Halloween p*askartelua

Korttien suhteen on inspiraatio kadoksissa. Eikä tunnu löytyvän aikaa siihen, että vaan hissukseen lähtisin kokeilemaan ja haeskelemaan inspiraatiota. Keppospojilla ei ole inspiraatio hukassa, ei ainakaan Halloweenina. Silloin askarrellaan lepakoita, haamuja ja hurja luuranko.

Viikon p*askarteluhaasteen nro 63 tehtävänä oli tehdä mitä tahansa muuta kuin kortti. Tässä meidän perheemme tuotos. Kaikki, jotka osaavat leikata, ovat osallistuneet valmistukseen. Leikkaustaidottomat ovat toki huitoneet saksilla muidenkin edestä :)

Luuranko WC, astu sisään jos uskallat

Tästä käy ilmi luurangon koko.

Pojat tykkäävät Halloweenista. On ilmeisen ihanaa vähän pelätä ja pelotella. Tänäkin vuonna meillä oli ruuaksi veristä matopataa. Viime vuonnahan eläytyminen oli niin voimakasta, että matopata jäi täysin maistamatta lapsilla. Tänä vuonna uskalsimme ainoastaan hiukan vihjata, että mikä ruoka voisi olla kyseessä. Ja oikeastihan se on tomaattista jauhelihakastiketta, jossa on rakettispagetit seassa. Jälkiruuaksi oli seittikakkua.

Naamiaisasut olivat pienempien poikien mieleen tänään. Keskimmäinen huokui tyytyväisyyttään saadessaan esikoisen Batman-puvun. Kuopus seisoi vieressä itkemässä, kunnes isi tajusi, että kuopuskin haluaa naamiaispuvun. Ritaripaita ja miekka toivat hymyn huulille. Välillä meinaa unohtua, että kuopus ymmärtää puhetta oikein hyvin ja haluaa olla kaikessa mukana, vaikka ei osaa raukka vielä mitään sanoa.

Hurjan Hauskaa Halloweenia!

Yllätyskäänteitä, pipoja ja pulinaa kulttuurista

Se on jo torstai-ilta, kyllä on mennyt viikko taas hujauksessa. Keskiviikkona minulla piti olla nielurisaleikkaus. Olin aikaisemmin yhteydessä sairaalaan yskäni takia ja silloin olivat sillä kannalla, että leikataan. Keskiviikkona ehdin jo pukeutua sairaalavaatteisiinkin, kun anestesialääkäri tuli juttelemaan kanssani ja kuuntelemaan yskääni. Lääkäri oli sitä mieltä, että turha ottaa ylimääräisiä riskejä ja leikkaus siirretään. Ihan hyvä näin. Sen verran olen väsynyt nainen, että olin jo ehtinyt haaveilla mahdollisuudesta vain levätä ja hiukan kirpaisi "löhöloman" menetys. Tosiasia kai kuitenkin on niin, että pikkulapsiperheenäiti ei paljoa lepäile niin kauan kuin henki pihisee.

Pari paksumpaa pipoa olen viikolla tekaissut pojille. Kuopus sai beanie tyylisen peruspipon viidakkovelourin jämästä. Vuorena Eurokankaan myyjän keksintö windstopperin tilalle, untuvan kanssa käytettävä todella tiheä puuvilla. Tuntuu toimivan ihan mukavasti. Keskimmäinen on sen verran pitänyt pikkuveljen pipoa, että osaa kertoa kankaan tuntuvan mukavalta päätä vasten.

Tämä pipo käy hyvin lähes Coboltin siniseen Reimatecciin

Esikoiselle tein UNQ-tyylisen lepakkopipon. Materiaalina fleece, korvien kohdalla sama vuorisysteemi kuin kuopuksella, muuten pipo on vuorattu trikoolla. Aika hurja lepakko tuli. Esikoisen mielestä eteen pitää vielä saada lepakon kuva. Taitaa mennä kankaanpainanta hommaksi.

 

Tätä lepakkopipoa olisi tarkoitus pitää Ticketin oliivin värisen haalarin kanssa.

