Snorklaamassa manaattien kanssa

Ensimmäisen kerran elämässäni näin manaatin Singaporessa akvaariossa. Minusta se oli niin sympaattisen näköinen otus ja muistuttaakin Muumeja. Ihastuin heti. Seuraavan kerran näimme manaattipariskunnan jälleen vankeudessa Tanskassa Randersin sademetsäkupolissa. Pojista ainakin esikoinen pääsi onnekkaana syöttämään manaatteja.

Randers oli meistä huippumielenkiintoinen paikka, lisää siitä voit lukea täältä: https://pikkukepponen.blogspot.com/2013/06/tanskan-reissu-osa-2.html

Todella jännittävää puuhaa tuo manaatin syöttäminen. Kuvassa esikoinen. 

Covidin aikana huomasin, että Floridassa elää joessa manaatteja ja siellä on mahdollista päästä snorklaamaan manaattien kanssa. Viime kesänä tästä innoissani selitin ystävälleni Jonnalla ja päädyimme lentolippuostoksille. Nautitulla skumpalla saattoi olla osuutensa asiaan. Niinpä sitten marraskuun lopussa ajoimme Miamista Crystal Riveriin manaattien perässä. Ajoaika oli noin 6 tuntia. Me otimme vielä pysäyksen ja parit maisemaihailut matkalla, joten siihen kuului yli 8 tuntia. Mitä sitä ei nainen ajaisi päästäkseen snorklaamaan manaattien kanssa.

Mikä ihmeen manaatti?

Manaatit ovat suuria vedessä eläviä nisäkkäitä. Manaatit eroavat merilehmistä (Dugongidae) kallon ja hännän muotojen osilta. Manaattien hännät ovat melojen muotoisia, kun merilehmien hännät ovat haaroittuneita. Manaatit ovat kasvinsyöjiä, jotka viettävät suurimman osan aikaansa matalissa vesissä. Manaatit elävät matalilla suistoalueilla Pohjois-, Keski- ja Etelä-Amerikan rannikoilla, sekä Karibianmerellä. Lainaus: https://fi.wikipedia.org/wiki/Manaatit

Manaatit voivat kasvaa yli 4-metrisiksi ja painaa jopa yli 1500kg. Keskimääräinen manaatin pituus hieman vajaa 3m ja reilu 400kg. Naaraat kasvavat uroksia isommiksi. Isot manaatit ovat samaa painoluokkaa lehmän ja jopa sonnin kanssa. Naaraiden ja urosten erottaminen toisistaan on vaikeaa, eikä onnistu tavalliselta snorklaajalta. Manaateilla on kova kiire syömään, manaatit syövät ruohoa noin 10% painostaan vuorokaudessa. Ne ovat rauhallisia pötkylöitä eivätkä mitenkään ihmiselle vaarallisia. Manaatit saattavat hyvin kiinnostua rauhallisesti vieressä kelluvista ihmisistä. Niillä on tosin huono näkö.

Crystal River mainostaa itseään manaatti alueena ja suurella manaattipopulaatiolla. Joessa on kuumia lähteitä ja kun vesi viilenee muualla, manaatit tulevat kuumien lähteiden luokse lämmittelemään. "Manaattisesonki" alkaa marraskuun puolivälistä, kun vesi alkaa viilenemään. Crystal Riverin jokivesi oli noin 21-asteista, joten manaateilla ei ollut vielä varsinaisesti tarvetta tulla lämmittelemään. Olimme aamun ensimmäisellä manaattiretkellä ainoat osallistujat. Ajelimme jo ehkäpä hieman epätoivoisesti etsimässä manaattia. Manaatit ovat rauhoitettuja ja liikkuvat aivan asutuksen tuntumassa. Joskus nousuveden aikana manaatit saattavat tulla syömään rantatontilta vaivalla koko kuuman kesän kastellun nurmikon.

Manaatteja etsimässä

Edelleen etsitään manaatteja. Kivoja taloja ja pihoja.

Vihdoin veneen kippari bongasi manaatin ja menimme mahdollisimman nopeasti veteen. Manaatit liikkuvat nopeasti ja meillä oli vaikeuksia saada se kiinni, koska manaattien läheisyydessä ei saa käyttää räpylöitä. Koska kyseessä oli Amerikka meidän piti käyttää joko pelastusliivejä tai lötköpötköjä, valitsimme jälkimmäiset. Sitkeästi uimme manaattia kiinni. Piti tietenkin potkia ja kauhoa ja sepä ei manaattia miellyttänyt vaan hän päätti jatkaa reippaasti eteenpäin. Suomalaiset eivät anna periksi ja kauhoimme manaatin perässä. Jossain vaiheessa manaatti päätti jatkaa ruokailuaan ja pääsimme hiljalleen lipumaan lähelle. Sitten hän antoi meidän hengata vierellään.

Älä mee! Tultiin sua varten peräpohjolasta saakka.

Tuolla pyrstöllä ei tarvitse kauheasti potkia, että saa karistettua tungettelevat tädit kannoiltaan

Sitkeydellä roikuttiin perässä ja nyt se palkitaan. Joki on matala ja ruohopohjainen.

Ollaan jo melkein bestiksiä

Tästä näkyy, että manaatilla on kaikenmaailman arpea pinnassaan. 

Niin lähellä manaatti olen ollut, että olen ihmetellyt sen ihosta harvakseltaan kasvavia karvoja.

Tässä kuvassa näkyy manaatin selkäkarvoja, välillä pitää nousta pintaan haukkaamaan happea.

Happea!!!

Siinä sitä katseltiin toisiamme <3

Manaattisnorklaus meni aluksi aikamoiseksi urheilusuoritukseksi, mutta lopulta saimme hengailla manaatin kanssa ihan niin pitkään kuin halusimme. Olihan tässä vähän sellaisen katastrofin aineksia, että retkellä ei näekään manaattia. Jälkikäteen juteltiin Jonnan kanssa, että ehkä tämä kuitenkin oli ihan optimisuoritus. Vedessä ei ollut ketään muita kuin me kaksi ja manaatti. 

Käytiin vielä lopuksi katsomassa kuumat lähteet. Silloin kun manaatit ovat siellä lämmittelemässä, ei lähteille saa mennä.

Matalaa ja ruohoisaa ja pitää sukeltaa putken alitse

Yksi vedenalainen lähde näkyy jo hyvin kuvassa.

Ehkä minulla viiraa jollain tavalla, mutta olin ihan älyttömän onnellinen tuosta manaattikokemuksesta. Teimme vielä Keysin alueella toisen snorklausretken ja siellä seurailin kilpikonnaa. Ehkä minusta olisi pitänyt tulla sukeltaja ja vedenalaiskuvaaja. Mutta näinkin on hyvä. Rakastan snorklausta. Tavoitteena on, että minusta tulee snorklaava vanhus ;)

Kivaa perjantaita ja viikonloppua!