Täysi kymppi!!!

Hyvänen aika sentään! 1.10.2019 oli pienimuotoinen merkkipäivä, jota unohdin juhlia. 1.10.2019 tuli täyteen 10 vuotta siitä, kun postasin blogini ensimmäisen postauksen. En osannut kuvitellakkaan, kuinka pitkäikäinen harrastus bloggaamisesta minulle tulikaan. Olen selvästi tarvinnut kanavaa, johon kirjata asioita muistiin, purkaa ajatuksia ja saada vertaistukea.

Blogini aloitin aivan erilaisessa elämäntilanteessa. Olin kotiäitinä. Kuopus oli vajaan vuoden, keskimmäinen 2,5v ja esikoinen melkein 5. Olin ollut kotona keskimmäisen syntymästä saakka ja tarvitsin harrastuksen. Harrastaminen ei ollut helppoa, tarvitsin sellaisen harrastuksen, jota pystyi tekemään kotona ja pienissä pätkissä. Niinpä aloin harrastamaan käsitöitä ja askartelua. Aluksi blogini sisältö keskittyi paljon käsitöihin. Ompelupostauksia on kertynyt 53, kankaanpainantapostauksi 31 ja korttiaskartelupostauksia 85kpl. Postauksia on 1340. Miljoonan kävijän rajapyykki on ylitetty jo vuosia sitten.

Blogini ensimmäinen postaus esitteli tuunaamiani lastenvaatteita. Ompelun ohella innoistuin kankaanpainannasta

Olen muuten myynyt jossain vaiheessa kirpparilla kaikki sillä hetkellä pieneksi jääneet itse tehdyt ja tuunatut lastenvaatteet. Kaikki ovat menneet kaupaksi :) 

Esikoinen tykkäsi merirosvopaidastaan paljon. Toki ykköseksi nousi kaikki Pokemon-vaatteet

Innostuin käsitöistä niin, että hankin uuden ompelukoneen ja saumurinkin. Muutama vaate valmistuin myös minullekin. Vuonna 2013 tein koko vuoden matkatöitä ja silloin käsityöt jäivät. Harmittaa. Olisi kiva vieläkin harrastaa käsitöitä. Lastenvaatteiden sijasta haluaisin tehdä vaatteita itselleni. Ehkä jossain vaiheessa minulla on taas aikaa ompelulle ja toivottavasti taidot palautuvat. Olen nimittäin opetellut saumurin käytön ja monta käytännön kikkaa blogini aikana.

 Olen painanut kuvat kankaalle ja ommellut paidan itse

 Olen myös treenannut helppoja aplikointeja, tässä dino tehtynä valmisvaatteeseen

Metsolan joustofroteekankaat olivat pitkään suosikkejamme

Kuvassa keskimmäinen ja kuopus. Onko ne joskus olleet noin pieniä?!

Hyvin nopeasti aloin kirjoittamaan muistiin poikien edesottamuksia. Niitä on vuosien varrella riittänyt. Ihan joka lähtöön. Olisin varmaan unohtanut monet niistä ilman blogia. Alla muutama linkki vuodelle 2011, joka antaa hyvän käsityksen meidän perheen menosta.

https://pikkukepponen.blogspot.com/2011/03/naisena-pikkupoikien-maailmassa.html 

https://pikkukepponen.blogspot.com/2011/04/kettuskepponen.html 

https://pikkukepponen.blogspot.com/2011/06/bisnesmies.html 

Ja sitten vielä muisto vuodelta 2013.  Ei ole meno muuttunut

https://pikkukepponen.blogspot.com/2013/01/grande-vedatysta.html

https://pikkukepponen.blogspot.com/2013/05/vihrean-timantin-metsastys.html 

  

Sitten muutama kuvamuisto

Kuopuksen Maizena-kepponen

 Pöhköläisillä oli sellainen jääkiekkokypäräinnostus, että kypärää ei saanut päästä pois millään

Joku oli käynyt salaa lakupussillani napsimassa lakuja ja tipauttanut pussiin Legoukon pään

 

