19. lokakuuta 2021

Suloinen Colmar

Reilu viikko sitten vietin viikonlopun Ranskan Alsacen alueella tutustuesn kolmeen suloiseen kylään: Colmar, Eguisheim and Riquewirth. Colmar kehuskelee, että se on valittu Euroopan kauneimmaksi kyläksi. Näistähän voi kinastella loputtomiin, mutta kyllähän Colmar kuuluu ehdottomasti kärkikastiin kauneimmista kylistä koko maailmassa.

 

Colmar kutsuu itseään kyläksi, vaikka asukkaita on reilu 70000. Suomalaisittain kyseessä on ihan keskikokoinen kaupunki. Kaupunki on levinnyt historiallisen keskustan ympärille. Colmarilla on pitkä historia, ensimmäiset merkinnät kylästä löytyy 800-luvulta. 1200-luvulla Saksan kuningas Frederik II myönsi Colmarille autonomisen aseman. Yllättävin pätkä historiaa on se, että 30-vuotisen sodan aikana Ruotsin suurvallan joukot valtasivat Colmarin vuonna 1632 ja pitivät sitä itsellään kaksi vuotta. Ranskan ja Saksan rajan läheisyydessä sijaitsevaa Colmarin on muutoin valloittaneet vuoroin ranskalaiset ja saksalaiset.

Pitkä Tukholmasta matka sotimaan

Colmarin vanhaa kaupunkia kutsutaan myös pikku-Venetsiaksi. Kaupunkin läpi virtaa Ill-joki ja se joen ja sen sivuuomat virtaavat kanavissa. Joki tuo oman hurmaavan lisänsä ristokkoseinäisten vanhojen talojen muodostamaan kaupunkikuvaan.

Tässä ensin muutamia kuvia Colmarin suloisista taloista. Joskus olisi ihana vuokrata asunto tuollaisen vanhan talon yläkerrasta lomaksi.




Kauneimmillaan Colmar on siellä, missä kanavat kulkevat. Pääkanavaa pitkin pääsee pienillä veneillä ajelulle. Kävimme ihailemassa vanhaa kaupunkia siitäkin perspektiivistä. Veneajelu oli mukava, mutta lyhyempi kuin etukäteen ajattelin. Iso osa silloin on niin matalia, että niiden alta ei ole turvallista kuljettaa turisteja.
 

Joella ajeltiin tuollaisella veneellä ja sähkömoottorilla

Kyydissä ollaan! Kaupoissa, veneessä, ravintolaan sisäänmennessä piti käyttää maskeja





Palataanpas sitten taas kävelykierrosten kuviin.



Colmar oli ihana myös illalla. Yhtenä iltana pynttäsimme vaatetta sen verran päälle, että tarkenimme syödä illallisenkin ulkona.




Aikaa oli niin vähän, että museot ja kaupat jäivät väliin tällä reissulla kokonaan. Yhdessä herkkukaupassa ehdin käymään Riquewihrin kylässä. Ostin sieltä pienen hanhenmaksapurkin ja todella herkulliset suklaa-suolakinuskitartaletit. Meidän keskimmäinen sanoi tartaletistä, että ei se hänestä ole kovin kummoista. Tarjosin heti vaihtokauppaa cocikseen ja herkuttelin pojan tartaletin jämät kahvin kanssa terassilla ja kuvittelin olevani takaisin Alsacessa :)

Alsacen reissupostaukset:

15. lokakuuta 2021

Lensin ulkomaille

Olen edellisen kerran lentänyt ulkomaille tammikuussa 2019. Silloin korona oli vielä lähinnä vain kiinalaisten ongelma. Aikamoista säätämistä oli viimeinen ulkomaanmatkani tuolloinkin, oli Trumpin ohjusiskuja, matkakohteen sulkeva suruaika ja kaatosateesta tulvivat kadut yleensä rutikuivassa maassa. Noista kommelluksista lisää *täällä*

Kun THL poisti suosituksen välttää ulkomaille matkustamista, päätin rohkaistua ystäväni Jonnan kanssa pidennetylle viikonloppureissulle. Lensimme viime viikon perjantaina Sveitsiin Zurichiin, josta vuokrasimme auton ja ajoimme Ranskan puolelle Riesling-viinien valmistusalueelle Alsaceen.

Helsinki-Vantaan lentokentällä minua odotti yllätys: aivan hirvittävä jono turvatarkastukseen. Hieman huolestuneena katselin sitä ihmisimassaa ja mietin, että onko turvaväleistäkin luovuttu kokonaan. Kaivelin laukustani FFP2-luokan maskin ja sukelsin sekaan ihmismereen. Olin kentällä 90min ennen koneen lähtöä, jonoista johtuen jäi uusi huulipuna ja ripsiväri ostamatta, ehdin sentään lennolle.

