Upea Slovenia

Hitsit, tässähän meinaa tulla kiire kirjoittaa vielä tämän vuoden puolella alkusyksyn reissusta, joka on vielä kokonaan kirjoittamatta blogiini. Kävin syyskuun alussa ystäväni Sirpan kanssa muutaman päivän matkalla Sloveniassa, johon ihastuimme molemmat.

Majoituimme maan pääkaupunkiin Ljubljanaan. Teimme sieltä retken huikean kauniille Bled-järvelle sekä jättimäiseen Postojna-luolastoon. Ljubljana on viehättävä pikkukaupunki, jossa on kompakti osittain autoton kaunis vanha keskusta. Kaupunkia halkoo Ljubljanica-joki, jonka rantaan keskittyy kaupungin iltaelämä monine ravintoloineen, joilla on isot ulkoterassit. Nähtävyyksiä Ljubljanassa on vähän, mutta aika kuluu kivasti ihan vaan nauttimalla kaupungista ja sen tunnelmasta. Nähtävyyksiä Sloveniasta kyllä löytyy ja maan pienen koon vuoksi, niihin on lyhyt matka.

Hintatasoltaan Ljubljana ei ole halpa, ruoka on hieman Helsinkiä halvempaa ja alkoholi selvästi halvempaa ravintolassa. Valitsemalla ruokapaikkansa turistien suosimien ravintoloiden ulkopuolelta, voi ruokailla selvästi edullisemmin. Paikallinen keittiö on aika lihavoittoinen ja raskas, mutta maukas. Jälkiruokapuolella Ljubljana saa loistavan arvosanan. Monien maitten ruokakulttuuri on hyvin edustettuna ja me söimme kerrassaan ihanassa libanonilaisessa ravintolassa kahdesti.

Olimme reissussa syyskuun alussa ja sää oli vaihteleva. Saimme kaunista auringonpaistetta, kunnon sadetta ja siltä väliltä.

Ensiksi muutama kuva tekemältämme jokiristeilyltä:

Ylhäällä näkyy linnantornia

Upea punainen rakennus on kirkko

Sitten jatketaan muilla kaupunkikuvilla

Kaupungin tunnus on nämä siltaa vartioivat lohikäärmeet

Tässä ollaan menossa funikulaarilla ylös linnalla. Itse linnassa ei ollut mitään nähtävää, sinne en suosittele ostamaan lippua. Ylhäältä on kivat näköalat ja söpö paikka.

Maisema linnalta kaupungille

Näkymä linnan pihalla

Polvi meinasi lopettaa toimintansa jo alkumatkasta. Niinpä menimme Sirpan kanssa paikalliseen maauimalaan vesijumppaamaan. Stadikalla ja Leppävaaran maauimalassa oli lämpöisempää vettä, mutta ihan kelvollinen paikka oli tämäkin.

Erinomainen libanonilainen ravintola

Sirpa juo paikalliset sumpit ja miettii, että riittääkö varmasti sokeri ;)

Rantakadun perinteistä slovenialaista ruokaa tarjoileva ravintola. Paikassa oli turistilisää, tilaamani pasta oli hyvä.

Saman ravintolan ihan käsittämätön jälkiruokataideteos. Pähkinäpohja, kakussa vadelmaa, päällä vadelmaa kuivattuna, vadelmakastiketta ja sitten tuollaisia pyöreitä palloja. Nyt en muista, mitä niissä oli sisällä, mutta nekin olivat niin hyviä. Lisukkeena vielä jäätelöä. Sirpan kanssa jaoimme jälkkärit ja olisimme tilanneet toisen, mutta pähkinä kutitteli sen verran suuta, että piti jättää väliin. Ihan huikea jälkkäri.

Tämä slovenialainen ravintola oli lähellä hotelliamme. Söimme siellä kerran illallisen ja sitten palasimme viimeisenä iltana syömään omat omenapiirakat.