Blogimaailma oli aivan erilainen, kun aloitin. Ammattimaisia toimijoita ei juurikaan ollut, ei kaupallisia yhteistöitä eikä kukaan bloggaaja miettinyt kohderyhmää tai kerännyt kävijöistä statistiikkaa. Kuvatkin olivat pieniä ja pimeitä eikä kukaan osannut edes aavistella, että joskus tulevaisuudessa blogien kuvat ovat kuin naistenlehdistä ja joillekin bloggareille ammattikuvaajat tuottavat tarvittavat kuvat. Silloin sisällöksi riitti kirjoittaa arjesta ja tavallisestä elämästä, usein ihan tajunnanvirtatyyliin. Blogiskenen sisällön laatu on noussut alkuajoista hurjasti. Minä kaipaan välillä menneitä aikoja, jolloin blogit olivat rennompia ja enemmän kirjoittajansa näköisiä. Tänä päivänä on välillä vaikea erottaa blogeja toisistaan, kirjoittajat ovat olleet samoissa tilaisuuksia, ottaneet samanoloisia kuvia ja valmistaneet samat somehittiruuat ja ostaneet samat somehittitavarat.

 Taitaa olla aivan alkupään kuvia minusta, jossa näkyy kasvotkin, vuodelta 2013

Joudun heti toteamaan, että näytänpäs paljon nuoremmalta ja hoikemmalta

Ehkä kaipaan menneitä aikoja sen vuoksi, että taidan olla hieman jämähtänyt sen ajan kuvioihin. Bloggaan edelleen puolianonyyminä ja ajatus minkäänasteisesta itseni "brändäämisestä" tuntuu mahdottomalta. Pääasiallisesti en ole kiinnostunut kaupallisista yhteistöistä. Syynä "anonymiuteen" oli pitkään työni. Olin useamman vuoden työnantajani myynnin teknisessä tuessa. Eli kun myyntiorganisaatiot pitkin maailmaa tarvitsivat apua esimerkiksi vaikka tarjousten esittelyyn (termi bid defence kuvaa tilaisuuksia hyvin), niin minä lensin avuksi. Nainen näissä hommissa on harvinaisuus, enkä halunnut, että asiakkaani löytävät nimeäni googlaamalla blogini. En halunnut, että asiakkaat tietävät, mitä söin viime viikonloppuna ja miltä lapseni näyttävät. Ajattelin, että se vaikuttaisi asemaani asiantuntijana negatiivisesti. 

 Työmatkajuttujakin blogiini on kertynyt melkoisesti. Tämä kuva on seikkailustani Moskovassa, jossa kävin peräti kahdessa väärässä Holiday Inn hotellissa, ennenkuin löysin sen missä varaukseni oli

Välillä olen miettinyt, että onko aika ajanut ohitse harrastelijan "teksti"blogista. Minä seuraan blogeja nimenomaan sen takia, että kirjoittajalla on jotain kerrottavanaan - mielipide, tarina arjesta, jotain mikä on ollut hänen mielessään niin paljon, että se on purkautunut sanoiksi. Pari kertaa olen ajatellut lopettaa, mutta olen sittenkin päätynyt jatkamaan. Suurin syy lopettamiselle on ajankäyttö. Näihin postauksiin menee yllättävän paljon aikaa. Yksi kipinä jatkamiselle on ollut se, että ajattelin kuinka mahtavaa olisi saada vuosikymmenen edestä ajankuvaa ja perheemme tapahtumia talteen. No, se on nyt kasassa. 

Entä tästä eteenpäin, kun vuosikymmen on kasassa? Lopettaako vai eikö? Alustavasti ajattelin, että jatkaisin kenties jopa siihen saakka, kunnes vanhin lapsistani on täysi-ikäinen. Mikä elämänkaaren pienten muistiinpanojen kimara blogini olisikaan, kun se kattaisi lasten kasvua taaperosta täysi-ikäisyyteen ja muuta elämääni siinä sivussa. Kai se teini-ikäkin pitäisi saada jotenkin dokumentoitua. Noh, katsotaan mihin rahkeet riittävät.