Toivottavasti Finavia herää kasvaneeseen matkustajaliikenteeseen ja koululaisten syyslomaviikolle lisätään turvatarkastuksen kapasiteettia. Ystäväni sanoi lukeneensa lehdestä, että Finavia on pandemian alussa irtisanonut työntekijöitään ja osa lähtenyt itse, joten ruuhkaa voi olla kentällä luvassa pidempään.

Eräänpainen paluu menneeseen: turvatarkastusryysis

Sveitsiin lennettäessä pitää netissä täyttää maahantulokaavake ja siitä saa ladattavan QR-koodin. Finnair tarkasti nämä QR-koodit ja koronarokotustodistukset ennen koneeseen nousua. Sveitsin päässä on ilmeisesti runsaasti lentokenttäkapasiteettia käyttämättä ja siksi oli mahdollista allokoida Finskin lennolle oma tulohalli. Suoraan koneesta kävelimme tulohalliin odottamaan laukkuja ja siellä ei ollut minkään muun lennon matkustajia. Siitä sitten suoraan hallista ulos.

Sveitsin ja Ranskan rajalla muutama rajavartija/poliisi nojaili autoonsa tylsistyneen näköisenä. Ketään ei kiinnostanut Ranskan vaatimat paperiset tulolomakkeet, jossa piti vannottaa olevansa terve ja rokotettu. 

Ajomatka Zurichistä Colmariin kestää noin pari tuntia, reitin ainoat pienet ruuhkat koimme vasta paluumatkalla, jolle osui yksi pidempi tietyö. Navigointi sujui helposti kännykän avulla ja kylistä löysimme parkkipaikan aika kivuttomasti. Toki nyt on kyseessä low season ja koronan jälkeinen aika, kesällä lienee parkkipaikan löytäminen aika tuskaista. Ranskassa koronapassi tarkastetaan kaikissa ravintoloissa ja koronapassiksi käy rokotustodistus. Sen voi näyttää kännykästä.

Viikonloppu Alsacessa oli hurmaavan ihana! Alueen kylät ovat syötävän suloisia ristikkoseinineen ja korkeine kattoineen. Siellä tulee sellainen fiilis, että astuisi satukirjaan. Loistava sää täydensi satumaista tunnelmaa. Taivas oli sininen ja aurinko paistoi. Lämpötilat ovat lokakuun alussa jo viileät, päivän ylin siinä 16 asteen tietämillä. Jos ei tuullut, niin auringossa tarkeni päivällä t-paitasillaan. Viinit olivat erinomaisia, samoin ruoka. Pitkä viikonloppumme kului rennosti kylissä kävellen ja niiden kauneutta ihaillen ja toki viinitiloilla ja -myymälöissä ja kylien ravintoloissa viinejä maistellen. Tietysti hyvät lounaat ja illalliset kuuluivat olennaisena osana viikonloppuun.

Viiniviljelmillä. Näytänpä onnelliselta, kun aurinko paistaa :)

Alsacilainen perinneherkku tarte flambee tai flammekueche. 
Ja kuten kuvasta näkyy lounas tarte flambeeni söin ulkona auringossa. 

Iltapäiväkahvit ja kuoharit.
Kuvan rosekuohari todettiin ahkeran kartoituksen jälkeen parhaaksi ja ajaa hurautimme tilan myymälään maistelemaan muutkin tuotteet ja ostamaan muutaman pullon mukaan

Kirjoitan vielä erikseen ainakin Colmarista, jossa majoituimme. Jos kiinnostaa Alsacen viinit ja viininmaistelut, niin laittakaa komenttia, jotta tiedän kirjoittaa siitäkin. Voi olla, että kirjoitan itselleni muistiin, vaikka ketään muuta ei kiinnostaisikaan. Alla esimakua yhdestä hurmaavasta alsacelaisesta kylästä nimeltään Riquewihr.

Riquewihr sijaitsee Alsacen viinitien keskivaiheella ja tunnettu sekä kauneudestaan että viineistään. Noh, niin on moni muukin kylä. Riquewihr eroaa monesta muusta kylästä siinä, että keskiaikaisia vanhoja kaupunginmuureja sekä kaupunginportti on säilynyt. Portti ja muurien vanhimmat osat ovat peräisin 1200-luvulta. Muurien sisäpuolella talot ovat 1400-1700-luvuilta. Viiniviljelmät alkavat heti vanhan muurin ulkopuolelta.






Kaupungin muureja, huikean sininen taivas ja viiniviljemiä

Lisää Riquewihrin muureja

Kylän puolelta muurit näyttävätkin tältä

Kaupunginmuureja ulkoapäin

Kaupunginportti 1200-luvulta

Olisipa ihana palata joskus tuonne Alsacen alueelle. Haluaisin viedä Hra Kepposen sinne.
 
