Kivi-juhlat tarjoaa hyvää kesäteatteria kauniissa ympäristössä

Minun on muutaman vuosikymmenen ajan pitänyt mennä Kivi-juhlille kesäteatteriin. En ole mukamas ehtinyt. Minä olen aina tykännyt Kiven kirjoista. Kun luokkakaverit tyytymättöminä lukivat pakotettuna Seitsemää veljestä, minä olin että onpa ihana ja tapahtumarikas kirja metsäläiskansasta. Olen kirjoittanut ylioppilasaineeni Seitsemästä veljeksestä ja saanut siitä todella hyvät pisteet. Olin kirjoittanut jo prelinkin siitä ja opettajakin oli puolestani niin iloinen, että pääsin kirjoittamaan siitä myös ylioppilasaineeni. 

Kesäkuussa ystävälleni Tiinalle selvisi, että en ole käynyt Kivi-juhlilla ikinä ja hän päätti korjata tilanteen. Mikä onnenpotku se olikaan! Tykkäsin kovasti teatteri-illasta! Kesäkuussa oli teatteri-iltaan mennessä ollut lähinnä vain kylmää tai vielä kylmempää säätä. Teatteri-ilta oli mukavan aurinkoinen. Kesäteatteri toimii Taaborinvuorella, joka on ollut Kiven lapsuuden paikkoja. Hänen synnyinkotinsa sijaitsee Taaborinvuoren lähellä. Taaborinvuorella on pieni ulkomuseo ja Kiven synnyinkotiin pääsee vierailemaan myöskin. Vanhat talot ovat viehättäviä ja teatteria ennen ne olivat myöskin auki. Aloitimme teatterireissun tutustumalla museorakennuksiin.

Käytännön tietoa: Kesäteatteri toimii numeroimattomilla paikoilla. Katsomo on katettu. Paikan päältä lainattavissa jonkin verran istuinalusia. Vesivessat, kahvila, baari. Parkkipaikkaa vuoren alla pellolla on riittävästi. Liikuntarajoitteisen asiakkaan voi ajaa ylös teatterille. Mäki on sen verran jyrkkä, että sitä ei pääse kulkemaan pyörtuolilla.

Sitten Taaborinvuoren tunnelmiin:

Minusta Seitsemän veljestä oli oikein onnistunut näytelmäversio. Siinä oli hieman musiikkia ja vauhdikas ote. Ymmärtääkseni kyseessä on harrastelijateatteri, jos sitäkin suuremmat virtuaaliset aplodit tehdystä työstä. Pari pientä kritiikkiä jäi mieleeni: Juhanin esittäjä oli hyvä roolissaan, mutta minusta hän on siihen liian vanha. Näyttelijöissä oli hyviä laulajia, joten se, että sooloja oli annettu porukan kehnoillekin laulajille ihmetti minua. Kokonaisuutena hyvä näytelmä.

Taaborin vuoren katettu katsomo

Näyttelijöitä, Juhanin esittäjä neljäntenä oikealta. Kirjan alussahan Juhani on 25v

Ravintolapalveluita

Kiitos Tiinalle tästä!

Kaunis Taaborinvuori

Kaverikuva Tiinan kanssa

Nyt alamme päästä kuvaussommittelussa vauhtiin :D

Taaborinvuorolle ehtii vielä tänä kesänä katsomaan Seitsemään Veljestä. Peruslippu 35€. Lisätiedot ja linkki lippukauppaan: Etusivu | Kivi-juhlat - Kesäteatteri Taaborinvuorella

Esityksiä jäljellä vielä:

LA 16.8. KLO 15
SU 17.8. KLO 15
TI 19.8. KLO 19
KE 20.8. KLO 19
TO 21.8. KLO 19
LA 23.8. KLO 15
SU 24.8.* KLO 15

Sitten lopuksi vielä kysymys: Mikä on sinun suhteesi Aleksis Kiveen? Kouluaikojen inhokki? Oletko lukenut vapaaehtoisesti? Tykkäätkö? Oletko nähnyt teatterissa?

PS. Aleksis Kivi päätyi Lapinlahden mielisairaalaan ja kuoli köyhänä sukulaisten nurkissa. Lapinlahden opastetun kävelykierroksen yhteydessä mieleeni jäi pitkäksi aikaa Kiven saama rankka kritiikki Seitsemästä Veljeksestä. Kivi kirjoitti sitä 10 vuotta eikä hänen elinaikanaan teos päässyt myyntiin lainkaan professori Augut Ahlqvistin murskakritiikin vuoksi. Vanhasta Lapinlahden postauksestani löytyy vähän lisää juttua tästä aiheestä sekä linkki murskakritiikkiin. 

Pikku Kepponen: Vierailu Lapinlahden entiseen mielisairaalaan

Maisemarakkauteni on upea Utsjoki

Pohjoisen reissumme pääkohteet olivat Utsjoki ja Norjan Pykeija. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa Utsjoella vuonna 2021 ja ihastuin Tenojoen maisemiin sekä hotelliin, jossa olimme yötä. Tänä kesänä onnistuin saamaan Booking.comin kautta tarjoushinnan hotelliin ja varasin kaksi yötä. Olisi tehnyt mieli varata kolmaskin yö, mutta mietin, että jos lomalle sattuu sadesää, niin voi käydä tylsäksi pidellä sadetta niin pitkään Utsjoella. Utsjoen nähtävyytenä on luonto. 

Sää oli meillä aivan käsittämättömän hieno ja Utsjoen värit hehkuivat, niin että ne ovat piirtyneet aivojeni lisäksi myös sydämeeni!

Ensimmäiseksi kävin ajeluttamassa Hra Kepposta tietä 970 Utsjoelta Karigasniemelle. Se on minusta yksi Suomen kauneimmista teistä. Muistin edelliseltä reissulta, että tiellä on monta hyvää levähdyspaikka kauniitten maisemien äärellä. Parhaat maisemat ovat minusta lähellä Utsjokea, joten ajoimme suorinta tietä Inarista Utsjoelle ja sitten jatkoimme tielle 970 bongailemaan näitä maisemia.

Utsjoki on todella pieni paikka, asukkaita on n. 1100 ja palveluita vähäisesti. Parissa hotellissa on ravintola, muuten nälkäiset joutuvat kääntymään Annukan grillin puoleen. Kunnon ruokakauppa sijaitsee Nuorgamissa.

Sitten niihin maisemiin:

Seututie 970 maisemia

Levähdyspaikalla oli kivat tuolit maisemista nautiskeluun

Upea silta Utsjoella, joka vie Norjan puolelle. Taivas on niin huikean sininen!

Nuorisoa uimassa Tenossa. Tenon rannat eivät ole helpoimpia uimiseen. Joki on paikoittain aika matala ja siinä on virtaus tuntuvasti ja rannat ovat kivisiäkin.

Rakastan pohjoisen värejä!

Majoituimme Utsjoella Hotel Vallessa. Vuonna 2021 hotellin nimi oli Village Valle. Hotelli on uudehko ja siisti ja jokaisesta huoneesta näkyy Teno-joki. Hotellin ravintolarakennus on aivan rannassa. Minä ihastuin ensimmäisellä vierailullamme Valleen kovasti. Paikka vaan on niin kaunis. Voisin istua aamupalalla Tenon rannalla syömässä vastapaistettuja sämpylöitä tuntikaupalla. Paikalla jolkuttelevat porot ihastuttavat myös. Ainoa miinus oli se, että hotellihuoneissa ja ravintolassa oli tuskaisen kuumaa. Huoneessa oli onneksi pöytätuuletin tuomassa helpostusta. Siltikin nukkuminen märän pyyhkeen alla oli ainoa keino, joka auttoi minua nukahtamaan.

Vallen ravintolarakennus vasemmassa reunassa. Onhan tämä niin huikea maisema hotellille!

Tässä maisemassa ja aamuauringossa hidas aamupala on iso nautinto

Poro pötköttelee ravintolan seinän vierustalla

Vierailimme Utsjoen kirkkotuvilla. Kirkkoon on tultu pitkistä matkoista ja jumalanpalvelukseen osallistuminen on vaatinut yöpymistä. Samalla reissulla sitten hoidettiin kauppa-asioita ja tavattiin sukulaisia ja ystäviä. Saamelaiset suvut ovat yöpymisiä varten rakentaneet itselleen pieniä tupia. Sukutupien lisäksi kokonaisuuteen kuuluu myös käräjätupa sekä voudin tupa.  Aikoinaan tupia on ollut parisenkymmentä. Nyt alueella on jäljellä 14 kunnostettua kirkkotupaa, joista vanhimmat ovat 1700-luvulta. Tuvat ovat olleet käytössä toiseen maailman sotaan saakka. 1854 Utsjoella valmistui uusi komea graniitista tehty kirkko. Alue on historiallisesti arvokas ja kaunis. 

Kesällä 2023 vierailin Luulajan kirkkokylässä. Siellä tupia on ollut huomattavasti enemmän, tupien määrä on ollut suurimmillaan 485 ja tänä päivänäkin niitä on vielä jäljellä 405kpl. Jos kirkkotuvat kiinnostavat, niin klikkaa itsesi lukemaan postaustani Luulajasta Pikku Kepponen: Erikoinen, historiallinen ja kaunis Luulajan kirkkokylä.

Kesäisin tuvat ovat auki ja alueella on myös opastusta. Seurakunnan lähetystyön kahvila paistaa yhdessä tuvassa vohveleita ja niiden päälle saa erinomaista raparperihilloa sekä mansikkahilloa. Kannattaa laittaa molempia. 

Me olimme paikalla sunnuntaina kirkonmenojen jälkeen, jolloin jumalanpalvelukseen osallistunutta väkeä tuli kahville kirkkotuville. Saimme nähdä muutamia saamenpukuja. Olisin halunnut kuvata ne kaikki, mutta tilanteet eivät olleet asialle suotuisia. 

Ilmeisesti saamenpuku voi olla myös kuvioitua kangasta. Mekossa on saamenpuvun tunnusmerkit eli reunaripsu ja mansetit, sekä vyö, josta roikkuu tupsut. Naisten pukuun kuuluu yleensä vielä hartiahuivi. 

Kävimme tutustumassa kirkkoon. Tämäkin jäi puuttumaan kirkkohaasteen kirkkolistastani.

Minusta ihastutti nämä saamelaistyylisesti koristellut penkkien pehmusteet

Saamelaisuus näkyi myös alttarin ympärillä kauniisti

Päätin jakaa Utsjokipostaukseni kahtia. Pääsen vielä kertomaan teille, että Utsjoen alueelta löytyy vuono, joka on maan kohoamisen vuoksi jäänyt sisämaahan ja onkin sitten tänä päivänä Pulmankijärvi. Vallan mielenkiintoinen paikka, mutta siitä lisää myöhemmin.

Kesälappi 2025 postaukset:
Pikku Kepponen: Ihana päivä Inarissa

Kesälappi 2021 Utsjoki-postaus
Pikku Kepponen: Utsjoki

Ihana päivä Inarissa

Minä kävin ensimmäisen kerran kesäkautena Lapissa joskus 90-luvun alussa. Kohteena oli silloin Kilpisjärvi ja Skibotn eli Yykeänperä. Reissun sää oli pääosin erittäin sateinen ja viileä. Saanalle pääsimme kävelemään melkein ylös ennenkuin saderintama alkoi lähestymään uhkaavasti. Tuosta kerrasta jäi kytemään halu päästä pohjoiseen kesällä. 

Seuraava kertaa piti odotella, se tuli vasta vuonna 2020 ja reissu vei Levin ja Kilpisjärven kautta Lofooteille saakka. Silloin Suomen Lapissa sää oli erinomainen ja Lapin hulluus iski kuin tuhat volttia. Riskillä uudestaan heti seuraavana vuonna :) Pelkäsimme että ei voi osua kahtena peräkkäisenä vuonna kelvollista säätä. Reissumme aikana Inarissa oli +32. Sitten tuli neljän vuoden tauko ja lopulta sain houkuteltua Hra Kepposen Lapin kesämatkalle. Ja voitteko uskoa? Koko reissu oli pelkkää auringonpaistetta ja lämpötilat huitelivat +25C paikkeilla. Mikä tuuri jälleen!

Tämä oli Hra Kepposen ensimmäinen matka Lappiin kesällä. Hän on viluista sorttia ja inhoaa hyttysiä. Matkan ultimatekohokohdaksi olin suunnitellut kuningasrapusafarin Jäämerelle. Hra Kepponen oli nähnyt itsensä jo troolarin kannella, jonka yli aallot pyyhkivät hytisemässä kylmästä. Kaikkeen sitä joutuu mies sitoutumaan menohaluista puolisoa seuratakseen. Todellisuus oli onneksi lämmintä ja aurinkoista ja veneretkikin tehtiin erittäin tyynellä säällä. Hra Kepposen ennakkoluuloista ja peloista mikään ei toteutunut tällä reissulla. Vähän pääsi mäkäräiset rokottamaan ja siinä kaikki.

Meillä oli reissussa kaksi varsinaista pääkohdetta: kotimainen maisemarakkauteni Utsjoki ja uutena kohteena Norjan puolella Pykeija. Sivukohteina oli Inari ja Kirkkoniemi Norjan puolella.

Inariin meille jäi päivän verran aikaa. Koska sää oli erinomainen, päätimme keskittyä vain ulkokohteisiin. Hra Kepposella jäi kokematta erinomainen saamelaismuseo Siida. Kohteemme olivat aika lailla samat kuin reissullani vuonna 2021 jolloin seuranani oli ystäväni Sirpa. 