Mikä tänne blogimaailmaan vetää? Muistojen tallentamistakin suurempi syy ovat ihmiset. Blogi on parhaimmillaan kanava ajatusten, näkemysten ja kokemusten vaihtoon ja avartaa sekä kirjoittajan ja lukijan maailmaa edes pikkiriikkisen. Kukaan ei maailmankuvaa avartavan sisällön tuottamiseen jatkuvasti, mutta silloin ne hetket, kun oivaltaa jotain uutta, ovat kultaakin kalliimmat. 

Kun pitkään seuraa toisten bloggaajien elämää ja ajatusmaailmaa heistä tulee tuttuja. Bloggaaja voi tuntua tutulta, vaikka ei olisi ikinä tavattukaan. Heidän kuulumisiaan myös kaipaa. Osa blogimaailman tyypeistä on siirtynyt ei-virtuaalimaailman ystäviksi. Osan kanssa tavataan useastikin vuoden aikana, osan kanssa kerran vuoteen tai harvemmin. 

Kiitos Sinulle mukana kulkemisesta!

Teinin kanssa: Ilmastolakkoa ja kasviota

Edelliseen lukuvuoteen verrattuna teini osoittaa selviä kypsymisen ja kasvamisen merkkejä. Ihan kaikkea ei tarvitse vastustaa vastustamisen vuoksi eikä ihan jokaisesta vastoinkäymisestä tai erimielisyydestä tarvitse hermostua pahanpäiväisesti.

Koulu sujuu teinillä vaihtelevasti: poika saa halutessaan kiinnostavista aineista kiitettäviä, mutta kantaa kotiin  seiskaa niistä aineista, jotka eivät kiinnosta. Yritämme panostaa ja painostaa teiniä siihen, että hän opettelisi yläasteen aikana säännölliseen koulutyöhön. Teinin itsensä on vielä vaikea ymmärtää rutiinien voimaa. Kuulemma 90% läksyistä ehtii hyvin tekemään koulussa välitunneilla. Tänä syksynä teiniä on kuitenkin ollut mahdollista kiristää ja maanitella läksyjen tekoon. Useimpina iltoina teini on saanut koko 20 minuutin kouluun panostuskiintiönsä täyteen :) Ehkä ensi lukuvuotena päästään yli puolen tunnin. En ole ollut aivan järkyttynyt koulutyöhön käytetyn ajan vähyydestä. Muistan, kuinka itse tein peruskoulussa läksyjä lähinnä poikkeustapauksissa. Lukion alku ja pitkä matematiikka ja fysiikka olivatkin työmäärän osalta varsinainen shokki.

Samaan aikaan puolukka sekä kukkii että siinä on kypsät marjat

Viime lukuvuonna teiniltä jäi ainakin yksi koulutyö palauttamatta. Koska ei kiinnostanut, niin pääsi unohtumaan. Tämä lukuvuosi on alkanut selvällä parannusaskeleella nimeltään viimetinka. Noh, ei siinä mitään, olen viimetingan ihminen itsekin.

Muutama viikko sitten teini alkoi jo keskellä viikkoa vaatimaan, että viikonlopuksi pitää mennä maalaismummolaan. Perillä selvisi syy maalaismummolavierailuun. Teinin piti maanantaina palauttaa digikasvio, joka oli annettu tehtäväksi jo toukokuun alussa. Jos nyt aivan tarkkoja ollaan, niin maanantaina päättyi digikasvion keräämiseen annettu jatkoaika. Teini aloitti digikasvion keräämisen siis 48t ennen deadlinea. Pisteet kuitenkin siitä, että teinillä oli jonkinlainen käsitys siitä, että maalaismummolasta löytyy hyvin jäkäliä ja sammalia, joita olikin aikamoinen määrä listalla. Jotain on jäänyt mieleen lapsuuden metsäretkiltä ja mökkilomilta.

Poronpallerojäkälä

Teini ei paljoa minun seurastani enää perusta, mutta tuona viikonloppuna olinkin todella mielestä seuraa metsäkaverina ja kasvintunnistajana. Saimme hyvin kuvattua kasveja. Minusta digikasvion kerääminen oli hauskaa ja tykkäsin kuvailla sammalia ja jäkäliä ihan omaksi ilokseni.

Digikasvion keräämisen viehätys koki tällä viikolla romahduksen. Keskimmäinen sanoi, että hänen pitää tehdä digikasvio. 40 vapaavalintaista kasvia, joista 10 saa olla puita. Hyvänen aika sentään! Miten tuollaista aletaan keräämään näin myöhään syksyllä. Kohtahan ei ole enää lehtiäkään puissa. Vai onkohan viimetingan geeni periytynyt keskimmäisellekin?

Lisää digikasvion ja metsäretkeilyn riemua tuli siitä, että teini vahingossa myöhästyi bussista, jolla luokka meni metsäretkelle. Epäilemme, että vahinko ei ollut aivan vahinko. Joka tapauksessa teinille tuli tuosta hyvästä vanhempien järjestämä metsäretki sekä ylimääräisiä tehtäviä, nimittäin digisieniö. Onneksi vaari auttoi digisieniön kasaamisessa, minä en harmillisesti kovin montaa sientä tunnista. Metsäretki on vielä tekemättä. Olen vähän elätellyt toiveita, että saisin houkuteltua sienestävän ystäväni mukaamme ja saisimme jopa saalista retkeltä.

Torstaina teini ilmoitti todellakin olevansa ilmastolakossa perjantaina. Hetken jo riemuitsin, että perheessämme on tiedostava nuori. Ilmastolakkoilun päämotivaationa oli se, että kyllä eduskuntatalon portailla notkuminen aina koulupäivän voittaa. Toivon, että sieltä tilaisuudesta olisi jotain jäänyt itämään teinin mieleen. Onhan se viesti asian tärkeydestä jo tavoittanut teinin. Tosin iiedostavuuden tasossa olisi hieman nostettavaa, koska ilmastolakkoon menevä teini pummi autokyytiä metroasemalle ;)

Teinin kunniaksi pitää sanoa, että hän on hoidellut kotityöosuuttaan mukavasti. Oma-aloitteisuuteen on vielä matkaa, mutta pyynnöstä moni homma sujuu mutisematta ja nopeasti. Teini välillä auttelee keittiössä ruuanlaitossa ja pystyy tarvittaessa ruokkimaan sekä itsensä että veljensä. Olisi aika saada esikoinen hyville raiteille, koska ensi kesänä meillä on kaksi poikaa virallisesti teini-iässä. Voi elämä!

Nähtävyysvapaa Minsk

*Reissumuistoja kesäkuulta*

Yleensä, kun matkustan itselleni uuteen kaupunkiin, teen ensimmäiseksi tiukkaa karsintaa siitä, mitä haluan nähdä ja kokea. Noh, Minskissä ei ole tätä ongelmaa. Must see kohteita ei varsinaisesti ole. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Minskissä olisi koettavaa tai nähtävää.

Pääkadulla on komeita rakennuksia, joista komein lienee KGB:n talo. Siis Valko-Venäjällä on edelleen toiminnassa KGB. Tokihan moinen turvallisuusorganisaatio tarvitaan ja miten niin KGB-nimellä on huono kaiku? Pysyy kansalaiset kurissa, kun KGB on vahdissa ;)

 Keskustan pääkatu. Stalin rakennutti sodan jälkeen tuhoutunutta Minskiä uudelleen. 

Ihan komeata, tosin hyvin mahtipontista, jälkeä.

KGB

Vieläkään ei mahtunut koko KGB:n talo kuvaan

Suurimmassa osassa entisiä Itäblokin valtioita kommunismin merkkihenkilöiden patsaat on siivottu pois. Minskissä Leninin aukio on muuttanut nimensä Itsenäisyyden aukioksi, mutta aukiolla on edelleen Leninin patsas. Päivä oli niin kuuma, varjossa 30 astetta ja olimme kävelleet auringossa hyvän matkaa. Niinpä tunsin huimausta Leninin patsaan juuressa. Ehdin ajatella, että olisipa aika proosallista kommunismikiertuelaiselle ottaa ja pyörtyä Leninin patsaan juuren. Mielessäni kiittelin markkinataloutta, joka mahdollisti pikaisen siirtymisen ilmastoituun tilaan jääkylmien virvokkeiden äärelle.

Itsenäisyyden aukion reunalla sijaitsee punainen kirkko, joka on suosittu vierailukohde. Sisällä oli menossa jumalanpalvelus, jossa lauloi aivan mahtava kuoro.

Itsenäisyyden aukiota ja takana näkyy punainen kirkko

Punainen kirkko sisältä 

Minskin anti on siinä, että se on viimeinen neuvostoliittolainen maa maailmassa. Hassuhattuista puolimilitääristä valtion henkilökuntaa on pilvin pimein ja kaupan kassat istuvat 50-60-lukujen hilkat päässään. Olisin niin halunnut kuvata kauppojen myyjiä, mutta en kehdannut. Neuvostoliittolaisuus ei kuitenkaan näy palvelujen ja tavaroiden saatavuudessa: ravintoloita ja huvituksia riittää ja kauppojen hyllyt notkuvat tavaraa.

Salakuva ruokakaupan kassoista hilkat päässä.

Muistan elävästi kuinka lihatiskin myyjillä oli samantyyliset asut 70-luvulla Suomessa

Kaupungilla on paljon uusia, trendikkäitä kahviloita, mutta olisimme halunneet käydä kokemassa tämän paikan tunnelmaa. Harmillisesti tuo kahvila on auki vain arkisin, se sijaitsi ministeriön kivijalassa.

Moni sisätila on säilynyt sellaisenaan oletettavasti vuosikymmeniä. Yksi erinomainen aikaharppaus neukkutunnelmaan oli vierailu valkovenäläisen "Fazerin" kahvilamyymälä. Tilan päässä on kahvila, joka on muuttunut hyvin moderniksi. Muuten tila lienee alkuperäisessä muodossaan. Kahvila-asiakkaat voivat istua muhkeissa punaisten sohvien looseisessa isojen holvikaari-ikkunoiden ääressä. Vastakkainen seinä on varattu pienille myymälöille, joissa myydään suklaata ja muita herkkuja. Niin ja tietysti alkoholia. Sellaista kiskaa ei koko reissulla nähty, josta ei olisi saanut alkoholia. Täysin vapautettu alkoholin saatavuus lienee ainoa asia, jossa Valko-Venäjä on Suomea edellä.

Huomaa, että huivityyli sopii maan pääkaupunkiin viikonloppushoppailuun

Pikkuputiikin valikoimaa

Valko-Venäjän Karl Fazer.

Paikallisesta suklaasta pitää todeta, että se ei ollut yhtään hullumpaa. Se ei todellakaan muistuta menneiden vuosikymmenien varsin omalaatuista neukkusuklaata. Ostin töihin muutaman noita "huivimummo"-suklaalevyjä, jotka ovat ihan tavallista maitosuklaata, maultaan "huivimummo" muistuttaa eniten Pandan maitosuklaata. Takana näkyvä European Games urheilukisoja varten tehty tummasuklaa, jonka päällä oli kuivattuja marjoja, oli varsin erinomaista. Työkaverini Laurin kanssa saatiin syödä melkolailla kaksin kaikki suklaat. Mentiin monesti tauolle ottamaan teetä ja "huivimummot". Lappu "Tuliaisia Valko-Venäjältä" ilmeisesti sai monen jättämään maistamisen sikseen. Ehkäpä toimiston väelle tuli mieleen Kuubasta tuomani tuliaissuklaa, joka oli aivan karmeaa. Myöhemmin "huivimummon" viereen ilmaantunut Toblerone pussi tyhjeni ihan hetkessä.

Yllättävän hyvä "huivimummo" ja vielä parempi kisasuklaa

Kävimme ajelemassa hieman metrolla ja ihailemassa metroasemia. Metron vauhti oli niin kova, että suorastaan hirvitti. Kalusto ei ollut mitään uuden karheaa, vaan vahvasti veikkaan, että se on peräisin siltä ajalta, kun metro avattiin Minskissä v. 1984.

Metrolla huristelimme katsomaan Valko-Venäjän Kansalliskirjastoa. Erikoinen moderni rakennus on paikallisten ylpeys. Pientä sisäänpääsyä vastaan voi ajella hissillä rakennuksen korkeimpaan kerrokseen kahvilaan sekä käydä kävelemässä katolla.

Epätoivoinen yritys kuvata rakennusta vastavaloon

Maisema kirjaston katolta

Uusia kerrostaloja Kansalliskirjaston vieressä

Koksa sää oli hyvin helteinen vietimme aikaa puistoissa. Suurten puiden varjossa oli mukavan viileää. Puistot ovat siistejä ja turvallisia.

Kansallisoopperan edessä pikkupojat olivat keksineet keinon viilentyä

Kauniina kesäiltana terassiravintolat olivat täynnä, ihmiset kävelivät joen varren kävelyteitä ja hyvin suosittua oli myös polkuveneily. Laiskemmille tai pidemmälle lenkille haluaville oli vuokrattavissa myös moottorillisia polkuveneitä.

Ravintolaruoka oli ok, ei mitään ihmeellistä, mutta ihan hyvää. Ruokapaikat, kuten koko kaupunki, olivat myös hyvin siistejä. Kaikissa paikoissa joissa ruokailimme lista oli saatavilla myös englanniksi. Minskissä on turvallista liikkua myös iltaisin ja me kävelimmekin paljon. Teimme Minskin palveluelinkeinoille ja kapitalismille pienen kokeen. Lauantaina aloin soittelemaan retkifirmoihin kysyäkseni, että olisiko jollain myydä meille yksityisretki Valko-Venäjän linnoihin sunnuntaille. Soittelukierros jäi lyhyeksi, koska kaupat tuli heti ensimmäisen firman kanssa.

Neukkuhotellimme iltavalaistuksessa

Tämä kesä ja syksy on ollut sellainen, että tuntuu kuin tästä kesäkuisesta Minskin reissusta olisi jo vuosia. Tämä postaus on lojunut puolivalmiina luonnoksissa kuukausia. Piti taas todeta, että onneksi on blogi, koska muuten Minskin reissu olisi jotenkin kadonnut muistoistani. Aivain kuin äitini äkillinen kuolema olisi poistanut kesästäni viikkojen ajalta muistoja.

Muut postaukseni Valko-Venäjästä:

Esimakua Minskin reissusta

Reseptejä - Jatkoon/Ei jatkoon

Terveiset arkiruokailun inspiraation alhosta!

Uusia, herkullisia, helppoja ja nopeita ruokaohjeita, joilla ruokkia lauma nuoria miehiä, on yllättävän vaikea löytää. Etenkin kun nuorista miehistä yksi aikamoinen nirsoilija.Vanhat reseptit tökkivät ja siitä, mitä ruokaa laitetaan tänään, on tullut ärsyttävä päänvaiva. Olen surffaillut netissä ja yrittänyt etsiä kivoja reseptejä. Ajattelin postailla kokeiluistani, oli ne sitten hittejä tai huteja. Eli nyt ensimmäinen jatkoon päässyt resepti sekä kertakokeiluksi jäänyt resepti.

Jatkoon
Jauheliha-riisi-kasvisvuoka
Perusideana on se, että kypsä jauheliha yhdistetään raakaan riisiin ja kasviksiin. Päälle kaadetaan liha/kasvis/kanaliemi ja vuoka laitetaan uuniin, jossa riisi kypsyy. Vuoka maustetaan tacomausteella, joten siinä on vähän tex-mex vaikutetta. Kasvikseksi sopii hyvin paprika, kesäkurpitsa, tomaatti ja säilykepavut.