Tuntuu, että päivät vaan kiitävät ohitse. Hurjaa, että nyt on jo lokakuun puoliväli! Kohta alkaa hieman ahdistamaan se, kuinka pahasti olen jäljessä työaikataulustani ja se, että pimeä ja synkeä marraskuu lähestyy kovaa vauhtia. Yritän olla ajattelematta vielä moisia juttuja.
 
Kivaa viikonloppua ja mukavaa syyslomaa koululaisille ja muille sitä viettäville!

12. lokakuuta 2021

Söderlångvik ja Mathildedahl

Syyskuinen savusauna-puumajaretkemme jatkui yöpymisen jälkeen Amos Andersonin kesämökille Söderlångvikiin Taalintehtaalle. Minulta olisi Söderlångvikin läheisyys jäänyt huomaamatta, mutta turkulaistaustainen Sirpa keksi vinkata siitä minulle.

Amos Andersonin nimen tietää varmaan melkein jokainen kantasuomalainen. Amos oli menestynyt liikemies, kansanedustaja, Hufvudstadtsbladetin päätoimittaja ja taiteen tukija. Lapseton Amos jätti suuren omaisuutensa Konstsamfundetille, joka ylläpitää Amos Rex museota.

Amos oli kotoisin Kemiön saarelta ja osti sieltä kivan pikku kartanon maineen kesäpaikakseen. Nykyisin Amoksen kesäpaikka on museona, jossa on kauniin kalustuksen lisäksi nähtävänä reilusti taidetta Amoksen kokoelmista. Alue on myös mukava ulkoiluun ja sinne on vapaa pääsy. Kartanorakennus on Museokorttikohde. Puisto on hienosti hoidettu ja merimaisemat upeat. Söderlåangvikissä on aikoinaan ollut Suomen suurin omenatarha ja omenia kasvatetaan siellä edelleenkin. Ulkorakennuksessa toimii kahvila, jossa oli kahvilapalveluiden lisäksi tarjolla lounasta, paikallisia elintarvikkeita ja käsitöitä. Ostin sieltä purkin omenahilloa ja se oli niin hyvää, että se loppui hetkessä.

Amos Andersonin pieni sommarstuga mereltä päin nähtynä

 Mereltä päin jälleen

Pääsisäänkäynti


Kurkistetaanpas sitten sisälle Söderlångvikiin. Alakerta on edustustiloja ja yläkerta oli yksityisempää puolta. Alakerran kalustus on hieno.



Tämä näkymä oviaukkojen kautta läpi koko talon on niin hurmaava, harmi etten saanut sitä vangittua kuvaan yhtä kauniina.

Enpä olisi arvannut, että marjapuuron punainen toimii sisustuksessa näin hienosti

Söderlångvikin sienät notkuvat taidetta, josta iso osa on kotimaista.
Kuvassa Ina Collianderin teos.

Upea merenrantatontti

Näkymä takapihan portaikolta rannalle



Söderlångvikistä jatkoimme matkaa Mathildedahlin ruukkiin. Mathildedahl on pieni, suloinen kylä. Vietimme siellä muutama vuosi sitten Hra Kepposen kanssa romanttisen yhden yön get awayn. Siitä voit lukea täältä. Edelleen naurattaa, että romanttisen reissumme majapaikan osoite oli Varvintie :D Voihan salolainen huumorintaju sentään.

Tässä vanhassa ruukin rakennuksessa on myymälöiden lisäksi myös alpakkakehräämö

 
Alpakat ovat hieman hassunnäköisiä söpöläisiä, niitä on muutama kehräämön takana aitauksessa



 
Kaupoista suloisin oli harja/korikauppa


Nyt toisella vierailukerralla Mathildedahl tuntui todella pieneltä paikalta. Jos menisin sinne vielä kolmannen kerran, niin retkeen pitäisi keksiä jotain muutakin kuin pelkkä Mathildedahl. Näkemättä on edelleen esimerkiksi Sagalundin museo ja Rosalan viikinkikeskuksen tapahtumat. Mathildedahlin suloisuus viehättää toki kerrasta toiseen.

Kotimatkalla poikkesimme jälleen Kasvihuoneilmiössä. Heidän munkkinsa lämpiminä ovat erinomaisia. Olen tehnyt aikaisemminkin mielenkiintoisia löytöjä Kasvihuoneilmiöstä. Olen ostanut sielä lahjaksi isälleni Kotiliesi-lehden, joka on isäni syntymävuoden ja -kuukauden numero. Tällä kertaa ostin flamingon. Olisin halunnut ostaa kolme, mutta olivat mokomat sen verran hinnakkaita, etten raskinut ostaa kuin yhden. Ehkä hyvä niin :)

 
Tuikitärkeä ostokseni

Kaikkiaan reissu oli mahtava: lauantaina savusaunoimme, sitten söimme hyvän buffetillallisen ja nukuimme puumajassa ja sunnuntaita kiersimme kotiin Söderlångvikin ja Mathildedahlin kautta.

Reissun edelliset postaukset: