Koska ollaan jo syyskuussa, niin on korkea aika paketoida loppuja kesän kivoja juttuja postaukseksi. Aloitan sukukokouksella, johon kuului retki.
Hra Kepposen isoisä oli aikoinaan mukana perustamassa sukuseuraa. Siihen kuuluu samasta kantaisästä lähtöisin olevien kolmen suvun jäseniä. Tänä päivänä jäseniä on noin 150. Sukuseura järjestää joka toinen vuosi hieman isomman retken ja sen yhteydessä sukukokouksen ja joka toinen vuosi pienemmän retken. Olemme vuosien aikana osallistuneet useaan sukuseuran retkeen sekä myös hienoihin iltapukujuhliin, jotka järjestetään kerran 10 vuoteen. Kaksi vuotta sitten retkelle osallistui keskimmäinen poikamme, joka tykkäsi retkestä todella paljon. Itse sairastuin ja en päässyt mukaan tuolle retkelle lainkaan. Keskimmäinen on kehunut retkeä vuolaasti pitkään. Kun tänä kesänä kyselimme halukkaita osallistujia, kaikki pojat ilmoittautuivat mukaan. Koska nuo retket ovat keskimmäisen mielestä niin hienoja, niin tiedustelimme mahdollisuutta ottaa mukaan hänen tyttöystävänsäkin. Niinpä meitä oli koko meidän perhe, Hra Kepposen isä ja keskimmäisen tyttöystävä. Retkellä oli myös Hra Kepposen täti ja kaksi serkkua.
Sukuseuraan kuuluu kaksi entistä museonjohtajaa. Ohjelmassa on aina johonkin historialliseen kohteeseen, museoon tai näyttelyyn tutustuminen, ruokailu ja vähintään pullakahvit. Museoihmisten ja muutaman muun hyvin verkostoituneen toimijan vuoksi on mahdollistä välillä päästä yleisöltä suljettuihin kohteisiin. Tänä vuonna oli luvassa juurikin tälläinen kohde, joka on Suur-Sarvilahden linnakartano.
Suur-Sarvilahden kartano on barokkivaikutteinen kartanolinna entisen Pernajan kunnan alueella Loviisassa. Amiraali Lorentz Creutz aloitti sen kolmikerroksisen päärakennuksen rakentamisen vuonna 1672, ja se valmistui vuonna 1683. Creutz oli vauras ja noussut korkealle tasolle Ruotsissa, todennäköisesti hän oli tuohon aikaan varakkain Suomessa asuva henkilö. Hän tarvitsi arvolleen sopivan kodin. Creutzin suvun jälkeen kartanon omistajuus siirtyi von Bornin suvulle. Alix ja Ernst von Born olivat viimeiset kartanon omistaneet yksityishenkilöt. Heillä ei ollut lapsia ja he testamenttasivat kartanon maineen Svenska Litteratursällskapet in Finlandille. He halusivat, että kokonaisuus säilytetään kotina ja sinne valitaan asumaan Ernst von Bornin isän suora jälkeläinen. Muutama vuosi sitten edelliset iäkkäät asukkaat luopuivat asumisoikeudestaan ja kartanoon valittiin Oliver Michelsson perheineen.
Oliver vaimonsa Kristiinan kanssa avasi sukuseuran retkeläisille ovensa linnaan. Jännittävää!
Päärakennus edustaa hollantilaista klassismia
Kokonaisuuteen kuuluu kaksi identtistä keltaista sivurakennusta
Kartanolinnan nykyiset asukkaat
Oven päällä on tärkeitä lukuja. Tila on perustettu 1618, linnakartano valmistunut 1683
Vuonna 1880 tulipalo tuhosi kolmannen kerroksen ja korjaukseen meni yli kolme vuotta.
Linnan portaikko on kierrätetty jostain balttialaisesta linnasta. Barokkisuuntaus tuli vahviten esiin linnan aulassa sekä kolmannen kerroksen juhlasalin kalustuksessa. Aulassa oli muhkea takka. Paloturvallisuussyistä tulisijoja ei saa enää käyttää.
