Muistoja menneisyydestä: japanilainen työkulttuuri

Jatkoa edelliseen Japanipostaukseen.

Japanilainen työkulttuuri on hyvin hierarkinen. Pomo päättää ja alaisten tulee kunnioittaa esimiestä. Ainakaan 2000-luvun alussa ei olisi tullut kuuloonkaan, että alaiset haastaisivat esimiestä tai edes kysyisivät runsaasti kysymyksiä esimieheltä. Eikä tänäkään päivänä kukaan japanilainen jätä esimieheltä saamiaan hommia tekemättä eikä ikimaailmassa sanoisi rennosti "Sorry, unohdin. Teen ensi viikolla".

Esimiehet olivat tuohon aikaan kirjaimellisesti esimiehiä, naiset eivät japanilaisissa yrityksissä juuri edenneet. Voitte kuvitella asiakkaamme hämmennyksen, kun astuin mukaan kuvioihin. Tarkoituksellisesti hämmensin soppaa vielä sillä, että menin aina asiakaspalaveriin kunnon korkokengissä, joissa olin melkein kaikkia muita pidempi. 

Olin töissä kahdessa eri paikassa. Tämä niistä on jälkimmäinen paikka.
Sijainti ei ollut yhtä keskeinen kuin ensimmäisen toimiston, mutta toimistokompleksissa oli hieno kuntokeskus uima-altaineen, ravintoloita ja apteekki.

Toimiston aulaa. Takana näkyy vesiputous jonka alla on karppilampi

Kävin viimeksi työmatkalla Tokiossa 2014 ja silloisesta toimistosta 41. kerroksesta oli näin upeat näkymät

Palavereissa osallistujia puhutellaan aina sukunimellä ja perään liitetään san-liite. San-liitteen voi liittää myös firman nimen perään ja siten puhutella kunnioitettavasti kaikki firman edustajia. Asiakas puhutteli minua etunimellä ja san-liitteellä. Omat kolleegat kutsuivat minua etunimellä tai sen lyhenteellä Mari. Halusin itselleni kanji-merkin, joka olisi mahdollisimman lähellä nimeäni ja löysimme japanin opettajani kanssa Marin. Moni Japanista ostamani tavara on merkitty Mari-kanjilla. Mari tarkoittaa pientä värikästä palloa :D

Tässä olen pukeutunut maikoksi eli geisha "opiskelijaksi" ja pitelen kädessäni maria

Japanilaiset tervehtivät toisiaan kumartelemalla. Heti aluksi otetaan kumartelut ja varsinainen kumartelusessio oli aina lopuksi jolloin meidän tiimimme poistui kumarrellen selkä edellä hissiin asiakkaan luota. Omalla toimistollamme Juri ja Shinko pitivät minulle kumarteluharjoituksia. Lopputulos oli vallan muikea. He olivat sitä mieltä, että kumarteluni näyttää väärältä ehkä jopa hieman naurettavalta. En siis oppinut koko aikana kumartelemaan -enkä myöskään kolmea eri S-äännettä :D Protokollaksi muodostui se, että nyökkäilin syvästi ja poistuin ensimmäisenä hissiin, jolloin asiakkaan mieleen jäi päälimmäiseksi paikallisten oikeaoppiset kumartelut.

Mitäpä ei wikipediasta löytyisi tänä päivänä.
Ohjeet kumartamiseen https://en.wikipedia.org/wiki/Bowing_in_Japan

Minun olisi pitänyt osata asemoida oma kumarrukseni yhtä tasoa syvemmäksi kuin asiakkaamme.
Kuva lainattu https://www.jrpass.com/blog/a-guide-to-japanese-etiquette

Japanissa alaiset yrittävät sumplia työpäivänsä siten, että tulevat töihin juuri ennen esimiestään ja lähtevät vasta esimiehensä jälkeen. Minä en ollut tiimin esimies, mutta silti japanilaiset kolleegat olivat tulleet siihen tulokseen, että roikkuvat toimistolla yhtä pitkään kuin minäkin. Minun varassani oli kommunikaatio Suomeen. Koska aikaero Suomeen on talviaikana +7 tuntia ja kesäaikana +6t, pääsin hoitamaan puhelinasioita pääkonttorille vasta klo 15-16 alkaen. Yritin keskittää ne aina yhteen vähän pidempään iltaan. En meinannut saada tiimiläisiä kammettua kotiin millään, vaikka kuinka kannustin heitä lähtemään. Helpointa oli tehdä harhautus. Olin lähtevinäni kotiin, mutta meninkin läheisiin sushipaikkaan syömään vähän iltapalaa ja palasin sen jälkeen toimistolle.

