Polvi meni, kepit tuli

Olen kahdeksan vuotta tuskaillut vasemman polveni kanssa. Nivelrikko minulla todettiin jo 29-vuotiaana. Silloin mietittiin, että oliko syynä liikuntataustani. Nivelrikko on edennyt niin voimakkaasti, että spesialisten mielestä ainoa selittävä syy on geneettinen. Minulla on nyt samanlaiset polvet kuin polvivaivoista pahasti kärsivillä vanhuksilla. 

Perjantaina kävi rappusissa niin, että rappusten alapäässä parempi oikea polveni muljahti erittäin kipeästi ja jalkani ei pitänytkään. Kuin hidastetussa filmissä näin, että nyt tulen kaatumaan naama edellä rappusiin. Ajattelin, että nyt käy huonosti. Onneksi rappusissa ollut mies toimi salamannopeasti ja minut pidettyä pystyssä. Ei käynyt muuta polven lisäksi kuin pieni takareiden revähdys.

Aikoinaan vasen polvi palautui vastaavanlaisesta hajoamisesta muutamassa viikossa. Siihen jäi silloin sellainen vika, että polvi ei enää suoristunut täysin. Vuosien kuluessa kulma on kasvanut. Kovasti toivon, että oikea polvi parantuisi vastaavasti ja että siihen ei jäisi kulmaa.

Kun mietin tätä polvihommaa, niin melkein itkettää ja ottaa päähän. Yksi supervoimistani on se, että usein pystyn lokeroimaan asioita ja siksi en mieti mitään worst casea. Lähden siitä, että parin viikon päästä kävelen aika normaalisti ja siihen saakka könkkään kepeillä. Tavoitteeksi asetan sen, että koululaisten hiihtolomaviikolla aion lasketella ainakin kahtena päivänä pari tuntia.

Kepeillä olin liikkeellä jo heti seuraavana päivänä. Olin luvannut lähteä ystäväni Annan seuraksi, kun hän oli menossa lentämään Fööniin. Anna oli saanut 40v synttärilahjaksi lennon. Annalla oli 2min lento, joka tehdään minuutti kerrallaan. Anna löysi heti ensimmäisen minuutin aikana tosi hyvin lentoasennon ja lenteli ilman ohjaajan kiinni pitoa. Toisella minuutilla ohjaajan kanssa jokainen lentää korkealle. Anna innoistui lentämisen tunteesta niin, että kävi ostamassa kortin seuraavaan lentokertaan. 

Odotellaan, että Anna pääsee vaihtamaan lentopuvun ja kuulemaan turvaopastuksen

Anna keskimmäisenä, aika vakava ilme omaa vuoroa odotellessa

Born to fly

Lento putken yläpäähän

Tässä kuvassa minä olen ulkolentoputkessa Latvian Siguldassa. Olen tässä kohtaa oppinut laskemaan ja nostamaan lentokorkeuttani. Hra Kepponen ja keskimmäinen oppivat myös pyörimään. Keskimmäinen pääsi tekemään temppuja ohjaajan kanssa. Tämä lentohomma oli hyvin mieleenpainuva kokemus koko perheelle - paitsi kuopukselle joka pakeni ja piiloutui metsään :D

Annan kanssa kävimme syömässä raamenkeitot ja baosämpylät. Nam!
Sen verran pitää nillittää, että raamenkeitossa ei ollut oikeita raamennuudeleita.

Saas nähdä miten ensi viikolla työt sujuvat. Sen verran on takareisi vielä kipeä, että nopeasti sitä alkaa särkemään. Perjantaina yritin tehdä töitä pääosin kännykällä sängyssä. Kolmen tunnin workshopin viimeisen tunnin anti jäi osaltani vähäiseksi, kun paha pilkkimisvaihe iski päälle ;)

Lähdemme Hra Kepposen kanssa vaarille seuraavaksi. Juuri tässä tuumailen, että pitäisikö meidän viedä vaari rollaattorin kanssa ruokakaupan yläkerroksen parkkihalliin, jotta voisimme aivan oikeasti mitata, että kumpi meistä on nopeampi 50 metrillä. Vaari rollaattorilla vai minä kepeillä? Vaari uhoaa olevansa nopeampi. Ne on nuo vanhukset tuollaisia, että heillä on suuret puheet nopeudestaan :D