Meillä pidetään edelleenkin sukulaisten ja kummien kesken kaikille pojille synttäreitä. Esikoisella ja kuopuksella on synttärit peräkkäin, joten heillä on aina yhteiset juhlat. Yhteisen päivän löytäminen ei ole aina helppoa, tällä kertaa marraskuun synttäripoikia juhlittiin vasta 1.12.
Olemme alkaneet pitämään perhejuhlia maalaismummolassa. Koska siellä ei enää asu ketään vakituisesti, niin se pysyy helpommin siistinä. Siellä ei ole kukaan levittelemässä likapyykkiään, koulukirjojaan, piirrustuksiaan tai juoksentelemassa kurakengillä pitkin poikin. Kun lähtiessä tiskaa ja vie roskat, ei tarvitse muuta kuin silloin tällöin vähän huitaista imurilla.
Juhlapäiväksi osui aurinkoinen päivä ja maassa oli hieman lunta. Olipa kiva ajella läpi valkean maalaismaiseman!
Talvinen maalaismummolan piha
Ensimmäiseksi tarjoilimme lounaan. Tällä kertaa jouduin oikaisemaan tarjoiluiden hankinnassa ja ostin lohikeiton kotimme lähellä olevasta venesataman kahvilasta ja kakun Kakkugalleriasta. Iso kattilallinen keittoa kulki tukevasti maitolavassa ja perillä ei tarvinnut muuta kuin lämmittää keitto.
Olen miettinyt, että tarvitsisin anopin perintölautasiin sopivat pikkulautase
Osa juhlaväestä
Tuli rätisi kodikkaasti takassa
Työkaverini Sirpa opetti minulle uuden juoman: kuohuviiniglögin. Olemme muutamaan kertaan kilistelleet joulukuussa glögiskumpalla ja se maistuu yllättävän hyvältä! Juoman onnistuu yksinkertaisesti laittamassa lasin pohjalle reilu tujaus Marlin glögitiivistettä ja päälle kuohuviinia. Aikuisten kesken kilistelimme glögiskumpalla synttäripoikien kunniaksi.
Juhlien ohjelmanumeroista vastasi poikien suloinen melkein 4v serkkupoika. Kaikki halukkaat pääsivät mukaan metsäretkelle, valasseikkailuun ja ties vaikka minne. Aikuiset tosin tylsästi keskittyivät lähinnä kuulumisten vaihtamiseen ;)
Juhlat menivät varsin sujuvasti ja ilman mitään kommelluksia ja samalla kiva piipahtaa mökillä.
Serkukset
Kivaa viikonloppua!
Minulla on viikonloppuna kahden naisen pikkujoulut Tampereella - ihanaa! Soitin apelleni ja kerroin tulevani kaverilleni Tampereelle yöksi ja pyysin patjaa lainaan. Appi kysyi, että kuinka aion kuljettaa patjan. Vastasin, että kantamalla :D Appi oli hieman hämmentynyt, kunnes kerroin, että ystäväni keittiön ikkunasta näkyy apen keittiön ikkuna. Sisäpihan kautta kantomatka on hyvin lyhyt. Toivottavasti ei sada ;)
Palaan heinäkuuhun ja matkaani Azoreille. Tässä joulukuun harmaudessa ja sateessa on kiva muistella aurinkoa ja sinistä taivasta. Tänä vuonna en tiedä, että kumpaa odotan enemmän lunta vaiko kesää. Polveni ovat vihoitelleet syksyllä niin paljon, että talviurheilukaudesta voi tulla aivan surkea.
Päätimme kokeilla valasretkeä siitä huolimatta, että paras aika valaiden näkemiseen Azoreilla on huhti-toukokuu. Naaraskaskelotit asuvat Azoreilla, joten niin näkemiseen on hyvät todennäköisyydet melkein läpi vuoden. Delfiinejä asuu myös paljon Azorien vesillä. Ajattelimme, että jos nyt näkisimme edes yhden valaan pyrstön, niin retki olisi onnistunut.