 
Meidän versiomme menee kutakuin näin:
400g naudanjauhelihaa
pieni sipuli, yksi kynsi valkosipulia
1 pieni tlk paseerattua tomaattia (n. 200g)
1 keltainen paprika
1/2 - 1 kesäkurpitsa
200g pakastemaissia
2,5dl riisiä esim basmatiriisiä
5dl lihalientä (perinteisiä lihaliemikuutioita 1 kpl)
juustoraastetta
Fajitas/Taco mausteosta 2rkl-0,5 pussia
(tacomausteen annostelu on osoittautunut vaikeaksi, 2rkl on minusta liian vähän)

1. Palastele kasvikset
2. Kuullota sipuli ja valkosipuli ja paista jauheliha. Mausta Tacomausteella
3. Valmista liha/kasvis/kanaliemi kuumennetusta vedestä ja liemikuutiosta
4. Sekoita ainekset uunivuoassa keskenään. Riisi raakana ja maissi jäisenä.
5. Lisää päälle juustoraaste
6. Paista uunissa 200 asteessa n. 45min (välillä teen niin, että lisään juustoraasteen kun paistoaikaa on kulunut 20min)

Arviot:
"Muuten hyvää, mutta kesäkurpitsa ja paprika pilaavat ruuan"
"En voi syödä, koska siinä on maissia"
"Ei maistu tex-mex" (ensimmäisellä kerralla 2 rkl tacomaustetta)
"Liian mausteista" (toisella kerralla 0,5ps tacomaustetta)

Aikuisten mielestä ihan kelpo arkiruoka. Esikoinen syö mukisematta, keskimmäinen siilaten kasviksia pois. Aika vähävaivainen valmistaa, helppo myös valmistella vaikka edellisenä iltana pilkkomalla kasvikset ja paistamalla jauhelihan. Tietenkin jos laittaa sekaan tuoreiden kasvisten sijasta vain herne-maissi-paprikapakastetta, niin ei tarvitse pilkkoa mitään. Olemme syöneet pari kertaa ja tacomausteen optimimäärä on vielä hakusessa. Yritän kasata ruuan pitkulaiseen vuokaan niin, että vasemmassa päässä on vähäisesti maissia ja siitä sitten kasvisten määrä lisääntyy kohti oikeaa reunaa.

Tähän ruokaan on netti pullollaan samankaltaisia reseptejä:
https://www.myllynparas.fi/reseptit/jauheliharisotto
https://www.valio.fi/reseptit/riisi-papu-jauhelihavuoka/

Ei jatkoon
Aasialainen appelsiini possu

Löysin reseptin blogista Kulinaari. Kuva oli hyvin houkuttelevan näköinen ja toki innostuin siitä, että samassa uunivuoassa possun kanssa valmistuu juurekset. Kuvittelin maun vivahtavan hieman makeaan ja että siinä olisi kivasti pikkaisen tulista jälkipotkua.

Ruoka menossa uuniin, alla juurekset, päällä pannulla ruskistetut porsaan file palaset, maustekastiketta ja appelsiiniviipaleita. Näyttää hyvältä!

Ruoka ei vastannut odotuksia. Ruuan ulkonäön pilaamisesta joudun syyttämään itseäni. Koska pojat eivät syö muita juureksia kuin punajuurta, niin käytin tietysti reilusti punajuurta. Se tarkoitti, että vuuan pohjalla oleva liemi oli punaista.

"Äiti hei, miksi toi liemi on noin ällön näköistä?" Kritisoi nuorisoraati

Reseptissä käytettiin Tabascon Sweet and Spicy kastiketta. Sweet osuus ei tullut odotusteni mukaisesti esiin, ruuassa ei minusta ollut makeutta tarvittavasti. Ruoka oli samaan aikaan aika mautonta, mutta liemi hapanta. Ruoka oli sen verran kaukana makutottumuksistamme, joten se ei pääse jatkoon. Esikoinen taittoi happamuutta päällystämällä perunat ja lihapalat ketsupilla.

Jos olisin viitseliäs ja luova kokkaaja, alkaisin toki kokeilemaan, että kuinka tuosta reseptistä saisi muokattua meille mieleisen. Ajatus possusta, appelsiinistä, makeudesta ja pienestä tulisesta potkusta kuulostaa niin hyvältä :) Jos sinulla on hyvä appelsiinipossuresepti, niin vinkkaa siitä minulle.