on kyllä koko elämänmittainen muutosprosesi, jossa pitää osittain navigoida eteenpäin yrityksen, erehdyksen ja arvauksien kautta. Välilä oikein ihmetyttää, että miten sitä onkaan uskaltautunut tähän hommaan heittäytyä ;)

      Poista
  6. Ihania kortteja ja muistamisia ♥ Ja niin paljon tuttua. Kaikki nuo saman asian jankuttamiset ja toistot, lasten kasvaminen törmäilyjen kautta jne... Minäkin kadehdin niitä, joiden lapset kasvavat 'siinä sivussa' - sopuisasti ja ilman jatkuvaa koettelua. Ja mullakin on se ristiriita oman ajan ja lasten kanssa tekemisen välillä. Isoja tuttuja teemoja, jotka välillä tuntuvat repivän sisäisesti aika pahastikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo asiat ovat sellaisia, että ne kuluttavat arjessa vanhempien voimavaroja. Joskus mietin sitä, että se jatkuva jankuttaminen niistä perusjutuista jotenkin hämärtää sen tajuamista, kuinka paljon lapset kuitenkin oppivat ja kehittyvät. Onhan se välillä vaikea uskoa, että tyyppi joka ei vieläkään pysty pissaamaan pöntöön osaa ajaa pyörällä liikenteessä ja puhua hiukan englantia :D :D Jotenkin moni taito ei toimi samalla lailla kotona kuin kodin ulkopuolella.

      Ajankäyttö tai oikeastaan se ajanpuute on varmasti yksi suurimmista kipupisteistä - etenkin niissä perheissä, joissa ei ole tukiverkkoa.

      Poista