Upea kalusto ja maalaus
Kirjastoon oli uusien asukkaiden myötä tullut televisio. Kirjastossa on huikea kokoelma vanhoja kirjoja.
Kolmannen kerroksen juhlasali johon melkein 50 retkeläistä mahtui noin vain
Kartanolinnan takapihalla oli samana päivä puistokonsertti. Pääsimme hetkeksi kuulemaan kuoron harjoittelua. Puistokonsertit on tapa päästä näkemään kartano ulkoapäin pihoineen.
Toinen retken kohokohta oli kakkukahvit Loviisan Kappelissa. Loviisan Kappeli on kahvila, joka toimii hienosti restauroidussa 1800-luvun kylpylän ravintolarakennuksessa. Olen käynyt Kappelissa kerran ennenkin sekä suunnitellut vierailevani siellä pidettävissä skonssibrunssissa. Loviisan Kappelin kakkupalat olivat erinomaisia!
Ihania asetelmia kahvilassa
Tämä se vasta hieno näky olikin, sukuseuran kakkukahvit
***
Toinen kesäinen ihana muisto on vierailu keskimmäisen tyttöystävän kotona. Hänenkin perheessään on puhelias ja seurallinen äiti. Meillä olisi juttua riittänyt ihan loputtomiin. Mukavaa oli tutustua tyttöystävän perheeseen.
Tulkaa pistäytymään kahville ja sitten pöydässä on ateria :)
Tyttöystävä oli koonnut vähän tiramisutyyliset jälkkärit laseihin valmiiksi. Nam!
Tyttöystävän kotona oli todella siistiä ja viihtyisää. Aloin potemaan siisteyskateutta. Meillä on aina koti enemmän tai vähemmän sekaisin. Toki siihen vaikuttaa meidän ahtaammat asuinneliöt ja suurimmalla osalla perheestä on sotkuinen tyyli elää ja olla. Siisteyskateuden lisäksi iski tietenkin koirakateus.
Hän oli niin kiltti, rauhallinen ja ihana. Tarkoitan koiraa. Poikakin (kuvassahan on meidän keskimmäinen) on ihana, mutta ei niin rauhallinen.
Koiran IG-sivuilta selvisi, ettäkiltteys ei koske mutakylpyjä. Heti seuraavana päivänä oli koira ottanut mutakylvyn :D Hetken taas mietin, että olisinko sittenkään sopiva koiran omistajaksi. Poikien kurapeikko vaiheen jälkeen olen vahvasti sitä mieltä, että en jaksa kuratouhuja lainkaan.
***
Ystäväni Katin kanssa tapasimme kesän aikana kahdesti. Ensin kahvittelimme Cafe Birgitassa ja loppukesästä kävimme Riihimäen kesäteatterissa katsomassa Kuumia Aaltoja. Se oli karaokemusikaali, jonka pääosissa oli Anu Sinisalo ja Maarit Poussa. He tutustuvat Karaoke-baarissa, ystävystyvät ja jakavat elämänsä suruja ja iloja illan aikana toisiaan tukien. Kuumia Aaltoja oli hyvänmielen näytelmä naisten elämästä ja ystävyydestä. Yleisö sai laulaa mukana ja sitä varten oli "lauluvihkot".
Cafe Birgitassa
Kuumia aaltoja
***
Ystäväni Pinkki ryhmästämme Säkenöivät keksiäkäiset viestitteli yhtenä päivänä, että lähde kahville. Sanoin, että voin lähteäkin, mutta tekisi mieli suositella, että tule meille kahville. Meillähän ruualla juhlitaan, mutta sitä syödään myös suruun. Vaarin kuoleman jälkeen esikoinen ryhtyi tiramisun tekoon ja kerroin Pinkille, että nyt olisi vielä tarjolla yhtä Helsingin parhaista tiramisuista. Niinpä sain Pinkin meille kahvittelemaan.
***
Paljon on kesää mahtunut iloakin <3 surun ja hautajaisten lisäksi.