Ilta alkaa hämärtää

Minusta Slovenia sopii hyvin matkakohteeksi pitkäksi viikonlopuksi. Kannattaa huomioida, että lähellä on ainakin kaksi maailmanluokan nähtävyyttä: Lake Bled ja Postojna Caves. Ne pystyy tsekkaamaan yhden pitkän retkipäivän aikana, mutta omasta mielestäni kannattaa tehdä eri päivinä. Pidemmälle reissullekin riittää näkemistä ja kokemista lähistöllä.

Olisin halunnut kirjottaa vielä tähän samaan postaukseen Postojnan luolista, mutta klo löi jo yksi yöllä ja nyt on pakko painaa Julkaise-painiketta ja mennä nukkumaan. Ehkäpä näen kirjoittamisen ja kuvaselauksen jäljiltä jotain ihania matkaunia.

 

1. adventti ja #jouluöverit

Jokunen lukija saattaa muistaa parin vuoden takaiset #jouluöverit. Jouluövereitä edeltävänä vuotena joulunvietto oli mennyt sairasteluksi, väsyneenä tarpomiseen ja jouluttaminen jäi vähäiseksi. Seuraavassa joulukuussa otettiin vaisumpaa joulua takaisin. Viime jouluna 2022 sukujoulu jäi väliin. Jouluviikon maanantaina kuopus sai positiivisen koronatestituloksen. Ensimmäiset lipesivät sukujoulurivistä jo tässä kohtaa. Torstaina, kun aatto viime vuonna oli lauantaina, keskimmäinen sairastui rajuun vatsatautiin ja loputkin vieraat peruivat tulonsa. Yllättäen olimme kaikki kuitenkin koko joulun terveinä, mutta meillä oli hiljaisempi joulu ihan vaan oman perheen kesken. Tänä vuonna onkin aika iskeä #jouluöverit. Tarkoituksena on juhlistaa joulukuuta aivan joka adventtina jotenkin.

Ensimmäinen adventti on juhlittu minun osaltani kahdesti. Koska minulla oli kynttiläaskartelu-herkuttelupikkujoulut sunnuntaina, juhlimme ensimmäistä adventtia kotona jo lauantaina. Meillä juhliminen on helppoa, kun juhlaksi riittää hyvä ruoka. Lauantaina otimme varaslähdön joulun kalapöytään. Alkupalana oli skagen rörää saaristolaisleivällä, pääruuaksi savulohta ja jälkiruuaksi joulutorttuja ja glögiä. Minä tosin ehdin syömään joulun ensimmäiset joulutortut jo vaarin luona.

Skagen röraa ja saaristolaisleipää

Savulohta

Ilonalla oli jo aito joulukuusi sisällä ja joulukoristeet esillä. Ihanan jouluinen fiilis.

Yli 20 vuoden ajan Ilona on saanut sukulaiseltaan lahjaksi ilmeisesti paikallisen käsityöläisen valmistaman joulutontun. Koko perhe aina arvuuttelee ennen joulua, että millainen tonttu tulee tänä vuonna. Upea kokoelma ja loistava lahjaidea!

Lähikuva neljästä tontusta. Yksityiskohdat ovat ihastuttavat.

Tämäkin on ihana koriste

Ilona oli kasannut meille syötävän joulukuusen. Siinä oli leikkeleitä, juustoa, kasviksia ja hedelmiä. Kaverina oli erilaisia suolaisia keksejä ja voileipäkeksejä. Joulukuusi oli ihanan värikäs ja herkullinen.

Syötävä joulukuusi

Tälläisiä kynttilöitä teimme jälleen. 

Oli varsin onnistunut ensimmäinen adventti ja #jouluöverit on aloitettu menestyksekkäästi. Tätä postausta viimeistellessä itsenäisyyspäiväkin on jo juhlittu, mutta palaan siihen myöhemmin. Polveni on parempaan päin, mutta edelleen aristaa astumista. Kuopuksen sormesta on otettu uusintäröntgen ja käyty näyttämässä sitä sen jälkeen Lastensairaalassa. Kaikki vaikutti olevan kunnossa. Töissä on vuoden lopun työkiireet ja muut paineet. Näyttäisi siltä jo, että jouluviikon alussa hiljenee, jollei mitään yllättävää tapahdu.

