Iltapäivälehtien uutiskuolleitten päivien palstan täytettä on jo ollut pitkään kirjoitukset siitä, mikä suomalaisia eniten ärsyttää Facebookissa. Oma yhteenvetoni näistä jutuista on ollut, että liiallinen onnellisten hetkien näyttäminen ärsyttää. Homma menee kehuskeluksi. Pitäisi noudattaa suomalaista vanhaa kansanviisautta "Kell' onni on sen kätkeköön".
Facebookin sisällön ärsyttävyyskeskustelut ovat rantautuneet arkielämääni. Itse en ole aktiivisesti Facessa, en lue päivittäin ja postailen ehkä pari kertaa viikossa. Tässä taannoin keskustelimme siitä, että mikä eniten ärsyttää. Kaksi ärsytyskategoriaa nousi ylitse muiden: superpäivän suorittajat ja loputtoman rakkauden hehkuttajat. Itseäni harva asia ärsyttää Facessa, mutta parin esimerkin jälkeen tunnistin itsessäni lievää ärsytystä näistä supersuorittajista ja sekä jonkinlaista ällötyshäpeää päivittäisistä rakkauden tunnustajista. Samassa minulle heitettiin ehdotusta, että kuvaa päiväsi supersuorittajan linssin lävitse ja sitten kerro, miten se oikeasti meni.
Innostuin ajatuksesta superpäivän kuvauksesta.
Vähän hahmottelimme, että miten hehkuttaa ihan tavallisia asioita. Nauratti, kuinka kuva lenkkimaisemista ja tekstistä "päivä alkaa parhaiten reippaalla lenkillä" saa osan ihmisiä harmistumaan siitä, että siellä se Rva Kepponen nyt lenkkeilee heti aamusta. Mielestäni lenkkeily ei muuten ole juoksemiselle varattu termi, mutta kuulemma nykyisin kukaan ei kävele vaan kaikki juoksevat.
Iski ensimmäinen vastareaktio.
Miten on mahdollista, että niinkin arkinen asia kuin lenkkeily, nostaa negatiivisia tunteita pinnalle muissa ihmisissä?
Myös ruokakuvat nostavat negatiivisia tunteita. Ruualla hienostelua/hifistelyä, liian terveellistä, ravintolaruualla kehuskelua.
Toinen vastareaktio.
Miten arkinen asia ruoka aiheuttaa negatiivisia tuntemuksia. Miksi jotakuta ärsyttää se, että lautasellani on muuta kuin makaroonilaatikkoa? Tai jos syön ravintolaruokaa?
Mistä tämä johtuu?
Minusta syitä ovat kilpailuyhteiskunta ja etenkin naisten itselleen asettamat paineet siitä, millaisia heidän tulisi olla ja mitä heidän pitäisi tehdä.
Kunnosta ja terveydestä pitää toki huolehtia. Juokseminen on kuntosalin jälkeen ilmeisesti se toiseksi paras. Pitää tuntea huonoa omaatuntoa, kun muut urheilevat, jos ei itse tee sitä tai tekee vähemmän. Ruoka on tärkeä asia. Sen pitää olla laadukasta, terveellistä. Jos olet itse tarjoillut perheelleen makaroonilaatikkoa, pitää tuntea alemmuutta tuttavan vaativampien tai eksoottisempien ruokien takia. Taas olet huonompi. Ravintolaruokailu on taas vähän kuin matkailu. Sitä pitää olla edes vähän, että olisit ylinpäänsä joku tai edes olemassa. Taas olit huonompi, koska naapurin Pirkko söi ulkona.
Haluatko todellakin mitata itseäsi juostuilla kilometreillä tai kokatuilla/syödyillä aterioilla?
Nämä kaksi arkista aihetta ovat siinä mielessä erittäin mielenkiintoiset, että on sekä yksilön että yhteiskunnan etu, että ihmiset liikkuvat ja syövät terveellisesti. Silti väittäisin, että nämä huonommuuden tunteet kumpuavat ihan jostain muualta kuin Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen ravinto- ja liikuntasuositusten mahdollisesta täyttymättömyydestä. Paineet olla tietynlainen ja tehdä tiettyjä asioita tuleva kaupallisilta toimijoilta. Niken liikevaihto vuonna 2013 yli 25 miljardia dollaria, kaksinkertaistunut 10 vuodessa, samassa ajassa tulos on kolminkertaistunut. Glanbian lisäravinneyksikön Global Performance Nutritionin liikevaihto kasvoi vuodessa 20% ja oli arvoltaan 89 miljoonaa euroa. Ennen Elixian ja SATSin yhdistymistä, Elixia raportoi n. 10 miljoonan euron liikevaihtoa ja reilun 4 miljoonan liikevoittoa.