Kuopuksen viidakkovelourpaita on jo ollut valmiina jonkin aikaa. Viime lauantain konsertissa kaikilla pojilla oli päällä viidakkopaidat, mutta esikoisen paita oli kutistunut pesussa ainakin kaksi kokoa :(

Äidin oma hymypallero

Pojat konsertissa Malmitalolla viime lauantaina

Herpaantumaton keskittyminen :)

Kuopuksella oli kova jammailu päällä

Bändi ja ilmakitaristeja

Nuo Helsingin kaupungin tiloissa järjestettävät lastenkulttuuritapahtumat ovat ihan älyttömän hieno juttu. Ohjelma on aina ollut laadukasta ja 4 euron hintainen lippu ilahduttaa myös. Keskimmäinen kävi päiväkodin kanssa tänään katsomassa Helsingin Kaupunginteatterissa Vaavin salattu elämä -näytelmän. Hän tykkäsi siitä ihan valtavasti. Jos on mahdollisuus päästä katsomaan, suosittelen. 

Itsellenikin voisin määrätä pienen kulttuuriannostuksen, jos se vaikka piristäisi. Teatteri (ihan tavallinen puheteatteri) olisi varmaan se ykkösvaihtoehto. Onko suosituksia?

Sitä sun tätä

Olen ollut taas sairauslomalla. Keskiviikkona meinasin nukahtaa työpöytäni ääreen. Töiden jälkeen kiersin varmuuden vuoksi työterveyslääkärin kautta pahan yskän takia. Lähinnä halusin tietää, että voiko sille tehdä mitään ja että voiko tällaista yskijää leikata. Keuhkoputkentulehdushan se siellä ja antibioottikuuri jälleen. Saas nähdä, miten ensi viikon nielurisapoiston kanssa käy, lääkäri meinasi, että tuurilla voisin toipua. Mies käytti keskimmäisen torstaina lääkärissä ja sama homma. Keskimmäinen siis syö kolmatta antibioottikuuria tänä syksynä. Vois jo loppua tämä putki.

Isä pääsi tänään kotiin sairaalasta. Kuukauden päästä on jatkotutkimukset ja silloin saamme tietää, kuinka onnistunut leikkaus oli. Tietenkin ajatukset täyttää toive, että leikkaus olisi onnistunut ja hoitoa voitaisiin jatkaa. Isäni suhtautuu tilanteeseen rauhallisesti. Niin rauhallisesti, että minua välillä huolestuttaa, että patoaako hän kaiken itseensä sisälle ja että hänellä ei ole ketään kenen kanssa puhua tilanteesta. Minulla on läheinen suhde isään, mutta ihan hirvittävän epäluontevalta tuntuu, että hänelle alkaisin sanomaan, että puhu mulle ja itke vaikka. Kumpikaan kun ei kuulu hänen ikäpolvensa tyyliin. Kyselen kyllä asioista aika perusteellisesti, tarjoudun tulemaan mukaan lääkärille jne. En oikein tiedä, että mitä minun pitäisi tehdä. Joka tapauksessa ihanaa, että isä pääsi kotiin.

No sitten jotain kevyempää. Nimittäin ihanan kevyt toppatakki, jonka ostin matkaltani. Klassinen villakangastakki olisi ollut minulle se omin valinta. Menen usein suoraan töistä hakemaan pojat ja siellä minua juoksee kädet levällään halimaan varsinaiset sotkupetterit. Joten vesipestävä toppatakki, josta voi vaikka yrittää ensin pyyhkäistä liat pois, on järkihankinta. Ei tuolla takilla kovassa pakkasessa tarkene, mutta otin sen verran väljän koon, että alle voi tarvittaessa lisätä kerroksen. Värinä viininpunainen. Mustahan tämä on ihan löytö, koska toppis irtosi satasella (ja montakohan satasta minulla menee poikien ulkovaatteisiin per kausi). Takkiin muuten käy viime vuotinen pipokin, vaikka uusi pitäisi ehdottomasti neuloa. Ihanan heijastinkukan sain Haltiakummilta. Hämärässä valokuvaus on perhanan vaikeaa, takki tosiaan kiiltelee, mutta ei se nyt mikään lurex-takki sentään ole.

 

Toppatakista sitten siirrynkin sujuvasti vauvan vaatteisiin. Monessa blogissa on ollut vauvan "tyylikuvia", eli millaisia vaatteita on matkan varrella pidetty. Minähän olen rakastanut pienillä pojilla ranskalaisia lastenvaatteita. Myös Sucre d'Orgea. Tämän sanottuani olen kuullut kärkkäitä mielipiteitä, että ne ovat kauheimpia rytkyjä mitä maa päällään kantaa. Alla kavalkadi. Ja paljasta rehellinen mielipiteesi -ihana vai kamala? Ja seassa muutakin kuin pelkkää Sucre d'Orge ällötystä :)

Tässä trikoisessa Sucren puvussa poika tuli kotiin. 