Kivaa perjantaita ja lähestyvää toista adventtia! 

Lisää vammoja

Minä liikun edelleen kepeillä. Tänään olen ollut varovaisen toiveikas sen suhteen, että polvi alkaisi parantumaan. Polven liikerata on suurenemaan päin ja kivut pienemään.

Kepposlan tilapäisesti vammautuneitten määrä on kasvanut yhdellä. Kuopuksella on kipsi. En vieläkään ymmärrä, että miten on mahdollista, että sormi murtuu koulun liikuntatunnilla tennistä pelatessa. Opettaja oli vahingolle kohautellut olkapäitään, eikä ollut edes kylmäpussia järjestänyt ja poika oli itse vetänyt outoon asentoon jääneen sormen paikoilleen. Särkevän sormen kanssa piti sitten kävellä 2km takaisin palloiluhallista kouluun. Ei näitä koululaisten loukkaantumisia tällä lailla pitäisi hoitaa. Ehkäpä taas on aika antaa palautetta.

Kuopus meni seuraavana päivänä kouluun ja sitten illalla sormi ei enää liikkunutkaan ja puoli kämmentä oli aivan sinisenä ja koko kämmen turvonnut. Terveyskeskusksen puhelinpalvelukin sanoi, että kylmää päälle ja särkylääkettä ja ei nuo hoitoa vaadi. Hra Kepponen jaksoi jankata ja koska akuutti oli tyhjä, niin lupasivat sitten ottaa vastaan. Terveyskeskuslääkäri totesi nopeasti, että mitä todennäköisimmin sormi on murtunut ja lähetti pojan Lastensairaalaan röntgeniin. Poika tuli sieltä sitten järeän kipsin kanssa takaisin. 

Viikko on ollut vähän alavireinen minulle. Olen poistunut kotoani ainoastaan lääkärille ja ortopedille polvea näyttämään. Ortopedillä oli polvieni röntgenit vuodelta 2022 esillä ja hän sanoi jo ovelta, että rouvan polven ovat niin kuluneet, että murtumaa hoidetaan ja mutta muuten noin kuluneille polville hoidoksi käy ainoastaan keinonivel. Paranee sen minkä paranee. Voisi sen loukkaantuneen polven kuulemma magneettikuvata, niin saisi paremman kuvan siitä, että mitä sillä voi tehdä ja kuinka pitkää lepoa se tarvitsee. Ortopedi kielsi ulkoilun ja oikeastaan kaiken siihen saakka, kunnes polvi alkaa selkeästi paranemaan.

Kävin keppien kanssa sovittamassa silmälaseja. Minulla on yllättävän iso pää ja leveät kasvot, minkä vuoksi kehysvalikoima on aina aika rajallinen minulle. Silmälasimyyjä löysi minulle muutaman kivan vaihtoehdon. Oli ainakin ruskeat ja mustat perushyvät pojat. Sitten myyjä sanoi, että kokeileppas nyt noita vaalean violetteja kehyksiä. Kun laitoin ne päähäni, niin nuutunut olemukseni piristyi pari pykälää. Kavereilta ei tullut violeteille pokille yhtään puoltoääntä, ainoastaan sellaisia järkeviä lausuntoja, että ainoat pojat, joita ole elämässäni katunut olivat värikkäät tai että mihin vaatteisiini sopii violetti. Herra Kepponen sanoi, että ovat ihan ok. Ostin ne kuitenkin. Kaikkea se marraskuun ankeus saa ihmisen tekemään.

Huono pikaräpsy violeteista pokista meikittömässä naamassa, pokat ovat vähän vinossakin. 

Olen sitten oman elämäni mikkoalatalo väripokieni kanssa. 

