Vaari muistelee - kansakoulusta oppikouluun

Koulussa piti käydä kuulemma säännöllisesti!!!! 

Olen opiskellut kansakoulussa, käynyt keskikoulun ja lukion ja viettänyt aikaa yliopistossa ja nyt jonkin verran yli kahdeksan kymmenvuotiaana uskallan tunnustaa, että kaikki nämä opinahjot ovat onnistuneet tavoitteessaan erinomaisesti. Minusta on tullut erinomaisen kyllästyttävä tyyppi. 

 

Kivimaan kansakoulun neljäs luokka. Tältä luokalta aloitin harharetkeni Lahden koulumaailmassa. 

Vannoimme Korhosen Ramin kanssa, että emme pissaakaan oppikouluun päin, vaan perustamme rakennusfirman ja keräämme rahat pois roistoilta.  

Lindenin Apa pilasi koko jutun.  

Se oli menossa yhteiskoulun pääsykokeeseen. Apan sisko oli yhteiskoulussa ja hänen vanhempansa olivat sitä mieltä, että sinne piti Apankin mennä. Kaiken lisäksi isäni serkkulikka oli yhteiskoulussa englannin opettajan viransijaisena ja valmensi vanhempiani oppikoulun ihanuuksista. Rouva Korhonen osti pojalleen ruutupaperia ja ilmoitti Ramille ykskantaan, että ensi torstaina menet oppikoulun pääsykokeeseen ja teet sen hyvin, muuten käy kalpaten. Näin viimeinenkin mahdollisuutemme rakennusfirman perustamisesta murskautui. 

En enää muista mitä joutavuuksia pääsykokeessa kyseltiin, mutta rouva Linden toi tietoa, että meidät kolme oli hyväksytty pääsykokeessa ja aloittaisimme syksyllä koulun Lahden Yhteiskoulussa. Korhoska meni ja osti Ramille uuden puvunkin. Meidät suittiin perusteellisen tarkasti, jotta olisimme edustuskunnossa, olimmehan sentään yhteiskoululaisia. 

Opiskelin pari vuotta yhteiskoulussa ja sain aikaiseksi tuloksiakin, mutta en ollut aivan tyytyväinen. Minua viehätti kadun toisella puolella olevan poikakoulun Lahden lyseon vauhdikkaat pojat ja ajatus, että isä joutui maksamaan yksityiskoulun melko kalliin lukukausimaksun sai minut kaipaamaan kadun toiselle puolelle olevaan ruumisarkun muotoiseen punaiseen tiilirakennukseen.  

En puhunut ajatuksistani kenellekään, vaan marssin toisen luokan todistuksen saatuani Lahden Lyseoon. Kyselin, että miten löydän rehtorin kanslian. “Mene toka kerrokseen siellä se on vasemmalla”. Kanslian ovella seisoi hyvin pukeutunut herra, jolle ilmoitin tulleeni pyrkimään kouluun. Herra viittasi kansliaan kehotti kääntymään rehtorin puoleen, joka istui pöytänsä ääressä lukemassa Etelä-Suomen  Sanomia. No, minä siitä sitten kyselemään, että olisiko mahdollista päästä kouluun kolmannelle luokalle.” Mitäs varten olet vaihtamassa koulua”. Olin jo suunnitellut valmiiksi ajatukseni koulun vaihdoksesta. Kerroin, että haluaisin enemmän liikuntaa ja että yhteiskoulun lukukausimaksut olivat vähän liian suuret. Rehtori alkoi kysellä, että olenko tullut aivan yksin ja ovatko vanhempani tietoisia koulun vaihdosta. Selitin, että isä oli matkatöissä ja äiti ei päässyt mukaan pikkuveljen vuoksi. Rehtori katsoi todistukseni ja huikkasi ovella seisovalle herralle, että ottaisitko pojan todistuksesta kopion. Myöhemmin selvisi, että hän oli koulun vahtimestari. Reksi selitti, että hän ottaa minut B-luokalle, jonne on tilaa englannin lukijalle, pääsin jonkun muualle muuttavan oppilaan tilalle. Olin sen verran ylpeä suorituksestani, että menin Oululaisen kahvilaan ja tilasin jäätelön mansikkahillolla.  

Kotona sain antaa ensin äidille meriselityksen ja toiseksi jouduin kertomaan isälle yksityiskohtaisen selvityksen koko koulunvaihdoksen historiasta. Isä kuunteli esitystäni vähän hitaasti ja epäluuloisesti, mutta kun koulua oli jo vaihdettu perheneuvosto päätti hyväksyä toimenpiteen. 

  

 

Lahden Lyseon kolmannella luokalla. 

Korhosen Rami ja Lindenin Apa kirosivat temppuani ja sanoivat minun pettäneen koko porukan. Rami muuten kesti yhteiskoulussa kolme vuotta ja erosi sitten. Kun kävi oppikoulua kolme vuotta kansakoulun lisänä katsottiin, että oppivelvollisuus oli täyttynyt. Lindenin Apa kesti Yhteiskoulussa viisi vuotta ja sai näin keskikoulun todistuksen. Minä junnasin lyskassa loppuun asti ja nautinkin koulunkäynnistä joskus vallan kovasti, vaikka jouduinkin vaihtamaan kadun toiselle puolelle ettei tarvisi tervehtiä, kun maikkoja tuli vastaan. 