Ensimmäiset näkymät Inarinjärvestä

Ennen Inaria pysähdyimme Karhunpesäkivellä. Karhunpesäkivi on erittäin kookas siirtokivilohkare, joka on sisältä ontto. Wikipedia väittää, että nimensä Karhunpesäkivi olisi saanut siitä, että että lumimyrskyssä eksynyt lappalainen oli mennyt luolaan suojaan ja nukahtanut sinne. Herättyään hän huomasi, että samassa luolassa oli talviuntaan viettävä karhu. Karhu ei onneksi herännyt ja mies pääsi poistumaan luolasta myrskyn laannuttua.

Karhunpesäkivi ei ole mikään suurenluokan nähtävyys, mutta sellainen kuriositeetti että sen kohdalla kannattaa pysähtyä ja käydä ihmettelemässä paikka.

Neljä vuotta sitten pääsin ongelmitta portaat ylös luolalle ja pystyin jopa konttaamaan luolaan sisään. Suuaukko on maanrajassa, luolassa sisällä mahtuu hyvin seisomaan. Tänä vuonna polveni eivät enää kestä tuota rappusmäärää, joten minun vierailuni hyytyi kahvilalle. Se ei suinkaan ollut huono vaihtoehto, koska sieltä saa erinomaisia lettuja lakkahillolla. Suodatinkahvin menekki on sellainen, että kahvi on aina taatusti tuoretta ja vatsani kestää sitä hyvin.

Karhunpesäkiven kahvilasta moikka!

Kahvilan erinomainen lettu

Todistuaineistoa siitä, että Hra Kepponen konttasi luolaan

Seuraavaksi kävimme Hra Kepposen kanssa katsomassa komeaa Jäniskoskea. Sekin kuului vuoden 2021 retkiohjelmaan. Jäniskoski on helppo vierailukohde. Parkkipaikalta matkaa koskelle on n. 500m ja reitti on esteetön. Samasta paikasta lähtee myös pidempi Juutuan luontopolku, joka vaikuttaa leveältä ja helppokulkuiselta. Jäniskoskella on laavu ja kuivakäymälä. 

Puolukka kukki kauniisti Inarissa

Seuraavaksi oli vuorossa uimatauko minulle. 2021 saimme vinkin ihanasta ja niin rauhallisesta uimapaikasta Solojärven rannalla. Solojärveä reunustavat hienot hiekkarannat. Maisemana näkyy horisontissa tunturi. Ihan uskomattoman ihana uimapaikka! Tällä kertaa rannalla oli lapsiperhe, niin jouduin kiskomaan uikkaria päälle, vaikka menimmekin heistä kauemmas. Oli rauhallista kaunista eikä edes kovin kylmää vettä.

Solojärvi

Mikä hiekkaranta!

Hiekassa on jännä punertava raita koko rannan mitalta

Ranta on pitkälle matalaa

Onnellinen uimari

Solojärveltä palatessa keksimme, että autot ovat sitä varten parkissa tien varressa, että ihmiset ovat Juutuajoella kalassa. Jäniskoski jolla vieraimmi aikaisemmin on Juutuanjoen koski. Päätimme lähteä hieman tutkailemaan tilannetta. Näkymät alas joelle oli mukavat.

Hra Kepponen meni alas Juutuanjoen rantaan katsomaan, että selviäisinkö reitistä. Pääsin ehjin nahoin alas. Hra Kepponen ehti bongata kalamiehetkin. Siellä joen rannalla meidät löysi muutama hyttynen. Niiden kanssa olisimme vielä pärjänneet, mutta mäkäräiset hyökkäsivät kimppuumme. Minä en tietenkään pääse eteenpäin huonoilla polvillani kovin kovaa, joten mäkäräiset nautiskelivat minusta runsaasti. Solojärven rannalla saimme olla rauhassa sekä hyttysiltä että mäkäräisiltä.

Kaunista oli kyllä!

Matkamme jatkui Inarista kohti Utsjokea monta kaunista muistoa ja mäkäräisen puremaa rikkaampina. Matkan aikana ehdimme syödä Inarissa ravintolassa kahdesti. Tällä kertaa ruoka oli vain keskinkertaista. Edellisellä kerralla ruoka Inarissa oli suurimmaksi osaksi erinomaista. Hikisten öittein lisäksi tämä olikin ainoa epätäydellinen asia lomamatkassa.

Minusta porot ovat jotenkin liikuttavia ja tykkään bongailla niitä. 

Suurennos kuvasta, josta voi ihmetellä, että jos ei poro ole mikään älyn jättiläinen, niin tasapaino sentään pelaa :)

Jos Inari kiinnostaa, niin alla on kaksi postausta Inarista vuodelta 2021. Silloin olimme muistaakseni kaksi yötä Inarissa. Nyt siis vain läpikulkumatkalla.

Pikku Kepponen: Inari on täynnä nähtävää ja koettavaa

Pikku Kepponen: Saunataivas ja fine dining Inarissa