Ritan blogista Kieltenopen kotiblogi bongasin itselleni uuden dekkaristin Tuire Malmstedtin. Bookbeatista löytyi kaksi hänen dekkariaan. Aloitin Lumihaudasta ja jatkoin Lyijysydämeen. Malmstedt on kelpo dekkaristi. Tarina rullaa hyvin eteenpäin ja minun makuuni etenee riittävän joutuisasti. Molemmissa, mutta etenkin Lyijysydämessä oli kuin juonessa olisi ollut pientä epätarkkuutta ja jäin miettimään, että sopiko kaikki palat täysin yhteen. Useammalla aikatasolla juonen kuljettamisesta tulee mieleen Camilla Läckberg, jonka kaikissa kirjoissa on samankaltainen aikatasorakenne. Noh, ei Läckberg rakennetta omista ja tuskin on ensimmäinen sitä käyttävä dekkaristikaan. Tylsästi Malmstedtin aikatasoista kuitenkin tuli aina mieleen Läckberg. Moitteet sikseen, Tuire Malmstedt on kelpo dekkaristi ja olisi kiva päästä lukemaan hänen muutkin dekkarinsa. Suosittelen dekkarien ystäville. Kannattaa ainakin ensi lukea Lumihauta. En tiedä toisiko sarjan alusta alottaminen vielä paremman lukukokemukset.

Sukupolvet ylittävä salaisuus paljastuu vanhan murhan tutkimuksissaJyväskylän Vanhan pappilan lattian alta löytyy luuranko remontin yhteydessä. Vainaja on nuori nainen, jonka kuolinajankohta sijoittuu 60-luvun loppupuolelle. Luurangon mukana on haudattu peltirasia, jossa on pieni vauvan pitsimekko ja Jean-Paul Sartren näytelmä Suljetut ovet.Rikostutkijat Matilda Metso ja Elmo Vauramo löytävät vanhoista tutkinta-arkistoista neljä nuorta naista, jotka sopivat uhrin profiiliin. Heistä yksi on kadonnut Pyhä-Häkin kansallispuistoon vuonna 1968, ja kolme muuta ovat hukkuneet samana vuonna veneonnettomuudessa Tuomiojärvellä. Onko Vanhan pappilan ruumis joku heistä?Vuonna 1943 Amelie Bonnet pidätetään ja viedään Ravensbrückin keskitysleirille. Siellä hän ystävystyy erään naisen ja tämän tyttären kanssa. Ennen kuolemaansa ystävä pyytää Amelielta erikoista palvelusta: ”Tapathan lapseni ennen kuin he ehtivät?” Amelie päättää tehdä juuri päinvastoin - hän aikoo tehdä kaikkensa, että lapsi selviäisi leiriltä hengissä.Miten Amelie, pappilan luuranko ja 60-luvulla kadonneet tytöt liittyvät toisiinsa?

Järkyttävä perhesurmatutkinta suistaa rikos¬tutkija Matilda Metson raiteiltaan. Hän palaa lapsuudenmaisemiinsa Angeliin toipumaan, mutta järkyttyy lisää saadessaan kuulla, että hänellä on yksi elossa oleva sukulainen. Sukumysteeriä tutkiessaan Matilda huomaa, että Angelin kylä on täynnä vaiettuja salaisuuksia. Selvitystyö tutustuttaa hänet kulttiin, joka toimittaa uhrimenoja ja rakentaa erämaahan ihmisen näköisiä lumihahmoja. Jyväskylässä Elmo tiimeineen selvittää perhe¬surmaa, jonka tutkinta saa erikoisia käänteitä, kun ilmenee, että tapaus saattaa liittyä Matildan traagiseen menneisyyteen. Juttu uhkaa syöstä koko henkirikosyksikön kriisiin. Elmo joutuu ensimmäistä kertaa myöntämään, että kaikki tapaukset eivät välttämättä koskaan ratkea.

Minä jatkan kotona hissuttelua ja toivon polven pikaista paranemista. 

Kivaa viikonloppua!

Polvi meni, kepit tuli

Olen kahdeksan vuotta tuskaillut vasemman polveni kanssa. Nivelrikko minulla todettiin jo 29-vuotiaana. Silloin mietittiin, että oliko syynä liikuntataustani. Nivelrikko on edennyt niin voimakkaasti, että spesialisten mielestä ainoa selittävä syy on geneettinen. Minulla on nyt samanlaiset polvet kuin polvivaivoista pahasti kärsivillä vanhuksilla. 

Perjantaina kävi rappusissa niin, että rappusten alapäässä parempi oikea polveni muljahti erittäin kipeästi ja jalkani ei pitänytkään. Kuin hidastetussa filmissä näin, että nyt tulen kaatumaan naama edellä rappusiin. Ajattelin, että nyt käy huonosti. Onneksi rappusissa ollut mies toimi salamannopeasti ja minut pidettyä pystyssä. Ei käynyt muuta polven lisäksi kuin pieni takareiden revähdys.

Aikoinaan vasen polvi palautui vastaavanlaisesta hajoamisesta muutamassa viikossa. Siihen jäi silloin sellainen vika, että polvi ei enää suoristunut täysin. Vuosien kuluessa kulma on kasvanut. Kovasti toivon, että oikea polvi parantuisi vastaavasti ja että siihen ei jäisi kulmaa.

Kun mietin tätä polvihommaa, niin melkein itkettää ja ottaa päähän. Yksi supervoimistani on se, että usein pystyn lokeroimaan asioita ja siksi en mieti mitään worst casea. Lähden siitä, että parin viikon päästä kävelen aika normaalisti ja siihen saakka könkkään kepeillä. Tavoitteeksi asetan sen, että koululaisten hiihtolomaviikolla aion lasketella ainakin kahtena päivänä pari tuntia.

Kepeillä olin liikkeellä jo heti seuraavana päivänä. Olin luvannut lähteä ystäväni Annan seuraksi, kun hän oli menossa lentämään Fööniin. Anna oli saanut 40v synttärilahjaksi lennon. Annalla oli 2min lento, joka tehdään minuutti kerrallaan. Anna löysi heti ensimmäisen minuutin aikana tosi hyvin lentoasennon ja lenteli ilman ohjaajan kiinni pitoa. Toisella minuutilla ohjaajan kanssa jokainen lentää korkealle. Anna innoistui lentämisen tunteesta niin, että kävi ostamassa kortin seuraavaan lentokertaan. 

Odotellaan, että Anna pääsee vaihtamaan lentopuvun ja kuulemaan turvaopastuksen

Anna keskimmäisenä, aika vakava ilme omaa vuoroa odotellessa

Born to fly

Lento putken yläpäähän

Tässä kuvassa minä olen ulkolentoputkessa Latvian Siguldassa. Olen tässä kohtaa oppinut laskemaan ja nostamaan lentokorkeuttani. Hra Kepponen ja keskimmäinen oppivat myös pyörimään. Keskimmäinen pääsi tekemään temppuja ohjaajan kanssa. Tämä lentohomma oli hyvin mieleenpainuva kokemus koko perheelle - paitsi kuopukselle joka pakeni ja piiloutui metsään :D

Annan kanssa kävimme syömässä raamenkeitot ja baosämpylät. Nam!
Sen verran pitää nillittää, että raamenkeitossa ei ollut oikeita raamennuudeleita.

Saas nähdä miten ensi viikolla työt sujuvat. Sen verran on takareisi vielä kipeä, että nopeasti sitä alkaa särkemään. Perjantaina yritin tehdä töitä pääosin kännykällä sängyssä. Kolmen tunnin workshopin viimeisen tunnin anti jäi osaltani vähäiseksi, kun paha pilkkimisvaihe iski päälle ;)

Lähdemme Hra Kepposen kanssa vaarille seuraavaksi. Juuri tässä tuumailen, että pitäisikö meidän viedä vaari rollaattorin kanssa ruokakaupan yläkerroksen parkkihalliin, jotta voisimme aivan oikeasti mitata, että kumpi meistä on nopeampi 50 metrillä. Vaari rollaattorilla vai minä kepeillä? Vaari uhoaa olevansa nopeampi. Ne on nuo vanhukset tuollaisia, että heillä on suuret puheet nopeudestaan :D