Se(kin) hetki jäi ikuistamatta.

Perussettiä mukavuuden haluiselle äidille:

kokopuku, nepparit edessä vaihtoehtoisest kietaisubody ja puolipotkari.

Kuvassa kaveri vajaa 3kk ja viettää päivää H&M yökkärissä

Baby Mayoralin ihana shortsi ja paitasetti.

Ikää jälleen reilut 3kk.

Mummolaan lähdössä ihanassa Catiminin neuleessa.

Ikää varmaan about 4kk.

Ja että mä tykkäsin tästäkin Sucresta :)

Ikää about 4kk.

Tätä Sucren Pingviini kuvioita pukua pidimme autoillessa 5-7kk.

Sucre juntit ottavat joulunkin vastaan asianmukaisesti :) ikä reilu 7kk.

Ranskalaisella kokopuku linjalla vedetään tässäkin. Merkki Marese.

Ja tähän aikaan oli kai jo muotia uusretro. Tai sitten se oli jo ohitse. Ikä 10-11kk.

Molo on ollut pitkään suosikkejani. 

Toisen kestosuosikin Timberlandin collarihousut.

Tämä lienee tämän herran eniten uusretrovaate. Tutan yöpuku.

Että voi vauvanvaatteisiin liittyä paljon muistoja. Ja kyllä Sucre d'Orge on ihana! Lopuksi vielä arvaus kuvan poika on syntynyt 04, 07 vai 08?

Kiirettä ja Viidakkovelouria

Viime viikko oli töissä todella tiukka ja väsymys painaa vähän vieläkin. Kovasti olisin halunnut blogata viikonloppuna jo, mutta ei vaan aika riittänyt. Töiden ohella olen käynyt säännöllisesti sairaalassa katsomassa suuresta leikkauksesta toipuvaa isääni. Sormet syyhyävät kortteilemaan ja ompelemaan. Ompeluksia sentään on tullut valmiiksi, kun kävin vakiovauhdittajallani Hannalla. Alla keskimmäinen poseeraa uudessa viidakkovelourpaidassaan.

No, mistäkös sain näin keskellä työpäivää aikaa bloggaamiseen? Keskimmäinen järjesti äidille tänään kotipäivän. Aamulla veimme miehen kanssa yhdessä pojat päiväkotiin ja olimme juuri poistumassa töihin, kun hoitaja pyysi hakemaan keskimmäisen. Hän oli oksentanut aamupalapöydässä. Maha ei ollut yhtään kipeä ja poika itsekin sanoi, että yskitti. Oli ollut sopivasti ruisleipää ja puuroa kurkussa ja hirvittävä yskänpuuska päälle ja niin siinä sitten kävi. Lähdin sitten suoraan pojan kanssa takaisin kotiin. Ei ollut hyvä aamu meillä, mutta ei ollut päiväkodissakaan, kun heille jäi sotku siivottavaksi. Yskää lukuunottamatta minulla on täällä kaverina ihan terve ja reipas poika. Keskimmäistä, miestä ja minua on tosiaan vaivannut jo pidempään puuskittainen yskä, joka on niin raju että kaksin kerroin pitää köhiä. Yskänpuuskat tulevat satunnaisesti ja väliä voi olla tuntejakin.

Sunnuntaina vietimme oikein aktiivipäivän. Menimme koko perheen voimin Liikuntahulinoihin. Juoksimme, pompimme, pelailimme pallopelejä ja esikoinen oli pitkän aikaa temppuradalla. Esikoisen tasapaino on harjaantunut ällistyttävästi. Poika kiipesi tuosta vaan puomille, joka oli hänen hartioidensa korkeudella, ja käveli sujuvasti ja vakaasti päästä päähän. Lisäksi hän oppi melkein tekemään kiepin tangolla. Siihen "oikeaan" suuntaan ei vielä vatsalihasten hallinta riitä. I'm impressed. Kaksi pienempää jannua nauttivat pallopeleistä. Poikien pikkuserkut olivat myös hulinoimassa ja siirryimmekin sujuvasti heille lounaspöytään :) Kiitoksia kovasti.

Mulla on ensi viikolla nielurisaleikkaus. Surkean kipukynnyksen omaavana suunnittelen perusteluista leikkauksen peruuttamiselle tai vaihtoehtoisesti pakoa ulkomaille. Yritän pysyä lujana :D