Koska retkemme jatkui mereen uponneelle kraaterille snorklaamaan, jätin painavan ja suuren järjestelmäkamerani pois matkasta. En tainnut oikeasti uskoa näkeväni pyrstön pyrstöä, kun jätin varusteet pois matkasta ;) Olen tullut sen verran laiskaksi, että kuvaan nykyisin melkein kaiken kännykällä.
Valasristeily oli menestys! Ensin näimme neljästi kaskelotin. Kaskelotti on kookas valas, urokset voivat kasvaa jopa 16 metrisiksi, naaraat jäävät muutaman metrin lyhyemmiksi. Viides kaskelottikohtaaminen oli se hienoin. Mukana ollut luonto-opas huomasi hyvin nopeasti, että kyseessä on emo ja poikanen. Niiden asennosta pystyi päättelemään, että emo imetti poikasta. Imetyksen jälkeen ne keräilivät vielä voimia sukellukseen. Ensin sukelsi iso pyrstö ja sitten perässä pieni. Kaskelotit saattavat sukeltaa jopa kahden kilometrin syvyyteen saakka.
Sain kännykällä sentään muistoksi yhden valaan pyrstön
Valasretkiyrityksellä on valasvahteja kaukoputkien kanssa etsimässä valaita ja veneet ilmoittavat radiolla löydöistään. Siksi todennäköisyys nähdä valaita on hyvä. Yritys noudatti ihan viimeisen päälle turvavälejä valaisiin, jotta valaat eivät häiriintyisi.
Viiden kaskelotin lisäksi näimme kaksi pientä ryhmää nokkavalaita. Nokkavalaat olivat arkoja ja ennenkuin vene pääsi kunnolla näköetäisyydelle, ne sukelsivat tiehensä. Aivan retken lopuksi näimme delfiinejä. Noin kahden sadan yksilön parvi oli siirtymässä paikasta toiseen. Kaikista Azorien tarjoamista kokemuksista minun ykkösekseni nousi kaskelottien ja delfiinien näkeminen.
Alla pieni videoklippi delfiiniparvesta, tässä kohtaa oli parven häntäpää jäljellä. Aiemmin delfiinejä näkyi videoon verrattuna moninkertaisesti. Videon laadussa on toivomisen varaa, se on kuvattu seisten aalloissa heiluvassa veneestä.
Tässä listaus retkellä nähdyistä lajeista
Pääsimme myös paikallisen meripoliisin pistotarkastuksen kohteeksi, kun he tulivat katsomaan, että onko kaikilla retkeläisillä asianmukaisesti pelastusliivit päällä.
Veneretki jatkui Vila Franca do Campon saarelle. Se on mereen uponnut tulivuori, jonka pyöreä kraateri on Sao Miguelin saaren paras (ja minusta ainoa) snorklauspaikka. Vila Franca on luonnonsuojelualuetta ja sinne myydään päivittäin rajoitettu määrä pääsylippuja. Liput kuulemma loppuvat yleensä parissa tunnissa ja niitä myydään myydään aina yhdeksi päiväksi kerrallaan.
Arvioisin, että merivesi kraaterissa oli ehkä 22-asteista - ei siis mitään kovin lämmintä. Mielenkiintoisimmat kalat ja meritähdet oliva sillä kohtaa, josta merivesi virtaa kraateriin sekä kraaterin reunan ulkopuolella. Vesi oli siellä viileämpää. Matkaseurani Jonna joutui nousemaan ylös ja pukemaan märkäpuvun päällensä. Meillä oli taaskin omat välineet mukana ja olen huomannut, että hyvin usein retkillä ei ole räpylöitä saatavilla. Kuvassakin näkyvän kraaterin suuaukon ulkopuolella virtaukset olivat sen verran voimakkaat, että itse en olisi lähtenyt sinne ilman räpylöitä.