Haluatko todellakin mitata itseäsi juostuilla kilometreillä ja syödyillä elintarvikkeilla, joilla olet mahdollisesti tukenut jonkun suuryrityksen miljoonaliikevaihtoa?
No, sitähän minäkin, että et halua.
Tuskin haluat mitata itseäsi myöskään ostetulla tavaralla.
Ota rennosti muiden FB-hehkutukset. Hetki kanssaihmisen iloa voi tehdä maailmasta hitusen paremman paikan. Älä peilaa asioita itseesi.
Mieti mikä on sinulle tärkeää.
Älä vertaa muihin.
Opeta nämä asiat lapsillesi.
Sana on vapaa kommenttiboxissa.
Tähän olisi sanottavana vaikka mitä, mutta juuri tänään olen nuutunut. Sanotaanko, että ei kannata toisten highlightien olettaa olevan koko toisten elämä. Toisekseen älä juuri vertaa. Juu ällösöpöilyt käy eittämättä hieman hermoon ja lasten taidoilla liika leveily, sopivasti saa leveillä, mutta jos se on jatkuvaa. Mutta aika paljon siedän, jos on positiviishenkistä hommaa kuitenkn. :)
VastaaPoistaMinua aika harvoin ärsyttää facepäivitykset, mutta sellainen pieni matkakateus kyllä riivaa aika usein :) Ei sillä lailla, että toivoisin että kaverit eivät pääse reissuun tai reissu on huono, mutta kovasti polttelisi päästä jonnekkin kauas upeiden maisemisen ääreen.
PoistaMun fb-kaverit on varmaan suht maanläheisiä, sillä aika harvoin törmään pelkkään hehkutukseen. Tai toki nuo välillä hehkuttavat elämän huippukohtia, mutta aika moni kertoo myös niistä mutalammikoista ja matalapaineista. Itse olen arkirealismin kannattaja ja tykkään, jos ihminen postaa noita kumpiakin. Osa kavereista on taas sillä linjalla, että vain positiivista asioista voi postata facebookiin - mikä kyllä antaa helposti joillekin aihetta kateuteen, kun eivät sitten tiedä niitä varjopuolia, vaan lukevat vain aurinkoisista jutuista.
VastaaPoistaMulla oli yhteen aikaan tapana tehdä päivityksiä, joissa kerroin saman (suht arkisen asian) kahdella tavalla: hehkuttamalla ja sit silleen arkisesti. Tyyliin "Täydellinen päivitys: ihanaa laatuaikaa perheen kanssa. Yhteinen päivällinen yhdessä huipputyyppien kanssa. Elämä ♥♥♥.
Ja arkipäivitys: Normipäivä meillä. Pöydässä muiden äitien kokkaamaa ruokaa, huusholli mullinmallin ja väsyttää... Voihan elämä."
Musta oli itse hauska tehdä niitä ja tuoda esiin just toi, että asiat voi esittää niin monella eri tavalla ja että hehkutuksen takana voikin joskus olla jotain ihan muuta :D
Hyvä tuo sinun esimerkkisi. Oikeastaan todella hyvä.
PoistaNimittäin heti tunnistin itsessäni sellaisen kevyesti niskakarvat pystyyn fiiliksen tavallisen perheillallisen überhehkutuksesta. Kun hetken mietin, että miksi. Niin tiesinhän sen syynkin. Meillä lapset eivät arvosta yhteistä illallista. Yksi nirsoilee pöydässä, toisella on kiire tietokoneen ääreen, joten oma haavekuvani lämminhenkisestä perheillallisesta jää yleensä toteutumatta. Heti projisoitui yhteen tekstiin oma toteutumaton haave. Tuli verrattua taas omaa toisen hehkutukseen.
En ole ikinä ennen tajunnutkaan kuinka arvolatautuneita tällaiset arkiset asiat ovat.
:D
VastaaPoistaMinusta fb:ssa ruoka- ja kuntoilupäivitykset ovat vähän mitäänsanomattomia ja tylsiä.
Metkaa sinänsä; blogeissa ne ovat ok, joskus kiinnostavia ja Inspiroiviakin, motivoivia, vaikka mitä.
Olisikohan sillä jotain tekemistä tuon fb:n formaatin kanssa?