Meillä oli opettajissa hyviäkin tyyppejä. Rehtori Antti Raipala Hämeenkyröstä oli varsin huumaani ja huumorintajuinen tyyppi. Hänet oli ristitty uudestaan ja tiesikin uuden nimensä Iso Vetelä. Pari anekdoottia Raipaloista: 

Suurlähettilään rouva näyttelijä Eija Inkeri soitti poikansa asioissa: “Onko rehtori Iso-Etelä tavattavissa. Kyllä, mutta nimeni on Raipala, vaikka pojat ovatkin ristineet minut isoksi veteläksi.” Molemmat niin rehtori kuin Eija Inkeri olivat huumorin tajuisia ja naureskelivat tavatessaan reksin nimen vääntymisestä 

Vähän kulttuurihistoriaa.  

Hämeenkyrön Raipalan talon hommissa Oli Sigrid niminen tyttö, jota Frans Emil Sillanpää piiritti ahkerasti. Raipalan isäntä taisi hieman kyllästyä nuorten vehtaamiseen. Niinpä hänen kerrotaan esittäneen Frans Emilille seuraavan ultimaatumin: “ Jos nait tuon Siikrin niin saatte lehmän. Jos et, niin sinä saat turpaasi ja Siikri saa sen lehmän !” Tällä tavoin Hämeenkyrössä valmennettiin tulevaa nobelistia avioliiton satamaan. 

Rehtori Raipala oli muuten Lahdessa ensimmäinen oppikoulun johtaja, joka järjesti oppilaille ruokalan kouluunsa. Keittiömestarina toimi vahtimestarin tanskalainen vävypoika, joka oli siviiliammatiltaan stuertti ja osasi laittaa kauppalaivoilla ruoat niin matkustajille kuin miehistöllekin niin miksei sitten meillekin. Raipala piti myös sinnikkäästi yllä ns. klassista ryhmää, Joka pänttäsi latinaa ja ranskaa lukiossa. Siihen porukkaan täytyi minunkin työntyä ja hauskaa oli. 

 

 

Rehtori Raipala aloittelemassa tuntia. Järjestäjänä näyttää olevan  Blåfieldin Ykä, joka ilmoittaa läksyn ja poissaolijat. Kun rehtori oli myös pappi niin hän tarvitsi tietysti pyhimyksen kehän päänsä päälle. 

 

 

“Isä Raipala” ja hänen laumansa. Kuva Lyseon opettajanhuoneesta Joskus syksyllä 1954.   

Meidän koulussa lukujärjestyskin eli säitten mukaan. Muistan, että parinakin vuonna olen luistellut lahdesta Vesijärven satamasta Vääksyyn ja takaisin eli noin 40 kilometriä edes takaisin. Lehtori Kaloniemi tarkisti reitin ja jääolosuhteet lauantaiaamuna. Me lähdimme kello kymmenen aikaan liikkeelle ja Kaloniemen johdolla. Hänelle tuli sitten sille päivälle 80 kilometriä luistelua.  

Hiihtokelien tultua lauantaipäivän lukujärjestystä muutettiin niin, että aamusta oli pari tuntia koulua ja loput hiihtoa. Useimmiten, varsinkin jos oli hyvät hiihtokelit, hiihdimme Hollolan kirkonkylään Tiirismaan harjuja pitkin ja takaisin. Taisi Tiirismaalle olla matkaa liki viisi kilometriä. Kaloniemi oli varsin hyvin selvillä poikien tempuista ja olikin usein vastaanottamassa Hollolan kirkolla linja-autoa, josta laskeutui suksineen lintsareita, jotka eivät paljon ainakaan sinä päivänä hiihtämisetä välittäneet. Nimet kirjattiin vihkoon. Rangaistus: juoksua kaksi kertaa Pikku Vesijärven ympäri tai vaihtoehtona todistukseen 6. Kaloniemi: lintsata saa muttei kärytä. Kaloniemi oli Lahden Hiihtoseuran monivuotinen puheenjohtaja  ja varsinkin hiihtourheilun edistäjä maassamme. Tarvitsisi patsaan Lahden torille.  

Me raukat jouduimme käymään koulua lauantaitkin, niin että pääsette nykyään helpommalla eikä teillä varmaankaan ole niin keljuja maikkoja kuin meillä. Kiittäkää onneanne !!! 

Vaari muistelee aikaisemmat osat:

1. Pikku Kepponen: Vaari muistelee - sotaa paossa maalla
2. Pikku Kepponen: Vaari muistelee - Talon rakentaminen sodan jälkeen

3.  Pikku Kepponen: Vaari muistelee - Omavaraistaloutta ja kaikenkarvaisia lemmikkejä
4. Pikku Kepponen: Vaari muistelee - "Kun olin pikkuinen vielä"
5. Pikku Kepponen: Vaari muistelee - Joulun aikaan