Snorklailukokemuksena Vila Francan saari oli sellaista hyvää keskitasoa. Parempaa kuin kokemukseni Välimerestä, mutta toki selvästi heikompaa kuin snorklaus koralleilla.
Älyttömän hienon luonnon lisäksi Azoreilla oli saatavilla myös erinomaista ruokaa edulliseen hintaan. Heinäkuun lopussa turisteja oli jo paljon ja muutamien ravintoloiden varauskirjat saattoivat olla useamman päivän osalta täynnä. Tapana oli jonottaa ulkona pöytää. Me päädyimme syömään ennen suosituinta aikaa, mikä helpotti pöydän saamista. Löysimme todellisen ravintolahelmen nimeltään Calcada do Cais. Heidän jättirapupastansa oli suorastaan taivaallista ja hintaa vain 13€. Saman hintainen oli erinomainen ja iso sisäfileepihvi.
Mustekalan musteella värjättyä spagetti ja jättirapukastiketta
Paikallisista erikoisuuksista suosikkini oli paikalliset "osterit" nimeltään lapas. Niitä voisi myöskin syödä raakana, mutta useimmissa ravintoloissa ne ovat listalla grillattuina.
Koska tämä on vihoviimeinen postaus Azoreista, niin vielä loppuun yksi Azoreiden suosituista "nähtävyyksistä", joka on siitä erikoinen, että se ei liity luontoon millään lailla. Se on hylätty Monte Palacen luksushotelli. 1980-luvulla Azoreiden matkailubisnes oli vielä alkutekijöissään ja silloin joku sai idean rakentaan luksushotellin vuorenrinteeseen, josta toki on huikeat nakymät alas kraaterijärville. Sijainti on syrjäinen ja ajankohta oli liian aikainen. Luksushotelli teki konkurssin 18kk avaamisensa jälkeen.
Rakennus seisoo vuorenrinteessä tyhjänä ja kasvillisuus alkaa vallata sitä vuosi vuodelta enemmän. Sisäänkäynti rakennuksen pihalle on suljettu ja isoin plakaatein kerrottu, että pääsy kielletty. Aita on niin matala, että sen ylitse on uteliaiden helppo ponnistaa. Netistä löytyy paljon sisäkuvia Monte Palacesta. Me tyydyimme katselemaan rakennusta vain ulkoapäin. Aivan parhaat kuvat tulevat hotellin katolta, jossa uskaliaimmat käyvät kuvaamassa.
Tämän julkisivun parvekkeet ovat jo muuttuneet reheviksi, aavemainen sumu pyörii hotellin ympärillä.
Julkisivu vähemmän sumuiselta suunnalta kuvattuna
Sisäänkäynti kuvattuna portin raosta. Uteliaita matkalijoita oli silloin menossa rakennukseen sisään.
Linkitän tähän muutaman kuvan Instasta, jossa näkyy hotellin sisätiloja. Rakennuksen huonosta kunnosta varoitellaan netissä, sekä kylteissä rakennuksen ulkopuolella. Olisi ehkä pitänyt kuitenkin ponnistaa aidan ylitse, koska en ole sitten lapsuuden käynyt missään hylätyssä rakennuksessa.
Meillä loppuvuosi on juhlapainotteinen, koska kaksi poikaamme ovat syntyneet marraskuussa. Itsenäisyypäivänä yhdistimme itsenäisyyspäiväbrunssin ja esikoisen synttärit. Vieraina oli pojan kummit lastensa kanssa. Olen pitkään haaveillut brunssista Talvipuutarhan suloisessa erkkerissä ja nyt pääsin toteuttamaan sen. Olihan se erkkeri hieman ahdas meidän porukallemme, mutta syötävän suloinen! Olisin voinut istua erkkerissä ihailemassa kukkia ja koristeita vaikka kuinka pitkään.
Eikö olekin suloinen tila?