Voisiko olla niin, että silloin kun fb tuli, sitä käytettiin oman egon pönkittämiseen ja siihen koko välineeseen on vähän jäänyt sellainen omakehu-leima?
Kuntoilupäivitysten suhteen oma fiilikseni on, että kiviäkin kiinnostaa jonkun salitreenit ja juoksukilometrit :D Ruokapostaukset ovat mieleeni, syöminen kuuluu ydinosaamiseeni ;)
PoistaVoihan se olla, että FBssä on vielä egon pönkitys leimaa jäljellä ja sellaista nami-nami-hehkutusleimaa. Toisaalta välillä sitten mietin, että onko se nyt yhtään pahasta, että tämä katajainen, nöyristelevä kansa oppisi vähän kehuskelemaan ja jakamaan positiivisia juttuja? Sitten toki pitäisi vielä oppia suhtautumaan niihin oikein ;)
Monessa kirjoituksessa on järkeä ja totuutta. Mutta. Tuo kirjoittamasi " Ravintolaruokailu on taas vähän kuin matkailu. Sitä pitää olla edes vähän, että olisit ylinpäänsä joku tai edes olemassa. Taas olit huonompi, koska naapurin Pirkko söi ulkona." Mä en ajattele asiaa ollenkaan noin. En ole kade ravintolassa käyville siksi, että "kaikki" käyvät ravintolassa, tai että se "tekee susta jonkun" jne jne. Mä haikailen ravintolaruokaa ihan siksi, että mä nautin hyvästä ruuasta, kauniista miljööstä ja tykkään hyvästä ruuasta, saan siitä itselleni hyvän fiiliksen ja kokemuksen. Ihan itseni (ja seurani) vuoksi kävisin ravintolassa, jos voisin. En yhtään siksi, että voisin sillä jotenkin "tehdä itseni joksikin". Toinen asia, miksi ravintolaruuattomuuteni (yhtenä asioista) nousee itsellä haikailuissa erittäin pinnalle, on se, kun en sitä saa. Ihminenhän on vähän sellainen otus, että se, mitä ei saa, sitä haluaa entistä enemmän..
VastaaPoistaEn mä tiedä, ymmärsitkö mun pointin, tai toisenlaisen näkökulman :)
Kyllä minä ymmärsin sinun pointtisi hyvinkin. Minähän rakastan ruokaa :) Hyvää kotiruokaa, pikaruokaa, etnistä ruokaa, gourmet ruokaa. Osaan kyllä kokkailla kaikenlaista itsekin, mutta ravintoloissa saa sellaista ruokaa, jota en osaa itse tehdä ja aivan uusia makuja. Kaunis miljöö on minullekin plussaa, mutta itse syön ulkona pääasiassa maun vuoksi. Minulle on aika vierasta toimintaa se, että lähtisin syömään jonkun helpon perusruuan ravintolaan vain siksi, että pitää päästä tasaisin väliajoin johonkin syömään. Mieluummin kokkaan sellaiset kotona. Sosiaaliset tilanteet ovat erikseen.
PoistaNiinhän se menee, että sitä haikailee entistä enemmän, mitä on vaikea saada. Minä haikailen ihan hirveästi lapsivapaata aikaa mieheni kanssa. Tunnen välillä pienen kateuden piston, kun kuulen perheistä joissa on hyvä tukiverkko.
Olipas mielenkiintoista pohdintaa. Jäin oikein miettimään, millaiset päivitykset minua ärsyttävät kaikkein eniten. Ärsyttävimpiä mielestäni taitavat olla sellaiset parisuhdehehkutukset, jos joku mainostaa koko ajan sitä, kuinka ihana puoliso itsellä on. Mutta se ei johdu omalla kohdallani mitenkään siitä, että vertaisin omaa parisuhdettani näihin muihin ja että kokisin parisuhteeni jotenkin huonommaksi, vaan tuommoinen hehkuttaminen on minusta jotenkin epäilyttävää. Tulee mieleen, että onkohan siellä asiat nyt oikeasti niin hyvin, kun pitää koko ajan mainostaa, kuinka ihana se Pertti tai Pekka onkaan. Mutta jokainen tyylillään!
VastaaPoistaTunnistan kyllä tuon. Kun kaverini näyttivät sitä loputonta postaustulvaa "Minulla on maailman paras mies! miljoona sydäntä" ajattelin heti ensimmäiseksi, että onpa jotenkin vähän noloa.