Japanilaisissa yrityksissä pomon palvonnan hupaisin ilmentymä oli se, että junioreiden kunniatehtävä oli huolehtia päihtynyt esimies vähintään oikeaan junaan, mielellään jopa kotiin saakka. Työporukoilla oli tapana ajoittain mennä perjantaina työpäivän jälkeen baariin tai izakayaan eli japanilaiseen kansanravintolaan. Ennen viimeisten junien ja metrojen lähtöä kaupungilla näkyi kuinka nuoremmat pukumiehet (salari man) taluttivat vanhempia pukumiehiä junaan. Se on kunniasia päästä saattelemaan pomoa. Perjantaisin salarymaneja saattoi nukkua metroasemilla tai puistonpenkeillä. Viimeinen juna oli jättänyt tai salaryman uuvahtanut matkalle. Jos kirjoitat googlen kuvahakuun salaryman sleeping, niin meininki paljastuu.

Izakayassa ainoiden Suomesta saamiemme viraiden kanssa. Izakayoissa ruoka ja juoma on edullista ja usein tunnelma korkealla.

Tengu-izakayan mainos Facebookista. Alemmassa kuvassa japanilainen dumpling eli gyoza

Kädessä varras, jossa pekoniin käärittyä parsaa, lautasella näkyy ainakin pizzaa

 

Tarinat, että japanilaiset eivät kännäisi ovat osittain siis vääriä. Osa väestöstä kärsii entsyymin, jota tarvitaan alkoholin hajottamiseen, puutoksesta. Heidät erottaa joukosta hyvin, koska alkoholin juominen saa heidän kasvonsa punottamaan. Koska alkoholi ei hajoa kuin pitäisi, he eivät yleensä juurikaan juo. Japanissakin saa olla siis humalassakin, mutta hyviä käytöstapoja ei saa unohtaa silloinkaan. Toisten solvaus tai tappelu on todella harvinaista ja siinä menettää kasvonsa.

Kerran kurkistelin asiakkaan käytävässä avoimesta ovesta uteliaana. Asikas tarjosi minulle mahdollisuutta tutustua heidän työtiloihinsa. Kuulemani tarinat pitivät paikkansa. Työntekijät istuivat suurissa avotiloissa ja heidän pöytänsä olivat pitkissä riveissä eikä tilassa ollut juuri mitään sermejä. Työpöydän koon perusteella näki ketkä ovat tilan esimiehet. Heidän pöytänsä oli suuremmat ja sijaitsivat rivin päässä ellei jopa erillään. En tiedä pystyisinkö tottumaan lainkaan tuollaiseen tiiviyteen. 

Kuva artikkelista https://japanintercultural.com/free-resources/articles/role-clarity-in-japanese-organizations/

Japanilaiset rakastavat yksityiskohtia ja tarkkuutta. Sushikokiksi opiskelu kestää vuosia, jotta riisi olisi juuri täydellistä ja kalapalan leikkaus symmetrinen. Usein japanilaisilla on tapana aloittaa asioiden tarkastelu yksityiskohdista. Teknisessä projektissa tämä lähestyminen meinasi ajaa minut useastikin hulluuden partaalle. Käytin kaikki vaivihkaiset taktiikkani siihen, että olisimme voineet aloittaa teknisen sopimuksen määrittelyn ylhäältä ja edetä alaspäin.

Jos olisin myynyt vaikka ovia, niin tottamaar olisin ensin halunnut tietää, että montako ovea asiakas haluaa ja pistetäänkö tavallisia ovia ja vaiko pariovia. Sen sijaan neuvottelimme ensin saranoiden koosta, sijainnista ja väristä. Sitten edettiin ovenkahvamalleihin. Pohdtiin ja vertailtiin, keskusteltiin millä ruuveillä kahva kiinnitetään. Ennenkuin asiakas pystyi päättämään, että montako ovea tilataan, niin rakensimme mallioven heille. Noin kolmessa kuukaudessa asiakas sentään pääsi ovien määrässä sadan tarkkuuteen.

Voitte uskoa, että palaverit olivat pitkiä. Ne alkoivat perjantai-iltapäivänä ja usein pääsin perjantaisin vasta kahdeksan jälkeen kotiin. Noiden palaverejen jälkeen tunsin usein tarvetta nollata tilannetta ulkomaalaisten suosimalla Roppongin baarikadulla. Tuollakin baarikadulla on tapahtunut paljon erikoisia juttuja.

Roppongi crossing. Sillan takana olevalla kadulla on baareja monessa kerroksessa ja juhlia voi läpi vuorokauden. Kuva artikkelista https://www.japan-guide.com

Viikosta toiseen palavereihin tuli asikkaan ylemmän keskijohdon edustaja. Minua ärsytti se, että kyseinen pomomies nukkui palavereissa joka kerta. Yritin paristi hieman herätellä häntä kysymällä kohteliaasi häneltä jotain. Alainen vastasi aina. Kerran sanoin Jurille omalla toimistollamme, että jos se mies nukkuu taas tänään, niin aion herättää hänet. Juri suorastaan työnsi minut neuvotteluhuoneeseen ja oli aivan järkyttynyt. En missään tapauksessa saa mitenkään yrittää muuttaa tilanteen dynamiikkaa, koska se on erinomainen!  