Erkkerissä oli ihania kukka-asetelmia ja kukkien tuoksua
Nämä kukin koristetut portaat ovat ihanat
Brunssille otin mukaan
-kinkulla, juustolla ja tomaatilla täytetyt croissantit
-kirsikkatomaatti-minimozzarella cocktailtikkuja
-hedelmäsalaattia
-voisilmäpullat
-keksejä
-kahvia, glögiä ja limsaa
Talvipuutarha on yksi suosikkipaikoistani Helsingissä. Tämän joulun koristelu ja kukat ovat minusta erityisen hyvin onnistuneet. Talvipuutarhassa iskee suorastaan kuvausmania, kun ympärillä on niin paljon kauniita yksityiskohtia. Itsenäisyyspäivän kunniaksi pöydillä oli pieniä kukka-asetelmia valkoisena tai taivaansinisenä.
Kaamoksen keskellä pitää yrittää repiä irti iloa, inspiraatiota ja piristystä kaikista mahdollisista lähteistä. Olen ennenkin kertonut, että seuraan aktiivisesti Women in Techiä ja olen osallistunut useammalle heidän järjestämälleen aamiaisluennolle. Tänä syksynä olen ehtinyt tai jaksanut osallistua luennoille heikosti. Luento, jolle osallistuin, oli hyvin antoisa työni puolesta ja erinomainen esityksenäkin. Kiva juttu on, että luentoja ennen tarjoillaan pientä aamupalaa ja samalla mahdollisuus jutella muiden osallistujien kanssa. Olin tyytyväinen, että jaksoin ottaa klo 7 startin kotoa!
Työkaverini Otilia oli huomannut toisen varsin mielenkiintoiselta kuulostavan luennon, joka pidettiin Kämpin uudessa tapahtumatilassa Symposionissa. Luennolle oli varattu hieman liian vähän aikaa, joten se jäi pintapuoliseksi. Mutta ei se mitään, me keskityimme nauttimaan Kämpin ilmapiiristä, iltapäiväteen maistiaisista ja mielenkiintoisesta pöytäseurasta.
Maistiaisia Kämpin afternoon tea tarjoilusta
Maistui. Suklaatikkari oli suosikkini
Iltapäiväteen maistiaisten jälkeen oli mahdollista halutessaan tutustua muihin Kämpin tapahtuma- ja kabinettitiloihin. Me halusimme ehdottomasti nähdä Kämpin johtajan kehuman peilisalin. Leukani melkein loksahti auki nähdessäni peilisalin ja sinne katetut pöydät. Tila on kertakaikkiaan upea. Illaksi oli vielä pöytiin tulossa kukat tuomaan lisää tunnelmaa.
Peilisali on rakennettu alkuperäistä peilisalia mukaillen, sen perusteella mitä kuvia alkuperäisestä salista salista on säilynyt. Koko Kämp hotelli purettiin 60-luvulla. Kulttuurieliitin juhlavuodet olivat taaksejäänyttä elämää, hotellin nuhjaantunut ja perustuksissa vajoamista. Silti on ihan kamalaa, että tuollainen historiallinen arvorakennus purettiin.
Täytyy sanoa, että pikkaisen olin kateellinen niille, joiden juhlia varten sali oli jo melkein valmiiksi katettu.
Sometodellisuudessa kuvateksti voisi olla "juuri sopivasti aikaa kampaajaan ja vaatteiden vaihtoon ennen vieraita" ;)
Minun syksyn pullapiirin pullavuoro osui marraskuulle. Olen ollut sen verran kuormittunut ja hajamielinen, että pullapiirivastaava muistutti minua moneen kertaan. Mutta, enhän minä nyt sentään pullapiirivuoroani unohtaisi! Pullapiiriläiset ovat tänä syksynä jaksaneet kiitettävästi leipoa pullapiiriä varten. Valitettavasti minä jouduin tyytymään kaupan tarjontaan. Tsemppasin sen verran, että ajoin aamulla Kakkugallerian leipomon kautta töihin. Myyjä suositteli minulle omenaviinereitä ja voi ne olivat aivan älyttömän herkullisia.