PoistaSeuraavaksi ajattelin sitä, että Suomeen on pesiytynyt sellaista kulttuuria, että naisten kesken on ihan ok haukkua aviomiehiä. Tokihan jokaiselle varmaan joskus kertyy jotain, josta haluaa avautua. Sitä en tarkoita, vaan sitä jatkuvaa mollausta, että taas meidän Pekka teki niin ja sitäkään se ei ymmärtänyt. Sitä vasten aloin ajattelemaan, että onhan se hienoa, että joku jakaa julkisesti arvostustaan ja kertoo rakkaudestaa puolisoaan kohtaan. Jos ei muuten niin somessa ;)
Kateellinen kansa katsoo lukee vähreänä toisten statuspäivityksiä ja kettuuntuu omaan elämäänsä. Ihmettelin pitkään, että miksi jotkut lataavat jokaisen urheilusuosituksensa, lenkkinsä tai salikäyntinsä faceen, mutta sitten joku valaisi, että jos sitä ei kerro koko maailmalle, sitä ei ole tapahtunut. Ahaa! Itseäni liikuntakammoisena ei voisi vähempää kiinnostaa toisten salisuoritukset :D Kateelliseksi tulen kyllä siitä, jos joku on tehnyt hyvännäköistä ruokaa tai käynyt syömässä ravintolassa. Mutta toisaalta osaanhan itsekin kokata ihan kelpo tuotoksia ja silloin tällöin on varaa syödä mukavissa ravintoloissakin. Ei siis huolta! Sen sijaan, vaikken itse matkustele kotimaata pidemmällä, toisten lomakuvia on kyllä kiva katsella. Eihän se ole kaverin vika, etten minä halua matkustaa lentokoneella... kun eiväthän ne näytä edes pysyvät taivaalla. :D
VastaaPoistaJa tulipas taas kirjoitus- ja ajatusvirheitä :D Ei tähän aikaan lauantaiaamusta voi pystyä täydelliseen suoritukseen!
PoistaTuossa voi olla totuuden hippunen "se ei tapahtunut, jos siitä ei ole somessa tiedotettu" Ensin tuo ajatus naurattaa, mutta hetken päästä se ahdistaa. Haluammeko oikeasti kasvattaa lapsiamme sellaiseen maailmaan, jossa pitää tekemisilleen hakea jatkuvasti hyväksyntää toisilta? Tykkää nyt musta kun urheilen, tykkää mun meikistä ja kampauksesta, ihaile mun lifestyleä. Toivelistani kärkeen kiilaa se, että pystyisin opettamaan lapsilleni hyvän somekritiikin ja kasvattamaan sellainen itsetunnon, jossa ei tarvitse hakea jatkuvasti hyväksyntää ympäristöstä.
PoistaIhana kirjoitus!
VastaaPoistaMinua ärsyttää ehkä eniten juuri ne parisuhde hehkuttelijat, siis sellaiset jotka postailevat toistensa seinälle säännöllisesti jotain pusipusi-rakastansinua löpinöitä jotka voisi hoitaa ihan vaikka wa-viestillä ei niin julkisesti.
Enkä oikeastaan ole kiinnostunut myöskään lukemaan kuvailuja kuukautiskivuista tai ripulista, mielummin niitä hehkutuksia.
Kaikkea ei todellakaan tarvitse jakaa, tätä koululaisten kanssa usein jutellaan. Heidän ja monien heidän kavereidensa instagram-seuraajana olen ja tätä kautta some-elämää opetellaan yhdessä. Itse olen perheen aktiivisin päivittäjä, ja välillä pidänkin ihan tietoisesti some-taukoja ettei mene överiksi huomaamatta.
Ja lopulta se somessa suosittuna oleminen on vähän sama kuin olla rikas monopolissa - elämä tapahtuu lopulta jossain ihan muualla.
Jos osaa iloita muiden iloista ja mukavista kokemuksista on someilu hauskaa, jos vertailee itseään muihin ollaan hyvin pian väärillä laduilla.
Kiitos :)
PoistaTuo oli hyvin todettu tuo "somessa suosittuna oleminen on vähän sama kuin olla rikas monopolissa - elämä tapahtuu lopulta jossain ihan muualla." Näinhän se on.
Meillä tulee olemaan koululaisten kanssa vielä monta keskustelua somesta. Toistaiseksi innostus on ollut onneksi aika laimeaa. Saavat vielä kasvaa rauhassa ilman somea, hyvä niin! Esikoinen ei loppujen lopuksi edes halunnut luokkansa WhatsApp-ryhmään, kun siellä muutamalla oli tapana pommittaa kymmeniä viestejä per ilta sinne. Mitään asiaa ei tietenkään ollut, lähinnä vaan asiatonta viestintää.