Kyseinen pomoherra osoitti toimittajalleen eli meille kunnioitusta suomalla kiireistä ja kallisarvoista aikaansa osallistumalla palaveriin. Samalla hän osoitti luottamusta alaisiinsa ja antoi heidän hoitaa neuvottelut. Tästä eteenpäin urahaaveeni on ollut japanilainen ylemmän keskijohdon edustaja. Pärjäisin tosi mukavasti noissa pilkkimishommissa.

Japanissa töissä ja milloin missäkin pilkkimiselle on oma termi: Inemuri. Salarymanit puskevat pitkää päivää, usein 10 tuntia, ja kulkevat usein vielä pitkää työmatkaa. Ajoittainen väsähtäminen on ymmärrettävää sekä sosiaalisesti hyväksyttävää. Pitkien päivien lisäksi japanilaisilla oli vuosilomaa noin 2-3 viikkoa. Sen käytön suhteen piti olla varuillaan, koska ainakin tuohon aikaan sairauslomat vähennettiin lomaoikeudesta. Aika tylyä!

Lähin juna-asema viikonloppuna. Meno oli aamuruuhkassa samanlainen. Ainakin vuonna 2001 Tokiossa oli vielä ammattina metrovaunun täyttäminen. Täyttäjä kirjaimellisesti työnsi lisää ihmisiä vaunuun.

Asiakaspalaveissa tarjoiltiin aina kylmää oolong teetä. Maku on aika erikoinen, mutta siihen tottuu nopeasti. Sitä jopa kaipaa jälkikäteen. Oolong teestä on myös kitkerämpi maku, johon ei totu nopeasti. Jos palaveri venyi kohtuuttomasti asiakas saattoi tarjota keksejä ja tai pieniä snäksejä. Nälkäisenä sitä voisi innostua snäksipussin sisällöstä, mutta sanoisin, että kokouksessa se on enemmän uhka kuin mahdollisuus. Ikinä ei tiedä, että mikä sattuma sieltä pussista kohdalle osuu. Opin nuuhkaisemaan hienostuneesti pussia ja laittamaan sen eteenpäin, mikäli pussista tuli yhtään kalan hajua. En oppinut arvostamaan kuivattuna kaloja ja ties mitä sattumia kieriteltynä kalajauhossa. Jackpot oli kalansilmä.

 

Pikkukaupan oolong tee valikoimaa

Yksi asiakaspalaveri on jäänyt erityisesti mieleeni. Seison valkotaulun edessä ja yritin piirtämällä selostaa jotakin ah, niin tärkeää yksityiskohtaa asiakkaalle. Yhtäkkiä tajusin, että en kohta enää pysy pystyssä. Koko talo keinui. Nopein asiakkaan edustaja säntäsi ottamaan minua olkapäistä kiinni. Napakka maanjäristys iski. Korkea pilvenpiirtäjä heilui vaimeasti, mutta sellainenkin liike sotki helposti varautumattoman ja kokemattoman tasapainoaistia, etenkin kun olimme hyvin korkealla. Japanissa talojen rakennesuunnittelussa on huomioitu maanjäristykset. Rakenteissa on eristeitä, jotka vaimentamat maajäristyttä tai yksi kulma voi olla jopa jousen päällä. Tuo maanjäristys oli ainoa suurempi Tokiossa kokemani maanjäristys. Monta pientä maanjäristystä koin kotona. Sen lähinnä kuuli. Keittiön kaappien ovet pitivät kolinaa. Kaikissa ovissa oli turvalukot, jotta tavarat pysyivät sisällä.

 

Töissä minulla oli pöydän alla maanjäristysreppu ja kypärä. Repussa oli ainakin lääkkeitä, taskulamppu, pikkaisen kuivamuonaa ja kypärä. Kotona minulla oli työnantajan hankkima reppu sekä kaupungin järjestyssääntöjen vaatimat vesivarannot. Olen käynyt lävitse Tokion pelastuslaitoksen maanjäristyskoulutuksen, joka sisältää harjoitteen maanjäristys simulaattorissa sekä savukaasuista poistumissimulaation.

Vielä vuonna 2000 rekrytoinnissa tärkeä asia oli rekrytoitavan yleinen maine. Rekrytoija saattoi käydä kysymässä työnhakijan maineesta vaikkapa naapurostolta. Tositarinaksi väitettiin työntajani tapausta, jossa henkilö jätettiin palkkaamatta roskien takia. Tokiossa piti tiettyinä päivinä nostaa kadunvarteen palamattomat roskat ja tiettyine päivinä palavat roskat. Naapuritiedustelu paljasti, että kandidaatti ei ollut pidetty, koska hän säännön mukaisesti nosti kadulle väärät roskat. 

Japanissa työttömyysaste on 2-3% Ainakin rakennus- ja korjaustyö vaatii paljon väkeä ;)