Mukavaa viikonloppua!
Upea paikka ja hauskaa tuollainen sukukokous.
VastaaPoistaMinullakin on iso suku Mamma
(isän äiti) synnytti 17 lasta ja äidillänikin oli 9 sisarusta. Tapasin kesällä muutamia serkkujani 😄
Teitä onkin sitten aikamoinen serkuskaarti!
PoistaMinä tulen todella pienestä suvusta. Äiti oli ainut lapsi ja minä myös. Isälläni on veli. Minulla on kaksi serkkua. Pojillamme on vain yksi serkku. On hyvä, että pojat pääsevät tutustumaan ajoissa pikkuserkkuihinsa ja muihinkin vähän kaukaisempiin sukulaisiin.
Suur-Sarvilahden kartanossa olisi kyllä todella mielenkiintoista vierailla joskus. Minulla oli viime kesänä Loviisan Wanhojen Talojen kautta kutsu tulla tutustumaan paikkaan mutta valitettavasti samalle päivälle osui kummitytön synttärit. Upea barokkikartano ja mielenkiintoista kun pääsin kuviesi välityksellä kurkistamaan myös sisätiloihin. Sisätiloista tuli mielleyhtymä Malmgårdin kartanoon, jossa pääsin vierailemaan kesällä 2015 mutta siellä ei saanut ollenkaan valokuvata.
VastaaPoistaLoviisan Kappeli on hurmaava paikka. Ehtisinkö vielä käydä siellä tänä kesänä...? Itse rakennus on jo kaunis ja ne tarjoilut - nams!
Riihimäen kesäteatterin näytelmää kehuttiin. Voimahalaus ja jaksamista ♥
Suur-Sarvilahti oli kyllä mielenkiintoinen paikka. Sukuseura tekin retken myös Malmgårdiin useita vuosi sitten, appi oli siskojensa kanssa siellä ja on kehunut retkeä usein. Tänä syksynä sinne olisi vielä avoimien ovien päiviä - alkoipa houkuttelemaan.
PoistaMiten kiva kooste. Aika huikea paikka asua tuommoinen kartano! Sukuseura. ❤️
VastaaPoistaMe ollaan myös käyty Cafe Birgitassa useamman kerran tänä kesänä (viimeksi eilen 😅). Remontoivat paikan täksi kesäksi tosi kivasti.
Mä olen jo kauan sitten todennut, että on parempi ihastella vain muiden koiria ja unohtaa ajatukset omasta koirasta. Olisihan koira ihana, mutta omalla kohdallani ajatus kaatuu ensimmäiseksi siihen, että koira myös sitoo, enkä pääsisi reissailemaan yhtä vapaasti. Ja ukkelihan ei edes suostuisi ottamaan koiraa. Hänen mielestään koirat kuuluvat vapauteen (intialaiset 🤣).
Varsinainen onnenpotku nykyisillä asukkailla, että juuri heidät valittiin kartanoon asumaan. Toki onni lienee potkinut aika lailla jo ennen tuotakin valintaa, tuskin ihan samalta viivalta elämään lähdetään tuollaisen mahtisuvun jälkeläisenä kuin tavallisena pulliaisena.
PoistaKoira sitoo todella paljon. Meillä pidemmän tähtäimen suunnitelmana on asua koko kesäkausi mökillä, jossa koiran pitäminen olisi helppoa. Ulkomaanmatkat hankaloituisivat aika lailla, mutta toisaalta meillä on nuorisoa, joka toivottavasti pystyisi hoitamaan koiraa. Saas nähdä, että tuleeko meistä vielä kuitenkin koiraperhe. Tai koirapariskunta.
Aika erilainen näkemys intialaisella ja itä-helsinkiläisellä siitä, mihin koira kuuluu. Meillähän koira kuuluisi ehdottomasti sohvalle rapsuteltavaksi ;)
Sukukokoukset ovat mukavia tilaisuuksia. Te pääsitte viettämään sitä todella kauniiseen miljööseen.
VastaaPoistaIhania kesähetkiä oot kokenut ♥️
Sukukokoukset ovat olleet aina loppukesän kohokohtia. Minä seuraan vierailukohteissa kuin hai laivaa noita suvun entisiä museoalan ammattilaisia, jutut ovat niin mielenkiintoisia :) Yhdessä museossa myös museon opas kysyi, että onko hänen mahdollista liittyä seurueeseen :D
PoistaNo nyt on kyllä sukuseura/sukukokus järjestelyt VOL 1.0
VastaaPoista- mitkä puitteet, mikä yhteenkuuluvuus ja vielä jatkuvuus, innostus nuorta polvea myöten - ihaillen arvostan ja itseäni morkkaan. Papalleni sukukokoukset olöivat tärkeitä - suvun vanhimpana hän lensi sinne kerran jopa helikopterilla. Mitkähän esteet lie olleet, ettei saanut mukaan meitä nuorempia - silloinkaan. Nyt osaisi arvostaa - mutta tainnut hajota jo, meidän haaran osalta ainakin!!
Arvostan sukuseuran hallitusta ja aktiiveja, jotka jaksavat järjestää sukukokouksen retkineen! Nyt olen päättänyt, että yritämme pistää pienen panostuksen sukuseuralle työnä, ajatuksena on kirjoittaa sukuviestiin meidän suvun kesäpaikasta, jossa loman vietot alkoivat noin 100 vuotta sitten ja nuorisomme on viides siellä mökkeilevä sukupolvi.
PoistaAikamoista, että pappasi lensi helikopterilla sukukokoukseen!
Aika ikääntynyttä on suuri osa sukuseuran jäsenistä. Me herätämme positiivista huomiota sukuseurassa - tai eihän kukaan ole minusta ja Hra Kepposesta kiinnostuneita, mutta nuoriso kiinnostaa "Keitä nämä pitkät, nuoret miehet ovatkaan?"
Loistava ajatus ja taitosi kirjoittaa - kesänviettopaikkanne historia kuuluu suvun kirjoihin ja kansiin.
PoistaVoin kuvitella pitkän huiskeiden nuorten miesten kiinnittävän huomiota - ja ennenkaikkea luovan sitä jatkuvuutta. Surullinen, miten kaikki vapaaehtoisuuteen perustuvat, säätiömuotoiset toiminnat "ikääntyy" - ja tuntuvat myös hiipuvan... Ukkokultaa houkuteltu rotareihin nyt eläkepäivillään - kun palasi kokouksesta, niin kertoi käyneensä invataksien kokoontumisajoissa.
Suomi on pitkään ollut yhdistysten luvattu maa. Saa nähdä, että mitä luvatulle maalle käy, kun yhdistysten väki vanhenee niin paljon, että eivät kykene enää toimintaan.
PoistaSe on hienoa, että vielä invatakseilla tullaan mukaan toimintaan! Naurattaa miehesi kommentti vierailusta invataksien kokoontumisajoihin :D
Poika ja koira - kuva on huippuihana 💛💙
VastaaPoistaKiitos Rita <3
PoistaVähintäänkin pullakahvit on ihan hyvä juttu, mutta kyllä tuo kaikki muukin oli kokemisen arvoista.
VastaaPoistaHienoa kun nuoriso innostuu yhteisistä jutuista.
Olipa mielenkiintoiset tutustumiskohteet sukuretkellä! Minäkin pääsin kerran entisessä työpaikassa tyky-päivälle tiloihin, joihin ei yleensä ulkopuosia päästetä, mutta tämä "armeija paikka" oli uuden työntekijämme vanha työpaikka, joten hän sai puhuttua meidät sinne visiitille. Tutustuminen alkoi sanoilla "kenelläkään ei sitten saa kertoa mitään". 😶😅
VastaaPoistaMinäkin tykkäisin aina siistinä olevasta kodista, mutta en jaksa ylläpitää sellaista, eikä kukaan muukaan meillä. 😬😁 Joskus aina päätän, että nyt alkaa uusi aikakausi, mutta ei se kovin kauaa kestä.