Muakin ärsyttää parisuhdehehkuttajat, siis ne jotka jatkuvasti vain tuovat esille pelkkää ONNEAAN tai jotka viesteilevät toisilleen facessa. Mä en vain ymmärrä miksi sellaista pitää tehdä "julkisesti"? Hehkuttamisella en siis tarkoita satunnaista vuosipäivä -päivitystä ja silloin tällöin puolison kehumista, vaan ihan sellaista jatkuvaa yhteiskuvasyöttöä ja päivityksissä aina sen kumppanin mainintaa myös.
VastaaPoistaToisaalta ennemmin luen niitä iloisia ja onnellisia päivityksiä, kuin jatkuvaa valitusta ja vinkunaa. Mulla on yks ex työkamu joka valittaa AINA kaikesta, ja se jatkuva valitus vasta ärsyttävää onkin. :D
Kyllä minäkin parista parisuhdehehkutusesimerkistä aloin tuntea jonkinlaista ällötystä ja myötähäpeää. Sadulle jo vastasinkin tähän liittyen, että toisaalta minusta on hyvä, jos naiset oppisivat puhumaan myönteisemmin puolisoistaan. Suomessa on tällä hetkellä aika voimakastakin kulttuuria, jossa naiset vähättelevät puolisoitaan. On tosi ok, haukkua miehensä muille kädettömäksi typerykseksi, joka ei taaskaan tajunnut jotain tai tajunnut tehdä jotain. Toki kaveriseurassa saa tuuletella fiiliksiään, mutta monella se ei ole enää satunnaista höyryjen päästelyä vaan lähinnä tapa. Minä ainakin loukkaantuisin verisesti, jos mieheni mollaisi jatkuvasti kavereilleen persoonani huonoja puolia.
PoistaOlipas hyvä kirjoitus. Fb kyllä saa joskus verenpaineet nousemaan. Onneksi mulla ei ole niin kovin montaa ärsyttävää kaveria, mutta muutama joo.
VastaaPoistaYksi laittaa joka viikko lottonumerot ja kuinka monta meni oikein ja kuinka monta meni vierestä ja ne numerot mitä oli ensin ajatellut laittaa, muttei laittanutkaan ja jos olis laittanut niin olisikin tullut noin monta oikein. Rasittavaa. Toisaalta, tässä muutaman vuoden aikana olen jo sentää oppinut sen, etten enää lue näitä päivityksiä.
Sitten on se yksi tehokas, raikas ja reipas. Luettelee aivan KAIKKI asiat mitä on päivän aikana suorittanut. 'Pesin viisi koneellista pyykkiä, ripustin ne, tein ruokaa, kuljetin lapsen sinne, toisen tänne, kolmannen tonne, pakkasin viikonloppureissua varten kaikkien kuuden tavarat, tein yhden lapsen läksyt, leivoin myyjäisiin kakun ja olin talkooapuna myyjäisissä.' Ja oikeesti ne päivät on niin täynnä ohjelmaa, ettei kellään. Kerran se valitti sitä kun lapsi sai muikkarin, kun oli läksyt tekemättä, että voivoi kun unohdin huolehtia niistä läksyistä. Tämäkin tyyppi kyllä nykyään enemmän naurattaa kuin ärsyttää. Meillä onkin tapana vitsailla silloin kun oikein laiskottaa, että pitäiskö pyytää Liisa tänne avuksi.
Sitten on yksi pusipusirakasihanamies - me ollaan niin söpöjä yhdessä ja miljoona sydäntä perään. Ja niitä pussauskuvia. Se aiheuttaa enemmänkin myötähäpeää.
Ja se yksi tyyppi, joka ei koskaan sano mitään positiivista mistään. Valittaa aina kaikesta ja on niin surkea. Yksi yhteinen kaveri valitsi sen kerran vuoden fb-negatiiviseksi hahmoksi ja sen jälkeen meni puoli vuotta taukoa valituksessa, mutta nyt se taas jatkuu.
Sitten on se sukulainen, joka päivittää vain elämän kohokohdat. Siis matkat pelkästään. Ja niitähän kertyy kun on sellainen harrastus. Paras oli kerran kun päivitys meni suunnilleen näin: Ai niin, ettei unohdu ilmoittaa teille. Oltiin kaksi viikkoa sitten Unkarissa. Käytiin katsomassa sitä ja tota ja tota ja tuota ja sitten syötiin sitä ja tätä ja voi että oli ihana matka. Olikos tässä sitten se fb:n tarkoitus - päivittää matka viikon päästä.
Ei sillä, nää kaikki nykyään enemmänkin naurattaa kun ärsyttää. Ehkä toi tehomutsi aiheuttaa joskus vähän kateutta kun oon ite niin laiska. Mutta en mä kyllä lapsen läksyjä tekis vaikka olisinkin tehokas. Ja samaa voin sanoa, kuin tuolla jo olikin, että blogeista luettuna nää asiat ei sitteh häiritse yhtään.
PS. Nimet ja paikannimet muutettu :D
Noi tehomutsit on minulle vähän arka kohta eli ärsytyskynnys voi ylittyä. Etenkin ne jotka heti aamusta ovat leipasseet sämpylät ja kuuranneet koko talon puhtaaksi ja tuoksuvaksi ja itse mietit tukka pystyssä aamutakkisillaan että montako kuppia kahvia vatsa vielä kestäisi ja onko pakko jaksaa käydä kaupassa vai olisiko jääkaapissa jotain täytettä jäljellä :D
PoistaMinä en yleensä tarkasta lasten läksyjä. Enkä todellakaan tekisi niitä. Poikien pitää opetella pitämään niistä ihan itse huolta. Tänä syksynä jouduin vahtimaan esikoisen kielten läksyt, kun jostain syystä oli niin usein unohtunut. Ekaa kertaa piti kytätä.
Mun FB-kavereissa ei kyllä oo yhtään rakkaushehkuttajaa? Johtuu ehkä siitä, että 80% fb-kavereista on listalla "hide all posts by NNN", eli mä oon piilottanut melkein kaikki, ja feedissä näkyy melkeis pelkästään kissavideoita (awwww...)
VastaaPoistaMutta siis kaksi maailman raivostuttavinta FB-päivitysaihetta on (satunnaisessa järjestyksessä) a) vauvapostaukset, eli kun jonkun lapsi on tehnyt jotain. Vaikkapa kakannut tai röyhtäissyt, ja b) postaukset, joilla kerjätään kommentteja ja huomiota, tyyliin "Voi ei!!" (eikä sitten mitään muuta, ja sitten tietysti kaikki kyselee, että "no mitä nyt" jne.)
Mutta toisaalta, kuka muakaan käskee roikkua siellä facessa, että ehkä se kuitenkin on siis itseaiheutettua ärsytystä tai jotain salaista itsensäkidutusta, että kuitenkin on joka päivä nenä kiinni somessa :)
Noi "mulle tapahtui/kohta tapahtuu jotain maailmani mullistavaa" herkuttelijat ovat ihan oma lukunsa. Olen joskus erehtynyt kysymään, että mitä tapahtui ja saanut vastaukseksi että kerron heti kun pystyn. Sen jälkeen en ole noihin jaksanut reagoida :)
PoistaTäytyypäs joskus kokeilla luoda vähän draaman kaarta ja katsoa mitä omat kaverit tuumaa näistä apua kohta mulle tapahtuu jotain jutuista. Veikkaan että on aika hiljaista ;)
vauvapostaukset ja mitä vauvalla on päällä..minirodinia..polarnopyretiä ..pompdeluxia vai lindexiä alkanut ärsyttämään. Ei tulisi mieleenkään laittaa oman lapsen kuvaa ja kerjätä kehuja.. ihan älytöntä hehkuttamista miten VALTAVAN kaunis oma lapsi on ei voi ymmärtää. Kell onni on se onneaan hehkuttakoon on kyllä niin tätä päivää että ihan oksettaa.
VastaaPoistaOman vauvan söpöyden ja etenkin vauvan vaatteiden hehkutus ei varmaan aukea muille kuin samassa elämäntilanteessa eläville ja vain osallekin heistä. Muistan itse kotivuosiltani, kuinka lasten pukeminen nätisti toi ilon hetken päivään. Siitäkin huolimatta, että vaatteet olivat hetken päästä puklussa tai mudassa :)
PoistaMinusta tuon ilmiön ikävämpi puoli on se, että vauvan tai pienen lapsen pukeutumisesta on tullut statusjuttu. Pienen vaatekaappiin satsataan aivan järkyttäviä summia rahaa, joka saattaisi toisella tavalla käytettynä lisätä perheenhyvinvointia selvästi enemmän.